Frida ja Frida / Emma Juslin

Frida ja Frida / Emma Juslin

Teos & Söderströms, 2008. 260 sivua.

Suomentanut: Jaana Nikula

Alkuteos: Frida och Frida, 2007

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

Kannen maalaus: Beni Juslin

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Emma Juslinin kehuttu kirja Frida ja Frida on jälleen kirja, joka on majaillut sekä lukulistallani, että omassa kirjahyllyssäni kauan. Nyt päätin tarttua tähän ihan ex-tempore, ilman sen kummempia ennakko-odotuksia.

Kirjan kertojana toimii 13-vuotias Selma, joka on seitsenlapsisen perheen keskimmäinen. Selman vanhempi sisar Irina on lähtenyt maaseudulta Pariisiin maalaamaan ja opiskelemaan, ja Selma kaipaa sisartaan. Mutkikas perhe-elämä ei tee Selman arjesta yhtään helpompaa, ja Irinalta saapuvat kirjeet piristävät tytön arkea.

Irinan maalauskoulussa on eräs ihana tyttö, tukholmalainen Frida, jota Irina ihailee yhtä paljon kuin suurta idoliansa Frida Kahloa. Frida ja Irina ajautuvat rakkaussuhteeseen, mutta heidän saapuessaan Suomeen juhannuksenviettoon käy ilmi että heidän rakkautensa ei ole kaikille helppo pala nieltäväksi. Juhannuksen aikana selviää myös asioita menneisyydestä, kipeitä muistoja ja salaisuuksia.

Juslin kirjoittaa sujuvasti ja helposti, vaikka hieman haikailinkin alkukielisen kirjan perään. Frida ja Frida on kuitenkin tarkka ja taitava kuvaus oikeastaan kahden nuoren naisen näkökulmasta elämään. Pidin toisaalta Selman taistelusta, mutta vielä enemmän ehkä Irinan osuuksista, joissa hän kertoi elämästään Ranskassa, mietti identiteettiään, seksuaalisuuttaan ja parisuhdettaan.

Frida ja Frida sisältää riipaisevan hienoja yksityiskohtia arjesta ja elämästä yleensä. Kirja kuvailee myös todentuntuisesti ja uskottavasti sekä 13-vuotiaan kasvukipuja, että parikymppisen Irinan ajatuksia. Tuntuu uskomattomalta, että tämä on jo Juslinin toinen romaani ja että hän on kirjoittanut tämän ollessaan minun ikäiseni!

Tärkeistä aiheista kertova kirja on mielenkiintoinen, nopealukuinen ja varsin mukaansatempaava. Jokin syvyys tästä jäi kuitenkin puuttumaan, eikä kirja koskettanut minua ihan niin paljon kuin olin toivonut. Kiinnostava tuttavuus kuitenkin, ja voin taas ruksata yhden kirjan omasta hyllystäni (ja TBR-100 -listaltani) luetuksi.

★★★

Kesän varjot / Bo Carpelan

Kesän varjot / Bo Carpelan

Otava, 2005. 203 sivua.

Alkuteos: Berg, 2005.

Suomentanut: Oili Suominen

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? kirpparilöytö

Bo Carpelanista on vuosien varrella tullut yksi suosikkikirjailijoistani. Hänen kaunis kielenkäyttönsä hurmaa aina, ja noin vuosi sitten lukemani Lehtiä syksyn arkistoista on yksi kauneimpia lukuelämyksiä ikinä. Sain Finlandiahaastetta varten taas yhden uuden lukusuorituksen, ja oman hyllyn lukuhaastekin eteni yhdellä kirjalla, kun tartuin Carpelanin Kesän varjot -romaaniin joka voitti Finlandiapalkinnon vuonna 2005.

Mattias Bergmark saa lyhyen kirjeen lapsuudesta tutulta Sonjalta. Vanha nainen asuu Bergissä, jossa myös Mattias vietti lapsuutensa. Sonja on vakavasti sairas ja haluaa tavata Mattiaksen Bergissä vielä ennen kuolemaansa. Mattiaksen reissusta tulee matka lapsuuden maisemiin, kipeisiin muistoihin ja sotakesän tapahtumiin. Mattias ja Sonja käyvät läpi erään rankan kesän tapahtumia. Kahdeksanvuotias Mattias oli korviaan myöten rakastunut kauniiseen Sonjaan, mutta tuona kesänä tapahtui paljon muutakin. Mitä yhteisille tuttaville tapahtui, kuka oli syyllinen, kuka edelleen viaton?

Carpelanin kieli on aivan omanlaistaan, täydellisen kaunista ja runollista. Minä luin tämän kirjan ihan väärään aikaan, ensimmäiset viikot joululoman jälkeen ovat olleet kiireisiä ja hieman stressaaviakin. Olisin ennemmin kaivannut juonivetoista, nopeatempoista kirjaa illan lukuhetkilleni, eikä Carpelanin hidas kerronta oikein sopinut mielialaani. Pidin Kesän varjoista silti kovasti, ja jos olisin lukenut tämän rauhallisena hetkenä olisin ihastunut tähän vielä enemmän. Kirjan juoni ei ole pääasiassa, vaan kauniin kielen luomat mielikuvat ja kirjan tunnelma oli tässä parasta.

Pidin myös Carpelanin hieman salaperäisestä kerrontatavasta. Mattiaksen lapsuudenmuistoja  voi arvailla, niistä paljastetaa hieman ja lukija aistii, että jotakin erikoista siellä on tuloillaan. Pikkuhiljaa nämä muistot paljastuvat myös lukijalle, ja Mattiaksen perheestä ja lapsuudesta paljastuu iso kasa mielenkiintoisia henkilöitä, tapahtumia ja ihmiskohtaloita.

Minä tunnistan Kesän varjojen hienouden. Ymmärrän miksi se on Finlandiavoittaja ja hurmaannuin, jälleen kerran, Carpelanin upeasta kielenkäytöstä. En silti ihastunut tähän kirjaan tällä lukukerralla ihan täydellisesti, mutta kuten jo sanoin, se ei ole kirjan vika. Ajankohta vain oli väärä. Kesän varjot etenee hitaasti, se vaatii aikansa ja keskittymistä jos haluaa pysyä kielessä, tunnelmassa ja Mattiaksen ajatuksissa mukana. Tämä oli kuitenkin kauniin haikeamielinen kirja, johon varmasti palaan joskus paremmalla ajalla, elämän hieman rauhoituttua.

★★★+

Havet / Monika Fagerholm & Martin Johnson

Havet / Monika Fagerholm & Martin Johnson

Söderströms, 2012. 172 sivua.

Kannen suunnittelu:Maria Appelberg

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Edellisellä kirjastoreissulla mukaani tarttui Monika Fagerholmin ja Martin Johnsonin tekstikokoelma Havet. Kirja sisältää neljä pidempää esseetä, ja näiden lisäksi useamman lyhyemmän kirjoituksen. Yhteistä kaikilla teksteillä on meri, joka on tavalla tai toisella läsnä kaikissa teksteissä. Kirja sisältää haastatteluja, runoja ja muisteluita.

Kirjaan mahtuu esimerkiksi haastattelu viime vuoden kirjallisuuden Nobelvoittaja Tomas Tranströmerin kanssa. Tranströmer viettää kesät Ruotsin Runmarössä vaimonsa kanssa. Runmarö on Tranströmerin kotipaikka, saari jolla useimmat hänen runoistaan on luotu. Fagerholm ja Johnson kirjoittavat myös varsin paljon Itämerestä. Siitä, kuinka Itämeren kuoleminen pitkälti johtuu meistä ihmisistä. Kirjaan mahtuu toki myös iloisempia ja kevyempiä tekstejä, joissa meren läheisyyden voi lukijana aistia. Välillä kirjoittajat kuvailevat kauniita lapsuuden kesäpaikkojaan meren äärellä, ja toisaalla taas merellä paljon matkustaneet kertovat omista kokemuksistaan.

Kirjassa lukija saa myös tutustua esimerkiksi uima-altaan historiaan, sekä tutustua tanskalaisperheeseen joka joutui somalialaisten merirosvojen kidnappaamaksi. Kirjan loppua kohden on myös pidempi teksti nimeltä Masafuera, joka on oikeastaan osa kirjan viimeistä esseetä. Masafuerassa tutustutaan Jonathan Franzenin ajatuksiin hänen kirjoittaessaan suosittua romaaniaan Vapaus. Minä en ole vielä Franzenia lukenut, mutta tämän tekstin myötä innostuin Vapaudesta kyllä entistä enemmän! Masafuerassa kerrotaan myös Franzenin hyvän ystävän, kirjailija David Foster Wallacen vaikutuksesta Franzenin kirjoittamiseen. Ja toki myös tämä tarina on tiiviistii kytköksissä mereen ja erääseen pieneen saareen...

Havet on monipuolinen kokoelma tekstejä. Kirjassa otetaan esille monta näkökulmaa ja erilaista aihetta, mutta yhteistä näillä kaikilla on se meri. Minä pidän merestä, mutta olen ehkä vielä enemmän järvi-ihminen. Pidin kuitenkin suurimmasta osasta Fagerholmin ja Johnsonin teksteistä, vaikka mukaan mahtui muutama, josta en niinkään innostunut. Kielenkäyttö oli kaunista, välillä jopa runoilevaa, ja olen tyytyväinen, että luin tämän kirjan alkuperäiskielellään ruotsiksi. Minua häiritsi hieman se, että en missään vaiheessa ollut varma kumpi kirjan kahdesta kirjailijasta on kirjoittanut minkäkin tekstin. Kielenkäytöstä en pystynyt tätä päättelemään, enkä kaikissa teksteissä oikein aiheestakaan. Ihan kiva ja nopealukuinen välipalakokoelma Havet kuitenkin oli, vaikka minä jäinkin kaipaamaan hieman sitä jotain. Kirjan kansikaan ei oikein hivele minun silmääni, vaikka värimaailma ihan kaunis onkin.


★★★

En muuten löytänyt tästä kirjasta muita blogiarvioita. Jos niitä kuitenkin on, linkittäkäähän! Lukisin mielelläni myös muiden lukukokemuksesta :).

Lukuhaaste: Underbara finlandssvenskor vid papper

Muumipeikko ja pyrstötähti / Tove Jansson

Muumipeikko ja pyrstötähti / Tove Jansson

WSOY, 2010. 144 sivua.

Alkuteos: Kometen kommer, 1946

Suomentanut: Laila Järvinen & Päivi Kivelä

Kannen suunnittelu: Jukka Aalto

Mistä minulle? ystävältä lainassa

Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti on ollut minulle pitkä projekti. Syy siihen on se, että olen lukenut tätä yhdessä ystäväisen kanssa ääneen toisillemme. Tapaamme valitettavan harvoin, sillä asumme eri paikkakunnilla, joten lukeminen on edennyt hitaasti. Tämä oli kuitenkin hauska, erilainen lukukokemus juuri tuon lukutavan vuoksi.

Muumipeikko ja pyrstötähti-kirja alkaa, kun Muumilaaksossa herätään outoon päivään. Koko maailma on mustanharmaan pölyn peitossa ja pessimistinen Piisamirotta arvioi, että aurinkokunta on tuhoutumassa. Niinpä Muumipeikko ja pieni otus Nipsu päättävät lähteä kaukaiselle tähtitornille ottaakseen selvää tästä erikoisesta ilmiöstä. Matkan varrella he tapaavat huuliharppua soittavan Nuuskamuikkusen, Nipsu löytää pienen kissanpennun josta tulee hänen uusi ystävänsä ja Muumipeikko pelastaa suloisen Niiskuneidin kiipelistä. Reissu tähtitornille vie kaveruksilta paljon aikaa ja matkaan mahtuu monia mutkia ja kommelluksia. Pian he huomaavat, että aurinkokunnan tuhoon on enää päivä aikaa ja kotiväelle pitäisi ehtiä ilmoittaa, että kuuma, hehkuva ja vaarallinen pyrstötähti on lähestymässä maata.

Muumikirjat ovat ehdottomasti lapsuuteni suosikkikirjoja, ja näitä pidempiä Muumitarinoita onkin kiva lukea nyt aikuisiälläkin. Minä pidin tästä todella paljon, ja odotan innolla, että ehdin lukea Janssonilta muitakin kuin Muumikirjoja. Tällaisia loistavia klassikkotarinoita on todella vaikea arvioida, en osaa sanoa tästä oikein muuta kuin että kyllä Muumit toimii hyvin vielä vanhempanakin! Nuorempana tämä kirja olisi varmasti ollut minulle todella jännittävä mutta nyt pystyin nauttimaan lukemisesta pelkäämättä ;). Minä olen aina ihaillut Janssonin tapaa kuvailla satujensa hahmoja. Minusta niin monella Muumilaakson asukkaalla on mielenkiintoinen, täysin omanlaisensa persoona. Hassu Nipsu on kauan ollut suosikkini ja varovainen ja turhamainen Niiskuneiti taas hieman ärsyttävä. Niisku taas vuorostaan osoittaa tässäkin kirjassa älykkyyttään, pätee ja viisastelee rasittavuuteen saakka.

Oikein mukava kirja siis, jota oli ilo lukea vuosien Muumitauon jälkeen. Seuraavaksi aion lukea Janssonilta Kesäkirjan ja lisää Muumejakin jossain vaiheessa. :)


★★★★


Myös Maija on kirjoittanut tästä kirjasta.

Sprickor / Kjell Westö

Sprickor Valda texter 1986 - 2011/ Kjell Westö

Söderströms, 2011. 335 sivua.

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Kjell Westö on viime vuosina noussut yhdeksi ehdottomaksi lempikirjailijakseni. Viime vuoden lopulla lukemani Missä kuljimme kerran on näin jälkeenpäin ajateltuna noussut myös kaikkien aikojen suosikkikirjojeni joukkoon. Todella mieleenpainuva ja taitavasti koottu tarina. Viime vuonna ilmestynyt Westön "tarinakokoelma" Sprickor (suom. Halkeamia) osui eteeni kirjastoreissulla alkuvuodesta ja päätyi tietysti mukaan kotiin.

Sprickor sisältää 71 Westön kirjoittamaa lyhyttä tekstiä vuosilta 1986 - 2011. Kirjassa on eniten kolumneja esimerkiksi Yhteishyvä- sekä Veikkaaja -lehdistä, mutta mukaan mahtuu myös pari pidempää tekstiä. Kirja on jaettu seitsemään osaan tekstien aiheiden mukaan. Tekstit kertovat Westölle rakkaista aiheista, Helsingistä ja helsinkiläisyydestä, musiikista, suomenruotsalaisuudesta, urheilusta ja kirjoittamisesta. Itse koin urheilusta ja kirjoittamisesta kertovat tekstit mielenkiintoisimmiksi, mutta Westöllä oli monta hyvää pointtia myös esimerkiksi maahanmuuttajista ja vieraista  kulttuureista. Erityisen kovaa minuun iski tekstit nimeltä "Jag, modegurun" , "Till snällhetens lov" sekä kirjan pidempiä tekstejä oleva "Brev till Jukka Kemppinen" jossa Westö kertoo itsestään kirjailijana.  Kirjan viimeisessä tekstissä, "Belöningar", Westö kertoo hauskasti ja osuvasti hänen saamiensa kirjallisuuspalkintojen ja palkintoehdokkuuksien, sekä rakkaan harrastuksen, kalastuksen, yhteydestä. Westö kirjoittaa, että mitä huonompi kalasaalis -sitä suurempi todennäköisyys on ollut, että hän on voittanut kirjallisuuspalkinnon. Sama on toiminut myös päinvastoin. Vuoden 2006 Finlandiavoiton jälkeen kesti kolme vuotta ennen kuin Westö taas sai isoja kalasaaliita kesämökillään kun taas aiempina vuosina, Westön jäädessä Finlandiapalkinnon ulkopuolelle, kalaa oli tullut runsaasti.

Minä en ole kovinkaan suuri novellien tai muiden lyhyiden tekstien ystävä, mutta Westön parin sivun mittaisia kolumneja luin mielelläni. Taitaakin olla niin, että luen mielelläni ihan mitä vain Westön kirjoittamaa. Sprickor sai minut yhä innostuneemmaksi romaanista Älä käy yöhön yksin joka minulla on vielä lukematta. Westö kertoo yhdessä tekstissään kyseisen romaanin kirjoittamisprosessista aika paljon, joten haluan ehdottomasti lukea sen pian.

Minä nautin Westön kielestä ja oivaltavista kolumneista. Eniten pidin tässä kirjassa kuitenkin siitä, että Westö antaa itsestään aika paljon. Minusta tuntuu, että tunnen tämän viisikymppisen suomenruotsalaisen kirjailijan tämän kirjan jälkeen paljon paremmin, ja osaan nauttia miehen romaaneista vielä enemmän (jos se on edes mahdollista...). Odotan innolla Westön seuraavaa romaania jonka pitäisi ilmestyä ensi vuonna, mutta onneksi minulla on vielä monta vanhempaa romaaniakin lukematta.


★★★★

Norkku on myös lukenut tämän ruotsiksi, ja ainakin Riina, Minna/Ilse, Joana ja Jum-Jum suomeksi. 

Lukuhaaste: Underbara finlandssvenskor vid papper 

Seglats i september / Johan Bargum

Seglats i september / Johan Bargum

Atlantis/Söderströms, 2011. 123 sivua.

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Johan Bargumin pieni, kaunis romaani Seglats i september tarttui mukaani kirjastoreissulla vain kehuvien blogiarvioiden vuoksi. Tämä osoittautuikin vaikuttavaksi pieneksi kirjaksi, mutta minun on todella vaikea keksiä tästä kirjoitettavaa. Yritän kuitenkin sanoa jotakin:

Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa kuullaan Olofin tarina. Hän kertoo oman versionsa eräästä syyskuisesta purjehdusretkestä poliiseille. Toisen osan kertojana toimii Harald, Olofin tuttava ja purjehdusreissun toinen osallistuja. Hän kertoo oman näkemyksensä, oman tarinansa, kirjeen muodossa. Miehet ovat lähteneet syksyiselle purjehdusretkelle, viimeiselle yhteiselle. He eivät ole ystäviä, heitä yhdistää vain eräs nainen, ihana Elin kauniine hiuksineen. Syksyinen retki päättyy kuitenkin odottamattomasti ja retkellä ilmenee yhtä sun toista. Tarina kietoutuukin menneisyyden, rakkauden ja kuoleman ympärille. Tapaamme myös Haraldille tärkeän Rufus-koiran, mutta mikä lopulta on koiran rooli kaikessa?

Syyspurjehdus on kaunis pieni kirja. Se on rauhallinen ja nopealukuinen, mutta tyynen pinnan alla tapahtuu paljon. Eniten taitaa tapahtua kahden miehen pään sisällä, kahden miehen, jotka kumpikin muistelevat rakkauttaan samaan naiseen. Pidin tavattomasti Syyspurjehduksen melankolisesta, syksyisen rauhallisesta tunnelmasta ja tavasta, jolla Bargum tuon tunnelman kielen avulla loi. En ymmärtänyt kaikkia purjehdustermejä, mutta se ei haitannut lukemistani sen suuremmin.

Syyspurjehdus jättää paljon kysymyksiä auki, lukijana jopa lopputuloksen saa aika lailla tulkita itse. Sitä paitsi kirjassa on paljon symboliikkaa, minä jäin miettimään Rufus-koiraa, komisariota sekä hieman Haraldin kertomuksen loppuosaakin. Ja minkälainen nainen Elin oikein lopulta oli? Minä pidin siitä, että kaikkea ei pureskeltu valmiiksi ja jäin jälkeenpäin miettimään tapahtumia. Syyspurjehdus on synkkä, melankolinen, tunnelmaltaan tiivis ja rauhallinen pieni kirja. Tiedän, että palaan tähän vielä.


★★★★


Katso myös Lumiomenan, Leena Lumin, Marian, Joanan, Linnean ja Karoliinan arviot kirjasta.  

Lukuhaaste: Underbara finlandssvenskor vid papper

Blad ur höstens arkiv / Bo Carpelan

Blad ur höstens arkiv / Bo Carpelan

Schildts, 2011. 204 sivua.

Kannen suunnittelu: Anders Carpelan

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

 Voi että! Jos minulla olisi tapana alleviivata kauniita lauseita ja tekstinpätkiä lukemistani kirjoista, Bo Carpelanin Blad ur höstens arkiv ( suom. Lehtiä syksyn arkistosta) olisi kauttaaltaan alleviivattu. Jokaisella sivulla, lähes jokaisella rivillä oli niin kauniita kuvia ja ajatuksia, että huokailin ihastuneena jatkuvasti.

Blad ur höstens arkiv sisältää kauniita, lyhyehköjä tekstinpätkiä eläkkeelle jääneen tilastotieteilijä Tomas Skarfeltin kynästä. Hän saapuu kesämökille Uddaan, jossa hän kirjoittelee muistokirjaansa, hän kirjoittaa itsensä muistiin. Kirjoittamisen ohella Skarfelt käy tervehtimässä 94 vuotiasta äitiään hoitokodissa ja miettii maailman menoa naapurissa asuvan viisivuotiaan Slanten-pojan kanssa. Skarfelt muistelee menneisyyttään, miettii elämää ja kuolemaa syksyn maisemissa ja tunnelmissa, ja seuraa elämän kehittymistä syksyn vaihtuessa alkutalveen.

Carpelanin kieli on aivan uskomatonta. Tämä kirja ei ole juoneltaan erikoinen, mutta kielellisesti tämä antaa lukijalle aivan tavattomasti. Tämä kirja ottaa ensinnäkin esille kaiken sen, jota syksyssä rakastan. Kirjan lukemisen jälkeen rakastan tuota vuodenaikaa, jos mahdollista, vielä entistä enemmän. Carpelan luo kielenkäytöllään tavattoman kauniin tunnelman koko kirjaan. Kirja on samalla kaunis, mutta myös haikea. Lukiessani minulle tuli yhtäaikaa rauhallinen, mutta myös surullinen olo, ja aloin kaipaamaan syksyä ihan mielettömästi.

Carpelan yhdistelee kirjassa paljon vaikeitakin aiheita. Elämää ja kuolemaa, kasvamista ja vanhenemista. Kielellään hän luo mitä upeimpia kielikuvia, tomaattien leikkaamisen yhdistäminen vanhenemisen merkkeihin ei ehkä ole odotettua, mutta toimivaa. Koko kirja on kaunis. Minä halusin lukea tämän alkuperäiskielellä ruotsiksi, koska silloin en menetä mitään, mitä Carpelan on oikeasti kirjoittanut. Olen iloinen että luin tämän ruotsiksi, vaikka kirja kokonaisuutena on suomenkielisenä minusta kauniimpi. Suomenkielisen version kansi kun on aivan upea! Tämä on myös kirja, jonka haluan ehdottomasti omaan hyllyyni, jotta voin palata tähän milloin vain.

Minun sanani eivät riitä kuvailemaan tämän kirjan kauneutta, joten suosittelen lukemaan tämän itse. Kirjasta on kirjoitettu myös monessa muussa blogissa, esimerkiksi Katjalla, Marialla, Ilsellä, Joanalla ja Anna Elinalla. 


★★★★★


Lukuhaaste: Underbara finlandssvenskor vid papper

Vuosisadan rakkaustarina / Märta Tikkanen

Vuosisadan rakkaustarina / Märta Tikkanen

Tammi, 2010. 173 sivua.

Alkuteos: Århundradets kärlekssaga, 1978

Suomentaja: Eila Pennanen

Kannen piirrokset: Henrik Tikkanen

Mistä minulle? Akateemisen kirja-alesta

Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina on ensimmäinen runokokoelma jonka minä saan luetuksi. Kaiken lisäksi pidin tästä todella paljon, joten ehkä runot eivät jääkään minun osaltani tähän. Tikkanen kirjoitti Vuosisadan rakkaustarinan vastineena kirjailijapuolisonsa Henrikin romaanille Mariankatu 26. Vuosisadan rakkaustarina on rehellinen ja koskettava runoelma miehen alkoholiongelmista jotka vaikeuttavat koko perheen elämää.

Tikkanen kuvailee omaa elämää miehensä rinnalla. Perhe-elämää pienten lasten kanssa, elämää jota isän juomiskaudet johtavat. Tikkanen kuvailee niitä tunteita, joita miehen juominen hänessä herättää, avuttomuutta, vihaa, katkeruutta, kapinaa, mutta myös rakkautta joka pitää kaiken kasassa. Kokoelman ensimmäisessä runossa Tikkanen kysyy "Miksi et lähde?". Kysymys on vaikea, kuten lähteminenkin.

Kokoelma on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen kuvailee alkoholismia, toinen perhettä ja rakkautta ja kolmas naisen omia ajatuksia, naisen omaa asemaa. Kaikkein rakinta luettavaa oli Tikkasen kuvaukset pienten lasten asemasta, heidän kysymyksistään ja äitiinsä turvautumisesta kun isä oli pelistä poissa. Tikkanen kuvailee todella hyvin myös kahden taiteilijan yhteiselon vaikeuksia, sitä kuinka miestaiteilijan työt aina menevät naistaiteilijan työn edelle.

Pidä ruususi

raivaa sen sijaan

ruokapöytä

pidä ruususi

valehtele sen sijaan

hiukan vähemmän

pidä ruususi

kuuntele sen sijaan

mitä minä sanon

rakasta minua vähemmän

usko minua enemmän

Pidä ruususi!

Runokokoelma on kokonaisuutena hurjan ahdistava, mutta vaikuttava. Aihe on rankka, ja jokainen pieni tarina, jokainen runo, kertoo aiheesta jotakin tärkeää. Runot koskettavat, ärsyttävät, vihastuttavat. Kokoelman nimi on ironisuudessaan todella sopiva, ja kertoo lukijalle paljon. Vuosisadan rakkaustarina on tietysti kokonaan Märta Tikkasen näkökulmasta kirjoitettu, rehellinen kuvaus alkoholismista, joten minä lukisin nyt mielelläni myös asioiden toisesta puolesta.

Runoista en tiedä mitään, mutta Tikkasen kirjoittamista runoista pidin. Minä ymmärsin mistä tässä puhuttiin, ja runot olivat kuin pieniä, lyhyitä tarinoita. Kohtauksia elämästä. Tämä kirja jää ehdottomasti kirjahyllyyni, ja palaan tähän varmasti uudelleen vielä monta kertaa.


★★★★+