Sivut

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Vilpittömästi sinun / Pekka Hiltunen


Vilpittömästi sinun / Pekka Hiltunen

Gummerus, 2011. 424 sivua.
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Pekka Hiltusen kirjat ovat jo kauan kiinnostaneet minua, ja ennen tarttumistani Hiltusen tuoreeseen romaaniin Iso, päätin tutustua hänen vanhempaan tuotantoonsa. Vilpittömästi sinun on trillerimäinen romaani, joka vaikutti juonivetoiselta ja juuri sopivalta kirjalta hieman kiireiseen syksyyni.

Lia on suomalainen nainen, joka on paennut tylsähköä elämäänsä ja menetettyä rakkautta Lontooseen. Hän työskentelee graafikkona laatulehdessä, mutta vapaa-aikana hän on yksinäinen, juttelee patsaille ja juoksee pitkiä lenkkejä. Työmatkallaan Lia kohtaa traagisen, raa'an rikoksen joka ei jätä häntä rauhaan. Kun hän sattumalta vielä törmää maannaiseensa Mariin, hänen elämänsä muuttuu kertaheitolla. Illat eivät ole enää yksinäisiä, ja tasapaksuun elämään tulee hieman jännitystäkin.

Vilpittömästi sinun on epätavallinen kotimainen kirja. Sitä on kehuttu kovasti ja palkittu Vuoden Johtolanka-palkinnollakin, enkä yhtään ihmettele miksi. Kirja on trillerimäinen ja jännittävän juonen kautta mukaansatempaava. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia, ja heidän suomalainen taustansa tulee kirjassa minusta juuri sopivasti esille. Henkilöistä etenkin Mari kera erikoisen ihmistenlukukykynsä on salaperäisen kiinnostava. Hän jää eittämättä hieman kirjan päähenkilön Lian varjoon, mutta se tuntuu kuitenkin varsin luonnolliselta.

Kirjan tapahtumamiljöönä on Lontoo, joka luo kauniin ja jännittävän, intensiivisen suurkaupungin tunnelman. Rikokset ja Marin johtaman Studion jännittävät työtehtävät luovat trillerimäisen juonen, joka tempaa mukaansa alusta asti. Usein halusin lukea vielä yhden sivun tai yhden luvun, ja ajan salliessa olisin mielelläni ahminut kirjan muutamalta istumalta.

Vilpittömästi sinun oli psykologisesti kiinnostava ja taidolla kirjoitettu. Kieli on myös helppoa ja sujuvaa, tarina eteni varsin vauhdikkaasti vaikka muutaman kerran toivoinkin vielä enemmän vauhtia ja nopeampaa tarinan etenemistä etenkin kirjan loppuvaiheessa. Kokonaisuutena viihdyin kuitenkin kirjan parissa mainiosti, ja vaikka trillerit eivät sitä ominta mukavuusaluettani kirjallisuuden saralla olekaan, nautin sopivan jännittävästä tarinasta paljon. Ja vaikka tämä romaani toimi hyvin näin itsenäisestikin, odotan jatko-osa Sysipimeän lukemista innolla.

6 kommenttia:

  1. Minusta vilpittömästi Sinun oli ehkä vähän epäuskottava, vaikkakin hyvin kirjoitettu. Sysipimeä oli parempi (vaikka myös vähän epäuskottava, mutta ehkä siihen oli jo tottunut). Pitäisikin kirjoittaa Sysipimeästä blogiin - se on näköjään unohtunut odottelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minäkin koin tässä muutamia epäuskottavia asioita, mutta ei ne sen enempää häirinnyt. Mahtavaa jos Sysipimeä on vielä parempi! :)

      Poista
  2. Vilpittömästi sinun on tosiaankin hieno, sopivan jännittävä ja moniulotteinen jännäri. Sen jatko-osa Sysipimeä on paikoin oikeasti pelottava, odotan innolla jo Studio-sarjan kolmatta osaa. Toivottavasti sellainen ilmestyy jo ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ehkä ollut ihan niin jännittävä tai pelottava kuin odotin, mutta ehkäpä se tulee sitten Sysipimeässä ;). Pakko kyllä lukea se nyt jo pian tämän perään!

      Poista
  3. Pidin tästä tosi paljon, kiva että sinäkin; tietynlainen epäuskottavuus kuuluu tyylilajiin. Minusta on hienoa, että meiltä tulee tällaista kansainvälisen tason viihdekirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen että pieni epäuskottavuus on miltei pakollista. Tarina ei olisi yhtä jännä tai kiinnostava ilman sitä. Hieno kotimainen kirja, joka todellakin on ihan kansainvälistä tasoa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.