Vanhan lapsen tarina / Jenny Erpenbeck

Vanhan lapsen tarina / Jenny Erpenbeck

Avain, 2011. 115 sivua.

Alkuteos: Geschichte vom alten kind, 1999.

Suomentanut: Mari Janatuinen

Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen

Mistä minulle? oma ostos

Jenny Erpenbeckin esikoisromaani Vanhan lapsen tarina valikoitu luettavakseni omasta kirjahyllystäni, kun etsin ohutta ja nopeaa välipalakirjaa. Ohut tämä olikin, mutta ei erityisen nopea tai helppo.

14-vuotias tyttö löytyy kadulta tyhjä ämpäri kädessään. Hän ei osaa kertoa itsestään muuta kuin ikänsä. Tytöllä ei ole menneisyyttä, eikä odotuksia tulevaisuuden suhteen. Hän päätyy lastenkotiin, jossa ikätoverit ja opettajat yrittävät oppia tuntemaan hänet.

Vanhan lapsen tarina on täynnä symboliikkaa, ja tuntuikin, että minulla jäi suurin osa tästä kirjasta ymmärtämättä. En tavoittanut tarinan ydintä, luin tämän läpi, mutta käteen ei jäänyt oikeastaan mitään. Lähinnä oli pettynyt olo viimeisen sivun jälkeen. Tässäkö tämä oli?

Tytön vaikea lapsuus ja nuoruus, sirpaleinen elämä tuli selväksi ja välittyi lukijalle jo kirjan tunnelman kautta. Mutta silti tarina oli jotenkin sekava, eikä tytön tarina koskettanut sillä tavalla, kuin sen olisi pitänyt. Tyttöhän oli kokenut kovia, ja tällaiset tarinat herättävät minussa usein heti empatiat. Mutta nyt en tuntenut oikein mitään, ja se olikin suurin ongelma tämän kirjan kanssa. Ei oikein minkäänlaisia ajatuksia tai tunteita, ja unohdin koko tarinan lähes heti kirjan kannet suljettuani.

En osaa sanoa oliko vain tarinan vai myös kielen vika, että kirjan lukeminen oli minulle hidasta. Tarina siihen vaikutti aivan varmasti, mutta tuntui, että kielikään ei ollut aivan helpoimmasta päästä. Vanhan lapsen tarinassa mätti valitettavasti moni asia, vaikka olisin kovasti halunnut tästä innostua. Nyt se jäi tyhjänpäiväiseksi välipalakirjaksi, johon suurella todennäköisyydellä en palaa enää ikinä, ja joka pyyhkiytyy mielestänikin varsin nopeasti...

★★-

Kaksoisvirhe / Lionel Shriver

Kaksoisvirhe / Lionel Shriver

Avain, 2007. 389 sivua.

Alkuteos: Double Fault, 1997.

Suomentanut: Hanna Sola

Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Lionel Shriverin romaani Kaksoisvirhe oli lukupiirin kuukauden kirjamme. Minä olen lukenut Shriverilta aiemmin vaikuttavan Poikani Kevinin sekä mahtavan, mieleenpainuvan Jonnekin pois -romaanin viime vuoden puolella. Kaksoisvirhe oli ennakkoon aiheeltaan minulle kiinnostava, tennis ja urheilu ylipäänsä kiinnostaa minua romaaniaiheina aina, joten odotin pitäväni tästä kirjasta kovasti.

Kirjan päähenkilö on Willy Novinsky, lupaava tennistähti jo hieman yli kaksikymppisenä. Hänen elämänsä ja lupaavasti alkanut tennisuransa heittää häränpyllyä hänen tavatessa Ericin, amatööritennispelaajan joka viettää mielellään aikaa tenniskentällä Willyn kanssa. Suhteen alussa tennisykkönen on ehdottomasti Willy, mutta suhteen edetessä myös pariskunnan sisäinen kilpailu kovenee ja pian Willy huomaa miehensä pärjäävän häntä paremmin. Willyn ura joutuu ahdinkoon, kuten myös Willyn ja Ericin avioliitto.

Aiheeltaan Kaksoisvirhe oli kiinnostava. Tenniksen lisäksi keskiössä on tietenkin Willyn ja Ericin vaikea avioliitto. Minusta Shriver on onnistunut kuvaamaan uskottavasti ja todentuntuisesti kahden kunnianhimoisen urheilijan suhdetta toisiinsa, itseensä ja lajiinsa. Willy ja Eric olivat myös luonteeltaan todella kiinnostavia. Willyssa oli monta ärsyttävää piirrettä, mutta samalla tunnistin kunnianhimoisessa urheilijanaisessa osittain omiakin luonteenpiirteitäni (siksi hän varmaan niin ärsyttävä olikin...). Vaikka Willyn käytös Ericiä kohtaan välillä oli hirveää, pystyin jollakin tavalla ymmärtämään naisen ahdingon. Eric oli myös omanalaisensa, hieman eri tavalla urheiluun suhtautuva, mutta hänen käytöksensäkin oli jotenkin luonnollista, ymmärrettävää.

Shriverin kielenkäyttö on sutjakan sujuvaa. Suomennoksessa huomasin muutaman lyöntivirheen, mutta en sen kummempia takelteluja. Tarina vei suurimman osan ajasta varsin hyvin mukanaan, joskin välillä jumituttiin minusta hieman liian pitkäksi aikaa pieniin yksityiskohtiin. Kaksoisvirhe olisi toiminut hyvin hieman tiivistettynäkin, nyt koin kirjan puolivälin jälkeen tarinan hieman junnaavan paikoillaan.

Tennis oli kirjassa suuressa roolissa, ja vaikka itse en ole lajin asiantuntija huomasin muutamia hassuja epäkohtia lajitiedoissa. Toki säännöt ja sensellaiset ovat voineet tässä vuosien aikana muuttua, ja toki kirjailija mainitsee kirjan alussa että rankingjärjestelmää on kirjassa yksinkertaistettu. Tennisammattilaiset löytäisivät kirjasta varmasti vielä enemmän epäkohtia, mutta minä en kokenut näitä muutamia lapsuksia häiritseväksi.

Kaiken kaikkiaan viihdyin mainiosti Kaksoivirheen parissa. Sain suuren määrän tennistietoa, viihdyin Willyn ja Ericin mukana maailmankiertueella ja koin kuvauksen heidän vaikeasta avioliitostaan uskottavaksi. Shriver on yksi lempikirjailijoitani, ja vaikka en ehkä pitänyt tästä kirjasta aivan yhtä paljon kuin kahdesta aiemmin lukemastani, jää tämäkin kirja varmasti todella hyvin mieleeni. Lukupiirikirjaksi tämä oli myös hyvä valinta. Olimme kirjasta hieman eri mieltä, ja kirja onnistui herättämään paljon ajatuksia meissä kaikissa. Itsekin huomasin miettiväni kovasti omaa urheiluharrastustani, ja aktiivivuosien aikaisia parisuhteita urheilupiireissä, niin omien kuin ystävien ja tuttujen kokemuksien kautta.

★★★★

Hunajaa ja tomua / Daniyal Mueenuddin

Hunajaa ja tomua / Daniyal Mueenuddin

Avain, 2012. 299 sivua.

Alkuteos: In Other Rooms, Other Wonders, 2009.

Suomentanut: Titia Schuurman

Kannen suunnittelu: Satu Ketola

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

 Mukavaa kirjan ja ruusun päivän iltaa kaikille! Tämän päivän kunniaksi muutama sananen hienosta esikoisteoksesta.

Olen pikkuhiljaa oppinut pitämään novelleista. Tänä vuonna olen jo lukenut muutaman novellikokoelman ja tämä Daniyal Mueenuddinin (eipä muuten ole nimi siitä helpoimmasta päästä...) Hunajaa ja tomua nousee suosikkikokoelmieni joukkoon. Tästä tuli hieman mieleen viime vuonna lukemani Adichien Huominen on liian kaukana josta pidin myös kovasti. Mueenuddin kertoo taitavasti ja kiinnostavasti pakistanilaisten elämästä ja maan kulttuurista.

Hunajaa ja tomua koostuu kahdeksasta novellista. Kaikkia novelleja yhdistää rikas maanomistaja K.K. Harouni, joka jollakin tavalla on läsnä kaikissa novelleissa. Kirjassa on todella paljon henkilöitä, ja jossain kohtaa minun oli vaikea muistaa, kuka oli kuka. Minä pidin kovasti tavasta, jolla Mueenuddin kuvailee miljöötään, kuinka hän liittää tapahtumat ja henkilöt pakistanilaiseen yhteiskuntaan ja siinä samalla kertoo ja esittelee lukijalle paljon pakistanilaisesta kulttuurista. Pidin myös siitä, että vaikka Hunajaa ja tomua on kokoelma novelleja, kirja ikään kuin toimi myös yhtenä tarinana.

Omiin suosikkinovelleihini kuului ehdottomasti Saleema ja Pariisin kova taivas. Jälkimmäinen kuvailee kahden nuorukaisen, pakistanilaisen Sohailin ja amerikkalaisen Helenin suhdetta, ja kuinka rakkaussuhde muuttuu Pariisin öisen taivaan alla pariskunnan vietettyä muutaman päivän Sohailin vanhempien kanssa. Saleemasta kertova novelli taas kuvailee nuoren Saleeman elämää K.K.Harounin mailla. Hän työskentelee rikkaan maanomistajan talossa ja on samalla maanomistajan pojan leikkikaluna.

Kirjan kahdeksan novellia eroavat toisistaan, mutta kuvailevat kaikki yhtä tarkasti päähenkilöitä ja näiden elämää. Kirjan alkupään novellit pysyvät tiukemmin Pakistanissa, kun taas loppupäässä lukija pääsee pakistanilaisten mukana maailmalle. Ajat muuttuvat ja ihmiset vaihtuvat, mutta samantyyppiset ihmissuhdeongelmat, surut ja murheet täyttävät henkilöiden elämät ja ajatukset. Mueenuddin on myös luonut novellinsa taitavasti pienten tapahtumien ympärille, ainoassakaan novellissa ei ole kyse suurista, hurjista sattumuksista vaan tavallisesta elämästä, pienistä asioista. Mueenuddin kuvailee ympäristönsä todella taitavasti ja tarkasti, lukijana minusta välillä tuntui, että olin novellien keskipisteessä, oli se sitten köyhässä pakistanilaiskylässä tai kauniissa Pariisissa.

Novellien ystäville, ja toki muillekin, suosittelen tätä lämpimästi.


★★★★


Myös Mari.A on lukenut Mueenuddinin novelleja.

Pohjan akka / Seija Vilén

Pohjan akka / Seija Vilén

Avain, 2012. 236 sivua.

Kannen suunnittelu: Satu Ketola

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Seija Vilénin uutuusromaani Pohjan akka on mielenkiintoinen sekoitus kansanrunoutta, maagista realismia ja huumoriakin. Kirjassa sekoittuu hoitokodin arki nykypäivänä ja Kalevalan myyttisyys.

Louhi viettää viimeisiä aikojaan hoivakodissa. Hänen muistoissaan pyörii niin Väinämöinen kuin Ilmarinenkin, ja kuvioissa pyörii mukana myös Louhen tytär. Louhen luona hoivakodissa käy muutamia vieraita, ja hoivakotitarinan ohella seurataan myös kirjailija Pentti Niemistä joka viimeistelee uutta romaaniaan. Toisaalla pakataan kaloja tehtaan liukuhihnan ääressä ja muistellaan niin ikään menneitä.

Juoniselitykseni kuulostaa varmaan oudolta, mutta Vilén liittää nämä tarinat taitavasti yhteen. Isossa osassa on Kalevalanaikainen myyttinen ympäristö ja Kalevalan tarinat ovat todella suuressa roolissa. Minä en valitettavasti tunne Kalevalaa sen tarkemmin, joten en tiedä kuinka samanlaisia tarinat olivat. Juuri tuon Kalevalan ison roolin vuoksi minusta tuntuu, että minulla meni osa tarinasta hieman ohi. Välillä pysähdyin ihmettelemään, ymmärsinkö tapahtumat oikein vai en. Parasta kirjassa oli minusta Louhen hoivakodissa muistelemat tarinat menneisyydestä. Myös kirjan loppua kohden, kun solmut alkoivat aueta ja tarinat liittyä toisiinsa, huomasin pitäväni kirjasta enemmän.

Vilén kirjoittaa kauniisti ja luo hienoja lauseita. Kieli ei kuitenkaan missään tapauksessa ole helppoa, ja kirjan lukemisessa kesti kauan. Tarinakin avautui aika hitaasti ja pikkuhiljaa, joten helppo tai nopealukuinen tämä kirja ei ollut ainakaan minulle. Minä pidän kirjoissa siitä, että henkilöt tulevat lukiessa lähelle ja voin sanoa tuntevani heidät. Tämän kirjan kohdalla en valitettavasti ihan tuntenut tätä. Henkilöt avautuivat tapahtumien ohella aika hitaasti, ja lopulta minusta tuntui, etten oikein tuntenut ketään. Lähimmäksi pääsi Louhi omilla tarinoillaan, ja hän tuli ikään kuin pala palalta lukijaa lähemmäksi.

Pidin kirjassa siitä, ettei tarinaa heti kirjoitettu auki, vaan lukija sai pieniä vinkkejä ja pieniä osia tarinasta avautui kerrallaan. Loppumauksi jäi kuitenkin hieman sekava olo, en oikein tiedä kuinka paljon lopulta ymmärsin tästä. Ei siis minun kirjani, mutta sopii varmasti paremmin enemmän Kalevalainnostuneille ja -tietoisille lukijoille:)


★★★-

Ps! Kirjan kansi on minusta todella kaunis ja kirjaan sopiva!

Myös Mari.A on lukenut tämän kirjan.

Viimeinen mies / Aravind Adiga

Viimeinen mies / Aravind Adiga

Avain, 2011. 578 sivua.

Alkuteos: Last Man in Tower, 2011.

Suomentaja: Heikki Karjalainen

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl

Aravind Adigan Booker-palkittu romaani Valkoinen tiikeri teki minuun vaikutuksen, joten kirjailijan uutuus, Viimeinen mies, oli ehdottomasti myös luettava.

Viimeinen mies kertoo mumbailaisen Vishram-talon asukkaista. Talossa asuu kaikenlaista väkeä, lapsiperheitä, vanhempia pariskuntia joiden lapset ovat jo maailmalla sekä kuusikymppinen opettaja, Masterji. Masterjin vaimo on vähän aikaa sitten kuollut ja hän asuu nyt yksin, pojan muutettua perheineen toiseen kaupunginosaan. Vaikka talon asukkaat ovat keskenään kovin erilaisia, on heillä kuitenkin hyvät välit ja taloon liittyvät työt ja kokoukset sujuvat moitteetta.

Ajat kuitenkin muuttuvat ja vanha, jo hieman ränsistynyt Vishram-talo, päätetään raivata maan tasalle, pois uudempien, hienompien talojen tieltä. Vishramin asukkaat saavat uusien talojen rakennuttajalta avokätisen ehdotuksen, joka takaisi kaikille asukkaille aivan uuden, rikkaan tulevaisuuden. Kaikki talon asukkaat eivät ehdotukseen kuitenkaan suostu, ja lopulta suosittu ja arvostettu Masterji on talon viimeinen mies. Hän ei suostu jättämään asuntoaan, jonka jokainen naarmu ja rako pitää sisällään muiston hänen edesmenneestä vaimostaan.

Viimeisessä miehessä on todella paljon henkilöitä jotka varsinkin alussa menivät minulla sekaisin. Lopulta opin tuntemaan muutaman keskeisen henkilön paremmin, mutta ihan kirjan loppuun asti sekoitin muutamia, hassuja nimiä ja henkilöitä keskenään. Kirjan alussa on toki henkilölista, mutta minusta se häiritsee lukemista jos jatkuvasti joutuu selaamaan sivuja ja tarkistamaan listasta kuka kukin on. Odotin tältä kirjalta Valkoisen tiikerin jälkeen paljon, mutta jouduin valitettavasti hieman pettymään. Minusta kirja oli etenkin alussa todella tylsä ja kesti kauan, ennen kuin kirjassa päästiin ns. asiaan. Kirjan jälkimmäinen puolisko olikin sitten ihan mukaansatempaava mutta kokonaisuutena kirja olisi voinut olla lyhyempi.

Kirjan loppua kohden Adigan kuvailemista henkilöistä alkaa nousta pintaan yllättäviä asioita ja tapahtumat menevät varsin rumiksi. Adiga kuitenkin kuvailee henkilönsä positiivisella, ihmisläheisellä tavalla muutamien hurjista teoista riippumatta. Vanha opettaja Masterji oli minusta mielenkiintoinen hahmo, kun taas osa henkilöistä jäivät etäisiksi suuren henkilömäärän vuoksi. Kirjan teemat muutuuvat loppua kohden selvemmiksi ja kirjassa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Adiga onnistuu luomaan Vishramin asukkaista todella monipuolisia ja erilaisia eläjiä. On perhettä jonka pojalla on Downin syndrooma, villiä sinkkuelämää elävä nuori nainen ja vanhempi pariskunta joka on ollut naimisissa yli kolmekymmentä vuotta. Vishramin talon siivooja ja vartijakin saavat tapahtumissa aivan omat roolinsa. Plussaa myös mielenkiintoisesta ympäristöstä, Mumbai ja Intia noin yleensäkin kiinnostavat minua kovasti ja toivat kirjaan hienon tunnelman.

Kaiken kaikkiaan tämä kirja oli minulle pienoinen pettymys, mutta tässä oli toki aineksia! Hieman lyhyempänä ja tiivistettynä tämä olisi ollut enemmän minun mieleeni.


★★★

Ainakin marjis ja Mari A ovat lukeneet tämän.


ps! Tervetuloa uudet lukijat, teitä on tupsahdellut viime viikon aikana monta lisää -ihanaa! :)Ja oikein ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille, uusille ja vanhemmille lukijoille♥

Hylky / Helen Moster

 Hylky / Helen Moster

Avain, 2011. 249 sivua.

Mistä minulle? Kirjastosta varaamalla

Helen Mosterin esikoisromaani Hylky on mielenkiintoinen, kotimainen historiallinen romaani. Tartuin kirjaan oikeastaan ilman ennakko-odotuksia, ja silloin on aina piristävää löytää hyviä kirjoja ja kokea miellyttäviä lukuhetkiä.

Romaanissa eletään kahdessa eri ajassa, kolmen kertojan seurassa. Vanhentunut Katariina Suuri elää Pietarissa nuoren rakastajansa kanssa ja tilaa tälle yllätyksenä Saksasta taulun. Samalla Katariina tilaa myös ison posliiniastiaston ja jää innoissaan odottamaan, että koko kuorma saapuisi laivalla Pietariin.

Rotterdamilainen merikapteeni Willem Arnesen määrätään hakemaan maalaukset ja astiasto Saksasta ja kuskaamaan ne laivalla Pietariin. Pitkälle laivamatkalle hän ottaa mukaansa vanhimman poikansa Arnen, herkän taiteilijasieluisen enkelikiharaisen pojan, josta isä kaikin keinoin yrittää saada merikapteenia, vaikka poika itse viettäisi loppuelämänsä mieluummin maalaamalla ja piirtämällä. Jo rankan reissun alussa joutuu isä ja poika kohtaamaan menneisyytensä, ja matkan alku on paljon rankempi kuin kukaan uskalsi odottaa.

Nykyaikaa kirjassa elää suomalainen tutkija Anton Saksa. Sukellusmatkallaan hän löytää merenpohjasta hylyn jonka keskeltä Anton löytää kauniin, heiveröisen ruusukuvioisen posliinikupin. Hän ottaa kupin mukaansa ja saa sen avulla tärkeitä tietoja merenpohjassa olevasta hylystä, vaikka joutuukin tietojen saamiseksi matkustamaan ulkomaille saakka. Katariina Suuren, Arnesenien sekä Antonin tarinat kietoutuvat yhteen, ja kaikilla on oma yhteytensä merenpohjassa olevaan hylkyyn.

Hylky on monen teeman kirja. Minä viehätyin meren kuvaamisesta, kuinka meri hetkeä ennen täyttä tyyneyttä oli riehuva hornankattila. Pidin kuitenkin eniten Willem Arnesenin sekä Arne-pojan suhteen kuvaamisesta, niistä ongelmista joita isän ja pojan välillä aivan selvästi oli. Isän odotuksista, joita poika ei halunnut täyttää. Minusta on myös rohkea ja mielenkiintoinen veto ottaa yhdeksi kirjan keskeiseksi henkilöksi Katariina Suuri.

Moster kirjoittaa hyvin. Tekstissä oli erityisen kauniita kohtia, hienoja, hiottuja yksityiskohtia, mutta niihin ei takerruttu turhaan, vaan tapahtumat etenivät ja teksti eteni. Myös yksinkertaisen ruusukuvioisen posliinikupin suuri rooli kirjan tapahtumissa viehätti minua. Jotenkin niin yksinkertainen, mutta kuitenkin merkityksellinen pieni esine.

Hylky on pullollaan meren lisäksi myös taidetta ja kulttuuria. Pidin kaikista aiheista ja mitään ei ollut liikaa. Näinkin vähäsivuiseen kirjaan on aika taitavasti saatu mukaan paljon aiheita ja asiaa. Päähenkilöistä Arne tuli minulle läheisimmäksi, oikeastaan muut jäivätkin sitten hieman etäisiksi. Olisin mielelläni lukenut vielä enemmän Katariina Suuresta, minusta hänet oli kuvailtu todella kiinnostavaksi! Oikeastaan kaikki muut henkilöt, paitsi juuri Arne, jäivät enemmän tai vähemmän etäisiksi ja kaipasin siksi hieman enemmän tietoa kaikista heistä. Vaikka Arne tulikin lähimmäksi, olisin lukenut hänestäkin mielelläni enemmän, sillä hän vaikutti todella kiinnostavalta, hieman eksyneeltä, nuorukaiselta.

Kaiken kaikkeaan Hylky oli todella piristävä ja positiivinen lukukokemus. Kirjan tummanpuhuva kansi ei anatanut ainakaan minulle kirjasta parhainta kuvaa, sillä ei tarina ole ihan niin synkkä ja tumma kuin kansi antaa ymmärtää. Minusta Hylky on vahva esikoisteos ja jään innolla odottamaan myös Mosterin tulevia kirjoja.


★★★★-

Myös esimerkiksi seuraavissa blogeissa tämä kirja on luettu:

Booking it some more
Lumiomena 
Hiirenkorvia ja muita merkintöja 
Saran kirjat 

Jonnekin pois / Lionel Shriver

Jonnekin pois / Lionel Shriver

Avain, 2011. 533 sivua.

Alkuteos: So Much for That, 2010

Suomentaja: Seppo Raudaskoski

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Lionel Shriverin uutuussuomennos Jonnekin pois oli minulle yksi syksyn odotetuimpia kirjoja. Ihastuin kirjailijaan lukiessani Poikani Kevinin pari vuotta sitten. Jonnekin pois on taattua Shriveriä, rankka aihe hieman eri näkökulmasta mutta silti todella miellyttävä lukukokemus.

Shepherd Knacker on keski-ikäinen papin poika. Hän tekee töitä rakennusfirmassa, inhoaa pomoaan ja haaveilee ihan toisenlaisesta elämästä. Eräänä päivänä Shep pakkaakin laukkunsa valmiiksi, ostaa lentoliput vaimolleen ja pojalleen, lähteäkseen jonnekin pois. Samana iltana Shepin vaimo Glynis tulee kotiin, kertoo että hänellä on harvinainen syöpä ja Shep päätyy vielä saman illan aikana taittelemaan paitansa takaisin vaatekaappiinsa.

Shepin säästöt hupenevat vaimon kalliisiin hoitokuluihin ja isän vanhainkotimaksuihin. Toinen Elämä jossakin kaukana, palmujen alla, vaikuttaa turhalta haaveelta kun matkasäästöt hupenevat ja Glynis-vaimon sairaus etenee.

Toisaalla on myös toinen perhe ja avioliitto. Shepherdin parhaalla ystävällä ja työkaverilla Jacksonilla on kaunis vaimo Carol sekä harvinaista, vakavaa sairautta sairastava esikoinen, Flicka. On myös kuopus Heather joka on kateellinen siskonsa saamasta huomiosta ja jolle vanhemmat syöttävät sokeripillereitä, jotta myös Heather saisi hieman ylimääräistä huomiota.

Näiden kahden perheen väliset suhteet muuttuvat, kun Glynisin sairaus selviää. Nyt molemmissa perheissä joku on vakavasti sairas, mutta kuitenkin läheistä ihmistä on vaikea kohdata. Pian myös Jacksonin ja Carolin avioliitto kohtaa vakavia ongelmia ja ystävysten yhteydenpito vähenee. Kuinka Shepherdin raha-asioiden käy kun vaimon sairaus jatkuu? Saako Carol ja Jackson avioliittonsa kuntoon? Hyväksyykö Glynis sairautensa, oppiiko lähipiiri kohtaamaan muuttuneen naisen? Minkä hinnan elämästä voi maksaa?

Jonnekin pois kertoo amerikkalaisesta yhteiskunnasta, kahden avioliiton vaikeuksista, vakavasta sairaudesta, haaveista ja unelmista. Tämä tarina voisi olla totta, ja minulle kirjan ihmiset olivat totta. Harvoin kirjasta jää näin vahva jälkimaku kuin tästä. Lukemisesta on jo pari päivää, mutta huomaan kuinka välillä edelleen ajattelen kirjan hahmoja, palaan heihin ja tapahtumiin. Vaikka etenkin Glynis ja Flicka ovat katkeria ja ärsyttäviä Shriver onnistuu rakentamaan kirjansa henkilöt niin vahvoiksi, niin todentuntuisiksi, että he olivat minulle tosia. Kirjan aihe on rankka ja vakava, mutta lukukokemuksena tämä oli silti miellyttävä. Kirjassa on myös yllättäviä tapahtumia jotka tulivat ainakin minulle ihan puskista, mutta ne kuuluvat kirjan vahvuuksiin. Yksi kirjan suurista teemoista on yhteiskunnalliset asiat, etenkin terveydenhuoltoon ja veroihin liittyen. Jossain kohdin tunsin, että näitä asioita oli jopa hieman liikaa, sillä minä pidin ja vaikutuin kirjassa eniten Glynisin sairauden kuvaamisesta. Toki koin, että nuo aiheet sopivat kirjaan hyvin ja että ne ovat tärkeitä, mutta välillä olisin mielummin lukenut enemmän kirjan henkilöistä.

Summa summarum: todella vaikuttava kirja joka jää mieleeni pitkäksi aikaa. Jään innoissani odottamaan seuraavaa Shriveriä, ja tämän vuoden aikana aion lukea joko Kaksoisvirheen tai Syntymäpäivän jälkeen, jotka kumpikin odottavat lukemista omassa kirjahyllyssäni.


★★★★+

Kirjasta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa:
Järjellä ja tunteella
Leena Lumi
Oota, mä luen tän eka loppuun
Opuscolo
Koko lailla kirjallisesti
INAhdus 
Booking it some more 

Katariina / Marisha Rasi-Koskinen

Katariina / Marisha Rasi-Koskinen

Avain, 2011. 263 sivua.

Kannen suunnittelu: Satu Ketola

Mistä minulle? Pyydetty arvostelukpl kustantajalta.

Marisha Rasi-Koskisen esikoisromaani Katariina sai aiemmin syksyllä niin paljon kehuja ja blogisavuja, että halusin säästää sen lukemisen myöhemmälle. Katariina olikin oivaa joululukemista.

Katariinan juonesta en viitsi, monen muun bloggaajan tavoin, sen enempää kertoa. Paras on, jos lukija kokee juonen kehittymisen, tarinan arvoituksellisuuden itse. Kirjan pääosassa on kuitenkin Katariina joka kirjan eri osissa on enemmän tai vähemmän läsnä. Osien kertojina toimii Margareetta, Anna ja välillä myös Katariina itse.

Rasi-Koskinen kirjoittaa tavattoman kauniisti ja kirjan tarina tempaisi minut mukaansa toisesta luvusta lähtien. Kirjan ensimmäinen osa oli hieman erikoinen ja outo, enkä ihan ymmärtänyt mistä oli kysymys. En oivaltanut, mikä oli totta ja mikä taas kuvitelmaa. Kirjan edetessä tarina kuitenkin selkiintyi ja huomasin yhtymiä sekä Nummen Karkkipäivään että Härkösen Onnen tuntiin.

Katariinan tarina rakentuu eri osista. Kirja ei ole tehty lukijalle helpoksi, mutta kun asioita oivaltaa ja osaa yhdistää, kirja palkitsee ehdottomasti. Lopulta kaikki tapahtumat ja kaikki henkilöt ovatkin enemmän tai vähemmän sidoksissa Katariinaan. Minä pidin tästä yllättävästä, erikoisestakin kotimaisesta esikoisesta. Minusta kirjailija, joka muuten on psykologi, onnistuu tallentamaan ihmismielen syvimpiä ajatuksia todella hyvin, ja jos itse olisin kirjailija, haluaisin osata kirjoittaa juuri näin, osata rakentaa juuri tällaisia arvoituksellisia tarinoita jossa sekoitellaan todellisuutta ja kuvitelmaa.

Täyden viiden tähden kirja Katariina ei kuitenkaan minulle ole. Ensinnäkin se oli makuuni hieman liian lyhyt, jätti liian monta asiaa avoimeksi ja oli ehkä hieman liiankin salaperäinen, vaikka tuo arvoituksellisuus, salaperäisyys, olikin samalla kirjassa kaikkein parasta. Lisäksi olisin mielelläni vaikka kirjan loppua kohden palannut Margareettaan joka oli mukana kirjan alussa. Minusta hän jäi jotenkin hieman irtonaiseksi osaksi tarinaa, pinnalliseksikin. Vahva esikoinen tämä kirja kuitenkin on ja jään innolla odottamaan Rasi-Koskisen seuraavia teoksia.

★★★★

Katariinasta on kirjoitettu todella monessa blogissa, linkitän nyt muutaman ensimmäisen jonka löysin:

Amman lukuhetki
Luetut, lukemattomat
kujerruksia
ja
Järjellä ja tunteella

Valinta / Helmi Kekkonen

Valinta / Helmi Kekkonen

Avain, 2011. 160 sivua.

Kannen suunnittelu: Satu Ketola

Mistä minulle? pyydetty arvostelukappale

Helmi Kekkosen toinen romaani Valinta on kaunis, surumielinen, haikea yhden perheen tarina. Kun Elias-isä yllättäen kuolee päättää Ruut-äiti muuttaa pienempään asuntoon ja laittaa talonsa vuokralle. Perheen kolmesta lapsesta vain nuorin, Aava, auttaa äitiään muuttopuuhissa. Yhdessä heillä on edessään isän tavaroiden pakkaaminen, perheen muistojen tyhjentäminen suuriin pahvilaatikoihin. Laatikolliset muistoja viedään vintille talteen.

Aavan oma parisuhde on sekaisin, hän odottaa Mikon yhteydenottoa mutta ei voi itsekään soittaa. Aava haluaisi Helena-siskonsa auttamaan pakkauspuuhissa, mutta Helenalla on omat syynsä olla tulematta. Lapsista vanhin, Ilja, on ollut poissa jo vuosia eikä hän edes ole tietoinen isän kuolemasta. Niinpä Aava saa, aivan yksin, huolehtia surevasta äidistään, huolehtia siitä, että talo tyhjenee ja kamppailla omien tunteidensa kanssa.

Valokuvien ja päiväkirjamerkintöjen kautta Ruutille tulee mieleen muistoja menneisyydestä. Hän päättää, että Aavalla vihdoin on oikeus tietää totuus, vihdoin oikeus kuulla aito tarina omalta äidiltään, kuulla vuosien takaisista valinnoista jotka ovat vaikuttaneet koko perheeseen.Viimeiset päivät talossa meren rannalla ovat tiiviitä, täynnä kyyneliä ja muistoja.

Valinta on kaunis tarina anteeksiannosta, menettämisestä ja rakkaudesta, valinnoista. Helmi Kekkonen kirjoittaa kauniisti, ja minulle tuli tekstistä jotenkin mieleen kovasti ihailemani Riikka Pulkkinen. Kekkonen on taitava kuvailemaan pienenpieniä yksityiskohtia, sellaisia, joita ei normaalielämässä kukaan varmaan huomaa. Vaikka kirjan tarina on aika kliseinen - perheen salaisuudet paljastuvat yhden perheenjäsenen kuoltua - tykkäsin silti tästä kirjasta. Tämä ei missään tapauksessa ole täydellinen, kliseisen juonen lisäksi osa henkilöistä jäi minulle pinnallisiksi, muutamat yksityiskohdat tuntuivat turhilta ja oudoilta jne., mutta minä nautin tämän kirjan lukemisesta todella paljon. Voisin lukea mistä aiheesta tahansa, jos kirjan kieli on näin kaunista ja sujuvaa, kaikki ajatukset ja yksityiskohdat täynnä tarkoitusta.


★★★★

Valinnasta on kirjoitettu muissa blogeissa paljon, tässä muutamia: Lumiomena, Järjellä ja tunteella, Sinisen linnan kirjasto, Koko lailla kirjallisesti, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä, Juuri tällaista.

He eivät olleet eläimiä / Anu Silfverberg

He eivät olleet eläimiä / Anu Silfverberg

Avain, 2011. 256 sivua

Kannen suunnittelu: Satu Kontinen

Mistä minulle? saatu arvostelukpl kustantajalta

Anu Silfverbergin uusi novellikokoelma He eivät olleet eläimiä koostuu kymmenestä lyhyestä tarinasta. Näissä novelleissa ihmiset kohtaavat toisensa mutta mietitään myös, kuinka me ihmiset lopulta eroamme eläimistä:

"Mikä lopulta erottaa ihmisen eläimestä? Mikä muu kuin tavarat, velvollisuudet ja valheet?"

Kokoelma sisältää monipuolisia novelleja; yhden jossa veljekset tapaavat toisensa isän kuoleman jälkeen tämän asunnossa, toisen jossa raskaana oleva nainen tapaa raskaana olevan emakon. Yhdessä novellissa masentunut äiti ei jaksa omaa lastaan mutta kohdistaa hellyytensä vieraaseen, pulassa olevaan lapseen ja toisaalla jätetty vaimo seuraa miehensä ja tämän uuden naisen suhdetta ehkä hieman liiankin läheltä.

Minä en tunnetusti ole kovinkaan suuri novellien ystävä, minulle jää lyhyistä tarinoista yleensä vain sellainen fiilis, että haluaisin lukea enemmän. Tässäkin oli muutamassa kohdassa juuri niin, mutta minusta useimmat näistä tarinoista oli juuri sopivan pituisia tällaisina lyhyinä novelleina. Minun suosikkinovelleihini tästä kirjasta kuuluu ehdottomasti "Raija Orava" sekä "Liima". Ensiksi mainittu kertoo juurikin niistä kahdesta aikuisesta veljeksestä jotka tapaavat ensi kerran pitkään aikaan kun he saapuvat kuolleen isänsä asunnolle siivoamaan ja jakamaan tämän tavaroita. "Liima" taas kertoo masentuneesta äidistä joka suuttuu omalle lapselleen, mutta osoittaakin kiintymystä ja hellyyttää vierasta lasta kohtaan.

Silfverbergin kieli on kaunista ja takakannen teksti "viiltävän tarkkaa" kuvailee hänen kielenkäyttöänsä mielestäni hyvin. Novelleissa käsitellään tärkeitä aiheita ja jokaisesta jää käteen jokin opetus tai jokin ajattelemisen arvoinen seikka. Vaikka minun on hieman vaikea arvioida novelleja minä siis tykkäsin tästä kokoelmasta aika paljonkin, jokainen pieni tarina oli omalla tavallaan hyvä. Ja luulen, että (entisenä) novellivihaajana opin vihdoin oikean tavan lukea näitä kokoelmia: ei koko kirjaa putkeen, vaan yksi herkkupala silloin tällöin!


★★★+

Kauimpana kuolemasta

Kauimpana kuolemasta / Elina Hirvonen. Avain, 2010. 238 sivua

 Sain vihdoin haalittua kirjastosta Elina Hirvosen romaanin Kauimpana kuolemasta. Tykkäsin kovasti Hirvosen esikoisesta Että hän muistaisi saman ja odotin myös tästä toisesta romaanista paljon. Toiveeni täyttyivät, Kauimpana kuolemasta on todella hyvä kirja. Minun on jostain kumman syystä hankala selitellä kirjan tapahtumia sen kummemmin. On Suomessa asuva Paul joka on eronnut poikansa äidistä, vaimostaan Johannasta ja menettänyt elämänhalunsa. Paul saapuu lapsuudenmaisemiinsa Afrikkaan kuolemaan, hän ei jaksa enää elää. On myös afrikkalainen Esther joka on menettänyt tärkeitä ihmisiä. Kirja on täynnä kauheita ihmiskohtaloita enkä sen kummemmin ala käymään tapahtumia läpi.

Tykkäsin siis kirjasta kovasti. Se ei ole paras kirja jonka olen lukenut mutta top kymppiin taitaa kyllä yltää. Kirja oli aika monimutkainen, alussa etenkin oli hieman vaikeaa päästä kärryille, mutta kun pääsin vauhtiin en olisi malttanut lopettaa lukemista. Hirvosen kieli on kaunista, rikasta, monipuolista, olin jollakin tapaa lumoutunut lukiessani kirjan loppuun aamulla junassa. Ihmiskohtalot ovat hurjia, mustien ja valkoisten välit tulevat esiin niin kuin myös hieman mielipitetä politiikasta (josta itse en osaa sanoa mitään!). Uskon, että Hirvosen romaanista kuullaan vielä paljon, ihan kansainvälisellä tasollakin. Hirvonen asui ymmärtääkseni muutaman vuoden Sambiassa ja sai ideat kirjaansa siellä joten väittäisin, että kansainvälistä matskua on;)

Lukekaa hyvät ihmiset tämä kirja!

****

******* maailmanvalloitusprojekti: Sambia**********

Poikani Kevin

Poikani Kevin ( We need to talk about Kevin 2003)/Lionel Shriver, suom. 2006, 544 sivua

 Lionel Shriverin palkittu romaani Poikani Kevin kertoo kouluammuskelija Kevinin äidistä Eva Khatchadourianista joka kirjoittaa kirjeitä ex-miehelleen Franklinille pari vuotta tragedian jälkeen. Eva käy kirjeissään läpi pariskunnan onnellisen elämän ennen lapsia, hän kirjoittaa siitä, kun he vihdoin päättivät hankkia lapsen ja lopulta pästään myös seuraamaan Kevinin kehitystä nuoreksi mieheksi. Eva käy läpi syyllisyydentunteita, äidinrakkautta, hän miettii olisiko kaikki mennyt toisin jos hän olisi rakastanut Keviniä enemmän. Voiko lapsi olla jo syntyessään "paha"? Kevin oli hankala lapsi, hän teki ilkeitä temppuja läheisilleen. Kevin ei innostunut mistään, käytti vaippaa vielä kuusivuotiaana ja Eva miettii, kostiko poika hänelle koska hän ei ollut rakastanut Keviniä silloinkaan kun poika oli vielä vatsassa. Evan mies Franklin taas palvoi Keviniä ja oli sitä mieltä, että poika ei ikinä tehnyt mitään pahaa, että hän oli aivan tavallinen pikku poika. Eva tiesi kuitenkin jatkuvasti että jotain oli pielessä. Muutamaa päivää ennen kuudettatoista syntymäpäiväänsä Kevin päätyy hirmutekoon -hän ampuu  koulunsa voimistelusalissa useita oppilaita ja opettajan ja päätyy vankilaan.

Kirjan juonta en halua enemmän paljastaa, muutama sananen omasta mielipiteestäni toki tulee nyt. Poikani Kevin on ehdottomasti yksi rankimpia lukuelämyksiäni. Kirja oli rankka, vaikea, kauhea, joissakin kohdissa sain luettua kaksi sivua ja sitten oli pakko pitää taukoa ennen kuin pystyin jatkamaan. Silti Poikani Kevin on yksi parhaimpia lukemiani kirjoja. Kieli ja kerronta on nerokasta, kirjan päätös mielenkiintoinen. Itse en oikein usko siihen, että lapsi voi olla jo syntyessään paha. Säälin välillä Evaa, välillä myös Keviniä, ihmettelin perheen elämää, vanhempien kasvatusmenetelmiä ja ulkopuolisten suhtautumista perheen asioihin ja elämään. Kirja herätti todella paljon ajatuksia ja näin lukemisen jälkeenkin olen varma, että Kevinin ja Evan tarina jää mieleen pyörimään pitkäksi aikaa.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat valmiita kohtaamaan rankankin tarinan.

*****

ps! Muutin blogin ulkoasua hieman syksyisemmäksi, miltä näyttää?:)

Että hän muistaisi saman

Että hän muistaisi saman on Elina Hirvosen esikoisteos. Kirjan lukee yhdessä illassa, minun oli pakko lukea se loppuun saman illan aikana kun olin aloittanut. Teksti on jotenkin rikasta ja nopeatempoista, sivuja on vain hieman yli 150 mutta kirjan päähenkilö Anna, jonka pitäisi käydä mielisairaalassa tapaamassa Joona-veljeään ehtii käydä läpi oman sekä amerikkalaisen poikaystävänsä Ianin lapsuuden. Annan isä on ollut väkivaltainen kun  taas Ianin isä on traumatisoitunut Vietnamin sotaan osallistuttuaan. Annan veli Joona on reagoinut vahvasti yhteiskunnan ongelmiin, syyskuun 11. tapahtumiin ja sotaan. Sodanvastaisen mielenosoituksen tapahtumien jälkeen Anna tuntee, että hän on vastuussa Joonan tilanteesta.

Kirja on tavallaan tietenkin synkkä. Tarina koostuu negatiivisista tapahtumista ja Anna kärsii Joonan tilanteesta. Anna on suunnitellut lukevansa Virginia Woolfista kertovaa Tunnit -kirjaa mutta äiti soittaa ja käskee katsomaan veljeä sairaalaan. Annan on mentävä vaikka hän haluaisi jäädä kahvilaan lukemaan. Niin kirja alkaa ja ennen kuin Anna tekee päätöksensä lähteäkö sairaalaan, hän ehtii päivän aikana käymään läpi oman ja poikaystävänsä lapsuuden.

Kirja imi minut mukaansa ensi sivuilta lähtien ja se oli luettava kerralla kokonaan. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille. Ennen kuin voin hehkuttaa Hirvosta lempparikirjailijoideni listalle, minun on luettava myös Kauimpana kuolemasta joka on ilmestynyt tänä vuonna.

****

Valkoinen tiikeri

Olen jo kauan haaveillut reissusta Intiaan ja ahmin kaikki kirjat jotka jollain tapaa liittyvät tähän maahan. Aravind Adigan Booker-palkittu Valkoinen tiikeri on samalla hauska, tunteita herättävä, mielenkiintoine ja ajatuksia herättävä romaani. Ahmin kirjan muutamassa päivässä, uppouduin päähenkilön - köyhissä oloissa kasvaneen Balramin selviytymistä rikkauteen - tarinaan täysin ja kirja vei mennessään. Kirjan edetessä sain lukijana kokea Intian kastijärjestelmää, köyhyyden ja rikkauden eroja, Valkoisen tiikerin lempinimen koulussa saaneen Balramin kehitystä köyhästä pojasta rikkaan perheen autonkuljettajaksi ja lopulta - keinoilla millä hyvänsä -itse rikkaaksi businessmieheksi. Tykkäsin kirjasta todella paljon ja suositelen sitä ehdottomasti! Booker-palkinnosta en ole ennen tiennyt oikeastaan mitään, joten kirjan luettuani selailin netissä hieman palkinnon saaneita kirjoja ja löysin muitakin lukemisen arvoisia romaaneja. Seuraavaksi taidan tarttua Arundhati Royn Joutavuuksien jumala-romaaniin joka voitti ko. palkinnon vuonna 1997.

****+.

********maailmanvalloitusprojekti: Intia*********