tiistai 3. tammikuuta 2012

Hylky / Helen Moster


 Hylky / Helen Moster

Avain, 2011. 249 sivua.
Mistä minulle? Kirjastosta varaamalla


Helen Mosterin esikoisromaani Hylky on mielenkiintoinen, kotimainen historiallinen romaani. Tartuin kirjaan oikeastaan ilman ennakko-odotuksia, ja silloin on aina piristävää löytää hyviä kirjoja ja kokea miellyttäviä lukuhetkiä.

Romaanissa eletään kahdessa eri ajassa, kolmen kertojan seurassa. Vanhentunut Katariina Suuri elää Pietarissa nuoren rakastajansa kanssa ja tilaa tälle yllätyksenä Saksasta taulun. Samalla Katariina tilaa myös ison posliiniastiaston ja jää innoissaan odottamaan, että koko kuorma saapuisi laivalla Pietariin.

Rotterdamilainen merikapteeni Willem Arnesen määrätään hakemaan maalaukset ja astiasto Saksasta ja kuskaamaan ne laivalla Pietariin. Pitkälle laivamatkalle hän ottaa mukaansa vanhimman poikansa Arnen, herkän taiteilijasieluisen enkelikiharaisen pojan, josta isä kaikin keinoin yrittää saada merikapteenia, vaikka poika itse viettäisi loppuelämänsä mieluummin maalaamalla ja piirtämällä. Jo rankan reissun alussa joutuu isä ja poika kohtaamaan menneisyytensä, ja matkan alku on paljon rankempi kuin kukaan uskalsi odottaa.

Nykyaikaa kirjassa elää suomalainen tutkija Anton Saksa. Sukellusmatkallaan hän löytää merenpohjasta hylyn jonka keskeltä Anton löytää kauniin, heiveröisen ruusukuvioisen posliinikupin. Hän ottaa kupin mukaansa ja saa sen avulla tärkeitä tietoja merenpohjassa olevasta hylystä, vaikka joutuukin tietojen saamiseksi matkustamaan ulkomaille saakka. Katariina Suuren, Arnesenien sekä Antonin tarinat kietoutuvat yhteen, ja kaikilla on oma yhteytensä merenpohjassa olevaan hylkyyn.

Hylky on monen teeman kirja. Minä viehätyin meren kuvaamisesta, kuinka meri hetkeä ennen täyttä tyyneyttä oli riehuva hornankattila. Pidin kuitenkin eniten Willem Arnesenin sekä Arne-pojan suhteen kuvaamisesta, niistä ongelmista joita isän ja pojan välillä aivan selvästi oli. Isän odotuksista, joita poika ei halunnut täyttää. Minusta on myös rohkea ja mielenkiintoinen veto ottaa yhdeksi kirjan keskeiseksi henkilöksi Katariina Suuri.

Moster kirjoittaa hyvin. Tekstissä oli erityisen kauniita kohtia, hienoja, hiottuja yksityiskohtia, mutta niihin ei takerruttu turhaan, vaan tapahtumat etenivät ja teksti eteni. Myös yksinkertaisen ruusukuvioisen posliinikupin suuri rooli kirjan tapahtumissa viehätti minua. Jotenkin niin yksinkertainen, mutta kuitenkin merkityksellinen pieni esine.

Hylky on pullollaan meren lisäksi myös taidetta ja kulttuuria. Pidin kaikista aiheista ja mitään ei ollut liikaa. Näinkin vähäsivuiseen kirjaan on aika taitavasti saatu mukaan paljon aiheita ja asiaa. Päähenkilöistä Arne tuli minulle läheisimmäksi, oikeastaan muut jäivätkin sitten hieman etäisiksi. Olisin mielelläni lukenut vielä enemmän Katariina Suuresta, minusta hänet oli kuvailtu todella kiinnostavaksi! Oikeastaan kaikki muut henkilöt, paitsi juuri Arne, jäivät enemmän tai vähemmän etäisiksi ja kaipasin siksi hieman enemmän tietoa kaikista heistä. Vaikka Arne tulikin lähimmäksi, olisin lukenut hänestäkin mielelläni enemmän, sillä hän vaikutti todella kiinnostavalta, hieman eksyneeltä, nuorukaiselta.

Kaiken kaikkeaan Hylky oli todella piristävä ja positiivinen lukukokemus. Kirjan tummanpuhuva kansi ei anatanut ainakaan minulle kirjasta parhainta kuvaa, sillä ei tarina ole ihan niin synkkä ja tumma kuin kansi antaa ymmärtää. Minusta Hylky on vahva esikoisteos ja jään innolla odottamaan myös Mosterin tulevia kirjoja.


★★★★-

Myös esimerkiksi seuraavissa blogeissa tämä kirja on luettu:

Booking it some more
Lumiomena 
Hiirenkorvia ja muita merkintöja 
Saran kirjat 

10 kommenttia:

  1. Hei Sanna, eilen juuri puhuin tästä, miten hyvin teoksen tunnelma ja vivahteet on jäänyt mieleen, vaikka lukemisesta on jo melkein vuosi. Mosterin esikoinen olisi ollut minun yksi ehdokkaistani Blogistania Finlandiassa, jos olisin ehtinyt tekemään oman listan!

    VastaaPoista
  2. Minäkin pidin Hylystä. Se olisi voinut paikoin olla hieman "syvempi", mutta Mosterin kirja on upea, hieman erilainen esikoisteos. Samoin kuin sinä odotan hänen mahdollisia tulevia teoksiaan.

    VastaaPoista
  3. En uskaltanut kuin selaista arviosi, koska haluaisin itsekin lukea tämän, mutta jo pikaluvulla silmään sattuneet sanat "kotimainen historiallinen romaani" ja "meren lisäksi taidetta ja kulttuuria" saivat kiinnostumaan kirjasta entistä enemmän!

    VastaaPoista
  4. Sara, tunnelma jäi tosiaan hyvin mieleen. Minun Finlandia-listalleni tämä ei olisi ehkä aivan yltänyt, tai en tiedä..;)

    Booksy, yllätyin, että pidin tästä;)

    Katja, olen ihan samaa mieltä. Jos tämä olisi paikoin ollut hieman "syvempi" se olisi ollut lähes täydellinen:)

    Luru, kivaa! Odotan mielipidettäsi:)

    Tuulia, on kyllä kiinnostava:)

    VastaaPoista
  5. Rakastan lukea tarinoita, joissa meri on läsnä. Täytyy muistaa katsella tätä kirjaa kirjastosta.

    VastaaPoista
  6. Annika, sitten tykkäisit varmaan tästä!:)

    VastaaPoista
  7. Laitoinkin tuosta jo kirjastoon varauksen. Odotan innolla.

    VastaaPoista
  8. Kiva Annika, odotan mielipidettäsi tästä:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.