Sivut

perjantai 26. lokakuuta 2012

Helsingin kirjamessut 2012

Olen käynyt Turun kirjamessuilla pari kertaa, mutta tänä vuonna Turun messut jäivät väliin flunssan vuoksi. Tuohan harmitti minua kovasti, joten päätin sitten viettää viimeisen virallisen syyslomapäiväni Helsingin kirjamessuilla. Seurakseni sain peikkoneidon, joka reissasi Turusta saakka Helsinkiin. Minä hyppäsin saman junan kyytiin matkan puolivälissä, ja menomatka meni kivasti kirjoista ja blogijutuista höpisten ;).

Päivän ja messujen kohokohtia oli ehdottomasti antikvariaattiosasto sekä kiinnostavat kirjailijahaastattelut! Ehdimme seurata Johan Bargumin, Tuomas Kyrön, Aki Ollikaisen ja Joel Haahtelan (!!) haastatteluja erityisen tarkasti (jostain syystä kovin miespainotteista...;)). Toki kuulimme myös muutaman sanan esimerkiksi Sofi Oksaselta, Reidar Palmgrenilta, Emmi Itärannalta ja Venla Hiidensalolta ja bongasinpa minä myös ihanan Märta Tikkasen.

Tässäpä sekalaisia kuvia messuhulinasta:

Yleisnäkymää messukeskuksesta...
Aloitimme päivän kuuntelemalla Syyspurjehdus-romaanin taustoja Johan Bargumin kertomana! Sain miehestä todella sympaattisen ja leppoisan kuvan.
Koska aamu oli alkanut aikaisin nälkä iski jo aamupäivästä. Herkuttelimme vuohenjuustopiirakalla messukeskuksen yhdessä kahvilassa...
...ja jatkoimme kirjaostosten tekemistä pääosin antikvariaattiosastolla.
Kun kädet jo kipeytyivät kirjakassien kannosta pidimme lepotauon kuunnellen Aki Ollikaisen haastattelua...
...nauraen Tuomas Kyrön paljastuksille Mielensäpahoittajasta...
...ja lopulta hurmaantumalla (entistä enemmän) Joel Haahtelasta!
Junareissun jälkeen oli kiva tulla kotiin ihailemaan ja valokuvaamaan messuostoksia.
Minun neljästä kirjakassistani löytyi seuraavat aarteet, suurin osa kirjoista 3 euroa kipale:

♥Huonosti käyttäytyvät jumalat / Marie Phillips
♥Chicagolaisittain / Alaa al-Aswani
♥Ajattoman kaupungin varjot / Enrique Moriel
♥Tunneli / Reidar Palmgren
♥Viime kesänä / Niels Fredrik Dahl

♥Isin tyttö / Johan Bargum
♥Siunattu lapsi / Linn Ullmann
♥Trollvinter / Tove Jansson
♥Johan ja Johan / Olli Jalonen
♥Kummitäti / Ulla-Maija Paavilainen
♥Vilpittömästi sinun / Pekka Hiltunen
♥Mitä tiedän Vera Candidasta / Veronique Ovaldé
♥Muutoksia / Jonathan Franzen (3 euroa ilman kansipapereita...)
♥Kun olen luonasi / Linn Ullmann
♥Dödens nycker / José Saramago
♥Kotiin / Marilynne Robinson
♥Sinisimmät silmät / Toni Morrison
Sellainen onnistunut ja ihana kirjamessupäivä tänään. Olin suunnitellut lukevani koko illan, mutta jostain syystä jumituin telkkarin eteen. Nyt taidan kuitenkin painua peiton alle kissa, suklaalevy ja Oksasen uutuuskirja mukanani. Palaillaan huomenna uusien kirjajuttujen parissa, ihanaa viikonloppua kaikille!:)

PS! Uusia lukijoita on ilmaantunut sivupalkkiin viime aikoina taas hurja määrä, kiitos teille kaikille ja tervetuloa ♥. Otan mielelläni vastaan kommentteja ja ajatuksia tuolla kommenttiboksin puolella, kertokaa vaikka kuka olette tai mitä kirjaa luette tällä hetkellä? Minä luen ykköskirjana tosiaan tuota Oksasen Kun kyyhkyset katosivat -kirjaa ja siinä ohessa vähän Veikko Huovista ja vähän Monika Fagerholmin tuoretta Lolauppochner -romaania. Hyviä kirjoja menossa minulla tälläkin hetkellä :).

24 kommenttia:

  1. Kivoja messukuulumisia ja vau mitä kirjahankintoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos messufiilis välittyi kuvien kautta :). Ja ihania kirjalöytöjä tosiaan tuli tehtyä, nyt on kirjahylly täynnä taas :).

      Poista
  2. Melkoinen päivä, ja mikä saalis! Koetan olla itse maltillisempi ;)
    Kesken ei ole oikeastaan mikään, sain äsken loppuun aika huikean Ventovieraan. Siitä kirjoitan lähipäivinä, vaikka sunnuntaina tuleekin messujuttu ja tiistaina taas kova TTT!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rankka päivä oli tosiaan, illalla väsytti mukavasti ;). Minullakin on Ventovieras lukulistallani, kiva jos tykkäsit!:)

      Poista
  3. Hih, aiko monta kirjaa sinä hankitkin, minä tyydyin _maltillisemmin_ kahteentoista! :D Kiitos seurasta, oli kivaa. Minä kirjoitan tästä huomenna.

    VastaaPoista
  4. On jotenkin lohduttavaa nähdä, etten ole ainoa joka päätyy kirjamessuilta kotiin hurjat kantamukset mukanaan (tänä vuonna tosin tein poikkeuksen ja ostin vain kaksi kirjaa). Olen parina edellisenä vuonna tuntenut itseni jokseenkin oudoksi tapaukseksi, kun muilla oli yksi kirja jos sitäkään ja itse hädin tuskin jaksoin kantaa omiani, mutta ehkä se on sittenkin normaalia :D

    Itse luen tällä hetkellä Spiderwickin kronikoita englanniksi. Rakastin tuota sarjaa nuorempana ja on ihan uskomattoman ihanaa lukea sitä uudestaan monen vuoden tauon jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taisi olla oma ennätykseni noiden ostosten suhteen...Kantamista riitti, mutta kun halpoja oli! :D

      Poista
  5. Voi että, Bargumia olisi ollut kiva päästä kuuntelemaan... No, huomenna pääsen messuille minäkin, kiitos tunnelmannostatuksesta! :)

    VastaaPoista
  6. Ihania löytöjä! Minä en tehnyt mitään superonnistuneita ostoksia, mutta muutaman kivan kirjan joka tapauksessa. Ja Aki Ollikainen oli aivan hurmaava, olin katsomassa esikoiskirjapaneelia, johon hän osallistui. Olisinpa uskaltautunut juttusille...

    Franzen ja Morrison ovat minunkin lukulistallani. Muun muassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollikainen oli tosiaan hurmaava! Kiva jos sinäkin teit muutaman löydön, uusia kirjoja kun ei voi koskaan olla liikaa!;)

      Poista
  7. Kiitos terveisistä, hauskoja kuvia!

    VastaaPoista
  8. Minäkin olin messuilemassa perjantaina! Näin myös Tuomas Kyrön :) Tykkään enemmän siitä antikvaarisesta puolesta. Puoliso löytää sieltä sarjakuvia ja minä kirjoja. Luen kyllä, mutta kirjoitusjumi vaivaa. En oikein tiedä mikä siihen auttaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä ollaan siis törmäily messuilla tietämättämme ;). harmi jos kirjoitusjumi vaivaa, en osaa sanoa mikä siihen auttaisi kun itse en niin paljoa kirjoittele ;).

      Poista
  9. Olin myös kuuntelemassa Haahtelaa, tosin en ihan alusta, samoilla kulmilla siis liikuttiin. Itärantaa en nähnyt, harmi, vaikka monta muuta näinkin. Hienoja kirjalöytöjä näytät tehneen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä mekin siis törmäiltiin tietämättämme :). Itäranta jutteli juuri ennen Haahtelaa Johanna Sinisalon kanssa samalla lavalla kuin Haahtela, ja meidän huilitauko osui juuri tuohon saumaan ;).

      Poista
  10. Kuulostaa todella antoisalta messupäivältä! Olette ehtineen kuulla paljon muun messuhumun lomassa!

    VastaaPoista
  11. Oletpa tehnyt paljon löytöjä, vautsi! :)

    peeäs, blogissani on sinulle tunnustus!

    VastaaPoista
  12. Vau mikä saalis! :-D Tossa riittää luettavaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.