 |
| Siipien kantamat / Jussi Valtonen. Tammi, 2007. 193 sivua. |
Kirjailija ja psykologi Jussi Valtosen romaania Siipien kantamat minulle kehui eräs opiskeluystäväni. Sain kirjan päätökseen joulupyhien aikana. Keski-ikäinen äidinkielenopettaja Juhani rakastuu 17-vuotiaaseen oppilaaseensa Marianneen. Marianne muuttaa takaisin Suomeen perheen Amerikan-vuosien jälkeen ja erottuu muista oppilaista paitsi kauneudellaan myös kypsyydellään ja järjellään. Marianne lukee mielellään, on lahjakas äidinkielessä ja kirjoittaa omia tekstejä. Juhanin oma avioliitto on päättynyt traagisesti joitakin aikoja sitten, nyt hän asuu kahdestaan vanhan ja sairaan koiransa kanssa. Juhanin rakastuessa oppilaaseensa, hän miettii mitä ajatella tunteistaan, miten toimia, miten käyttäytyä koulussa. Marianne osoittaakin vastakaikua Juhanin tunteille, onko se rakkautta vai kiintymystä vai jotain muuta?
Oppilaan ja opettajan erikoinen suhde, joka ei tosin koskaan ole tullut julkiseksi, aiheuttaa keskustelua ja supinaa koulussa. Marianne ja Juhani keskustelevat kirjallisuudesta ja elämästä koulun ulkopuolellakin, heidän välillään on erityinen side mitä ei voi, ainakaan alussa, nimittää romanttiseksi suhteeksi. Juhanin ja Mariannen yhdessäolo katkeaa hetkeksi, riidan ja erimielisyyksien jälkeen he ovat puhumatta ja tapaamatta. Koulussakaan he eivät juuri keskustele. Kun elämä osoittaa Juhanille sen synkemmät puolet palaa Marianne miehen elämään ja heidän välillään oleva side osoittautuu vahvaksi.
Siipien kantamat on surullinen romaani rakkaudesta, elämästä ja kuolemasta. Minulle tuli alakuloinen, hieman onneton olo. Valtosen teksti on kuitenkin loistavaa - jos kirja pystyy aiheuttamaan näin vahvoja tunteita minussa se ei voi olla kuin hyvä. Alkuodotukseni kirjasta eivät olleet erityisen korkealla (toki uskoin ystävääni;) - opettajan rakastumisesta oppilaaseensa ja vakavasta sairaudesta olen lukenut aika paljon ja se on jotenkin loppuunkulutettu aihe. Siipien kantamat oli kuitenkin niin herkkä ja surullisuudessaan kaunis, että se erottuu noista muista saman aiheen kirjoista edukseen. Tarina rakkaudesta ja kuolemasta jätti alakuloisen surullisen olon mutta samalla olen erittäin iloinen, että luin tämän ajatuksia herättävän kirjan. Jussi Valtonen kirjoittaa kauniisti, suosittelen lämpimästi!
****
Tuli ikäviä Ketunmorsian väristyksiä, kun aloin lukemaan kuvausta kirjasta, mutta täytyy joskus kokeilla, ihan jo noin kauniin kannenkin vuoksi.
VastaaPoistaJanninna, Ketunmorsian minulla on vielä lukematta ja arvostelujen perusteilla olen ymmärtänyt, että se on huonompi kuin tämä;D Mutta paha sanoa vielä, kun Ketunmorsian tosiaan on lukematta:) Mutta tätä kyllä suosittelen ihan lämpimästi!
VastaaPoistaYksi mun suosikkikirjojani tältä vuodelta! Ehdottomasti. Ja kieli on juurikin jotain erityistä tässä. Luin myös Valtosen Lasiseinän, siitä on tulossa arvostelu pian. Sekin oli tosi hyvä.
VastaaPoistaanni.m, ihan ei mun suosikkikirjojeni joukkoon taida mahtua tämä vaikka hyvä olikin. Minäkin taidan etsiä käsiin tuon Valtosen lasiseinän, olisi kiva lukea muuta häneltä jo tuon kielen vuoksi:)
VastaaPoistaSanna, koin kirjan hyvin samalla tavalla kuin sinä. En ole lukenut Ketunmorsianta, mutta esim. Kirjainten virran Hanna ja Leena Lumi ovat kirjoittaneet siitä, ja Larjavaaran ja Valtosen teksit ovat kuin yö ja päivä! Ketunmorsian kai on tai ainakin yrittää olla parodia ja siinä on päähenkilönä varsinainen häntäheikki. Siipien kantamissa suhde rakkaus nuorempaan naiseen on lähinnä metaforisella tasolla, kuvastaen keski-ikäisen, sairastuvan miehen kaipuuta nuoruuden unelmiin ja elinvoimaan.
VastaaPoistaAi niin! Linkitin tekstisi omaan arviooni kirjasta, onhan ok?
Pienen mökin emäntä, minäkin luin Ketunmorsiamen vähän aikaa sitten ja sitä ei voi edes verrata tähän -niin surkea se oli.
VastaaPoistakiitos linkityksestäsi:)