Syksyn uutuuskirjoja

Vaikka kesä on vasta aluillaan, haluan jo hieman kurkkailla syksyn uutuuskirjatarjontaan. Eri kustantamot ovat viime viikkoina julkaisseet kiinnostavia syyskatalogejaan, ja minä olen tietenkin hyvin innostuneena näitä selaillut. Ja tulevasta kirjasyksystä on näillä näkymin tulossa aivan huikea, luettavaa ilmestyy vaikka millä mitalla. Tässä alla on listattuna itseäni eniten kiinnostavat syksyn uutuudet. Osan näistä luen varmasti heti tuoreeltaan, mutta suuri osa taitaa kuitenkin jäädä odottamaan parempaa lukuaikaa ;).

Otava

Vieras / RiikkaPulkkinen

Rikosromaani / Petri Tamminen

Hetken hohtava valo / Juha Itkonen

Taivasten vanki / Carlos Ruiz Zafon

Appelsiininkuortenkatu / Ayad Akhtar

Uskottuni / Helene Gremilion

Maru / Anja Snellman

Karatolla / Olli Jalonen

Tapetinvärinen / Virpi Hämeen-Anttila

Kaikki peliin / David Nicholls

Sisareni, rakkaani / Joyce Carol Oates

Tammi:

Roona saa vastauksen / Markku Pääskynen

Jäätelökauppias / Katri Lipson

Rouva S. / Sami Hilvo

Aika mennyt palaa /Karoliina Timonen

Vapauttakaa karhut! / John Irving

Talvipäiväkirja /Paul Auster

Kenraali kirjastossa / Italo Calvino

Gummerus

Yhden toivon tie /Paula Havaste

Pakenevat unet / Petri Karra

Punainen puutarha / Alice Hoffmann

Poikani ääni / Chris Cleave

Kadonneet / Tove Alsterdal

Like:

Kun kyyhkyset katosivat / Sofi Oksanen

Laakso / Marie Hermansson

Minerva:

Perinnönjakajat / L.M. Montgomery

WSOY:

Vihkivedet / Katja Kaukonen

Nuku lähelläni / RikuKorhonen

Aarteemme kallis / Linn Ullmann

Hitlerin tytär / Vilmos Csaplar

Kuin jokin päättyisi/ Julian Barnes

Bazar:

Happy Family / David Safier

Mokka / Tatiana de Rosnay

Unien järvi / Kim Edwards

Siltala:

Illallinen/ Herman Koch

Schildts & Söderströms:

Lolauppochner/ Monika Fagerholm

Eipä lukeminen ihan äkkiä lopu kesken ;). Mitä syksyn uutuuskirjaa te muut odotatte kaikkein eniten?

Havet / Monika Fagerholm & Martin Johnson

Havet / Monika Fagerholm & Martin Johnson

Söderströms, 2012. 172 sivua.

Kannen suunnittelu:Maria Appelberg

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Edellisellä kirjastoreissulla mukaani tarttui Monika Fagerholmin ja Martin Johnsonin tekstikokoelma Havet. Kirja sisältää neljä pidempää esseetä, ja näiden lisäksi useamman lyhyemmän kirjoituksen. Yhteistä kaikilla teksteillä on meri, joka on tavalla tai toisella läsnä kaikissa teksteissä. Kirja sisältää haastatteluja, runoja ja muisteluita.

Kirjaan mahtuu esimerkiksi haastattelu viime vuoden kirjallisuuden Nobelvoittaja Tomas Tranströmerin kanssa. Tranströmer viettää kesät Ruotsin Runmarössä vaimonsa kanssa. Runmarö on Tranströmerin kotipaikka, saari jolla useimmat hänen runoistaan on luotu. Fagerholm ja Johnson kirjoittavat myös varsin paljon Itämerestä. Siitä, kuinka Itämeren kuoleminen pitkälti johtuu meistä ihmisistä. Kirjaan mahtuu toki myös iloisempia ja kevyempiä tekstejä, joissa meren läheisyyden voi lukijana aistia. Välillä kirjoittajat kuvailevat kauniita lapsuuden kesäpaikkojaan meren äärellä, ja toisaalla taas merellä paljon matkustaneet kertovat omista kokemuksistaan.

Kirjassa lukija saa myös tutustua esimerkiksi uima-altaan historiaan, sekä tutustua tanskalaisperheeseen joka joutui somalialaisten merirosvojen kidnappaamaksi. Kirjan loppua kohden on myös pidempi teksti nimeltä Masafuera, joka on oikeastaan osa kirjan viimeistä esseetä. Masafuerassa tutustutaan Jonathan Franzenin ajatuksiin hänen kirjoittaessaan suosittua romaaniaan Vapaus. Minä en ole vielä Franzenia lukenut, mutta tämän tekstin myötä innostuin Vapaudesta kyllä entistä enemmän! Masafuerassa kerrotaan myös Franzenin hyvän ystävän, kirjailija David Foster Wallacen vaikutuksesta Franzenin kirjoittamiseen. Ja toki myös tämä tarina on tiiviistii kytköksissä mereen ja erääseen pieneen saareen...

Havet on monipuolinen kokoelma tekstejä. Kirjassa otetaan esille monta näkökulmaa ja erilaista aihetta, mutta yhteistä näillä kaikilla on se meri. Minä pidän merestä, mutta olen ehkä vielä enemmän järvi-ihminen. Pidin kuitenkin suurimmasta osasta Fagerholmin ja Johnsonin teksteistä, vaikka mukaan mahtui muutama, josta en niinkään innostunut. Kielenkäyttö oli kaunista, välillä jopa runoilevaa, ja olen tyytyväinen, että luin tämän kirjan alkuperäiskielellään ruotsiksi. Minua häiritsi hieman se, että en missään vaiheessa ollut varma kumpi kirjan kahdesta kirjailijasta on kirjoittanut minkäkin tekstin. Kielenkäytöstä en pystynyt tätä päättelemään, enkä kaikissa teksteissä oikein aiheestakaan. Ihan kiva ja nopealukuinen välipalakokoelma Havet kuitenkin oli, vaikka minä jäinkin kaipaamaan hieman sitä jotain. Kirjan kansikaan ei oikein hivele minun silmääni, vaikka värimaailma ihan kaunis onkin.


★★★

En muuten löytänyt tästä kirjasta muita blogiarvioita. Jos niitä kuitenkin on, linkittäkäähän! Lukisin mielelläni myös muiden lukukokemuksesta :).

Lukuhaaste: Underbara finlandssvenskor vid papper

Norwegian Wood / Haruki Murakami

Norwegian Wood / Haruki Murakami

Tammen keltainen kirjasto, 2012. 426 sivua.

Alkuteos: Noruwei no mori, 1987

Engl.suomentanut: Aleksi Milonoff

Kannen kuvat: Tran Anh Hungin elokuvasta

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

 Haruki Murakami on minulle vielä kohtalaisen tuntematon kirjailija. Norwegian Wood on nyt toinen lukemani Murakami juoksukirjan lisäksi. Voin kuitenkin jo varmuudella sanoa, että Murakami on yksi suosikkikirjailijoistani. Niin paljon ihastuin Norwegian Woodiin!

Kirjan alussa Toru Watanabe matkustaa lentokoneella Hampuriin. Laskeutuessaan Saksaan Toru kuulee ensimmäiseksi lentokentän kovaäänisistä version Beatlesin kappaleesta Norwegian Wood. Ja aina kyseisen kappaleen kuullessaan Toru muistaa ensirakkautensa, Naokon, jonka lempikappale Norwegian Wood oli. Naoko oli Torun parhaan ystävän Kizukin tyttöystävä. Toru, Naoko ja Kizuki olivat nuorina erottamaton kolmikko. He viettivät aikaa yhdessä keskustellen ja iltaa viettäen. Kun Kizuki oli paikalla keskustelua syntyi paljonkin, eikä kukaan tuntenut jäävänsä ulkopuoliseksi. Naoko ja Toru löysivät kuitenkin harvemmin puhuttavaa kahdenkesken, ja Kizuki piti kolmikon kasassa.

Kuullessaan Norwegian Woodin Hampurin lentokentällä Toru matkaa muistoissaan opiskeluvuosiinsa Tokioon. Hän muistelee yhteistä aikaansa Naokon kanssa, muistaa myös Midorin ja opiskelija-asuntolan kummajaiset. Toru muistelee aikoja, jolloin hän kamppaili rakkauden, itsenäistymisen ja seksuaalisuutensa kanssa. Aikoja, jolloin hän tutustui uusiin ihmisiin, ja oppi keneen voi luottaa, keneen ei. Toru muistaa pitkät patikkaretkensä joille hän lähti surun kohdatessa ja hän muistaa sunnuntaiset vierailunsa kahden tärkeän nuoren naisen luona. Vierailut ovat keskenään kovin erilaisia, niin kuin naisetkin keskenään, mutta Toru viihtyy kummankin luona.

Norwegian Wood on traagisuudessaakin ihana ja kaunis rakkaustarina 1960-luvun Tokiosta. Toru elelee nuoruuttaan kahden naisen pauloissa. Hän muistelee nuoruuttaan kuitenkin kepeän humoristisesti, joka tekee tästä kirjasta tapahtumista huolimatta vähemmän synkän. Murakami kirjoittaa runollisen kauniisti, teksti on todella sujuvaa ja eteenpäin vievää. Minä koukutuin tähän kirjaan todella nopeasti, ja vietinkin viimeisen vapaapäiväni maanantaina lähes kokonaan tämän kirjan parissa. Myös Torun tarina imaisi mukaansa ja hänen kasvukertomustaan seurasin koukuttuneena. Kokonaisuutena Norwegian Wood oli minulle täydellinen kirja ja täydellinen lukukokemus. Minä hurmaannuin Torun kertojaäänesta, sekä hänen tarinastaan täysin.

Kirjan tunnelma on ihana, hieman salaperäinen ja unenomainen, ja henkilöt kiinnostavia ja sydämeenkäyviä. Norwegian Woodissa hyvää ja hienoa oli myös Japanin kuvaus. Haaveilen matkasta Japaniin, olen muutaman kirjan jälkeen nyt kyseisestä maasta täysin haltioitunut! En osaa sanoa muuta, minulle täydellinen kirja luettuna täydellisenä hetkenä. Varmasti yksi kirjavuoteni kohokohdista!



★★★★★ 


Katsokaahan myös mitä mieltä peikkoneito, Maria, Minna, Katja, Sara ja Tessa kirjasta ovat.

Ps! Vaikka myös tällä hetkellä kirjoja luen, on uusi työ näin alussa hieman voimia vievää. Palailen siis, kunhan ehdin ja jaksan lukea yhden kirjan päätökseen. Mukavia kesäpäiviä teille ihanat!:)

Ivana B. / Anja Snellman

Ivana B. / Anja Snellman

Siltala, 2012. 166 sivua. 

Kannen suunnittelu: M-L Muukka

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

 Olen pitänyt kovasti Anja Snellmanin kirjoista, etenkin Lemmikkikaupan tytöistä ja Sonja O:sta. Parvekejumalat on vielä lukematta, mutta päätin lukaista Snellmanin uusimman kirjan Ivana B. tässä välissä kun se kirjastosta sattui löytymään. Ivana B. on pieni ja ohut kirja, todella nopealukuinen ja sujuvakielinen, mutta ei aheeltaan ja sisällöltään kuitenkaan mikään positiivinen tai kevyt lukukokokemus.

Ivana B. on esikoiskirjaansa viimeistelevä julkkisyrkky nainen. Hän bloggaa ja tweettaa ja ärsyttää stalkkaamisellaan keski-ikäistä kotimaista kirjailijaa. Niinpä tämä keski-ikäinen naiskirjailija ryhtyy kirjoittamaan kirjeitä lyhytterapeutti Anna-Maija Parantaiselle. Kirjeissään hän kertoo ja valittaa Ivanan touhuista, siitä kuinka Ivana ärsyttää häntä ja jostain syystä tuntuu valinneen juuri tämän kirjailijan silmätikukseen. Ivana esiintyy juorulehdissä ja televisiossa, hän haukkuu toisia kirjailijoita avoimesti blogissaan ja tuntuu seuravan kirjan kertojana toimivaa naiskirjailijaa sairaalloisen tarkasti.

Ivana B. on keski-ikäisen naiskirjailijan monologi. Kirja koostuu oikeastaan vain terapeutti Parantaiselle kirjotetuista kirjeistä, joissa kirjailija valittaa Ivanasta, kertoo omista taidoistaan ja käyttää vaikeita kreikankielisiä sanoja. Snellmanin kielenkäytöstä olen aina pitänyt, ja pääosin tykkäsin siitä tässäkin. Vieraskielisten sanojen ja lauseiden käyttö ei minusta kuitenkaan toiminut, enkä oikein ymmärrä edes niiden tarkoitusta tässä. Jotenkin minulle jäi fiilis, että ne oli upotettu tekstiin vain sen vuoksi, että kirjan päähenkilö voisi osoittaa olevansa vähän parempi ja vähän tärkeämpi... Lisäksi kirjassa lievästi ärsytti myös se, että en osannut päässäni erottaa valittavaa, ärsyttävää päähenkilöä Snellmanista itsestään. Yritin, mutta ei vaan onnistunut. Kirjan päähenkilön kuuluisi kai tällaisessa tapauksessa olla se, joka kerää säälipisteitä ja sympatiaa, mutta minä ärsyynnyin naiskirjailijan jankutukseen ja itsesääliin.

Ivana B. on aiheeltaan sekä tärkeä, että mielenkiintoinen. Alkuasetelmat olivat siis hyvät, mutta minusta tämä kirja ei tuonut aiheeseen mitään uutta tai mitään lisää. En pitänyt kirjan henkilöistä, enkä täysin edes kirjan kielestä. Jossain vaiheessa ajattelin jopa jättäväni kirjan kesken. Tätä tapahtuu todella harvoin, varsinkin tällaisten alle 200 sivuisten kirjojen kanssa. Luin kuitenkin tämän loppuun, ja kirjan loppuratkaisu pelasti hieman, vaikka sekään ei ollut täydellinen yllätys. Jossain vaiheessa minäkin mietin, Tuulian tavoin, onko kirjan minäkertoja psyykkisesti täysin sekaisin ja koko Ivana henkilönä hänen mielikuvituksensa tuotetta.

Ivana B. ei siis ollut minun kirjani, ei alkuunkaan, vaikka toki uskon, että tämäkin kirja omat faninsa saa. Muita (positiivisempia) arvioita löytyy jo nyt ainakin Sallalta, Kirsiltä, Minnalta ja jo mainitulta Tuulialta.


★★

Yösoittoja / Kazuo Ishiguro

Yösoittoja / Kazuo Ishiguro

Tammen keltainen kirjasto, 2011. 226 sivua.

Alkuteos: Nocturnes, 2009.

Suomentanut: Helene Bützow

Kannen suunnittelu: Timo Mänttäri

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Tänään olen viettänyt viimeistä "lomapäivääni" ennen kesätöiden alkamista nyt tulevalla viikolla. Ollaan syöty hyvää grilliruokaa, tehty pihahommia ja minä olen lukenut loppuun Kazuo Ishiguron vaikuttavan novellikokoelman Yösoittoja. Kirja sisältää viisi tarinaa, jotka kaikki liittyvät tavalla tai toisella musiikkiin.

Kahdessa novellissa tapaamme tunnetun muusikon Tony Gardnerin Lindy-vaimon. Ensimmäisessä tarinassa hän on miehensä kanssa matkalla romanttisessa Venetsiassa. Matkan tarkoitus ei ole kovinkaan kaunis ja romanttinen, mutta Tony päättää kuitenkin yllättää vaimonsa romanttisella lauluesityksellä öisillä Venetsian kanaaleilla. Mukaan esitykseen hän nappaa nuoren muusikonalun johon pariskunta tutustuu päiväsaikaan Venetsian kuuluisalla aukiolla. Myöhemmin kirjassa Lindy palaa kuvioihin. Tällä kertaa hän toipuu kauneusleikkauksesta hienostohotellissa ja ryhtyy naapurihuoneessa majailevan saksofonisti-Steven kanssa selvittämään hienon hotellin öisiä tapahtumia.

Muissa novelleissa musiikin lisäksi pääosassa on ihmisten väliset suhteet, rakkaus ja ajan kuluminen. Nuoret lahjakkaat muusikot tapaavat vanhempia, kokeneempia ja tunnetumpia muusikoita ja huomaavat usein, mitä ajan kuluminen saa aikaan. Nuorten haaveet ja ajatukset romuttuvat, mutta tapaamisista jää usein toki hyviäkin asioita mieleen. Kirjan viimeisessä novellissa nuori sellisti Tibor saa opettajakseen vanhemman naisen. Tibor saapuu naisen hotellille päivittäin, mutta nainen ei kertaakaan itse koske selloon. Omaa selloa naisella ei näytä olevan, mutta Tibor oppii naisen avulla vielä paremmaksi soittajaksi.

Tämän alkuvuoden aikana olen ehdottomasti oppinut novellien ystäväksi. Lahirin, Mueenuddinin ja nyt viimeiseksi näiden Ishiguron taitavasti kirjoitettujen, kiinnostavien ja osuvien novellien jälkeen luen lyhyempiäkin tarinoita mielelläni. Nämä Ishiguron novellit olivat juuri sopivan mittaisia, mitään ei ollut liikaa, eikä liian vähän. Vaikka musiikki ei ehkä kuulu suosikkiaiheideni joukkoon, olivat nämä tarinat minusta kiinnostavia. Ihmisten väliset, usein kiemuraiset, suhteet ja kohtaamiset olivat minusta näissä novelleissa parasta. Yösoittojen tunnelma on sekoitus melankoliaa, alakuloa ja pinnan alla kuplivaa huumoria ja naurua. Hauskimpia sattumuksia taisi olla kirjan toisessa novellissa "Come Rain or Come Shine", jossa Rayn vierailu vanhan ystäväpariskunnan luokse menee kaikkea muuta kuin suunnitellusti.

Ishiguro kirjoittaa hienosti ja tekstiä on helppo lukea ja ymmärtää. Jokainen novelli toimii itsenäisenä vaikka nämä hyvin sopisivat myös isommaksi kokonaisuudeksi. Kaikki viisi tarinaa ovat mielestäni tasaisen hyviä. Suosikkini näistä taisi kuitenkin olla "Malvern Hills" joka kertoo nuoresta lauluntekijämiehestä joka viettää kesäänsä Englannin maaseudulla. Hän työskentelee vapaaehtoisena sisarensa ja tämän miehen paikallisravintolassa, ja vapaa-aikanaan hän säveltää biisejä ja soittelee kitaraansa. Mies törmää ravintolassa sveitsiläiseen muusikkopariskuntaan, joka opettaa ja antaa miehelle paljon eväitä muusikonuraa varten. Tämä novelli oli jostain syystä, ehkäpä loppuratkaisusta, kaikkein mieleenpainuvin ja mukaansatempaavin.


★★★★


Yösoittoja on kuunnellut myös ainakin Sinisen linnan Maria ja Kirjainten virrassa Hanna.

Pitkä juoksu / Jean Echenoz

Pitkä juoksu / Jean Echenoz

Tammen keltainen kirjasto, 2010. 126 sivua.

Ranskankielinen alkuteos: Courir, 2008.

Suomentanut: Erkki Jukarainen

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla 

Ihastuin aiemmin keväällä Murakamin juoksemisesta kertovaan omaelämäkerralliseen kirjaan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Siksipä kirjastoreissulla muutama kuukausi sitten tarttui mukaan myös Jean Echenozin faktaa ja fiktiota sekoittava romaani Pitkä juoksu, joka kertoo Tsekkoslovakian Veturin, Emil Zátopekin tarinan.

Pitkän juoksun alussa Emil Zátopek on 17-vuotias nuorukainen. Saksalaiset valtaavat Emilin kotialueet ja hän työskentelee haisevassa kenkätehtaassa. Emil inhoaa urheilua, eikä ole lainkaan innoissaan kun miehittäjät pakottavat kaikki miehet osallistumaan urheilukisoihin. Kisoissa käy kuitenkin pian ilmi, että Emil on hurjan lahjakas juoksija. Hän on fysiologisesti erikoinen, pystyy juoksemaan kymmenen kilometrin kilpailuja lähes hengästymättä hurjaa vauhtia. Hän myös harjoittelee paljon ja juoksee päivittäin pitkiä lenkkejä. Kuitenkin edelleenkin ihmetellään, miten Zátopek oli uransa aikana niin ylivoimainen kestävyysjuoksija. Pitkä juoksu ei ehkä anna vastausta tähän kysymykseen, mutta kertoo paljon muuta.

Ensimmäisten kilpailujen jälkeen Zátopek juoksee uusia maailmanennätyksiä, voittaa lukuisia kultamitaleja eri kestävyysmatkoilla ja voittaa samoissa olympialaisissa, Helsingissä 1952, sekä 5000, 10 000 metrin että myös maratonin kultamitalit. Zátopekin erikoinen repivä, viuhtova ja loikkiva juoksutyyli kiinnostaa ja puhuttaa niin mediassa kuin kisakatsojiakin, mutta Zátopek ei itse ole kritiikistä ja puheista moksiskaan. Juoksu-ura jatkuu niin kauan, kunnes häviöitä alkaa kertymään ja ikä painaa tšekkiläistä Zátopekia. Juoksu-uralle mahtuu ylä- ja alamäkiä, poliittisia kieltoja ja sota-ajan murheita. Eräällä kilpailumatkalla Emil tapaa kauniin keihäänheittäjä Danan, josta tulee rouva Zátopek (kirjan kansiliepeessä kerrotaan virheellisesti Emilin ja Danan tapaavan Helsingissä 1952, joka ei kyllä muiden lähteiden tai edes Echenozin kirjan mukaan ole totta). Yhdessä pariskunta kahmii arvokisamitaleja monen vuoden ajan.

Pitkä juoksu on tällaiselle urheiluhullulle todella mielenkiintoinen ja sopiva kirja. Echenoz kirjoittaa kepeän humoristisesti ja kertoo Zátopekin vaiheista hauskasti, mutta asiallisesti. Vaikka olen ymmärtänyt, että tämä kirja on sekoitus faktaa ja fiktiota, on Echenoz varmasti tehnyt paljon taustatyötä kirjaansa varten. Tapahtumat ja tunnelmat tuntuvat todellisilta ja mahdollisilta, ja Echenoz luo myös selkeän ja todentuntuisen, ja ehdottoman mielenkiintoisen kuvan Emil Zátopekista henkilönä.

Kirjassa parasta oli minusta Echenozin sujuvan tekstin ja Zátopekin mielenkiintoisen juoksijauran seuraamisen lisäksi se, minkälaisen kuvan Zátopekista saa henkilönä. Hänet kuvaillaan lempeänä pipopäänä joka ei muiden mielipiteistä tai paineiden kasaamisesta välitä. Sisimmältään hän kuitenkin taisi olla herkempi mies, etenkin nuorena juoksijana. Lisäksi tästä kirjasta sai hyvän kuvan toisen maailmansodan aikaisesta maailmasta ja yhteiskunnasta. Echenoz onnistuu kertomaan Zátopekin tarinan ohella paljon sotaisista maista ja sodan seurauksista. Esimerkiksi myös Zátopek sai matkustuskieltoja muutamiin maihin oikeastaan sodan vuoksi, mutta näissä tapauksissa myös (jo tuolloin, 1900-luvun puolivälin tienoilla) manipuloiva ja hurja media, haastattelijat ja lehtimiehet, osoittivat taitonsa ja kykynsä kiusata viattomia urheilijoita...

Pitkä juoksu oli kaikin puolin mielenkiintoinen ja antoisa lukukokemus, joten suosittelenkin tätä kaikille juoksemisesta ja urheilusta kiinnostuneille. Ja myös kaikille heille, jotka haluavat lukea mielenkiintoisesta persoonasta. Sillä sitä suomalaistenkin rakastama "Satu-Pekka" todella vaikuttaa olleen.


★★★★


Kirjasta lisää ainakin Hannan luona Kirjainten virrassa, marjiksen Kirjamielellä-blogissa sekä Jaakon kirjantilassa. 

Kirottu Istanbul / Elif Shafak

Kirottu Istanbul / Elif Shafak

Gummerus, 2012. 498 sivua.

Alkuteos: The Bastard of Istanbul, 2007.

Suomentaja: Maria Erämaja

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

En ole lukenut Elif Shafakin ensimmäistä suomennettua romaania Rakkauden aikakirja, joten aloitin kirjailijaan tutustumisen lukemalla aiemmin tänä vuonna suomennetun Kirottu Istanbul -kirjan. Rakkauden aikakirjan luen ihan pian, sillä pidin kovasti Kirotusta Istanbulista!

Kirotun Istanbulin pääosassa on Kazancin perhe, ja etenkin perheen mielenkiintoiset naiset. Vahvat naiset asuvat yhteisessä talossa Istanbulissa, on isoäiti, tätejä ja sitten nuori Asya - kauniin Zelihan tytär. Perheen miehiä vaivaa sukukirous, kaikki ovat kuolleet ennen 42-vuotispäiväänsä. Suvun ainoa elossa oleva mies on karannut sukukirousta Amerikkaan ja mennyt naimisiin amerikkalaisen Rosen kanssa. Kazancin perheellä, kuten kaikilla perheillä, on omat salaisuutensa joista on vaiettu monen vuoden ajan. Kun Asyan amerikkalais-armenialainen serkku Armanoush, Rosen tytär, saapuu vierailulle Istanbuliin turkkilaisten ja armenialaisten menneisyyden kamppailut ja maiden nykyiset suhteet kohtaavat ja törmäävät voimakkaasti yhteen. Kazancin perheen salaisuudet ja vaietut tosiasiat alkavat selvitä yhdelle sun toiselle, ja etenkin yksi tädeistä, selvännäkijä ja ennustaja Banu, alkaa selvitellä perheen menneisyyttä. Kuinka kaikkeen liittyy Amerikkaan perheen kirousta paennut Mustafa, entä mikä lopulta on Armanoushin suhde Kazancin perheeseen?

Kirottu Istanbul on rikas, mukaansatempaava ja taianomainen tarina. Turkin tunnelma ja mielenkiintoiset henkilöt imaisivat minut mukaansa, ja luin kirjaa mielelläni. Tunnelma on karun kaunis ja Turkin kulttuuri, Turkin ja Armenian väliset taistot mielenkiintoisia aiheita. Kirja on pullollaan kiinnostavia ja vahvoja naishahmoja. Muutama ärsyttäväkin mahtui toki mukaan, mutta suurilta osin pidin kirjan henkilöistä ja myös siitä, kuinka rikas henkilögalleria tässä kirjassa on. Henkilöitä oli paljon, ja vaikka ihan alussa sekoitinkin heitä hieman toisiinsa, opin erottamaan naiset aika nopeasti. Shafak kirjoittaa sujuvaa ja helppolukuista, "rentoa" tekstiä jossa ei ole turhaa kikkailua, mutta teksti ei missään tapauksessa myöskään ole tylsää.

Kirjan juoni selviää lukijalle minusta varsin myöhään, mutta jostain syystä en tässä kirjassa kaivannutkaan nopeampaa tempoa tai hurjempia, mutkikkaampia juonenkäänteitä. Itseasiassa juoni oli lopulta aika ennalta-arvattava, ja muutamat ratkaisut yksinkertaisia, mutta sekään ei haitannut minua, vaikka yleensä voinkin tuollaisista ärsyyntyä ja tylsistyä. Minä yksinkertaisesti pidin tästä kirjasta ja sen tunnelmasta paljon, ja lukukokemus oli mieleenpainuva ja todella miellyttävä. Lisää Shafakia siis minulle, ehdottomasti.


★★★★+


Kirjaa on luettu blogimaailmassa paljon. Ainakin seuraavista blogeista tästä löytyy enemmän ajatuksia: la petite lectrice, Erjan lukupäiväkirja, Kirjava kammari, Leena Lumi, Susan kirjasto, Nenä kirjassa , Lukutuulia, uppoa hetkeen, Järjellä ja tunteella, ja Annelin lukuvinkit. (toisin sanoen lähes koko kirjablogimaailma;)

Haaste 11

Tässäpä illan kuluksi tällainen mukava haaste jonka tsirp Sivujen viemää-blogista minulle antoi. Kiitos sinulle, tsirp! :)

RULES
1. Each person must post eleven things about themselves on their blog 
2. Answer the questions the tagger has set for you plus create eleven questions for the people you tag to answer 
3. Choose eleven people and link them in your post 
4. Go to their page and tell them 
5. No tag backs 

1. Laulu, jonka lyriikoista pidät erityisen paljon?
- Juha Tapion Kaunis ihminen

2. Suosikki kesämuistosi?
- Lapsuuden kesät jotka vietimme serkkujen kanssa uiden, syöden mansikoita, ulkona paljain jaloin leikkien. Kesät, jolloin ei tarvinnut vielä tehdä kesätöitä, vaan pystyi nauttimaan kesälomasta täysin vapaana.

3. Mistä olet tällä hetkellä kiitollinen?
-Perheestä, ystävistä, kesätyöpaikasta, kesälomasta, mielenkiintoisista opinnoista, lapsuudenkodista... näitä on paljon!

4. Kolme elokuvaa, jotka jokaisen pitäisi joskus nähdä?
- Tunnit, Titanic, Leijonakuningas.

5. Jos saisit valita vain yhden maan, johon voisit elämäsi aikana matkustaa, mikä se olisi?
- Onpa hankala kysymys! Ehkäpä valitsen sitten vaikka Sveitsin. Rakastan kyseistä maata ja olen varma, että viihtyisin siellä jokaisella tekemälläni reissulla.

6. Kaunein asia, joka sinulle on sanottu?
-Rakastan sinua.

7. Linkitä tähän mielestäsi upea kuva.
- Linkittämisen sijasta laitan tähän kuvan uudesta perheenjäsenestämme. Vanhempieni luokse muutti viime viikolla tällainen hurmuri, joka on vienyt minulta lukuaikaa viime päivinä.

8. Mistä haaveilet?
-Hyvästä työpaikasta, onnellisesta tulevaisuudesta, rakkaudesta ja lämpimästä kesästä.

9. Mitä sellaisia ominaisuuksia tunnistat itsessäsi, jotka yleensä mielletään vastakkaiselle sukupuolelle ominaisiksi?
-Urheiluhulluus tulee näin ensimmäisenä mieleen ;).

10. Pidätkö enemmän Peppi Pitkätossusta vai Muumeista?
-Molemmat ovat kivoja, mutta kyllä Muumit vie voiton.

11. Mikä on paras tapa viettää lauantai-iltaa yksin/ystävien kanssa? (molempiin vastaus!)
- Yksin viihdyn hyvin kirjan ja viinilasillisen parissa. Ystävien kanssa jonkun kotona tai rauhallisessa pubissa iltaa viettäen, hyvän ruuan ja juoman parissa esimerkiksi.


Haastan vain lukupiirikamut Tuulian, peikkoneidon, Riinan ja Annin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

1. Mikä on selvin kesän merkki?
2. Kaikkien aikojen paras lukemasi kirja?
3. Entä paras näkemäsi kirjaan pohjautuva elokuva?
4. Päivän paras hetki? 
5. Lapsuuden haaveammattisi?
6. Paras tanssibiisi tällä hetkellä?
7. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
8. Kirjasto, kahvila vai yökerho?
9. Suosikkivärisi sisustuksessa?
10. Teetkö mielelläsi ruokaa?
11. Elämän kolme tärkeintä asiaa?

Parin päivän sisällä jatketaan taas kirja-asioilla :). Mukavaa viikkoa kaikille!

Aika suuri hämäys / Jennifer Egan

Aika suuri hämäys / Jennifer Egan

Tammen keltainen kirjasto, 2012. 410 sivua.

Alkuteos: A Visit from the Goon Squad, 2010.

Suomentaja: Heikki Karjalainen

Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Odotin Jennifer Eganin Pulitzer-palkitun romaanin A Visit from the Goon Squad suomennosta todella innolla. Suomenkielinen versio romaanista sai nimen Aika suuri hämäys, joka nimenä ei kertonut minulle kovinkaan paljon. Ihan mielenkiintoinen ja osuva nimi minusta, vaikka tykkään myös tuosta alkuperäisestä.

Aika suuri hämäys on sekalainen kertomus erilaisista ihmisistä. Kirjan alussa levy-yhtiössä työskentelevä Sasha on treffeillä Alexin kanssa. Sasha yrittää hallita kleptomaanisia piirteitään, hänellä on tarve varastaa tavaraa kanssaihmisiltään aina tilaisuuden salliessa. Levy-yhtiön pomo Bennie Salazar vuorostaan kamppailee avioeron, vanhenemisen ja musiikkibisneksen muuttumisen kanssa. Hän yrittää hurmata assistenttiaan Sashaa, mutta miettii samalla niin ex-vaimoaan kuin tuoreempia naistuttavuuksiaankin. Romaanissa seurataan usean henkilön elämää ja edesottamuksia, mutta kaikki henkilöt ovat jollakin tapaa sidottuina Sashaan tai Bennieen. Kaikki tapahtumat liittyvät jollakin tapaa näihin kahteen, safari-ajelua ja teinitytön powerpoint-muotoista päiväkirjaa myöten. Henkilöitä ja tapahtumia seurataan 1970-luvun punk-kaudesta aina johonkin tulevaisuuteen saakka.

Minä en kyllä täysin tähän ihastunut, vaikka kirjassa on minusta myös paljon hyvää ja hienoa. Henkilöitä oli minusta kuitenkin liikaa, menin ihan sekaisin kaikkien nimien kanssa ja usein minulla kesti kauan ennen kuin tajusin millä tavalla kukin tarinaan liittyi. Koko kirjasta jäi hieman sekava ja epäselvä kuva, tämä oli sekoitus kaikenlaista outoa, enkä minä missään vaiheessa onnistunut saamaan selkoa kokonaisuudesta. Henkilökaartiin mahtui toki monta mielenkiintoista tapausta ja esimerkiksi 70-sivuinen teinitytön powerpointpäiväkirja oli ihan kivan erilainen ratkaisu, mutta ei minusta tuonut tarinaan hirveästi mitään lisää. Lisäksi vaakatasoista powerpoint-muotoista tekstiä oli minusta ärsyttävän vaikea lukea.

Egan kirjoittaa ehdottomasti hyvin ja kirjan idea on omaperäinen ja erikoinen. Tapahtumissa on myös monta hyvää pointtia ja opetusta, kirjan (suomenkieliseen) nimeenkin viitaten mainitaan monta kertaa, että aika on suurta hämäystä etenkin Bennien miettiessä vanhenemistaan nuorten naistensa rinnalla. Egan on myös onnistunut luomaan tapahtumia, jossa on mukana suuri osa elämän kirjoa. Kirjan henkilöt kohtaavat surua, tragediaa, iloa ja onnea. Tapahtumat ja tunnetilat on elävästi kuvailtuja, ja ajan kuluminen on rakennettu juonen sekaan taidokkaasti.

Kaikesta hyvästä huolimatta kirjasta jäi minulle hieman sekava ja epäselvä kuva. En oikein ikinä päässyt tarinaankaan kunnolla sisään, ja huomasin kaipaavani jo muuta luettavaa. Erikoinen ja mielenkiintoinen idea kuitenkin, ja varmasti hieman toisenlaiselle lukijalle posittivinen lukukokemus vaikka minulle tämä olikin pettymys.


★★★


Egania on lukenut myös ainakin Noora, Valkoinen kirahvi, anni.M. ja Minna. 

Oikein ihanaa äitienpäivää muuten kaikille! Minä vaihdan siistimmät vaatteet päälle ja suuntaan sukulaisten kanssa kohti ravintolaherkkuja. :)

Ylitys / Manuela Bosco

Ylitys / Manuela Bosco

Teos, 2012. 220 sivua.

Kannen suunnittelu: Jenni Saari

Mistä minulle? Kirsiltä lahjoituksena :)

Manuela Boscon omaelämäkerrallinen esikoisromaani Ylitys kiinnosti minua heti kun kuulin sen ilmestymisestä. Kirjaston varausjono oli pitkä ja hidas, joten ilahduin suuresti kun Kirsi tarjosi omaa kirjaansa minulle luettavaksi. Suuri kiitos vielä Kirsi :).

Bosco on minulle osittain tuttu mediasta ja urheilukentiltä, jossa pikkutyttönä ihailin hänen juoksuaan. Muistan myös ihmetelleeni lupaavan, nuoren juoksijan yhtäkkistä lopettamista, ja ilokseni Ylitys tarjoaa vastauksia moneen kysymykseen. Ylityksessä Bosco kertoo koskettavasti, omin sanoin, elämästään italialaisen isän ja suomalaisen äidin vanhimpana tyttärenä. Elämästään lupaavana, nuorena urheilijana ja taistelustaan itsensä löytämisen kanssa. Bosco kuvailee onnistumisia ja pettymyksiä, ja kirjan loppupuoliskossa suuressa osassa on Boscon menestyneen isän vakava sairaus, joka lopulta johti myös tämän menehtymiseen. Isän kuoleman jälkeen Manuela teki myös päätöksen urheilu-urastaan, kohdattuaan pettymyksiä ja vastoinkäymisiä jo tätä ennen. Hän päätti jättää urheilun, ja oppia elämään ilman syömisten tarkkailua, lihomisia ja laihtumisia, rankkoja treenejä ja kipeitä lihaksia. Matkan varrelle mahtuu menestyksen ja pettymysten lisäksi myös jo mediassa kohistu itsemurhayritys (joka minusta on saanut hieman liian ison hulabaloon aikaiseksi...), mutta myös paljon onnen hetkiä, oivalluksia ja osoituksia perhesuhteiden tärkeydestä itsenäistymisen keskellä.

Bosco kirjoittaa minusta hyvin, joskin kieli välillä tuntui vähän kömpelöltä. Kirjan aihe oli kiinnostava ja Bosco onnistuu kertomaan rankoistakin asioista uskottavan koskettavasti. Kirja on myös ulkoasultaan minusta hieno. Teksti on aitoa ja rehellistä, Bosco ei kaunistele tai kerro vain positiivisia, myönteisiä asioita urheilu-urastaan ja elämästään. Bosco kertoo tietenkin juuri niin paljon, kuin haluaa paljastaa, mutta minulle jäi kirjasta rehellinen fiilis.

Kaiken puolin mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen elämäkerta, ja näin urheiluhullulle todella sopiva välipalakirja.



★★★+

Kirsin lisäksi kirjan on lukenut myös ainakin Hanna ja Amma. 

Nälkävuosi / Aki Ollikainen

Nälkävuosi / Aki Ollikainen

Siltala, 2012. 141 sivua.

Kannen suunnittelu: Elina Warsta

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

 Kotipaikkakuntani paikallislehti tiesi viikonloppuna kertoa, että Aki Ollikainen on Eeva Joenpellon kirjailijakodin uusin asukas. Ollikainen muuttaa kirjailijakotiin Sammattiin syksyllä ja seuraa näin ollen Tuomas Kyröä, Mikko Rimmistä ja Sammatissa tällä hetkellä asuvaa Katja Kettua. Sammatissa Ollikaisen on lehtijutun perusteella tarkoitus valmistella toista romaaniaan.

Nyt kuitenkin muutama sananen Ollikaisen esikoisromaanista Nälkävuosi. Sain kirjan kirjaston varauksesta viime viikon lopulla ja luin tämän viikonlopun aikana. Ilman kehuvia blogiarvioita olisi tämä kirja mennyt minulta varmasti ohi. Onneksi siis luen kirjablogeja (ja Länskäriä;)!

Nälkävuosi johdattaa lukijan vuoden 1867 Suomeen. Nuori Mataleena-tyttö tarpoo lumihangessa äitinsä jalnajäljissä, vatsa kurnien, palellen ja heikkona. Mataleena on äitinsä ja pienen veljensä kanssa kerjuureissulla, talvi on pitkä ja kylmä, ruokaa ei ole laisinkaan. He suunnistavat kohti Pietaria, ruuan ja paremman elämän toivossa. Toisaalla vauraamman suvun veljekset Teo ja Lars Renqvist miettivät omaa elämäänsä nälkävuosien keskellä. Lars toimii senaattorin avustajana, kun taas Teo on lääkäri. He miettivät omaa elämäänsä, ja huomaavat pian kurjien vuosien vaikutuksen lähipiiriinsäkin. Teo joutuu hautaamaan kollegansa, kun taas Lars miettii tulevaisuuden kuvioitaan senaattorin "kyljessä". Mataleenan perheen kerjuureisuusta lumipyryssä tulee rankka ja pitkä. He kokevat kovien vuosien kauheuden ja traagisuuden, ihmisen haavoittuvuuden, ruoan ja turvan merkityksen, ihmisten muuttumisen eläimiksi äärimmissä olosuhteissa. Kuoleman käärme vaanii öisellä taivaalla jatkuvasti ja ruumiita lojuu jo tienposkessa ja lumihangessa...

Minä olen todella vaikuttunut Nälkävuodesta. Ollikainen kirjoittaa hienoa tekstiä, eikä turhia kikkaile kielellä. Vertauskuvat ovat osuvia, tunnelmanluominen ja ympäristön kuvaileminen taidokasta. Vaikka kirjassa on vähän sivuja, onnistuu Ollikainen luomaan vahvan ja ehjän tarinan. Tapahtumat ja tapahtumien aikakausi ovat synkkiä ja harmaita, surullisia ja traagisia. Tuo tunnelma välittyy mielestäni loistavasti lukijalle, ja vaikka pidin kirjasta todella paljon, tämä ei todellakaan ole mikään hyvän mielen kirja.

Pidin myös kirjan rakenteesta. Tässä vuoroteltiin Mataleenan perheen tarinan, sekä Renqvistien veljesten tarinan välillä. Loppua kohden nämä perheet kohtaavat, ja kirjan loppuratkaisukin on onnistunut ja sopiva. Kirjan aihe on kaikessa rankkuudessaan mielenkiintoinen ja minulle tätä ennen lähes tuntematon. Minusta Ollikainen kuitenkin kirjoittaa tuosta ajasta todella uskottavan tuntuisesti. Minä luen historiankirjani ehdottomasti paljon mieluummin tässä muodossa, kuin koulun harmaanruskeiden tiiliskivien muodossa ;).

En keksi Nälkävuodesta mitään moitittavaa, ja olisin todella iloinen jos tämä olisi syksymmällä Finlandiaehdokkaana.Kirjan kansikin on todella onnistunut, karuudessaan hieno ja kirjan tunnelmaan ja tarinaan täydellisesti sopiva.


★★★★★


Ollikaista on lukenut myös ainakin Morre, Karoliina, Amma, Jori, Minna, Booksy ja Jaana.

Nainen, jonka nimi on Nathalie / David Foenkinos

Nainen, jonka nimi on Nathalie / David Foenkinos

Gummerus, 2011. 268 sivua.

Alkuteos: La Délicatesse, 2009.

Suomentanut: Pirjo Thorel

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? alennusmyynneistä jouluna

David Foenkinosin ensimmäinen suomennettu romaani Nainen, jonka nimi on Nathalie on takakannenkin mukaan samanaikaisesti kepeä sekä vakava. Allekirjoitan tämän, ja lisäksi tämä on minusta kovin ranskalainen romaani. Olen suuri ranskalaisten elokuvien ystävä, ja pidin myös Foenkinoksen kirjasta.

Nathalie kävelee kirjaimellisesti jalkakäytävällä Francois´n syliin ja sydämeen. Heidän välilleen syttyy lämmin ja läheinen suhde ja paria vuotta myöhemmin he ovat onnellinen aviopari. Nathalien elämä kuitenkin muuttuu yhtäkkiä, kun hän eräänä tavallisena sunnuntaina makaa kotisohvalla kirjaa lukien. Francois sanoo lähtevänsä normaalille juoksulenkilleen, ja Nathalie jää kotiin lukemaan. Tuona iltapäivänä Nathalie kuitenkin näkee miehensä viimeisen kerran. Francois ei palaa juoksulenkiltään, vaan jää traagisesti auton alle ja kuolee. Nathalie on menettänyt onnensa, elämänsä.

Nathalie jatkaa työtään ruotsalaisessa firmassa jossa syödään paljon Krisprolleja. Hänen pomonsa sekä työtoverinsa yrittävät piristää nuorta leskeä, mutta Nathalie on varma että hänen onnensa on ikuisesti kuollut Francois´n mukana. Kunnes kuvaan astuu ruotsalainen mies, tavallisen näköinen Markus joka on työskennellyt samalla työpaikalla jo pidemmän aikaa. Nathalien hassu kokeilu muuttaa lopulta sekä Nathalien, että Martinin elämän...

Nainen, jonka nimi on Nathalie on minusta siis hyvin ranskalainen kirja. En oiken edes osaa selittää, mitä tällä tarkoitan, mutta esimerkiksi Amélie-elokuvan nähneet lukijat ehkä osaavat arvata. Foenkinos kirjoittaa sujuvaa ja helpohkoa tekstiä, välillä tekstissä on ehkä hieman töksähtelevä rytmi mutta minä pidin siitäkin. Tarinan etenemisen ohella kirjassa annetaan pieniä yksityiskohtia, joilla ei ole tarinalle sen suurempaa merkitystä. Myös kirjassa esiintyvät lyhyet listat ja pienet nippelitiedot Markuksen ovikoodista Nathalien suosikkibiiseihin ovat piristäviä yksityiskohtia. Foenkinos on myös kuvaillut henkilönsä hienosti ja taidokkaasti, etenkin Nathalie oli minusta erittäin mielenkiintoinen ranskatar. Stereotyyppiseksi ruotsalaiseksi kuvailtu Markus ehkä välillä hieman ärsytti, mutta loppua kohden opin tykkäämään hänestäkin.

Kirjan tarina ja itse juoni ei ole sen kummempi, vaan aika tavallinen ja ennalta-arvattava. Minä kuitenkin viihdyin kirjan parissa todella hyvin ja nautin lukemisesta. Nathalien luki nopeasti ja se osui minulle rauhallisen vapaapäivän lukemiseksi. Onnistunut kirjavalinta tällaiseen hetkeen, ehdottomasti. Minä suosittelenkin tätä kirjaa ranskalaisuuden ystäville, sopivana hetkenä välipalaksi nautittavaksi ;).


★★★★ 


Nathalien on lukenut myös ainakin Jum-Jum, joka minun tapaani pitää kirjan upeasta kannesta ja Anni, joka tykkäsi samalla surullisesta ja onnellisesta tarinasta. Katja piti kirjaa ihanteellisena välipalakirjana, kun taas Hanna ei innostunut henkilöhahmoista. Linnea taas on maininnut saman ranskalaisuuden ja jopa Amélie-elokuvan kuin minäkin, ja Sinisen linnan Maria piti Nathalieta makeankirpeänä välipalana.

Lukuhaasteet: Ikkunat auki Eurooppaan / Ranska ja suoritus TBR 100-listalleni.

Miniä / Tuomas Kyrö

Miniä / Tuomas Kyrö

Kirjakauppaliitto, 2012. 122 sivua.

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? Kirjan ja ruusun päivän kylkiäinen booky.fistä

Vihdoin minäkin sain postista Kirjan ja ruusun päivänä tilaamani kirjapaketin. Murakamin ja Shieldsin lisäksi paketista löytyi tietysti myös Tuomas Kyrön Miniä, jonka luinkin putkeen heti eilen siivoushommien välissä.

Miniä saa appiukkonsa, mielensäpahoittajan, viikonloppuvieraaksi Helsinkiin. Appiukon Sysi-Suomi ja miniän muodikkaampi Helsinki joutuvat törmäyskurssille, ja kun appiukon mukaanraahaamat perunatkin jäätyvät pihalle, on soppa valmis. Kaiken lisäksi työelämässä menestyneen miniän pitäisi viikonlopun aikana hoitaa eräs suuri sopimus venäläisten kanssa kuntoon. Pian helsinkiläinen talo onkin täynnä kaikenlaista väkeä, on venäläisiä, lapsia ja nilkkansa nyrjäyttänyt vanhus joka välttämättä haluaa nukkua omissa lakanoissaan, vaikka vierashuoneessa on ihan uudet ja puhtaat, ja syödä aamiaiseksi paistettuja peruja vaikka kaapista löytyisi kaikenlaisia muroja ja muita herkkuja.

Kyllä minä taas viihdyin Kyrön ja mielensäpahoittajan ajatusten parissa! Minusta oli kivaa vaihtelua, että tällä kertaa kertojana toimi miniä jonka kautta myös appiukon ajatuksille tuli hieman erilainen näkökulma. Hauskaa oli myös lukea, kuinka venäläiset liikemiehet reagoivat hassuun vanhaan pappaan joka istuu pyörätuolissaan karvalakki päässä ja vänkää peruista.

Kyrö on siis taas kerran onnisunut kirjoittamaan hauskan ja viihdyttävän kirjan. Miniä on humoristinen mutta samalla lämmin ja oivaltava kirja, aivan kuten Mielensäpahoittajatkin. En osaa sanoa tästä enempää, taattua, hyvää Kyröä, kirja, jonka voisin lukea uudelleen vaikka heti. Lisäsivut eivät olisi pahitteeksi, minä ainakin lukisin niin mielelläni lisää. Tosin Miniä on loppua myöten täydellisen toimiva paketti näinkin.


★★★★★ 

Miniää on luettu blogimaailmassa jo ahkerasti. Esimerkiksi Kirsi, Jokke, Tuulia, Maija ja Nalice ovat jo kirjoittaneet tästä.

Juoksuhaudantie / Kari Hotakainen

Juoksuhaudantie / Kari Hotakainen

WSOY, 2002. 334 sivua.

Kannen suunnittelu: Martti Ruokonen

Mistä minulle? antikvariaatista kirjamessuilta

Kari Hotakaisen Finlandiapalkittu romaani Juoksuhaudantie on tarina suomalaisesta unelmasta, suomalaisesta miehestä joka tekee kaikkensa saadakseen perheensä takaisin, suomalaisuudesta ja taipumattomuudesta.

Matti Virtanen tekee yhden virheen jonka seurauksena hänen vaimonsa Helena sekä heidän pieni tyttärensä Sini muuttavat pois yhteisestä kerrostaloasunnosta. Matti jää yksin murehtimaan. Hän täyttää päivänsä juoksemalla pitkiä lenkkejä ja yrittämällä saada yhteyttä Helenaan. Pian Matti keksii keinon, jolla hän varmasti saa perheensä takaisin. Hänen tarvitsee vain hankkia ikioma ritntamamiestalo, Helenan suuri unelma, ja sen jälkeen hänen onnellinen tulevaisuutensa on taattu. Niinpä Matin päivät täyttyvät pian myös helsinkiläisen pientaloalueen tutkailemisesta hieman liiankin läheltä. Matti yrittää pakkomielteisesti löytää perheelleen taloa, eikä kaihda keinoja tavoitteensa saavuttamiseksi. Mies tekee töitä päivät pitkät saadakseen kasaan tarpeeksi rahaa taloa varten, ja pian myös Matin puuhia sivusta seuraavat joutuvat keskelle Matin toilailuja.

Juoksuhaudantie on tragikoominen tarina suomalaisen miehen pakkomielteestä. Sivustakatsojat, tuttavat ja viattomat naapurit saavat huomata, mihin yksinäisyys ja muuttunut elämäntilanne voi ihmisen viedä, mitä seurauksia pieni teko voi aiheuttaa. Matti Virtasella on tavoitteena hankkia rintamamiestalo eikä hän välitä millä tavalla hän sen hankkii. Hänen tielleen asettuvat niin kiinteistönvälittäjät, sotaveteraanit kuin naapuritkin, mutta Matilla on aina keino selvitä esteistä lähemmäs tavoitettaan.

Minusta Juoksuhaudantie oli paikoin tylsä, ja minulla kesti kauan ennen kuin edes ymmärsin kirjan idean. Kirjan nimeäkin pähkäilin kauan, kunnes nimen tarkoitus selvisi aika yksinkertaisella tavalla parikymmentä sivua ennen loppua. Ihastui Hotakaisen kirjoitustyyliin, ja tulen ehdottomasti lukemaan kirjailijalta useampia kirjoja vaikka tämä ei nyt ihan napakymppi minulle ollutkaan. Hotakainen kirjoittaa todella taitavasti, jokainen sana tuntuu tarkasti valitulta ja kirja muutenkin todella viimeistellyltä. Pidin myös kirjan rakenteesta, jossa kertoja vaihtui aina lukujen mukaan. Välillä kertojana toimi Matti, välillä taas puheenvuoron sai "Ne" tai "He" jotka olivat sivustakatsojia, välillä tapahtumia seurattiin Helenan näkökulmasta, välillä taas poliisin. Kirja on jaettu neljään osaan jotka on nimetty hauskasti ja osuvasti (esimerkiksi kirjan toinen osa on nimeltään Runko, kolmas taas Harjannostajaiset).

Vaikka kirjassa oli paljon hyvää, tapahtumat olivat minulle kuitenkin överiydessään hieman liian tylsiä (ristiriitaista, kyllä!). Päähenkilö vietti päivänsä kovin yksitoikkoisesti, kävi juoksemassa, suihkussa, töissä, tuuntemattomien takapihoilla nuuskimassa. Loppua kohden tapahtumien hieman edetessä huomasin taas lukevani kirjaa innostuneempana, viimeiset sata sivua olivatkin sitten jo varsin mukaansatempaavia ja jännittäviä luettavia. Ei siis täysin minun kirjani, vaikka Hotakaisen kerronnasta vaikutuinkin!


★★★-

Myös ainakin Sara sekä Jokke ovat lukeneet tämän.

Juoksuhaudantiellä osallistun Kuusi kovaa kotimaista-haasteeseen, sekä saan taas yhden suorituksen TBR 100-listalleni.

Kirjaostoksia lähipäiviltä

Tänään teimme kivan reissun Forssaan Kirjalöytöön Tuulian ja Riinan kanssa. Reissu oli todella onnistunut, ja kirjoja tarttui mukaan iso kasa. Outletista löytyi todella paljon 1-5 euron kirjoja ja suurin osa omista löydöistäni on tätä hintaluokkaa. Mukaan tarttui myös yllätyspussi viidellä eurolla josta löystyi kolme kirjaa. Yhden luovutin eteenpäin Riinalle, mutta kaksi muuta tietokirjaa pidin itselläni.  Tässä tämän päivän saaliini:

Keittiötarhan 3 vuodenaikaa / Minna Siltala (ylläripussista)

Valmentava johtajuus / Marjo-Riitta Ristikangas & Vesa Ristikangas (ylläripussista)

Ihmisen osa / Kari Hotakainen

Houre / Laura Restrepo

Pionin rakkaus / Lisa See

Talonmies / Markku Rönkkö

Nooa Notkoniitty karkaa kotoa / John Boyne

Vesiseinä / Jussi Valtonen

Kabulin pääskyset / Yasmina Khadra

Pärstäkerroin / Torgrim Eggen

Viikonloppuna piipahdin vierailevan ystävän kanssa myös Turun kirjakaupoissa ja Suomalaisesta tarttui mukaan kolme kolmen euron Keltaisen kirjaston kirjaa sekä ruotsinkielinen pokkari. Tänään tapoin aamupäivällä aikaa Kansallisessa kirjakaupassa josta mukaan tarttui kaksi parin euron kirjaa. Eli ei kyllä lopu luettavat kesken...

Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann / Jonas Jonasson

Mies pimeässä / Paul Auster

Vihreä talo / Mario Vargas Llosa

Puotava mies / Don DeLillo

Kunnian mies / Antti Melender

Hannele Laurin hampaat / Jussi Siirilä

Sellaista tänään! Huomenna pitäisi suunnata Ikeaan ostamaan lisää hyllytilaa kirjoille ja lähipäivinä juttua Hotakaisen Juoksuhaudantiestä. Kivaa viikon jatkoa kaikille :).