Takana puhumisen taito / Anna-Leena Härkönen

Takana puhumisen taito / Anna-Leena Härkönen

Kirjakauppaliitto, 2014. 156 sivua

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? kirjastolaina

Anna-Leena Härkönen kuuluu ehdottomasti suosikkikirjailijoideni joukkoon, ja olen lukenut häneltä lähes kaikki ilmestyneet kirjat. Viime vuoden Kirjan ja ruusun päivän kirjana toiminut Takana puhumisen taito oli jäänyt tuoreeltaan lukematta, joten kun törmäsin tähän kirjastossa nappasin tietysti mukaani.

Kun kaipailen luettavaksi pikaisia herkkupaloja esimerkiksi arjen kiireeseen, luen usein Härkösen novelleja tai kolumneja. Tämäkin kirja oli kokoelma lyhyitä tekstejä arkisista asioista, mieleeni jäi erityisesti sosiaalisesta mediasta kertova teksti, sekä jonottamisen kauheudesta kertova teksti. Välillä kuitenkin mietin, että nuristaanko näissä teksteissä nyt turhasta. Tai siis, yritän olla perusposiitiivinen, ja nähdä asioissa aina ne hyvät puolet. Siksi en välttämättä ymmärrä, miksi kaikesta pitää valittaa ja jos katsoo kokonaiskuvaa ja maailmaa laajemmin, onko esimerkiksi jonottaminen lopulta niin kamalaa? Toisaalta ehkä näitä tekstejä ei pitäisi lukea niin tiukkapipoisena, mutta silti huomasin miettiväni, että onko nyt kärpäsestä tehty härkänen? Jos olet niin onnekas, että pääset lomamatkalle etelään, kannattaako reissu tuhlata siihen, että ärsyynnyt aurinkotuolien varaajista ja miettimällä parasta sotasuunnitelmaa, millä itse saat varattua aurinkotuolin koko päiväksi...

Aika monen tekstin kohdalla huomasin hieman ärsyyntyväni tekstin aiheesta ja siitä, että ne olivat minun näkökulmastani pikkujuttuja, joista minä en jaksaisi tehdä suurtakaan numeroa. Härkönen kirjoittaa toki hyvin ja muutamassa kohdassa sai ihan nauraakin, mutta kokonaisuutena olin hieman pettynyt tähän kirjaan. Kyllä minä osasin samaistua ja nauraa useammallekin tekstille, mutta kuitenkin jäi vähän sellainen plääh-tunne. Eikö oikeasti olisi ollut tärkeämpiä aiheita mistä kirjoittaa?

Takana puhumisen taito ei missään tapauksessa ole Härkösen parhaita kirjoja tai tekstikokoelmia. Nopeana välipalakirjana tämä toimi ihan ok, vaikka osa teksteistä jopa ärsyttikin. Pidän kuitenkin useimmiten Härkösen huumorista ja hänen nasevasta kirjoitustyylistään, ja kyllä joukkoon tosiaan mahtui niitä osuviakin tekstejä. Kirjan kansi on myös houkuttelevan näköinen, josta ehdottomasti plussaa. Nyt ei ehkä kuitenkaan harmita ihan niin paljon, etten tätä aikanaan omaan hyllyyni haalinut.

★★★

Kuvanveistäjän tytär / Tove Jansson

Kuvanveistäjän tytär / Tove Jansson

WSOY, 1968. 117 sivua

Kannen kuva: Tove Jansson

Kannen suunnittelu: Sanna Majander

Mistä minulle? oma ostos

Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär on tavallaan muistelmateos, jossa esiintyy hänen isänsä, kuvanveistäjä Viktor Jansson Katajanokan ateljeessaan 1920-luvulla, mutta myös kesäinen Pellinki, meri ja sen lahdet ja poukamat. Oikeita henkilöitä kirjassa esiintyi myös, oli ukki, mummi, isä, äiti, Anna ja Jeremiah. Myös Jumala on osa kirjaa, kirjassa (ja Toven ajatuksissa?) Jumala asuu kivikkopuutarhan takana.

Kuvanveistäjän tytär on kaunis kuvaus lapsen elämästä, arjesta, ajatuksista ja mielikuvituksesta. Teos on novellikokoelma täynnä pieniä, kauniita kertomuksia ja ajatuksia. Kirjassa tuoksuu suomalainen kesä saaristossa. Paljaat varpaat, lämmin merituuli ja meren tuoksu. Jokaisen novellin syvintä tarkoitusta ja jujua en ehkä löytänyt, nämä eivät ole minusta erityisen helppoja kertomuksia. Mutta kauniita, tunnelmallisia ja hienoja silti. 

Tarinat on kerrottu kuin lapsen näkökulmasta, Toven kertomia selkeitä muistoja lapsuudestaan, lapsen ajatuksia ja reaktioita. Lapsen näkökulmasta kirjoittaminen ei voi olla helpoin asia, mutta Jansson tekee sen erittäin taitavasti ja uskottavasti.

Jansson on huikean taitava kirjailija ja ihmettelen, miksi olen vasta nyt parin viime vuoden aikana tutustunut hänen toisiin kirjoihinsa Muumien lisäksi. Nämä selkeästi aikuisille suunnatut kirjat ovat aivan loistavia, ja esimerkiksi Kesäkirja yksi kauneimpia lukumuistojani viime vuosilta. Onneksi minulla on muutama Janssonin kirja vielä lukematta ja kokematta.

★★★★+

Ennen kuin kaikki muuttuu / Taina Latvala

Ennen kuin kaikki muuttuu / Taina Latvala

Otava, 2015. 191 sivua.

Kannen maalaus: Rauha Mäkilä

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Taina Latvalan novellikokoelma Ennen kuin kaikki muuttuu on kevään uutuuskirjoja. En ole aiemmin lukenut Latvalan kirjoja, mutta tämän perusteella tuo virhe tulee korjautumaan jatkossa. En tunnetusti ole novellien suurin ystävä, mutta näiden tarinoiden parissa viihdyin loistavasti ja tästä tuli minulle tärkeä kirja.

Pidin hurjasti siitä, miten Latvala on sitonut erilaiset tarinansa yhteen. Vaikka lyhyet kertomukset toimivat itsenäisenäkin, on hienointa kuitenkin kirja kokonaisuutena. Henkilöhahmot ovat tarinoissa samoja, mutta kaikki saavat kertoa oman näkökulmansa. Tapahtumia ja elämää pääsee lukijana seuraamaan monen hahmon silmin. Kirjan kieli on kaunista ja pysähdyin monen hienon lauseen kohdalle. 

Nuoret aikuiset kamppailevat elämän käännekohdissa. Aikuiseksi kasvaminen, lapsuuden taakse jättäminen ja kipeidenkin muistojen merkitys aikuisen elämään saavat kaikki paikkansa Latvalan novelleissa. Kirjan jokainen tarina on tärkeä ja merkityksellinen ja minusta keskenään tasaisen hyviä ja mieleenpainuvia. Eniten pidin ehkä viimeisestä, isän ja tyttären sidettä ja suhdetta upeasti, koskettavasti ja rakastavasti kuvaavasta Keskeneräinen-nimisestä novellista. Sitä lukiessa todellakin tuntee.

Olen palannut muutamaan novelliin uudemman kerran, erityisesti juuri tuohon Keskeneräiseen joka kaikessa surullisuudessaan on todella kaunis. Novellit kestävät uudenkin lukukerran ja niistä löytää aina jonkin uuden ulottuvuuden. Tarinoiden parissa saa itkeä ja nauraa. Ennen kuin kaikki muuttuu on ehdottomasti yksi parhaita kotimaisia novellikokoelmia joita minä olen lukenut. Merkityksellisiä, mieleenpainuvia ja tärkeitä tarinoita. Tunnistin itseni monesta ajatuksesta ja osasin samaistua hahmojen mietintöihin aikuisuuden kynnyksellä.

★★★★★

Aamiainen Tiffanylla / Truman Capote

Aamiainen Tiffanylla / Truman Capote

Tammen keltainen kirjasto, 2010.

Alkuteos: A Short Novel and Three Stories, 1958.

1.suom.painos: 1967

Suomentanut: Inkeri Hämäläinen & Kristiina Kivivuori

Kansi: Mika Kettunen

Mistä minulle? oma ostos

Yksi kaikkien aikojen suosikkielokuviani on mahtava Aamiainen Tiffanylla. Olen teinistä asti ollut Audrey Hepburn-fani, ja vaikka en teinivuosien fanitusta ehkä enää koe, pidän silti Hepburnin näyttelijäntaitoja arvossa. Elokuvan stoorihan pohjautuu Truman Capoten klassikkomaineeseenkin nousseeseen novelliin Aamiainen Tiffanylla. Kirjahyllyyni on joskus kulkeutunut pokkariversio kyseisestä novellista, ja kokoelmasta löytyy myös muutama muu Capoten novelli. Erityisesti juuri Aamiainen Tiffanylla-tarinan vuoksi lähdin kuitenkin tätä kirjaa lukemaan.

Kokoelman nimikkonovellissa pääosassa on Holly Golightly, kaunis, villi ja vapaa nuori nainen joka elää matkalaukkuelämää New Yorkissa. Hänen aikansa kuluu monen eri miehen sekä muiden seurapiirinaisten seurassa. Hollylla on myös vaarallinen tuttava, Sing-Singissä istuva rikollinen jota hän käy tasaisin väliajoin tapaamassa. Rikollisen tuttavansa kanssa Holly vaihtaa sääraportteja, jotka myöhemmin osoittautuvat aivan muuksi. Hollyn naapuriin muuttava mies ikään kuin kertoo tarinaa kauniista Hollysta, ja elämästään vilkkaan ja eloisan naisen naapurina ja nopeasti myös luotettuna ystävänä.

Vaikka Aamiainen Tiffanylla olikin kirjan kohokohta, Capote ei minusta kuitenkaan jää yhden hitin ihmeeksi. Pidin paljon myös kokoelman muista novelleista, erityisesti kirjan viimeinen tarina "Joulumuisto" vanhasta naisesta ja nuoresta pojasta jotka saavat viettää vielä yhden yhteisen, ikimuistoisen joulun oli ihana, kaunis ja sydämeenkäypä. Kaksi muuta novellia jäi ehkä hieman etäisemmiksi näiden kahden hienon tarinan joukossa.

Kaiken kaikkiaan Capote kirjoittaa hienosti, eikä minusta turhia kikkaile tai selittele. Tarinoissa päästään nopeasti ikään kuin asian ytimeen, ja turhat kiertelyt ja kaartelut on jätetty pois. Novelleina tarinat olivat minusta ehjiä kokonaisuuksia. Aamiainen Tiffanylla oli ylivoimaisesti pisin, ja se menikin melkein jo pienoisromaanista. Sitä lukiessani näin silmieni edessä tietenkin suorat kohtaukset elokuvasta ja Audrey Hepburnin ilmeikkäät kasvot kun Hollyn elämää kuvailtiin.

Oli kiva kokea Aamiainen Tiffanylla nyt kirjauodossa kun se tosiaan lukeutuu suosikkielokuvieni joukkoon. Ja siinä ohessa tuli luettua muutama ihan kelpo novellikin, ikäänkuin ylimääräisinä välipaloina. Täytyy sanoa, että minulla ei ole aavistustakaan minkälaista muuta kirjallisuutta Truman Capote on kirjoittanut, mutta mikäli törmään hänen kirjaansa jossain, voisin hyvinkin kuvitella tarttuvani siihenkin!

★ ★ ★ ★ 

Jäähyväisiä / Johan Bargum

Jäähyväisiä / Johan Bargum

Tammi, 2003. 147 sivua

Alkuteos: Avsked, 2003

Suomentanut: Rauno Ekholm

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

MIstä minulle? kirppariostos

Olen jo aiemmin ihastunut Johan Bargumin kirjoihin, mutta viimeistään luettuani hänen upean novellikokoelmansa Jäähyväisiä olen myyty. Bargum on ehdottomasti yksi suosikkikirjailijoitani, sillä niin hyvin minä, entinen novellivihaaja, viihdyin hänen novelliensa parissa.

Jäähyväisiä on tasapainoinen ja koskettava kokoelma novelleja. Erilaisissa tarinoissa sattuma tuo ihmiset yhteen ja erilleen. Jäähyväisiä on erilaisia, jäähyväiset rakkaalle ystävälle, jäähyväiset rakkaalle eläimelle. Jokainen tarina tulee iholle, jokaiset jäähyväiset koskettavat jollain tavalla.

Lisäksi tarinat on nidottu hienolla tavalla yhteen, ja vaikka jokainen novelli toimii hyvin itsenäisesti, on kirjan hienoimpia asioita se, että tarinat punoutuvat yhteen ja lyhyemmät tarinat luovat laajemman stoorin. Ensimmäisessä tarinassa on lapsi, seuraavassa kertomuksessa ketju jatkuu tutun henkilön kautta ja ketju säilyy läpi koko kirjan.

Bargumin kieli on hienoa, paikoitellen runollisen kaunista, ja suomennos vaikuttaa erittäin onnistuneelta. Mieluiten luen silti Bargumin kirjallisuutta alkuperäiskielellä ruotsiksi, mutta kyllä tämä suomeksikin on hienoa. Tarinat myös veivät mukanaan, niin tunnelman kuin juonensakin puolesta. Luin kirjan yhdeltä istumalta, ja todellakin nautin jokaisesta sivusta, jokaisesta tarinasta ja kaikista jäähyväisistä, vaikka ne eivät aina niin iloisia olleetkaan.

Hyllystäni löytyy vielä yksi lukematon Bargumin kirja, Isin tyttö, ja odotan jo innolla, että pääsen tutustumaan siihen. Jäähyväisiä oli upea ja mieleenpainuvan koskettava novellikokoelma, ja nostaa Bargumin ehdottomasti ihan suosikkikirjailijoideni joukkoon.

★★★★★


Ps! Lähden keskiviikkona muutaman päivän Kööpenhamina-reissulle ja matkalukeminen on vielä arvoitus. Sattuisiko kenelläkään olemaan vinkkejä tanskalaisista kirjailijoista, tai vinkkiä kirjasta, jonka tapahtumat asettuvat Kööpenhaminaan/Tanskaan?

Seuraleikki / Tove Jansson

Seuraleikki / Tove Jansson

WSOY, 1991. 163 sivua

Alkuteos: Brev från Klara och andra berättelser, 1991

Suomentanut: Eila Pennanen

Kannen kuva: Tove Jansson

Mistä minulle? kirjastolaina

Tove Janssonin viimeisimpiä teoksia, novellikokoelma Seuraleikki vuodelta 1991 kuvaa ihmisten välisiä suhteita, seuraleikkejä ja erityisiä hetkiä.

Pidin erityisesti Kirjeitä Klaralta-sarjasta, joka on alkuperäisteoksen nimikkonovelli. Se on joukko kirjeitä, jotka Klara on kirjoittanut ja osoittaa minusta hienosti, kuinka paljon lyhyt kirje voi kertoa sen lähettäjästä, mutta myös vastaanottajasta, Vaikka tekstiä oli jokaisessa kirjeessä varsin vähän, lukija sai kirjeen lukemisen jälkeen hyvän kuvan kirjoittajasta, lähettäjästä ja heidän välisestään suhteesta.

Jansson kirjoittaa taas kerran hienosti. Pienet asiat ja yksityiskohdat, kohtaamiset ja muistot yhteisistä hetkistä löytävät paikkansa novelleista. Kirjan läpi käy kuitenkin jonkinlainen surumielinen tunnelma, tarinat ovat hieman haikeita, monet kertovat kuolemasta ja vanhuudesta.

Kokoelma oli minusta varsin yhtenäinen, vaikka joukossa oli ehkä muutama hieman tylsempi kertomus. Mutta suurilta osin tämä oli hieno kokoelma mieleenpainuvia tarinoita ja kohtaamisia. Klaran kirjeiden ja keski-ikäisten naisten luokkakokouksen lisäksi muistan loistavasti myös edellisestä lukemastani Janssonin kirjasta tutut Jonnan ja Marin, sekä heidän vieraakseen saapuvan Lennartin tarinan. Kiinnostavaa, kun aiemmista kirjoista tutut henkilöt vierailevat taas toisessa kirjassa.

Seuraleikki oli hieno lukukokemus, ja en voi kuin jatkaa Janssonin kerronnan ihailua. Pienistä asioista tulee kauniita tarinoita, joita minä, entinen novellivihaaja, luen enemmän kuin mielelläni.


★ ★ ★ ★ 

Rent spel / Tove Jansson

Rent spel / Tove Jansson

Schildts, 1989. 115 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Tove Janssonin juhlavuoden kunniaksi olen yrittänyt lukea enemmän tämän rakastetun kirjailijan teoksia tänä vuonna. Kirjastosta tarttui viimeksi mukaan kaksi hänen kirjaansa, ensimmäiseksi niistä luin kirjan Rent spel alkuperäiskielellä ruotsiksi. Rent spel on pienoisromaani, joka kertoo kahdesta naisesta jotka jakavat elämänsä. Keskenään Jonna ja Mari ovat kovin erilaisia, mutta he jakavat työnsä, ilonaiheensa ja pelkonsa.

Naiset ovat jo kauan jakaneet kaiken, ja vaikka arjessa on erimielisyyksiä he kuitenkin onnistuvat kärsivällisyydellä ja rakkaudella selviämään kaikesta. Kun toinen tuskailee taiteensa kanssa, toinen yrittää piristää ja kehua. Yhdessä selvitään, vaikka läpi harmaan kiven.

Rent spel onkin kaunis ja koskettavakin tarina rakkaudesta ja läheisyydestä, tiiviistä siteestä kahden ihmisen välillä. Janssonilla on kyky kertoa arjen pienistä asioista kauniilla tavalla, ja hän huomio sellaiset pienetkin yksityiskohdat joita ei aina tule ajatelleeksi.

Kirja on tunnelmaltaan hidas, mutta äärettömän kaunis. Marin ja Jonnan elämästä kerrotaan pieniä tarinoita, yhdessäelosta ja myös eron hetkistä.Siitä, miltä tuntuu kun toinen haluaa omaa tilaa, kun heidän työhuoneitaan erottaa käytävä, mutta kuitenkin lähes jokainen päivä on halu nähdä toinen kasvotusten. Vaihtaa kuulumisia, istua katsellen toista tämän kertoessa taiteestaan, vaikeuksista ja ilonaiheistakin.

Vaikka naisten välinen side onkin vahva ja rakkaus läsnä jatkuvasti, samalla voi aistia heidän halunsa pitää oman identiteettinsä, halunsa olla kaksi erillistä persoonaa eikä hukkua toiseen ihmiseen. Talossa meren rannalla he tekevät töitä, puhuvat ja elävät. Eniten yhdessä, mutta toisaalta myös erillisinä yksilöinä. Kirja on hieno, niin tunnelmaltaan kuin tarinaltaankin ja herättää eittämättä ajatuksia siitä, onko Jansson kirjoittanut itsestään ja Tuulikki Pietilästä. On tai ei, upea, mieleepainuva ja kaikin tavoin erittäin nautittava kirja.

★★★★★

Viha, ystävyys, rakkaus / Alice Munro

Viha, ystävyys, rakkaus / Alice Munro

Keltaisen kirjaston pokkari, 2002. 398 sivua.

Alkuteos: Hateship, friendship, courtship, loveship, marriage, 2001

Suomentanut: Kristiina Rikman

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? oma ostos

Kirjoitin juuri pitkän arvion Alice Munron hienosta novellikokoelmasta Viha, ystävyys, rakkaus, mutta rakas Blogger päätti samalla hävittää koko tekstin. Nyt siis ajatukseni tästä kirjatsa hieman lyhyempänä versiona. Luimme Munron novellikokoelman lukupiirissä ja tapasimme jo kaksi viikkoa sitten juttelemaan tästä. Helteet, vapaapäivät, jalkapallo ja kesästä nauttiminen ovat kuitenkin pitäneet minut poissa blogista jo yli viikon mutta nyt ennen iltavuoroon menemistä oli pieni hetki kirjoittamiselle.

Tämä oli samalla ensimmäinen lukemani Munron kirja ja tunnetusti hieman novellikammoisena odottelin mielenkiinnolla mitä tästä pidän. Huomasin kuitenkin jo ensimmäisen novellin kohdalla, että viihdyin kirjan parissa erinomaisesti.

Munron novellit ovat kokonaisia, ehjiä tarinoita elämästä. Ne sisältävät elämän iloa ja surua, näissä tarinoissa usein varsin paljon jälkimmäistä, mutta on niitä ilon ja onnen pilkahduksiakin. Paha saa usein palkkansa, ja novellit päättyvät jollakin tapaa hyvin ja onnellisesti. Rakastavaiset saavat jälleen toisensa, tai asiat järjestyvät muuten vaan.

Munron kieli (ja kirjan suomennos) on yksinkertaista, sujuvaa ja kertoilevaa. Juuri sellaista kuin sen minusta pitää novelleissa ollakin. Ei turhia kielellisiä kikkailuja jotka vaikeuttavat lukemista tai ottavat tilaa itse tarinalta. Vaikka tarinat ovat lyhyitä, eivät ne kaipaa ainuttakaan lisäsivua. Ehjiä kokonaisuuksia, joiden aikana henkilötkin tulevat tarpeeksi tutuiksi ja jonka aikana ehtii nousta ajatuksia ja herätä tunteita.

Eniten pidin Munron novellien aiheista. Osa novelleista oli näin jälkeenpäin ajateltuna varsin samnatyyppisiä, oikeastaan ehkä kaikki, ja olen jo sekoittanut monen päässäni. Mutta se ei haitannut lukunautintoa. Parhaiten mieleeni on jäänyt muistisairaan vaimonsa luona vieraileva entinen naistenmies, taloudenhoitaja jonka elämä muuttuu yllättävällä tavalla kun kaksi teinityttöä pilailevat hänen kustannuksellaan, sekä toisensa vuosien jälkeen löytävät rakastavaiset. Kirja sisältää monen monta kaunista, upeaa pientä hetkeä jotka koskettavat ja painuvat vahvoina mieleen.

Munron novellit ovat elämänmakuisia, kiinnostavia ja juuri sopivan pitkiä. Ne koskettavat ja herättävät ajatuksia, eikä niiden lukemisen jälkeen jää tunne että jotain jäi puuttumaan (kuten minulla novellien kohdalla usein jää). Jos olisin tiennyt Munrosta, olisin ehdottomasti aloittanut novelliurani hänestä. Ymmärrän Munrohehkutukset, sillä nautin itse suunnattomasti näiden novellien lukemisesta. vaikka jouduin aikataulusyistä välillä ahmimaan kolmekin novellia putkeen. Se en kuitenkaan sen suuremmin haitannut lukukokemusta vaikka mieluiten nauttisinkin näitä yhden kerrallaan, kaikessa rauhassa. Otan seuraavan Munron varmasti ihan pian luettavakseni, ja otan sen esille silloin kun kaipaan pientä elämänmakuista, realistista makupalaa. Sillä parhainta Munron novelleissa on se todentuntuisuus. Ajatus siitä, että tapahtumat voisivat olla totta naapurille tai vastaantulevalle ihmiselle.

★★★★+

Äidin pikku pyöveli / Claire Castillon

Äidin pikku pyöveli / Claire Castillon

Gummerus, 2007. 130 sivua.

Alkuteos: Insecte, 2006.

Suomentanut: Lotta Toivanen

Kannen kuvat: Patric Swire

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Kaipasin paksumpien ja vaativimpien kirjojen väliin jotain kepeämpää (ja ranskalaista!) luettavaa. Tartuin hyllyssäni jo kauan majailleeseen Claire Castillonin novellikokoelmaan Äidin pikku pyöveli.

Kokoelma sisältää yhdeksäntoista novellia. Novellit kertovat tunteista, joita äitien ja tytärten välillä on. Tarinat kertovat myös erilaisista äiti-tytär -suhteista ja toki myös rakkaudesta ja sen eri ilmenemismuodoista. Kirjassa on läheisiä äiti-tytär -suhteita, mutta myös suuri määrä vaikeita suhteita. Kirja käsittelee niin tytärten reaktioita äidin sairastuttua vakavasti, ylihuolehtivan, neuroottisen äidin ratkaisuja kuin naiseksi kasvavia tyttäriä ja äidin reaktioita pikkutyttöjen kehitykseenkin.

Kokoelman alussa olin innoissani. Äidin pikku pyöveli sisälsi hauskoja, osuvia tarinoita äidistä ja tyttäristä. Loppua kohden huomasin kuitenkin pitkästyväni koska tarinat olivat keskenään varsin samantyylisiä. Ranskalainen kepeys, helppo kielenkäyttö ja sujuva suomennos ihastuttivat, mutta kepeämmän lukemisen kaipuuni oli jo tyydytetty kirjan puolivälissä.

Pidin Castillonin aiheenvalinnasta ja kokoelma sisälsi muutaman koskettavan, todella osuvan tarinan. Eniten mieleeni jäi kirjan alussa ollut novelli "Anorakki ja turkissaappaat" joka kertoi sairastuneen äidin ja tämän tyttären suhteesta äidin elämän viimeisinä hetkinä. Muuten kokoelman novellit ovat valitettavasti sekoittuneet tasapaksuksi massaksi mielessäni, joten kovin samantyylisiä ne keskenään olivat.

Castillonin kepeät, mutta rankoistakin aiheista kertovat novellit sopivat pieneksi välipalaksi, muiden rankempien ja vaativimpien kirjojen keskelle, mutta muuten minulle ei kyllä jäänyt Äidin pikku pyövelistä ihan hirveästi käteen...

★★+

Äitejä ja poikia / Colm Tóibín

Äitejä ja poikia / Colm Tóibín

Tammen keltainen kirjasto, 2013. 315 sivua.

Alkuteos: Mothers and Sons, 2006.

Suomentanut: Kaijamari Sivill

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Rakastin Colm Tóibínin ensimmäistä suomennettua romaania Brooklyn. Tartuin Tóibínin uuteen suomennettuun kirjaan Äitejä ja poikia myös innostuneena, vaikka novellit eivät aina ihan minun juttujani olekaan. Huomasin kuitenkin aika nopeasti viihtyväni Tóibínin lyhyempienkin tarinoiden parissa oikein mainiosti, vaikka ne eivät täyspitkälle romaanille vertoja vedäkään.

Äitejä ja poikia sisältää yhdeksän erilaista tarinaa. Jokaisesta löytyy kokoelman nimen mukaisesti äiti ja poika, mutta heidän tarinansa ei jokaisessa novellissa kuitenkaan ole keskiössä. Muita tärkeitä aiheita on musiikki ja seksuaalisuus, jotka tulevat esille useammassa novellissa. Oma suosikkinovellini oli kokoelman viimeinen ja samalla sivumäärältään huomattavasti suurin. Pitkän talven aikana Miquel kadottaa elämästään sekä veljensä, että äitinsä. Hän jää isänsä kanssa kahden perheen suurelle kotitilalle, ja he yrittävät selviytyä arjesta ilman perheen toista puolikasta. Äidin ja pojan välinen suhde on novellissa suuressa osassa, kuten muidenkin perheenjäsenten väliset suhteet. Myös nuoren miehen seksuaalisuus on näkyvässä osassa, ja nousee pinnalle isän raahatessa tilalle kodinhoitajaksi nuoren eteläamerikkalaismiehen, Manolon.

Viihdyin Tóibínin novellien parissa varsin hyvin. Aiheet olivat suurimmaksi osaksi kiinnostavia, vaikka monessa novellissa käsitelty musiikkiaihe ei ehkä ihan minun kiinnostuslistani kärkipäässä olekaan. Ihmissuhteista ja perheenjäsenten välisistä siteistä luin sen sijaan mielelläni. Tóibínin kieli ja kirjan suomennos on helppoa ja sujuvaa, ja lukeminen sujui nopeasti. Huomasin kuitenkin hyvin että luen mieluiten pidempiä tarinoita, sillä tämänkin kokoelman paras tarina oli se pisin, jossa henkilöistä ehti saada paremman kuvan ja jossa tapahtumiakin oli enemmän. Kokoelman läpi kantoi erityinen, haikeankaunis tunnelma joka tuli esille haikeankauniissa hetkissä kun henkilöhahmot kaipailivat toisiaan ja ikuisen menetyksen pelko oli pinnalla. 

Minä luen edelleenkin mieluummin kokopitkiä romaaneja, mutta se ei johdu siitä että Tóibínin novellikokoelma olisi huono. Äitejä ja poikia on kelpo novellikokoelma, mutta ei millään voita mukaansatempaavaa, tunteisiin vetoavaa ja mieleenjäävää hienoa romaania.

★★★+

Kenraali kirjastossa / Italo Calvino

Kenraali kirjastossa / Italo Calvino

Tammen keltainen kirjasto, 2012. 276 sivua.

Alkuteos: Prima che tu dica "Pronto", 1993

Suomentanut: Helinä Kangas

Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Italo Calvino on kauan ollut tutustumislistallani, ja kun kirjastossa törmäsin kirjailijan novellikokoelmaan Kenraali kirjastossa päätin aloittaa tästä. Kuvittelin kirjan olevan leppoisa ja kiinnostava, nopealukuinen ja helposti lähestyttävä tekstikokoelma, mutta tämä ei lopulta pitänyt ihan paikkaansa.

Calvinon novellikokoelma sisältää lyhyitä kertomuksia ja novelleja. Osa on aiemmin ilmestynyt aikakauslehdissä, osa on aivan uusia, ennen julkaisemattomia tekstejä. Calvinon vaimo päätti yhdistää miehensä tekstejä Italon kuoleman jälkeen vielä yhdeksi kokoelmakirjaksi.

Calvinon tekstit kertovat painavista aiheista. Paljon yhteiskunnallisia vihjauksia, politiikkaa ja historiallisia tapahtumia etenkin Italiasta. En ihan innostunut näistä aiheista ja lukeminen oli välillä aikamoista pakkopullaa kun en pysynyt kärryillä ja kiinnostuneena edes muutaman sivun pituisissa teksteissä.

Calvinon kielenkäytössä ja tekstissä ei ole mitään vikaa ja suomennos on sujuva. Suuri osa teksteistä on aiheista kiinnostuneille varmasti mielenkiintoisia ja antoisia. Minä en vain missään vaiheessa päässyt tähän kokoelmaan sisälle, ja harvoin oli tunne että onpa kiva lukea muutama lyhyt tekstinpätkä. Olisin varmasti jättänyt tämän kesken, ellei kyse olisi ollut lopulta kuitenkin varsin nopeasti luettavasta kirjasta. Rehellisesti sanottuna jätin kuitenkin muutamia pidempiä tekstejä kesken, kun en ollut päässyt niihin sisälle edes kymmenen sivun jälkeen.

Kenraali kirjastossa ei siis ollut minun tekstikokoelmani alkuunkaan. Aiheet eivät yksinkertaisesti kiinnostaneet tarpeeksi, tekstit olivat vaikeita ja tylsiä. Kaipailin myös kiinnostavampia henkilöhahmoja ja helpommin ymmärrettävää sisältöä. Oikeastaan mikään novelli ei näin jälkeenpäin tule mieleeni, joten kovinkaan mieleenpainuvista tarinoista ei ollut tässä kokoelmassa kyse. Haluan jatkossa kuitenkin tutustua Calvinon tuotantoon tarkemmin, mutta taidan tulevaisuudessa keskittyä romaaneihin tekstikokoelmien sijaan.

★+

Elena / Joel Haahtela

Elena / Joel Haahtela

Otava, 2003. 126 sivua.

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? huuto.net-ostos

Kaipasin tenttikiireiden keskelle jotakin helppoa ja taatusti laadukasta luettavaa, joten päätin tarttua uusimpaan huuto.net-ostokseeni heti sen tipahdettua postiluukusta. Joel Haahtelan Elena oli ilmestyessään 2003 Finlandia-palkintoehdokkaana ja voin kyllä sanoa, että ihan syystä.

Elenan alkupuoli ei ehkä vakuuttanut minua yhtä paljon kuin aiemmin lukemani Haahtelan kirjat, vaikka tempauduinkin kirjan kertojan mukaan. Kertojana toimiva mies on jo kuukausien ajan ajatellut vain yhtä naista. Salaperäistä, tummahiuksista ja kalpeaihoista naista, jonka mies sattumalta näki puistossa. Mies saa sattumuksien kautta selville naisen nimen. Hän on Elena, jostakin syystä miehelle pakkomielle jota tämä seuraa kesäksi saareen jossa nainen työskentelee. Kun syksy taas koittaa, mies ymmärtää vihdoin miksi nainen on hänelle niin tärkeä.

Elena on ensivaikutelmaltaan varsin tavanomaisen tuntuinen tarina. Koko kirjan kruunu on kuitenkin mahtavasti rakennettu kirjan loppu, joka nosti tähtimäärää minun mielessäni ainakin yhdellä kokonaisella. Muuten Elena on taattua Haahtelaa; salaperäistä tunnelmaa, kiinnostavalla tavalla hieman etäiseksi jääviä henkilöitä sekä sujuvaa ja kaunista kielenkäyttöä. Elena on tunnelmaltaan haikeankaunis ja hieman surullinen, mieleenpainuvan koskettava.

Pidin Elenasta lopulta paljon, vaikka en alussa ihan myyty ollutkaan. Kirjan loppuratkaisu oli minulle kuitenkin niin yllättävä, hieno ja koskettava, että tästä lukukokemuksesta jäi todella positiivinen fiilis. Vietin siis jälleen Haahtelan seurassa muutaman onnistuneen hetken!

★★★★+

Piippuhylly / Katja Kettu

Piippuhylly / Katja Kettu

WSOY, 2013. 236 sivua.

Kannen suunnittelu: Marjaana Virta

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

En ihastunut Katja Ketun Kätilöön viime vuonna yhtä paljon kuin moni muu, vaikka se ehdottomasti hieno kirja onkin. Halusin kuitenkin lukea Ketun uutuuden, novellikokoelman nimeltä Piippuhylly. Oli mielenkiintoista nähdä, minkälaisia novelleja Kettu kirjoittaa, ja muistuttavatko novellit Kätilöä millään tavalla. No, kyllähän ne muistuttivat, kovastikin. Nämä novellit vain taisivat olla minulle sopivampia kuin runsaampi romaani, sillä Kätilö tuntui välillä melkein liian vaikelata, liian kirjavalta ja runsaalta minulle.

Novelleissa seikkailee jo Kätilöstä tutuiksi tulleita henkilöitä. Kuollut Mies, Pietari,  kerää Kuolleen miehen vuonosta piippuja, ja kertoo jokaisen piipunomistajan tarinan. Joku piipuista on saapunut Afrikasta, toinen Berliinistä. Jokaisella piipulla on oma tarinansa, jokaisella entisellä omistajalla kohtalo ja tarina joka kannattaa kertoa. Mukana on taas Johann Angelhurst, Aune Näkkälä ja Vikasilmä, mutta myös muutama uusi tuttavuus maailman eri kolkista.

Minä pidin Ketun novelleista. Ne olivat sopivan pituisia, jotta pysyin tarinoissa kärryillä. Ketun jokainen lause on jotenkin niin vahva, niin täynnä tarkoitusta ja toisinaan myös vaikeita, rujoja sanoja, että hänen tekstinsä lukeminen vaatii minulta keskittymistä ja kärsivällisyyttä. Tarinoiden tapahtumamaisemat eivät useinkaan ole kauniita ja onnellisia, vaan henkilöillä ja heidän piipuillaan on yleensä onnettomat ja rumatkin kohtalot. Piippuhylly ei siis ole mikään hyvänmielen kirja, mutta minä kuitenkin nautin tämän lukemisesta novelli kerrallaan.

Eniten minua Piippuhyllyssä ihastutti Ketun käyttämä kieli. Vaikka tapahtumat, sanavalinnat ja ihmisten teot (varsinkin eläimiä kohtaan!) välillä olivat aivan kauheita, luin tätä silti mielelläni. Kun Kätilössä oli minun makuuni jotenkin vähän liikaa kaikkea, näissä novelleissa se jokin ylimääräinen oli kuorittu pois. Pidin kovasti myös ideasta, joka sitoo novellit yhteen ehjäksi kokonaisuudeksi. Erilaisten ihmisten ennen omistamat piiput on jännittävä ja kivan erilainen yksityiskohta, joka kuitenkin sitoo tarinat luontevasti toisiinsa.

Piippuhylly oli minulle oikeastaan yllättävänkin myönteinen lukukokemus. Uskon, että nämä novellit jäävät pitkäksi aikaa mieleeni ja etenkin novellikokoelman tunnelma on mieleenpainuva ja helppo muistaa. Kätilön lukeneille Piippuhyllyn novellit avaavat myös romaanin kiemuroita hieman enemmän. Nyt olisi oikeastaan kiinnostavaa lukea Kätilö uudemman kerran!

★★★★

Hannele Laurin hampaat / Jussi Siirilä

Hannele Laurin hampaat / Jussi Siirilä

Gummerus, 200. 148 sivua.

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Olen ihastunut Jussi Siirilän kirjoitustapaan, satiirin- ja huumorinkäyttöön lukiessani kirjat Juoksija sekä Historia on minut vapauttava. Nyt halusin tutustua myös Siirilän vanhempaan tuotantoon ja päätin aloittaa tekstikokoelmalla, joka kantaa nimihirviötä Hannele Laurin hampaat. Nimi on kiinnostava, mutta nimen perusteella en kyllä kirjaan olisi tarttunut, eikä kansikaan kovin houkuttelevalta näytä.

Hannele Laurin hampaat on esimerkki lehtiotsikosta, jota Siirilä kirjassaan käyttää tekstinlähteenä. Ymmärtäisin kirjan tarkoituksen olevan näyttää hauskalla tavalla kuinka lehdissä kirjoitetaan ihan mitä vain, ja kuinka lehdissä etenkin otsikoidaan juttuja ihan miten vain. Tässä kirjassa otsikot ovat toinen toisiaan hurjempia, erikoisempia ja överimpia ja niiden perusteella kirjoitetut jutut lopulta mitättömiä, mitään sanomattomia ja usein myös otsikkoon täysin sopimattomia (kuten kai tarkoitus onkin).

Siirilä on taitava yhteiskuntasatiirin kirjoittaja, ja minusta hänen kirjojensa aiheet ovat usein onnistuneita. Luulen ymmärtäneeni myös tämän kirjan pointin, mutta lopulta en kuitenkana innostunut tästä. Lööpit ovat toki hauskoja, mutta odotin myös hauskempia "lehtijuttuja", hieman vähemmän absurdeja, outoja stooreja joissa ei ollut päätä eikä häntää eikä mitään sisältöä.

Siirilä käyttää teksteissään rohkeasti hyväkseen suomalaisia julkkiksia, osansa saa Hannele Laurin lisäksi myös esimerkiksi Kimi Räikkönen, Alexander Stubb ja Tarja Halonen. Tekstien muut aiheet olivat arkipäiväisiä yhteiskunnallisia asioita, 3G-verkkojen metästystä Lapissa, sairauksia, idoleita ja tyrkkyjulkkiksia.

Pidän edelleen Siirilän kirjoitustyylistä ja satiirinkäytöstä. On hauska miettiä tekstejä lukiessa, kuinka vähän ne oikeasti liittyvät otsikkoon. Usein huomaa, että otsikolla ja tekstillä ei ole toistensa kanssa mitään tekemistä, mutta näinhän tosiaan käy usein myös sitä oikeaa keltaista lehdistöä seuratessa. Siirilä pilkkaa keltaista lehdistöä ja onnistuu siinä kai ihan hyvin, mutta minulle olisi riittänyt parin tekstin lukeminen. 150 sivua absurdeja, outoja tarinoita ja vielä oudompia lööppejä ei antaneet minulle lukijana kovinkaan paljon, ei valitettavasti edes kunnon nauruja.

★★

Gorilla / Juhani Karila

Gorilla / Juhani Karila

Otava, 2013. 140 sivua.

Kannen suunnittelu: Safa Hovinen

Mistä minulle? saatu arvostelukappale kustantajalta

Juhani Karilan "ainoa teos", novellikokoelma Gorilla on mielenkiintoinen kirja. Tartuin tähän ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia, sillä en ollut aiemmin kuullut tästä kirjailijasta, mutta pian huomasin kirjan olevan minulle aivan liian vaikea ja erikoinen.

Gorilla koostuu kahdestatoista novellista, joiden yhteinen piirre on absurdius. Ukko Palikka kertoo legoukkojen ajatuksista, kirjan nimikkonovelli Gorilla taas taidekoulun opettajana toimivasta gorillasta ja tytöstä joka saa veljensä jähmettymään puuksi. Kaisa on ruma -novelli kertoo rumasta Kaisasta, ja siitä kuinka hän osallistuu rumien leirille Lapin metsissä. Jokainen novelli on niin absurdi, että mietin monen monta kertaa mistä tässä nyt ylipäänsä on kyse.

Minä olen maagisen realismin ystävä, mutta Gorillan maagisuus ylitti kyllä minun ymmärrykseni. Huomasin, että jouduin miettimään jokaisen novellin kohdalla monta kertaa, mistä tämä nyt oikein kertoo ja mitä tällä halutaan sanoa. Moni novelli jäi täysin arvoitukseksi.

Karila käyttää kieltä varsin hienosti, mutta kokonaisuudesta ei silti tule ymmärrettävää. Kirjasta, josta on ymmärtänyt vain pienen osan on kovin vaikea sanoa mitään järkevää. En ymmärrä tämän kirjan ideaa, en ymmärrä tämän sanomaa. Ajatus novellien takana jäi arvoitukseksi, ja se, mistä minä novelleissa pidän, pieni opetus tai elämänviisaus, jäi Gorillassa saavuttamatta. Uskon toki, että joku muu voi saada tästä kirjasta paljon enemmän irti, mutta minä en voi sanoa nauttineeni tämän lukemisesta erityisen paljon. Lukeminen oli työlästä ja luin tämän loppuun vain koska tässä oli ainoastaan 140 sivua.

Absurdin kirjallisuuden ystäville suosittelen Gorillaa, mutta minuntapaisilleni lukijoille, lukijoille jotka haluavat ymmärtää lukemastaan edes jotain ja nauttia siitä, suosittelen  ihan toisenlaisia novelleja.

★+

Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia/ Anna-Leena Härkönen

Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia / Anna-Leena Härkönen

Otava, 2012. 203 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajalta saatu ennakkokappale

Olen lukenut lähes kaikki Anna-Leena Härkösen kirjoittamat romaanit ennen blogini alkua. Yläasteella ihastuin Häräntappoaseeseen, viime vuonna Onnen tuntiin. Härkösen kirjoittamia tekstikokoelmia en ole kuitenkaan ennen lukenut, vaikka Kauhun tasapaino löytyykin hyllystäni pokkariversiona. Nyt sain kuitenkin hienon mahdollisuuden lukea Härkösen Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia-kokoelman ennakkokappaleena ja tartuin tietenkin tilaisuuteen innostuneena.

Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia on kokoelma Härkösen kirjoittamia kolumneja jotka ovat alunperin ilmestyneet Anna-lehdessä vuosien 2003 ja 2011 välissä. Härkönen kirjoittaa arkisista asioista. Äitiydestä, parisuhteesta, työstä. Minusta on hienoa, että joku osaa kirjoittaa tylsänkin arkisista asioista näin hersyvän hauskasti ja oivaltavasti. En ole äiti, mutta nauroin ääneen Härkösen kirjoittaessa kauppareissusta poikansa kanssa, hänen kertoessaan perheensä kanssa tekemästään risteilyreissusta ja Disney Land-vierailusta.

Nauroin ääneen myös Härkösen kuvaillessa kuinka hän toinen käsi kipsissä yritti opeastaa miestään tekemään poninhännän ja kun Härkönen kuvaili tavallista puhelinkeskustelua naisen ja miehen välillä. Härkönen kirjoittaa hyvin ja osaa etsiä arjesta ne hauskimmat ja samalla tavallisimmat pienet yksityiskohdat.

Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia viihdyttää, naurattaa ja herättää ajatuksia. Minä oivalsin, että lopultahan se arki on kaikkein parasta. Kun osaa ottaa arjen pienistä asioista kaiken irti, elää arkea oikealla asenteella ja maustaa omaa arkea sopivissa määrin se arki taitaa olla kaikkein parasta, onnellisinta, aikaa.

Minä ihastuin Härkösen nasevaan ja pirulliseen kirjoitustyyliin. Nostan ehdottomasti Kauhun tasapainoa hieman korkeammalle lukupinossani. Ehkäpä voisin lukea sitä muutaman tekstin kerrallaan juuri silloin, kun oma arki tuntuu jostain syystä tylsältä ja tavalliselta.

★★★★+

The Curious Case of Benjamin Button / F.Scott Fitzgerald

The Curious Case of Benjamin Button / F.Scott Fitzgerald

LibriVox-äänikirja, 2008.

Kesto: 1:00:40

Lukijana: Mike Vendetti

Alkuteos: 1922

Kannen kuva: http://librivox.org/the-curious-case-of-benjamin-button-version-2/

Tänään minulla oli lenkkiseurana F.Scott Fitzgeraldin novelli The Curious Case of Benjamin Button äänikirjana. Lenkki sujui mukavasti tätä tunnin kestävää novellia kuunnellen. Tämä on myös ensitutustumiseni Fitzgeraldin teoksiin, vaikka Kultahattu on ollut lukulistallani jo monta vuotta.

The Curious Case of Benjamin Button kertoo Buttonin perheestä, jonka esikoispoika Benjamin on syntyessään vanhan, seitsemänkymppisen miehen näköinen. Benjaminin vanhemmat, ja etenkin Roger-isä on ihmeissään kun hän lähtee ostamaan vaatteita "vastasyntyneelle" lapselleen. Kaupan myyjä kun ohjaa miehen heti vauvanvaateosastolle ja ihmettelee, kun mies haluaakin ostaa lapselleen tumman puvun miesten koossa.

Benjaminin ikää ja ulkonäköä kummastellaan vuosien varrella, mutta pian hän huomaa hiustensa muuttuneen harmaista tummemmiksi, kasvaneensa pituutta ja laihtuneensa. Näkökin on parantunut ja vartalo muutenkin nuorentunut. Käy ilmi, että Benjamin nuorenee päivä päivältä ja pian hänet sekoitetaan isäänsä. Aika menee eteenpäin, Benjaminin ikä alaspäin. Hän menee naimisiin ja saa lapsen, mutta kokee pian olevansa enemmän samalla tasolla poikansa kuin ikääntyvän vaimonsa kanssa. Novelli kuvailee Benjaminin tuntoja ja erilaisuutta tarkasti ja mielenkiintoisesti.

Benjamin Buttonin tarina on hauskan erilainen kuin mikään muu novelli tai romaani jonka olen aiemmin lukenut. En ole nähnyt novelliin pohjautuvaa elokuvaa, mutta tiesin tarinan juonen kuitenkin ennen novellin kuuntelemista. Parasta tässä olikin juuri tuo erilainen tarina ja tarinan opetus, hauskasti "väärinpäin" menevä elämänkulku. Ei tämä muuten mikään ihmeellisempi kuuntelukokemus ollut, siis kirjallisesti, mutta kiinnostava ja kivan erilainen ja tämän vuoksi mieleenpainuva tarina. Haluan ehdottomasti nähdä tämän elokuvankin jossain vaiheessa, mutta se taitaa jäädä joululomaan...

Kuuntelin äänikirjan englanniksi ja lukijana toimi Mike Vendetti. Ymmärsin kuulemani hyvin, kieli oli helppoa ja lukijan ääni miellyttävä. Kaiken kaikkiaan kelpo lenkkikaveri!

★★★+

Kultapoika, smaragdityttö / Yiyun Li

Kultapoika, smaragdityttö / Yiyun Li

Tammen keltainen kirjasto, 2012. 259 sivua.

Alkuteos: Gold Boy, Emerald Girl, 2010.

Suomentanut: Seppo Loponen

Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Yiyun Lin novellikokoelma Kultapoika, smaragdityttö päätyi lukulistalleni jo kesällä, kun törmäsin kirjaan kirjastossa. Olen säästellyt tätä, jopa unohtanut kirjan olevan lainassa, mutta nyt olen uusinut lainan maksimimäärän, eli viisi kertaa. Palautuspäivän lähestyessä päätin vihdoin tarttua kirjaan.

Kultapoika, smaragdityttö on kokoelma surumielisiä novelleja jotka kuvaavat erilaisia ihmiskohtaloita nyky-Kiinassa. Li kertoo nuoresta sotilasnaisesta, amerikkalaistuneista kiinalaisista jotka muistelevat elämäänsä kotimaassaan. Kirjan nimikkonovellissa 20 vuotta Yhdysvalloissa asunut Hanfeng palaa kotimaahansa vanhenevan äitinsä toiveesta. Äiti on suunnitellut avioliittoa poikansa ja oman oppilaansa välille, mutta voiko tällainen suunniteltu avioliitto tänä päivänä toimia? Nyky-Kiina eroaa toki paljon menneisyyden Kiinasta, mutta kovasti myös nyky-Amerikasta johon esimerkiksi Hanfeng on jo tottunut.

Kirjassa parasta oli kiinalainen kulttuuri, ja Lin hieno tapa kuljettaa tarinoita eteenpäin. Novelleissa oli kiinnostavia henkilöitä ja kiinnostavia tapahtumia. Pidin etenkin kirjan ensimmäisestä, pitkästä novellista Ystävällisyys joka kertoi naissotilaasta ja tämän kokemuksista armeijassa. Tuo tarina jäi mieleeni ja sen jälkeen lukemani lyhyet novellit jäivät tuon tarinan varjoon ja unohtuivat varsin nopeasti. Muutenkin moni kirjan novelleista oli keskenään jotenkin niin samanlaisia, että ne jäivät mieleeni harmaana massana, mutta en muista mitään niistä tarkemmin.

En edelleenkään ole novellien suurin ystävä, mutta arvostan novellikokoelmissa sitä, että tarinat ovat keskenään erilaisia, itsessään mieleenpainuvia ja koskettavia. Valitettavasti en tässä Lin kokoelmassa tätä kokenut. Monet tarinoista lukaisin läpi, mutta en muistanut niitä enää jälkeenpäin. Koskettavin oli novelli nimeltä Aika kiitää, joka kertoi kolmesta naisesta jotka olivat lapsena vannoneet verisisaruusvalan. Elämä vei naiset erilleen ja nyt yksi naisista muistelee tapahtumia kertoen niistä nuorelle pojantyttärelleen.

Kokonaisuutena ei niin yhtenäinen tai ehjä novellikokoelam, vaikka aiheet kiinnostavia olivatkin. Kiinalainen kulttuuri kiehtoo minua kuitenkin edelleenkin paljon, ja jos Li jossain vaiheessa kirjoittaa romaanin aion lukea sen heti!

★★★ -  

Punainen puutarha / Alice Hoffman

Punainen puutarha / Alice Hoffman

Gummerus, 2012. 292 sivua

Alkuteos: The Red Garden, 2011

Suomentanut: Raimo Salminen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? lainattu ystäväiseltä

Alice Hoffman oli minulle entuudestaan aivan tuntematon kirjailija, ja hänen kirjansa Punainen puutarha päätyi lukulistalleni pitkälti kauniin kantensa ja kehuvien blogiarvioiden vuoksi. Toki kirjan aihekin vaikutti kiinnostavalta, salaperäinen Blackwellin kaupunki ja puutarha, jossa kasvaa vain punaisia kasveja yhdistää monta ihmiskohtaloa.

Kirja alkaa tarinalla Blackwellin kaupungin syntymästä. Hallie Brady on miehensä kanssa kylän ensimmäinen asukki. He rakentavat talonsa ankeriaita pursuavan joen varrelle. Alussa Blackwellissa oli karhuja enemmän kuin asukkaita, mutta pikku hiljaa kylä kasvaa. Uusia sukupolvia syntyy ja kylä kehittyy kaupungiksi. Kirjassa seurataa paitsi Blackwellin kylän kasvua kaupungiksi, myös Hallie Bradyn jälkeläisiä jotka elävät kukin omalla tavallaan rakastaen, vihaen, lähtien kaupungista ja usein myös kaupunkiin palaten. Kaupungissa elää myös monta vanhaa tarinaa, omanlaisensa tarina on tietenkin jo kaupungin syntymä, mutta myös esimerkiksi punaisesta puutarhasta löytyy tarinoita.

Ennen kirjan lukemista oletin jostain syystä että tämä on tavallinen romaani, ja yllätyinkin hieman kun huomasin kirjan koostuvan ennemmin useammasta lyhyestä tarinasta. Toki kaikki kirjan tarinat ovat kytkettyinä toisiinsa ja niissä seurataan kronologisessa järjestyksessä Blackwellin kaupungin asukkaita. Kaupungin elämään saa monipuolisen katsauksen, ja kaupungista löytyykin iso kasa kiinnostavia ja koskettavia ihmiskohtaloita. Minulle parhaiten mieleen jäi esimerkiksi kertomus nimeltä "Blackwellin hirviö" jossa seurattiin blackwelliläistä Katea sekä metsässä asuvaa Matthew'ta. Kate ja Matthew tapaavat toisensa sattumalta ja nuorukaiset ihastuvat toisiinsa. Matthew ei suostu muuttamaan takaisin ihmisten ilmoille, joten Kate käy tapaamassa häntä metsässä. Koko kirjassa luonto on vahvasti läsnä, ja minä ihastuin luontokuvaukseen ja kauniisiin maisemiin kovasti.

Hoffman kirjoittaa yksinkertaisen kauniisti ja kuljettaa Blackwellin kaupungin tarinaa hienosti eteenpäin eri tarinoiden kautta. Kirja sisältää monia kiinnostavia kohtaloita, rakkaustarinoita, epäselviä kuolemia ja muita traagisia kohtaloita. Pidin kaikesta tästä, mutta jokin kirjasta jäi silti puuttumaan jotta olisin ihastunut tähän ihan täysin. Minä en tunnetusti ole novellien tai kertomuskokoelmien suurin ystävä, enkä ole vielä törmännyt täydelliseen kokoelmakirjaan. Punaisessa puutarhassa ihmiset jäivät minulle hieman etäisiksi varmaankin sen vuoksi, että he olivat mukana useimmiten vain yhden tarinan verran. Osa tarinoista oli myös aika ennalta-arvattavia ja kliseisiä, mutta kokonaisuutena tämä oli kuitenkin ihan nautittava kirja. Pidin kirjan ideasta ja rakenteesta, sekä siitä, että kirjan tapahtumat olivat hieman maagisia ja tarunomaisia. Voin siis kuvitella lukevani lisää Hoffmania tulevaisuudessa, esimerkiksi Noitasisarista olen lukenut paljon kehuja!

★★★

Vesiseinä / Jussi Valtonen

Vesiseinä / Jussi Valtonen

Like, 2006. 213 sivua.

Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen

Mistä minulle? Forssan kirjaoutletostos

Jussi Valtosen romaani Vesiseinä valikoitui lukupiirimme ensimmäiseksi syyskirjaksi. Ostimme kirjan koko lukupiirille Tuulian ja Riinan kanssa Forssan kirjaoutletistä keväällä. Olen aiemmin lukenut Valtosen Siipien kantamat josta pidin kovasti, joten odotukseni Vesiseinän suhteen olivat kohtuullisen korkealla.

Vesiseinä on kokoelma tarinoita, joiden päähenkilönä on useimmiten Antti. Hänen tyttöystävänsä Elli on myös monessa tarinassa mukana. Tarinat, tai kirjan eri osat, kertovat miten erilaiseksi elämä voi muotoutua erilaisten valintojen kautta. Antin elämää seurataan lapsuudesta aikuisuuteen saakka. Kirja sisältää ihmissuhdekiemuroita, uravalintoja ja perhe-elämää. Antti ja häen tyttöystävänsä Elli ovat välillä eron partaalla, välillä taas onnellisesti naimisissa lapsiperhettä pyörittämässä. Suosikkitarinassani Afrikka Valtonen kuvailee tarkasti ja psykologin ammattitaidolla masentuneen vaimon herättämiä reaktioita miehessään.

Minulla kesti jostain syystä aika kauan, ennen kuin tajusin kirjan ideaa. Mietin, miksi lähes jokaisessa tarinassa seurattiin Anttia ja Elliä, mutta miksi heidän elämäntilanteensa oli täysin eri jokaisessa tarinassa. Kun oivalsin (siis luin kirjan takakannen tarkemmin...), että tarinat mahdollisesti ovat ikään kuin vaihtoehtoisia tarinoita, eri reittejä elämässä, aloin pitää lukemastanikin paljon enemmän. Pidin tavasta, jolla Valtonen otti esille sitä, kuinka jälkeenpäin ymmärtää mitkä valinnoista ovat olleet onnistuneita, mitkä valinnat vääriä. Valtosen teksti ja kielenkäyttö on vaivatonta, mutta paikoin kovin tavanomaista. Kaipasin arkisiin tarinoihin välillä lisämaustetta kuvailevammasta, taiteellisemmasta kielestä.

Vesiseinän sisälle mahtuu monta kiinnostavaa henkilöä. Kirjan ensimmäisessä tarinassa, jossa kuvaillaan Antin kouluvuosia, vahvasti läsnä on maahanmuuttajataustainen Aleksander. Aleksander on kiinnostava tapaus, etenkin koska hän palaa yhdessä myöhemmässä tarinassa Antin elämään. Tuo vierailu osoittautuu kuitenkin lyhyeksi, ja olisin mielelläni lukenut Aleksanderista enemmänkin. Toinen kiinnostava henkilö on Ellin sisko Tanja, joka kirjan loppua kohden on useassa tarinassa mukana. Hänen roolinsa Ellin ja etenkin Antin elämässä on kiinnostava kirjan toiseksi viimeisessä novellissa Afrikka.

Vesiseinä on aiheiltaan ja idealtaan todella kiinnostava ja kivan erilainen. Idea vaihtoehtoisista elämänvalinnoista ja näistä seuraavasta elämästä on mielenkiintoinen ja jännittävä. Antin ja Ellin "vaihtoehtoisia elämiä" seurataankin tässä kirjassa monelta kiinnostavalta kantilta, mutta jotenkin olisin kaivannut moneen tarinaan lisää syvyyttä. Minua eniten koskettanut Afrikka-niminen tarina oli sivumäärältään kirjan pisimpiä. Afrikan tapahtumat tulivat lähelle, herätti tunteita laidasta laitaan ja oli kirjoitettu todentuntuisesti, siinä missä muutama muu tarinoista jäi minulle lyhyisyydessään aika pinnallisiksi.

Summa summarum: Vesiseinä on idealtaan raikkaan erilainen ja piristävä novelli-/tarinakokoelma. Se on inhimillinen ja välillä lempeän humoristinen kirja, jonka henkilöitä kuvaillaan lämmöllä. Kirjassa on paljon kiinnostavia aiheita, mielenterveysongelmia, alkoholiongelmia ja ihmissuhdekiemuroita. Kielellisestikään Vesiseinä ei ole missään tapauksessa huono kirja, vaikka tämä ei ihan yhtä hienoksi lukukokemukseski minulla yltänytkään kuin Valtosen hieno Siipien kantamat.


⋆⋆⋆+

Vesiseinän on lukenut myös ainakin Tuulia, Anni, Susa, Kirsi, Ilse ja anni.M.