Vuoden 2013 parhaat luetut kirjat

Nyt on aika vetää yhteen kulunut lukuvuosi. Tässä siis Luettua-blogissa luettujen kirjojen parhaimmat vuodelta 2013! Vuoden aikana ilmestyneisiin parhaisiin kotimaisiin sekä käännettyihin kirjoihin palataan vielä tammikuun aikana Blogistanian Finlandian ja Globalian merkeissä.

Vuoden paras elämäkerrallinen/tietopohjainen kirja

Juha Hietanen: Seikkailujuoksija

Vuoden paras lukupiirikirja

Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni

Vuoden neljä parasta kotimaista romaania

Kjell Westö: Hägring 38
Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
Paula Havaste: Kolme käskyä
Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea

Vuoden kuusi parasta käännösromaania

Jonas Gardell: Torka aldrig tårar utan handskar
John Boyne: Kuudes mies
Eowyn Ivey: Lumilapsi
John Irving: Garpin maailma
Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri
Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat

Vuoden koskettavin lukuelämys

Laura Save: Paljain jaloin

Vuoden paras novellikokoelma

Katja Kettu: Piippuhylly

Vuoden mieleenpainuvin klassikko

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Vuoden kaunein kirjankansi

John Boyne: Kuudes mies

Muita hienoja lukukokemuksia vuodelta 2013

Seikkailujuoksija/Juha Hietanen, Meriharakat/Susan Fletcher, Kultahattu/F.Scott Fitzgerald, Matkalla kotiin/Julie Kibler, Valheet/Marisha Rasi-Koskinen, Elena/Joel Haahtela, Ne jotka jäävät/Tua Harno, Kunnia/Elif Shafak, Ihana maa/Grace McCleen, Teemestarin kirja/Emmi Itäranta, Vieraan lapsi/Alan Hollinghurst, Tulagi Hotel/Heikki Hietala, Paimentyttö/Enni Mustonen, Kesäkirja/Tove Jansson, Lääkäri/Herman Koch, Galtbystä länteen/Leena Parkkinen, Sovitus/Ian McEwan, La Peregrina/Cecilia Samartin, Kuin surmaisi satakielen/Harper Lee, Iso/Pekka Hiltunen, Unelmansieppaaja/Pasi Pekkola, Samoilla silmillä/Peter Franzén

Kuinka haasteiden kävi?

Minun oli tarkoitus lukea 244 kirjaa omasta kirjahyllystäni. Tässä haasteessa sain luettua 19 kirjaa listaltani, mutta yhteensä luin kyllä enemmän kuin 24 kirjaa omasta hyllystäni. Eli haaste meni ihan hyvin, vaikka en koko listaa ehtinytkään lukea.

Lisäksi jatkoin klassikkohaastetta, maailmanvalloitusta ja erilaisilla palkinnoilla palkittujen kirjojen lukemista. Nämä haasteet jatkuvat myös ensi vuonna. Uuden vuoden alussa teen vielä erillisen haastesuunnitelman ensi vuodelle.

Mahtavaa, onnellista ja kirjaisaa uutta vuotta kaikille! Ja suuri kiitos jokaiselle lukijalle kuluneesta vuodesta :).

Samoilla silmillä / Peter Franzén

Samoilla silmillä / Peter Franzén

Tammi, 2013. 223 sivua.

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? joululahjaksi saatu

Vuoden viimeinen kirja-arvio tulee tässä! Muutamaan tämän vuoden puolella luettuun kirjaan palaan vielä tulevina päivinä, uuden vuoden alussa.

Pidin paljon Peter Franzénin esikoisromaanista Tumman veden päällä, ja halusin tietenkin lukea myös kirjan jatko-osan Samoilla silmillä. Samoilla silmillä löytyikin joululahjojeni joukosta, joten luin sen jo joululomani aikana.

Tässä jatko-osassa seurataan yhä Peten selviytymistarinaa. Pete on kasvanut teini-ikäiseksi, harrastaa nyrkkeilyä ja ottaa haparoivia askelia kohti aikuisuutta. Tytöt kiinnostavat ja kasvaminen vaatii muutenkin rajojen koettelua. Mustat silmät ja virkavalta tulevat tutuiksi, ja hankaluuksista on vaikea puhua rehellisesti edes läheisille isovanhemmille, tai äidille joka opiskelee toisella paikkakunnalla. Suvi-sisko on alkanut meikata ja kotona raikaa kummankin nuorukaisen lempimusiikki. Peten ja Suvin äiti käy myös läpi uutta elämänvaihetta. Alkoholistimies, Peten kasvatti-isä Pertti jäi taakse, ja nyt äiti elää nuoruuttaan uudestaan uuden, mahtavan miehen kainalossa. Myös Pertti käy läpi omaa kamppailuaan elämän kanssa.

Samoilla silmillä on yhtä koukuttava ja koskettava kuin Tumman veden päälläkin. Franzén kirjoittaa todella uskottavasti nuoren pojan näkökulmasta. Pidin myös siitä, että tässä kirjassa seurattiin tapahtumia eri henkilöiden näkökulmasta, se toi kirjaan vaihtelevuutta. Peten lisäksi välillä äänessä oli Peten äiti, välillä taas kasvatti-isä Pertti.

Kieli on sujuvaa ja helppoa, ja murre jota tekstiin on sisälletty tuo koko kirjaan omanlaisensa tunnelman ja fiiliksen. Pidän kovasti murteen lisäämisestä tähän, se saa henkilöt vieläkin eloisammiksi ja he käyvät lukijalle tutuksi.

Samoilla silmillä on kaikin puolin hieno jatko-osa Franzénin esikoisteokselle. Kirja kuvailee nuoren pojan kasvua kohti aikuisuutta uskottavasti ja en voi kuin ihailla Peten selviytymistarinaa. Näissä Franzénin kirjoissa on myös aivan ihastuttavat suhteet isovanhempien ja lastenlasten välillä. Petellä ja Suvilla on aivan ihanat isovanhemmat, ja heidän suhtautumisensa tyttärensä perheeseen on upeaa ja koskettavaa. Ja vaikka väkivaltaisessa ja alkoholiinmenevässä Pertissä on paljon vikoja, oli myös hänen kasvuaan ja selviytymistään kiinnostava seurata.

Samoilla silmillä oli kokonaisuutena hieno ja mieleenpainuva lukukokemus. Kirja herätti tunteita ja upposi syvälle sydämeen. Pete on henkilöhahmona suloinen poika, jonka selviytymistarinaa monen ihanan ihmisen ympäröimänä on lukijana ollut ilo seurata. Ainoa pieni miinus on se, että kirja oli varsin lyhyt. Olisin mielelläni lukenut Peten elämästä vielä enemmän!

★★★★+

Ruutukymppi / Tuomas Vimma

Ruutukymppi / Tuomas Vimma

Gummerus, 2013. 348 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Minä ihastuin muutama vuosi sitten Tuomas Vimman Gourmet-kirjaan, sen rempseään huumoriin ja hauskoihin kommelluksiin. Niinpä olen halunnut jo jonkin aikaa tutustua Vimman uudempiinkin romaaneihin. Kirjastoreissulla eteeni sattui uusin romaani, Ruutukymppi, jonka otin mukaani vaikka tämän kirjan edeltäjä, Raksa, onkin vielä lukematta. Ihan hyvin tämän jatko-osan pystyi kuitenkin lukemaan ilman kokemusta tuosta ekasta osasta. Täytyy kuitenkin jo näin alkuun sanoa, että tämä ei tehnyt minuun sen suurempaa vaikutusta. Gourmet pysyy yhä mielessäni hienona lukukokemuksena, mutta tämä ei sitten niin iskenytkään.

Raksa-romaanista tuttu rakennusfirma Hyperborea on kasvanut, ja työllistää itsensä pääkaupunkiseudun hienostoasuntojen remppaajana. Firmassa on töissä myös projektipäällikkö Sami, joka tekee ympäripyöreitä päiviä, aivan kuten firman pomo Danikakin. Viimeinen pisara Samille on Danikaa kosiskelemaan alkava ylimielinen arkkitehti van der Dick. Samin mitta täyttyy, ja hän päättää lähteä mukaan television realitysarjaan jossa remontoidaan, sisutetaan ja pöyhitään sohvatyynyjä kovia kokeneille asukkaille.

Ruutukymppi on varmasti tarkoituksella aika överi ja yliammuttu, eikä tämä tullut minulle yllätyksenä. Mutta en oikein päässyt tarinaan sisälle, enkä innostunut päähenkilöiden rakkaustarinastakaan. Päähenkilö Sami oli ihan mukiinmenevä, kliseinenkin suomalaisraksamies, jota kiinnosti alkoholi ja tissit. Ärsyttävämmältä vaikutti kuitenkin Danika, firman naispuoleinen pomo, jota en jostain syystä voinut sietää. Myös kirjassa käytetty puhekieli ja slangi ärsytti minua, ja teki tekstistä välillä vaikeasti ymmärrettävää. Kirjan sivuilla oli myös minun makuuni aivan liikaa erilaisia sanoja sukupuolielimille, niin naisten kuin miestenkin, joita ilman kirjan sanoma olisi minusta tullut esille yhtä hyvin kuin nytkin. 

Oli kirjassa toki hyvääkin. Tämä oli nopealukunen, paikoin varsin viihdyttävä ja nauruakin synnyttävä romaani. Telkkarin reality-sisustusohjelmista sai taas hieman uuden kuvan, ja jos sellaisia katsoisin, katsoisin niitä aivan uudella tavalla tämän kirjan jälkeen. Taidan kuitenkin jatkossakin jättää ne ohjelmat muiden katsottaviksi...

Haluan jatkossakin lukea Tuomas Vimman kirjoja, vaikka Ruutukymppi ei minuun erityisemmin iskenytkään. Hieman liian rumaa kieltä ja roisia menoa minun makuuni, ainakin näin kauniin, rauhallisen ja rakkaudentäyteisen joulun aikaan ;).

 ★★+

Kotiopettajattaren romaani / Charlotte Brontë

Kotiopettajattaren romaani / jane Eyre

Karisto, 2010. 540 sivua.

Alkuteos: Jane Eyre, 1847.

Suomentanut: Kaarina Ruohtula

Kannen kuva: Marcus Stone

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Charlotte Brontën klassikko Kotiopettajattaren romaani voitti sivupalkissani olleen äänestyksen siitä, minkä kirjan valitsen tämän joulun tiiliskiveksi. Viime vuonna luin Westötä, sitä edellisenä Geishan muistelmia ja tämä joulu meni hienosti tämän klassikon seurassa. Kirja oli todella sopiva luettavaksi näin jouluna, ja viihdyin Jane Eyren matkassa mainiosti!

Jane Eyre menetti molemmat vanhempansa ihan pienenä, ja hän asui lapsuutensa äidinpuoleisen sukulaisen perheessä. Jane ei kuitenkaan tullut toimeen perheen äidin kanssa, ja orpo tyttö kasvoi lopulta nuoreksi naiseksi tyttöjen kasvatuslaitoksessa. Nuorena naisena Jane lähti kotiopettajattareksi kartanoherran perheeseen, ja tuima, rikas kartanonherra osittautuikin Janen tulevaksi suureksi rakkaudeksi. Kotiopettajattaren romaani seuraa köyhän, nuoren ja vaatimattoman Janen sekä kartanonherra Rochesterin kaunista rakkaustarinaa.

Kotiopettajattaren romaani on kaunis, joskin varsin ennalta-arvattava rakkaustarina. Minä pidin tässä lähes kaikesta. Pidin siitä, että kirjassa on aika selkeät kolme osaa joista ensimmäisessä seurataan Janen rankkaa lapsuutta. Pidin erityisesti vuosista, jotka kuvailivat Janen aikaa sisäoppilaitoksessa. Oli ihana huomata, että tytön rankkojen vuosien jälkeen hän vihdoin löysi ystäviä ja ihmisiä jotka oikeasti välittivät hänestä. Myös Janen aikaa kotiopettajattarena Thornfieldin kartanossa oli todella mukavaa luettavaa, tarina eteni sujuvasti ja uppouduin siihen täysin.

Romaanissa on kiinnostavia henkilöitä, joskin koin päähenkilö Janen välillä hieman lapselliseksi ja naiiviksi. Mutta hänhän olikin vasta alle parikymppinen... Jane tuli lukiessa kuitenkin läheiseksi, ja pystyin jollain tapaa jopa samaistumaan häneen. Kartanonherra Rochester oli toisaalta tuima ja hieman pelottava, toisaalta hänen sulamistaan ja rakastumistaan nuoreen tyttöön oli mukava seurata. 

Suomennos on varsin sujuva ja kirjan vanhanaikainen tunnelma on hyvin säilynyt, vaikka suomennos paljon tuoreempi onkin. Juoni sisälsi muutaman yllätyksen, joista pidin ja kirjan maalaamat maisemat olivat upeita. Pystyin hyvin kuvittelemaan edessäni Thornfieldin kartanon, Janen myöhemmän pienen kotimökin, sen ympäristön, pienet maalaiskylät...

Kokonaisuutena Kotiopettajattaren romaani on hieno, tunnelmallinen rakkaustarina jota luin todella mielelläni. Kirjan luki nopeasti, vaikka teksti on pientä ja sivujakin on lähes kuusisataa. Uppouduin tarinan vietäväksi ja halusin todellakin tietää, kuinka Janen ja herra Rochesterin suhteen käy. Kirjan loppu oli kaunis ja hieno, ja se kruunasi romaanin täydellisesti. Hienon hieno klassikko, olen iloinen että tämä valikoitui tämän joulun kirjakseni!

★★★★+

Joululahjakirjat

Joulu alkaa olla takanapäin ja nyt on aika kurkata mitä kirjoja minä sain joululahjaksi! Olin antanut pitkän kirjalistan äidilleni, minulle kun on muuten hankala ostaa kirjoja kun hyllyt pursuaa niitä jo ennestään. Listasta äiti olikin valinnut oikein mainiot kirjat lahjaksi, nimittäin paketeista paljastui Peter Franzénin Samoilla silmillä sekä Petteri Pietikäisen Hulluuden historia, jota en olisi itse raaskinut ostaa, mutta jonka haluan ehdottomasti lukea. Itse ostin itselleni lahjaksi Jonas Gardellin Torka aldrig tårar utan handskar -trilogian viimeisen osan Döden lahjakortilla Akateemisesta ja sekin löytyi aattona paketoituna kuusen alta ;).

Onnistuneita kirjalahjoja minulla siis! Franzénin ehdinkin joulupäivänä jo lukea, nuo muut lahjakirjat on vielä korkkaamatta.

Mitä kirjoja te muut saitte lahjaksi? Mahtavaa vuoden viimeistä viikonloppua kaikille, palaillaan taas ihan pian. Minulla on nyt loppukiri, jotta saisin postattua kaikki tämän vuoden aikana lukemani kirjat blogiin vielä ennen vuoden vaihdetta... ;)

Unelmansieppaaja / Pasi Pekkola

Unelmansieppaaja / Pasi Pekkola

Otava, 2013. 343 sivua.

Kannen suunnittelu: Timo Mänttäri

Mistä minulle? kustantajalta saatu arvostelukpl

Pasi Pekkolan esikoisromaani Unelmansieppaaja kertoo erilaisista ihmisistä, joita yhdistää kirjan alussa metron alle kuoleva kirjailija Ville Siikala. Lukija saa vuoroin seurata näiden henkilöiden elämää. Roosa on kirjallisuudenopiskelija ja metronkuljettaja, joka ohjasi metroa jonka alle Siikalan elämä päättyi. Roosa taistelee omantunnontuskien kanssa Siikalan kuoleman vuoksi, mutta kamppailee myös vaikean miessuhteen ja syömishäiriön kanssa. Roosa tutustuu parin mutkan kautta Tapioon, entiseen huippukoripalloilijaan jonka urheilu-uran jälkeinen elämä on koostunut ihan liikaa yksinäisistä illoista viinapullojen kanssa. Tapio oli Ville Siikalan paras ystävä, ja Siikalan kirjat ja muistot kirjailijasta yhdistävät Tapion ja Roosan.

Aki vuorostaan on mielisairaanhoitaja psykiatrisella osastolla. Vapaa-aikanaan hän nostelee painoja kerrostalonsa kellarissa seuranaan naapurinpoika Matias. Aki haluaa olla vahvin, mutta tie sinne on pitkä. Hän tekee kuitenkin kaikkensa haaveensa eteen. Myös Aki tunsi Ville Siikalan ja  pian hän oppii tuntemaan myös Tapion ja Roosan. Siikalan muisto ja kuolema saa aikaan aikamoisen pyörremyrskyn monen ihmisen elämässä.

Unelmansieppaaja on hieno esikoisromaani. Se tempaisee lukijan mukaansa alusta saakka ja henkilöihin kiintyy niin, että heidän kohtalonsa haluaa titää nopeasti. Henkilöt ovat keskenään erilaisia, kukin omalla tavallaan ja omalla historiallaan kiinnostavia. Tapion koripallomuisteloita on tällaiselle urheiluhullulle todella kiinnostavaa luettavaa, ja Akin painonnostourakin siihen asti, kun harjoittelu pysyi sallituissa metodeissa...

Pidin kirjan rakenteesta, ja siitä tavasta miten henkilöiden tarinat lopulta nitoutuivat yhteen. Kirjailija Ville Siikala oli yhdistävä tekijä, hänen kirjallisuutensa ja elämäntarinansa oli kirjan läpi kantava punainen lanka. Minusta tämä oli onnistunut tapa liittää yhteen monen henkilön tarinat ja sitoa kirja yhdeksi kokonaisuudeksi. Myös Pekkolan kieli on sujuvaa ja helppolukuista, tarina jouhevasti etenevä ja otteessaan pitävä.

Kokonaisuutena pidin Unelmansieppaajasta kovasti, vaikka tarina joltain osin olikin varsin ennalta-arvattava ja yllätyksetönkin. Myös muutama kliseinen yksityiskohta jäi vähän ärsyttämään (kuten iljettävän lääkärimiehen auton rekisterinumero DOC-1) mutta noiden pienten miinusten lisäksi nautin lukemisesta paljon, ja viihdyin kirjan parissa mainiosti. Kirjan loppuratkaisu oli minusta myös hieno, ja vaikka kirjassa onkin varsin paljon eri aiheita on kokonaisuus kuitenkin tasapainoinen ja selkeä. Hieno esikoisromaani!

★★★★-
Ps! Mitäs mieltä blogin päivittyneestä ulkonäöstä? :)

Tästä talvesta tulee musta / Marianne Cedervall

Tästä talvesta tulee musta / Marianne Cedervall

Atena, 2013. 355 sivua.

Alkuteos: Svartvintern, 2010.

Suomentanut: Ulla Lempinen

Kannen suunnittelu: Nina Leino

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Vietin muutaman mukavan kesähetken Marianne Cedervallin edellisen suomennetun kirjan, Ajattelen sinua kuolemaasi saakka, parissa muutama kesä sitten. Halusin myös lukea tuon kirjan itsenäisen jatko-osan, talvikirjaksi sopivan Tästä talvesta tulee musta. Tässäkin kirjassa pääosassa on Mirjam ja Hervor, mutta kauniin kesäiset Gotlannin maisemat ovat vaihtuneet talvisen lumiseksi Lapiksi.

Mirjam pakeni Lappiin sekaannuttuaan Gotlannissa ikävään onnettomuuteen. Pian Lappiin tupsahtaa myös Hervor, Mirjamin paras ystävätär. Naiset uneksivat rauhallisesta talvesta Kuivalihavaarassa, pienessä lappilaisessa kylässä, mutta unelmat jäävät haaveeksi. Eräänä iltana Hervor povaa talvesta tulevan mustan, ja niin siitä tuleekin. Kuivalihavaaran rauhaa saapuu sekoittamaan tunnettu oopperalaulaja Ralph Sörarve miesystävänsä kanssa. Ralph on perinyt vanhan hotellin, ja päättänyt kunnostaa sen miesystävänsä kanssa homojen lomaparatiisiksi. Hotelliin kätkeytyy myös kauhea salaisuus, joka pikku hiljaa selviää Mirjamille, Hervorille sekä heidän uudelle ystävälleen Ralphille. Kaikki Kuivalihavaarassa eivät kuitenkaan ole uusille ihmisille ja asioille kovinkaan avoimia ja hyväksyviä...

Tästä talvesta tulee musta on sopivan leppoisa, kepeä ja hauska luettava. En ihan luokittelisi tätä dekkariksi tai jännäriksi, vaikka paikoin tarina varsin tiivistunnelmainen ja jopa jännä olikin. Henkilögalleria oli kiinnostava, joskin pieneen kylään oli ahdettu lähes kaikki tyypillisen kliseiset henkilöhahmot.

Kirjan kieli on helppoa ja sujuvaa, ja tämän luki sopivana, nopeana välipalana. Pidin erityisesti myös Lapin murteesta jota oli sisälletty luonnolliseksi osaksi dialogia. Tarinaan mahtui muutama pieni yllätyskin, vaikka juoni pääosin olikin varsin ennalta-arvattava. Mutta minä pidin kuitenkin kirjasta ja sen kepeydestä, tämä sopi hyvin stressaavan opiskelusyksyn päätöskirjaksi ja loman alkuun. Aiheita oli kirjaan tungettu varsin paljon, oli perheväkivaltaa, homoseksuaalisuutta, rikoksia ja vanhoja salaisuuksia. Mutta kaikista näistä syntyi kuitenkin ihan kiva, hauskuuttava ja reimastuttavakin kokonaisuus. Plussaa myös siitä, että tapahtumapaikkana oli Ruotsin Lapin lumiset maisemat. Se toi kirjaan hienon tunneman, aivan kuten kesäinen Gotlanti Cedervallin edellisessä romaanissa.

Tästä talvesta tulee musta ei ehkä ole tämän vuoden parhaita luettuja romaaneja, mutta kelpo, viihdyttävä välipalakirja kuitenkin. Ja kirjan kannesta vielä erikoiskehut, kuten Cedervallin edellisessäkin kirjassa, myös tämän kirjan kansi on todella hieno!

★★★+

Iso / Pekka Hiltunen & Hyvää joulua!

Iso / Pekka Hiltunen

WSOY, 2013. 414 sivua.

Kannen suunnittelu: Marjaana Virta

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Pekka Hiltusen tuorein romaani Iso on aiheeltaan kiinnostava ja tärkeä kirja. Se pureutuu uskottavasti ja suoran rehellisesti isokokoisten, ylipainoisten ihmisten elämään, ja siihen, miten muut heihin suhtautuvat. Monet olettavat että ylipainoiset ihmiset ovat aina sairaita, huonokuntoisia, itseensä tyytymättömiä ja kaikin tavoin jotenkin huonompia kansalaisia. Miten on silloin, kun lihava itse viihtyy nahoissaan, mutta suurimmat ongelmat ja surut arjessa johtuu muiden ihmisten ajatuksista ja tavasta kohdella itseään? Hiltunen pureutuu aiheeseen tarkasti ja suoraan päähenkilönsä Anni Kantton kautta.

Anni Kantto on 37 vuotias nainen. Hän on fiksu, terve ja lihava. Hänen ongelmansa on muu maailma, ei mikään muu. Annilla on takanaan kaksi korkeakoulututkintoa, mutta kummallakaan alalla hän ei ole löytänyt pysyvää työpaikkaa lähinnä painonsa vuoksi. Hän on fiksu ja sanavalmis, mutta hänellä ei ole parisuhdetta eikä oikein ystävääkään jolle jutella. Ann tutustuu kuitenkin pienen tamperelaisyksiönsä vuokraemäntään, Huivirouvaan, joka kantaa omaa erilaisuuden leimaa. .

Anni osallistuu myös painonhallintaryhmään ja miettii siellä, mutta myös yksin kotonaan, miksi lihavien syrjintä vain lisääntyy, kuinka lihavuudesta on tullut sairaus vaikka tilastot osoittavat ihan muuta?  Ja mistä lähtien vaa'an numerot ovat määrittäneet ihmisarvon? Anni päättää osoittaa maailmalle, että iso ihminen on muutakin kuin iso.

Iso on tärkeä, hieno romaani. Se pureutuu aiheeseensa uudella, raikkaalla tavalla ja herättää lukijassa ajatuksia ja kysymyksiä. Minä ryhdyin tietenkin miettimään omia ajatuksiani ja asenteitani, mutta tulevana terveydenhuollon ammattilaisena myös terveydenhuollon asennetta lihavia kohtaan. Kirja herätti siis paljon, ajatusten ja kysymysten lisäksi tietenkin myös tunteita.

Kirja oli paikoin jopa ahdistava. Kun Annin perään huudellaan vitun läski ja hän saa kokonsa vuoksi potkut kahvilatyöstään, alkaa ärsyttää suuresti. Mikä ihme tätä yhteiskuntaa oikein vaivaa, kun tuollainen käyttäytyminen on jonkun mielestä sallittua? Missä toisen ihmisen kunnioittaminen, toisen hyväksyminen on, missä luuraa ajatus siitä, että kohtelet toista siten, kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan?

Iso olisi voinut jäädä kirjana hieman yksitoikkoiseksi paasaamiseksi, ellei Annin elämään olisi ilmaantunut Huivirouva, joka niin ikään kantaa mukanaan erilaisuuden merkkiä ja joka on saanut muiden ihmisten ihmettelyä osakseen. Minä ajattelinkin monta kertaa lukiessani Isoa, että oikeastaan tuon iso-sanan paikalle voisi vaihtaa aika monta muuta sanaa. Siinä voisi lukea lyhyt, lattarintainen, pitkä, isorintainen, pienisilmäinen, paksusäärinen, ohuttukkainen tai huonoihoinen. Kirja ja sen, minun mielestäni tärkein, viesti ja tarina voisi oikeastaan kertoa mistä tahansa piirteestä. Tärkein pointti on se, miten muu maailma piirteeseen suhtautuu ja miten siihen itse suhtautuu.

Romaanina Iso on kovin erilainen kuin Hiltuselta aiemmin lukemani Vilpittömästi sinun. Mutta eipä se ole huono asia, osasin varautua tähän ja aloitinkin heti lukemaan täysin erilaista kirjaa. Tällainen aiheesta ja tyylistä toiseen vaihtaminen osoittaa mielestäni kirjailijan monipuolisuuden. Hiltunen osaa kirjoittaa sujuvasti ja tarkasti, ja Annin tarina imaisi mukaansa. Kirjan loppua kohden Annille sattui ja tapahtui jo aika paljon, ehkä jopa vähän liikaa.

Iso on tärkeä, vahva romaani jonka viesti ja ehdottomasti myös päähenkilö jää mieleen. Hiltunen miettii itse jälkipuheessaan, että Iso tuskin saa suurempaa muutosta aikaan asenteissa lihavia kohtaan. Ja minä taidan olla aika lailla samoilla linjoilla, vaikka uskon, että kukaan ei voi lukea tätä kirjaa miettimättä ainakin omia asenteitaan. Joten ehkä tämä kirja ainakin toimii hyvänä alkuna?

★★★★  

Tämän kirjapostauksen kautta hiljenen nyt joulunviettoon muutamaksi päiväksi. Minulla on toki muutama luettu kirja bloggaamista odottamassa, ja haluan saada ne blogiin vielä tämän vuoden puolella joten voi olla että kuulette minusta jo ylihuomenna. Hiltusen Iso sattui kirjoituspinossa seuraavaksi, tällä ei siis ole sen suurempaa symbolista tarkoitusta näin jouluaattona ;). Nyt ei murehdita kiloja tai mitään muutakaan, vaan nautitaan joulusta - rakkaista, ruuasta, kirjoista ja yhdessäolosta!

 Ihanaa joulua teille kaikille!♥

Lumilapsi / Eowyn Ivey

Lumilapsi / Eowyn Ivey

Bazar, 2013. 415 sivua.

Alkuteos: The Snow Child, 2012.

Suomentanut: Marja Helanen

Kannen suunnittelu: Susanna Appel

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl

Eowyn Iveyn esikoisromaani, Pulitzer-finalistinakin ollut Lumilapsi, oli minulle yksi syksyn odotetuimpia uutuuksia. Kirja vaikutti todella kiehtovalta kun luin siitä syksyn uutuuskatalogista.

Jack ja Mabel ovat muuttaneet surullista elämäänsä pakoon Alaskaan. 1920-luvun Alaska on kuitenkin julma ja yksinäinenkin paikka rakentaa uutta elämää. Lapsettomuuttaan sureva keski-ikäistynyt pariskunta täyttääkin päivänsä kotitilan askareilla, pihatöitä, maanviljelyä, eläintenhoitoa ja leipomista ja ruuanlaittoa hupenevista elintarvikkeista. Etenkin talvet ovat pitkiä, kylmiä ja köyhiä ja Jack raataa elannon eteen pitkiä päiviä tehden. Mabel vuorostaan taistelee yksinäisyyttä ja epätoivoa vastaan pienempiä kotitöitä tehden.

Eräänä kylmänä, lumisena talvi-iltana Jack ja Mabel kuitenkin tavoittavat ilon, he rakentavat yhdessä lumesta lapsen ja pukevat lumilapselle Mabelin siskon lähettämät tähtikuvioiset käsineet ja kaulaliinan. Aamulla lumilapsi on poissa ja pian pihapiirissä alkaa liikkua tyttö, Faina nimeltään. Fainalla on samanlaiset käsineet ja kaulahuivi kuin lumilapsellakin. Faina asuu keskellä metsää, metsästää rinnallaan punaturkkinen kettu ja elää villinä ja vapaana. Kuka tuo tyttö oikein on, mistä hän tulee ja mitä ihmettä lumilapselle tapahtui?

Lumilapsi on kaunis, kiehtova ja mukaansatempaava. Tarina on täynnä talven taikaa, lunta ja kylmyyttä. Mutta myös onnea ja elämäniloa, kaiken surun ja julmuuden keskellä. Läheiset, tärkeät ihmiset ovat suuressa roolissa, ja tämän tarinan kautta huomaa, kuinka tärkeää on edes yksi hyvä ystävä jonka kanssa jutella ja jakaa asioita. Ystävä joka uskoo ja luottaa, kuten Mabelin ystävätär Esther.

Lumilapsi oli tarinaltaan sopivan salaperäinen ja arvoituksellinen, jotta mielenkiinto pysyi yllä koko lukemisen ajan. Pidin myös siitä, että kaikkea salaperäisyyttä ei lopussakaan avattu, vaan Fainan tarina ja lumilapsen kohtalo jäi lukijalle itselleen tulkittavaksi. Tai näin minä sen ainakin koin...

Kieli on kaunista ja suomennos sujuva ja soljuva. Kirjan luvut olivat suurimmilta osin lyhyitä, ja aina halusin lukea vielä yhden ja vielä yhden ylimääräisen luvun. Mukaansatempaava ja otteessaanpitävä kirja siis! Alaska on minulle entuudestaan varsin tuntematon alue, ja pidinkin todella paljon siitä, että juuri Alaska oli tämän romaanin päänäyttämönä. Se toi kirjaan paljon mielenkiintoa ja tunnelmaa, ja pystyin todella hyvin kuvittelemaan mielessäni Jackin ja Mabelin kotipihaa ympäröivät kauniin lumiset maisemat.

Lumilapsi on kokonaisuutena hieno romaani, joka jää tarinaltaan ja tunnelmaltaan hyvin mieleen. Salaperäisyys, tietty surumielisyys ja taianomainen tunnelma tekee kirjasta upean kokonaisuuden, ja epätavallinen tarina jää mieleeni varmasti pitkäksi aikaa. Yksi vuoden hienoimpia lukukokemuksia, uskaltaisin tässä vaiheessa luvata ;).

★★★★★

Joululomalukemiset

Tänään on ihan vihoviimeinen koulujuttu tämän syksyn osalta, ja sitten suuntaan kohti lapsuudenkotiani joulunviettoon. Eilen pakkailin joululomatavaroita, ja tietenkin myös lomalukemisiani. Sivupalkin kyselyyn joulukirjasta osallistui monta, ja eniten ääniä sai Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani. Se on siis "virallinen joulukirjani". Yllä olevassa pinossa näkyy myös muut kirjat, jotka ajattelin loman aikan lukea. Jotkut ehkä jää lukematta, jos joululahjoista ilmestyy kiinnostavampia kirjoja...

Nyt siis vielä viimeisen kerran yliopistolle tämän vuoden puolella, ja sitten nokka kohti joulunviettoa.          

I-h-a-n-a-a!!!

Mahtavaa viikon jatkoa sinulle ♥.

Kuukauden klassikko: Kuin surmaisi satakielen / Harper Lee

Kuin surmaisi satakielen / Harper Lee

Gummerus-pokkari, 2009. 411 sivua.

Alkuteos: To Kill a Mockingbird, 1960.

Suomentanut: Maija Westerlund

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen 

Mistä minulle? oma ostos

Harper Leen klassikkoteos Kuin surmaisi satakielen on jo kauan ollut lukulistallani. Nyt päätin tarttua siihen, osana klassikkohaastetta jonka tarkoituksena on lukea ainakin yksi klassikkokirja kuukaudessa. Tämän kanssa meni opiskelukiireiden vuoksi pari kuukautta, mutta eipä se haittaa ;).

Kahdeksanvuotias Scout kasvaa isänsä ja veljensä kanssa 1930-luvun Alabamassa, Maycombin pikkukaupungissa. Scoutin iloinen arki on täynnä jännittäviä leikkejä ja seikkailuja vanhemman veljen ja serkkupojan kanssa. Scout tutustuu elämään pienin askelin läheisten auttaessa, ja hän on autuaan tietämätön kaupungin pinnan alla kytevästä vihasta ja epäreiluudesta. Kun Scoutin asianajaja-isä ryhtyy oikeudenkäynnissä puolustamaan mustaa, valkoisen tytön raiskauksesta syytettyä miestä, maailman ja elämän, kotikaupungin ristiriidat tulevat selväksi myös nuorelle Scoutille. Ennakkoluulot ovat hurjia, ja oikeuden jakaminen jatkuu myös oikeussalin ulkopuolella. Scout ja hänen veljensä joutuvat myös kasvokkain julmuuden kanssa, ja heillä on edessään kasvamisen aika.

Kuin surmaisi satakielen on tarinaltaan rankka ja raivostuttava. Epäreilusta ihmisten kohtelusta on aina vaikea lukea, enkä voi käsittää että Harper Leen kuvailema maailma on arkipäivää monen ajatusmaailmassa vielä tänäänkin. Mutta tuon kurjan, epäreilun tarinan alla on kuitenkin hieno ja kauniskin tarina kasvamisesta, todellisuuden ymmärtämisestä ja nuoren tytön ajatuksista. Kirja on minusta uskottavasti kirjoitettu nuoren lapsen näkökulmasta. Scout oli persoonana kiehtova, pidin hänen poikamaisuudestaan ja siitä, miten hän maailmaa katseli - lapsen silmin.

Pientä miinusta annan kirjalle siitä, että itse 'tapahtumat' alkoivat varsin myöhään. Kirja oli melkein puolivälissä ennen kuin oikeudenkäyntiä koskevat asiat edes alkoivat, ja siihen saakka olin paikoin hieman jo tylsistynyt lukemaan Scoutin ja hänen veljensä seikkailuista, leikeistä ja arjesta. Kirjan takakannen perusteella osasin odottaa oikeudenkäyntijuttua, ja ihmettelin kun se alkoi niin myöhään. Mutta kun asiaan päästiin kirjaankin tuli ihan erilainen imu. Kääntelin sivuja innoissani ja kirjan tarinaan uppoutuneena, vaikka aihe ja ihmiskohtalot olivatkin kurjia, surullisia ja epäoikeudenmukaisia.

Kuin surmaisi satakielen on (paitsi nimeltään myös) tarinaltaan kaunis ja viisas. Scoutin kasvutarina on kaunis, mutta tapahtumat kasvun takana ei niinkään. Mutta sellaistahan se on, elämä. Ei aina niin ruusuista ja reilua, vaikka sitä kaikkea kaikille toivoisikin. Kuin surmaisi satakielen oli ehdottomasti hieno lukukokemus, mieleenpainuva, ajatuksia herättävä ja vielä tänäänkin supertärkeä kirja. Voin vain kuvitella, kuinka tärkeä kirja oli ilmestyessään, vuonna 1960. Lukekaa, lukekaa!

★★★★

Kevätuutuudet 2014

Olisi taas aika listata tulevan kevään uutuuskirjoja. Sopivasti kun tämän syksyn uutuuksista on vielä iso kasa lukematta opiskelukiireiden vuoksi, kuten myös viime kevään ja varmaan sitä edellisen syksynkin... No, kuitenkin. Tässä listattuna ne kirjat, joita minä odotan keväältä 2014 kaikista eniten. Ihan überodotetuimmat on merkattu sydämellä.

Gummerus

Kytömäki: Kultarinta

Lundberg: Kuninkaan Anna

Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet 

Gavalda: Lempi ei ole leikin asia

McLain: Nuoruutemme Pariisi

Otava 

♥Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Farah: Aavikon tyttäret

Hiidensalo: Karhunpesä

♥Hustvedt: Säihkyvä maailma

Selasi: Ghana ikuisesti

WSOY

Kaukonen: Kohina

Nevanlinna: Heta

Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

Delacourt: Katseenvangitsijat

Kinsella: Hääyöaie

♥Delijani: Jakrandapuun lapset

Mathis: Huonetta ja sukua

 Tammi

Munro: Kallis elämä

♥Lahiri: Tulvaniitty

Morrison: Koti

Baker: Longbournin talossa

Barreau: Pieni elokuvateatteri Pariisissa

Phillips: Murhenäytelmä

Schildts & Söderströms

Rahikainen: Edith

♥Anyuru: Myrsky nousee paratiisista

Atkinson: Elämä elämältä

Like 

Diaz: Vieraissakävijän opas rakkauteen

Minerva

Martel: Beatrice ja Vergilius

Bazar 

Hislop: Menneisyys jota hengität

Halverson: Äidinrakkaus

Falcones: Paljasjalkainen kuningatar

♥Boyne: Leijuva poika

Siltala

♥Catton: Valontuojat

Atena

Lipasti: Halkaisukirvesmies

Siinäpä ne, löytyykö sinulta samoja odotettuja kirjoja? ;)

Oikein ihanaa kolmatta adventtiviikonloppua kaikille! Minä pänttään syyslukukauden viimeiseen tenttiin vielä tämän viikonlopun ajan, ja ensi viikolla koittaa pitkään odotettu joululoma (ja korkeat pinot kaunokirjoja)!

(kuvat omia viimejouluisia)

Kirjabloggaajien joulukalenteri 12.12.2013

Jouluaskartelua pokkarikirjasta:

Tervetuloa Kirjabloggaajien joulukalenterin 12 luukun pariin! Tässä luukussa esittelen erään kirja-aiheisen askartelun. Tämä voi herättää eriäviä mielipiteitä ja ajatuksia monessa kirjarakastajassa, sillä tähän projektiin kuuluu kirjan tuhoaminen! Tiedän, että kaikkien mielestä ei ole okei leikata ja tuhota kirjoja ;). Minulla ei ikinä tulisi mieleen leikkailla tai askarrella kovakantisista kirjoistani, mutta pokkarit ovat minulle ihan ok askartelukohteita. Tässä askarteluprojektissa olen käyttänyt kirpparilta alle eurolla hankkimaani ruotsinkielistä pokkariversiota Jane Austenin kirjasta Järki ja tunteet. Pokkari oli hyväkuntoinen, mutta kiikutettuani sen kotiin tajusin että minulla on kirja suomenkielisenä ja kovakantisena hyllyssä jo ennestään (tämä ehkä kertoo sen, että kirjoja on kertynyt hyllyihin jo vähän liikaa...;). 

Pidemmittä puheitta, tässä ohje siihen, miten ylimääräisen pokkarin voi käyttää uudelleen ja nauttia siitä joulukuusen muodossa!

Vaihe 1: Valitse sopiva pokkari ja irrota kannet varovasti. Älä kuitenkaan revi sivuja irti, selän kiinnitys on tarpeellinen jotta kuusi pysyy kasassa!

Vaihe 2a: Katso kirjan sivunumeroita ja leikkaa veitsellä 120-150 sivun mittainen osa.

(Vaihe 2): Juuri leikkaamastasi osasta tulee siis kokonaisuudessaan kuusikoristeesi!

Vaihe 3: Aloita ensimmäiseltä sivulta, pidä kirjan selkä sinusta katsottuna vasemmalla. Taita ensimmäisen sivun oikea yläkulma 90 asteen kulmassa kiinni kirjan selkään kuvan osoittamalla tavalla.

Vaihe 4a: Pidä juuri taittamasi kulma yhä taitettuna, mutta taita samasta sivusta ja kulmasta uudelleen, lähes koko sivun mitalta sivu kiinni kirjan selkään (samalla tavalla kuin paperilennokkia taittaessa).

Vaihe 4b: Tältä näyttää siis valmiiksi taitettu sivu, ensiksi taitettu kolmio on tämän toisen alla yhä taitettuna.

Vaihe 5a: Kun käännät taitetun sivun, huomaat pienen kolmion joka roikkuu sivun yli alareunasta. Taita kolmio ylös...

Vaihe 5b: ...ja käännä se sivun alle, taitetun ison kolmion ja sivun väliin.

Vaihe 6: Taittele kaikki sivut samaan tapaan (vaiheet 3-5b). Tässä kuvassa noin kolmasosa kirjan sivuista taiteltuna kolmioiksi. 

Kun sivut vähenevät ja lähestyt loppua, tulee vaikeammaksi saada kolmion kärjet ylhäältä ihan kiinni selkään. Pyri kuitenkin saamaan ne tiukasti kiinni, muuten kuusenlatva lässähtää.

Vaihe 7: Tältä näyttää jo melkein valmis kuusi. Kaikki sivut siis taitettu samalla tavalla. 

Vaihe 8: Avaa taiteltu kirja, se muotoutuu automaattisesti kuuseksi!

Vaihe 9: Koristele paperikuusesi haluamallasi tavalla. Minä laitoin hieman kimalleliimaa, ja latvaan hopeatähden. Paljetit ja pienet koristehileet sopivat varmasti myös hienosti. 

Valmis kuusi! Aika hieno, eikö vain? ;)

Kirjabloggaajien joulukalenteri jatkuu joulupäivään saakka. Eilen luukku avautui Kulttuuripohdintoja-blogissa, ja huominen luukku avautuu Lurun luvut -blogissa.

Oikein ihanaa joulunodotusta kaikille! Viikonloppuna viimeistään palataan kirjajuttujen ääreen! :)

Galtbystä länteen / Leena Parkkinen

Galtbystä länteen / Leena Parkkinen

Teos, 2013. 339 sivua.

Kannen suunnittelu: Jussi Karjalainen

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Suomen itsenäisyyspäivän myöhäisiltaa on hyvä juhlistaa suomalaisella kirjallisuudella! Luin vähän aikaa sitten Leena Parkkisen romaanin Galtbystä länteen. Ihastuin aikoinaan kovasti Parkkisen esikoiseen Sinun jälkeesi, Max, joten odotin tämän uudenkin romaanin lukemista todella innoissani. Esikoiseen verrattuna tämä toinen romaani oli varsin erilainen, mutta sehän ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tämäkin voinut olla hyvä kirja!

Karen on koko lapsuutensa nähnyt isoveljensä Sebastianin maailman ihanimpana ihmisenä. Vuonna 1947, Karenin ollessa tanssiaisiin menossa oleva nuori nainen, hän tuntee uuden elämän alkaneen. Sebastian on palannut sodasta ja opiskeluijensa parista Turusta. Sinä iltana Karenin elämä kyllä muuttuu, mutta ei tavalla, jota Karen on odottanut. Karenin kotisaaren, Fetknoppenin, rantaan ajelehtii nuoren tytön ruumis. Karen tunsi tytön, ja niin teki Sebastiankin. Koko saari tietää syyllisen tytön surmaan, sen on oltava Sebastian. Vain Karen on varma, että hänen veljensä on syytön. Kuusikymmentä vuotta myöhemmin Karen päättää palata lapsuuden kotimaisemiinsa Fetknoppenille ja selvittää oikean murhaajan.

Galtybystä länteen -romaanin rakenne on kiinnostava. Välillä seurataan Karenin lapsuutta ja nuoruutta, ja välillä palataan nykyaikaan, vanhentuneeseen Kareniin ja hänen paluuseensa lapsuusmaisemiin selvittämään murhaajaa menneisyydestä. Pidin osittain tästä ratkaisusta, koska se toi tarinaan vaihtelua, mutta toisaalta pidin paljon enemmän menneisyyteen sijoittuneista osista. Nykypäivään sijoittuvassa osassa oli minusta ehkä turhankin paljon tapahtumia ja osat erottuivat toisistaan selkeästi myös tunnelmassa. Karenin mukaan huoltoasemalta (varsin epäuskottavien tapahtumien jälkeen) tarttuva Azar-tyttö ja hänen tarinansa oli mielenkiintoinen, mutta koin että sitä ei olisi välttämättä tarvinnut lisätä enää Karenin tarinaan. Karenin elämä ja kokemukset, murhan selvittely ja lapsuuden ja nuoruuden tapahtumat Fetknoppenilla, olisivat riittäneet mainiosti ja Fetknoppenin rauhallisempi tunnelma olisi voinut jatkua läpi koko kirjan.

Parkkisen kieli on sujuvaa ja hienoa, tarina soljuu eteenpäin vaivattomasti.  Fetknoppen vaikuttaa hurmaavalta saarelta, sen hieman erikoiset ja erilaiset asukkaat on kuvailtu huolella. Hieman arvoitukseksi jäävä melankolinen Sebastian oli suosikkihenkilöni, hänestä huokui kiinnostava salaperäisyys ja hänen kohtalonsa oli traaginen. Myös Karen oli henkilönä kiinnostava, ja tarinan päähenkilönä lukijaa lähelle tuleva. Hienoa oli myös Karenin ja Sebastianin suhde, ja tapa millä se oli kuvailtu. Vanhan Karenin ajatukset ajan kulusta, vanhenemisesta ja elämästä yleensä oli mieleenpainuvia ja ajatuksia herättäviä.

Kirjan loppu ei ehkä ollut ihan täydellisesti myöskään minun mieleeni, vaan tuntui hieman epäuskottavalta ja hätäiseltä. Mutta kokonaisuutena Galtbystä länteen oli silti kiinnostava romaani, johon Parkkinen on saanut mahdutettua paljon erilaisia aiheita. On teiniraskautta, maahanmuuttajuutta, kiinnostavia ihmissuhteita, murhaa ja pienen saaren yhteisöllisyyttä. Galtbystä länteen oli varsin mieleenpainuva ja hieno lukukokemus, vaikka ei ehkä kuitenkaan ihan upean Sinun jälkeesi, Maxin veroinen.

★★★★

Sininen linna / L.M. Montgomery

Sininen linna / L.M. Montgomery

Karisto, 1969. 280 sivua.

Alkuteos: The Blue Castle, 1926.

Suomentanut: A.J. Salonen

Kannen suunnittelu: Matti Kota

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Kuukauden lukupiirikirjanamme oli L.M. Montgomeryn Sininen linna. Minä olen lukenut Montgomeryn Anna-kirjoja joskus nuorempana, mutta Sininen linna on jäänyt lukematta. Innolla siis tartuin tähän romaaniin!

Valancy Stirling on 29-vuotias naimaton nainen. Hän asuu äitinsä kanssa suuressa talossa ja päivät täyttyvät kirjojen lukemisesta, oman Sinisen linnansa haaveilusta ja muista pienistä askareista. Valancy ei nauti elämästään, jokainen päivä on tasaisen harmaa ja tylsä. Hänellä ei ole miestä, ja hän saa jatkuvasti kuulla piikittelyä naimattomuudestaan sukulaisiltaan. Kun Valancy saa lääkäriltä kirjeen, jossa tämä kertoo naisen sairastavan vakavaa sydänsairautta ja elävänsä korkeintaan vuoden verran, Valancy päättää ottaa elämänsä ohjat vihdoin omiin käsiinsä. Hän löytääkin lopulta oman Sinisen linnansa, mutta mikä paikka se oikein on?

Juttelimme lukupiirityttöjen kanssa kirjan luokittelusta. Minun kotikaupunkini kirjastossa tämä löytyi aikuistenosastolta, kun taas muualla tämä luokitellaan tyttökirjaksi. Tapahtumien osalta tämä taitaa asettua jonnekin tyttökirjan ja aikuistenkirjan välimaastoon?

Osittain Sininen linna oli mukaansatempaava, etenkin puolivälin jälkeen. Toisaalta taas kirjan alkupuoli oli vähemmän kiinnostava ja tapahtumia oli varsin vähän, huomasin alussa tylsistyväni kirjan parissa. Loppuosa oli kiinnostavampi, mutta kirjan uskottavuutta vähensi hieman loppuun ängetyt tapahtumat ja paljastukset joita oli varsin paljon. Valancy henkilönä herätti myös kaksijakoisia tunteita. Toisaalta tunsin empatiaa häntä kohtaan. Hänen sukulaisensa eivät vaikuttaneet kovinkaan sympaattisilta, ja Valancyn elämä ei ollut onnellista, nyt eikä lapsuudessa. Mutta toisaalta taas koin myös ärtymystä. Valancy oli 29-vuotias nainen, mutta hänen käyttäytymisensä ja ajatuksena oli paikoin todella lapsellista ja naiivia. Toisaalta hänen elämänsä oli ollut kovin suppeata, ympärillä oli vain hankalat sukulaiset eikä kovinkaan paljon muita ihmisiä, tai muuta toimintaa.

Pidin tarinan sanomasta ja sen nostattamista ajatuksista ja mietteistä, vaikka koko tarina ei aivan jaksanutkaan pitää minua otteessaan. Alkutahmeuden jälkeen tarina oli kuitenkin nopealukuinen. Kieli oli kohtalaisen sujuvaa, vaikka vanhasta suomennoksesta johtuen (?) löysinkin paljon kirjoitus- ja kielivirheitä.

Kokonaisuutena Sininen linna oli ihan kiva tarina, mutta odotin kyllä hieman enemmän. Alku oli todella tylsä mutta loppuosa (onneksi) hieman parempi. Kyllä tämä lukemisen arvoinen oli, mutta luulen että olen kokenut parhaat Montgomery-hetkeni silloin teini-ikäisenä kun viihdyin Anna-kirjojen parissa.

★★★+

Lapset auringon alla / Miki Liukkonen

Lapset auringon alla / Miki Liukkonen

WSOY, 2013. 445 sivua.

Kannen kuvat: Jussi Karjalainen & Aki-Pekka Sinikoski

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl 

Miki Liukkonen on aiemmin julkaisuut kaksi runokokoelmaa. Lapset auringon alla on nuoren kirjailijan esikoisromaani. Lehtihaastattelussa Liukkonen kertoi, että aikoo voittaa Finlandiapalkinnon romaanillaan. Itsevarman kirjailijan sanat luettuani olin jo lukenut miehen romaania muutaman sivun verran, ja huomasin lehtijutun jälkeen suhtautuvani kirjaan varauksella. Joko se olisi todella hyvä, tai sitten se ei olisi minun juttuni ollenkaan. F-ehdokkaaksi Liukkosen romaani ei yltänyt, mutta minä huomasin, että oma suhtautumiseni kirjaan ei lopulta ollut niin mustavalkoinen kuin olin aluksi luullut.

Kirjan ensimmäisessä osassa tutustutaan Jonas Aueriin, 42-vuotiaaseen mieheen joka elää unelmaa. Hän on perinyt rikkaan isänsä ja asuu suuressa talossa Fiskarsissa. Hänen päivänsä täyttyvät nautinnosta ja taiteellisista projekteista, kuten huoltoasemien sisustuksen analysoimisesta. Eräänä viikonloppuna Jonas osallistuu Turussa järjestettävään Keltaisen värin seminaariin. Seminaarissa hän tapaa Jouko Viidan, joka kutsuu Jonaksen luokseen Italiaan. Jonaksen elämä muuttuu, kun hän Italiassa tapaa elämänsä rakkauden.

Kirjan toisessa osassa pääosassa on Jonaksen poika, Henri Guardueci-Auer. Hän on taitava kitaransoittaja, elää tulevaisuudessa äitinsä kanssa. Isäänsä Henri ei ole koskaan tavannut, mutta isän elämäntyö on Henrille läsnä jatkuvasti. Henrin soitonopettaja lennättää nuoren pojan Los Angelesiin, jossa hän tutustuu salaperäisen lahkon toimintaan. Keitä uuszeniläiset ovat, mikä heidän toimintansa perusta on ja mitä he oikein haluavat?

Lapset auringon alla on aiheiltaan erilainen kirja, kuin mitä minä yleensä luen. Pidän eniten realistisista romaaneista, kun taas Liukkonen vie lukijansa keksittyjen aiheiden pariin ja tulevaisuuteen. Mutta minä pidin tästä kirjasta kuitenkin yllättävän paljon. Etenkin kirjan ensimmäinen osa oli mukaansatempaava, vaikka siinäkin muutamia outouksia oli. Jonas Auer eli isänsä perintörahoilla, ei tehnyt elämällään oikein mitään ja osallistui ihmeelliseen Keltaisen värin seminaariin. Kuka jaksaa osallistua tai järjestää seminaaria, joka kertoo yhdestä väristä? Jonas Auerin harrastus oli Shell-huoltoasemien sisustuksen analysoiminen. Analyysinsä hän kirjoitti vihkoon, ja tästä kirjasesta tulikin myöhemmin tärkeä. Kirjassa oli tällaisia tarinalle keskeisiä asioita, jotka olivat tällaiselle realistille kuin minä, hieman outoja.

En kuitenkaan antanut outouksien vaivata ihan liikaa, sillä kirjassa oli paljon hyvääkin. Jonas Auerin ihmeellisen elämän seuraaminen oli vetävää, ja kun tapahtumat siirtyivät Italiaan sai kirjakin ihan uusia ulottuvuuksia ja uusia, kiinnostavia henkilöitä. Kirjan toinen osa, Henrin osa, ei onnistunut imaisemaan minua mukaansa ihan yhtä hyvin kuin aiempi osa. Tämä toinen osa sijoittui tulevaisuuteen, johonkin vuoden 2020 paikkeille. Osassa oli sen verran enemmän ihmeellisyyksiä, että en oikein saanut siitä otetta. Keksitty (?) uuszeniläisten lahko oli keskeisessä osassa, enkä oikein saanut tämän lahkon ideasta ja ajatuksesta hyvää kuvaa. Kiinnostavan erilainen aihe oli, kuitenkin.

Liukkosen kieli on sujuvaa ja tarina tosiaan aika mukaansatempaava ja vetävä. Henkilöitä oli sopiva määrä, kiinnostavia, outojakin persoonia jotka toivat kirjalle lisää kiinnostavuutta. Jotenkin kirja jätti minut kuitenkin kylmäksi, ihmiset olivat kiinnostavia, mutta eivät erityisen lämpimiä tai sympaattisia. Lapset auringon alla oli erilaisuudessaan kuitenkin kiinnostava lukukokemus, ja jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä Liukkonen seuraavaksi keksii.

★★★+