 |
| Polte ( Solar) / Ian McEwan. Otavan kirjasto, 2010. 377 sivua |
Olen nyt kahden Ian McEwan -kirjan jälkeen täysin hullaantunut McEwanin kirjoitustavasta. Hänen uusin romaaninsa Polte on aiheeltaan ainakin minulle varsin vaikea. Kemia ja fysiikka ei ole ikinä kiinnostanut minua, enkä ymmärrä siitä yhtään mitään mutta Polte on silti todella hyvä kirja, vaikka tuntuu vaikealta kirjoittaa siitä paljastamatta liikaa.
Polte kertoo fysiikan Nobel-voittaja Michael Beardista joka ei Nobel-palkintonsa jälkeen ole saavuttanut työrintamallaan oikein mitään. Beard johtaa uusiutuvan energian tutkimuslaitosta ja työskentelee tavallaan ilmastonmuutoksen parissa. Beard on pulska, lyhyt ja punakka naistensankari. Hän on ollut aviossa monta kertaa ja kirjan ensimmäinen osa, joka sijoittuu vuoteen 2000, kertoo Beardin ja tämän viidennen aviovaimon Patricen elämästä. Patrice on löytänyt uuden miehen ja kun Beard on tottunut siihen, että hän on suhteen pettävä osapuoli ei mies oikein tiedä kuinka suhtautua vaimonsa syrjähyppyyn. Kaiken lisäksi Beard on yhä rakastunut vaimoonsa. Yllättävien tapahtumien jälkeen Beardin elämä muuttuu tyystin. Hänen työuransa saa uutta nostetta ja avioliitto Patricen kanssa päättyy eroon.
Kirjan toisessa osassa eletään vuotta 2005. Beardin elämässä on uusi nainen ja työrintamallakin sujuu aika hyvin. Kirjan hauskinta antia on Beardille sattuavt ihmeelliset asiat. Beardin työreissuilla sattuu ja tapahtuu, hän törmää erikoisiin ihmisiin ja aiheuttaa itse välillä myötähäpeää lukijassa. Beard on kaiken kaikkiaan tragikoominen tapaus, välillä hänen puolestaan häpesi, välillä suututti mutta minä en pystynyt olla rakastamatta tätä hassua miestä. Toivoin hänelle käyvän hyvin, vaikeuksien jälkeen joita ilmeni kirja kolmannessa osassa joka kuvailee vuotta 2009. Beardin pitkä työprojekti on tullut päätökseen ja sen oli tarkoitus huipentua Yhdysvaltalaisessa pikkukaupungissa. Asiat saavat kuitenkin uuden käänteen päivää ennen suurta tapahtumaa. Beardin yksityiselämässäkin on uusi tilanne. Häntä rakastaa kaksi naista, mutta mies ei osaa päättää kumman valitsisi. Beardin rakkaus on aidoimmin suunnattu hänen pieneen tyttäreensä joka rakastaa isäänsä aidosti.
Toivoin Beardille onnellista loppua, mutta kirjan loppu jäi avoimeksi ja hieman sekaiseksi. Michael Beard on hahmona erittäin mielenkiintoinen, hänen elämäänsä oli mukava seurata välillä säälien ja välillä rakastaen miestä. Paljon plussaa myös kirjan hauskuudesta - Beardin kommeluksille sai välillä nauraa vedet silmissä. Ainoat miinuspisteet jotka romaanista keksin on juuri se aihealue. Mukana oli aika paljon fysiikkaa josta minä en ymmärtänyt yhtään mitään, mutta sehän johtuu ihan omasta tyhmyydestäni. Loistava romaani joka sai minut täysin Ian McEwanin pauloihin.
****+
Ps! Muistakaahan osallistua arvontaan!
Waude! Hyvä sinä!
VastaaPoistaIan McEwan on minun herkkä kohtani. Hän on mies, joka vie minua, vaikka nyt kun hän oli fyysikko, seuraaminen oli vaikeampaa, mutta ei mahdotonta. Hänestä ei voi olla pitämättä.
En millään muista, mitä sinulla on häneltä luettuna. Lauantai? Päähenkilö on kirurgi ja kyydistä ei putoa. Erittäin yllättävä kirja.
Sovitus? Ehkä parasta Iania, en osaa valita.
Minultakin on kaksi McEwania vielä lukematta ja odotan niin hirveästi, että ehdin käydä niihin käsiksi, sillä ainakin toinen voi ollakin yllätys minulle...
Me saim ekirjasta hyvin samanoloisen elämyksen. Tuo fysiikka alussa häiritsi keskittymistä, koska sitä kuitenkin yritti ymmärtää...edes hiukan, mutta sitten tarina otti mukaansa.
Mukavaa viikonloppua, Sanna!
Pulska, lyhyt, punakka fyysikko, ja naistensankari? Fantasiakirja. :)
VastaaPoistaLeena, saan kiittää sinua siitä että ylipäänsä ryhdyin tutustumaan Mcewaniin;) Ekaksi luin Sementtipuutarhan, ehkäpä jokunen kuukausi takaperin. lauantai on omassa hyllyssä, mutta ei vielä luettuna. se odottaa joululomaa siellä:) Ja oikein mukavaa viikonloppua, leena!
VastaaPoistaJori, hahahh:) Samaa mietin minäkin läpi koko kirjan;)
Tämän blogin perusteella tutustuin minäkin Ian McEwaniin. Tähän mennessä olen lukenut Rannalla ja Lauantain. Tykkäsin kyllä kovasti hänen tyylistään, erityisesti Rannalla oli kiehtova tarina. Lauantaikin vei kyllä mennessään, mutta 400 sivua yhden päivän tapahtumista tuntui ihan rehellisesti ssanottuna aika pitkältä. Mutta olenhan joskus lukenut Volter Kilven Alastalon salissakin, jossa yhdestä päivästä kerrotaan noin 900 sivua.
VastaaPoistaMutta aion kyllä vielä tarttua muihinkin Ian McEwanin kirjoihin.
Olisikohan Sementtipuutarha seuraavana vuorossa?
Hanna, Sementtipuutarhasta tykkäsin, tällä hetkellä luen Rannalla -kirjaa ja omassa hyllyssä odottaa Ikuinen rakkaus, Sovitus ja juuri mainitsemasi Lauantai. Kiva kun sinäkin olet tykästynyt McEwaniin!:)
VastaaPoista