Routaholvi

Routaholvi (The Winter Vault, 2009) / Anne Michaels. WSOY Aikamme kertojia, 2010. 316 sivua

 Anne Michaelsin Routaholvi on haikean kaunis kertomus rakkaudesta, menetyksestä ja selviytymisestä.

Nuoret Jean ja Avery tapaavat 1960-luvun alussa patotyömaalla Kanadan ja Yhdysvaltain rajalla. Jean poimii karun työmaan viimeisiä kasveja edesmenneen äitinsä muisto mielessään. Avery työskentelee insinöörinä työmaalla ja parista tulee erottamaton.

Kohta eletään jo vuotta 1964. Avery ja Jean Escher ovat juuri menneet pikaisesti naimisiin ja matkustavat Egyptiin, jossa Avery on saanut töitä. Abu Simbelin upea linna pitää siirtää Assuanin padon tieltä ja Avery osallistuu siirtotöihin. Iltaisin vastavihitty pari kertoo tarinoita toisilleen, menneisyydestään, lapsuudestaan, vanhemmistaan, haaveistaan. Illat kuluvat sylikkäin, hiljaisten sanojen kuiskeessa.

Egyptissä Jean tulee raskaaksi ja nuori pari alkaa innokkaasti odotaa esikoisensa syntymää. Paikalliset naiset tekevät poppakonstejaan ja onnittelevat Jeania. Jeanin raskausmaha muuttuu raskaammaksi, odotus nousee yhä tiiviimmäksi mutta raskaus päättyy traagisesti keskenmenoon. Jeanin ja Averyn suhde joutuu koetukselle ja traaginen lapsenmenetys erottaa heidät. He palaavat yhdessä Kanadaan, mutta muuttavat siellä erilleen. Avery aloittaa haaveilemansa arkkitehdinopinnot kun taas Jean muuttaa takaisin pieneen asuntoonsa jossa asui ennen Averyn tapaamista. Jean etsii itseänsä surun alta ja tapaa pian puolalaisen Lucjanin, joka ryhtyy auttamaan häntä. Jean ja Lucjan viettävät paljon aikaa yhdessä, loikoilevat Lucjanin kylpyammeessa ja puhuvat. Kertovat menneisyydestään, kuolleista vanhemmistaan, surustaan ja tunteistaan.

Jean ja Avery tapaavat kuitenkin yhä toisiaan, useimmiten Averyn äidin Marinan talolla, jossa kummatkin tykkäävät viettää aikaansa. Lucjanin avulla Jean löytää taas itseään surunsa alta ja hän alkaakin miettiä avioliittoaan Averyn kanssa toiselta kantilta. Onko yhteenpaluu enää mahdollinen, voiko lapsen menettämisestä selvitä, onko suuren surun alla enää sama nainen joka hän oli ennen tragediaa?

Routaholvi on surumieleinen ja haikeatunnelmainen romaani ja se koostuu eniten mietelmistä, henkilöiden ajatuksista, tarinoista ja menneisyyden muistelmista. Anne Michaels on runoilija ja hän kirjoitti tätä toista romaaniaan lähes kymmenen vuoden ajan. Sen huomaa - jokainen sana on harkittu ja kaunis, jokainen sana sopii täsmällisesti siihen paikkaan, johon se on aseteltu. Kieli on lyyrisen kaunista läpi kirjan. Routaholvia ei voi ahmia nopeasti, se pitää lukea ajan kanssa, nauttien kauniista sanoista, välillä pysähtyen ihmettelemään ja lukemaan uudestaan erityisen kauniit kohdat. Kirja on täynnä kielellisiä oivalluksia, kauniita kuvailuja ja hienoja ajatuksia. Romaanin tarina ei ehkä ole se mikä pitää lukijaa otteessaan, vaan ennemminkin se tunnelma jonka Michaelsin sanat ja kerronta luovat. En yleensä lainaa lukemistani kirjoista kovin pitkiä tekstinpätkiä, mutta tähän haluan laittaa yhden suosikkikappaleistani Routaholvissa. Tämä kappale vangitsi minut tunnelmaansa, Jean liian suuressa villapaidassa, pimeänä iltana hämärässä keittiössä, hellan ääressä...

" Jean riisuutui kokonaan ja veti sitten päälleen Lucjanin villapaidan; hihat roikkuivat polviin. Villassa tuntui Lucjanin syleily, Lucjanin muoto. Hän laittoi ruokaa hellan niukassa valossa, yksin hämärässä keittiössä. Hän aikoi laittaa jotain mikä makujen syventämiseksi vaati hidasta, pitkää kypsytystä. Hän nuuhki yrttejä sormistaan, Lucjanin tuoksua hiuksistaan, omaa eukalyptukselta häivähtävää ihoaan. Hän katseli miten lehtikaali, sipuli ja sienet pehmenivät ja kutistuivat lämmössä. Rakkaus läpäisee kaiken, rakkaus joko kyllästää maailman tai puuttuu siitä kokonaan. Maailma on aina näin kaunis tai näin karu. Hän murensi rosmariinia kämmentensä välissä ja pyyhkäisi tuoksun villapaitaan Lucjanin löydettäväksi. Rakkaus läpäisee kaiken mitä ruumis on koskaan ollut -sen häpeän tai merkillisen ylpeyden sopet, piilotetut tai näkyvät arvet. Ja sen oman itsen, joka syntyy vain toisen kosketuksesta - jokaisen mielihyvän, vallan ja heikkouden kärhen, jokaisen epäilyksen ja nöyryytyksen poimun, kaikki säälittävät toiveet, vaikka kuinka pienet." (s.254)

Routaholvin suomentaja Kaijamari Sivill sai juuri kirjallisuuden valtionpalkinnon tämän romaanin suomennoksesta, eikä suotta. Kirjan kieli on niin lyyrisen upeaa, että suomentaja on ehdottomasti tehnyt upeaa työtä!

Taitaa olla aika selvää, että minä ihastuin -jopa rakastuin- Routaholviin. Ihan täydellinen se ei ollut, itse tarinasta puuttui se jokin, mutta kielellisesti näin kaunista romaania en ole pitkään aikaan lukenut, jos koskaan.

****+

Routaholvin ovat lukeneet myös Erja, Anneli ja Kirjasieppo.

Kirpparilöytöjä ja haastevastaus

Muutama kirjaisa kuva lähipäiviltä.

Lohjalle on tullut uusi kirpputori, Karisma. Ennen en ole löytänyt Lohjan kirppareilta muita kuin vanhoja, haisevia kirjoja joista puuttuu sivuja, mutta nyt olen muutaman kerran tuolla uudella kirpparilla käynyt ja löytänyt halpoja, hyväkuntoisia ja kivoja kirjoja omaan hyllyyni. Yllä olevassa kuvassa saalista:

Kimpassa / Anna Gavalda

Uhrilampaat / Thomas Harris

Häivähdys purppuraa / Alice Walker

Suolaista hiekkaa / Joanne Harris

Appelsiinin tuoksu / Joanne Harris

Enkelit ja demonit / Dan Brown

Isän perintö / Judith Lennox

Viime lauantaina vietin viimeistä päivää Turussa ennen kesälomaa ja se olikin kaunis, lämmin ja aurinkoinen päivä. Käytiin hakemassa piknikeväät kaupasta ja suunnattiin puistoon kera huovan ja hyvien kirjojen parhaan ystävän kanssa. Tuona lauantaina luin loppuun Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta-romaanin. Yllä olevalla kuvalla vastaan samalla Jennin lukunurkka-haasteeseen jossa tehtävänä oli kuvata suosikkilukupaikka. Kesäisin luen mieluiten ulkona auringossa huovan päällä tai vaihtoehtoisesti aurinkotuolissa pihallamme.

Oma sänkyni täällä vanhempieni luona on myös yksi suosikkilukupaikoistani.

Nyt toivottelen hyvää viikonlopun jatkoa kaikille! Minä vietän lauantai-iltaa kera Averyn ja Jeanin jotka ovat Abu Simbelin siirtopuuhissa. Arvaako kukaan mitä kirjaa luen?;)

Tuhma tyttö

Tuhma tyttö (Travesuras de la niña mala, 2006) / Mario Vargas Llosa. Otavan kirjasto, 2010. 420 sivua.

 

”En ole muuta tehnytkään kuin uneksinut sinusta, rakastanut ja halunnut sinua. 

Ja myös kironnut sinua. 

Joka päivä ja joka yö. 

Kaikkina päivinä."

Mario Vargas Llosa voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2010. Tuhma tyttö ilmestyi vuonna 2006. Nappasin kirjan mukaani kirjaston palautettuja-hyllystä jo alkuvuonna, mutta vasta nyt tuli sopiva hetki lukea tämä kirja.

Ricardo rakastuu nuorena kauniiseen perulaiseen tyttöön, Lilyyn. Ricardo ei saa vastakaikua rakkaudelleen ja Lily jää yllättäen kiinni valheesta ja häviää jälkiä jättämättä. Elämä vie Ricardon Pariisiin mutta nuoruuden rakkaus ei häviä miehen mielestä koskaan. Yllättäen Ricardo törmääkin Pariisissa samaan naiseen, joka ei kuitenkaan enää ole Lily. Ricardon suuri rakkaus on sissisotilaaksi kouluttautuva toveri Arlette. Muutamia vuosia myöhemmin sama nainen on ranskalaisen diplomaatin vaimo, madame Robert Arnoux. Tuhma tyttö palaa Ricardon elämään petollisena, herättää rakkauden ja kaipuun Ricardossa mutta valehtelee ja häviää jatkuvasti. Ricardo jatkaa elämäänsä normaaliin tapaan, tekee tulkkaus- ja käännöstöitä, paljon työmatkoja ulkomaille, elokuvailtoja ystävien seurassa, mutta Tuhma tyttö ei ikinä katoa miehen mielestä tai sydämestä. 

Ricardo tapaa suuren rakkautensa monta kertaa, milloin brittiläisen hevosmiehen vaimona, milloin hullun japanilaisen rikollisen rakastajattarena. Tuhma tyttö palaa yllättäen, pettää ja häipyy yhtä nopeasti. Ricardon tunteet eivät kuitenkaan sammu, hän rakastaa jatkuvasti, palavasti tuota petollista, ihanan kamalaa, lumoavaa kameleonttinaista joka kerta toisensa jälkeen pettää ja nöyryyttää Ricardoa. Lopulta Ricardo saa elää onnellista elämä yhdessä rakastamansa naisen kanssa, mutta kuinka kauan onni kestää tällä kertaa?

Tuhma tyttö on hieno romaani, minä tykkäsin siitä tosi paljon! Teos on jotenkin niin mukaansatempaava, että minä luin sitä hypnotisoituna, suorastaan transsissa, muutaman illan. Käänsin sivuja ahnaasti toinen toisen jälkeen ja halusin tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, mitä Tuhma tyttö seuraavaksi keksii. Kirjan tapahtumat ja käänteet olivat lukijalle yhtä yllättäviä kuin Ricardo-paralle. Vaikka Tuhman tytön temput luuli tietävänsä ja tuntevansa jo kirjan puolivälissä, hänen tekonsa tulivat silti joka kerta yhtä yllätyksenä. Ricardo oli sympaattinen mies, mutta välillä tuli kyllä kieltämättä sellainen olo, että näyttäisi nyt jo vihdoin petolliselle, kamalalle naiselle kaapin paikan ja ajaisi tämän tiehensä –lopullisesti. Tuhma tyttö oli samalla kiehtova ja ärsyttävä mutta etenkin yllättävä. Kun luulin jo elämän pehmentäneen tämän petollisen naisen, hän yllätti taas ja sai minut inhoamaan häntä vaikka olin jo osittain ollut toista mieltä. Ricardoa kävi välillä sääliksi, välillä olisi taas halunnut ravistaa miestä joka kerta toisensa jälkeen antoi saman naisen loukata ja nöyryyttää itseään todella pahasti.

Kirjan viimeinen luku ja loppuratkaisu oli minulle pienoinen pettymys, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna kirjailijalta ehkä ihan oikea ratkaisu… Suosikkilukuni koko kirjassa oli ehdottomasti kolmanneksi viimeinen, jonka luin täysin transsissa. Suosittelen tätä kirjaa ihan ehdottomasti, todella mielenkiintoinen, mukaansatempaava, kiihkeä ja hypnoottinen lukuelämys!

*****

**********maaimanvalloitusmaa: Peru**********

Lue kirja ja katso elokuva

Käynnistin tammikuussa blogissani Lue kirja ja katso elokuva -haasteen. Nyt olisikin kiva tietää, lähtikö joku muu mukaan haasteeseen ja miten haasteen kanssa siinä tapauksessa menee? Kaikki saavat myös mielellään antaa kommenttiosiossa vinkkejä hyviin kirja-leffa -pareihin. Tässä alla oma listaukseni kirjoista joiden pohjalta on myös tehty elokuva ihan omaksi muistilistakseni. Yritän päivittää listaa aina kun muistan ja keksin uusia kirja/elokuva -pareja.

Oma haasteeni on vielä alkutekijöissään, olen suorittanut vasta 3/10 kirja ja elokuva -paria, mutta muutama kirjaan perustuva leffa on vielä katsomatta, vaikka kirja on ollut luettuna jo jonkin aikaa. Alla olevassa listassa on mustattu ne kirjat/leffat jotka olen lukenut ja nähnyt.

Oma taivas / Alice Sebold
Sikalat / Susanna Alakoski
Tyttö ja helmikorvakoru / Tracy Chevalier
Kimpassa / Anna Gavalda
Mehiläisten salaisuudet / Sue Monk Kidd
Ikuinen rakkaus / Ian McEwan
Sovitus / Ian McEwan
Jospa se vain olisi totta / Marc Levy
Aikamatkustajan vaimo / Audrey Niffenegger

Uhrilampaat / Thomas Mann
Emma / Jane Austen
Ylpeys ja ennakkoluulo / Jane Austen
Kuuntele vain muistojasi / Nicholas Sparks
Viesti mereltä / Nicholas Sparks
Haikein terveisin / Nicholas Sparks
Ole luonani aina / Kazuo Ishiguro

Illat meren rannalla / Nicholas Sparks
Muistojen polku / Nicholas Sparks
The Last Song / Nicholas Sparks
Aamiainen Tiffanylla / Truman Capote
Brokeback Mountain / Annie Proulx
P.S. Rakastan sinua / Cecelia Ahern
Himoshoppaaja-sarja / Sophie Kinsella

Bridget Jonesin päiväkirjat / Helen Fielding
Eat Pray Love / Elizabeth Gilbert
Toscanan auringon alla / Frances Mayes
Pianonsoittaja / Elfriede Jelinek
Millenium -trilogia / Stieg Larsson
Kertomus sokeudesta / José Saramago
Aavikon kukka / Dirie Waris

Slummien miljonääri / Vikas Swarup
Precious -harlemilaistytön tarina / Sapphire
Leijat Helsingin yllä / Kjell Westö
Leijapoika / Khaled Hosseini
Kellokosken Prinsessa / Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala
Veronika päättää kuolla / Paulo Coelho
Vettä elefanteille / Sara Gruen

Revolutionary road / Richard Yates
Poika raidallisessa pyjamassa / John Boyne
Suden vuosi / Virpi Hämeen-Anttila
Tummien perhosten koti / Leena Lander
Tuulen viemää / Margaret Mitchell
Virgin Suicides / Jeffrey Eugenides
Häivähdys purppuraa / Alice Walker

Humiseva harju / Emily Brontë
Pieni suklaapuoti / Joanne Harris
Tuntematon sotilas / Väinö Linna
Täällä Pohjantähden alla / Väinö Linna
Viiniä keittiössä / Anna Gavalda

Lisäyksiä listaan postauksen kommentiboksiin ovat erittäin tervetulleita!:)

Huomenna jatketaan kirpparilöydöillä ja loppuviikosta viimeistään pitäisi olla uusi kirjakin tulossa blogiin. Mukavaa viikkoa kaikille!

Lumikko ja yhdeksän muuta

Lumikko ja yhdeksän muuta / Pasi Ilmari Jääskeläinen. Atena, 2006. 322 sivua.

Pasi Ilmari Jääskeläisen romaani Lumikko ja yhdeksän muuta on hyvällä tavalla erilainen kotimainen kirja. Romaani alkaa kun äidinkielenopettaja Ella Milana muuttaa takaisin lapsuudenseudulleen Jäniksenselälle. Pian Ella Milana kruunataan Jäniksenselän kirjallisen seuran kymmenenneksi jäseneksi. Seura on toiminut Jäniksenselällä jo kauan, siitä saakka kun seuran alkuperäiset jäsenet olivat pieniä lapsia. Jäniksenselän tunnetuimpia henkilöitä, maailmankuulu kirjailija Laura Lumikko, perusti seuran seudun lahjakkaille lapsille jotka hän aikoi auttaa kirjailijoiksi. Seura koostui kauan yhdeksästä henkilöstä, kunnes Ella sai kunnian olla seuran kymmenes jäsen. Pian Ellalle kuitenkin selvisi, että alunperin seurassa oli ollut myös eräs kymmenes jäsen. Muut seuran jäsenet vaan eivät halua puhua tai keskustella alkuperäisestä kymmenennestä jäsenestä, mutta seuran mielenkiintoisen ja jännittävän Pelin ja muiden tutkimusten myötä Ella alkaa selvittää Jäniksenselän aiempia tapahtumia.

Erään juhlan aikana, jolloin Ella julistettiin seuran kymmenenneksi jäseneksi, Laura Lumikko yhtäkkiä häviää merkkiäkään jättämättä ja koko Jäniksenselkä on kummissaan. Seudun lapset näkevät painajaisia Lumikon kirjoittamista Otuksela-hahmoista, Lumikon haamu tulee kummittelemaan monille, mutta kirjailijaa ei löydy mistään. Vaatii paljon Peliä, vuotamista, keltaista ja salapoliisityötä, että Ella selvittää Jäniksenselän kirjallisen seuran menneisyyttä ja tapahtumia jotka ovat johtaneet Jäniksenselän kirjailijoiden suosioon.

Lumikko ja yhdeksän muuta on sekoitus maagista realismia, fantasiaa, jännitystä ja dekkaria. Minuun ei tällainen sekoitus, varsinkaan fantasia, yleensä uppoa, mutta tämä Jääskeläinen on jotenkin poikkeus tuohon sääntöön. Rakastuin palavasti Harjukaupungin salakäytäviin, ja vaikka Lumikko ja yhdeksän muuta ei ihan samalle tasolle ylläkkään, on se silti hieno, mukaansatempaava ja jännä kirja. Jääskeläisen tapa kirjoittaa, kirjan aiheet ja tapahtumat eroavat jotenkin niin paljon muista suomalaisista kirjailijoista, että jo se erilaisuus tekee hänen kirjoistaan loistavia. On todella piristävää lukea fantasia-maaginen realismi -kirjoja perinteisempien suomalaisten kirjojen ohella.

Pasi Ilmari Jääskeläisen kieli on sujuvaa ja hienoa, omanlaiset sanavalinnat, itse keksityt termit ja nimet , esimerkiksi kirjallisen seuran Pelissä ei kerrottu asioita, vaan vuodettiin, ihastuttivat minua vaikka esimerkiksi Nenäpäivässä ärsyynnyin Rimmisen oudoista keksityistä sanoista. Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanissa on paljon hyvää vaikka se ei ylläkään Harjukaupungin salakäytävien tasolle. Lumikon loppu on tavattoman vaikuttava, samalla tavalla vaikutuin myös Harjukaupungin lopusta. Tämän asian Jääskeläinen siis osaa, monen muun asian ohella. Eniten Lumikossa minua "ärsytti" (oikeasti ei ärsyttänyt, mutta en keksi parempaa sanaa) se, että siinä tapahtui niin paljon kaikkea heti alussa että minulla kesti tavattoman kauan ennen kuin pääsin tarinaan sisälle. En ymmärtänyt tapahtumista mitään alussa, en tiennyt kuka on Ella ja kuka Laura Lumikko, henkilöt menivät sekaisin, elävät ja kuolleet ja oudot satuhahmojen nimet sekoittuivat Seuran jäseniin, Ingrid Kissala olikin oikea henkilö eikä Otuksela-kirjojen kuviteltu hahmo.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin vaikuttava, erilainen ja mukaansatempaavan jännä tarina kunhan hankalasta alusta pääsi ohi ja tarinaan pääsi täysin sisälle!

Pisteitä ***+.

Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanin ovat lukeneet ainakin Salla, Lumiomena, Amma, Ahmu ja Susa.

Ikuinen rakkaus

Ikuinen rakkaus (Enduring Love, 1997) / Ian McEwan. Loisto-pokkari, 2010 (suom. 1.kerran 1998, Otava). 304 sivua

 Loma on nyt vietetty ja matkalukeminenkin vaihtui viime tipassa. Vargas Llosan Tuhma tyttö oli niin painava, että vaihdoin sen kevyeen pokkariin. Ensimmäinen pokkari joka hyllystäni käteen osui oli Ian McEwanin Ikuinen rakkaus joka olikin oikein mukavaa lomalukemista.

Tapahtumat saavat alkunsa kun tiedetoimittajana työskentelevä Joe Rose vie naisystävänsä Clarissan piknikille kauniille niitylle vuoristoon. Kesken retkensä he joutuvat keskelle traagista kuumailmapallo-onnettomuutta. Kuten McEwanin muissakin kirjoissa, tässäkin arjen yllättävät tapahtumat muuttavat muutaman ihmisen elämän suunnan ihan täysin ja yllättäen. Onnettomuuden pelastustoimissa mukana ollut mies, Jed Parry, rakastuu Joeen päätä pahkaa ja ottaa tähän yhteyttä ensimmäisen kerran heti onnettomuuden jälkeisenä iltana. Jed ei saa Joeta mielestään ja alkaa seurailla tämän ja Clarissan elämää patologisesti. Joe ei yrityksistään huolimatta saa vaimoaan eikä poliisia uskomaan että Parry on mielenvikainen, ja koko tilanne muuttuu kovin vaaralliseksi. Kenen mielenterveys järkkyy, onko erotomania lopulta selitys kaikkiin ongelmiin ja vaarallisiin tilanteisiin?

Ikuinen rakkaus kertoo Joen ja Clarissan avioliitosta, mielenterveyden järkkymisestä ja psyykkisistä ongelmista. McEwanin kieli on jälleen kerran mukaansatempaavaa ja kirjan tapahtumat todella mielenkiintoiset ja jännittävät. Kirjan alku on lukemistani kirjoista parhaimpia. Alku todellakin herättää lukijan kiinnostuksen ja kirjan haluaa ahmia yhdellä kerralla. Olen lukenut McEwanilta tähän saakka kirjat Sementtipuutarha, Polte ja Rannalla ja tämä Ikuinen rakkaus on ehdottomasti jännin ja trillerimäisin niistä! Todella hieno kirja, haluan ehdottomasti nähdä myös siihen perustuvan elokuvan.

Tulevana psykologina yksi kirjan pääaiheista, Clerambaultin oireyhtymä, kiinnosti kovasti. Pidin paljon kirjan lopussa olleesta liitteestä jossa sairaudesta kerrottiin enemmän. Liite aiheutti keskustelua kirjan ilmestyessä, sillä se antaa ymmärtää että McEwanin kirjan tapahtumat perustuisivat tositapahtumiin. Näin ei kuitenkaan ole, ja liitteen artikkelin kirjoittajat, Robert Wenn ja Antonio Camia ovat keksittyjä henkilöitä ja heidän sukunimensä ovat vielä kaiken lisäksi anagrammi McEwanin nimelle. Sellaista mielenkiintoista nippelitietoa;) Suosittelen McEwania tämän kirjan jälkeen vielä enemmän kaikille, ehdottomasti lukemisen arvoinen kirjailija!

Pisteitä ****+

Lomalle!

Heippa kaikille!

Uutta kirjaa en ehdi tuoda blogiini sillä täällä on pakkaushommat pahasti kesken. Lähden huomenna pariksi päiväksi Riikaan lomailemaan ja nauttimaan vapaapäivistä. palailen loppuviikosta uuden kirjan kanssa. Edellisestä postauksesta muuten hävisi kommentit Bloggerin eilisten ongelmien vuoksi, tylsää:/

Matkalukemiseksi Riikaan lähtee Mario Vargas Llosan Tuhma tyttö jota aloittelin juuri, hyvältä vaikuttaa. Kohta ystäväisen luokse katsomaan Euroviisuja ja huomenna kannustetaan sitten Suomen Leijonatkin voittoon, eikös vain! Mukavaa kevätviikkoa kaikille:)

Valkoinen nainen

Valkoinen nainen / Päivi Alasalmi. Gummerus, 2008. 311 sivua.

Päivi Alasalmi oli TBR-listallani jo kauan, kunnes törmäsin kirjaston palautettuja hyllyssä Alasalmen Valkoinen nainen -romaaniin. Ja kuten niin usein ennenkin, onneksi törmäsin;)

Anita asuu miehensä Kimmon ja kahden kouluikäisen poikansa, Simon ja Antin, kanssa Tansaniassa. Kimmo toimii eläinpuiston suojelijana ja jahtaa pois salametsästäjät. Anita viettää lämpimiä ja onnellisia päivä poikiensa kanssa hienossa talossaan, jonka pihalla asuu vartijoita ja jonka arkeen kuuluu palvelijoita. Kun Kimmo saa muutamia päiviä vapaata koko perhe matkustaa savannille, tekee kanoottiretkiä, asuu teltassa villieläinten seassa ja tapaa ystäviään. Kimmo ja Anita viettävät illanistujaisia huvilansa pihalla ystävien kanssa, keskustelevat elämänmenosta, tulevaisuudesta ja menneisyydestäkin. Yllättäen kaikkien ystävysten menneisyydestä paljastuukin traagisia ja rankkoja kokemuksia, Anitan ensimmäinen tosirakkaus, tanskalainen Joakim tulee puheeksi muutaman kerran.

Anita elää onnellista elämää Tansaniassa suomalaisen perheensä ja eurooppalaisten ystävien ympäröimänä Afrikan kauniissa luonnossa, mutta hän kuitenkin säikähtää joka kerran kun hän näkee valkopukuisten miesten piileskelevän pusikossa tai tulevan vastaan kadulla. Anita ei uskalla kertoa pelostaan miehelleen eikä parhaalle ystävälleen Gretchenille. Tuntuu siltä, että valkoiset miehet vainoaisivat häntä.

Onnellisen ulkokuoren ja täydellisen elämän alla piilee kuitenkin jotakin vakavaa. Valkoinen nainen kertoo hienolla tavalla afrikkalaisesta kulttuurista, eurooppalaisten elämästä Afrikassa, mielenterveyden järkkymisestä ja menneisyyden vaikutuksesta nykypäivään. Alussa tästä kirjasta tuli mieleen Afrikan taivas, joka myös kertoo eurooppalaisten elämästä Afrikassa. Loppua kohden tämä kirja kuitenkin muuttui toiseen suuntaan, ja Anitan menneisyydestä alkoi paljastua enemmän ja enemmän. En halua tarkemmin spoilata kirjan tapahtumia (toivottavasti en ole spoilannut jo liikaa) mutta yllättävä ja pirteän erilainen kirja tämä on.

Alasalmi ei kikkaile turhia kielen kanssa, hän kuvailee Afrikkaa kauniisti, kuvailee Tansanian Sinistä hetkeä joka onkin turkoosi, mutta jonka jokin valkoinen Anitan silmäkulmassa pilaa. Kieli on välillä ehkä minun makuuni liiankin simppeliä ja paikka paikoin kerronta oli jotenkin töksähtävää, nuortenkirjamaista. Mutta kun välillä tuli niitä kauniita Afrikkakuvauksia, en jaksanut ärsyyntyä kielestäkään ihan hirveästi. Sisällöltään mielenkiintoinen ja erilainen suomalainen kirja jonka loppu oli mukavan yllättävä, vaikkakin hieman ennalta-arvattava. Haluan ehdottomasti lukea lisää Alasalmen kirjoja!

Pisteitä ***+

Kirjan on myös arvostellut Salla ja Erja.

****************maailmanvalloitusprojekti: Tansania***************

Siilin eleganssi

Siilin eleganssi (L'Élégance du hérisson, 2006)/ Muriel Barbery. Gummerus, 2010. 370 sivua.

Muriel Barberyn Siilin eleganssi on odottanut lukemista hyllyssäni jo monta kuukautta. Siilin eleganssi valikoitui lukupiirimme kuukauden kirjaksi ja samalla sain siis yhden kirjan omasta hyllystäni luettua.

Renée Michel on 54 vuotias, hieman ylipainoinen ja harmaa hiirulainen. Hän toimii hienon pariisilaisen talon ovenvartijana, itse asiassa on toiminut jo 27 vuotta. Aluksi hän oli miehensä apulaisena mutta kun mies kuoli syöpään, on Renée itse hoitanut työnsä. Hän asuu yhdessä Leo-kissansa kanssa pienessä ovenvartijan huoneistossa ja kissansa lisäksi hänellä on yksi ainut ystävä, siivoojana toimiva Manuela.

Talo jossa rouva Michel toimii ovenvartijana on hieno ja täynnä hulppeita, kalliita asuntoja. Elegantit ja rikkaat asukkaat eivät huomaa tylsää, tavallista ja näkymätöntä Renéetä, ja hän saa viettää päivänsä tavallisesti rauhassa. Talossa alkaa kuitenkin tapahtua kun eräs sen asukeista kuolee ja tilalle muuttaa japanilainen Kakuro Ozu. Kakuro ja Renée löytävät yllättäen paljon yhteistä, Leo Tolstoi, Anna Karenina, kauniit kukat ja kissat yhdistävätä nämä kaksi leskeä. Kolmanneksi uuteen ystäväpiiriin tulee myös 12-vuotias Paloma Josse joka asuu perheensä kanssa talossa, jossa Renée toimii ovenvartijana. Paloma on kyllästynyt hienoihin vanhempiinsa, filosofiaa opiskelevaan ärsyttävään isosiskoonsa ja elämään ylipäänsä, ja onkin päättänyt tehdä itsemurhan ennen 13-vuotissynttäreitään. Paloma on innostunut kaikesta japanilaisesta, mangasta ja japanilaisesta kulttuurista ja ystävystyy nopeasti Kakuron kanssa.

Renée, Paloma ja Kakuro ystävystyvät, nauttivat yhteisistä teehetkistä ja keskusteluista. Talon väki näkee yllättäen ovenvartijansa aivan eri valossa:

"Rouva Michelissä on siilin eleganssia: ulospäin hänestä törröttää oikea piikkien suojamuuri, mutta minusta tuntuu että sen alla hän on samalla tavalla salaa hienostunut kuin siili, näennäisen penseä ja omissa oloissaan viihtyvä pikku eläin - mutta suunnattoman elegantti. "

Siilin eleganssi on ehdottomasti erikoinen kirja ja oikein viihdyttävä lukuromaani. Elämänviisauksia ja filosofointia tärkeistä aiheista kirjan sivuilla riitti, jossain vaiheessa niinkin paljon että meinasin kyllästyä hitauteen. Huumoria ei ollut unohdettu, ja muutaman kerran tyrskähtelin jopa ääneen. Kirja oli mielenkiintoisesti rakennettu, Renéen ja Paloman kertomat luvut erotettiin erilaisesta fontista, joka toisaalta teki tuon eron kertojassa selväksi. Minä odotin tältä kirjalta paljon mutta jouduin valitettavasti hieman pettymään. Vaikka tarina oli mielenkiintoinen ja erilainen monesta muusta hiljattain lukemastani kirjasta joku tässä mätti. Välillä tarina eteni hitaasti, vaikeannimisiä ihmisiä oli ihan liikaa ja sekoitin talon asukkaat, kuolleet ja elävät toisiinsa. Lisäksi hieman stereotyyppiset henkilöt ärsyttivät minua, oli hienot ja elegantit, mutta töykeät, rikkaat talonasukkaat ja samalla näkymätön, epäsiisti mutta sisimmissään viisas ja kiltti ovenvartija. Muuten ihan viihdyttävä paketti, ja Barberyn kieli on todella kaunista. Kirjassa oli monta kielellisesti todella kaunista kohtaa, ja tämä kestää varmasti uudemmankin lukukerran.

Pisteitä ****-

Matka kuvien taakse

Matka kuvien taakse (The End of Manners, 2007) / Francesca Marciano. WSOY, 2010. 239 sivua.

 Francesca Marcianon Matka kuvien taakse kertoo italialaisesta valokuvaaja Maria Galantesta. Maria saa työtehtäväkseen lähteä Afganistaniin valokuvaamaan materiaalia pakkoavioliitoista kertovaa lehtireportaasia varten. Mukaansa hän saa Imo Glassin joka on sanavalmis, elegantti  ja räväkkä, mutta hyvin osaava toimittaja. Valmistautuminen matkaa varten alkaa Marian osalta kriisinselviytymiskurssilla Englannin maaseudulla. Maria oppii, mitä hänen tulee tehdä jos hänet siepataan, jos hänen ystävänsä loukkaantuvat tai joutuvat pommi-iskun keskelle.

Maria ja Imo saapuvat kylmään ja talviseen Afganistaniin. Länsimaalaisina naisina he saavat paljon huomiota ja lähtiessään haastattelemaan ja valokuvaamaan polttoitsemurhaa yrittänyttä nuorta naista, he joutuvatkin Taleban-hallinnon sotilaiden kynsiin. Marian ja Imon apurina matkalla toimii afganistanilainen televisiotoimittaja Hanif, joka kuljettaa naisia romuisella autolla pitkin maata. Afganistanin kulttuuri näyttää pahimmat puolensa ja Maria joutuu samalla kohtaamaan omankin menneisyytensä ja sen kipeät kokemukset.

Sodan runtelema Afganistan näyttäytyy samanlaisena kuin niin monessa muussakin Afganistan-aiheisessa kirjassa. Naiset peittävät kasvonsa, useimmat eivät uskalla puhua länsimaalaisille, miehet osoittavat avoimesti ihmetyksensä ja kiinnostuksensa länsimaalaisia naisia kohtaan. Pommi-iskut tuhoavat nähtävyydet jotka vielä edellisenä päivänä kimmelsivät kauniisti talvisessa säässä.

Matkan lähestyessä loppuaan Maria huomaa pian seisovansa hyisessä Kabulissa yksin, taskussaan yksi 50 euron seteli. Hän ei pääse kotiin, hän ei osaa kieltä. Puhelinyhteys ei toimi, numerotkin ovat hukassa. Kaiken kauheuden keskellä on kuitenkin jotain arvokasta. Kun Maria kotiinlähdön koittaessa Afganistanin lentokentällä kaipaa jo omaa asuntoaan, puhtaita lakanoita ja lämmitettyä huoneistoa, hän kaipaa samalla takaisin Afganistaniin, kauheuden keskelle. Jokin siellä vetää häntä puoleensa.

Matka kuvien taakse on toki yksi lukuisten muiden Afganistan-kirjojen joukossa, mutta aiheeltaan tämä eroaa kuitenkin muista. Oli mielenkiintoista seurata kahden länsimaalaisen naisen matkaa täysin erilaiseen kulttuuriin, heidän kokemuksiaan ja selviytymistään vaikeista olosuhteista. Hienointa oli tuntea, kuinka kovasti Maria lopulta koki jo kaipaavansa takaisin Afganistaniin, vaikka olosuhteet olivatkin kamalat.

Olen lukenut Francesca Marcianolta myös Afrikan taivas-romaanin josta pidin myös kovasti. Se oli tätä romaania huomattavasti "kevyempi", mutta olen näiden kahden kirjan myötä aika myyty Marcianon kirjoitustavalle. Kielessä ei ole turhia kikkailuja, mutta kaunista ja sujuvaa kielenkäyttöä on helppo ja ilo lukea. Tykkäsin ja suosittelenkin kaikille, jotka eivät vielä ole saaneet Afganistan-ähkyä. Toisaalta tässä kirjassa on paljon muutakin kuin Afganistania, joten kyllä tämän voi huoletta lukea, vaikka vähän ähky olisikin;)

Pisteitä ****

Ps! Kaipailisin apuanne kirjan valitsemiseksi matkalukemiseksi. Vietän pidennetyn viikonlopun Riikassa ensi viikonloppuna joten matkakirjan valitseminen on ohjelmassa nyt. Vastatkaa siis sivupalkin kyselyyn:) Kiitos etukäteen!

The Versatile Blogger

Sain Katrilta ihanan tunnustuksen, kiitos!:) Haasteena on taas kertoa seitsemän asiaa itsestään. Olen tehnyt tämän jo muutaman kerran mutta tällä kertaa annan kuvien kertoa enemmän kuin sanojen:

1. Rakastan kynttilöitä, olen parantumaton romantikko ja niin kuin ruotsiksi sanotaan "mysmänniska". :)

2. Olen myös parantumaton herkkusuu, suklaan lisäksi suosikkiherkkuni on Ben&Jerry´s jäätelöt.

3. Odotan tulevaa kesää jo paljon. Tiedossa on muutaman viikon kuluttua pidennetty viikonloppu Euroopassa parhaan ystävän kanssa, kesäkuussa kolmen viikon interrailaus Euroopassa toisen bestiksen kanssa ja loppukesä onkin työntäyteinen mutta työpaikka on niin mieluisa että se ei edes haittaa ;)

4. Olen kirjanostolakossa. Hyllyni pursuaa lukemattomia omia kirjoja ja silti käyn kirjastossa lainaamassa uusia. Kohta yritän myös kirjastolakkoa vaikka rakastan krijastoja. Muutama lainattu krja täytyy saada pinosta pois, sitten aloitan kesän kestävän oma kirjahylly-projektin;)

5. Sen jälkeen kun vietin ensimmäisen opiskelijavappuni Turussa vuosi sitten, en enää voi viettää vappua muualla. Se tunnelma ja se fiilis, se ylioppilashattumeri on ainoa oikea!

6. Tykkään leipomisesta ja eniten nautin kauniiden muffinssien koristelusta. Onneksi ystävät suostuvat syömään, itse jaksan maistaa korkeintaan yhden;)

7. Olen kenkäfriikki! Rakastan kauniita kenkiä ja asuntoani koristaakin kahdekdanhyllyinen kenkäteline. Vaatehuoneeni lattia on myös täynnä kenkälaatikoita ja osa kengistäni majailee vanhempieni luona:)

Annan tunnustuksen eteenpäin seuraaville hienoille kirjabloggaajille:
Susa / Susan kirjasto

Karoliina / Kirjava kammari
Kuutar / Kuuttaren lukupäiväkirja

Tämän blogin seuraavaa kirjajuttua saa odotella vielä vähän aikaa, viimeiset isot opintotyöt ovat vielä tällä viikolla edessä ennen kesälomaa, mutta viikonloppuna ehdin lukea muutaman kirjan pois pinostani! Kivaa viikkoa kaikille siihen saakka :)