Bilden av Phoebe (Muisto tyttärestäni) / Kim Edwards

Bilden av Phoebe / Kim Edwards

Bra Böcker, 2009. 465 sivua.

Alkuteos: The Memory Keeper's Daughter, 2005

Kääntäjä: Ingegerd Thungström

Kannen suunnittelu: Göran Alfred

Mistä minulle: nettikaupan alennusmyynneistä

Minulla on ollut Kim Edwardsin romaani Bilden av Phoebe, eli suomeksi Muisto tyttärestäni, kesken ihan hirmuisen kauan. Nyt sain sen vihdoin luettua loppuun. Kirja ei minusta ollut niin huono, että lukemisessa sen vuoksi kesti näin kauan, mutta lukeminen ruotsiksi tökki hieman. Kirjan ruotsinnos oli minusta hieman kökkö ja muutamat sanavalinnat, jotka toistuivat useasti, ärsyttivät minua suunnattomasti.

Kirja alkaa vuodesta 1964 jolloin lääkäri David Henryn Norah-vaimon synnytys alkaa, maaliskuisena lumimyrskyisenä yönä. David lähtee viemään vaimoansa sairaalaan, mutta huonon ajokelin vuoksi he eivät ehtisi ajoissa perille, joten David päätyy viemään Norahin omalle vastaanotolleen. Siellä Norah Davidin ja sairaanhoitaja Caroline Gillin avulla synnyttää terveen poikavauvan, Paulin. Yllätyksenä kaikille Paulin jälkeen syntyy vielä toinen vauva, pieni tyttö. David huomaa kuitenkin tyttäressään piirteitä Downin syndroomasta ja tekee ratkaisun, joka vaikuttaa koko perheen loppuelämään. David antaa tyttövauvan, Phoeben, hoitaja-Carolinelle ja pyytää tätä viemään tytön hoitokotiin, jossa vammaisista lapsista huolehditaan. Vaimolleen David kertoo, että Paulin kaksossisko menehtyi synnytyksessä.

Caroline ei pysty jättämään pientä vauvaa kamalaan hoitokotiin joten hän ottaa vauvan mukaansa ja kasvatta Phoeben omana tyttärenään. Kirjassa seurataan kahden perheen ja kahden lapsen, Paulin ja Phoeben, varttumista ja perheiden sisäisiä suhteita, arkea ja vaikeuksia. Davidin ja Norahin avioliitto ajautuu ongelmiin jo kun Paul on pieni. David uppoutuu valokuvausharrastukseensa pystyäkseen elämään valheensa kanssa, kun taas Norah uppoutuu uuteen työhönsä matkatoimistossa. Paulista kasvaa taitava kitaransoittaja, mutta hänestä tuntuu kuitenkin, ettei hän pysty elämään isänsä toiveiden mukaan.

Muisto tyttärestäni kiinnosti minua aluksi aiheensa vuoksi. Kirjoitin viime syksynä kandini liittyen Downin syndroomaan ja aloitin kirjan lukemisen jo silloin. Minusta Edwards kuvailee henkilöä jolla on Downin syndrooma varsin hyvin ja uskottavasti, joskin välillä arki kehitysvammaisen lapsen kanssa on kuvailtu kovin helpoksi (tietenkin se voi olla helppoa, mutta kokemusta on kyllä vaikeammistakin tapauksista). Koko tarinan idea on minusta myös hyvä, Paulin ja Phoeben varttumista seurataan syntymästä aikuisuuteen saakka. Kirjan loppuratkaisu oli minusta hieman pliisu ja ennalta-arvattava ja oikeastaan kirjan käänne tuli minusta hieman myöhään. Kirjan keskivaiheilla tylsistyin tapahtumien paikallajunnaamiseen, ja silloin pidin monta viikkoa taukoa kirjasta. Loppua kohden tunnelma kuitenkin tiivistyi ja viimeiset sata sivua vetivät minut mukaansa. Kirjan keskeltä olisi kuitenkin voinut karsia hieman, tai sitä yhtä käännekohtaa aikaistaa.

Minä luin kirjasta ruotsinkielisen pokkariversion jonka takakansi paljastaa kirjasta aivan liikaa. Yksi suuri juonenkäänne paljastetaan takakannessa ja jäin odottamaan sitä kirjan alusta saakka. Lopulta se tuleekin, mutta vasta aivan kirjan lopussa ja tämä paljastus ärsytti minua suunnattomasti. Taidan tästä lähtien jättää takakannet kokonaan lukematta. Kirjan ruotsinnoksesta mainitsinkin jo, se oli myös yksi syy siihen, että pidin kirjasta taukoa monta viikkoa. Tyhmiä, outoja sanavalintoja ja muutamia ihan selviä kielivirheitä jotka osuivat pahasti silmään.

Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin ihan mukava lukuromaani, surullinen ja traaginenkin tarina kahdesta perheestä ja erotetuista sisaruksista. Kirja on samalla surullisen lohduton, mutta etenkin loppua kohden myös lohtua antava, toiveikaskin. Mutta kesivaiheen tylsistymisen, hieman kökön käännöksen ja lattean lopun vuoksi en tykännyt tästä niin paljon kuin olisin toivonut.


★★★

 Myös seuraavissa blogeissa on käsitelty tätä kirjaa:

Kirjapeto
Leena Lumi