Naapurin tyttö / Elizabeth Noble

Naapurin tyttö / Elizabeth Noble

Karisto, 2011. 350 sivua.

Alkuteos: The Girl Next Door, 2009.

Suomentaja: Auli Hurme-Keränen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Luin viime vuonna Elizabeth Noblen Lukupiiri-kirjan, joka oli minusta ihan mukiinmenevä, kevyt lukuromaani. Siksi päätinkin ottaa joululomalukemiseksi Noblen viime vuonna suomennetun romaanin Naapurin tyttö. Naapurin tyttö on Lukupiiriä vähemmän "onnellinen hömppätarina", mutta kuitenkin kovin amerikkalainen.

Eve ja Ed Gallagher muuttavat Englannista New Yorkiin Edin työkomennuksen vuoksi. He löytävät asunnon kerrostalosta Manhattanilta ja muuttavat sinne omakotitalostaan Englannin maaseudulta. Uusi työ vie kaiken Edin ajan ja Eve tuntee itsensä yksinäiseksi, eikä viihdy uudessa ympäristössään. Niinpä Eve alkaa kaipaamaan vauvaa, jonka avulla hän tuntisi itsensä vähemmän yksinäiseksi ja löytäisi arjelleen, elämälleen taas tarkoitusta.

Kerrostalon muissakin asunnoissa kuhisee elämää. Yhdessä asunnossa lapsettomuudesta kärsineet Jason ja Kim kamppailevat arjen kanssa, yrittävät paikata vaikeaa avioliittoaan antamatta sen vaikuttaa pieneen Avery-tyttäreen. Toisaalla homopari Todd ja Gregory viettävät onnellista arkeaan kahdestaan, kun taas yhdessä asunnossa päällepäin onnellinen avioliitto on kaatumassa. Talon vanhin asukas, Violet, on ikään kuin koko talon johtaja. Häntä kunnioitetaan ja hänestä ja Evestä tulee läheisiä ystävyksiä. He viettävät yhdessä monta hetkeä teekuppien ääressä keskustellen ja jutellen, tulevasta ja menneestä.

Talossa asuu myös rikkaan perheen poika Jackson, joka ei tee elämällään toistaiseksi yhtään mitään. Hän laahustaa kotiin haisevana ja väsyneenä aamuyöllä, kaataa sänkyynsä uuden naisen joka viikko ja odottaa siivojan ja kaupassakävijän käyntiä. Kunnes hän tapaa talon hississä triatlonia harrastavan Emilyn. Kaunis, vaalea nainen muuttaa Jacksonin elämän kertaheitolla. Emily taas vuodattaa tuntojaan usein naapuriasunnossa asuvalle Charlottelle, joka on kolmeakymmentä lähestyvä sinkkunainen. Kirjastonhoitaja, armoton lukutoukka joka haaveile harlekiinikirjojen tapaisista romansseista.

Kirjassa seurataan kerrostalon asukkaiden elämää, osa henkilöistä on enemmän keskiössä kuin joku muu. Kirjan alussa on kolmen sivun mittainen henkilöluettelo, nimet ja selitykset kuka asuu missäkin asunnossa ja kenen kanssa. Kuten Lukupiirin kanssa, ilman tätä henkilöluetteloa olisin ollut pulassa varsinkin kirjan alussa. Toisaalta minusta oli hyvä, että kirjassa oli monen henkilön, usean perheen tarina, sillä en olisi jaksanut seurata koko kirjan ajan vain yhden perheen tarinaa. Toisaalta taas henkilöjä on minusta hieman liikaa, jos heistä joutuu tekemään listan ja varsinkin jos lukijana joudun vielä kirjan puolivälissä lunttaamaan listalta, että kenenkäs aviomies tuo Jason nyt olikaan.

Muuten Naapurin tyttö oli minusta oikein viihdyttävä ja mukavan kevyt lukuromaani. Henkilöitä oli paljon ja kaikilla oli oma tarinansa, joskin osa tapahtumista oli aika ennalta-arvattavia. Pidin myös siitä, että kirjassa käsiteltiin myös vaikeita aiheita, eikä kaikki ollut pelkästään ruusuilla tanssimista. Henkilöiden paljouden vuoksi osa jäi minulle hieman etäisiksi ja muutama mainittiin ainoastaan pari kertaa nimeltä. Pidin siitä, että kirjan tapahtumat asettuivat New Yorkiin, vaikka tapahtumat osittain olivatkin niin kovin amerikkalaisia. Kuitenkin kirjan tarinat ja kohtalot imaisivat minut mukaansa ja luin tämän nopeasti ja viihdyin kirjan parissa hyvin.


★★★+

Myös Nenä kirjassa-blogin Norkku on lukenut tämän.


Ps! Tämä jää viimeiseksi joululomakirjakseni, sillä illalla koittaa paluu opiskelupaikkakunnalle ja huomenna jatkuvat luennot ihanan, rentouttavan loman jälkeen:) 

Lumipäiväkirja / Joel Haahtela

Lumipäiväkirja / Joel Haahtela

Otava, 2008. 190 sivua.

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? Alelöytö kirjakaupasta

Olen päättänyt jo kauan sitten, että Joel Haahtela on kirjailija josta pidän. Luin eilen ensimmäisen Haahtelani, ja Lumipäiväkirjan jälkeen voin innoissani todeta, että odotukseni osuivat oikeaan. Olen jo Haahtela-fani!

Lumipäiväkirjan kertojana toimii keski-ikäistynyt oikeustieteen professori. Kun mies eräänä aamuna lukee sanomalehteä, hänen silmiinsä osuu lehtijuttu nuoruuden rakastetusta, saksalaisesta Sigridistä. Sigrid on vapautettu vankilasta istuttuaan vuosia terrorismin ja mm. murhan vuoksi. Mies ryhtyy muistelemaan nuoruuden vuosiaan Saksan Heidelbergissä yhdessä Sigridin kanssa, onnellisia päiviä, kauniita muistoja ennen kuin yhteys naiseen katkesi. Mies matkustaa Saksaan, tavoitteenaan tavata Sigrid, vielä yhden kerran. Kotisuomeen mies jättää itsetuhoisen tyttärensä Lauran sekä vaikean avioliiton toisen osapuolen, Erika-vaimon.

Saksassa mies uppoutuu nuoruutensa muistoihin, yhteisiin hetkiin Sigridin kanssa. Mieli täyttyy myös nykyajan ongelmista. Miksi Laura-tyttärellä on niin huono olla, miksi nuori nainen on niin onneton? Miksi avioliitto Erikan kanssa ei toimi, mikä ajaa parin yhä kauemmas toisistaan? Entä miksi suhde Sigridiin kauan sitten katkesi, miksi heistä ei sittenkään tullut jotakin erikoista, niin kuin Sigridin äiti myös uskoi. Mikä ajoi Sigridin hirmutekoihin ja lehtien etusivuille?

Haahtelan kirjoitustyyli on kaunis, runollinen, lumoava. Kirjan tunnelma on synkkä, tiivis, haikeakin. Päähenkilö on surumielinen, eksyksissä elämässään. Lumipäiväkirja saa minut myös kaipaamaan lunta, kaunista lumisadetta, valkoista peitettä joka levittyy kaupungin ylle. Kaikki on jotenkin helpompaa, kauniimpaa kun lumi on maassa.

Lumipäiväkirja on aiheiltaan rankka, on terrorismia, murhaa, perheongelmia ja itsemurhaa, mutta samalla kirja on kaunis ja sen tunnelma jää mieleen pitkäksi aikaa. Myös kirjan tapahtumat jäävät varmasti mieleen pitkäksi aikaa ja nostankin tämän myötä Haahtelan Katoamispisteen hieman korkeammalle lukupinossani.


★★★★+

Lumipäiväkirjasta myös ainakin seuraavissa blogeissa:

Kuuttaren lukupäiväkirja
Sinisen linnan kirjasto  

Kunpa joku odottaisi minua jossakin / Anna Gavalda

Kunpa joku odottaisi minua jossakin / Anna Gavalda

Gummerus, 2009. 200 sivua.

Alkuteos: Je voudrais que quelqu'un m'attende quelque part, 1999.

Suomentaja: Titia Schuurman

Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Mistä minulle? Löytö alennuskirjakaupasta

Kun haluan hyvän välipalakirjan luen Anna Gavaldan pienoisromaaneja tai novellikokoelmia. Kun juuri sain luettua novellikokoelman Kunpa joku odottaisi minua jossakin olenkin lukenut kaikki Gavaldan suomennetut kirjat. Suosikkini on edelleen Kimpassa-romaani vaikka pidin kovasti myös Karkumatkasta. Lohduttajasta en muista juuri mitään, ja se oli kyllä suuri pettymys minulle. Nyt kuitenkin muutama sananen näistä novelleista!

Kunpa joku odottaisi minua jossakin (ihana nimi muuten!) koostuu kahdestatoista novellista. Gavalda kirjoittaa tavallisista ihmisistä, tavallisesta elämästä, rakkaudesta, sen kaipuusta, olemassaolosta. Gavaldan lyhyet tarinat ovat viehättäviä ja osuvia. Niihin on helpo uppoutua ja henkilöitä on helppo ymmärtää koska tarinat ovat todentuntuisia, elävästä elämästä.

Gavalda kirjoittaa raskaana olevasta naisesta, toiseen naiseen rakastuneesta miehestä, eläinlääkäristä joka kostaa raiskaajilleen, miehestä, joka aiheuttaa tietämättään vakavan onnettomuuden. Kirjan viimeinen novelli, Jälkinäytös, on kertakaikkisen loistava, hauska, tragikoominen kuvaus kirjailijan omasta elämästä (tai näin oletan), kustannussopimuksesta ja "kannustavasta" perheestä. Novelleista oma suosikkini oli Jälkinäytöksen lisäksi myös Katguttia jossa eläinlääkärinä työskentelevä nainen kostaa kolmelle hänet raiskanneelle miehelle oikein kunnolla. Minusta novelli on hirveän kauhea, mutta samalla opettavainen ja osuva.

Gavaldan vahvuuksia on minusta kirjan aiheet. Kun kirjoittaa elävästä elämästä, tavallisista ihmisistä ja kohtaloista, menee harvoin pieleen. Minä nautin siis Gavaldan novellien lukemisesta ja harmittelenkin hieman, että olen nyt kertaalleen lukenut kaikki hänen suomennoksensa (nuortenkirja 35 kiloa toivoa on vielä toki lukematta..). Uusia kirjoja odotellessa;)


★★★★


Ps! Tammikuun alun kova lukuvauhtini johtuu flunssasta joka on saanut minut sohvapotilaaksi. Enpä jaksa tehdä muuta kuin lukea ja roikkua tietokoneella blogien seurassa;) Ensi viikolla koittaa paluu arkeen ja opiskeluje pariin, joten lukeminenkin hieman vähenee.

Little Been tarina / Chris Cleave

Little Been tarina / Chris Cleave

Gummerus, 2011. 369 sivua.

Alkuteos: The Other Hand, 2008.

Suomentaja: Irmeli Ruuska

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Chris Cleaven romaania Little Been tarina luettiin ja kehuttiin monissa blogeissa viime vuoden aikana. Kirja oli lukulistallani kauan ja edellisellä kirjastoreissulla vihdoin bongasin kirjan palautettuja-hyllystä.

Kirjan takakannessa lukee, että kirjan tapahtumista ei saa kertoa liikaa sellaisille henkilöille, jotka eivät vielä ole kirjaa lukeneet, kaikkien pitää lukea ja kokea tarina itse. Olen osittain samaa mieltä, sillä inhoan liian paljastavia takakansitekstejä, mutta toisaalta en kokenut tämän romaanin tarinaa ja juonta niin kovin erikoiseksi tai erilaiseksi, kuin tuon tekstin perusteella odotin.

Little Been tarina kertoo kuitenkin kahden erilaisen naisen kohtaamisesta ja tuon kohtaamisen seurauksista, elämästä kohtaamisen jälkeen, kummankin naisen näkökulmasta. Little Bee on nuori nigerialainen tyttö joka on kotimaassaan kokenut kovia. Hän on ollut englantilaisessa maahanmuuttajakeskuksessa parin vuoden ajan ja lähtee nyt omin voimin tapaamaan englantilaisia tuttujaan, Andrew ja Sarah O´Rourkea jotka hän on tavannut aiemmin dramaattisissa merkeissä nigerialaisella rannalla. Sarah O´Rourke on pienen pojan äiti ja naistenlehden päätoimittaja. Hänen elämänsä eroaa kovasti Little Been elämästä, mutta heillä on osittain yhteinen menneisyys, joten jälleennäkemisestä tulee dramaattinen ja koskettava.

Mielestäni Little Been tarina on mukava lukuromaani, jonka parissa viihdyin todella hyvin. Kuitenkin petyin tähän kirjaan jossain määrin. Ehkä odotin itse tarinalta vielä enemmän, kirja itsessään aiheutti kovia ennakko-odotuksia. Minusta tarina sinänsä on melko tavanomainen, eikä henkilötkään tulleet niin iholle kuin joskus käy. Little Beestä kertojaäänenä pidin valtavasti. Hänen osionsa olivat minusta kirjassa parasta ja etenkin ne kursivoidut osat, joissa hän mietti miten kertoisi asioista kotikylänsä tytöille, olivat aivan mahtavia. Etenkin juuri nuo osat toivat kirjassa loistavasti esille afrikkalaisen ja eurooppalaisen naisen elämän eroavaisuudet, Little Been ja Sarahin erilaiset elämät. Koska pidin Little Beestä kertojana niin paljon, olisin mielelläni lukenut enemmän hänestä ja toisaalta taas hieman vähemmän Sarahin "tavallisesta", rikkaasta elämästä jossa ongelmatkin olivat niin erilaisia. Sarahin toimiessa kertojana olin eniten ihastunut hänen Batman-pukuiseen poikaansa, aivan ihana yksityiskohta!

Minä siis ehdottomasti pidin tästä kirjasta, paljonkin, mutta en usko että tämä jälkeenpäin on enemmän mieleenpainuva kuin joku muu samankaltainen tarina. Hieman siis petyin tähän kirjaan, tai tähän tarinaan, ja minusta "tarinasta ei-saa-kertoa-salaperäisyys" on mennyt hieman överiksi. Innolla kuitenkin jään odottamaan Cleaven seuraavia suomennettuja romaaneja ja suosittelen toki tätäkin kaikille, jotka eivät tätä vielä ole lukeneet.

★★★★-

Little Beetä on luettu monessa blogissa joten linkitän nyt vain muutaman, jonka ensimmäiseksi löysin:

Sonjan lukuhetket
Booking it some more
Kirjanurkkaus
Lukutuulia

**********maailmanvalloitusmaa: Nigeria**********

ps! Kirjan kansi on minusta todella upea!

Hylky / Helen Moster

 Hylky / Helen Moster

Avain, 2011. 249 sivua.

Mistä minulle? Kirjastosta varaamalla

Helen Mosterin esikoisromaani Hylky on mielenkiintoinen, kotimainen historiallinen romaani. Tartuin kirjaan oikeastaan ilman ennakko-odotuksia, ja silloin on aina piristävää löytää hyviä kirjoja ja kokea miellyttäviä lukuhetkiä.

Romaanissa eletään kahdessa eri ajassa, kolmen kertojan seurassa. Vanhentunut Katariina Suuri elää Pietarissa nuoren rakastajansa kanssa ja tilaa tälle yllätyksenä Saksasta taulun. Samalla Katariina tilaa myös ison posliiniastiaston ja jää innoissaan odottamaan, että koko kuorma saapuisi laivalla Pietariin.

Rotterdamilainen merikapteeni Willem Arnesen määrätään hakemaan maalaukset ja astiasto Saksasta ja kuskaamaan ne laivalla Pietariin. Pitkälle laivamatkalle hän ottaa mukaansa vanhimman poikansa Arnen, herkän taiteilijasieluisen enkelikiharaisen pojan, josta isä kaikin keinoin yrittää saada merikapteenia, vaikka poika itse viettäisi loppuelämänsä mieluummin maalaamalla ja piirtämällä. Jo rankan reissun alussa joutuu isä ja poika kohtaamaan menneisyytensä, ja matkan alku on paljon rankempi kuin kukaan uskalsi odottaa.

Nykyaikaa kirjassa elää suomalainen tutkija Anton Saksa. Sukellusmatkallaan hän löytää merenpohjasta hylyn jonka keskeltä Anton löytää kauniin, heiveröisen ruusukuvioisen posliinikupin. Hän ottaa kupin mukaansa ja saa sen avulla tärkeitä tietoja merenpohjassa olevasta hylystä, vaikka joutuukin tietojen saamiseksi matkustamaan ulkomaille saakka. Katariina Suuren, Arnesenien sekä Antonin tarinat kietoutuvat yhteen, ja kaikilla on oma yhteytensä merenpohjassa olevaan hylkyyn.

Hylky on monen teeman kirja. Minä viehätyin meren kuvaamisesta, kuinka meri hetkeä ennen täyttä tyyneyttä oli riehuva hornankattila. Pidin kuitenkin eniten Willem Arnesenin sekä Arne-pojan suhteen kuvaamisesta, niistä ongelmista joita isän ja pojan välillä aivan selvästi oli. Isän odotuksista, joita poika ei halunnut täyttää. Minusta on myös rohkea ja mielenkiintoinen veto ottaa yhdeksi kirjan keskeiseksi henkilöksi Katariina Suuri.

Moster kirjoittaa hyvin. Tekstissä oli erityisen kauniita kohtia, hienoja, hiottuja yksityiskohtia, mutta niihin ei takerruttu turhaan, vaan tapahtumat etenivät ja teksti eteni. Myös yksinkertaisen ruusukuvioisen posliinikupin suuri rooli kirjan tapahtumissa viehätti minua. Jotenkin niin yksinkertainen, mutta kuitenkin merkityksellinen pieni esine.

Hylky on pullollaan meren lisäksi myös taidetta ja kulttuuria. Pidin kaikista aiheista ja mitään ei ollut liikaa. Näinkin vähäsivuiseen kirjaan on aika taitavasti saatu mukaan paljon aiheita ja asiaa. Päähenkilöistä Arne tuli minulle läheisimmäksi, oikeastaan muut jäivätkin sitten hieman etäisiksi. Olisin mielelläni lukenut vielä enemmän Katariina Suuresta, minusta hänet oli kuvailtu todella kiinnostavaksi! Oikeastaan kaikki muut henkilöt, paitsi juuri Arne, jäivät enemmän tai vähemmän etäisiksi ja kaipasin siksi hieman enemmän tietoa kaikista heistä. Vaikka Arne tulikin lähimmäksi, olisin lukenut hänestäkin mielelläni enemmän, sillä hän vaikutti todella kiinnostavalta, hieman eksyneeltä, nuorukaiselta.

Kaiken kaikkeaan Hylky oli todella piristävä ja positiivinen lukukokemus. Kirjan tummanpuhuva kansi ei anatanut ainakaan minulle kirjasta parhainta kuvaa, sillä ei tarina ole ihan niin synkkä ja tumma kuin kansi antaa ymmärtää. Minusta Hylky on vahva esikoisteos ja jään innolla odottamaan myös Mosterin tulevia kirjoja.


★★★★-

Myös esimerkiksi seuraavissa blogeissa tämä kirja on luettu:

Booking it some more
Lumiomena 
Hiirenkorvia ja muita merkintöja 
Saran kirjat 

Jonnekin pois / Lionel Shriver

Jonnekin pois / Lionel Shriver

Avain, 2011. 533 sivua.

Alkuteos: So Much for That, 2010

Suomentaja: Seppo Raudaskoski

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Lionel Shriverin uutuussuomennos Jonnekin pois oli minulle yksi syksyn odotetuimpia kirjoja. Ihastuin kirjailijaan lukiessani Poikani Kevinin pari vuotta sitten. Jonnekin pois on taattua Shriveriä, rankka aihe hieman eri näkökulmasta mutta silti todella miellyttävä lukukokemus.

Shepherd Knacker on keski-ikäinen papin poika. Hän tekee töitä rakennusfirmassa, inhoaa pomoaan ja haaveilee ihan toisenlaisesta elämästä. Eräänä päivänä Shep pakkaakin laukkunsa valmiiksi, ostaa lentoliput vaimolleen ja pojalleen, lähteäkseen jonnekin pois. Samana iltana Shepin vaimo Glynis tulee kotiin, kertoo että hänellä on harvinainen syöpä ja Shep päätyy vielä saman illan aikana taittelemaan paitansa takaisin vaatekaappiinsa.

Shepin säästöt hupenevat vaimon kalliisiin hoitokuluihin ja isän vanhainkotimaksuihin. Toinen Elämä jossakin kaukana, palmujen alla, vaikuttaa turhalta haaveelta kun matkasäästöt hupenevat ja Glynis-vaimon sairaus etenee.

Toisaalla on myös toinen perhe ja avioliitto. Shepherdin parhaalla ystävällä ja työkaverilla Jacksonilla on kaunis vaimo Carol sekä harvinaista, vakavaa sairautta sairastava esikoinen, Flicka. On myös kuopus Heather joka on kateellinen siskonsa saamasta huomiosta ja jolle vanhemmat syöttävät sokeripillereitä, jotta myös Heather saisi hieman ylimääräistä huomiota.

Näiden kahden perheen väliset suhteet muuttuvat, kun Glynisin sairaus selviää. Nyt molemmissa perheissä joku on vakavasti sairas, mutta kuitenkin läheistä ihmistä on vaikea kohdata. Pian myös Jacksonin ja Carolin avioliitto kohtaa vakavia ongelmia ja ystävysten yhteydenpito vähenee. Kuinka Shepherdin raha-asioiden käy kun vaimon sairaus jatkuu? Saako Carol ja Jackson avioliittonsa kuntoon? Hyväksyykö Glynis sairautensa, oppiiko lähipiiri kohtaamaan muuttuneen naisen? Minkä hinnan elämästä voi maksaa?

Jonnekin pois kertoo amerikkalaisesta yhteiskunnasta, kahden avioliiton vaikeuksista, vakavasta sairaudesta, haaveista ja unelmista. Tämä tarina voisi olla totta, ja minulle kirjan ihmiset olivat totta. Harvoin kirjasta jää näin vahva jälkimaku kuin tästä. Lukemisesta on jo pari päivää, mutta huomaan kuinka välillä edelleen ajattelen kirjan hahmoja, palaan heihin ja tapahtumiin. Vaikka etenkin Glynis ja Flicka ovat katkeria ja ärsyttäviä Shriver onnistuu rakentamaan kirjansa henkilöt niin vahvoiksi, niin todentuntuisiksi, että he olivat minulle tosia. Kirjan aihe on rankka ja vakava, mutta lukukokemuksena tämä oli silti miellyttävä. Kirjassa on myös yllättäviä tapahtumia jotka tulivat ainakin minulle ihan puskista, mutta ne kuuluvat kirjan vahvuuksiin. Yksi kirjan suurista teemoista on yhteiskunnalliset asiat, etenkin terveydenhuoltoon ja veroihin liittyen. Jossain kohdin tunsin, että näitä asioita oli jopa hieman liikaa, sillä minä pidin ja vaikutuin kirjassa eniten Glynisin sairauden kuvaamisesta. Toki koin, että nuo aiheet sopivat kirjaan hyvin ja että ne ovat tärkeitä, mutta välillä olisin mielummin lukenut enemmän kirjan henkilöistä.

Summa summarum: todella vaikuttava kirja joka jää mieleeni pitkäksi aikaa. Jään innoissani odottamaan seuraavaa Shriveriä, ja tämän vuoden aikana aion lukea joko Kaksoisvirheen tai Syntymäpäivän jälkeen, jotka kumpikin odottavat lukemista omassa kirjahyllyssäni.


★★★★+

Kirjasta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa:
Järjellä ja tunteella
Leena Lumi
Oota, mä luen tän eka loppuun
Opuscolo
Koko lailla kirjallisesti
INAhdus 
Booking it some more 

Blogistanian Finlandia 2011

kuva Sallan lukupäiväkirjasta

Salla pisti lukupäiväkirjassaan pystyyn todella hauskan Blogistanian Finlandia-haasteen. Minä petyin aiemmin syksyllä hieman "oikeisiin" Finlandiaehdokkaisiin joten on nyt hauska listata ne omat ehdokkaat. Minun Finlandiaehdokkaani ovat:

1. Kirjeitä kiven alle / Marja Leena Virtanen
2. Paluu / Turkka Hautala
3. Metsäjätti / Miika Nousiainen
4. Katoamisten kirja / Iida Rauma

Klikkaamalla kirjan nimeä pääset minun arviooni kirjasta. Valitsin omat kolme ehdokastani niistä kirjoista, jotka itse olen lukenut. Mielenkiintoista nähdä, mitkä kirjoista saavat eniten BF-äänia!:)