Himlens fånge / Carlos Ruiz Zafón

Himlens fånge / Carlos Ruiz Zafón

Albert Bonniers förlag, 2012. 300 sivua.

Alkuteos: El prisionero del cielo, 2011.

Kääntäjä: Elisabeth Helms

Kannen suunnittelu: Jojo Form

Mistä minulle: kirjastosta lainaamalla

Olen lukenut Carlos Ruiz Zafónilta ennen blogiaikaa sekä Tuulen varjon että Enkelipelin, ja pitänyt molemmista hurjasti. Kun uusi suomennos Taivasten vanki ilmestyi viime vuonna halusin lukea sen heti tuoreeltaan, mutta kirjaston jonosta johtuen se viivästyi. Nyt törmäsin kyseisen kirjan ruotsinkieliseen versioon Himlens fånge kirjastossa ja otin sen ihan kotiin asti luettavaksi. Muutama mukava iltahetki tämän parissa meni, mutta en ihan kokenut sellaista mullistavan upeaa lukuelämystä kuin miehen aiempien kirjojen kanssa.

Aiemmista kirjoista tuttua on Sempere & Sons -kirjakauppa, sekä tämänkin kirjan lopussa kuvioihin ilmestyvä Unohdettujen kirjojen hautausmaa. Semperen kirjakaupassa herra Sempere, tämän jo aikuistunut poika Daniel sekä heidän uskollinen avustajansa Fermin taistelevat konkurssia vastaan. Eletään joulunaikaa ja kirjojen myynnin on noustava, jotta kauppa pysyy pystyssä. Herra Sempere keksiikin lopulta keinon, mutta suurin yllätys on silti kauppaan ilmestyvä vanha, salaperäinen mies. Hän haluaa ostaa vanhan kirjan, mutta erikoisinta on kirjaan tuleva omistuskirjoitus, joka lopulta on pitkän, vaikean tarinan alkulähde. Miten Fermin liittyy tarinaan, kuka pettää ja ketä, ja mitä tapahtui vuosia aiemmin pelätyssä vankilassa?

Pidin siitä, että tässäkin kirjassa oli tuttuja elementtejä Ruiz Zafónin aiemmista kirjoista. Semperen kirjakauppa oli vanha tuttu paratiisi, kuten myös loppua kohden ilmestyvä Unohdettujen kirjojen hautausmaa. Myös muutama henkilö oli ennestään tuttu, mutta tarinaltaan tämä kolmas kirja jää kyllä auttamatta aiempien varjoon.

Tässä kirjassa tarina oli jotenkin suppeampi ja vaikka kaikkea ei lukijalle heti kerrottukaan en kokenut kirjan juonta yhtä arvoitukselliseksi ja mysteeriseksi kuin kirjasarjan aiempien osien. Kirjan kieli on kaunista ja sujuvaa, lukeminen myös ruotsiksi mutkatonta. Päällimmäinen fiilis tämän kirjan jälkeen on kuitenkin se, että jäin kaipaamaan lisää jotain. En uppoutunut tarinan vietäväksi yhtä lailla kuin kahden aiemman osan kanssa on käynyt. Muistan ikuisesti muutaman vuoden takaisen kesän kun uppouduin parin päivän ajaksi Enkelipelin lumoon!

Kirjan tunnelma on kuitenkin mahtava. Tunnistin sen heti Ruiz Zafónin salaperäiseksi ja hämäräksi Barcelonaksi. Henkilöitäkin tässä kirjassa oli aika monta, ja monta asiaa ja koukeroa selvisi vasta kirjan loppupuolella. Silti tästä kirjasta puuttui jokin, se lumo ja taika joka "kirjasarjan" aiemmissa osissa on ollut. Toivottavasti sarjan neljäs kirja muistuttaa enemmän niitä edellisiä osia, ja on sivumäärältäänkin tätä runsaampi. Tämä kirja on ulkonäöltään muuten yksi suosikkejani. Kansi on todella kaunis, ja salaperäinen kuva sopii hienosti kirjan tunnelmaan ja Ruiz Zafónin tyyliin.

★★★+
Ps! Olen viime aikoina saanut blogiini hurjan määrän anonyymien englanninkielisiä roskakommentteja. Tämän vuoksi pidän kommenttienvalvonnan päällä kaikissa postauksissa ainakin parin viikon ajan. En itse tykkää tästä, joten toivon että roskakommentit vähenevät tämän avulla, ja voin pian taas ottaa kommenttienvalvonnan pois!

Alle sieben Wellen / Daniel Glattauer

Alle sieben Wellen / Daniel Glattauer

Goldmann, 2009. 222 sivua.

Kannen suunnittelu: Hauptmann & Kompanie

Mistä minulle? ostos Etelä-Saksan Bad Säckingenista

Taannoisella Keski-Euroopan reissulla lukeminen meinasi loppua kesken, ja tällaistahan minä en salli ;). Halusin luettavaa myös lennolle takaisin kotiin, joten otin riskin ja ostin saksankielisen pokkarin parilla eurolla Bad Säckingenin halpahallista. Daniel Glattauerin Alle sieben Wellen, eli suomeksi Joka seitsemäs aalto, löytyy omasta kirjahyllystäni suomenkielisenä. Ajattelinkin, että jos en ymmärrä saksankielisestä versiosta mitään, voin lukea kirjan kotona sitten suomeksi. Olen opiskellut saksaa kolmen vuoden ajan lukiossa, ja pärjäsin reissunkin puhumalla saksaa, mutta en voi sanoa että olisin kielessä mitenkään loistava. Ilahduin siis suuresti, kun huomasin että ainakin tämäntyyppisen kirjan lukeminen saksan kielellä onnistui minulta ihan mallikkaasti! Tai ainakin oletan ymmärtäneeni suurimman osan...

Leo ja Emmi ovat olleet nettituttuja jo jonkin aikaa, ja nyt Emmi päättää taas lähettää viestin ystävälleen kysyäkseen mitä tälle kuuluu. Leon sähköpostiohjelmassa on ongelmia, mutta pari saa pian kuitenkin yhteyden toisiinsa. Leolla ja Emmillä on omat kuvionsa "oikeassa maailmassa", ja he tyytyvät pitkän ajan olemaan vain nettituttuja. Pian he kumpikin kuitenkin huomaavat, kuinka paljon ongelmia ja murheita heillä on parishteissaan ja perhe-elämässään, ja kuinka kaikki vaikuttaa hieman valoisammalta netin syövereissä, nettiystävän kanssa jutustellessa. He tapaavat kerran, toisen kerran ja kolmannenkin. Pian he ymmärtävät, että heidän kuuluu olla muutakin kuin nettituttuja.

Kirja on kirjoitettu sähköpostiviestin muodossa. Tekstiosa siis koostuu Emmin ja Leon toisilleen lähettämistä viesteistä, ja välillä olinkin ihmeissäni siitä, kumman kirjoittamaa viestiä nyt luen. Lähettäjää ei siis ollut aina merkitty viestin alkuun, vaan välillä sain olla laskemassa kumman viestiä nyt luin. Tämä voi toki myös johtua siitä, että luin kirjan kaikkea muuta kuin äidinkielelläni, joten kielen vivahteet ja pienet vinkit jäivät ehkä minulta huomaamatta. Muuten koin kielen varsin helpoksi, sillä ymmärsin suurimman osan ja pysyin tarinassa hyvin mukana.

Emmi ja Leo olivat henkilöinä kiinnostavia, ja pidin myös siitä että heistä ei paljastettu kaikkea heti kirjan alussa. Heidät oppi tuntemaan pikkuhiljaa, viesti viestiltä. Olisi varmasti ollut etu, jos Emmin ja Leon tarinan ensimmäisen osan, Kun pohjoistuuli puhaltaa, olisi lukenut tätä ennen, mutta hyvin tämä kirja toimi näin erillisestikin.

Kirjan tunnelma oli varmasti kirjan rakenteenkin vuoksi intensiivinen ja tiivis. Juonessa oli imua, ja halusin tietää miten Emmin ja Leon käy, mihin ratkaisuun he päätyvät. Kirjan loppu on kaunis ja hyvä, pidin siitä. Vaikka kirjan rakkaustarina ei ole oikeastaan millään tavalla erikoinen, erilainen tai harvinaislaatuinen pidin silti tämän kirjan lukemisesta, seurasin Emmin ja Leon tarinaa mielenkiinnolla vaikka heti alussa häiriinnyinkin hieman kirjan rakenteesta ja sähköpostiviestien sekavuudesta. Jos olisin lukenut tämän suomeksi olisin pitänyt tarinaa kuitenkin vain keskinkertaisena, jopa hieman lässynä rakkausstoorina, enkä varmaan muistaisi kirjaa enää parin viikon päästä. Nyt tästä tuli minulle kuitenkin erityinen kirja, ensimmäinen kokonaan saksaksi luettu kirja, Saksasta ostettu kirja ja osittain reissussa luettu kirja. Tulen muistamaan tämän lukukokemuksen kauan, mutta en ehkä vain ja ainoastaan kirjan ansioiden vuoksi...

★★★+

Ihana maa / Grace McCleen

Ihana maa / Grace McCleen

Otavan kirjasto, 2013. 330 sivua.

Alkuteos: The Land of Decoration, 2013.

Suomentanut: Marianna Kurtto

Kannen suunnittelu: Markus Pyörälä

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Grace McCleen omaelämäkerrallinen esikoisromaani Ihana maa oli aiheeltaan niin kiinnostava, että innostuin kirjasta heti bongattuani sen Otavan kevään uutuusluettelosta. Meni kuitenkin aika kauan, ennen kuin törmäsin kirjaan kirjastossa, ja vielä kauemmin ennen kuin tartuin itse kirjaan...

Ihana maa on kymmenvuotiaan Judithin pakopaikka. Se on mielikuvitusmaailma Judithin huoneen lattialla, maailma johon hän rakentaa ja askartelee uusia taloja ja uusia ihmisiä, maailma jonka ylle hän tekee lumimyrskyn kun hän toivoo lumen saapuvan ihan oikeasti. Kun lumi sitten saapuu oikeaankin maailmaan Judithin lumileikkien jälkeen ja estää Judithia menemästä kouluun, tyttö alkaa uskoa, että hänellä on erityinen taito. Judith uskoo, että hän pystyy luomaan asioita, että hän saa asioita tapahtumaan oikeassa elämässä, että hän on Jumalan apulainen. Judith elää ankaran isänsä kanssa keskellä tiukkaa uskonnollista yhteisöä. Sunnuntaisin Judith käy kirkossa, ja joskus isänsä kanssa käännyttämässä ihmisiä uskoon.

Ihana maa on Judithin pakopaikka. Hän pakenee koulukiusaamista, ilkeää luokkatoveria Neiliä ja ongelmallista suhdetta isäänsä. Kun tapahtumat mielikuvitusmaailmassa ja todellisessa maailmassa sekoittuvat, tulee nuoren tytön elämästä yksi sekamelska, vaikeudet seuraavat toisiaan ja ulospääsy näyttää lähes mahdottomalta.

Ihana maa herätti kiinnostukseni juuri uskontoaiheensa vuoksi. Aihe on kiehtova, ja rehellisesti sanottuna todella kaukana omasta ajatusmaailmastani. En voinut lukea tätä kirjaa tuohtumatta. Olen suvaitsevainen ja yritän ymmärtää kaikenlaisia ajatuksia ja aatteita, mutta tässä minulla oli muutamaan otteeseen todella vaikeaa ymmärtää tiettyjä asioita ja tiettyjä valintoja. Ihana maa herätti siis jo aiheensa puolesta vahvoja tunteita minussa. Kirja on kirjoitettu varsin uskottavasti nuoren lapsen näkökulmasta. Pidin tästä ratkaisusta, se vei lukijan suoraan nuoren tytön sisimpään, todentuntuisesti ja koskettavasti.

Judith oli hahmona kiinnostava ja mieleenpainuva. Hänelle toivoi tietenkin hyvää, mutta oman paikkansa sydämessäni sai myös ilkeä koulukiusaaja Neil. Oli niin selvää, että poika ei tullut kovinkaan hyvistä olosuhteista, että hänenkin käytöksensä taustalla oli monia vaikeita asioita. Minun kävikin poikaa välillä sääliksi, kun hän koulussa joutui vastuuseen teoistaan, vaikka vastustankin koulukiusaamista kaikissa muodoissaan.

McCleenin kirjoitustapa on ihanan erilainen. Tarina kerrotaan nuoren tytön näkökulmasta, joten kielikin on sen mukaista. Pidin siitä, ja tämäkin seikka teki tarinasta uskottavamman. Suomennos oli sujuva ja kirja oli todella nopealukuinen helpohkon kielen ja lyhyiden lukujensa vuoksi. Judithin vahva kertojaääni kosketti, mutta tämäkään tarina ei kauheuksista huolimatta ollut täysin mustavalkoinen. Kiehtovinta tarinassa oli miettiä, mikä lopulta tapahtui oikeasti, mikä Judithin mielikuvitusmaailmassa.

Ihana maa oli idealtaan kiehtova ja Judithin on tarina koskettava. Aihealueet olivat kiinnostavia ja sain jehovantodistajuudesta hieman laajemman kuvan kuin mikä minulla aiemmin on ollut. Kertojaäänenä toimiva Judith oli sympaattinen ja vahva tyttö, ja hänen sisäiseen maailmaansa oli hienoa saada astua runsaan kolmensadan sivun ajaksi.

★★★★

Teemestarin kirja / Emmi Itäranta

Teemestarin kirja / Emmi Itäranta

Teos, 2012. 266 sivua.

Kannen suunnittelu: Ville Tiihonen

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Emmi Itärannan esikoisteos Teemestarin kirja ei ole genreltään minulle sitä ominta aluetta. Olen kuitenkin lukenut kirjasta niin paljon kehuvia blogiarvioita, että päätin tarttua kirjaan sen osuessa silmiini kirjastoreissulla. Olen iloinen että luin, on kiva astua välillä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle myös kirjallisuudessa.

Noria on teemestarin tytär, ja pian on hänen aikansa ottaa vastaan teemestarin tehtävä isänsä jälkeen. Eletään aikoja jolloin maailmasta on loppumassa vesi. Ihmiset sinnittelevät veden vähyyden kanssa ja vedenkäyttöä ja  sen säännöstelyä valvotaan diktatuurin avulla. Sotilaat tarkastavat erityisen tarkkaan kaupungin teemestarin alueet. Heillä kun vaikuttaa olevan erityisen kirkasta, hyvänmakuista ja riittoisaa vettä.

Teemestarin kirja on raikkaan erilainen kuin kirjat joita yleensä luen. En vieläkään voi sanoa että nauttisin erityisen paljon tulevaisuuteen asettuvista kirjoista vaikka pidinkin tästä. Pidin siitä, että "scifiosuus" oli kirjassa hienovaraisesti mukana, ei liian överinä tai liian suuressa osassa. Pidin myös tavasta, jolla nykypäivä oli sidottu kirjan tarinaan mukaan. Meidän aikamme oli läsnä kaatopaikalta löytyvässä teknologiassa ja teemestarien vanhoissa päiväkirjoissa.

Itäranta kirjoittaa kauniin sujuvasti. Välillä pysähdyin ihailemaan kieltä, mutta useimmiten tarina vei minut kuitenkin niin hyvin mukanaan, että halusin vain jatkaa lukemista. Teemestarin kirjassa pidin kovasti myös ihmissuhteiden kuvailuista. Norian suhde molempiin vanhempiinsa oli kiinnostava, ja etenkin Norian isä oli henkilönä kovin mielenkiintoinen. Norian ystävyyssuhde Sanjan kanssa oli yksi suosikkiosani kirjassa, ja toi hienosti esille ystävyyden vaikeatkin puolet. Itärannan luoma maailma on kiehtova, vaikka välillä huomasinkin kaipaavani ihan tätä tavallista nykypäiväämme.

Minä siis pidin Teemestarin kirjasta, mutta koska minulla edelleenkin on pieniä vaikeuksia lukea tulevaisuudesta, ajasta josta emme tiedä vielä mitään, en ihan varauksetta voi sanoa tähän ihastuneeni. Pidin paljosta, ja idea teemestarista ja veden vähyydestä ja veden käytön tarkkailusta oli minusta mainio. Jokin viimeinen silaus tästä jäi kuitenkin puuttumaan, jotta tämä olisi noussut minulla ihan täydelliseksi lukukokemukseksi. Hieno kirja silti, ja todella kivaa lukea välillä ihan erilaista kotimaista kirjallisuutta ja kirjallisuudenlajia.


★★★+

Poikakirja / Olli Jalonen

Poikakirja / Olli Jalonen

Otava, 2010. 256 sivua.

Kannen suunnittelu: Maija Vallinoja

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Olli Jalosen Poikakirja kertoo hienolla tavalla, rehellisen suorasukaisesti, pienen Olli-pojan elämästä ja ajatuksista 1960-luvun sodanjälkeisessä Suomessa. Olli käy kansakoulua, leikkii kavereiden kanssa ja seuraa siskojen puheita pojista. Radiosta hän kuuntelee Nuorten Säveltä ja pääsee saunaan isän kanssa. Siskoista nuorin, Pieni, on erilainen, sen Ollikin ymmärtää. Pieni ei käy koulua, vaan sulkeutuu omaan maailmaansa. Tuttavaperheen tytär Eeva-Leena herättää Ollissa kiinnostusta, kun taas koulussa on oltava selkärankainen suomalainen mies, eikä mikään lapamato.

Olli kertoo omin sanoin elämästään, koulunkäynnistä ja kavereiden kanssa tehdyistä jännittävistä tempauksista. Kerran räjäytetään puunjuuri taivaan tuuliin, toisen kerran viedään läksyjä sairastuneen luokkatoverin kotiin. Olli kuvailee miltä tuntuu lukea luokkatoverin nimi lehden kuolinilmoituksesta, ja miltä tuntuu kun kylillä haukutaan ja supistaan siskon tekojen vuoksi. Aikuisten esimerkin ja eri tapahtumien kautta nuori Olli oppii elämästä aina jotain uutta.

"Näin minä opin maailmasta että siinä on asioita joita ei puhuta kenenkään kanssa."

Poikakirja on hieno kirja. Se koskettaa ja saa välillä hymyilemään. Se on uskottavasti kirjoitettu nuoren pojan näkökulmasta. Kieli on kaunista, mutta välillä (etenkin väsyneenä lukiessani) varsin hidastempoista, hankalaa luettavaa. Kieli ei ollut ihan perinteisen tavallista (mitä se sitten onkaan..) vaan nuoren pojan kieltä ja ajatuksenjuoksua sanoiksi muunnettuna.

Vaikka 1960-luku tuntuu minulla varsin kaukaiselta ja tuntemattomalta ajalta, pidin kirjan ajankuvasta. Oli kiinnostavaa saada kuva siitä, millaista elämä on koulupojan silmin 1960-luvulla voinut olla. Oma isäni oli 1960-luvulla nuori koulupoika pienellä suomalaisella paikkakunnalla, joten jo senkin vuoksi tätä oli kiva lukea.

Poikakirjassa tulee esille monta kipeääkin asiaa, vaiettu perhesalaisuus, sairastumista, kuolemaa ja tuskaa. Jalonen onnistuu kertomaan nuoren pojan tunteet ja ajatukset näistäkin asioista uskottavasti ja koskettavasti. Poikakirja herättää tunteita laidasta laitaan. Nuoren Ollin ihanat oivallukset saavat hymyilemään, kun taas lapsen viattomuus ja vaikeiden asioiden konkreettinen ymmärrys saa liikuttumaan. Kouluhenkilökunnan käytös hirvittää ja aikuisten hetkittäinen välinpitämättömyys ihmetyttää.

Kokonaisuutena pidin Poikakirjasta ja sen tunnelmasta kovasti. Kieli on kaunista, joskin paikoin aika vaikeasti luettavaa. Mutta tätä oli muutenkin hyvä lukea pienin askelin edeten, rauhassa miettien. Poikakirja on aito, rehellinen ja uskottava kuvaus koulupojan elämästä ja ajatuksista. Uskon, että Ollin tarina jää mieleeni pitkäksi aikaa.

★★★★

Garpin maailma / John Irving

Garpin maailma / John Irving

Loisto-pokkari (Tammi), 2008. 560 sivua.

Alkuteos: The World According to Garp, 1976.

1. suom.kiel.painos: 1980

Suomentanut: Kristiina Rikman

Kannen suunnittelu: Timo Mänttäri

Mistä minulle? kolmen euron kirppislöytö

Alkuviikko vierähtikin loppuviikoksi, ennen kuin ehdin ajan kanssa istahtaa koneelle ja kirjoittaa muutamia rivejä lomareissullani luetusta, aivan mahtavasta romaanista. John Irvingin Garpin maailma on ollut lukulistallani ties kuinka kauan, ja nyt päätin ottaa sen pokkariversiona mukaan lomalukemiseksi. Eurooppalaisissa junissa, saksalaisilla puistonpenkeillä, pienen kylän Gästehausin epämukavassa sängyssä ja KLM:n lentokoneissa nautiskelin Garpin maailmasta, ja Irvingin taidokkaasta kynänjäljestä.

T.S Garpin äiti on sairaanhoitaja Jenny Fields, ja isä tuntematon, erityisen erikoinen sotilas, jota Jenny aikanaan hoiti. Jennysta tulee myöhemmin radikaali feministijohtaja, ja Garpista kasvaa painimestari, perheenisä ja menestynyt kirjailija. Garpin maailma kertoo heidän elämästään, heidän vuosistaan Wienissä ja myöhemmässä vaiheessa Garpin oman perheen perustamisesta, perhettä kohtaavista traagisista onnettomuuksista, mutta myös laajasta ja kirjavasta tuttavapiiristä, joka Jennyn ja Garpin elämään kuuluu.

Pidin Garpin maailmassa oikeastaan kaikesta. Minusta jokainen kirjan henkilö oli omalla tavallaan todella kiinnostava, ja toi tarinaan oman lisänsä. Jenny Fields oli yhtenä päähenkilönä ehdottomasti kiinnostavimmasta päästä, kuten myös sympaattinen ja herttainen Garp itse. Irving kirjoittaa hienosti ja suomennos oli sujuva muutamia painovirheitä lukuun ottamatta. Vaikka Garpin maailma on paksu kirja, en missään vaiheessa tylsistynyt vaan jäin useasti kirjaan niin koukkuun, että jouduin lukemaan pimeässä hotellihuoneessa vielä muutaman sivun reissukaverin jo nukkuessa.

Tarinaan oli ujutettu taitavasti juuri sopiva määrä kiinnostavia ja yllättäviä tapahtumia ja käänteitä. Kirja herätti tunteita laidasta laitaan, iloa, surua, onnea ja naurua. Tarina ja ihmiskohtalot koskettivat, monet asiat yllättivät ja kauhistuttivat. Kirjassa oli aika paljon politiikkaa ja yhteiskunnallisia kiemuroita, mutta monesta muusta kirjasta poiketen koin ne tässä kiinnostaviksi ja luonnolliseksi osaksi tarinaa. Parasta oli kuitenkin, ettei millään aihealueella (kirjallisuus, seksuaalisuus, politiikka, paini, feminismi...) mässäilty tässä kirjassa, vaan kaikki aiheet tekivät Garpin maailmasta ehjän kokonaisuuden, kiinnostavan ja mukanaanvievän romaanin jota luin joka sekunti suurella mielenkiinnolla.

Lukuajankohta tälle kirjalle oli minulla myös täydellinen, ja lukukokemuksena Garpin maailma yltää listallani todella korkealle. Tämä oli koskettava, kiinnostava, liikuttava, hauska ja runsas tarina, josta nautin suunnattomasti. Uskoisin, että tästä tulee minulle tärkeä kirja johon palaan vielä jonain päivänä, mutta erityisesti kirja, jonka lukemista muistelen tulevaisuudessa lämmöllä!

★★★★★

Kuvaterveiset Keski-Euroopasta!

Kuvaterveiset kivasta, mutta sateisesta ja kylmästä Keski-Euroopasta! Kotiuduin reissusta viime yönä, ja tämä päivä on mennyt pyykkiä pesten ja arkea kiinni ottaen. Huomenna alkaakin jo kesätyöt, joten palaan reissukirjoihin paremmalla ajalla viimeistään tiistaina. Luin reilun viikon mittaisen reissun aikana yhden yli 500-sivuisen pokkarin joka oli aivan mahtava, ja puolet eräästä saksankielisestä pokkarista. Mutta kirjajuttuihin palaan tarkemmin lähipäivinä, siihen asti nauttikaahan aurinkoisista kesäpäivistä! ♥