perjantai 8. maaliskuuta 2013

Veden viemää / Mikael Niemi



Veden viemää / Mikael Niemi

Like, 2013. 298 sivua.
Alkuteos: Fallvatten, 2012.
Suomentanut: Jaana Nikula
Kannen suunnittelu: ?
Mistä minulle? kustantajalta saatu arvostelukappale


Mikael Niemen romaani Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä oli ensimmäisiä aikuistenkirjoja joita luin kokonaisuudessaan. Niemellä on siis paikka sydämessäni (:D) ja tartuin innolla hänen uutuusromaaniinsa Veden viemää kun se tupsahti postiluukustani.

Ruotsin Lappia, Luulaajanjoen laaksoa, riepottelee kovat sateet ja eräänä päivänä joen pato ei enää kestä, vaan antaa veden voimalle periksi. Pato murtuu ja vesi lähtee tekemään tuhojaan uskomattomalla voimallaan jokilaaksoon. Laakson asukkaat saavat kokea hurjia taisteluja ja kovia kohtaloita. Vesi tuhoaa taloja talojen perään, ihmiset jäävät veden armoille ja käyvät kukin oman taistelunsa selvitäkseen hengissä veden keskeltä.

Kirjassa on paljon kiinnostavia henkilöitä, jotka kaikki käyvät oman taistelunsa. Vincent istuu padon murtuessa helikopterissaan ex-vaimonsa Hennin kanssa. Heillä on asiat helikopterin ansiosta varsin hyvin, kunnes Henni haluaa ehdottomasti laskeutua pelstaakseen uuden miehensä Einarin ennen veden saapumista. Omaa kamppailuaan käy myös Vincentin ja Hennin tytär Lovisa, joka kantaa sydämensä alla tuoretta, ihanaa salaisuutta. Pienen putiikin omistaja Sofia kuulee uutiset tulvista työpaikallaan ja lähtee keinoja kaihtamatta kotia kohti, tarkoituksenaan pelastaa koulusta lintsaava Evelina-tytär. Monia muitakin kamppailuja käydään, ja tapahtumien keskellä sattuu monta yllättävää kohtaamista.

Henkilöitä oli minun makuuni kirjassa ehkä hieman liikaa, vaikka toki pidin ihmiskohtaloiden kirjavuudesta. Olisi kuitenkin ollut varmasti selkeämpää seurata muutaman henkilön tarinaa, mieluummin kuin vielä kirjan puolivälissä ottaa mukaan uusia henkilöitä. Oikeastaan kukaan henkilöistä ei kuitenkaan jäänyt tavattoman etäiseksi, sillä takaumien kautta Niemi rakentaa jokaiselle identiteetin ja oman tarinansa.

Kirjan idea on erikoinen ja ahdistavuudessaankin mielenkiintoinen., ja pidin siitä, että tapahtumat asettuivat Lappiin, josta kirjoja ei kovinkaan paljon ole (tai minä en ainakaan ole niihin törmännyt). Kirjan tarina vie mukanaan, ja nopeasti halusin tietää miten henkilöiden tarina päättyy. Kuka selviytyy, kuka jää veden viemäksi. Kiinnostavinta kirjassa oli seurata erilaisten ihmisten erilaisia selviytymiskeinoja, kuinka he ajattelivat, toimivat ja käyttäytyivät katastrofin keskellä. Kirjan kieli on helppoa ja vie tarinaa sujuvasti eteenpäin, ja myös helpon kielen vuoksi tämä oli varsin nopealukuinen kirja vaikka jossain kirjan keskivaiheilla, takaumien keskellä, tunsin hieman tylsistyväni tapahtumien junnaamiseen paikoillaan.

Veden viemää osoittautui minulle varsin ahdistavaksi kirjaksi. Veden voima on pelottavaa, ja kun ihmiset pakenivat tulvaa, tai näkivät harmaan, korkean seinän lähestyvän takanaan tunsin pelkoa ja ahdistusta heidän kanssaan. Kuvittelin heidän juoksevan lähestyvää vesiseinämää pakoon, veden kuitenkin ollessa heitä nopeampi ja voimakkaampi. Ahdistava ajatus.

Veden viemää oli kokonaisuutena kelpo lukukokemus. Kirja on sujuva ja varsin mukaansatempaava täynnä kiinnostavia selviytymiskamppailuja. En voi väittää, että tämä olisi ollut positiivisen iloinen lukukokemus ahdistavan aiheensa vuoksi, mutta ei tämä pelkkää synkkyyttä ja kurjuutta kuitenkaan ollut. Onnistunut kuvaus ihmisluonnosta katastrofin keskellä ehdottomasti!

★+

6 kommenttia:

  1. Hieno kansi! Itse olen arvellut tämän turhan ahdistavaksi minulle, mutta harkitsen kuitenkin kirjan lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän kannesta ja se sopii kirjaan hienosti! Toivottavasti luet tämän, odotan innolla muiden mielipiteitä :).

      Poista
  2. Minullakin tämä odottaa jo lukupinossa. Jotenkin nuo veteen liittyvät katastrofit ovat erityisen ahdistavia (tsunamit jms..), joten lienee minullakin piinaavia lukuhetkiä tämän kanssa luvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmasti. Toivottavasti kuitenkin pidät tästä, vaikka aihe ahdistaakin.

      Poista
  3. Kirjan kansi on kyllä aikas kiva! Tämän voisi kyllä joskus lukeakin, vaikuttaa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään! Mulla on tosiaan näitä kaksi, eli jos kiinnostaa lahjoitan mielelläni toisen sulle ;).

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.