Lapset auringon alla / Miki Liukkonen
WSOY, 2013. 445 sivua.
Kannen kuvat: Jussi Karjalainen & Aki-Pekka Sinikoski
Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl
Miki Liukkonen on aiemmin julkaisuut kaksi runokokoelmaa.
Lapset auringon alla on nuoren kirjailijan esikoisromaani.
Lehtihaastattelussa Liukkonen kertoi, että aikoo voittaa Finlandiapalkinnon romaanillaan. Itsevarman kirjailijan sanat luettuani olin jo lukenut miehen romaania muutaman sivun verran, ja huomasin lehtijutun jälkeen suhtautuvani kirjaan varauksella. Joko se olisi todella hyvä, tai sitten se ei olisi minun juttuni ollenkaan. F-ehdokkaaksi Liukkosen romaani ei yltänyt, mutta minä huomasin, että oma suhtautumiseni kirjaan ei lopulta ollut niin mustavalkoinen kuin olin aluksi luullut.
Kirjan ensimmäisessä osassa tutustutaan Jonas Aueriin, 42-vuotiaaseen mieheen joka elää unelmaa. Hän on perinyt rikkaan isänsä ja asuu suuressa talossa Fiskarsissa. Hänen päivänsä täyttyvät nautinnosta ja taiteellisista projekteista, kuten huoltoasemien sisustuksen analysoimisesta. Eräänä viikonloppuna Jonas osallistuu Turussa järjestettävään Keltaisen värin seminaariin. Seminaarissa hän tapaa Jouko Viidan, joka kutsuu Jonaksen luokseen Italiaan. Jonaksen elämä muuttuu, kun hän Italiassa tapaa elämänsä rakkauden.
Kirjan toisessa osassa pääosassa on Jonaksen poika, Henri Guardueci-Auer. Hän on taitava kitaransoittaja, elää tulevaisuudessa äitinsä kanssa. Isäänsä Henri ei ole koskaan tavannut, mutta isän elämäntyö on Henrille läsnä jatkuvasti. Henrin soitonopettaja lennättää nuoren pojan Los Angelesiin, jossa hän tutustuu salaperäisen lahkon toimintaan. Keitä uuszeniläiset ovat, mikä heidän toimintansa perusta on ja mitä he oikein haluavat?
Lapset auringon alla on aiheiltaan erilainen kirja, kuin mitä minä yleensä luen. Pidän eniten realistisista romaaneista, kun taas Liukkonen vie lukijansa keksittyjen aiheiden pariin ja tulevaisuuteen. Mutta minä pidin tästä kirjasta kuitenkin yllättävän paljon. Etenkin kirjan ensimmäinen osa oli mukaansatempaava, vaikka siinäkin muutamia outouksia oli. Jonas Auer eli isänsä perintörahoilla, ei tehnyt elämällään oikein mitään ja osallistui ihmeelliseen Keltaisen värin seminaariin. Kuka jaksaa osallistua tai järjestää seminaaria, joka kertoo yhdestä väristä? Jonas Auerin harrastus oli Shell-huoltoasemien sisustuksen analysoiminen. Analyysinsä hän kirjoitti vihkoon, ja tästä kirjasesta tulikin myöhemmin tärkeä. Kirjassa oli tällaisia tarinalle keskeisiä asioita, jotka olivat tällaiselle realistille kuin minä, hieman outoja.
En kuitenkaan antanut outouksien vaivata ihan liikaa, sillä kirjassa oli paljon hyvääkin. Jonas Auerin ihmeellisen elämän seuraaminen oli vetävää, ja kun tapahtumat siirtyivät Italiaan sai kirjakin ihan uusia ulottuvuuksia ja uusia, kiinnostavia henkilöitä. Kirjan toinen osa, Henrin osa, ei onnistunut imaisemaan minua mukaansa ihan yhtä hyvin kuin aiempi osa. Tämä toinen osa sijoittui tulevaisuuteen, johonkin vuoden 2020 paikkeille. Osassa oli sen verran enemmän ihmeellisyyksiä, että en oikein saanut siitä otetta. Keksitty (?) uuszeniläisten lahko oli keskeisessä osassa, enkä oikein saanut tämän lahkon ideasta ja ajatuksesta hyvää kuvaa. Kiinnostavan erilainen aihe oli, kuitenkin.
Liukkosen kieli on sujuvaa ja tarina tosiaan aika mukaansatempaava ja vetävä. Henkilöitä oli sopiva määrä, kiinnostavia, outojakin persoonia jotka toivat kirjalle lisää kiinnostavuutta. Jotenkin kirja jätti minut kuitenkin kylmäksi, ihmiset olivat kiinnostavia, mutta eivät erityisen lämpimiä tai sympaattisia.
Lapset auringon alla oli erilaisuudessaan kuitenkin kiinnostava lukukokemus, ja jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä Liukkonen seuraavaksi keksii.
★★★+
