Lumen maa / Yasunari Kawabata

Lumen maa / Yasunari Kawabata

Tammen Keltainen kirjasto, 1963. 167 sivua.

Alkuteos: Yukiguni, 1947.

Englannin- ja saksankielisistä käännöksistä suomentanut: Yrjö Kivimies

Kannen suunnittelu: Martti Mykkänen

Mistä minulle? kirpparilöytö

Yasunari Kawabata kuuluu niihin kirjailijoihin, joiden kirjoihin minun on ollut tarkoitus tutustua jo vaikka kuinka kauan. Olen löytänyt sekä nyt lukemani Lumen maan, että Tuhat kurkea kivoina, vanhoina Keltaisen kirjaston painoksina kirpparilta. Lumen maa olisi sopinut varmaan loistavasti luettavaksi kylmimpänä talvipäivänä, vaikka viihdyin lumisissa japanilaismaisemissa todella hyvin myös näin keväälläkin.

Rikas oman tiensä kulkija Shimamura rakastuu kauniiseen nuoreen geishaan Komakoon. Keski-ikäinen, kylmä ja pidättyväinen perheellinen Shimamura unohtaa kaiken muun elämänsä, ja matkaa Komakon kanssa kylmiin talvimaisemiin jossa rikkaat turistit nauttivat elämästään. He uivat kuumissa lähteissä, ihailevat talvisia maisemia ja maahan leijailevia lumihiutaleita. Shimamuran ja Komakon yhteisiä hetkiä varjostaa miehen kylmyys, hänen surumielisyytensä ja hänen haaveiluun taipuvainen luonteensa. Komako vuorostaan ylläpitää geishojen perinnettä, hän on avoin ja luonnollinen, kauneudellaan ja hyvätapaisuudellaan hurmaava.

Lumen maa on kauniin haikea rakkaustarina mutta tämä kirja kätkee kansiensa väliin niin paljon muutakin. Kieli on aivan upeaa, runollisen kaunista. Suomentaja Yrjö Kivimies on taatusti tehnyt hienoa työtä. Myös kirjan tunnelma on aivan omanlaisensa, kaunis, rauhallinen, hieman surumielinenkin. Lisäksi pystyin näkemään kirjan maisemat silmissäni, ja todellakin uppouduin kirjan tunnelmaan ja sen kuvailemaan paratiisiin. Lumihiutaleet putoilivat taivaalta, ne olivat kuin valkoisia pioneja, ihmiset nauttivat kuumista lähteistä, moderni juna kuljetti rentoutumaan ja taas takaisin arjen keskelle. Ja kun tähän kaikkeen lisää vielä minua kovasti kiinnostavan geishaperinteen, uppoudin Lumen maan vietäväksi kirjan ensisivuilta asti.

Kawabata on todella kiinnostava kirjailija. Lumen maa on ensimmäinen japanilainen romaani, joka on suomennettu. Kawabata on myös Nobelvoittaja, ja jollakin tavalla esikuva suuren suosion saavuttaneelle japanilaiselle kertomakirjallisuudelle. Minä olen ihan selvästi japanilaisen kirjallisuuden ystävä. En osaa sanoa mikä siinä kiehtoo, mutta nyt Murakamin ja Ishiguron lisäksi voin nostaa suosikkikirjailijoideni joukkoon myös Kawabatan.

Lumen maassa tärkeintä ei ehkä ole sen tarina, vaikka pidinkin kirja rakkaustarinasta. Tarinaa vielä enemmän minä ihastuin kuitenkin kirjan kieleen ja tunnelmaan, ja nautin kirjan lukemisesta todella paljon. Odotan innolla, että ehdin lukemaan lisää Kawabataa!

★★★★+

Ps! Hyvää Pääsiäistä kaikille! Toivottavasti teillä on kivaa lukemista vapaapäiviksi (jo sellaisia on...)!:)

Hitlerin tytär / Vilmos Csaplár

Hitlerin tytär / Vilmos Csaplár

WSOY, 2012. 336 sivua.

Alkuteos: Hitler lánya, 2009.

Suomentanut: Outi Hassi

Kannen suunnittelu: Mika Tuominen

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Vilmos Csaplárin romaani Hitlerin tytär herätti aiheensa vuoksi kiinnostukseni viime kesän kirjakatalogeissa. Sitten kuulin kirjan olevan vaikea, joten laskin sitä lukupinossani aina vain alemmaksi. Nyt kirjaston palautuspäivä läheni kovaa vauhtia, joten päätin vihdoin tarttua tähän. Ja olihan se vaikea, minulle iltalukemisena välillä liiankin runsas ja sekava.

Hitlerin tyttäressä seurataan monen henkilön tarinoita monessa eri ajassa. Kirjan takakannen ja nimen perusteella kuvittelin, että kirja kertoo tarinan Hitlerin tyttärestä. Niin ei aivan ollut, vaan tässä seurataan useamman henkilön tarinoita. Aikajaksokin on varsin laaja, ensimmäiset tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen maailmansodan loppuun ja kirjan lopussa eletään jo melkein 1960-lukua. Hitlerin tyttären tarina on yksi kirjan monesta tarinasta. Fanni Kucor viettää yhden yön Hitlerin seurassa, ja myöhemmin syntyy tytär Jolán jonka isä mitä ilmeisimmin on itse Hitler. Jolánin tarina on kirjan parasta antia, monen muun henkilön tarinat olivat sekavampia ja monta kohtaa meni minulta ohi.

Minulla oli suuria vaikeuksia kirjan ensisivuilta lähtien painaa mieleeni henkilöiden vaikeita, unkarilaisia nimiä. Lisäksi kaikilla oli vähintään yksi kutsumanimi ja henkilögalleria oli muutenkin minun makuuni aivan liian suuri. En myöskään oikein missään vaiheessa päässyt tarinaan, tai tarinoihin, sisälle eikä kirja rankoista kohtaloista huolimatta onnistunut koskettamaankaan minua. Hitlerin tytär oli yksinkertaisesti minulle liian vaikea ja sekava kirja.

Tässä kirjassa oli ehdottomasti aineksia parempaan lukukokemukseen. Historialliset romaanit kiinnostavat minua, etenkin toisesta maailmansodasta kertovat. Vaikka sota oli tässäkin läsnä, ja Hitlerin tytär joutui Hitlerin kauheuksien keskelle, ei sekään onnistunut nostamaan kiinnostustani. Jos kirja olisi ollut yhtään paksumpi olisin varmaan jättänyt tämän kesken.

Hitlerin tytär on kuitenkin mielenkiintoinen katsaus Unkarin historiaan, mutta muuten en kyllä jää muistelemaan tätä lukukokemusta kovinkaan positiivisena. Odotin parempaa, selkeämpää ja hieman helpompaa tuttujen varoitteluista huolimatta.

★★

5 asiaa-haaste

Katri haastoi minut kertomaan hieman asioita itsestäni. Tässä omat viiden kohdan listani. Kiitos Katrille!:) Huomenna jatketaan täälläkin taas kirjajutuilla. Olen ehtinyt lukemaan viikonlopun aikana todella vähän, koska tuo ihana auringonpaiste on aiheuttanut todella liikunnallisen viikonlopun!

5 asiaa joita tarvitsen päivittäin

♥ Liikunta
♥ Uni
♥ Huulirasva
♥ Sukat
♥ Puhelin

5 suosittelemaani kirjaa

♥ Näkymätön silta / Julie Orringer
♥ Geishan muistelmat / Arthur Golden
♥ Oman elämänsä sankari / John Irving
♥ Missä kuljimme kerran / Kjell Westö
♥ Kirjeitä kiven alle / Marja Leena Virtanen

5 materialistista lahjatoivetta

♥ Uudet juoksukengät
♥ Kirjoja!
♥ Matkalahjakortti
♥ Urheiluvaatteita
♥ Lahjakortti kenkäkauppaan

5 paikkaa jossa haluaisin käydä

♥ Sveitsin / Itävallan Alpeista en ikinä saa tarpeekseni
♥ Irlanti
♥ Venezuela
♥ Bali
♥ Lontoo

5 adjektiivia minusta

♥ Iloinen
♥ Kärsimätön
♥ Kiltti
♥ Onnellinen
♥ Periksiantamaton

5 lempiruokaani

♥ Tonnikala-pinaattilasagne
♥ Kaverin tekemä broiler-fetajuustosekoitus
♥ Itsetehty pitsa
♥ Tortillat
♥ Kaalilaatikko

5 elämänohjettani

♥ Kaikkea ei näe silmillään, tärkeimmät asiat näkee vain sydämellään.
♥ Kohtele muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan.
♥ Muista, että me kaikki elämme vain kerran
♥ Elä hetkessä.
♥ Tee elämästäsi elämys.

5 haastettavaa blogia:

♥ Kirjakirppu
♥ kujerruksia
♥ Rakkaudesta kirjoihin
♥ Lukuisa
♥ Unni lukee

Hän rakastaa minua / Virpi Pöyhönen

Hän rakastaa minua / Virpi Pöyhönen

WSOY, 2013. 190 sivua.

Kannen suunnittelu: Sami Saramäki

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Psykologian väitöskirjaa tekevän Virpi Pöyhösen esikoisromaani Hän rakastaa minua herätti kiinnostukseni aluksi siksi, että olen kerran istunut Pöyhösen luennolla Turun yliopistolla. Halusin ehdottomasti katsoa, minkälaisen romaanin Pöyhönen on kirjoittanut ja samalla innostuin siitä, että kirjan tapahtumat asettuvat suurilta osin Turkuun. Minulle tuli myös mieleen, että kaunokirjallisuutta kirjoittavia psykologeja on varsin paljon (Pöyhönen, Jussi Valtonen, Henna Helmi Heinonen, Cecilia Samartin...) ja aloin miettiä erilaisia syitä tähän. Mielenkiintoista, voisinkin perehtyä tähän asiaan joskus hieman tarkemmin... Nyt kuitenkin muutama sananen Pöyhösen esikoisesta!

Kiira palaa kotiinsa Turkuun vietettyään vuoden Wyomingissa, hevosten ja kantrimusiikin ympäröimänä. Wyomingiin jäi Sheena ja Jon, Kiiran läheisimmät ystävät jotka tekivät vuodesta Wyomingissa unohtumattoman. Nyt Kiira kamppailee arjen kanssa Suomessa. Hän tuntee olonsa ulkopuoliseksi ja eksyneeksi, mutta kun hän eräänä yönä löytää punaisen käsilaukun ja alkaa seurata laukun omistajaa, hän tuntee saavansa taas hieman otetta elämästään Suomessa.

Krista vuorostaan yrittää saada oman elämänsä palasia kohdilleen. Hän viihtyy työssään toimittajana, ja elättelee toiveita että työkaveri Harri järjestäisi oman elämänsä niin, että hän voisi jatkaa sitä Kristan kanssa. Kristalle ja Harrille tuleekin yllättäen tilaisuus olla kahdestaan, elää viikko yhdessä yötä päivää, kun heidät määrätään työreissulle Tokioon ja Kiotoon.

Hän rakastaa minua kertoo nuoren naisen ja tytön teiden yllättävästä risteämisestä. Se kuvailee arjen yksityiskohtia hienosti ja tarkasti, ja alle 200 sivuun on mahdutettu hieno ja ehjä tarina. Kirjassa on myös upean tiivis, julmakin kuvaus kolmen nuorukaisen läheisestä ystävyydestä. Identiteettinsä, itsensä etsiminen ja löytäminen on myös tärkeä aihe, ja tässä kiinnostavasta näkökulmasta kirjoitettu.

Pöyhösen kieli on kaunista ja sujuvaa, välillä psyähdyin lukemaan kauniita lauseita uudemman kerran. Kuten jo ennen kirjan lukemista arvelin, pidin myös siitä että kirjan tapahtumista suuri osa asettuu Turkuun. On kiva seuralla tuttuja paikkoja ja -katuja kirjan sivujen kautta.

Kirjan alkupuoli oli minusta hieman pitkästyttävä, ja kesti hetken ennen kuin päsin tapahtumista kärryille. Tapahtumien käännekohtakin tuli varsin myöhäisessä vaiheessa, mutta kirjan loputtua en enää erityisemmin ärsyyntynyt tuostakaan. Minä pidin tästä kirjasta yllättävänkin paljon, en aina jaksa innostua tavallisen suomalaisen arjen kuvaamisesta. Tässä oli kuitenkin hieman erilainen näkökulma, ja Kiiran muistot Wyomingista toi lisämausteen tarinalle. Vaikka kirjassa on varsin ennalta-arvattaviakin osia onnistui lopun juonenkäänteet kuitenkin yllättämään minut.

Hän rakastaa minua oli minulle siis positiivinen lukukokemus ja viihdyn kirjan parissa lopulta oikein hyvin. Sopiva kirja minulle juuri tähän hetkeen!

★★★★

Uskottuni / Hélène Grémillon

Uskottuni / Hélène Grémillon

Otava, 2012. 263 sivua.

Alkuteos: Le Confident (2012?)

Suomentanut: Anna-Maija Viitanen

Kannen kuva: Owen Franken

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Hélène Grémillonin esikoisromaani Uskottuni on kirjastolaina, jonka palauttamispäivä lähestyy. Muistan lukeneeni tästä kehuvia blogiarvioita viime vuoden puolella, joten tartuin tähän suurella mielenkiinnolla.

Camille on juuri menettänyt äitinsä ja avatessaan surunvalittelukirjeitä hänen syliinsä tipahtaa paksu kirje. Siitä päivästä lähtien Camille saa samantapaisen kirjeen kerran viikossa. Kirjeiden kirjoittaja on  Louis, joka kertoo Camillelle, pala palalta, kauniin rakkaustarinan sodanaikaisesta Pariisista. Kirjeet ovat Camillen mielestä varsinkin alussa outoja, eikä hän ymmärrä miksi hän saa niitä luettavakseen. Kirjeet kertovat paljon Anniesta, nuoresta tytöstä joka työskenteli M:n pariskunnalle, auttoi heitä saavuttamaan suuren unelmansa kymmeniä vuosia aiemmin. Camillen saamat kirjeet vaikuttavat sisällöltään osittain tutuilta, osittain taas kaikki on uutta, outoa ja salaperäistä. Kenestä kirjeet oikeasti kertovat, miksi Louis haluaa kertoa tarinan Camillelle ja mikä rooli Louisilla on tapahtumissa, jotka sijoittuivat sota-aikaan?

Pidän kirjeistä, ja romaaneista jotka suurelta osin perustuvat kirjeisiin. Upposin myös itse tarinaan aika nopeasti ja kun lukijana aloin saamaan vinkkejä tapahtumista, halusin lukea vielä yhden sivun, ja vielä yhden. Grémillon on luonut aika ihanan rakkaustarinan, joka ei kuitenkaan ole hömppäsiirappinen, vaan älykäs ja koskettava. Myös kirjan henkilöt koskettavat ja herättävät tunteita. Henkilöt ovat kiinnostavia ja heille (ainakin useimmille) toivoo hyvää.

Minä pidin myös siitä, että tapahtumat sijoittuivat Pariisiin. Rakastan kaupunkia ja olisin voinut lukea tämän kirjan jo tuon ihanan kannen perusteella. En kuitenkaan syttynyt kirjalle ihan totaalisesti, sillä ensinnäkin minulla oli kirjan alussa vaikeuksia tajuta, kuka toimi kertojana milloinkin. Huomasin kyllä fontin vaihtuvan, mutta kuitenkin minulla kesti hetki ennen kuin taas pääsin tarinaan mukaan. Jossain vaiheessa toivoin tarinaan myös hieman lisää tempoa. Kirjan loppua kohden tapahtuikin sitten paljon asioita, ja asioiden kulku alkoi selvitä lukijallekin.

Kirjan loppuratkaisu pelasti paljon ja nosti minun silmissäni kirjan tähtimäärää ainakin yhdellä. Grémillonin esikoisteos on älykäs, kekseliäs ja mukaansatempaava. Kirjan kieli ei jostain syystä aivan onnistunut koskettamaan minua, mutta henkilöt tulivat iholle. Ihan täydellinen kokonaisuus tämä ei ollut, vaika viihdyinkin kirjan parissa mainiosti.

★★★★-

Kultahattu / F.Scott Fitzgerald

Kultahattu / F. Scott Fitzgerald

Loistopokkari, 2004. 220 sivua.

Alkuteos: The Great Gatsby, 1925.

Suomentanut: Marja Niiniluoto

1. suom.painos: 1959

Kannen suunnittelu: Camilla Pentti

Mistä minulle? kirjakauppalöytö 

F.Scott Fitzgeraldin klassikkoromaani Kultahattu oli lukupiirimme kuukauden kirja. Olen jo kauan suunnitellut lukevani tämänkin kirjan, koska jostain syystä kuvittelin tämän olevan minulle täydellinen. Ruusuiset odotukseni eivät ehkä aivan täyttyneet, olihan tämä hyvä, mutta täydellisestä jäi jotain puuttumaan.

Kirjan kertojana toimii Nick, melko tavallinen mies joka asuu rikkaan ja mahtavan herra Gatsbyn naapurissa. Eräänä iltana Gatsbyn palvelija tulee Nickin ovelle, ja kutsuu miehen Gatsbyn juhliin. Tätä ennen Nick on ainoastaan katsellut Gatsbyn juhlia omalta tontiltaan, ihastellut suurta taloa jonka ikkunoissa palaa valo, jonka pihalla kulkee juhlivia ihmisiä ja jonka portille pysähtyy mitä hienoimpia autoja.

Nick ja Gatsby ystävystyvät ja Gatsby kertoo Nickille elämästään. Gatsbyn suurin unelma on Daisy, kaunis ja rikas nainen joka nuorempana oli Gatsbylle vielä tavoittamaton. Nyt hän on kuitenkin työskennellyt koko elämänsä sitä varten, että eräänä päivänä saisi Daisyn itselleen. Gatsbyn unelma toteutuu, mutta vain hetkeksi.

Kultahattu on tunnelmaltaan kiinnostava ja mukaansatempaava. Tapahtumien osalta en kuitenkaan kokenut samanlaista mukaansatempaavuutta, vaan kirjan ensimmäiset 50 sivua olivat minulle aika tuskaa. En tajunnut yhtään, kuka toimii kertojana, ja mistä tässä on kyse. Gatsbyn astuttua mukaan kuvioihin aloin ymmärtää hieman, ja kirjan viimeiset 50 sivua olivatkin sitten jo täynnä tapahtumia. Pidin kirjan lopusta, mutta minusta asian ytimeen olisi voitu päästä jo vähän aikaisemmin.

Kultahattu on myös täynnä kiinnostavia ihmisiä. Kirjan naiset eivät ihastuttaneet minua, mutta miehet sen sijaan olivat oikein kiinnostavia persoonia. Jay Gatsby teitenkin kaikista kiinnostavin, rikas, ja salaperäinen, mutta myös kertojana toimiva Nick oli varsin kiinnostava, kuten myös Daisyn mies Tom. Oma osuutensa kirjan tapahtumissa oli toki myös huoltoaseman työntekijällä, herra Wilsonilla, joka sivuroolista huolimatta oli kiinnostava tapaus.

Pidin siis kirjan tunnelmasta, suurimmasta osasta kirjan henkilöistäkin, mutta jotain pientä tästä tosiaan jäi puuttumaan, jotta olisin täysin myyty. Uskon, että tämä kirja tulee toimimaan valkokankaalla todella hyvin, ehkä jopa paremmin kuin kirjana. Ymmärrän myös miksi kirja varmasti on herättänyt suurta huomiota ilmestyessään ensimmäisen kerran vuonna 1925. Kirjaan mahtuu rakastajia, salaisuuksia ja laittomuuksia, eikä tämä ole minusta mitenkään tavanomainen kirja.

Kultahattu oli siis ehdottmasi lukemisen arvoinen kirja, vaikka minä ehkä odotinkin ihastuvani tähän vielä enemmän. Mietimme lukupiirissä tänään mistä kirjan käännsönimi tulee. Miksi tämä ei voisi olla yksinkertaisesti esimerkiksi "Mahtava Gatsby" tai jotain sen tapaista? Toinen keskustelussa ilmennyt yksityiskohta kirjasta oli Nickin suomalainen palvelija, joka sai meidät miettimään muita ulkomaisia kirjoja joissa mainitaan Suomi tai suomalaiset. Tätä voisi joskus miettiä ja vaikka listata vähän tarkemminkin!

 ★★★+

Frida ja Frida / Emma Juslin

Frida ja Frida / Emma Juslin

Teos & Söderströms, 2008. 260 sivua.

Suomentanut: Jaana Nikula

Alkuteos: Frida och Frida, 2007

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

Kannen maalaus: Beni Juslin

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Emma Juslinin kehuttu kirja Frida ja Frida on jälleen kirja, joka on majaillut sekä lukulistallani, että omassa kirjahyllyssäni kauan. Nyt päätin tarttua tähän ihan ex-tempore, ilman sen kummempia ennakko-odotuksia.

Kirjan kertojana toimii 13-vuotias Selma, joka on seitsenlapsisen perheen keskimmäinen. Selman vanhempi sisar Irina on lähtenyt maaseudulta Pariisiin maalaamaan ja opiskelemaan, ja Selma kaipaa sisartaan. Mutkikas perhe-elämä ei tee Selman arjesta yhtään helpompaa, ja Irinalta saapuvat kirjeet piristävät tytön arkea.

Irinan maalauskoulussa on eräs ihana tyttö, tukholmalainen Frida, jota Irina ihailee yhtä paljon kuin suurta idoliansa Frida Kahloa. Frida ja Irina ajautuvat rakkaussuhteeseen, mutta heidän saapuessaan Suomeen juhannuksenviettoon käy ilmi että heidän rakkautensa ei ole kaikille helppo pala nieltäväksi. Juhannuksen aikana selviää myös asioita menneisyydestä, kipeitä muistoja ja salaisuuksia.

Juslin kirjoittaa sujuvasti ja helposti, vaikka hieman haikailinkin alkukielisen kirjan perään. Frida ja Frida on kuitenkin tarkka ja taitava kuvaus oikeastaan kahden nuoren naisen näkökulmasta elämään. Pidin toisaalta Selman taistelusta, mutta vielä enemmän ehkä Irinan osuuksista, joissa hän kertoi elämästään Ranskassa, mietti identiteettiään, seksuaalisuuttaan ja parisuhdettaan.

Frida ja Frida sisältää riipaisevan hienoja yksityiskohtia arjesta ja elämästä yleensä. Kirja kuvailee myös todentuntuisesti ja uskottavasti sekä 13-vuotiaan kasvukipuja, että parikymppisen Irinan ajatuksia. Tuntuu uskomattomalta, että tämä on jo Juslinin toinen romaani ja että hän on kirjoittanut tämän ollessaan minun ikäiseni!

Tärkeistä aiheista kertova kirja on mielenkiintoinen, nopealukuinen ja varsin mukaansatempaava. Jokin syvyys tästä jäi kuitenkin puuttumaan, eikä kirja koskettanut minua ihan niin paljon kuin olin toivonut. Kiinnostava tuttavuus kuitenkin, ja voin taas ruksata yhden kirjan omasta hyllystäni (ja TBR-100 -listaltani) luetuksi.

★★★

Poika / Marja Björk

Poika / Marja Björk

Like, 2013. 215 sivua.

Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen

Mistä minulle? kustantajalta saatu arvostelukpl

Marja Björk on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija, mutta hänen tuoreen romaaninsa aihealue kiinnosti minua kovasti. Poika perustuu Björkin oman pojan kokemuksiin, ja kertoo koskettavan tarinan identiteettinsä löytämisestä, omaksi itsekseen tulemisesta.

Kirjassa seurataan Marionin, eli Maken, kasvua lapsesta nuoruokaiseksi. Makke on jo pienestä asti tuntenut olevansa poika. Perhe yrittää parhaansa mukaan kasvattaa Makesta tyttöä, mutta itse hän inhoaa hameita, rusetteja ja tyttöjen leikkejä. Makke viettää aikaansa mieluummin poikien seurassa, poikien juttuja tehden.

Kirjassa seurataan Maken kasvua ja kehitystä, seksuaalisuutta, identiteetin kehitystä. Kuinka Makke selviää kun hänen vartalonsa alkaa kehittyä naisen vartaloksi, miltä tuntuu kun vahvasta teipistä tulee jokapäiväinen riesa jonka avulla Makke tuntee itsensä hieman enemmän pojaksi. Kirjassa selviää myös kuinka nuori selviää kavereiden ihmettelystä, perheen painostuksesta ja lopulta, onneksi, oman itsenä löytämisestä.

Björk kirjoittaa sujuvaa ja helposti ymmärrettävää tekstiä. Kirja oli todella nopealukuinen ja aihe myös erittäin kiinnostava. Makke toimii kirjan minäkertojana, ja välillä ärsyynnyin hieman kirjassa paljon käytettyyn puhekieleen. Pidin kuitenkin siitä, kuinka rehellisen ja selkeän kuvan kirjan antaa yhdestä ihmisestä, yhden henkilön tarinasta. Poika on kuvaus yhden vahvan yksilön elämästä, hänen ajatuksistaan ja mielipiteistään. Ihailen kirjan rehellisyyttä ja Maken vahvuutta ihmisenä.

Poika koskettaa ja herättää ajatuksia, se on mieleenpainuva tarinaltaan, mutta ei kuitenkaan (onneksi) saarnaava tai tuomitseva. Aihe on vaikea ja rankka, mutta kirjan luettuani huomasin kuitenkin ajattelevani, että oikeastaanhan tämä oli yksinkertainen tarina. Tässä ei ollut kummallisuuksia, vaan tarina ja viesti oli selkeä. Makke oli henkilönä kiinnostava, ja hänen persoonansa tuli kirjan sivuilla hyvin esille.

Lukukokemukseeni vaikutti kyllä se, että tarina on ainakin osittain todellinen. Tarina perustuu Björkin oman pojan kokemuksiin, ja tämä seikka vaikutti (positiivisesti) minun lukemiseeni. Mietin, kuinka paljon ja mitkä kaikki yksityiskohdat ovat todellisia, mitkä keksittyjä. Huomasin myös vertailevani kirjaa Boys Don't Cry -elokuvaan (josta pidän paljon) ja muihin samaa aihetta käsitteleviin kirjoihin. Aihe on tärkeä ja kaipaa huomiota, eikä tästä missään tapauksessa ole vielä kirjoitettu tarpeeksi kirjoja.

Poika on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, joka taatusti herättää ajatuksia ja mietteitä jokaisessa lukijassa. Tärkeä puheenvuoro joka pitää otteessaan, ja jonka lukee nopeasti parilla lukukerralla.

★★★+

Veden viemää / Mikael Niemi

Veden viemää / Mikael Niemi

Like, 2013. 298 sivua.

Alkuteos: Fallvatten, 2012.

Suomentanut: Jaana Nikula

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajalta saatu arvostelukappale

Mikael Niemen romaani Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä oli ensimmäisiä aikuistenkirjoja joita luin kokonaisuudessaan. Niemellä on siis paikka sydämessäni (:D) ja tartuin innolla hänen uutuusromaaniinsa Veden viemää kun se tupsahti postiluukustani.

Ruotsin Lappia, Luulaajanjoen laaksoa, riepottelee kovat sateet ja eräänä päivänä joen pato ei enää kestä, vaan antaa veden voimalle periksi. Pato murtuu ja vesi lähtee tekemään tuhojaan uskomattomalla voimallaan jokilaaksoon. Laakson asukkaat saavat kokea hurjia taisteluja ja kovia kohtaloita. Vesi tuhoaa taloja talojen perään, ihmiset jäävät veden armoille ja käyvät kukin oman taistelunsa selvitäkseen hengissä veden keskeltä.

Kirjassa on paljon kiinnostavia henkilöitä, jotka kaikki käyvät oman taistelunsa. Vincent istuu padon murtuessa helikopterissaan ex-vaimonsa Hennin kanssa. Heillä on asiat helikopterin ansiosta varsin hyvin, kunnes Henni haluaa ehdottomasti laskeutua pelstaakseen uuden miehensä Einarin ennen veden saapumista. Omaa kamppailuaan käy myös Vincentin ja Hennin tytär Lovisa, joka kantaa sydämensä alla tuoretta, ihanaa salaisuutta. Pienen putiikin omistaja Sofia kuulee uutiset tulvista työpaikallaan ja lähtee keinoja kaihtamatta kotia kohti, tarkoituksenaan pelastaa koulusta lintsaava Evelina-tytär. Monia muitakin kamppailuja käydään, ja tapahtumien keskellä sattuu monta yllättävää kohtaamista.

Henkilöitä oli minun makuuni kirjassa ehkä hieman liikaa, vaikka toki pidin ihmiskohtaloiden kirjavuudesta. Olisi kuitenkin ollut varmasti selkeämpää seurata muutaman henkilön tarinaa, mieluummin kuin vielä kirjan puolivälissä ottaa mukaan uusia henkilöitä. Oikeastaan kukaan henkilöistä ei kuitenkaan jäänyt tavattoman etäiseksi, sillä takaumien kautta Niemi rakentaa jokaiselle identiteetin ja oman tarinansa.

Kirjan idea on erikoinen ja ahdistavuudessaankin mielenkiintoinen., ja pidin siitä, että tapahtumat asettuivat Lappiin, josta kirjoja ei kovinkaan paljon ole (tai minä en ainakaan ole niihin törmännyt). Kirjan tarina vie mukanaan, ja nopeasti halusin tietää miten henkilöiden tarina päättyy. Kuka selviytyy, kuka jää veden viemäksi. Kiinnostavinta kirjassa oli seurata erilaisten ihmisten erilaisia selviytymiskeinoja, kuinka he ajattelivat, toimivat ja käyttäytyivät katastrofin keskellä. Kirjan kieli on helppoa ja vie tarinaa sujuvasti eteenpäin, ja myös helpon kielen vuoksi tämä oli varsin nopealukuinen kirja vaikka jossain kirjan keskivaiheilla, takaumien keskellä, tunsin hieman tylsistyväni tapahtumien junnaamiseen paikoillaan.

Veden viemää osoittautui minulle varsin ahdistavaksi kirjaksi. Veden voima on pelottavaa, ja kun ihmiset pakenivat tulvaa, tai näkivät harmaan, korkean seinän lähestyvän takanaan tunsin pelkoa ja ahdistusta heidän kanssaan. Kuvittelin heidän juoksevan lähestyvää vesiseinämää pakoon, veden kuitenkin ollessa heitä nopeampi ja voimakkaampi. Ahdistava ajatus.

Veden viemää oli kokonaisuutena kelpo lukukokemus. Kirja on sujuva ja varsin mukaansatempaava täynnä kiinnostavia selviytymiskamppailuja. En voi väittää, että tämä olisi ollut positiivisen iloinen lukukokemus ahdistavan aiheensa vuoksi, mutta ei tämä pelkkää synkkyyttä ja kurjuutta kuitenkaan ollut. Onnistunut kuvaus ihmisluonnosta katastrofin keskellä ehdottomasti!

★★★+

Kigalin kakkukauppa / Gaile Parkin

Kigalin kakkukauppa / Gaile Parkin

Tammi, 2009. 278 sivua.

Alkuteos: Baking Cakes in Kigali, 2009.

Suomentanut: Annukka Kolehmainen

Kannen kuva: Petra Borner

Mistä minulle? alelöytö nettikirjakaupasta

Gaile Parkinin kirja Kigalin kakkukauppa on majaillut kirjahyllyssäni pari vuotta. Kaipasin jotain keveämpää ja helpompaa luettavaa, joten tartuin tähän pirteäkantiseen kirjaan. Ihan sitä keveintä ja rennointa lukemista tämä ei ollut, mutta sopi silti elämäntilanteeseeni tällä hetkellä ihan kivasti.

Angel asustaa Ruandan Kigalissa jossa hän pitää kotinsa yhteydessä kakkukauppaa. Hän leipoo mitä upeimpia ja maukkaimpia täytekakkuja, joita naapurit ja asukkaat hieman kauempaakin käyvät tilailemassa syntymäpäiväjuhliinsa, erojuhliinsa, työtapaamisia varten ja hääjuhliinsa. Kakkutilauksen yhteydessä Angel kuuntelee mielellään asiakkaansa murheita ja muita kuulumisia ja makea, mausteinen teekuppi kuuluu aina hintaan. Angel on hieman kuin Kigalin Mma Ramotswe. Kirjan takakannessakin tämä mainitaan, mutta heti ensisivuilta lähtien huomasin tämän yhtäläisyyden. Minä pidän Ramotsweista, ja pidin tästäkin.

Angelin elämä ei ole ollut helppoa. Hän on menettänyt kaksi lastaan ja sitä kautta saanut hoidettavakseen lapsenlapsensa, joita tällä hetkellä on talo täynnä. Köyhät olot ja poliittisesti epävakaa maa tuo yllätyksiä jokaiseen päivään, ja kauheudet ovat Angelillekin arkipäivää. Positiivisella elämänasenteella ja leipomisen avulla Angel kuitenkin selviytyy kaikesta, tai siltä ainakin vaikuttaa. Hän on äiti lapsenlapsilleen, tuki ja turva miehelleen ja suurelle ystäväpiirilleen. Ei ole asiaa, joka ei hieman parantuisi kun pääsee juttelemaan Angelin kanssa kakkupalan ja teekupin äärelle. Angel saa kuulla muiden tarinoita, heidän elämänsä suruja ja ilon aiheita.

Kigalin kakkukauppa on rankoistakin aiheistaan huolimatta hyvälle mielelle saava kirja. Angel on ihanan positiivinen, hänen sydämellisyytensä, toisten huomioon ottaminen ja iloinen luonne ja elämänasenne saa hymyilemään ja toivomaan, että maailmassa olisi enemmän juuri hänen kaltaisiaan ihmisiä. Kirjaan on myös saatu mukaan paljon kiinnostavia aiheita, politiikkaa, sotaa, sairauksia ja toki myös köyhän Ruandan kiehtovaa kulttuuria.

Parkin kirjoittaa oikein sujuvasti ja helposti, kirjaa luki mielellään ja välillä huomasin täysin uppoutuvani tarinaan. Välillä ärsyynnyin hieman kirjan "saarnaamiseen", mutta kokonaisuutena tämän oli kuitenkin oikein mainio välipalakirja, ja luen mielelläni jossain vaiheessa kirjan jatko-osan Kigalin kakkukauppa muuttaa jonka pitäisi ilmestyä suomennettuna kevään aikana.

★★★+


Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Ruanda

Jää hyvästi / Anne Tyler

Jää hyvästi / Anne Tyler

Otava, 2013. 208 sivua.

Alkuteos: The Beginner's Goodbye, 2012.

Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta

Kannen kuva: Irene Lamprakou

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta 

Anne Tyler on kirjailija joka on kiinnostanut minua jo kauan. En ole kuitenkaan aiemmin lukenut Tylerin kirjoja, vaikka niitä löytyy omastakin hyllystäni useampi. Olen jostain syystä varma, että Tyler on minun kirjailijani, ja että tulen pitämään hänen kirjoistaan kovasti. Jää hyvästi on Tylerin tuorein romaani, ja siis ensimmäinen Tylerilta lukemani teos. Tämä sopii teemaltaan omaan lauantaihini mainiosti, ja onkin ollut sopivaa luettavaa viime viikon aikana.

Keksi-ikää lähestyvä Aaron on juuri menettänyt traagisessa onnettomuudessa Dorothy-vaimonsa. Aaron yrittää jatkaa elämäänsä, työskentelyä perheen kustannusyhtiössä, talon remontoimista ja tietenkin suruaan läpi käyden. Hieman helpotusta suruun tuo edesmennyt Dorothy, joka yllättäen alkaa ilmestymään Aaronin elämään. Hän tapaa Dorothyn kadulla kävellessään, Dorothy vierailee Aaronin työpaikan ulkopuolella, kodin lähettyvillä, tulee vastaan kaupungilla. Miten miehen suruun vaikuttaa kuolleen vaimon uudelleen tapaaminen? Miten kaikkeen reagoi Aaronin määrätietoinen sisko ja Aaronin huolehtivat työtoverit?

Anne Tyler kirjoittaa helpon sujuvasti. Hänen tekstiään on ilo lukea, ei turhia kikkailuja vaan arkista kielenäyttöä. Jää hyvästi -kirjassa on kiinnostava aihe, surullinen ja traaginen kyllä, mutta ehdottomasti kiinnostava. Minä en kuitenkaan ole ihan myyty toteutukselle, vaikka ideasta pidänkin. Aaron oli henkilönä varsin sympaattinen mies, mutta hänen vaimonsa Dorothy ei onnistunut koskettamaan minua millään lailla. Ihmettelin jatkuvasti, mitä Aaron oli naisessa nähnyt, miksi tuhlannut aikaansa Dorothyyn kun aivan selkeästi lähempää olisi löytynyt hänelle paljon sopivampi vaimo. Kuolleen vaimon ilmestyminen kuolemansa jälkeen Aaronin eteen oli myös minun ajatusmaailmastani kovin kaukana, joten en ihan innostunut tästäkään. Surullinen tarina, Aaronin surutyö ja surun keskellä eläminen on kuvailtu lempeän kauniisti, välillä humoristisestikin. Tästä pidin, vaikka välillä huomasinkin ärsyyntyväni kirjan tapahtumien epätodennäköisyyteen.

Jää hyvästi on ohut kirja, sivuja tässä on vain vähän yli 200. Jotenkin koko tarina jäi pintaraapaisuksi, ja kirjan opetus, pointti tai selkeä punainen lanka jäi minulta ymmärtämättä. Mutta onhan tässä hyvääkin. Tyler on ainakin tämän kirjan perusteella taitava kuvailemaan arkisia yksityiskohtia, tavallisten ihmisten tavallista elämää. Myös henkilögalleria on kiinnostava, esimerkiksi Aaronin sisko oli todella mielenkiintoinen henkilönä, kuten myös pienempään rooliin jäävä työkaveri Irene.

Vaikka en kokonaisuutena ihan tästä kirjasta innostunut, luin silti tätä ihan mielelläni. Helpon kielen ja pienen sivumääränsä vuoksi kirja oli varsin nopealukuinen, vaikka tarina ei ihan onniostunutkaan tempaisemaan minua mukaansa. Kiinnostavien henkilöiden ja koskettavan tarinan vuoksi lukukokemus jää kuitenkin plussan puolelle, vaikka rehellisesti sanottuna odotinkin tämän koskettavan minua vielä enemmän. Tulen lukemaan Tyleriä jatkossakin, ja luulen että tämä kirja ei ole hänen parhaimpiansa.

★★★-