Meriharakat / Susan Fletcher

Meriharakat / Susan Fletcher

Like, 2008. 383 sivua.

Alkuteos: Oystercatchers, 2007.

Suomentanut: Jonna Joskitt

Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen

Mistä minulle? nettikaupan alennusmyynneistä

Ihastuin viime vuoden puolella Susan Fletcherin esikoisromaaniin Irlantilainen tyttö ja etenkin kirjan ihanaan tunnelmaan. Meriharakat on ollut lukulistallani jo kauan, ja pääsi vihdoin luettavakseni myös osana oman kirjahyllyn lukuprojektia.

Nuori Amy makaa neljättä vuotta koomassa sairaalasängyssä. Sängyn äärellä istuu hänen isosiskonsa Moira, joka lähes päivittäin käy katsomassa sisartaan, kertomassa tälle elämästään tänään ja heidän elämästään ennen onnettomuutta. Moira avaa sisarelleen pikku hiljaa muistoja ja tapahtumia ennen Amyn onnettomuutta, omia syyllisyydentunteitaan, katkeraa tunnustustaan.

Moira muistelee lapsuuttaan meren rannalla Britannian maaseudulla, hän muistelee kouluvuosiaan yksinäisyydessä kaukana kotona, ja hetkeä, jolloin kuvioihin astui Ray, nuori taiteilija joka halusi Moiran omakseen. Kiusatun, erikoisen Moiran, joka oli vailla ystäviä, kaukana perheestään.

Moiran ja Amyn tarina on koskettavaa luettavaa. Meriharakat on kaunis kirja ja rakastuin taas Fletcherin tunnelmanluomistaitoon. Kirja on täynnä ihastuttavia yksityiskohtia, jotka lisäävät sen surullista kauneutta. Merellä lentävät linnut, meren tuoksu, Moiran pitkät paksut hiukset, Amyn lapsuudenilo, Moiran ja Rayn oma koti, Rayn kirjoittamat kirjeet reissuiltansa ja Amyn lemmikkihamsteri. Arkisia yksityiskohtia jotka jostain syystä lisäsivät mielessäni kirjan ihanuutta.

Kirja on myös täynnä kiinnostavia ja tärkeitä aiheita. Pääosaan nousee sisaruskateus, yksinäisyys, syyllisyydentunnot ja myös rakkaus. Fletcherin kielenkäyttö on runollisen kaunista, ja kirja on täynnä upeita, merkityksellisiä lauseita. Myös kirjan henkilöt ovat kiinnostavia, ja henkilögalleria minusta juuri sopivan suuri. Päähenkilö Moira tuli lähelle ja sai paikan sydämestäni, jollain tavalla pystyin samaistumaan häneen helposti. Moiran Til-täti oli myös kiinnostava nainen, vaikka hän jäikin tarinassa hieman sivurooliin. Myöhemmässä vaiheessa kuvioihin astuva Ray on myös tapahtumien kannalta tärkeä ja kiinnostava tapaus.

Meriharakoissa on myös monta kiinnostavaa ihmissuhdetta. Moiran ja Amyn sisarsuhde on tietenkin pääosassa, mutta toisaalta oli myös kiinnostavaa miettiä Moiran ja Rayn avioliittoa, Moiran ja Amyn vanhempien välistä suhdetta ja myös heidän suhdettaan tyttäriinsä. Myös Til-tädin ja Moiran välinen side oli ajauksia ja tunteita herättävä.

Susan Fletcher on selkeästi minun kirjailijani. Ihastuin jo Irlantilaiseen tyttöön, mutta Meriharakat saa aivan oman paikkansa suosikkikirjojeni joukossa. Tämä on upea kokonaisuus, tunnelmaltaan aivan erityinen, tarinana mieleenpainuva, koskettava, syvällinen ja sydämeenkäypä, ikimuistoinen kirja minulle. En voi kuvailla kuinka innoissani odotan Fletcherin uutuuskirjaa Tummanhopeinen meri!

★★★★★  

Hannele Laurin hampaat / Jussi Siirilä

Hannele Laurin hampaat / Jussi Siirilä

Gummerus, 200. 148 sivua.

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Olen ihastunut Jussi Siirilän kirjoitustapaan, satiirin- ja huumorinkäyttöön lukiessani kirjat Juoksija sekä Historia on minut vapauttava. Nyt halusin tutustua myös Siirilän vanhempaan tuotantoon ja päätin aloittaa tekstikokoelmalla, joka kantaa nimihirviötä Hannele Laurin hampaat. Nimi on kiinnostava, mutta nimen perusteella en kyllä kirjaan olisi tarttunut, eikä kansikaan kovin houkuttelevalta näytä.

Hannele Laurin hampaat on esimerkki lehtiotsikosta, jota Siirilä kirjassaan käyttää tekstinlähteenä. Ymmärtäisin kirjan tarkoituksen olevan näyttää hauskalla tavalla kuinka lehdissä kirjoitetaan ihan mitä vain, ja kuinka lehdissä etenkin otsikoidaan juttuja ihan miten vain. Tässä kirjassa otsikot ovat toinen toisiaan hurjempia, erikoisempia ja överimpia ja niiden perusteella kirjoitetut jutut lopulta mitättömiä, mitään sanomattomia ja usein myös otsikkoon täysin sopimattomia (kuten kai tarkoitus onkin).

Siirilä on taitava yhteiskuntasatiirin kirjoittaja, ja minusta hänen kirjojensa aiheet ovat usein onnistuneita. Luulen ymmärtäneeni myös tämän kirjan pointin, mutta lopulta en kuitenkana innostunut tästä. Lööpit ovat toki hauskoja, mutta odotin myös hauskempia "lehtijuttuja", hieman vähemmän absurdeja, outoja stooreja joissa ei ollut päätä eikä häntää eikä mitään sisältöä.

Siirilä käyttää teksteissään rohkeasti hyväkseen suomalaisia julkkiksia, osansa saa Hannele Laurin lisäksi myös esimerkiksi Kimi Räikkönen, Alexander Stubb ja Tarja Halonen. Tekstien muut aiheet olivat arkipäiväisiä yhteiskunnallisia asioita, 3G-verkkojen metästystä Lapissa, sairauksia, idoleita ja tyrkkyjulkkiksia.

Pidän edelleen Siirilän kirjoitustyylistä ja satiirinkäytöstä. On hauska miettiä tekstejä lukiessa, kuinka vähän ne oikeasti liittyvät otsikkoon. Usein huomaa, että otsikolla ja tekstillä ei ole toistensa kanssa mitään tekemistä, mutta näinhän tosiaan käy usein myös sitä oikeaa keltaista lehdistöä seuratessa. Siirilä pilkkaa keltaista lehdistöä ja onnistuu siinä kai ihan hyvin, mutta minulle olisi riittänyt parin tekstin lukeminen. 150 sivua absurdeja, outoja tarinoita ja vielä oudompia lööppejä ei antaneet minulle lukijana kovinkaan paljon, ei valitettavasti edes kunnon nauruja.

★★

Vastauksia haastekysymyksiin

Sain Kristalta/Lukutoukalta haasteen, jossa tulee kertoa 11 asiaa itsestään ja vastaamaan haasteenantajan 11 kysymykseen. Kiitos haasteesta! :) Olen jo pari kertaa osallistunut samantyyppiseen haasteeseen, joten jätän nyt satunnaiset faktat itsestäni keksimättä ja vastaan vain Kristan kysymyksiin.

1.  Jos lopettaisit bloggaamisen, mistä syystä sen tekisit?
- Ajanpuutteesta. Nytkin välillä on sellainen olo, että aika ei millään riitä kaikkeen kivaan mitä haluaisin tehdä. Mutta sitten taas toisina päivinä, kuten tänään, aikaa on vaikka kuinka paljon enkä ikinä voisi kuvitella lopettavani bloggaamista.

2. Oletko saanut negatiivista palautetta blogistasi? Mikä on ollut pahin jos olet saanut?
- En ole saanut negatiivista palautetta. Kaikki kommentit ovat olleet kivoja ja asiallisia. Roskakommentteja tulee aika paljon, mutta ne eivät ole negatiivista palautetta vaan vain ärsyttäviä ja pysyvät poissa blogistani kommenttienvalvonnan vuoksi (joka on siis vanhemmissa teksteissäni päällä). Netin ulkopuolellakaan en ole negatiivista palautetta saanut, koska blogistani tietää niin harva :D.

3.  Kenen Disney hahmon kanssa seurustelisit jos saisit valita?
- Onpa vaikea kysymys! Olen surkea Disneytietäjä, joten en osaa vastata tähän. :/

4. Suosikki kaupunkisi Euroopassa?
- Wien tai Salzburg. En osaa päättää.

5. Kirjoitatko itse muuta kuin blogia? Mitä?
- Kirjoitan liikuntaharrasukseeni perustuvaa blogia toisessa osoitteessa, mutta blogien lisäksi en kirjoittele kuin koulutöitä.

6. Paras tapa viettää sunnuntai-iltaa?
- Pitkän juoksulenkin ja hyvän ruoan ja saunan jälkeen käpertyä sohvankulmaan huovan alle hyvä kirja ja kuppi teetä mukana, kissan kehrätessä sylissä (tai no, meidän kissa ei viihdy sylissä, mutta minun niskassani se tykkää kehrätä sitäkin enemmän).

7.  Mihin käytät vapaa-aikanasi eniten aikaa?
- Luulisinpa, että liikuntaan. Tai no, jos yöt lasketaan vapaa-ajaksi niin nukkumiseen :D.

8. Jos saisit tutustua yhteen kirjailijaan, kehen tahansa, niin kuka se olisi?
- Voi että, onpa vaikea kysymys! Ehkäpä Julie Orringeriin.

9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit mukaan kolme kirjaa, mitkä ne olisivat?
- Julie Orringerin Näkymätön silta, Margaret Mitchellin Tuulen viemää sekä Richard Powersin Laulut joita lauloimme.

10. Mikä on paras ominaisuutesi? 
- Hmm. Positiivinen elämänasenne auttaa aika monessa asiassa.

11. Kun luet, niin teetkö jotain samalla? Kuunteletko musiikkia, onko telkkari auki? Jos, niin mitä?
- En. Kun luen, luen. Vain ja ainoastaan. Jotenkin joku muu juttu samalla häiritsee lukemista. Mutta telkkaria tai leffoja en voi esim. katsella tekemättä jotain muuta samalla. Silloin kirjoitan blogia, venyttelen tai neulon samalla :D.

Kiitos Kristalle kysymyksistä, en nyt haasta ketään eteenpäin mutta Kristan kysymyksiin halukkaat saavat varmasti myös vastata!:)

Sydäneläin / Herta Müller

Sydäneläin / Herta Müller

Tammen keltainen kirjasto, 2009 (1996). 205 sivua.

Alkuteos: Herztier, 1994.

Suomentanut: Raija Jänicke

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? nettikauppaostos

Herta Müllerin romaani Sydäneläin oli lukupiirimme kirja tällä kertaa. Olen aiemmin lukenut Müllerilta Hengityskeinun, josta pidin aika paljon. Myös Sydäneläimessä pidin Müllerin kirjoitustyylistä ja siitä tunnelmasta, jonka Müller omalla tyylillään kirjoihinsa luo. Ajankohta ja oma fiilikseni tällä hetkellä ei kuitenkaan sopinut yksiin tämän kirjan kanssa, ja lukukokemuksesta tuli suuri pettymys.

Sydäneläin on monimutkainen kirja, mutta yksinkertaisesti selitettynä se kertoo diktatuurin aikaisesta Romaniasta. Keskiössä on neljä nuorukaista jotka joutuvat vakoilun kohteeksi. Nuorukaisten elämäntarinat eivät ole helpoimmasta ja tavallisimmasta päästä, on ankeita perheolosuhteita, itsemurhia lähipiirissä, epäiltyjä murhia ja ankeita asuntoloita. Nuorukaiset jatkavat yhteydenpitoa koulujen päättymisen jälkeen, he lähettävät  kirjeitä salakoodein varustettuna ja kertovat toisilleen elämästään. Valitettavasti elämä ei kuitenkaan yliopistoajankaan jälkeen muutu ruusuiseksi, vaan nuorukaiset saavat kokea elämän karuuden monella tavalla.

Sydäneläin oli minulle todella vaativa ja raskas kirja luettavaksi. Lukeminen eteni todella hitaasti ja aika nopeasti pitkästyin ja tylsistyin koko kirjaan. Pidin kuitenkin ajankuvauksesta ja vaikka Romanian diktatuuriaika onkin aivan kammottavaa, koen sen kuitenkin kiinnostavana. Kirjassa tuli hyvin esille kuinka köyhää, ankeaa ja rankkaa elämä silloin on ollut.

Luin Sydäneläintä iltaisin ennen nukkumaanmenoa, ja luulen että pätkittäin, väsyneenä lukeminen vaikutti hieman siihen etten oikein pysynyt kirjan tapahtumissa mukana. Kirjan rakenne oli mielenkiintoinen, mutta vaikea. Tekstin kappaleet hyppivät nykypäivässä, menneisyydessä ja tulevassa, ja minun oli todella vaikea pysyä kärryillä siitä, missä ajassa milloinkin mentiin. Tämän sekä vaikean kielenkäytön ja etäisiksi jäävien henkilöiden vuoksi Sydäneläin ei ollut minulle todellakaan nautittava lukukokemus, ja huomasin aika pian vain odottavani, että kirja loppuisi. Ellei tämä olisi ollut lukupiirikirjamme olisin varmasti jättänyt tämän kesken.

Lukupiirissämme mietimme kuinka paljon kirjan tapahtumista on Müllerin omakohtaisia kokemuksia, ja muutenkin tämä oli hyvä lukupiirikirja. Saimme varsin paljon keskustelua aikaan eriävistä mielipiteistämme, ja muiden kehuvia ajatuksia itselle etäiseksi jääneestä kirjasta on kiva kuulla!

Minulle tämä oli oli vaikea ja väkinäinen luku-urakka. Tunnistan kuitenkin Müllerin kirjoittajantaidot, ja esimerkiksi jo mainitsemani Hengityskeinu oli rankasta aiheesta huolimatta positiivinen lukukokemus. Tämä ei kuitenkaan ollut minun kirjani laisinkaan.

★★+

Elämän lempeät maut / Erica Bauermeister

Elämän lempeät maut / Erica Bauermeister

Bazar, 2011 (2009). 216 sivua.

Alkuteos: The School of Essential Ingredients, 2009

Suomentanut: Helinä Kangas

Kannen suunnittelu: Nic Oxby

Mistä minulle? nettikirjakauppaostos 

Erica Bauermeisterin kauniskantinen kirja Elämän lempeät maut on majaillut kirjahyllyssäni jo parin vuoden ajan. Kaipasin jotain kevyttä ja nopeaa luettavaa vaikeampien kirjojen keskelle, joten nostin kirjan lukupinooni. Tämän lukikin parissa illassa, joten tämä oli ihan onnistunut valinta välipalakirjaksi.

Ravintolanomistaja Lillian vetää lempeiden makujen kokkikoulua ravintolallaan kerran kuukaudessa. Hänen kurssilleen kokoontuu kahdeksan oppilasta, joilla kaikilla on oma tarinansa kerrottavana, omat syynsä kokkikouluun tulolle. Kokkailuiltojen aikana Lillian opastaa kurssilaisiaan ruoanlaiton saloihin, lempeästi ja asiantuntevasti. Antoisinta taitaa kuitenkin olla yhteiset syöntihetket, joiden aikana kurssilaiset oppivat paljon itsestään ja kurssikavereistaan. Mukana on eläkeläispariskunta Carl ja Helen, teini-ikäinen Chloe joka haluaa oppia kokkailemaan, vaimonsa menettänyt Tom joka täyttää vaimonsa viimeisen toiveen sekä Ian, joka löytää kurssilta jotain, mitä ei ikinä uskaltanut edes toivoa. Kahden pienen lapsen äiti Claire saa kurssilta rentouttavan irtioton arjestaan, Antonia oppii ruoanlaiton saloja mukavassa ympäristössä ja vanha Isabelle löytää tärkeitä ihmisiä ympärilleen.

Elämän lempeät maut on suloinen ja lempeä tarina ruoasta, ihmiskohtaloista ja ystävyydestä. Kirjassa oli monta kiinnostavaa henkilöä, mutta kirjan lyhyyden vuoksi lähes kaikki jäivät minulle valitettavan etäisiksi. Olisin toivonut, että kirjassa olisi sukellettu syvemmälle henkilöihin, kerrottu heistä vielä enemmän. Nyt minusta tuntuu, että sain pintaraapaisun, tutustuin heihin vähän, mutta oppiakseni oikein tuntemaan heidät, päästäkseni heidän ajatuksiinsa ja elämiinsä, olisin kaivannut kirjalle jatko-osaa.

Ruoka on kiinnostava aihe, ja sitähän tässä kirjassa todellakin piisasi. Huumaavia tuoksuja, mielenkiintoisia reseptejä ja sekoituksia, erilaisia aineksia ja niiden kautta herääviä muistoja. Pidin tästä kaikesta, mutta ruoan lisäksi olisin kaivannut enemmän tunnetta myös ihmisiin ja heidän kohtaloihinsa. Kirjan kieli on helppoa ja sujuvaa. Kuten jo alussa mainitsin, tämä oli nopealukuinen kirja ja oikein sopiva välipalakirjana. Jotta tästä olisi muodostunut minulle mieleenpainuvampi, syvällisempi ja vielä palkitsevampi lukukokemus olisin kuitenkin kaivannut enemmän keskittymistä henkilöihin, ehkä pidempää kirjaa. Nyt jokainen kurssilaisista sai yhden luvun verran aikaa kertoa elämästään, ja se oli auttamatta liian vähän.

Elämän lempeät maut on ihan kiva välipalakirja, ja sen ruoantuoksu ja sympaattiset ihmiskohtalot tekevät jälkimausta positiivisen, suloisen ja lempeän.

★★★

Kymmenen asiaa jotka tekevät minut onnelliseksi

Kirjakirppu-blogin Jenni haastoi minut listaamaan kymmenen lempiasiaani. Haaste tuli oikein sopivaan hetkeen, olen viimeisten viikkojen aikana vastaanottanut ihan liikaa suru-uutisia suvustani, joten minut onnelliseksi tekevien asioiden miettiminen oli todella kivaa! Kaiken surun keskellä on onneksi niitä ihaniakin asioita.

Ihanaa ystävänpäivää kaikille teille, ja kiitos jokaisesta kurkkauksesta, kommentista ja tervehdyksestä täällä blogissa. Jokainen niistä tekee minut onnelliseksi ja kiitolliseksi!♥

Ystävänpäiväkaakao

Säännöt ovat seuraavat:

1. Tehtävänä on listata kymmenen lempiasiaa

2.  Lähetä haaste vähintään viidelle tykkäämällesi blogille ja ilmoita siitä heille!

3.  Muista nauttia listaamistasi asioista mahdollisimman usein.

♥ Perhe
- Tärkein nyt ja aina.

♥ Ystävät
-Lähimmät ystävät lasken oikeastaan perheeksi, mutta rakkaat ihmiset ympärillä merkitsevät kaikkea minulle.

♥ Liikunta
- Ilman liikuntaa en selviäisi. Juokseminen on parasta, mutta erilaiset ryhmäliikuntatunnit, kesäisin pyöräily, kuntosali ja uinti on myös tärkeitä.

♥ Kirjat ja lukeminen
- Itsestäänselvyys ;).

♥ Ihana koti (x2)
- Olen onnekas, sillä minulla on kaksi kotia. Oma vuokrayksiöni on ihana ja rakas, mutta lapsuudenkotini on aina turvapaikkani. 

♥ Kiinnostavat opiskelut
- Olen onnekas myös, koska saan opiskella juuri sitä mitä haluan. Opiskeluvuosien aikana on vain tullut selvemmäksi, että todellakin haluan opiskella vain ja ainoastaan tätä.

♥ Ihana odottava kesätyö
- Minua pyydettiin taas kesätöihin samaan paikkaan jossa vietin viime kesänkin. Odotan kesätyötä jo innoissani, koska työkaverit on huippuja ja työpaikan asukkaat minulle tärkeitä. Koen, että työ on palkitsevaa ja merkityksellistä.

♥ Kesäsuunnitelmat
- Kesäksi on suunnitteilla muutama ihana reissu, joita odotan jo innolla. Onneksi suunnittelukin on mahtavaa!

♥ Matkustelu
- Maailmassa on niin paljon paikkoja, joita haluaisin nähdä. Pyrin matkustamaan joka vuosi ainakin yhteen uuteen paikkaan.

♥ Tavallinen arki
- Surujen keskellä huomaa hyvin, kuinka onnellista ja kivaa se normaali arki on. Kun normaali arki muuttuu joksikin muuksi, sitä tavallisuutta, tuttua, kaipaa. Olen huomannut, että olen oikeastaan tällä hetkellä arkeeni varsin tyytyväinen.


Haastan Annin, Tuulian, Peikkoneidon, Riinan ja Katrin. 

Palailen kirjajuttujen kanssa viimeistään viikonloppuna :).

Punainen erokirja / Pirkko Saisio

Punainen erokirja / Pirkko Saisio

WSOY, 2003. 298 sivua.

Kannen suunnittelu: Tiina Makkonen

Mistä minulle? kirpparilöytö

Punainen erokirja nousi lukulistalleni oikeastaa Finlandia-haasteen vuoksi. Löysin kirjan kirpparilta loppukesästä, ja otin sen myös mukaan Lue 24 kirjaa omasta hyllystä -haasteeseen. En ole aiemmin lukenut Pirkko Saisiota, mutta tämän lukukokemuksen perusteella voisin tutustua myös hänen muuhun tuotantoonsa. Punainen erokirja on osa Saision omaelämäkerrallista romaanitrilogiaa.

Punaisen erokirjan tapahtumat yltävät 1970-luvulta 2000-luvulle saakka. Kirjan päähenkilö on toisaalta nuori, vastasyntyneen Sunnuntailapsen äiti. Hänellä on myrkyisä suhde Havva-rakastettuun, ja elämä on hakemista ja epävarmuutta täynnä. Aikakaudella ennen Havvaa ja Sunnuntailasta päähenkilö on nuori opiskelija, joka etsii niin seksuaali- kuin politiikkaidentiteettiäänkin. Hän opiskelee teatterikorkeakoulussa, itsenäistyy ja hakeutuu pois perheen turvasta. Hän pääsee mukaan Ylioppilasteatterin riveihin ja tempautuu mukaan 1970-luvun kiihkeään politiikkaan. On myös aika yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin, jolloin Sunnuntailapsi on jo aikuinen ja elämässä on uusi kumppani, Honksu. Elämä on asettunut uomiinsa, kirjailijanura auennut ja identiteetti löytynyt. Elämässä on tasapainoa aivan eri tavalla kuin aiemmin.

Minä ihastuin Saision rohkeuteen. Hän kuvailee elämää intensiivisesti, paljastaa rakkauden vaikeuden 1970-luvun Suomessa. Punainen erokirja on tiivis ja mukaansatempaava, tunnelmaltaan aivan erityinen. Arjen ja elämän pieniä yksityiskohtia ja huomautuksia on välillä pakko jäädä miettimään pidemmäksi aikaa.

Kaikkea ei paljasteta lukijalle. Tekstissä sekoittuvat pienet yksityiskohdat, pilkahdukset sieltä täältä, muistoja, arvailuja, todellisia tapahtumia. Näistä palasista koostuu koko tarina, mutta varsin paljon jätetään myös lukijan tulkittavaksi. Minä pidin tästä ratkaisusta. Pidin myös kirjan upeasta kielestä, sen lähes runollisesta soljuvuudesta ja leikittelevästä otteesta. Päähenkilö on välillä "minä", välillä "hän". Henkilöiden nimet ovat erikoisia, sukupuolettomia, mutta henkilöinä mielenkiintoisia. Punainen erokirja on teemoiltaankin kiinnostava ja tärkeä. Taidetta, politiikkaa, seksuaalisuutta rohkean lempeästi, sarkastisestikin kuvailtuna.

Kokonaisuutena Punainen erokirja oli hieno, mieleenpainuva lukukokemus. Jotenkin tämä on hyvin erilainen kirja, kuin kirjat joihin yleensä ihastun. Olen iloinen että luin tämän, iloinen että tämä on voittanut Finlandia-palkinnon, ja iloinen että minulla on vielä monta Saision kirjaa lukematta.

"Kaikkeen tottuu, rakastamiseen ei. "

★★★★-

Gorilla / Juhani Karila

Gorilla / Juhani Karila

Otava, 2013. 140 sivua.

Kannen suunnittelu: Safa Hovinen

Mistä minulle? saatu arvostelukappale kustantajalta

Juhani Karilan "ainoa teos", novellikokoelma Gorilla on mielenkiintoinen kirja. Tartuin tähän ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia, sillä en ollut aiemmin kuullut tästä kirjailijasta, mutta pian huomasin kirjan olevan minulle aivan liian vaikea ja erikoinen.

Gorilla koostuu kahdestatoista novellista, joiden yhteinen piirre on absurdius. Ukko Palikka kertoo legoukkojen ajatuksista, kirjan nimikkonovelli Gorilla taas taidekoulun opettajana toimivasta gorillasta ja tytöstä joka saa veljensä jähmettymään puuksi. Kaisa on ruma -novelli kertoo rumasta Kaisasta, ja siitä kuinka hän osallistuu rumien leirille Lapin metsissä. Jokainen novelli on niin absurdi, että mietin monen monta kertaa mistä tässä nyt ylipäänsä on kyse.

Minä olen maagisen realismin ystävä, mutta Gorillan maagisuus ylitti kyllä minun ymmärrykseni. Huomasin, että jouduin miettimään jokaisen novellin kohdalla monta kertaa, mistä tämä nyt oikein kertoo ja mitä tällä halutaan sanoa. Moni novelli jäi täysin arvoitukseksi.

Karila käyttää kieltä varsin hienosti, mutta kokonaisuudesta ei silti tule ymmärrettävää. Kirjasta, josta on ymmärtänyt vain pienen osan on kovin vaikea sanoa mitään järkevää. En ymmärrä tämän kirjan ideaa, en ymmärrä tämän sanomaa. Ajatus novellien takana jäi arvoitukseksi, ja se, mistä minä novelleissa pidän, pieni opetus tai elämänviisaus, jäi Gorillassa saavuttamatta. Uskon toki, että joku muu voi saada tästä kirjasta paljon enemmän irti, mutta minä en voi sanoa nauttineeni tämän lukemisesta erityisen paljon. Lukeminen oli työlästä ja luin tämän loppuun vain koska tässä oli ainoastaan 140 sivua.

Absurdin kirjallisuuden ystäville suosittelen Gorillaa, mutta minuntapaisilleni lukijoille, lukijoille jotka haluavat ymmärtää lukemastaan edes jotain ja nauttia siitä, suosittelen  ihan toisenlaisia novelleja.

★+

Lokki Joonatan / Richard Bach

Lokki Joonatan / Richard Bach

Gummerus, 2010. 101 sivua.

Suomentanut: Kaija Kauppi

Alkuteos: Jonathan Livingston Seagull, 1970.

Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Mistä minulle? alennusmyyntilöytö Adlibrikselta

Olen jo kauan suunnitellut lukevani Richard Bachin klassikkosadun Lokki Joonatan. Nyt bongasin tämän suloisen pienen kirjan alennusmyynneistä ja klikkasin kirjan kotiin.

Lokki Joonatan kertoo Joonatan Livingstonista, lokista joka otti oman elämänsä langat käsiinsä, koki lentämällä elämän riemun. Vapauden, itsensä toteuttamisen, onnen. Joonatan päätti oppia lentämään ihan uudella tavalla. Niinpä hän erkani muista lokeista ja ryhtyi harjoittelemaan. Hän harjoitteli lentämistä kalastusalusten yläpuolella, aurikoisella, kirkkaalla taivaalla itsekseen, lentämisestä nauttien, vapaudesta riemuiten. Joonatanin oudot harjoitukset eivät ihastuttaneet muuta lokkilaumaa, vaan muut lokit karkottivat Joonatanin ryhmästään, ja häpesivät Joonatanin outoja harjoituksia.

Joonatan lähti laumastaan ja löysi pian taivaan, jossa vanhempi lokki opetti hänelle uusia lentotaitoja. Pian Joonatan sai opettaa nuorempia lokkeja lentämään, mutta samalla lähestyi myös hetki, jolloin Joonatanin oli tarkoitus palata maahan oman laumansa luokse...

Lokki Joonatan on ihastuttava pieni tarina omapäisestä lokista. Minä pidän kovasti kirjan sanomasta, sen pienistä elämänviisauksista. Elämässä tärkeintä on oivaltaa, että oma onnesi on omissa käsissäsi. Minulla kesti kuitenkin aika kauan, ennen kuin sain kirjasta otetta. Luin tätä alussa satuna, mutta ymmärsin pian, että tässä on kyse muustakin kuin lentämisestä. Tuon oivalluksen jälkeen kirja olikin ajatuksia herättävä ja luin tätä mielelläni. Odotin ehkä samanlaista upeaa ja viisasta tarinaa kuin Pikku Prinssi, mutta siihen Lokki Joonatan ei aivan yltänyt.

Lokki Joonatanin tarina elämisen riemusta, itsensä toteuttamisesta on tärkeä ja ajatuksia herättävä, mutta jostain syystä en ihan saanut tästä otetta, eikä tämä aivan onnistunut sulattamaan sydäntäni. Voi olla, että palaan tähän kirjaan joskus, ja tarina antaa varmaan toisella lukukerralla vielä enemmän. Lukemisen arvoinen kirja kuitenkin ja plussaa kirjan mustavalkovalokuvista (joskin ihmettelin kyllä onko tarpeellista laittaa tällaiseen pieneen kirjaan kymmeniä valokuvia lokeista eri tilanteissa).

★★★

Makeannälkä / Ian McEwan

Makeannälkä / Ian McEwan

Otava, 2013. 385 sivua.

Alkuteos: Sweet Tooth, 2012.

Suomentaja: Juhani Lindholm

Kannen suunnittelu: Suzanne Dean

Mistä minulle? pyydetty arvostelukappale kustantajalta

Ian McEwan on suosikkikirjailijoitani, ja odotin miehen uutuusromaania Makeannälkä kevään uutuuksista kaikkein eniten. Sairastelin koko viime viikon, joten ehdin hyvin tarttumaan kirjaan heti sen ilmestyttyä postiluukusta.

Serena Frome opiskelee matematiikkaa, vaikka ei aineesta ole kiinnostunutkaan vaan opiskelisi mieluummin kirjallisuutta. Ystävänsä kautta hän tapaa vanhemman miehen, professorina työskentelevän Tonyn. Serena ja Tony ajautuvat lyhyeen, mutta läheiseen suhteeseen ja Tonyn kautta Serena saa työpaikan Ison-Britannian turvallisuuspalvelulta. Serenalla on salainen tehtävä, jonka koodinimenä on Makeannälkä. Työtehtävänsä kautta hän tutustuu nuoreen kirjailijalupaukseen, ihastuu miehen teksteihin ja huomaa pian ihastuneensa ehkä hieman mieheenkin. Serena huomaa kuitenkin nopeasti, että hän ei ole ainoa salailija, eikä tiedä kehen ja mihin voi ja uskaltaa enää luottaa.

Makeannälkä on tavallaan taattua McEwania. Tunnistin tässä arvoituksellisuuden ja pienen trillerimäisyyden. Lukijalle ei paljastettu kaikkea, mutta kirjan tunnelma ei kuitenkaan ollut yhtä jännittävä ja trillerimäinen kuin esimerkiksi Vieraan turvassa. Minä pidän McEwanin kirjoitustyylistä. Teksti on sujuvaa ja helppolukuista. Makeannälkä oli myös juoneltaan mukaansatempaava, halusin tietää miten Serenan käy ja mitä muista henkilöistä paljastuu.

Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu, että McEwan oli ottanut kirjaansa vähän liikaa tapahtumia ja jopa liikaa henkilöitä. Olen tottunut siihen, että McEwanin kirjassa keskitytään intensiivisesti pariskuntaan, tai yhden henkilön ajatuksiin, kun taas Makeannälässä on ihmisiä paljon enemmän. Hieman lisävaikeutta toi myös monet pitkät organisaatioden nimet, ja salakoodit sinne ja tänne. Kaiken kaikkiaan pystyin kuitenkin poimimaan tarinasta minusta ne tärkeimmät osat, Serenan elämään kuuluvat asiat ja hänen ihmisenä kasvamistaan ja rakastumistaan kuvailevat tapahtumat.

McEwanin vahvuuksiin lasken myös kiinnostavien, vahvojen henkilöhahmojen luomisen. Pidin Serenasta, ja hän oli mielestäni mielenkiintoinen henkilö vaikka olikin kovin erilainen kuin McEwanin muut päähenkilöt. Myös kirjailijalupaus Tom Haley oli mielenkiintoinen tapaus, kuten myös kirjan alussa Serenan elämään ilmestyvä arvoituksellinen professori Tony. Tonysta minulle jäi kuitenkin hieman epäselvä ja pinnallinen kuva, hän oli tarinassa läsnä kirjan alusta loppuun, mutta minulle jäi kuitenkin hieman epäselväksi, mikä hän oli miehiään.

Makeannälkä on juoneltaan varsin vetävä, idealtaan kiinnostava ja hieman arvoituksellinen. McEwan on taitava kirjoittaja ja tunnelmanluoja, ja vaikka pidin tästä kirjasta ja viihdyin tämän parissa hyvin, nyt pari päivää lukemisen jälkeen tuntuu siltä, että jotain jäi puuttumaan, tai jotain oli liian paljon. Makeannälkä ei nouse aivan suosikki-McEwanieni joukkoon, mutta löytyy siitä keskikaartista Polte-kirjan seurasta...

★★★★-

Torka aldrig tårar utan handskar: 1. Kärleken / Jonas Gardell

Torka aldrig tårar utan handskar: Kärleken / Jonas Gardell

Norstedts, 2012. 290 sivua.

Kannen suunnittelu: Pompe Hedengren

Mistä minulle? joululahja

Sain joululahjaksi toivomani Jonas Gardellin Torka aldrig tårar utan handskar-romaanitrilogian ensimmäisen osan, Kärleken. Kirja on ensimmäinen osa Gardellin trilogiaa, joka kertoo 1980-luvun Tukholmasta, HIV-epidemiasta ja homoseksuaalien elämästä. Katsoin joulun alla Ruotsin televisiosta myös kirjasarjaan perustuvan minisarjan, joka on Gardellin ja Simon Kaijserin käsialaa. Tuo sarja pyörii tällä hetkellä myös FST5-kanavalla, ja suosittelen todella lämpimästi. Hurja, rankka, koskettava, ajatuksia herättävä ja takuulla mieleenpainuva tarina, sekä minisarjana, että Gardellin kirjana.

Olen ennen blogini alkua lukenut suurimman osan Gardellin muista kirjoista, ja tykännyt niistä kovasti. Mies osaa valita kirjoihinsa tärkeitä aiheita, hän kirjoittaa kauniisti ja asettaa usein sanansa runollisen hienoon muotoon. Torka aldrig tårar utan handskar kiinnosti minua ehdottomasti myös aiheensa vuoksi. Kirjan pääosassa on nuori Rasmus, joka ylioppilasvuotensa jälkeen muuttaa pienestä kylästä Tukholmaan asumaan äitinsä sisaren luokse. Rasmus aloittaa oman elämänsä, hän saa vihdoin olla oma itsensä, seurustella miesten kanssa peittelemättä sen kummemmin identiteettiään, itseään. Tukholmassa on jo varsin vakiintunut homopiiri, vaikka heidän elämänsä ei missään tapauksessa ole helppoa tai yksinkertaista. Hieman helpompaa vain kuin homona eläminen olisi Rasmuksen kotikylässä.

Itsensä kanssa kamppailee myös Jehovan todistaja Benjamin, joka on kasvanut ankaran uskonnollisessa perheessä. Vapaa-aikansa Benjamin viettää jakaen Jehovan sanaa ovelta ovelle, ja tällä tavalla hän tutustuu myös Pauliin, Tukholman "homoäitiin". Paul tutustuttaa pian myös Rasmuksen ja Benjaminin toisiinsa, ja siitä alkaa heidän yhteinen tarinansa. Jouluaattoyönä 1982, Tukholman autioilla kaduilla katulampun valossa, lumihiutaleiden laskeutuessa hiljaa ja pehmeästi valkoiseen maahan, muuttuu Rasmuksen ja Benjaminin elämä. Tulevasta vuodesta tulee onnellinen, mutta samalla heidän elämänsä rankin. "Homosyöpä", eli HIV on tullut myös Ruotsiin ja se vie ystäväpiirin jäseniä toinen toisensa jälkeen hautaan. Elämä ei ole helppoa, lööpit huutavat sitä, mielenosoittajat tätä. Homoseksuaalit kirotaan, he eivät saa sympatiaa edes sairaahoitajilta. Kun nuori hoitaja erehtyy pyyhkimään kuolevan, kärsivän miehen poskelta kyyneleen, tuhahtaa vanhempi hoitaja: "Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin". Niin, tämä on kirjan vahvimpia lauseita. Kamala, ravisuttava, mutta koko kirjan tunnelmaa ja sen sanomaa loistavasti kuvaava lause.

Gardellin kirja kuvailee uskottavasti ja koskettavasti minkälaista on ollut elämä homoseksuaalina 1980-luvun maailmassa. Minkälaista on tuntea, että ei voi kertoa itsestään edes perheelleen. Minkälaista on vihdoin löytää luotettava uusi "perhe", ja miltä tuntuu kun tuo perhe pikkuhiljaa hajoaa, kun yksi toisensa perään löytää vartalostaan ihottumaa, saa ripulin, kuumetaudin tai sieni-infektion. Kuinka yksi perheenjäsen toisensa perään joutuu sairaalaan, huutaa tuskaansa eikä saa lohtua edes säikähtäneiltä sairaanhoitajilta, jotka näkevät nuorten miesten tuskan ja kyyneleet.

Kirja on täynnä mielenkiintoisia hahmoja. Hahmojen luomisen olen aina myös laskenut Gardellin vahvuudeksi. Hän onnsituu minusta kirjassa kuin kirjassa luomaan kiinnostavan henkilögallerian, mutta ilman ylilyöntejä. Arkisen kiinnostavia henkilöitä olisi ehkä parhaat sanat kuvaamaan ajatuksiani tämänkin kirjan henkilöistä. Benjamin, Jehovan todistaja, ankarista kotiolosita tullut hieman epävarma ja varovainen nuori mies oli yksi kiinnostavimmista. Myös "homoäiti" Paul on tavattoman sympaattinen ja hauska henkilö, ja tuossa tv-sarjassa häntä esittävä Simon Berger tekee upean roolisuorituksen! Enkelikasvoinen Rasmus on myös kiinnostava, ja pidin myös siitä, että Benjaminin ja Rasmuksen perheistä ehti kirjan sivuilla saada aika hyvän kuvan. Vaikka kirjassa on sivuja alle 300 ehtii suurin osa henkilöistä tulla todella tutuiksi. Rasmuksen ja Benjaminin koko perheistä saa hyvän kuvan, ja Paulin porukasta ehtii tulla tuttuja kavereita. Toki tähän voi vaikuttaa myös se, että olen nähnyt myös tuon telkkarisarjan ja henkilöt "livenä"...

Eiköhän ole tullut jo selväksi, että Torka aldrig tårar utan handskar -trilogian ensimmäinen osa oli minulle todella vahva lukukokemus. Kirja kosketti, herätti tunteita, hurjasti ajatuksia, vihaa, empatiaa ja surua. Minä itkin ja nauroin kirjaa lukiessani, ja olen aivan varma, että tämä kirja ja tässä kirjassa kuvaillut tapahtumat ja henkilöt jäävät sydämeeni ja ajatuksiini pitkäksi, pitkäksi ajaksi. Jään surullisen innokkaana odottamaan, että ehdin lukemaan sarjan jatko-osat. Toinen osa, Sjukdomen, on juuri ilmestynyt ruotsiksi ja tämä sarjan ensimmäinen osa ilmestyy kevään aikan suomeksi WSOY:n kustantamana.

★★★★★

Blogistanian Globalia 2012: Minun ehdokkaani

Tässä on minun ehdokkaani Blogistanian Globalia 2012-kilpailuun

Norwegian Wood / Haruki Murakami (3 pistettä)

Etten palaisi tuhkaksi / Gaute Heivoll (2 pistettä)

Talvipäiväkirja / Paul Auster (1 piste)

Nyt innolla jännäämään voittajaa :).