keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Sydäneläin / Herta Müller


Sydäneläin / Herta Müller

Tammen keltainen kirjasto, 2009 (1996). 205 sivua.
Alkuteos: Herztier, 1994.
Suomentanut: Raija Jänicke
Kannen suunnittelu: Markko Taina
Mistä minulle? nettikauppaostos

Herta Müllerin romaani Sydäneläin oli lukupiirimme kirja tällä kertaa. Olen aiemmin lukenut Müllerilta Hengityskeinun, josta pidin aika paljon. Myös Sydäneläimessä pidin Müllerin kirjoitustyylistä ja siitä tunnelmasta, jonka Müller omalla tyylillään kirjoihinsa luo. Ajankohta ja oma fiilikseni tällä hetkellä ei kuitenkaan sopinut yksiin tämän kirjan kanssa, ja lukukokemuksesta tuli suuri pettymys.

Sydäneläin on monimutkainen kirja, mutta yksinkertaisesti selitettynä se kertoo diktatuurin aikaisesta Romaniasta. Keskiössä on neljä nuorukaista jotka joutuvat vakoilun kohteeksi. Nuorukaisten elämäntarinat eivät ole helpoimmasta ja tavallisimmasta päästä, on ankeita perheolosuhteita, itsemurhia lähipiirissä, epäiltyjä murhia ja ankeita asuntoloita. Nuorukaiset jatkavat yhteydenpitoa koulujen päättymisen jälkeen, he lähettävät  kirjeitä salakoodein varustettuna ja kertovat toisilleen elämästään. Valitettavasti elämä ei kuitenkaan yliopistoajankaan jälkeen muutu ruusuiseksi, vaan nuorukaiset saavat kokea elämän karuuden monella tavalla.

Sydäneläin oli minulle todella vaativa ja raskas kirja luettavaksi. Lukeminen eteni todella hitaasti ja aika nopeasti pitkästyin ja tylsistyin koko kirjaan. Pidin kuitenkin ajankuvauksesta ja vaikka Romanian diktatuuriaika onkin aivan kammottavaa, koen sen kuitenkin kiinnostavana. Kirjassa tuli hyvin esille kuinka köyhää, ankeaa ja rankkaa elämä silloin on ollut.

Luin Sydäneläintä iltaisin ennen nukkumaanmenoa, ja luulen että pätkittäin, väsyneenä lukeminen vaikutti hieman siihen etten oikein pysynyt kirjan tapahtumissa mukana. Kirjan rakenne oli mielenkiintoinen, mutta vaikea. Tekstin kappaleet hyppivät nykypäivässä, menneisyydessä ja tulevassa, ja minun oli todella vaikea pysyä kärryillä siitä, missä ajassa milloinkin mentiin. Tämän sekä vaikean kielenkäytön ja etäisiksi jäävien henkilöiden vuoksi Sydäneläin ei ollut minulle todellakaan nautittava lukukokemus, ja huomasin aika pian vain odottavani, että kirja loppuisi. Ellei tämä olisi ollut lukupiirikirjamme olisin varmasti jättänyt tämän kesken.

Lukupiirissämme mietimme kuinka paljon kirjan tapahtumista on Müllerin omakohtaisia kokemuksia, ja muutenkin tämä oli hyvä lukupiirikirja. Saimme varsin paljon keskustelua aikaan eriävistä mielipiteistämme, ja muiden kehuvia ajatuksia itselle etäiseksi jääneestä kirjasta on kiva kuulla!

Minulle tämä oli oli vaikea ja väkinäinen luku-urakka. Tunnistan kuitenkin Müllerin kirjoittajantaidot, ja esimerkiksi jo mainitsemani Hengityskeinu oli rankasta aiheesta huolimatta positiivinen lukukokemus. Tämä ei kuitenkaan ollut minun kirjani laisinkaan.

★+

8 kommenttia:

  1. Sanna, minä taas tykästyin Müllerin tyyliin ja olenkin lukenut häneltä kaikki muut paitsi en Hengityskeinua.

    Minusta Herta on todella, todella lahjakas kirjoittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän Müllerin kirjoitustavasta, mutta tämä kirja oli ainakin tähän hetkeen minulle liian vaikea. Hengityskeinu oli taas upea!:)

      Poista
  2. Minua kiinnostaisi kovasti lukea Hengityskeinu kun sitä niin kehuit. Mutta - no, kuten tiedät - pidin kyllä jo tästäkin :)

    VastaaPoista
  3. Kuten jo Tuulialle kommentoin, tämä vaatii varmasti tarkoin harkitun lukusauman :) Katsotaan meneekö mulla lukuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti näin on, ja mulle ei valitettavasti nyt ollut oikea hetki tälle kirjalle.

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.