Syksyn kiinnostavimmat uutuuskirjat

Minä reissaan viikon verran Keski-Euroopassa, mutta laitan listan syksyn 2013 kiinnostavimmista kirjasuutuuksista teidänkin nähtäväksi. Nämä uutuuskirjalistat on samaan aikaan kivoja ja hieman stressaavia.  Rakastan listojen tekemistä, mutta samalla minua stressaa hieman se, että uusia kiinnostavia kirjoja ilmestyy jatkuvasti ja vanhoja yhtä kiinnostavia on vielä ihan hurjasti lukematta. Ja aikaa vuorokaudessa on aina vain se 24 tuntia!

Tässä kuitenkin minua eniten kiinnostavat syksyn kirjauutuudet, sydämellä merkityt kiinnostavat minua kaikkein eniten.

Gummerus:

Vimma: Ruutukymppi
Ndiaye: Kolme vahvaa naista

WSOY:

Hiltunen: Iso
Liukkonen: Lapset auringon alla
Smith: Risteymiä
♥Swarup: Nuoren naisen koetukset

Tammi:

Franzén: Samoilla silmillä
Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
♥Ibrahimi: Ajan riekaleita
Kehlmann: Minä ja Kaminski
Ragde: Aion tehdä sinut onnelliseksi

Atena:

♥Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa
Lipasti: Perunkirjoitus
Glattauer: Takiainen

Otava:

♥Westö: Kangastus 38
Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea
Hämeen-Anttila: Marionetit
♥Hosseini: Ja vuoret kaikuivat
Yan: Seitsemän elämääni
Adichie: Kotiinpalaajat
Zafón: Marina
McCall Smith: Häähumua lauantaina

Schildts & Söderströms:

O'Farrell: Käsi jota kerran pitelin

Siltala:

Hotakainen: Luonnon laki
Kyrö: Kunkku
Moster: Rakkaat toisilleen
♥Koch: Lääkäri

Bazar:

♥Samartin: La Peregrina
Gaudé: Eldorado
♥Ivey: Lumilapsi

Kaunista kesäviikkoa teille kaikille, palaillaan reaaliajassa taas sunnuntaina! ♥

Kunnia / Elif Shafak

Kunnia / Elif Shafak

Gummerus, 2013. 523 sivua.

Alkuteos: Honour, 2012.

Suomentanut: Maria Erämaja

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Elif Shafakin Kirottu Istanbul oli minulle viime vuonna todella positiivinen lukuelämys. Rakkauden aikakirja minulla on vielä lukematta, mutta tartuin tässä välissä innolla Shafakin tuoreeseen suomennokseen Kunnia.

Kirjassa seurataan Pembe ja Jamila-nimisten kaksosten elämää. He syntyvät turkkilaiseen suurperheeseen, jonka vanhemmat toivoivat poikaa mutta saivat vielä entiseen tyttökatraaseensa lisäystä. Kaksosten lapsuus ei ole kovinkaan onnellinen äidin lähdettyä toisen miehen matkaan. Tytöt keksivät kuitenkin hauskaa tekemistä yhdessä, ja muistelevat onnellisia hetkiään vuosia myöhemmin.

Elämä kuljettaa kaksoset eri suuntaan ja Pembe muuttaa perheensä kanssa Lontooseen. Jamila jää kotiseudulle, auttaa kylän naisia synnytyksissä ja tekee omia taikajuomiaan mökkinsä kellarissa. Pembe taas viettää Lontoossa päällepäin onnellista perhe-elämää, mutta pinnan alla kuohuu. Ensin lähtee aviomies Adem, sitten Pembe löytää piirteitä itsestään, jotka on aiemmin kadottanut täysin. Hänen elämänsä muuttuu hieman paremmaksi, mutta onnea ei kestä kauan. Perheen kunniaa häpäistään monta kertaa, monen eri jäsenen taholta. Kaikkein karmeimman teon jälkeen Pemben perheen asiat eivät ikinä palaa täysin onnellisiksi.

Shafak on todella taitava tarinanluoja, ja ihastelen aina kirjailijan tapaa keksiä ja kertoa tarinaa, johon heti alusta asti uppoutuu mukaan. Minä pidin myös henkilögalleriasta, joka myös tässä kirjassa oli laaja ja värikäs. Paljon erilaisia henkilöitä, hyvine ja huonoine puolineen, toi kirjaan paljon mielenkiintoa ja jännitteitä.

Shafakin kielenkäyttö ja suomennos on mutkatonta ja sujuvaa, ja Kunnian tunnelma on vahva ja mieleenpainuva. Vaikka pidin tarinasta kovasti, koin kuitenkin paikoitellen että asioita vatvottiin ja vetkuteltiin hieman turhan paljon. Kirjaa olisi ehkä voinut tiivistää jonkin verran, kuitenkaan menettämättä sen lumoa. Lukijalle suuri osa kirjan tapahtumista on jo varsin aikaisessa vaiheessa selviä tarinan aikatasohyppelyn vuoksi. Pidin siitä, ettei kaikkea kerrottu kronologisesti ja välillä oltiin 1970-luvun Turkissa, välillä taas 1990-luvun brittivankilassa. Tämän vuoksi mielenkiintoni tarinaa kohtaan oli loppua kohden kuitenkin hieman koetuksella, vaikka Shafak olikin saanut yhden yllättävän käänteen mahdutettua kirjan loppupuolelle.

Kokonaisuutena Kunnia oli minulle hyvä, mieleenpainuva lukukokemus. Pidän Shafakin tyylistä kirjoittaa ja hänen taidostaan viedä tarinaa eteenpäin. Hieman tiivistettynä Kunnia olisi ollut lähellä viiden tähden kirjaa.

★★★★-

***

Lähden huomenna puoleksitoista viikoksi Keski-Euroopaan reppureissaamaan, joten palailen reaaliajassa blogin puolelle vasta kesäkuun kolmantena päivänä. Olen ajastanut maanantaille oman listani odotetuimmista syysuutuuksista, mutta muuten blogin puolella on hiljaista. Reissuun lähtee mukaan Irvingin Garpin maailma, ja reissun jälkeen luen loppuun ainakin Olli Jalosen Poikakirjan ja Oatesin Sisareni, rakkaani. Oikein ihania toukokuun viimeisiä päiviä kaikille, palaillaan puolentoista viikon kuluttua! :)

Ps! Huomaako kuvista että minulla on uusi kamera? ;)

Kenraali kirjastossa / Italo Calvino

Kenraali kirjastossa / Italo Calvino

Tammen keltainen kirjasto, 2012. 276 sivua.

Alkuteos: Prima che tu dica "Pronto", 1993

Suomentanut: Helinä Kangas

Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Italo Calvino on kauan ollut tutustumislistallani, ja kun kirjastossa törmäsin kirjailijan novellikokoelmaan Kenraali kirjastossa päätin aloittaa tästä. Kuvittelin kirjan olevan leppoisa ja kiinnostava, nopealukuinen ja helposti lähestyttävä tekstikokoelma, mutta tämä ei lopulta pitänyt ihan paikkaansa.

Calvinon novellikokoelma sisältää lyhyitä kertomuksia ja novelleja. Osa on aiemmin ilmestynyt aikakauslehdissä, osa on aivan uusia, ennen julkaisemattomia tekstejä. Calvinon vaimo päätti yhdistää miehensä tekstejä Italon kuoleman jälkeen vielä yhdeksi kokoelmakirjaksi.

Calvinon tekstit kertovat painavista aiheista. Paljon yhteiskunnallisia vihjauksia, politiikkaa ja historiallisia tapahtumia etenkin Italiasta. En ihan innostunut näistä aiheista ja lukeminen oli välillä aikamoista pakkopullaa kun en pysynyt kärryillä ja kiinnostuneena edes muutaman sivun pituisissa teksteissä.

Calvinon kielenkäytössä ja tekstissä ei ole mitään vikaa ja suomennos on sujuva. Suuri osa teksteistä on aiheista kiinnostuneille varmasti mielenkiintoisia ja antoisia. Minä en vain missään vaiheessa päässyt tähän kokoelmaan sisälle, ja harvoin oli tunne että onpa kiva lukea muutama lyhyt tekstinpätkä. Olisin varmasti jättänyt tämän kesken, ellei kyse olisi ollut lopulta kuitenkin varsin nopeasti luettavasta kirjasta. Rehellisesti sanottuna jätin kuitenkin muutamia pidempiä tekstejä kesken, kun en ollut päässyt niihin sisälle edes kymmenen sivun jälkeen.

Kenraali kirjastossa ei siis ollut minun tekstikokoelmani alkuunkaan. Aiheet eivät yksinkertaisesti kiinnostaneet tarpeeksi, tekstit olivat vaikeita ja tylsiä. Kaipailin myös kiinnostavampia henkilöhahmoja ja helpommin ymmärrettävää sisältöä. Oikeastaan mikään novelli ei näin jälkeenpäin tule mieleeni, joten kovinkaan mieleenpainuvista tarinoista ei ollut tässä kokoelmassa kyse. Haluan jatkossa kuitenkin tutustua Calvinon tuotantoon tarkemmin, mutta taidan tulevaisuudessa keskittyä romaaneihin tekstikokoelmien sijaan.

★+

Ne jotka jäävät / Tua Harno

Ne jotka jäävät / Tua Harno

Otava, 2013. 269 sivua.

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? kustantajalta saatu arvostelukpl

Kiinnostuin Tua Harnon esikoisromaanista Ne jotka jäävät luettuani ison liudan kehuvia blogiarvioita kirjasta. Onneksi päätin lopulta itse lukea tämän, olen nimittäin todella vaikuttunut Harnon esikoisesta!

Kirjassa seurataan erään perheen tarinaa, monen sukupolven kautta. Nykyhetkessä Frida opiskelee Teatterikorkeakoulussa ja elää yhdessä miehensä Emilin kanssa, johon tutustui sattumalta eräänä iltana vuosia aiemmin. Fridan lisäksi oman tarinansa kertoo myös Fridan isä Raimo sekä Raimon isä Poju. Frida muistaa isänsä Leonard Cohenin näköisenä miehenä, isänä joka soitti tyttärelleen musiikkia ja käski kuuntelemaan sanoja tarkkaan. Sitten isä katosi, oman mielensä koukeroihin ja lopulta ihan kokonaan. Mikä rooli on Pojulla, Fridan isoisällä, joka aikoinaan vietti suuren osan elämästään Yhdysvalloissa eri naisten kainaloissa?

Ne jotka jäävät avaa Fridan suvun elämää pikkuhiljaa, pala palalta ja sukupolvi sukupolvelta. Minä viihdyin eniten juuri Fridan ja tämän isän tarinassa, kun taas Pojun naisseikkailut välillä kyllästyttivät. Fridaan pystyin myös tietenkin samaistumaan parhaiten, mutta koin myös Raimon kamppailun mielenterveysongelmien kanssa todella realistisesti ja kiinnostavasti kuvailluksi.

Harnon kielenkäyttö on niin taitavaa, kaunista, sujuvaa ja jotenkin valmista, että en osaa ajatella tätä esikoisromaaniksi. Kirja on hieno kokonaisuus, henkilöt kiinnostavia, kieli kaunista ja tarina mukaansavievä. Lisäksi pidin monista, pienistä yksityiskohdista joita kirjan sivuilla riitti. Vaikka alussa ajattelin että Leonard Cohenin musiikin rooli on "tungettu" kliseisesti tarinaan mukaan, koin kuitenkin jo aikaisessa vaiheessa että se ei häirinnyt minua, vaan lopulta tykkäsin tästä yksityiskohdasta todella paljon. Musiikki ja Cohenin kappaleet oli leivottu luonnolliseksi osaksi tarinaa, ja ne tukivat sitä hienosti. Myös muutamat tunnelmakuvailut etenkin Fridan ja Emilin suhteen alkuajoilta jäivät erityisesti mieleeni.

Olen ymmärtänyt että Harnon romaanin tapahtumat ovat osittain kirjailijan omasta elämästä. Tai ainakin osia Fridan elämästä täsmää myös Harnoon. Hän aloitti opiskelut oikiksessa, mutta siirtyi lopulta Teatterikorkeakouluun opiskelemaan. Pidin tästäkin yksityiskohdasta, ja uskon että tarinan todentuntuisuus voi myös johtua osittain tästä. Oli miten oli, koin kirjan tapahtumat suurimmaksi osaksi realistisiksi ja jäin lukemisen jälkeenkin miettimään etenkin Fridan elämää.

Kokonaisuutena Ne jotka jäävät oli kiinnostava, kaunis ja koskettava sukupolvitarina. Harno on kirjoittanut hienon, ehjän esikoisromaanin ja odotan innolla kirjailijan seuraavia teoksia!

★★★★

Yksitoista vastausta

Valkoinen kirahvi muisti minua Liebster Blog-tunnustuksella, ja esitti yksitoista kivaa kysymystä. Tässä vastaukseni niihin!

1. Millaisia oireita lukemattomuus saa sinussa aikaan?

- Lukeminen on minulle ennen kaikkea rentoutumistapa ja omasta arjesta hetkeksi irtautuminen, joten jos en pääse/ehdi lukemaan muutun varmastikin levottomammaksi. Koska luen usein ennen nukkumaanmenoa lukemattomuus saattaisi myös aiheuttaa ylikierroksilla käymistä iltaisin ilman rauhoittumisrituaaliani ;).

2. Missä tilanteessa et kykene lukemaan?

- Todella meluisassa tilanteessa. Muuten kykenen lukemaan aika hyvin, kaikissa tilanteissa. Tiettyihin elämäntilanteisiin ja -vaiheisiin sopii sitten paremmin jonkuntyyppinen kirja, mutta se onkin ihan toinen tarina.

3. Mikä on rakkain tämänhetkinen lukupaikkasi?

- Aurinkoinen parvekkeeni!

4. Missä paikassa haluaisit lukea, jos saisit valita?

- Junassa jossain päin Eurooppaa.

5. Mikä sana kuvaa sinua lukijana parhaiten?

- Öhmm. Monipuolinen?

6. Mikä sana kuvaa kirjahyllyäsi parhaiten?

- Kirjava.

7. Jos olisit kirja, mikä kirja olisit?

- Olisin jonkinlainen värikäs, koskettava ja runsas sukupolvitarina. Tiiliskiviromaani joka kertoo esim. yhden suvun tarinan, tyyliin Paluu Rivertoniin.

8. Jos kirjoittaisit kirjan, mikä olisi kirjan aihe?

- Kirja olisi kyllä jonkinlainen runsas suku-/perhetarina ja sijoittuisi varmasti 1800-luvulle tai sota-aikaan.

9. Missä, mitä ja miten luit viimeksi?

- Kaunokirjaa luin viimeksi eilen illalla omassa sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Luin muutaman tarinan Italo Calvinon kirjasta Kenraali kirjastossa ja parikymmentä sivua Elif Shafakin Kunniaa. Tenttikirjaa luin viimeksi aamupäivällä koulun kirjastossa.

10. Mikä on kirjoihin tai lukemiseen liittyvä paheesi?

- Luen enemmän kaunokirjoja aina kun minulla on tentti tulossa ja pitäisi lukea tenttikirjoja. :D

11. Mistä kirjoihin tai lukemiseen liittyvästä asiasta et suostuisi luopumaan?

- Lukemisesta ylipäänsä!

Aurinkoista viikon jatkoa ♥.

Elena / Joel Haahtela

Elena / Joel Haahtela

Otava, 2003. 126 sivua.

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? huuto.net-ostos

Kaipasin tenttikiireiden keskelle jotakin helppoa ja taatusti laadukasta luettavaa, joten päätin tarttua uusimpaan huuto.net-ostokseeni heti sen tipahdettua postiluukusta. Joel Haahtelan Elena oli ilmestyessään 2003 Finlandia-palkintoehdokkaana ja voin kyllä sanoa, että ihan syystä.

Elenan alkupuoli ei ehkä vakuuttanut minua yhtä paljon kuin aiemmin lukemani Haahtelan kirjat, vaikka tempauduinkin kirjan kertojan mukaan. Kertojana toimiva mies on jo kuukausien ajan ajatellut vain yhtä naista. Salaperäistä, tummahiuksista ja kalpeaihoista naista, jonka mies sattumalta näki puistossa. Mies saa sattumuksien kautta selville naisen nimen. Hän on Elena, jostakin syystä miehelle pakkomielle jota tämä seuraa kesäksi saareen jossa nainen työskentelee. Kun syksy taas koittaa, mies ymmärtää vihdoin miksi nainen on hänelle niin tärkeä.

Elena on ensivaikutelmaltaan varsin tavanomaisen tuntuinen tarina. Koko kirjan kruunu on kuitenkin mahtavasti rakennettu kirjan loppu, joka nosti tähtimäärää minun mielessäni ainakin yhdellä kokonaisella. Muuten Elena on taattua Haahtelaa; salaperäistä tunnelmaa, kiinnostavalla tavalla hieman etäiseksi jääviä henkilöitä sekä sujuvaa ja kaunista kielenkäyttöä. Elena on tunnelmaltaan haikeankaunis ja hieman surullinen, mieleenpainuvan koskettava.

Pidin Elenasta lopulta paljon, vaikka en alussa ihan myyty ollutkaan. Kirjan loppuratkaisu oli minulle kuitenkin niin yllättävä, hieno ja koskettava, että tästä lukukokemuksesta jäi todella positiivinen fiilis. Vietin siis jälleen Haahtelan seurassa muutaman onnistuneen hetken!

★★★★+

Lang / Kjell Westö

Lang / Kjell Westö

Otava, 2003. 253 sivua.

Alkuteos: Lang, 2002. 

Suomentanut: Katriina Savolainen

Kannen suunnittelu: Jaakko Ollikainen

Mistä minulle? ystävältä saatu kirpparilöytö 

Kuukauden lukupiirikirjamme oli yhden lempikirjailijani vanhempaa tuotantoa, nimittäin mahtavan Kjell Westön Lang. Olen lukenut Westöltä muun muassa aivan upean Helsinki-trilogian, ja herra Westö taitaa olla ihan suurin kirjailijasuosikkini. Oli siis todella mukavaa tarttua myös miehen muihin kirjoihin!

Kirjan päähenkilö on Christian Lang, suosittu tv-juontaja ja kirjailija joka on vähän aikaa sitten eronnut toisesta vaimostaan. Eräänä päivänä hän tapaa pizzeriassa salaperäisen Saritan, rakastuu naiseen (tai kehittää naisesta pakkomielteen...) ja löytää itsensä pian useammin Saritan asunnosta kuin omasta kodistaan. Christian ja Sarita aloittavat tiiviin suhteen, ja pian Christian on lähes muuttanut Saritan ja tämän pojan Miron luokse. Kuvioita sotkee kuitenkin Miron isä, Saritan ex-mies Marko, joka aiheuttaa Langissa mustasukkaisuutta ja vihaa. Marko tupsahtaa Saritan luokse milloin tahtoo, ja alkaa pian sotkeutua toden teolla Langin ja Saritan suhteeseen. Eräänä marraskuisena yönä kirjan kertojana toimiva kirjailija Konrad Wendell kuulee puhelimessa lapsuudenystävänsä Langin hätääntyneen äänen. Jotakin kauheaa on tapahtunut, eikä Lang tiedä mitä tehdä.

Lang on hieman erilaista Westötä kuin mihin olen tottunut. Kaunis ja ihastuttava Helsinki-kuvaus on läsnä tässäkin kirjassa, ja vaikka en mikään suuri Helsinki-fani olekaan, olen Westön kirjojen kautta melkein ihastunut pääkaupunkiimme. Westö on luonut kirjaansa kiinnostavat hahmot. Päähenkilö Lang on sympaattinen henkilö, ja hänelle tahtoo hyvää vaikka välillä tekisikin mieli hieman ravistella miestä. Miksi hän päätti sulkea silmänsä kaikelta, vaikka merkkejä tulevasta ja menneistä tapahtumista oli ilmassa jatkuvasti? Sarita ja Marko vuorostaan olivat kumpikin varsin ärsyttäviä henkilöitä. Marko oli käytöksensä perusteella niin häiriintynyt, että olisin halunnut raahata hänet hoitoon. Sarita taas oli "akkamaisuudessaan" todella ärsyttävä, mutta toi luonteellaan hänen ja Langin väliseen suhteeseen lisää mielenkiintoa. Sarita oli henkilönä toki kiehtova, joten ymmärsin Langin viehtymyksen erikoiseen naiseen. Kirjan kertojana toimiva Konrad Wendell jäi henkilöistä ehkä etäisimmäksi, mutta ei huonolla tavalla. Pidin ratkaisusta jättää tarinankertoja hieman sivuosaan, hieman salaperäiseksi sivustakatsojaksi.

Vaikka Lang ei tapahtumien osalta ole erityisen ennalta-arvaamaton, pidin silti juonesta ja hieman arvoituksellisesta lopusta. Arvasin suuren osan tapahtumien kulusta jo aika varhaisessa vaiheessa, mutta toki niitä vinkkejä tapahtuneesta tulikin aika paljon heti kirjan alusta lähtien. Kirjan kieli on varsin sujuvaa, mutta muutamassa kohdassa koin sanavalinnat hieman tönköiksi ja muutamat painovirheet osuivat silmään. Harmittelin hieman jälkeenpäin, etten lukenut kirjaa alkuperäiskielellään ruotsiksi...

Ennalta-arvattavuudesta, muutamasta ärsyttävästä henkilöstä ja hiukan kuluneesta aiheesta huolimatta nautin Langin lukemisesta. Tämä(kään) ei ole hyvän mielen kirja, mutta miljöökuvaukseltaan ja tunnelmaltaan taattua Westötä. Lukupiirikirjana tästä ei syntynyt erityisen paljon keskustelua, sillä olimme kaikki pitkälti samoilla linjoilla kirjan suhteen. Kiva tämä oli silti lukea, ja nyt odotan tohkeissani Westön syksyllä ilmestyvää uutuutta, jonka aion lukea ehdottomasti ruotsiksi.

★★★★-

Jeninin aamut / Susan Abulhawa

Jeninin aamut / Susan Abulhawa

Like, 2011. 340 sivua.

Alkuteos: Mornings in Jenin, 2010.

Suomentanut: Pauliina Klemola

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Susan Abulhawan romaani Jeninin aamut on lojuillut lukupinossani jo kauan. Kirjaa on kovasti kehuttu, rankasta aiheestaan huolimatta.

Abulhawa vie lukijan Palestiinaan, sodan keskelle jossa hänen omat vanhempansa olivat kuuden päivän sodan pakolaisia. Jeninin aamuissa seurataan kuitenkin Al-Hijan suvun tarinaa. Yksi keskeinen henkilö on Amal, joka oikeastaan syntyy sodan keskelle. Hän menettää sodalle molemmat vanhempansa ja veljensä, ja päätyy itse lopulta Yhdysvaltoihin asumaan. Oma tarinansa kerrottavanaan on myös Amalin veljillä Ismaelilla ja Davidilla. Suvun tarinat ovat surullisia, traagisia ja kauheita. Kosto ja anteeksianto nousee omaan, suureen rooliinsa, menneisyys ja nykyhetki kohtaavat ja johtavat usein kamaliin kohtaloihin.

Jeninin aamut on tarinaltaan kauhea kirja. Olen nyt lukenut kaksi sota-aiheista kirjaa putkeen, ja nyt tuntuu siltä että sodan kauheudet riittävät hetkeksi. Hyvää mieltä tästä kirjasta ei siis tullut, mutta kamaluudessaan kirjan aihepiiri oli kuitenkin todella kiinnostava ja opettavainen. Kirjan tapahtumat herättivät paljon tunteita, eniten vihaa, surua ja inhoa julmuuksien vuoksi, mutta paikoitellen myös iloa ja onnen tunteita kirjan henkilöiden kautta.

Abulhawa kirjoittaa varsin sujuvasti, vaikka välillä teksti hieman tökkikin. En osaa tuota tökkimistä sen kummemmin kuvailla, mutta välillä tuntui siltä, että teksti oli kerronnan sijaan eri tapahtumien peräkkäin latelua. Toisaalta taas pidin kohdista, joissa kuvailtiin henkilöiden elämää ja etenkin kirjan kertojaan, Amaliin, ihastuin kovasti. Jeninin aamut on todentuntuinen ja rehellisen oloinen kuvaus Palestiinan kauheuksista, välillä tuntui että kamaluutta oli tungettu kirjaan liikaakin ja tapahtumista sai luonnollisestikin varsin yksipuolisen kuvan.

Vaikka en ihan kaikesta tässä kirjassa pitänytkään olen iloinen että luin tämän. Lukukokemus oli ahdistava, tunteita ja paljon ajatuksia herättävä. Maailmani avartui kuitenkin taas hieman enemmän ja ahdistavuudestaan huolimatta luin kirjaa mielelläni. Jeninin aamut oli jotenkin niin ristirritainen ja ravisuttava lukukokemus, että minun on vaikea pukea ajatuksiani kirjasta tämän tarkemmin sanoiksi.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Palestiina

★★★+

Arvonnan voittajat!

Nyt on aika julistaa 3-vuotis blogisynttäreiden johdosta järjestämäni arvonnan voittajat! Kommentteja ja osallistumisia tuli ilahduttavan paljon, ja huomaan taas kuinka iloinen olen jokaisesta blogini lukijasta, jokaisesta jätetystä kommentista. Kiitos! ♥

Nyt niihin voittajiin...

Ensimmäiseksi voittajaksi Random.org arpoi Annika K:n, joka siis saa ensimmäisenä valita palkintolistalta kaksi kirjaa! Onnea :).

Toinen kahden kirjan voittaja on Random.org:in mukaan Taika, joka saa valita Annikan jälkeen listalta kaksi kirjaa palkinnoksi.

Kolmas voittaja on Milja joka saa Annikan ja Taikan jälkeen valita palkinnoksi yhden kirjan!

Voittajille hurjasti onnea ja kaikille osallistujille vielä suuri kiitos! Laittakaapa voittajat sähköpostia minulle (luettuablogi(at)hotmail.fi) ja ilmoitelkaa mitä kirjoja laitan postiin ja mihin osoitteeseen. Taika ja Milja voivat vaikka laittaa muutaman varatoiveen, jos omat ykkösvaihtoehdot ehtii mennä Annikalle ;).

Ihanaa sunnuntaita kaikille, palailen kirjajutun kanssa ehkä jo tänä iltana!:)

Ei-kirjallisia fiiliksiä eiliseltä, kun juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin ;).

Kuudes mies / John Boyne

Kuudes mies / John Boyne

Bazar, 2013. 334 sivua.

Alkuteos: The Absolutist, 2011.

Suomentanut: Laura Beck

Kannen suunnittelu: Satu Kontinen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

John Boyne on vasta yhden luetun kirjan perusteella minulle tärkeä kirjailija. Rakastuin koskettavaan Poika raidallisesa pyjamassa-romaaniin, ja olen sen jälkeen keräillyt hyllyyni Boynen muita suomennoksia. Ainuttakaan en ole kuitenkaan ehtinyt vielä lukea, kunnes sain mahdollisuuden lukea tuoreen Kuudes mies -suomennoksen heti sen ilmestyessä.

Kirjan minäkertojana toimii Tristan Sadler, ensimmäisessä maailmansodassa Iso-Britanniaa palvellut nuori mies. Hän tutustui sodassa Williin, ja on nyt sodan loputtua lähtenyt Willin kotiseudulle Norwichiin tapaamaan Willin Marian-sisarta. Tristan ja Will taistelivat sodassa rinnakkain, nukkuivat viereisissä sängyissä ja ystävystyivät. Will teki lopulta kuitenkin oman päätöksensä, ja julistautui aseistakieltäytyjäksi. Oman ratkaisunsa teki lopulta myös Tristan, joka nyt sodan loputtua haluaa paitsi palauttaa kasan kirjeitä Willin siskolle, myös itse kohdata menneisyyden tapahtumat, omat epätoivon ja tuskan täyttämät ajanjaksot ja syyt siihen, miksi hänestä tuli kuudes mies.

Kuudes mies on koskettava, ravisuttava tarina. Se on tarina kahden nuoren miehen ystävyydestä, seksuaalisesta identiteetistä, ratkaisuista ja niiden seurauksista. Minä rakastin kertojaääntä, ihastuin Tristaniin henkilönä, hyvine ja huonoine puolineen. Pidin myös todella paljon Tristanin ja Willin suhteen kuvailusta, se oli todentuntuinen ja rosoisuudessaan koskettava. Romaanin tarina etenee sopivaan tahtiin, ja lukijalle annetaan matkan varrella mukavasti vinkkejä tulevasta, mutta mitään ei kuitenkaan paljasteta suoraan liian aikaisin.

Boyne kirjoittaa sujuvasti ja suomentaja on tehnyt tarkkaa työtä. Välillä koin että Tristanin ja Marianin välillä käydyt dialogit olivat hieman epätodellisen tuntuisia ja tönkköjä, mutta muuten tarina on äärimmäisen kauniisti kirjoitettu. Vaikka jo varsin aikaisesta vaiheesta on selvää, että tämä ei ole onnellinen tai hilpeä tarina, kirjaa lukee silti mielellään. Minä en pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni, vaan uppouduin tarinan vietäväksi täysin.

Jostain syystä tykästyn usein sota-aiheisiin kirjoihin, rankoista tapahtumista ja kohtaloista huolimatta. Niin myös tähän. Kuudes mies on mieleenpainuva, kauniinhaikea, traaginen tarina. Minä palaan usein vieläkin Tristanin kokemuksiin, vaikka olen jo lukenut muita kirjoja tämän jälkeen. Minulle tähän hetkeen ravisuttava, ajatuksia herättävä ja koskettava lukukokemus. Suosittelen!

★★★★★