Vuoden 2012 yhteenveto

Vuoden kymmenen parasta kirjaa (sekalaisessa järjestyksessä)

Gå inte ensam ut i natten / Kjell Westö
Blad ur höstens arkiv / Bo Carpelan
Is / Ulla-Lena Lundberg
Oman elämänsä sankari / John Irving
Pakenevat unet / Petri Karra
Etten palaisi tuhkaksi / Gaute Heivoll
Katoamispiste / Joel Haahtela
Norwegian Wood / Haruki Murakami
Nälkävuosi / Aki Ollikainen
Lola uppochner / Monika Fagerholm

Vuoden paras elämäkerrallinen kirja

Jag är Zlatan / Zlatan Ibrahimovich & David Lagercrantz

Vuoden paras lukupiirikirja

Katoamispiste / Joel Haahtela

Vuoden paras novellikokoelma

Muita hyviä ominaisuuksia / Petri Tamminen

Vuoden paras kirjaan pohjautuva elokuva

Poikani Kevin oli järisyttävä kirjana ja tänä vuonna ilmestynyt elokuva onnistui vangitsemaan kirjan tunnelman mielestäni hyvin.

Vuoden kaunein kirjankansi

Illan tullen / Michael Cunningham

Muita hienoja lukukokemuksia vuodelta 2012

Ultramarathon Man / Dean Karnazes, Rakkauden tasavalta / Carol Shields, Kaunis sydän / Cecilia Samartin,   Miniä / Tuomas Kyrö, Redemption / Bryan Clay, Yhden toivon tie / Paula Havaste, Talvipäiväkirja / Paul Auster, Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike / Tuomas Kyrö, Aarteemme kallis / Linn Ullmann, Vihkivedet / Katja Kaukonen, Piin elämä / Yann Martel, Revolutionary Road / Richard Yates, Yövartio / Sarah Waters, Sprickor / Kjell Westö, Seglats i september / Johan Bargum, Illan tullen / Michael Cunningham, Naimapuuhia / Jeffrey Eugenides, Vieras / Riikka Pulkkinen, Kansalliskirja / Turkka Hautala

Kuinka haasteiden kävi?

Aloitin tämän vuoden alussa sekä Underbara finlandssvenskar vid papper -haasteen, ja osallistuin Maailmanvalloitukseni yhteydessä Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen. Suomenruotsalaisilta kirjailijoilta luin yhteensä 11 kirjaa, kahdeksalta eri kirjailijalta. Eurooppalaisia kirjailijoita luin laskujeni mukaan kahdeksasta eri maasta. Haasteita varten luetut kirjat löytyvät tältä sivulta. Olen maailmanvalloituksen lisäksi jatkanut Klassikkohaastetta sekä Finlandia-palkittujen kirjojen lukemista. Nämä haasteet jatkuvat ensi vuonnakin, ja toivon olevani hieman aktiivisempi haasteiden suorittamisen kanssa ;).

***

Kaiken kaikkiaan vuosi 2012 oli hieno kirjavuosi. Olen saanut upeita, mieleenpainuvia lukuelämyksiä, käynyt  hienoja kirjakeskusteluja lukupiirityttöjen kanssa, osallistunut kirjamessuille, tehnyt hyviä kirjaostoksia ja näin vuoden loppussa vielä muuton yhteydessä saanut lisätilaa uusille kirjahyllyille! Uusi kirjaisa vuosi 2013 onkin ihana aloittaa uudessa asunnossa, uusien kirjojen ja kirjahyllyjen järjestelyllä!:)

Onnellista vuotta 2013 kaikille teille, ja suuri kiitos ihan jokaiselle blogini lukijalle! ♥

Gå inte ensam ut i natten / Kjell Westö

Gå inte ensam ut i natten / Kjell Westö

Söderströms, 2009. 556 sivua.

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Kjell Westön romaani Gå inte ensam ut i natten oli "virallinen joulukirjani" tänä vuonna. Kyselin blogin sivupalkissakin ennen joulua, minkä kirjan otan joululukemiseksi ja onnekseni Westön kirja sai eniten ääniä. Minkälaisen lukuelämyksen sainakaan! Nautin tämän kirjan lukemisesta suunnattomasti, tämä oli minulle aivan täydellinen kirja.!

Westö kertoo ihmisten elämästä 1960-luvun Helsingissä. Kirjan ensimmäisessä osassa seurataan Jouni Mannerin, Adriana Mansneruksen ja Ariel Wahlin nuoruutta musiikin parissa. Kolmikolla on oma laulutrio, joka levyttää kasetin jolla on kaksi kappaletta. Arielin kirjoittamasta kappaleesta Älä käy yöhön yksin tulee kolmikolle tärkeä. Pian trio kuitenkin hajoaa, ja Jounista tulee menestynyt toimittaja ja myöhemmin poliitikko. Adrianan elämä ei mene ihan yhtä loisteliaasti. Hän seurustelee muusikoiden kanssa, ja huomaa pian olevansa eksyksissä elämässään. Huonoiten käy kuitenkin ehkä Arielille, joka muuttaa Ruotsiin ja löytää itsensä pian rikollisjengin seurasta, huumeiden ja väkivallan keskeltä. Kun pelko kehittyy liian korkeaksi, Ariel ei näe muuta vaihtoehtoa kuin pyytää apua vanhalta ystävltään Jone Mannerilta.

Kirjan toisessa osassa seurataan Adriana Mansneruksen Eva-sisaren, sekä tämän nuoruuden poikaystävän Frank Lomanin elämää. Frank ja Eva tutustuivat nuorina ja seurustelivatkin virallisesti hetken. Vuosien saatossa heidän suhteensa säilyy läheisenä, ja he pysyvät aina toistensa tukipilareina vaikka eivät virallisesti pari olekaan. Frank on aina rakastanut Evaa, mutta virallinen suhde ei ole kaksikolle enää mahdollinen. Frank ystävystyy mutkien kautta myös Jone Manneriin, joka sillä hetkellä työskentelee erään lehden päätoimittajana. Jouni odottaa suurempia haasteita uralleen, ja palaakin pian politiikan pariin. Jonen kautta Frank oppii tuntemaan uusia asioita myös omasta menneisyydestään, ja saa lisätietoa itselleen tärkeästä asiasta joka hänelle paljastetaan 18-vuotispäivänään. Frank ja Eva selvittävät mitä Jounille, Adrianalle ja Arielille tapahtui, miksi he lopettivat musiikintekemisen, keitä he oikeastaan olivat ja mitkä asiat johtivat kolmikon eri teille?

Westö kirjoitaa, kuten aina, hienosti ja mukaansatempaavasti. Kirjan ensimmäisiltä sivuilta lähtien halusin tietää, kuka Jouni Manner oli, minkälainen persoona oli Adriana Manserus, ja mistä erikoinen Ariel oli lähtöisin. Westön kirja on täynnä mielenkiintoisia henkilöitä, minä opin tuntemaan heistä jokaisen tämän kirjan aikana ja nyt monta päivää lukemisen jälkeen huomaan yhä miettiväni kirjan henkilöitä. Myös tämän kirjan Helsinki-kuvaus on upeaa, ja se saa minut haluamaan kyseiseen kaupunkiin juuri nyt, kävelemään samoilla kaduilla kuin nuori Jouni, tai tutustumaan Frankin ja Evan yhteisiin paikkoihin.

Kjell Westöllä on upea taito kirjoittaa isoja, hienoja ja laajoja tarinoita erilaisista ihmisistä. Gå inte ensam ut i natten on upea, suuri romaani rakkaudesta, musiikista, ihmiskohtaloista, politiikasta ja petoksesta 1960-luvun Helsingissä. Kirjan loppuosassa lähestytään 2000-lukuakin, mutta erityisen kivaa minusta oli lukea juuri 1960- ja 1970-luvun elämästä. Hauskaa oli myös se, että tässä kirjassa oli mukana muutama Westön aiemmista kirjoista tuttu henkilö, esimerkiksi Missä kuljimme kerran-kirjasta tuttu Lucie Lilliehjelm sekä hänen veljensä Cedi.

Huomaan, että minun on vaikea kirjoittaa tästä kirjasta ja sen on pakko olla täydellisen kirjan merkki. On niin paljon kehuttavaa, etten löydä oikeita sanoja kuvailemaan tätä. Gå inte ensam ut i natten jää ikuisesti mieleeni yhtenä parhaista kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Tässä ei ole mitään liikaa, ei mitään liian vähän.

★★★★★

Trollvinter / Tove Jansson

Trollvinter / Tove Jansson

Schildts, 2010, 133 sivua.

Alkuteos: 1957

Kannen suunnittelu: Jukka Aalto

Mistä minulle? kirjamessuostos

Tove Janssonin Trollvinter (suom. Taikatalvi) on yksi suosikkejani kaikista Muumikirjoista. Hankin kirjan itselleni Helsingin syksyisiltä kirjamessuilta, ja säästelin kirjan lukemista joululomalleni. Nautiskelinkin Muumilaakson talvitunnelmasta juuri joulun alla, joulutohinoiden keskellä rauhoittuen.

Muumipeikko herää yllättäen talviuniltaan, eikä pysty nukahtamaan uudelleen. Niinpä Muumipeikosta tulee ensimmäinen muumipeikko, joka kokee talven. Minkälainen talvesta tulee, kun kaikki muut perheenjäsenet nukkuvat, talo on autio ja kylmä ja ruokakin kellarin piiloissa? Muumipeikko löytää kuitenkin itselleen pian seuraa, kun hän huomaa että rantamökissä asustaa Tuutikki. Pian Muumilaakso täyttyy myös muista ystävistä, ja talvesta tulee erikoisuudessaan ikimuistoinen. Pian Muumipeikko huomaakin, että jopa kotitalon muu väki alkaa heräilemään. Kuinka hänellä riittääkin kertomista salaperäisen talven tapahtumista!

Trollvinter on tunnelmaltaan ihana kirja. Jansson kirjoittaa, kuten aina, sujuvasti ja helppolukuisesti. Kirjan muutamat mustavalkoiset piirrokset piristävät lukemista. Muumien elämänfilosofia on aina ihailtavan positiivinen, niin myös tässä kirjassa vaikka kylmä talvi hieman Muumipeikon yllättääkin. Trollvinter-kirjassa lukija saa lisäksi tutustua moneen Muumilaakson ulkopuoliseen asukkiin, kun talvinen laakso saa ulkopuolisia vieraita. Mielenkiintoisia hahmoja löytyy, esimerkiksi takassa asustava esi-isä ja laskettelusta pitävä Hemuli.

Trollvinter on ihana talvinen kertomus Muumilaakson elämästä. Minä nautin tämän lapsuudensuosikin lukemisesta uudelleen kovasti, ja kirja on täydellisesti sopiva näin joululukemiseksi.

★★★★

Maa on syntinen laulu / Timo K. Mukka

Maa on syntinen laulu / Timo K. Mukka

Gummerus, 2004. 200 sivua.

Alkuteos: 1964.

Kannen suunnittelu: Pekka Loiri

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Timo K. Mukan klassikkoromaani Maa on syntinen laulu oli alunperin mukana Kuusi kovaa kotimaista -haastekuusikossani. Myöhästyin haasteaikataulusta hieman, kun sain romaanin luettua vasta juuri ennen joulua. Kerrankin luin kotimaisen klassikon, jonka suhteen minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia ennakko-odotuksia. En tiennyt edes mistä kirja kertoo, ja huomasinkin aika nopeasti että Maa on syntinen laulu on varsin mukaansatempaava kirja.

Tapahtumien keskiössä on nuori Martta, pienen lappilaiskylän asukas. Kirjassa kuvaillaan kylän elämää, kuinka kaikki asukkaat kokoontuvat yhteen saarnaajan saapuessa kylään, kuinka naapuria autetaan heinätöissä ja kuinka kylän naiset auttavat toisiaan synnytyksissä ja muissa hätätapauksissa. Uskonto on suuressa roolissa, kuten myös seksuaalisuus. Martta asuu vanhempiensa sekä isoisänsä Äijän kanssa pienessä talossa. Martan veljet ovat kaatuneet sodassa, ja Martta on perheen ainoa elossa oleva lapsi kunnes perheeseen muuttaa äitinsä menettänyt Hannes. Nuoren Hanneksen ja Martan välille kehittyy mielenkiintoinen suhde, mutta nätin Martan ympärillä pörrää muitakin miehiä, ja saarnaajaa kuunnellessa pyllynpuristelijoita riittää. Seurat päättyvät kirjassa usein seksuaalissävytteisesti, jopa saarnaaja löytää itselleen petikaverin kylästä. Tarinan keskiössä on kuitenkin Martan aikuistuminen, hänen seksuaalisuutensa herääminen ja kasvaminen lapsesta aikuiseksi yllättävien tapahtumien kautta.

Maa on syntinen laulu käsittelee erityisesti uskontoa, seksuaalisuutta ja kuolemaa. Kirja kuvailee rajun tarkasti kaikkia kolmea aihetta, ja ymmärrän hyvin että kirja on ilmestyessään vuonna 1964 herättänyt paljon keskustelua ja kritiikkiä. Kirja herättää paljon ajatuksia ja kysymyksiä, ja antaa kiinnostavan kuvan lappilaisen pikkukylän elämästä. Minä ihastuin myös kirjan luontokuvaukseen. Luonto on tapahtumissa vahvasti läsnä, välillä Mukka pysähtyy kuvailemaan luonnon kauenutta ja karheutta rumempien tapahtumien välissä. Se tuo kirjaan hieman pehmeyttä ja kauneutta, kuten myös välillä ilmestyvät runonpätkät.

Minä pidin tästä kirjasta yllättävän paljon. Toki kirjassa on paljon rumuutta ja karuutta, mutta minä pidän kirjan rohkeudesta, sen suorasanaisuudesta ja sievistelemättömyydestä. Maa on syntinen laulu kuvailee ihmisiä rehellisesti, mitään kaunistelematta. Lappilaisen kylän ihmisten väliset suhteet eivät ole lämpimiä ja välittäviä, ei edes perheen sisällä. Kaikki saavat pärjätä omillaan, läheisen kuolemaa ei sen kummemmin surra  vaikka kuolema onkin jatkuvasti läsnä. Kirja on ahdistava ja surumielinen, paikoin pieniä toivonpilkahduksia voi kuitenkin nähdä esimerkiksi vastasyntyneen lapsen kasvoissa.

Maa on syntinen laulu oli minulle yllättävän positiivinen lukukokemus, vakka kirjaa en positiiviseksi kuvailisikaan. Tarina kuitenkin tempaisi minut mukaansa, halusin tietää kuinka Martalle käy, miten kyläläiset selviävät talvesta, keväästä, kesästä. Mukka kirjoittaa hienosti, ja pidin valtavasti hänen kauniista luontokuvauksestaan ja upeista runonpätkistä. Maa on syntinen laulu on varmasti mieleenpainuva romaani, ja olen iloinen että luin tämän.

★★★+

Luukku 24: Yksi jouluntoivotus Kesäkummun tapaan

Aloitin jouluaattoaamuni lukemalla Marikin joulunvietosta Kesäkummussa. Kesäkummun joulun tunnelmien kautta haluan toivottaa myös Sinulle, ihana lukijani, onnellista ja kirjarikasta joulunaikaa! 

"Niin, nyt joulu saa tulla Kesäkumpuun, kaikki on valmista sen vastaanottamiseksi. Joka nurkka on pesty ja puhdas, kaikissa ikkunoissa on valkoiset, juurikovetetut verhot, kaikissa kynttilänjaloissa on kynttilät, uudet räsymatot loistavat keittiössä, kuparit kiiltävät seinillä."

- Joulusiivous on tehty myös meillä, matot tampattu ja kynttilät aseteltu ikkunoihin. Jouluverho piristää keittiötä, hopeita emme sentään alkaneet kiillottamaan.

"Olohuoneessa tuoksuvat valkoiset hyasintit, jotka äiti on saanut kukkaan parahiksi juuri jouluksi, ja tuoksua leviää myös kuusesta, joka vihreänä ja tuoreena odottaa koristamista."

- Meidän perheessämme minä olen jo parin vuoden ajan hoitanut kukkaistutukset. Hyasintti on joulun ykköskukka, sen tuoksua ei voita mikään! Joulukuusi on tietenkin aito, isän kanssa huolella valittu. Se koristaa nyt olohuonettamme, koristeineen kaikkineen.

"Kellarin suurella pöydällä ovat vieri vieressä joulukinkku ja painesyltty, kylkipaisti ja maksapasteija, sillisalaatti ja lihapullat. Katossa riippuu riveittäin paistinmakkaroita ja savumakkaroita. Katajanmarjajuoma saviruukussa, lipeäkala soikiossa ja juustokakku kehlossaan, kaikki on valmista. Limput, vierreleivät ja sahramikakut ovat pinottuina leipälaatikkoon; piparkakut ja mantelipyörykät ja kaurakeksit täyttävät kakkutölkit. Joulu voi tulla."

- Kinkku on paistunut yön yli leivinuunissa, laatikot jo eilen. Rosolli on valmiina, kalat ja silli haettu torilta. Jälkiruoka on valmisteltu, piparkakut, taatelikakku ja joulutortut leivottu valmiiksi. Jouluruoista minä pidän eniten kinkusta, kalasta ja rosollista, laatikot eivät oikein ole minun juttuni.

"He menevät kaikki ulos, isä ja äiti, Alva, Marikki ja Liisa. Siellä on nyt pimeätä, mutta lumi hohtaa valkeana maassa ja puissa, ja Kesäkummun yläpuolella tuikkivat tähdet loistavina ja kirkkaina. Marikki ja Liisa tarttuvat toisiaan kädesta ja juoksevat pitkin pientä polkua joelle. Kaikkialla oli hiljaista, mutta jostakin kaukaa kuuluu kulkusten heikkoa kilinää. Niin, niin, tonttu sieltä on tulossa."

- Joulupukki on jokaisen joulun pakollinen ohjelmanumero, vaikka perheessämme ei ole vosiin kukaan pukkiin enää niin uskonutkaan. Valkoinen joulu on myös aina haaveenani, viime vuoden harmauden jälkeen tämä luminen joulu on aivan ihana!

***

Kiitos että olette kommentoineet joulukalenteriani ahkerasti, ja muutenkin tämä kulunut blogivuosi on ollut aivan upea! Palailen joulunpyhien jälkeen tekemään yhteenvetoa kirjallisesta vuodesta 2012. Nyt hiljenen kuitenkin pariksi päiväksi joulunviettoon.

(kursiivi teksti suoria lainauksia Astrid Lindgrenin kirjasta Meidän Marikki)

Luukku 23: Kaksi ei-niin kirjaisaa joulupuuhaa

Viimeisiä viedään! Joulukalenterini toiseksi viimeisessä luukussa esittelen lyhyesti kaksi joulunajan suosikkipuuhaani lukemisen lisäksi. Etenkin joulupäivät ovat minulle pyhää romaaninlukuaikaa, mutta kun tahdon pitää tauon kirjasta, enkä ole syömässä tai esimerkiksi lenkkeilemässä edellisiä ruokaähkyjä pois, puuhaan jompaakumpaa seuraavista:

1. Kutominen. Mieluiten kudon sukkia, mutta myös lapaset onnistuvat. Opin kutomaan kunnolla oikeastaan vasta tämän vuoden alussa, joten ihan virheettömiä ja täydellisiä ei luomukseni vielä ole. Käyttökelpoisia sukkia ja lapasia kuitenkin!

2. Palapelien kokoaminen. Tämä on hauskaa puuhaa, vaikka tylsistyn aika nopeasti. Viime vuonna tosin tein 1000 palan palapeliä takkatulen ääressä tapaninpäivän myrskyn vietyä sähköt. Tälle joululomalle olen varannut niin ikään 1000 palan palapelin, jonka kuva on kauniista Salzburgista. Tykkään säästää valmiit palapelit (joita on vielä vain yksi...) tauluina.

Sellaisissa puuhissa menee minun joululomani. Yllämainitun lisäksi pitää ehdottomasti myös viettää aikaa läheisten kanssa, mutta viime vuonnakin kokosimme palapeliä yhdessä serkkujen kanssa, ja lenkillekin on kiva lähteä kaverin seurassa! :)

Huomenna viimeinen kalenteriluukku, sitten minäkin hiljenen joululomalle muutamaksi päiväksi!

Ps! Kolmannen adventtiarvonnan voittajaksi Random.org valitsi nimimerkin minttu47! Lähetäthän osoitteesi ja haluamasi palkintokirjan minulle sähköpostitse (osoite sivupalkissa). Neljännen adventtiarvonnan säästän hieman myöhemmäksi, tammikuussa pidän oman muuttoni yhteydessä laajemman kirja-arvonnan jotta saan taas kirjahyllyyni tilaa uusille asukkaille :).

Karatolla / Olli Jalonen

Karatolla / Olli Jalonen

Otava, 2012. 238 sivua.

Kannen suunnittelu: Maija Vallinoja

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Olli Jalonen on kirjailija, jonka teoksiin minun on jo kauan ollut tarkoitus tutustua. Hyllystäni löytyy niin 14 solmua Greenwichiin, Poikakirja kuin Finlandiavoittaja Isäksi ja tyttäreksi. Aloitin Jalosen tuotantoon tutustumisen kuitenkin Karatollalla, syksyn tuoreella uutuuskirjalla.

Valo ja Silla matkustavat yhdessä Islantiin pyramidiprojektin merkeissä. He ovat arkktehteja ja suunnitelleet yhdessä monta pyramidia eri kaupunkeihin. Valon ja Sillan suhde muuttuu entistä tiiviimmäksi ja läheisemmäksi, kun islanninreissu saa yllättävän käänteen Valon joutuessa sairaalaan. Silla joutuu jatkamaan työtä pyramidien parissa yksin jo Islannissa, mutta myöhemmin myös kotimaasta käsin. Hän tulee myös tietoiseksi tunteistaan ja ajatuksistaan Valoa koskien. Mutta mitä ajattelee Valo, onko Silla hänelle vain työtoveri vai voisiko heidän välillään olla jotain muuta, jotain pysyvämpää ja aidosti erilaista?

Karatolla on kaunis, melankolisen koskettava ja vahvatunnelmainen tarina Valosta ja Sillasta, "valosta sillan yli". Minä ihastuin Jalosen kielenkäyttöön, kirja vilisee kauniita lauseita ja ajatuksia. Myös kirjan henkilöt olivat kiinnostavia, ja hienon arvoituksellinen fiilis lisäsi kirjan kiinnostavuutta. Minä koin hieman vaikeaksi päästä tarinaan sisään ja tuntemaan tapahtumia. Kaipasin tarinaan hieman lisää syvyyttä, jonka olisi mahdollisesti saanut jos olisin lukenut Jalosen aiemman romaanin Yhdeksän pyramidia joka kertoo ymmärtääkseni ainakin osittain samoista henkilöistä.

Minusta Valon ja Sillan lyhyt mutta tiivis yhteiselo oli kuitenkin hienosti kuvailtu, kuten myös Valon sairauden kanssa kamppailu. Kirja kuvailee tarkasti pyramidien rakennusta, jopa ihan pohjapiirroksen kera, mutta minä en pitkistä rakennuskuvailuista oikein innostunut. Toki ymmärrän, että pyramidit olivat tärkeä osa kirjaa, mutta en ehkä vain ole tarpeeksi kiinnostunut aiheesta, jotta olisin jaksanut innostua pitkistä selvityksistä.

Karatolla on erikoinen kirja. Tunnelma on jotenkin unenomainen, henkilötkin läsnä vain tässä erityisessä hetkessä. Taitavampi lukija löytäisi kirjasta varmasti paljon symboliikkaa, vaikka ne minulta menivätkin ohi. Vaikka en ehkä tässä(kään) kirjassa ymmärtänyt ihan kaikkea nautin kuitenkin kirjan unenomaisesta tunnelmasta ja eniten ehkä täydellisen tärkeistä lauseista ja hienosta kielenkäytöstä.

"Hän siirsi muistiinpanojen lauseita koneelle toiseen järjestykseen. Enemmän se oli kokonaan uudelleen kirjoittamista. Vaikka samalla kuinka yritti ymmärtää niin hän ei tietänyt oliko itse muuttunut niin paljon ja lyhyessä ajassa, vai oliko vain aika vaihtunut ympäriltä ja vaihtuiko se koko ajan niin kuin minkä tahansa nopean joen vesi ja virtasi ohi samalla lailla pysähtymättä ja ikuisesti pois." (Olli Jalonen: Karatolla, s. 139)

★★★+