Äitejä ja poikia / Colm Tóibín
Tammen keltainen kirjasto, 2013. 315 sivua.
Alkuteos: Mothers and Sons, 2006.
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Kannen suunnittelu: Markko Taina
Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla
Rakastin Colm Tóibínin ensimmäistä suomennettua romaania Brooklyn. Tartuin Tóibínin uuteen suomennettuun kirjaan Äitejä ja poikia myös innostuneena, vaikka novellit eivät aina ihan minun juttujani olekaan. Huomasin kuitenkin aika nopeasti viihtyväni Tóibínin lyhyempienkin tarinoiden parissa oikein mainiosti, vaikka ne eivät täyspitkälle romaanille vertoja vedäkään.
Äitejä ja poikia sisältää yhdeksän erilaista tarinaa. Jokaisesta löytyy kokoelman nimen mukaisesti äiti ja poika, mutta heidän tarinansa ei jokaisessa novellissa kuitenkaan ole keskiössä. Muita tärkeitä aiheita on musiikki ja seksuaalisuus, jotka tulevat esille useammassa novellissa. Oma suosikkinovellini oli kokoelman viimeinen ja samalla sivumäärältään huomattavasti suurin. Pitkän talven aikana Miquel kadottaa elämästään sekä veljensä, että äitinsä. Hän jää isänsä kanssa kahden perheen suurelle kotitilalle, ja he yrittävät selviytyä arjesta ilman perheen toista puolikasta. Äidin ja pojan välinen suhde on novellissa suuressa osassa, kuten muidenkin perheenjäsenten väliset suhteet. Myös nuoren miehen seksuaalisuus on näkyvässä osassa, ja nousee pinnalle isän raahatessa tilalle kodinhoitajaksi nuoren eteläamerikkalaismiehen, Manolon.
Viihdyin Tóibínin novellien parissa varsin hyvin. Aiheet olivat suurimmaksi osaksi kiinnostavia, vaikka monessa novellissa käsitelty musiikkiaihe ei ehkä ihan minun kiinnostuslistani kärkipäässä olekaan. Ihmissuhteista ja perheenjäsenten välisistä siteistä luin sen sijaan mielelläni. Tóibínin kieli ja kirjan suomennos on helppoa ja sujuvaa, ja lukeminen sujui nopeasti. Huomasin kuitenkin hyvin että luen mieluiten pidempiä tarinoita, sillä tämänkin kokoelman paras tarina oli se pisin, jossa henkilöistä ehti saada paremman kuvan ja jossa tapahtumiakin oli enemmän. Kokoelman läpi kantoi erityinen, haikeankaunis tunnelma joka tuli esille haikeankauniissa hetkissä kun henkilöhahmot kaipailivat toisiaan ja ikuisen menetyksen pelko oli pinnalla.
Minä luen edelleenkin mieluummin kokopitkiä romaaneja, mutta se ei johdu siitä että Tóibínin novellikokoelma olisi huono. Äitejä ja poikia on kelpo novellikokoelma, mutta ei millään voita mukaansatempaavaa, tunteisiin vetoavaa ja mieleenjäävää hienoa romaania.
★★★+
Minulla on aika lailla samanlainen asenne novelleja kohtaan. Hyvä novelli on ilo lukea, mutta romaani on kuitenkin rakkaampi muoto.
VastaaPoistaTämän kokoelman haluan lukea!
Kyllä ne rakkaimmat kirjat tosiaan romaaneja ovat. Ne tulee niin paljon lähemmälle! :)
PoistaMinä rakastin novellia Pitkä talvi niin, että olisin halunnut lukea siitä konaisen romaanin...Liian hyvä novelli voi joskus olla tuska;)
VastaaPoistaTämä oli laadukas novellikokoelma.
Minäkin olisin voinut lukea Pitkää talvea paljon enemmän! Olisipa se ollutkin romaani...;).
PoistaOlen lukenut tästä kokoelmasta pari novellia, ovathan ne taidokkaita mutta... Eivät Brooklynin veroisia, ja romaani on minullekin aina romaani. Olenkin selaillut kirjaston ja nettikauppojen tarjontaa Toibinin kohdalla, haluaisin jo kovasti lukea häneltä taas romaanin!
VastaaPoistaSamaa mieltä! Paitsi se viimeinen novelli, se on hieno ;). Brooklyn oli niin upea että minäkin odotan innokkaana, että Tóibínilta pääsisi lukemaan lisää romaaneja :).
Poista