 |
| Nenäpäivä / Mikko Rimminen. Teos, 2010. 339 sivua. |
Olin varannut Mikko Rimmisen Nenäpäivän kirjastosta jo ennen Finlandia-palkinnon julkistamista ja odotin, että pääsen nauttimaan hyvästä kirjasta joulupäivinä. Odotin kirjalta todella paljon, takakansi oli lupaava, mutta valitettavasti jouduin pettymään - ja aika pahasti. Nenäpäivän päähenkilönä on Irma, mahdollisesti keski-ikäinen nainen. Irma ei käy töissä, hänellä on aikuinen poika joka pitää yhteyttä äitiinsä lähinnä puhelimen kautta. Irma kaipaa tylsiin, yksinäisiin päiviinsä sosiaalisia kontakteja joten hän päätyy Keravalle soittamaan tuntemattomien ihmisten ovikelloja. Irma sanoo tekevänsä tutkimusta, olevansa taloustutkimuskeskuksesta tai mistä lie. Niinpä hän tunkeutuu tuntemattomien ihmisten koteihin kyselemään pitävätkö he hanhenmaksasta ja muuta tähdellistä. Irman käynnit Keravalla eivät jää yhteen kertaan, hän palaa useasti jonkin tekosyyn avulla. Irma ystävystyy erityisesti Jokipaltion Irjan kanssa jonka asuntoon hän palaa useaan otteeseen, yhden kerran hän jopa jää Jokipaltion postiluukkuun jumiin ja saa nenänsä murskatuksi. Kaikki mitä Irmalle tapahtuu vaikuttaa tapahtuvan yllättäen, suunnittelematta ja ajattelematta. Irman päähän ei montaa järkevää ideaa synny, ajatukset lentelevät sinne, tänne ja teot ilmenevät aina ennen järkevää ajatusta.
Irma jatkaa vierailujaan Keravalla kunnes eräät hautajaiset tekevät lopun hänen turkimuskeskusurastaan. Nenäpäivän juoni ei ole erityisen rikas, kirjassa tapahtuu aika vähän, Irman vierailut Keravalla on tapahtumista suurimmat. Pidemmän päälle juoni muuttui tylsäksi, alku oli vielä luettavaa, kirjan keskivaiheilla tylsistyin kun taas loppua kohden heräsin uudelleen tarinan mukaan. Irma henkilönä jäi myös aika tylsäksi. Nenäpäivän kantava voima on ehdottomasti Rimmisen kieli vaikka siinäkin löytyi ärsyttäviä asioita. En pitänyt oudoista sanoista ja sanjjen ihmeellisestä taivuttamisesta. Olen lukenut ja kuullut tutuilta, että Nenäpäivä olisi todella hauska kirja. Minä nauroin ääneen kaksi kertaa, muuten kirja jäi kyllä vaisuksi. Ehkä minulla on sitten outo huumorintaju, mutta tämä ei oikein uponnut. Täytyy kyllä sanoa, että minä en ymmärrä miksi Nenäpäivä voitti Finlandian, Pulkkisen Totta ja Nummen Karkkipäivä olivat todella paljon parempia kirjoja. Tai sitten minä vain en ymmärrä hyviä romaaneja....
Pisteitä **+
Jo viime viikolla luin vastaavanlaisia arvosteluja tästä kirjasta ja tunne siitä, ettei ole kiire hankkia kirjaa luettavaksi, vahvistui ja vahvistuu yhä. Aion lukea kirjan ehdottomasti jossain vaiheessa, koska viime kädessähän sitä itse on se, joka tietää, kolahtaako vai ei. Jotenkin vain kaiken kerrotun perusteella tuntuu, että tässä on juuri sellainen kirja, jonka pitäisi olla niin mahtava, mutta lukemisen jälkeen tulisikin ennemminkin hölmistynyt olo, että TÄMÄKÖ todella voitti Finlandian!
VastaaPoistaMinulla on vähän samat fiilikset tästä kirjasta kuin Susallakin. Haluan kyllä lukea tämän. Olen kuullut joko kehuja tai sitten lievästi pettyneitä kommentteja, täysin kylmäksi ei kukaan ole jäänyt.
VastaaPoistaKiitos tästä, antoi taas uutta perspektiivinä itselleni entuudestaan kokonaan tuntemattomaan Rimmiseen.
Kuulun samaan kerhoon, ja vasta yhdestä kirjablogin arvostelusta ymmärsin, että tämä kirja olisi saattanut olla hauska ja naurattaa. Mun elämykseni syntyivät siitä Hämeentien (vai kadun) ajelusta edestakaisin...
VastaaPoistaEn jaksanut sitä säätöä ja jahkailua, josta ei valmista tule.
Minäkin liityn valituskuoroon. Ei vain kolahtanut. Aloitin blogiuranikin tyylikkäästi haukkumalla Nenäpäivän lyttyyn muutama viikko sitten. Kyllä vähän nolotti;)
VastaaPoistaKirjalla on kuitenkin ollut tykkääjänsäkin, joten olen jonkin verran kirjan lukemisen jälkeen miettinyt, että mikä siinä sitten mätti. Koheltaminen ja yleinen sekoilu ärsytti, mutta jotain siinä vielä selvästi oli, mikä ei vain vielä ollut saanut muotoa alitajunnassa. Sitten välähti: monet kehuvat Rimmisen kieltä, joka tekee Irmasta hauskan. Moni siis pitää Irmasta, joka on kirjan kertojaäänikin. MUTTA eihän Irma ikinä puhuessaan mitään hauskaa sano. Hänhän vain sekoilee ympäriinsä ja takeltelee sanoissa. Kertojaääni se hauska on. Ja tässä on mun mielestä iso ristiriita. Pidän henkilöä erittäin epäuskottavana. Verbaalisesti lahjakas ihminen ei sitten tosielämässä muka saa yhtään fiksua lausetta suustaan, ehei, not buying it!
Ihan samoin petyin minäkin tähän Finlandiavoittajaan. Kieli oli värikästä: erikoisia, uusia sanoja täynnä, mutta kirjan idea ja hauskuus jäi kyllä minulta hoksaamatta. Epäilin itseäni huumorintajuttomaksi, mutta eipä ole näemmä kaikille muillekaan kolahtanut. Ne uudissanat olivat siis kiinnostavimpia ja niitä kirjailija oli varmaan miettinyt ja hionut pitkään. Mutta kiinnittikö kukaan huomiota erääseen todella usein toistuvaan lauserakenteeseen, joka ärsytti minua (ehkä olen pikkumainen)? Jatkuvasti käytettiin epäsuoraa kysymyslausetta, jonka alussa oli että-sana. Esimerkiksi. Irma ihmetteli, että mistä se poika nyt soittaa. Tämä lause ei ole kirjasta, mutta vastaavia "että mikä" tai "että mistä" jne oli koko ajan.
VastaaPoistaOlen nyt lukenut kolme Finlandiakirjaa: Nenäpäivän, Karkkipäivän ja Totta ja minun järjestykseni on seuraava:
1. Karkkipäivä
2. Totta
3. Nenäpäivä.
Muita en näillä näkymin aiokaan lukea. Oletko Sanna lukenut muita ehdokkaina olleita?
Susa, minulle jäi juuri kuvailemasi hölmistynyt olo kirjan luettuani. Olen lukenut niin paljon parempia kirjoja, jotka olivat Finlandia-ehdokkaina. Ihmettelen vieläkin, miksi tämä voitti.
VastaaPoistaOlen kuullut ja lukenut Nenäpäivästä myös kehuja, joten kyllä se varmasti useille kolahtaa: )
lumiomena, kylmäksi tämä tuskin ketään jättää ja kaikillahan on oma makusi. Minäkin halusin lukea tämän, yksi syy oli juuri se, että olin lukenut sekä positiivisia että negatiivisia kokemuksia kirjasta. : )
Mari A., säätö ja jahkailu ärsytti minuakin. Samaa säätämistä ja jahkaamista jatkui oikeastaan koko kirjan läpi. Odotin koko ajan että se vähenisi ja Irma tulisi järkiinsä – mutta ei…
Sonja, kieltämättä vähän nolottaa ”haukkua” tällaista kirjaa, onhan se kuitenkin Finlandiavoittaja. mutta ei kolahtanut minuunkaan, ja olenhan kuullut kirjasta myös ylistyssanoja! Joten kyllä se joihinkin kolahtaa;)
Ja Irmaa minäkään en pitänyt hauskana – lähinnä hänen toheltamisensa herätti minussa myötähäpeän tunteita. Kertojaääni oli paikka paikoin hauska, Irman hauskuutta en kyllä minäkään löytänyt..;)
Hanna, minäkin ole sitten huumorintajuton;) Minua oikeastaan uudissanatkin ärsyttivät, kieli oli erikoista mutta ne uudissanat ja oudot vääntelyt ja kääntelyt eivät oikein iskeneet… ja että-sanan käyttö oli myös yksi ärsyttävä seikka – eli huomasin!:D
Minä olen lukenut juuri samat ehdokkaat kuin sinäkin, Karkkipäivän, Tottan ja nyt Nenäpäivän. Järjestykseni on joko sama kuin sinulla, Hanna, tai sitten Totta kiilaa Karkkipäivän edelle. En osaa päättää. Muita ehdokkaita en ole minäkään suunnitellut lukevani…