Siskoni on Madonna / Christopher Ciccone

Siskoni on Madonna / Christopher Ciccone

Alkuteos: Life with my sister Madonna, 2008

Suomentaja: Jera Hänninen

Helsinki-kirjat, 2011. 338 sivua.

Kannen suunnittelu: Susanna Appel

Mistä minulle? Pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Minä en ole ikinä ollut Madonnan suuri fani, mutta luen mielelläni elämäkertoja ja aitoja paljastuskirjoja maailmantähdistä. Niinpä päätin tarttua tähän uutuussuomennokseen Siskoni on Madonna jonka on kirjoittanut Madonnan veli (ylläri!) Christopher Ciccone.

Heti alkuun täytyy sanoa, että Christopher ei anna kovinkaan positiivista kuvaa siskostaan. Joko Madonna oikeasti on itsekeskeinen, sosiaalisesti lahjaton ja ilkeä tai sitten Christopher on todella katkera sisarensa menestyksestä...

Christopher toimi kauan Madonnan jokapaikanhöylänä, hän oli siskonsa puvustaja ensimmäisillä kiertueilla, hän sisusti siskonsa talot, suunnitteli tälle kiertueita ja oli lohduttava olkapää kun Madonnan ja Sean Pennin tiet erosivat. Christopher teki sisarensa hyväksi todella paljon, mutta Madonnalta harvemmin herui edes kiitosta. Sisustustyöstä palkkaa sai odottaa viikkokausia, ja kun Christopher oli taloudellisesti tiukoilla ostettuaan Madonnalle kallista taidetta jota tämä ei lopulta halunnutkaan, ei rikkaalta siskolta tullut apua.

Kirja alkaa sisarusten lapsuudesta ja päättyy vuoteen 2008. Lapsuutta varjostaa äidin kuolema ja isän uusi avioliitto. Madonnan ja Christopherin suhde on jo lapsena vaikea ja kun he molemmat aikuistuvat ja muuttavat pois kotoa, tulee suhde entistä vaikeammaksi. Madonna käyttää veljensä hyväntahtoisuutta estotta hyväkseen kasvaessaan maailmantähdeksi. Lopputulos on itsekeskeinen maailmantähti joka ei ota muita huomioon. Juhlissa, jotka vilisevät julkkiksia, kaikkien on palvottava Madonnaa. Alkuvuosina Madonna ei edes osallistunut juhliin, jos siellä oli muita kuuluisuuksia. Silloinhan hän ei ollut keskipiste.

Kirjan pääaihe on kuitenkin mielestäni Madonnan ja Christopherin sisaruussuhde. Sitä oli mielenkiintoista seurata, vaikka se usein aiheuttikin ihmetystä ja kummastusta. Mietin moneen kertaan, miksi ihmeessä Christopher ei aikaisemmin sanonut suoria sanoja siskolleen, miksi hän antoi tämän pompottaa itseään? Myös seksuaalisuus on kirjassa esillä. Christopher on homoseksuaali ja aluksi Madonna oli ainoa, joka tiesi siitä. Christopherin mukaan homoilla oli suuri vaikutus Madonnan uran kannalta hänen uransa alussa ja Madonna viettikin paljon aikaa esimerkiksi homoseksuaalisten tanssijoidensa kanssa sekä AIDS-järjestöjen hyväntekeväisyystapahtumissa. Myöhempinä vuosina Christopher kuitenkin aistii Madonnan mielipiteen muuttuneen, kaikki tanssijat ovat heteroita ja Madonnan ja Guy Richien häissä heitettävä homoläppä saa Christopherin suuttumaan.

Kirja on varsin mielenkiintoinen kuvaus Madonnan elämästä. Nopea- ja helppolukuinen vaikka suomennoksessa sattuneita kielivirheitä hieman huomasinkin. Välillä kirja oli sisällöltään jopa ahdistava ja inhottava, sain huonon kuvan Madonnasta mutta välillä huomasin ärsyyntyväni myös katkerasta Christopherista. Ymmärrän, ettei elämä supertähden veljenä voi olla helppoa - ainakaan sellaisen narsistisen, itsekeskeisen tähden kuin Madonna - mutta kuitenkin. Katkeruus paistoi läpi ja kaikelle haettiin selitystä äidin kuolemasta. Toki Christopher toistaa useasti kuinka hän rakastaa siskoaan, uskoo tästä vain hyvää ja antaa anteeksi tämän mokailut. Christopheria harmittaa, ettei hän ole solminut minkäänlaista suhdetta Madonnan lapsiin ja että siskokin on vuonna 2008 hänelle erittäin etäinen.

Madonna taitaa kiinnostaa minua tämän kirjan jälkeen entistä vähemmän, mutta olen iloinen että luin tämän. Kuten sanottua, elämäkerrat kiinnostavat ja tämän avulla sain täysin uuden kuvan tästä supertähdestä.


★★★

Kurkkaa myös Jennin ja Lukupaikan arviot tästä kirjasta.

Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie

Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie

Gummerus, 2011. 392 sivua.

Suomentaja: Kristiina Drews

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Alkuteos: Kartography, 2002

Mistä minulle? Varattu kirjastosta

Kamila Shamsien ensimmäinen suomennettu teos Poltetut varjot nousi viime vuonna lukemistani kirjoista parhaaksi. Shamsien toinen suomennettu teos, ennen Poltettuja varjoja kirjoitettu Kartanpiirtäjä on minusta, jos mahdollista, vielä Poltettuja varjojakin parempi. Todella vahva, koskettava, kulttuurisesti mielenkiintoinen romaani.

Kartanpiirtäjässä seurataan Pakistanin Karachissa syntyneiden Raheenin ja Karimin elämää. Kaksikon vanhemmat ovat tiivis nelikko -kaksi paria, mutta kaikki neljä keskenäänkin erittäin läheisiä. Karim ja Raheen jakavat kaiken syntymästään lähtien. He ovat kuin sisko ja veli, nukkuvat nikama nikamaa vasten, puhuvat anagrammein omaa kieltään, täydentävät toistensa lauseita, lukevat toistensa ajatuksia. He kasvavat onnellisen tietämättöminä ympärillä kasvavista vaaroista, kaupungin väkivaltaistumisesta ja korruptoitumisesta.

Raheen ja kartoista hullaantunut Karim kasvavat yhdessä, he jakavat ystävänsä, perheensä, haaveensa ja salaisuutensa. Pian kaksikko kuitenkin huomaa sen pienen eron, joka heidän perheidensä välillä vallitsee kun Karimin perhe joutuu muuttamaan Lontooseen pakoon Pakistanin väkivaltaisuuksia. Raheen ja Karim erkaantuvat toisistaan, jatkavat yhteydenpitoa kirjeitse mutta pian elämä vie heidät yhä kauemmas toisistaan. Kaksikko on erossa vuosikausia, ja kun he jälleen tapaavat kaikki on muuttunut. Karachi ei ole enää se sama turvallinen koti joka se joskus oli, vanhempien suhteet ovat muuttuneet eikä se läheisin ihminenkään enää tunnu samalta. Kun salaisuudet selviävät, on kurjilta totuuksilta helpompi sulkea silmät. Mutta siinä samassa kaksikko on vähällä menettää toisensa. Ovatko Raheen ja Karim enää tarpeeksi samanlaisia, tarpeeksi entisenlaisia, voidakseen jakaa sisimpänsä toiselle?

Kartanpiirtäjä on tiivis, intiimi romaani jonka tarina ja henkilöt tulevat lähelle. Poltetut varjot oli paljon laajempi ja tarina "rehotti" enemmän, tässä taas keskityttiin Raheenin ja Karimin tarinaan. Kamila Shamsie osaa luoda henkilöhahmot, joihin on helppo samaistua. Tarina on koskettava, surullinen, pelottavakin. Ennen kaikkea kirjan tarina on todentuntuinen kertomus ystävyyden vahvasta siteestä levottomissakin olosuhteissa, välillä eri puolilla maailmaa. Kirjassa liikutaan eniten mielenkiintoisessa Pakistanissa, mutta välillä tehdään hyppäyksiä Lontooseen ja Amerikkaankin. Minä pidän hurjasti kirjoista, joissa kerrotaan eri maiden kulttuureista ja tavoista. Minusta on ihan mahtavaa hypätä uuden kirjan mukana täysin tuntemattomaan, ja pala palalta koota isompaa tilkkutäkkiä tästä uudesta kulttuurista, uudesta maasta.

Pidin Kartanpiirtäjästä todella paljon. En keksi tästä mitään negatiivista sanottavaa. Muutamaa kohtaa en ehkä ihan tajunnut, mutta tykkään siitäkin, että kirjailija antaa lukijankin vähän ajatella ja lukea rivien välistä, eikä tarjoile kaikkea valmiina. Kirjan tarinassa on hieno sanoma ja minun kriteerini loistavalle kirjalle täyttyy; kävin lukukokemuksen aikana läpi monia tunteita, niin vihaa ja surua kuin iloakin!


★★★★★


ps! Kirjan kansi on myös aivan upea:)

**********maailmanvalloitusprojekti: Pakistan**********

Myös seuraavissa blogeissa on kirjoitettu tästä kirjasta:

Mari A:n kirjablogi

Oota, mä luen tän eka loppuun

Keltin uni / Mario Vargas Llosa

Keltin uni / Mario Vargas Llosa

Alkuteos: El sueño del celta, 2010

Otava, 2011. 516 sivua.

Suomentaja: Sulamit Hirvas

Mistä minulle? Kirjastosta varattu

 Rakastuin aiemmin tänä vuonna viime vuoden Nobel-voittajan Mario Vargas Llosan romaaniin Tuhma tyttö. Siksi halusin myös lukea Vargas Llosan juuri suomeksi ilmestyneen romaanin Keltin uni. Ihan samalle tasolle Tuhman tytön kanssa tämä kirja ei yllä, mutta taitava kirjoittaja Vargas Llosa ehdottomasti on.

Irlantilainen Roger Casement lähti 1900-luvun alussa Britannian konsuliksi Kongoon. Kongossa hän sai seurata maan alkuasukkaiden kammottavaa kohtelua ja kirjoitti Britannian konsulina lehtijuttuja kokemuksistaan. Kongon jälkeen Casement matkusti Amazoniaan ja koki järkytyksen. Etelä-Amerikassa nimittäin alkuasukkaiden kohtelu oli vielä Kongoakin hurjempaa. Kumiviljelmillä työskentelevien intiaanien ruumiinosia silvottiin, naisia ja tyttöjä raiskattiin miesten silmien alla ja ihmisiä surmattiin jos parempaa tekemistä ei keksitty. Huonosti käyttäytyvät joutuivat auringon paahtamalla aukiolle jalkapuihin, ilman ruokaa ja vettä, kunnes he kuihtuivat pois. Kuihtuneet ruumiit heitettiin viidakkoon eläinten ruuaksi. Casementin vuodet ulkomailla olivat sekä fyysisesti että psyykkisesti rankkoja. Välillä häntä kiusasi malaria ja siihen kuuluva korkea kuume, välillä taas jatkuva ripuli tai satiaiset.

Rankkojen vuosien jälkeen Casement sai arvonimen sir ja ryhtyi taistelemaan Irlannin itsenäisyyden puolesta. Kaikki "isot miehet" eivät kuitenkaan pitäneet tästä ja Casement joutui tärmäyskurssille Britannian hallinnon kanssa ja hänet vangittiin vuonna 1916. Jo kirjan alussa lukijalle selviää, että Casement istuu vankilassa odottaen hirttopäiväänsä. Kirjassa saa rinnakkain seurata nykyhetkeä ja Casementin menneisyyttä, seikkoja jotka aiheuttivat vangitsemisen ja hänen kuolemanjälkeisen mustamaalaasimen. Kuolemansa jälkeen Casementin seksuaalisuudesta käytiin kiivasta väittelyä hänen päiväkirjamerkintöjensä sekä lääkärintarkastuksen vuoksi.

Keltin uni on historiallinen romaani Roger Casementin elämästä, vaikka en ennen kirjan aloittamista hoksannut, että Casement on todellinen henkilö. Vargas Llosan kieli on tuttua Tuhmasta tytöstä, sujuvaa, varsin helppoa mutta silti hienoa. Afrikan, Amerikan ja Euroopan kulttuuri 1900-luvun alussa oli myös mukavaa seurattavaa. Kirjassa oli minun makuuni hieman liikaa sitä politiikkaa ja henkilöitä (joilla oli vaikeita nimiä) oli vähän liikaa, jotta olisin ihan pysynyt kärryillä. Tykkäsin kirjassa siitä, että se vuorotellen kertoi nykyajasta (kun Casement istui vankilassa) sekä miehen menneisyydestä maailman eri kolkissa. Myös Casementin seksuaalispainotteiset päiväkirjamerkinnät olivat varsin mielenkiintoista luettavaa. Pisteet myös siitä, että Vargas Llosa oli kirjoittanut jälkisanat Casementin kuoleman jälkeisestä mustamaalaamisesta ja tämän homoseksuaalisuuden paljastumisesta. Homoseksuaalisuus tuli hyvin esille jo kirjassa, mutta tapa jolla se tuli julkiseksi oli epäselvää.

Ei siis sisällöltään ihan Tuhman tytön veroinen kirja, mutta Vargas Llosa nousee silti yhdeksi suosikkikirjailijakseni.


★★★

Naapurit / Inna Patrakova

Naapurit / Inna Patrakova

Venäjänkielinen alkuteos: Sosedi

Suomentaja: Eero Balk

Helsinki-kirjat, 2011. 190 sivua.

Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Mistä minulle? Pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Inna Patrakovan toinen romaani Naapurit pureutuu suomalaisten ja venäläisten välisiin eroihin hauskalla otteella. Antti ja Leena Leppänen viettävät kesälomaa mökillään Saimaan rannalla. Mökki on hiljainen ja rauhallinen kunnes heidän uudet mökkinaapurinsa saapuvat paikalle. Antin ja Leenan hämmästykseksi uudet naapurit ovat venäläinen pariskunta, keski-ikäinen Nikolai sekä tämän tuore, parikymppinen vaimo Lena. Lenalla on lisäksi mukanaan oma pieni vauvansa, minipossu nimeltä Boris, joka sekoittaa mökkinaapurien suhteita omilla puuhillaan.

Naapureilta puuttuu yhteinen kieli, joten kun ongelmia esimerkiksi roskien lajittelun kanssa ilmenee, täytyy ottaa muut keinot käyttöön. Avuksi kutsutaan välillä jopa Leppästen nuori tytär Kira joka vanhempiensa kiusaksi opiskelee venäjän kieltä Helsingissä. Naapurusten suhde muuttuukin lopulta kovasti kun Kira päättää matkustaa Venäjälle ystävättärensä kanssa...

Inna Patrakova kirjoittaa hauskasti ja pureutuu venäläisten ja suomalaisten välisiin suhteisiin huumorilla. Kirjan parasta antia olikin minusta "stereotyyppiset" kuvat sekä suomalaisista että venäläisistä, kirjassa kumpikin kulttuuri sisältää yhtä paljon outoja piirteitä ja kummallekin nauretaan yhtä paljon. Minua häiritsi hieman tapahtumissa sattuva hyppäys kohdassa, jossa kirjan koko juoni ikään kuin kääntyy päälaelleen. Leppästen tytär Kira mainitaan sivulauseessa kirjan alussa, mutta yhtäkkiä tytöllä onkin varsin iso rooli tapahtumien kulussa. Se oli odottamatonta, mutta jotenkin hieman päälleliimattu juttu.

Kirjan aihe on mielestäni ehdottoman tärkeä ja koska kirjailija itse on Venäjällä syntynyt, mutta nykyisin Suomessa asuva, uskon että hän tietää mistä kirjoittaa. Kaiken kaikkiaan kirja jää kuitenkin hieman pinnalliseksi eikä koskettanut minua sillä tavalla kuin jotkut kirjat tekevät. Välipalakirjaksi kuitenkin todella hauska piristys.


★★★

Myös anni.M ja Susa ovat lukeneet tämän kirjan.

Paluu / Turkka Hautala

Paluu / Turkka Hautala

Gummerus, 2011. 315 sivua.

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? omasta kirjahyllystä, alkuperä ei muistu mieleen?

Ihastuin kovasti Turkka Hautalan esikoisromaaniin Salo jonka luin aiemmin tänä vuonna joten en yllättynyt kun tykästyin kovasti myös tähän Hautalan toiseen romaaniin.

Hautalan toisen romaanin, Paluun, päähenkilönä on Väinö Linna joka opiskelee valokuvausta Helsingissä. Kesäloman koittaessa Väinö päättää lähteä tapaamaan isäänsä lapsuuden kotikaupunkiinsa. Isän ja Väinön välinen kirjeenvaihto harveni jossain vaiheessa ja viime aikoina kirjeitä ei ole tullut enää lainkaan. Väinön isä, Linnan Hessu, kavereiden kesken Hänkki, on naistenmies, alkoholista nauttiva ex-kustannuspomo. Päivänä, jolloin Väinö muutti Helsinkiin opiskelemaan oli isä niin kehnossa kunnossa edellisen yön juomaputken jäljiltä, että hän ei pystynyt hyvästelemään poikaansa.

Kun Väinö palaa kotikaupunkiinsa hän haluaa tietysti tavata isänsä mutta myös selvittää paljon ajatuksia ja muistoja lapsuudesta. Väinö tapaa tuttuja menneisyydestä ja lopulta myös isänsä. Paljon muistoja palaa mieleen ja Väinö kaipaa selityksiä epäselville muistoilleen. Miksi isän ja Väinön sisaren Eevan suhde yhtäkkiä muuttui niin oudoksi, miksi he lopettivat keskenään puhumisen? Miten ja miksi äiti oikeasti kuoli aivan liian aikaisin? Miksi isä, joka joskus oli kännissä hauska ja leikki Väinön kanssa aarteenmetsästystä yhtäkkiä muuttui kännissä pahaksi, ilkeäksi, vihaiseksi?

Turkka Hautala on kirjailijana taitava niin monella alueella, etten tiedä mistä aloittaisin kehumisen. Ensinnäkin henkilöhahmot ovat niin huolella kuvailtu, että he tulevat lukijaa todella lähelle. Kaikki henkilöt ovat todentuntuisia, ihmisiä oikeasta elämästä. Kirjassa ei mässäillä erityisillä tapahtumilla, vaan tapahtumat etenevät Väinön lapsuusmuistojen kautta, välillä piipahdetaan myös isän päiväkirjamerkinnöissä. Pidin kirjassa myös sen "suomalaisuudesta", siitä, kuinka Paluussa kuvaillaan tavallista suomalaista yhteiskuntaa penkeillä makaavine spurguineen ja sylkevine teineineen.

Vaikka Paluu kertoo rankoista ja surullisista aiheista -alkoholismista, kuolemasta, perheen rikkoutumisesta, salailusta ja rankasta kasvamisesta nuoresta ujosta pojasta itsenäiseksi mieheksi - on kirja minusta silti jollain tavalla kaunis ja toivoa antava. Hautalan kieli on kaunista ja sujuvaa ja kirjan tapahtumia, isän ja pojan suhdetta, kuvaillaan todentuntuisesti. Minua tämä kirja kosketti ja en voi kuin innolla odottaa Hautalan seuraavaa romaania ja toivoa, että mahdollisimman moni muukin lukisi tämän kirjan.


★★★★★-

Paluu on luettu myös seuraavissa blogeissa: P.S. Rakastan kirjoja, Kirsin kirjanurkka, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä, Lumiomena ja Juuri tällaista.

Ps! Kirjan kansi on minusta todella kaunis ja kirjaan sopiva:)

Metsäjätti / Miika Nousiainen

Metsäjätti / Miika Nousiainen

Otava, 2011. 286 sivua

Kannen suunnittelu: Markus Pyörälä

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

 Halusin saada Miika Nousiaisen romaanin Metsäjätti luettua ennen Finlandia-ehdokkaiden julkistamista torstaina, sillä tätä kirjaa on useassa eri blogissa ehdoteltu listalle. Minun näkemykseni siitä, kelpaisiko tämä kirja F-ehdokkaaksi löytyy postauksen lopusta;)

Pasi Kauppi palaa lapsuusmaisemiinsa Törmälään työtehtävän merkeissä. Pasi on Metsäjätti-nimisen metsäteollisuuden suuryhtiön "pikkupomo". Hän oli yksi ainoita joka nuorena jätti Törmälän taakseen ja muutti Helsinkiin opiskelemaan. Kotona odottaa kaunis vaimo Emilia joka sisustaa kotia tulevaa vauvaa ajatellen. Pasi saa paskamaisen tehtävän: Törmälän tehtaalta on irtisanottava yli 50 henkilöä ja Pasin on tietysti tehtävä se. Tehtävä ei ole helppo, eikä varsinkaan kun tehtaalla työskentelee paljon lapsuudesta tuttuja naamoja, kuten Pasin lapsuudenystävä Janne.

Törmälässä oleskelu ja nuoruudesta tuttujen naamojen näkeminen herättää Pasissa paljon tunteita ja kipeitä muistoja heistä, jotka edelleen ovat Törmälässä, mutta myös heistä joita ei enää ole. Törmälän tehdas on tärkeässä osassa Pasinkin menneisyydessä, joten kuinka hän pystyy sanomaan tuttavilleen päin naamaa, että heidät on irtisanottu? Tehdas on Törmälän ainut ylpeydenaihe, se pitää koko kylän kasassa. Mitä asukkaille jää työpaikan menettämisen jälkeen käteen? Liput Metallican keikalle ja uusi selkäreppu.

Olen lukenut joskus vuosia sitten Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen ja tykkään hänen rennon hauskasta kirjoitustavasta. Metsäjätin aihe ei ennakkoon kiinnostanut minua kovinkaan paljon, joten nostan hattua kirjailijalle, joka kirjoittaa niin hyvin ja mielenkiintoisesti että saa minut suorastaan ahmimaan kirjaa, jonka aiheesta en ymmärrä pätkän vertaa. Olen armottoman huono ymmärtämään mistä esim. YT-neuvottelut johtuvat, mitä ne edes on. Metsäteollisuudesta en myöskään ymmärrä yhtään sen enempää, mutta tämä kirja opetti uutta siitäkin. Nousiainen kuvailee myös henkilöitä hienosti. Sekä Pasi että Janne, jotka vuorottelevat kirjan kertojaääninä, olivat todentuntuisia, tavallisia suomalaisia miehiä. Heillä oli samantyyppinen tausta mutta niin erilaiset elämät. Heidän välinen kontrasti ja ystävyyssuhde oli minusta kirjan parhaita ja mielenkiintoisimpia juttuja.

Pidän Nousiaista jotenkin hauskuuttajana, pitkälti varmasti Vadelmavenepakolaisen vuoksi, ja vaikka Metsäjätin aihe on rankka ja vaikea, kyllä kirjailija tässäkin hauskuuttaa. Törmälän väki on kaikessa negatiivisuudessaan samalla hauskoja ja osaavat kaikesta päätellen joskus nauraa itselleenkin. Kirjassa on kuitenkin paljon alakuloisuutta ja traagisiakin ihmiskohtaloita, mutta minusta tämä kirja on kuitenkin hirveän maanläheinen ja todentuntuinen. Pystyn myös hyvin kuvittelemaan Törmälän kaltaisen, pienen suomalaisen kylänpahasen jossa kaikki tuntevat toisensa, jossa on yksi baari ja yksi kauppa ja jossa kaikki juoruilevat toisistaan. Olen itse asunut elämäni ensimmäiset 20 vuotta samantyyppisessä kaupunginosassa ja ymmärrän asumistavan hyvät puolet, mutta myös ne huonommat puolet. Metsäjätti on minusta hyvä kuvaus suomalaisuudesta ja suomalaisesta kulttuurista ja metsätaloudesta ei ole tietääkseni hirveästi aiemmin kirjoiteltu. Tärkeä ja hieno kirja Nousiaiselta ja en tosiaankaan pahastu, jos tämä olisi Finlandiaehdokkaana;)


★★★★+

Metsäjätti on myös luettu seuraavissa blogeissa:
 Kirjainten virrassa, Ilselä, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä,  Mari A:n kirjablogi, kirjahamsteri

Hotelli Panama / Jamie Ford

Hotelli Panama / Jamie Ford

Alkuteos: Hotel on the Corner of Bitter and Sweet, 2009

Karisto, 2011. 384 sivua

Suomentaja: Annukka Kolehmainen

Kannen suunnittelu: Pirta Syrjänen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Eletään vuotta 1986 Yhdysvaltain Seattlessa. Juuri leskeksi jäänyt Henry saapuu vanhan hotelli Panaman ulkopuolelle ja huomaa, että vuosia laudoitettuina olleet ikkunat ovat nyt aukaistu. Henry astuu sisään ja muistot tulvivat hänen mieleensä. Muistot vuosien takaa, sotavuosilta 1940-luvulta.

Jamie Fordin esikoisromaani Hotelli Panama kertoo rinnakkain vuodesta 1986 sekä 1940-luvun tapahtumista. Henry löytää Hotelli Panaman kellarista kasoittain tavaroita jotka kuuluvat japanilaisperheille jotka pakotettiin sodan aikana, vuonna 1942, pakenemaan keskitysleirille. Tavaroiden joukosta Henry löytää poikansa avulla tuttuja, rakkaita esineitä. Levyllisen musiikkia vuosien takaa, levyllisen kauniita muistoja jotka kaikessa kauneudessaan tekevät myös kipeää.

Vuonna 1942 Henry oli kaksitoistavuotias. Hän asui Seattlen kiinalaiskorttelissa ankaran isänsä sekä hiljaisen, varovaisen äitinsä kanssa. Isä oli pakottanut Henryn amerikkalaiseen kouluun jossa poikaa kiusattiin rinnassa komeilevasta "olen kiinalainen" -merkistä jonka Henryn isä pakotti poikansa ylle. Ainut pieni päivittäinen piristys oli tunnin mittainen työskentely koulun ruokalassa. Henryn oli pakko tehdä töitä koulupäivän aikana, jotta hän kiinalaisten vanhempien lapsena sai käydä amerikkalaista koulua. Ruuan tarjoilu töykeille amerikkalaislapsille ei Henryä kiinnostanut, mutta keittiössä auttoi myös Keiko. Kaunis, japanilaisten vanhempien Amerikassa syntynyt tytär, kaksitoistavuotias Keiko joka niin ikään joutui työn avulla ansaitsemaan paikkansa amerikkalaisessa koulussa. Henry ja Keiko tapailivat myös koulun jälkeen, usein tapaamispaikka on kiinalais- ja japanilaiskorttelin välissä, hotelli Panaman kohdalla. Kellarikuppiloissa soi jazz kun Henry ja Keiko suunnistivat retkilleen.

Nuorten kielletty rakkaus päättyy kuitenkin traagisesti kun Keikon perhe lukuisten muiden japanilaisperheiden tavoin pakotetaan lähtemään keskitysleirille kaupunkien ulkopuolelle. Henry jää yksin isän kanssa, joka ei enää puhu hänelle, sekä äidin joka ei uskalla panna miehelleen kampoihin. Henry jää yksin amerikkalaislasten kouluun ja ainut ilo hänen päivissään on enää hetki jolloin hän saapuu kotiin ja näkee, josko Keikolta olisi tullut uusi kirje. Alussa kirjeitä saapuu usein, mutta pian ne loppuvat kokonaan. Näinkö helposti Keiko unohti Henryn?

Vuosia myöhemmin, 1986, kaikki muistot sotavuosilta palaavat Henryn mieleen. Hän muistaa Keikon kauniit silmät, tämän pehmeät, täydelliset kädet kun ne puristivat Henryn omaa kättä. Keikon keltaisen keämekon joka liehui tuulessa ja Keikon mustia hiuksia koristaneen valkoisen kangasnauhan. Hän muisti Keikon luonnoslehtiöt, hänen yksityiskohtaiset piirustuksensa ja hänen kauniit, pehmeät hiukset. Kampaillessaan uuden arjen kanssa vaimon kuoleman jälkeen Henry miettii menneisyyttään, pitäisikö hänen vielä kerran yrittää etsiä Keiko käsiinsä, vai onko rikkinäistä levyä enää mahdoton korjata?

Olin aika varma jo ennen kirjan lukemista, että pitäisin tästä ja kyllä vain -viihdyin erinomaisesti tämän kirjan parissa! Pidin siitä, että kirjan tapahtumat vaihtelivat sotavuosissa ja vuodessa 1986. Minusta Henry oli ihanan sympaattinen päähenkilö, hänen ajatuksiinsa oli helppo samaistua ja hänestä oli helppo pitää. Henryn isä aiheutti taas vahvoja päinvastaisia tunteita - niin ankara, ilkeä ihminen! Henryn ja Keikon suloinen nuori rakkaus oli hienosti kuvailtu ja aiheena toinen maailmansota, kaikessa kauheudessaan, kiinnostaa minua kovasti. Olikin kerran mukava lukea sodasta hieman eri näkökulmasta - nyt kertojina toimi eurooppalaisten sijasta aasialaisperheiden Amerikassa syntyneet ja eläneet lapset.

Tämä on Jamie Fordin esikoisromaani ja minusta tämä on esikoiseksi todella vahva. Tarina pysyy mielenkiintoisena alusta loppuun ja kielikin kantaa. Muutamassa kohdassa huomasin outoja lauserakenteita ja sanavirheitä, mutta eipä ne nyt hirveästi päässeet häiritsemään. Kokonaisuutena kuitenkin erittäin hyvä lukukokemus ja suosittelenkin tätä kaikille lämpimästi. Kirjan takakansitekstiä en kuitenkaan suosittele lukemaan sillä mielestänise spoilaa, taas kerran, ihan liikaa!


★★★★+

He eivät olleet eläimiä / Anu Silfverberg

He eivät olleet eläimiä / Anu Silfverberg

Avain, 2011. 256 sivua

Kannen suunnittelu: Satu Kontinen

Mistä minulle? saatu arvostelukpl kustantajalta

Anu Silfverbergin uusi novellikokoelma He eivät olleet eläimiä koostuu kymmenestä lyhyestä tarinasta. Näissä novelleissa ihmiset kohtaavat toisensa mutta mietitään myös, kuinka me ihmiset lopulta eroamme eläimistä:

"Mikä lopulta erottaa ihmisen eläimestä? Mikä muu kuin tavarat, velvollisuudet ja valheet?"

Kokoelma sisältää monipuolisia novelleja; yhden jossa veljekset tapaavat toisensa isän kuoleman jälkeen tämän asunnossa, toisen jossa raskaana oleva nainen tapaa raskaana olevan emakon. Yhdessä novellissa masentunut äiti ei jaksa omaa lastaan mutta kohdistaa hellyytensä vieraaseen, pulassa olevaan lapseen ja toisaalla jätetty vaimo seuraa miehensä ja tämän uuden naisen suhdetta ehkä hieman liiankin läheltä.

Minä en tunnetusti ole kovinkaan suuri novellien ystävä, minulle jää lyhyistä tarinoista yleensä vain sellainen fiilis, että haluaisin lukea enemmän. Tässäkin oli muutamassa kohdassa juuri niin, mutta minusta useimmat näistä tarinoista oli juuri sopivan pituisia tällaisina lyhyinä novelleina. Minun suosikkinovelleihini tästä kirjasta kuuluu ehdottomasti "Raija Orava" sekä "Liima". Ensiksi mainittu kertoo juurikin niistä kahdesta aikuisesta veljeksestä jotka tapaavat ensi kerran pitkään aikaan kun he saapuvat kuolleen isänsä asunnolle siivoamaan ja jakamaan tämän tavaroita. "Liima" taas kertoo masentuneesta äidistä joka suuttuu omalle lapselleen, mutta osoittaakin kiintymystä ja hellyyttää vierasta lasta kohtaan.

Silfverbergin kieli on kaunista ja takakannen teksti "viiltävän tarkkaa" kuvailee hänen kielenkäyttöänsä mielestäni hyvin. Novelleissa käsitellään tärkeitä aiheita ja jokaisesta jää käteen jokin opetus tai jokin ajattelemisen arvoinen seikka. Vaikka minun on hieman vaikea arvioida novelleja minä siis tykkäsin tästä kokoelmasta aika paljonkin, jokainen pieni tarina oli omalla tavallaan hyvä. Ja luulen, että (entisenä) novellivihaajana opin vihdoin oikean tavan lukea näitä kokoelmia: ei koko kirjaa putkeen, vaan yksi herkkupala silloin tällöin!


★★★+

Lauantai / Ian McEwan

Lauantai / Ian McEwan

Alkuteos: Saturday, 2005

Otavan kirjasto, 2006. 388 sivua.

Suomentaja: Juhani Lindholm

Kannen kuva:  Chris Frazer Smith

Mistä minulle? ostos viime vuoden kirjamessuilta

Ian McEwanin Lauantai valikoitui lukupiirimme kuukauden kirjaksi. Lauantai kertoo, nimensä mukaisesti,  yhdestä lauantaista neurokirurgi Henry Perownen elämässä. Vaikka kyseessä on vain yhden päivän tapahtumat, ei kirja kuitenkaan mene tylsäksi asioiden listaamiseksi vaan siinä kerrotaan paljon Perownen menneisyydestä ja myös tulevasta.

Eletään vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeistä aikaa. Henry Perownen aamu alkaa jo aamuyöllä kun hän ei saa nukutuksi joten päivä lähtee käyntiin liekehtivän lentokoneen katselulla makuuhuoneen ikkunasta. Terrori-iskujen jälkeen kaikki mikä muistuttaa niistä tapahtumista, saavat Henryssä aikaan pelon tunteita. Lentokoneen katselun jälkeen Henry jatkaa aivan normaalin vapaapäivän viettoa, mutta aamuiset näkymät ikkunasta ja kaupungilla liikkuvat mielenosoittajat tuovat mieleen paljon ajatuksia maailman tilanteesta ja politiikasta. Henry lähettää kuitenkin rakkaan vaimonsa töihin ja jatkaa vapaapäiväänsä pelaamalla squashia työkaverinsa kanssa. Lauantai muuttuu lopulta hyvin erilaiseksi vapaapäiväksi sillä Henry huomaa pian, että päivästä ei tullut alkuunkaan sellainen kuin hän oli suunnitellut.
En aio kertoa juonesta sen enempää, sillä jo kirjan kansilieve paljasti minusta tapahtumista liikaa. Suosittelen siis lukemaan ja kokemaan päivän tapahtumat ihan itse.

McEwanin kirja kertoo hienolla tavalla kuinka pienillä yksittäisillä tapahtumilla voi olla kovin suuri merkitys yhden ihmisen tai yhden perheen elämässä. Kirjassa käsitellään lääketiedettä, psykologiaa, yhteiskuntaa, politiikkaa, rakkautta, pelkoa ja vihaa. Olen usein kovasti tykästynyt McEwanin tapaan luoda henkilöhahmoja kirjoihinsa, niin myös tässä. Henry Perowneen on helppo samaistua ja hänestä on helppo pitää. Myös Perownen ympärillä pyörivät ihmiset, perheenjäsenet ja työkaverit ovat hienosti kuvailtuja ja heitä on kaikenlaisia. Mainittakoon esimerkiksi Perownen vaimon isä, kuuluisa omaperäinen runoilija joka oli kaikessa koppavuudessaan varsin mielenkiintoinen tapaus.

Lauantai on myös kielellisesti taattua McEwania. Minusta McEwan kirjoittaa kauniisti ja tässä kirjassa esimerkiksi squashottelun kuvailu oli todella yksityiskohtaista ja hienoa. Minusta se on myös taitavan kirjailijan merkki, jos osaa kirjoittaa lähes 400 sivua yhden päivän tapahtumista kirjan silti olematta tylsä. Koska yhden päivän tapahtumiin oli myös lisätty Henryn ajatuksia menneestä ja tulevasta, pysyi mielenkiinto yllä läpi koko kirjan. Ja erityisesti yhden käännekohdan jälkeen ahmin kirjan loppuun saakka täysin uppoutuneena...

En oikein osaa enää laittaa lukemiani McEwaneita paremmuusjärjestykseen, mutta ehkä ei tarvitsekaan. Ian McEwan on yksi suosikkikirjailijoitani ja minulla on vielä paljon kehuttu Sovitus lukematta. Odotan siis sen lukemista innolla ja olen varsin tyytyväinen tämänkertaiseen kirjavalintaamme lukupiirissä. Suurin osa meistä oli aika samoilla linjoilla ja tykkäsi kirjasta ja se on lukupiirillemme jokseenkin harvinaista;)


★★★★


Kirjaa on käsitelty myös seuraavissa blogeissa:

Leena Lumi

ja Kirjavinkeissä.