Jeesuksen lapsuus / J. M. Coetzee

Jeesuksen lapsuus / J.M. Coetzee

Otavan kirjasto, 2014. 292 sivua.

Alkuteos: The Childhood of Jesus, 2013

Suomentanut: Markku Päkkilä

Kannen suunnittelu: ? (kirjaston viivakooditarra juuri tämän tiedon päällä. Murr)

Mistä minulle? kirjastolaina

J.M. Coetzee: Nobel-voittaja, etelä-afrikkalainen joka asuu ja opettaa kirjallisuutta Australiassa. Kaksinkertainen Bookerpalkittu, erikoinen kirjailija. Olen joskus lukenut jonkun Coetzeen kirjan, mutta en muista edes sen nimeä. Se oli hieman outo, vaikea ja aika mitäänsanomaton lukukokemus.

En edes tiedä miten Jeesuksen lapsuus lähti mukaani kirjastosta, mutta niin se vain lähti ja tuli nopeasti vieläpä luetuksikin. Lukukokemus oli hieman ristiriitainen ja erikoinen, ja listaankin nyt kirjan herättämiä ajatuksia hieman eri tavalla kuin yleensä koska en saa selvää ajatuksistani tämän kirjan kohdalla.

Jeesuksen lapsuus...

...tempaisi mukaansa alusta saakka
...oli tunnelmaltaan huikea, hyytävä, hieman ahdistava mutta koukuttava

Kirjan henkilöt...

...olivat kiinnostavia, mutta varsin erikoisia
...-päähenkilö Simón erityisesti- oli outokäytöksinen, varsin vastenmielinen mies

Kirjan kieli...

...oli helppolukuista
...oli temmoltaan tiivis, ja aikaansai kirjalle koukuttavan tunnelman

Kirjan tyyli...

...jäi hieman epäselväksi
...on takakannen mukaan "arvoituksellinen allegoria", mitä se sitten tarkoittaakaan
...sisälsi kummallisuuksia

Kirjan juoni...

...sisälsi orvoksi jääneen pojan ja hänen holhoojakseen alkaneen Simónin
...vei pojan ja Simónin tuntemattomaan maahan pitkän matkan päätteeksi
...kuvaa, millaista on elämä maassa, jonka tavat ovat outoja ja uusia
...kuvaa myös sitä, millaista on elämä tuntemattomassa, jossa saa uuden elämän ja uuden henkilöllisyyden

Loppuratkaisu...

...oli ärsyttävä ja pliisu, jos ymmärsin sen oikein

Kirjasta jääneet fiilikset...

...ovat ristiriitaisia
...saivat miettimään, menikö minulta juonen suhteen jotain ohi
...ovat toisaalta ihailevat, toisaalta kummastelevat

Kokonaisuutena...

...kirjasta jäi mieleen tiivis ja huikean taitavasti luotu tunnelma, oudot ihmiset, kummallinen tarina ja fiilis siitä, että jotain jäi ymmärtämättä. Mutta tällä kertaa se ei haittaa ihan hirveästi, luin tätä silti mielelläni.

Jos haluatte erilaisen lukuelämyksen, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Coetzeen kirjoihin! ;)


★★★+

Kaikki oikein / Anna-Leena Härkönen

Kaikki oikein / Anna-Leena Härkönen

Otava, 2014. 317 sivua

Kannen suunnittelu: Kirsti Maula

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Anna-Leena Härkösen kirjat ovat minulle tunnetusti mieluisia. Ne ovat jotenkin helposti lähestyttäviä, kertovat arkisista asioista kuitenkin kiinnostavalla tavalla. Härkösen kirjojen parissa saa tuntea surua, iloa ja samaistumista. Hänen kirjojensa parissa on helppoa nauraa, itkeä ja nyökkäillä sen merkiksi, että kirjasta tunnistaa joko itsensä, perheenjäsenen, ystävän tai muuten vain jonkun tutun. Kun Härköseltä ilmestyy uusi kirja, haluan aina lukea sen niin nopeasti kuin mahdollista. Joten olin erittäin innoissani, kun vihdoin ehdin aloittamaan Kaikki oikein, tämän syksyn uutuuden.

Eevi ja Kari viettävät tavallisen näköistä elämää. He eivät halua lapsia, mutta kummallakin on työpaikka ja heillä on ihan kiva koti. Eevi on lapsista keskimmäinen, omien sanojensa mukaan harmaan alueen hiihtäjä, koulukiusattu ja lapsesta asti opetettu pihiksi ja säästäväiseksi. Kun Puttosen pariskunta sitten ykskaks lauantai-iltana voittaakin lotossa jättipotin, muuttuu heidän elämänsä hurjasti. He ostavat hulppean asunnon ja Eevi hemmottelee itseään viiden tähden lomalla. Mutta pian he huomaavat, etenkin Eevi, että rikkaana olo ei olekaan niin mahtavaa kuin voisi luulla. Kari nauttii alkoholista hieman liikaa, ja rakkaat ja läheisetkin alkavat näyttää kateellisuuttaan. Tuoko raha sittenkään onnea?

Kirja on sillä tavalla taattua Härköstä, että henkilöihin pääsee kiinni heti ja keskeiset tapahtumatkin selviävät nopeasti. Kieli on helppoa ja tekee kirjasta nopealukuisen ja mukaansatempaavan. Yleensä Härkösen kirjoissa on aina joku henkilö, johon minun on helppo samaistua tai johon tykästyn. Myös tässä kirjassa oli huolella kuvaillut henkilöt, ja tuntui siltä, että opin tuntemaan heidät. Minä en kuitenkaan pitänyt oikein kenestäkään kirjan henkilöstä. Etenkin pääosassa olevat tyypit, Eevi ja Kari, olivat minusta aika ikävän oloisia. Tai siis, toki ymmärsin heidän murheensa ja ongelmansa, mutta heti alusta, ennen lottovoittoa, minulla jo oli tympeä kuva heistä. Etenkin Eevi osasi olla aika ärsyttävä jankkaaja, ja vaikka hänen ystävänsä eivät ehkä käyttäytyneet erityisen hienosti, en kyllä voinut sympatisoida oikein Eeviäkään.

Siitä johtuen, että henkilöt eivät ihan napanneet, tuntui vähän siltä, että kirja jäi etäiseksi. Ei se mikään katastrofi ollut, ei missään tapauksessa, mutta tämä ei koskettanut ja ravisuttanut niin paljon kuin moni aiempi Härkösen kirja. Myös se härkösmainen riemukkuus ja ilo puuttui, tämä oli enemmänkin hieman masentava ja varsin iloton.

Parasta tässä kirjassa oli ajatukset ja huomiot siitä, miten elämä muuttuu lottovoiton jälkeen, miten monet siitä haaveilevat ja varmaan luulevat rahan tuovan samalla onnen, parantavan kaikki haavat ja saavan kaikki murheet häviämään ja unohtumaan. Niin kai kuitenkaan harvemmin käy. Pidin kovasti niistä asioista joita Härkönen nosti esille. Läheisten kateuden, muuttuneet työkuviot ja sen, miten sitä rahaa sitten käyttää kun sitä on. Alkaako tuhlaamaan vai elämään edelleenkin "normaalia" elämää? Myös kirjan muut aiheet, esimerkiksi alkoholismi ja alkoholistin rinnalla eläminen, olivat uskottavasti ja kiinnostavasti kuvaillut.

Kaikki oikein oli otteessaan pitävä ja paikoin ihan viihdyttäväkin lukukokemus. Viihdyin kirjan parissa hyvin, vaikka tämä ei härkösasteikkoni kärkeen nousekaan. Mutta ajatuksia ja mietteitä herättävä kirja kuitenkin, ja siitä näkökulmasta erittäin hyvä. Mitä minä muuttaisin elämässäni, jos yhtäkkiä olisinkin lottovoittaja? Kaiken vai en paljon mitään? (Tulin aika nopeasti siihen tulokseen, että en paljon mitään ;) ).

★★★+

Ghana ikuisesti / Taiye Selasi

Ghana ikuisesti / Taiye Selasi

Otavan kirjasto, 2013. 393 sivua.

Alkuteos: Ghana must go, 2013

Suomentanut: Marianna Kurtto

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Tämänkin lukemisesta on jo ikuisuus, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan - vai mitä? Tällä hetkellä arkeen mahtuu vaan niin paljon ohjelmaa, että tuntuu että lukeminenkin jää vähille, bloggaamisesta puhumattakaan.

Taiye Selasin Ghana ikuisesti sai ilmestyessään suomeksi paljon kehuja pitkin blogimaailmaa, ja oli itsestäänselvää että minäkin halusin lukea tämän sopivan tilaisuuden tullen. Alkukesästä kirja tulikin kirjastoreissulla vastaan ja pääsi kotiin asti luettavaksi.

Kweku Sai syntyy Ghanassa mutta pääsee Amerikkaan opiskelemaan lääketiedettä. Hänestä tulee lahjakas kirurgi ja rakastava perheenisä hänen ja hänen nigerialaisen vaimonsa Folan lapsille. Lasten syntyessä lakia opiskeleva Fola hylkää opintonsa ja jää kotiäidiksi. Kun seurapiirien suosiossa oleva potilas kuolee Kwekun leikkauspöydälle, koko perheen elämä muuttuu. Nöyryytetty ja nujerrettu Kweku hylkää perheensä ja palaa kotimaahansa Ghanaan vuoden kestäneen oikeustaistelun jälkeen. Perheen lapset kasvavat ja elämä vie heidät eri puolille maailmaa. Vuosia myöhemmin odottamaton tragedia saattaa aikuistuneet sisarukset taas yhteen ja he kohtaavat yhdessä menneisyyden tapahtumat ja toisensa vuosien jälkeen.

Ghana ikuisesti on koskettava kirja. Tapahtumat tulevat iholle heti alusta ja koska lukija pääsee tehokkaasti tarinaan mukaan, säilyy mielenkiinto kirjan alusta loppuun asti. Myös kirjan henkilögalleria on kiinnostava. Lääkäri Kwekun kohtalo suututtaa ja saa surulliseksi, mutta kiinnostavinta minusta oli seurata hänen neljän lapsensa elämää. Lapset olivat keskenään kovin erilaisia, mutta kukin erittäin kiinnostava persoona omalla tavallaan. Erityisesti sisaruskatraan kaksospari olivat minusta kiehtovia henkilöitä; kaunis ja taiteellinen Kehinde ja hänen hieman surumielinen siskonsa Taiwo.

Pidin hurjasti kirjan rakenteesta. Jo kirjan alussa selviää, että Kweku kuolee kotitalonsa sateiselle takapihalle. Suru-uutinen tavoittaa Kwekun lapset ja ex-vaimon yksitellen ja siitä lähtee koko tarina. Jokainen perheenjäsen muistelee mennyttä, miettii omaa elämäänsä ja aloittaa pitkän matkan Ghanaan. Lopulta perhe tapaa toisensa vuosien jälkeen, kaikkien omat traumat ja perheen yhteiset traumat kohtaavat, mutta mikä tärkeintä, myös perhe on taas koossa. Se, että Selasi välillä pysäyttää tarinan kokonaan, palaa ajassa menneeseen, sisarusten lapsuuteen, Kwekun ja Folan ensimmäisiin yhteisiin vuosiin, on hieno tapa koota tarina ehjäksi kokonaisuudeksi pikku hiljaa. Kirjan rakenne ja tapa kertoa tarinaa teki tästä ehdottomasti mielenkiintoisen.

Käännös on onnistunut, lukeminen sujui nopeasti ja mutkattomasti. Viihdyin kirjan parissa mainiosti. Kiinnostavien henkilöiden ja mahtavan rakenteen lisäksi kirjassa oli sopiva määrä ajatuksia kulttuurieroista. Ghanasta Yhdysvaltoihin muuttanut Kweku kohtasi etenkin opiskeluvuosinaan kaikenlaista, ja afrikkalaistaustainen mies sai valitettavan helposti väärän rangaistuksen oikeudessa.

Kokonaisuutena Ghana ikuisesti oli siis hieno ja mieleenpainuva lukukokemus. Tarina oli mieleenpainuva, kieli oli kaunista ja kirja oli aiheiltaan rikas. Hieno kirja kaiken kaikkiaan!

★★★★★-

Kuninkaan puhe / Mark Logue & Peter Conradi

Kuninkaan puhe - Tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen / Mark Logue & Peter Conradi

Otava, 2011. 230 sivua.

Alkuteos: The King's Speech - How One Man Saved the British Monarchy, 2010

Suomentanut: Eija Tervonen

Kannen kuva: Momentum Pictures

Mistä minulle? oma ostos

Jatketaanpa näillä kesän rästikirjoilla! Luin Mark Loguen ja Peter Conradin kirjan Kuninkaan puhe - tarina miehestä joka pelasti kuningashuoneen jo loppukesästä, mutta kiireisen graduarjen ja läppärin rikkoutumisen takia kirjoittaminen tästä on jäänyt... Kirja kiinnosti minua siksi, että Kuninkaan puhe-elokuva kiinnostaa minua. Olen Colin Firth-fani, ja puhevaikeudet ovat tavallaan hieman omaa alaani joten siksikin kuninkaan tarina kiinnostaa.

Kirjan kirjoittaja, Mark Logue, on kuningas Yrjö VI:n puheterapeuttina toimineen Lionel Loguen pojanpoika. Kirja perustuu kirjeisiin, päiväkirjamerkintöihin ja Lionel Loguen elämäkertaan. Lionel Logue muutti perheineen Australiasta Englantiin vuonna 1924 ja asettui Lontooseen jonne hän avasi praktiikkansa. Logue oli itseoppinut puheterapeutti, ja pian hänen taitonsa kiirivät myös kuninkaallisten korviin. Lokakuussa 1926 hänen potilaakseen tuli Yorkin herttua, prinssi Albert, joka oli kärsinyt kisuallisesta änkytyksestä lapsuudestaan saakka. Prinssi oli ujo ja epävarma ja oli aina jäänyt sekä vahvan ja ankaran isänsä, kuningas Yrjö V:n, sekä suositun ja sulavakäytöksisen veljensä, kruununperijä prinssi Edvardin, varjoon.

Kuninkaallisen perheen jäsenenä myös prinssi Albertin kuului pitää puheita, mutta ne olivat kärsimystä sekä prinssille että kuulijoille. Monia keinoja oli jo kokeiltu, ennen kuin taitava ja ulospäinsuuntautunut Lionel Logue astui kehiin, ja sai omilla keksimillään menetelmillä Albertin vaikeudet vähenemään. Pian kuningas Yrjö V kuolee ja prinssi Edvard perii kruunun. Edvardin naistoilailujen myötä kuninkaan kruunun perii pian kuitenkin prinssi Albert, josta tulee kuningas Yrjö VI, kansan suosikkikuningas joka vaimonsa kuningatar Elisabetin ja suloisten tyttäriensä kanssa valaa puheillaan ja teoillaan uskoa toisen maailmansodan aikaiseen Englantiin.

Kuninkaan puhe on kiehtova ja kiinnostava kirja. Kuninkaallisten "salattu elämä" on mielenkiintoista luettavaa, vaikka en näekään itseäni mitenkään erityisen "kuninkaallishulluna". Oli myös kiehtovaa lukea siitä, minkälaisia menetelmiä ja työskentelytapoja puheterapeuteilla oli melkein sata vuotta sitten vaikka nämä asiat jäivätkin välillä sivuseikaksi historiallisten tapahtumien ja kuningasperheen elämästä kertovien asioiden saadessa päähuomion. Samoja periaatteita työskentelytavoissa kuitenkin osittain oli kuin vielä tänäänkin, mutta onhan (onneksi) nuo menetelmät hieman kehittyneetkin.

Kirjana Kuninkaan puhe ei ole mikään jättihyvä. Kirjoitusvirheitä on minusta aika paljon ja kielikin paikoitellen varsin tönkköä. Kirjassa oli paljon kiinnostavia asioita, ja minusta tässä tuli hienosti esille se, kuinka rankkaa ja rajoittavaa puhevika voi olla. Kirja sisältää paljon historiaa ja tietoa kuningashuoneesta ja etenkin kuningas Yrjö VI:n persoona tule hienosti esille. Häntä kohtaan tuntee myötätuntoa ja kun hänen puheensa alkavat sujua aina vain paremmin, hänen kanssaan on helppo iloita. Toisaalta taas moni muu henkilö jäi etäiseksi, mikä toisaalta onkin ymmärrettävää koska kuningas ja hänen "pelastajansa" tässä pääroolissa kuuluikin olla.

Kokonaisuutena kirja oli paikoitellen hieman tylsä. Historialliset kuvaukset kuningasperheen arjesta ja sodasta olivat toisaalta ihan kiinnostavia, mutta kuningas ja hänen puhevikansa jäivät hieman sivuseikaksi. Toisaalta Logue ei ehkä ole tehnyt kovinkaan tarkkoja muistiinpanoja työstään, ja kuinka reilua nyt edes olisi kirjoittaa julkisesti potilasasiakirjoja sun muuta. Toisaalta ehkä 1920-30 luvulla ei vielä ollut yhtä tiukkaa vaitiolovelvollisuutta kuin tänä päivänä... ;)

Olen ymmärtänyt että tämä kirja täydentää Kuninkaan puhe-elokuvaa, ja kerrankin luulen, vaikka en elokuvaa ole vielä nähnytkään, että leffa on kirjaa parempi. Elokuva jonka pääosassa on Colin Firth ei voi olla tätä kirjaa kehnompi, vaikka tämänkin mielenkiinnolla luin. Kohta siis pakko päästä elokuvan kimppuun.


★★★-

Tarhapäivä / Eve Hietamies

Tarhapäivä / Eve Hietamies

Otava, 2012. 447 sivua.

Kannen suunnittelu: Markus Pyörälä

Mistä minulle? oma ostos

Eve Hietamiehen Tarhapäivä on jatkoa Yösyötölle. Paavo Pasanen on kasvanut viisivuotiaaksi tarhapojaksi, ja isä Antti on saanut tottua yksinhuoltajaisän rooliin viiden vuoden ajan. Tarhapäivä oli vähintään yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Täydellisen koukuttava ja viihdyttävä kirja!

Antti ja Paavo Pasanen elävät tavallista isän ja pojan elämää. Paavo käy tarhassa, Antti töissä ja iltaisin mietitään Suomen krokotiileja. Tiistaisin jutellaan ja leikitään naapurissa asuvan Ennin ja tämän Terttu-tyttären kanssa. Koko nelikon elämä kuitenkin muuttuu kertaheitolla, ja pieni Terttu muuttaa väliaikaisesti Antin ja Paavon luokse. Ainoastaan poikaansa tottunut Antti on suoraan sanottuna pulassa pienen tytön kanssa. Terttu vaatii legginssejä, tunikoita ja Hello Kitty-vaatteita joista Antilla ei ole tietoakaan. Hiuksiin pitää saada hienoja kampauksia ja tietyt pompulat, ja illalla pitää toivottaa hyvää yötä sängylliselle pehmoleluja. Antilla ei ole helppoa.

Tarhapäivä tempaisee mukaansa ihan ensimmäisiltä sivuilta asti. Antin ja Paavon arkeen pääsee taas nopeasti kiinni, ja kirjan sivuja kääntelee nopeaan tahtiin. Kieli on helppoa ja nopealukuista ja rakastan kirjan huumoria. Nauroin monta kertaa ääneen kirjaa lukiessani, ja se on minulle kyllä hyvän kirjan merkki. Tarhapäivä herättää muitakin tunteita kuten vihaa, surua ja sääliä. Etenkin Paavon äiti on tunteita herättävä tyyppi, mielenterveysongelmat ovat vaikeita mutta minusta Hietamies kirjoittaa niistäkin uskottavalla tavalla.

Hietamies myös käsittelee rankkojakin aiheita huumorin kautta, mutta huumori ei ole teennäistä tai tökeröä vaan yksinkertaisesti hauskaa. Kirja riemastuttaa ja tarina on kerrottu elävällä tavalla. Antista ja Paavosta tulee kirjan ajaksi lukijalle kavereita, tuttuja jonka elämänmenoa seuraa mielellään. Kirjan luettuani he jäivät taas mieleeni, ja huomasin miettiväni mitä heille mahtaa kuulua ;).

Lainasin ystävälleni keväällä Yösyötön luettavaksi ja hän lukikin sen nopeaan tahtiin ja vaati heti perään Tarhapäivää lainaksi. Tarhapäivän luettuaan hän 'pakotti' minutkin lukemaan tämän nopeasti, jotta voisimme keskustella näistä kirjoista yhdessä! Tämä kyseinen ystävä ei lue kovinkaan paljon, ehkä viitisen kirjaa vuodessa, joten tämä oli minusta aika hieno asia ja merkki siitä, että jotain koukuttavaa näissä kirjoissa on!

Toivottavasti saamme vielä jatkossakin lukea Antin ja Paavon kuvioista. Tämä kirja ainakin päättyi sen verran kiinnostavaan kohtaan, että mielelläni lukisin vielä ainakin yhden kirjan verran heidän arjestaan.

★★★★★-

Kesä ilman miehiä / Siri Hustvedt

Kesä ilman miehiä / Siri Hustvedt

Otavan kirjasto, 2011. 232 sivua.

Alkuteos: The Summer Without Men, 2011

Suomentanut: Kristiina Rikman

Kannen suunnittelu: Katja Kaskeala

Mistä minulle? oma ostos

Päätin antaa Siri Hustvedtille vielä yhden mahdollisuuden. Luin kesällä Kesän ilman miehiä, ja päätin aika nopeasti, että se jää viimeiseksi kirjaksi jonka Hustvedtilta luen.

Mia Fredricksenin aviomies haluaa kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen pitää yhteiselämästä paussia, koska hän on rakastunut toiseen. Mia saa hermoromahduksen, ja toivuttuaan sairaalassa hän muuttaa takaisin lapsuutensa kotikaupunkiin lähelle äitiään. Vuokraamassaan talossa hän suree, raivoaa ja säälii itseään ja surullista kohtaloaan. Uusissa ympyröissä Mia saa myös uusia tuttuja. Hän vetää runopajaa teinitytöille ja tutustuu naapurissa asuvaan nuoreen naiseen, jolla on kaksi pientä lasta ja vihainen aviomies. Pikkuhiljaa elämästä löytyy taas valonpilkahduksia, joten lopulta se paussi ei ehkä ollutkaan vain huono asia?

Hustvedtin kirjoissa, tässäkin, on oikeastaan kaikki ainekset hyvään kirjaan. Kiinnostavat ja huolella kuvaillut henkilöt. Helppolukuinen teksti, kiinnostava ja varsin vetävä tarinakin. Mutta sitten niitä outouksia on kuitenkin hieman liikaa. Vaikka teksti on pääosin ihan helppolukuista, paikoitellen se on sisällöltään ja tyyiltään outoa ja ärsyttävää. Tästäkin, kuten edellisestä Hustvedtistani, tuli sellainen olo, että kirjailija haluaa päteä ja viisastella tekstinsä kautta.

Kokonaisuutena Kesä ilman miehiä ei ollut minusta kovinkaan ehjä. Vähäsivuiseen kirjaan oli tungettu henkilöitä ja sisältöä ehkä vähän liikaa. Välillä jäin miettimään sitä, mikä tässä oikeastaan oli pääjuoni ja mikä vain sivujuttu. En saanut solmittua tapahtumia yhteen, ehjäksi kokonaisuudeksi ja lopussa koko kirja oli päässäni loppuratkaisua lukuunottamatta sekametelisoppa.

Vaikka Mian kokemukset ovat rankkoja ja surullisia, en kuitenkaan tuntenut niin paljon sympatiaa häntä kohtaan kuin olisin halunnut. Jostain syystä tämä kirja ei vain koskettanut minua vaan jäi pinnalliseksi lukukokemukseksi. Lähes pakotin itseni lukemaan kirjan läpi, koska odotin että jossain vaiheessa ymmärrän mistä tässä on kyse. En ymmärtänyt.

Siri Hustvedt on varmasti taitava kirjailija, mutta viimeistään nyt on tullut selväksi ettei hän ole minun kirjailijani. En ymmärrä hänen tarinoidensa jujuja, en löydä henkilöistä samaistumisen kohteita vaikka he ihan kiinnostavia ovatkin. Hänen kirjansa eivät vain onnistu koskettamaan minua siten, kuten hyvien kirjojen pitäisi. Mutta onneksi moni, moni muu on ihastunut Hustvedtin kirjoihin.

★★

Tyttö joka leikki tulella / Stieg Larsson

Flickan som lekte med elden / Stieg Larsson

Månpocket, 2010. 632 sivua.

1.painos 2006

Kannen suunnittelu: Norma Communication

Mistä minulle? oma ostos

Luen aika harvoin dekkareita, vaikka yleensä niistä nautinkin. Muistan viihtyneeni todella hyvin Stieg Larssonin Millenium-trilogian ensimmäisen osan, Miehet jotka vihaavat naisia, parissa kun sen luin monta vuotta sitten. Kesälomallani päätinkin lukea pitkästä aikaa dekkarin, ja tartuin trilogian toiseen osaan Tyttö joka leikki tulella (minä luin ruotsiksi, eli Flickan som lekte med elden).

Mikael Blomkvistin ja salaperäisen, persoonallisen Lisbet Salanderin tiet kohtaavat jälleen, kun kaksi Mikaelin toimittajaystävää murhataan. Dag Svensson ja Mia Bergman ovat ennen kuolemaansa tysökennelleet tutkimalla seksikauppaa Itäeuroopan ja Ruotsin välillä, ja löytäneet paljastavia tietoja tästä. Mikael Blomkvist epäilee, että henkilö, joka murhasi hänen ystävänsä on jollain tavalla mukana seksikauppa-asiassa, mutta toisaalla syytökset kohdistuvat Ruotsiin palanneeseen Lisbet Salanderiin.

Vaadin dekkarilta aina mukaansatempaavuutta, mielellään ihan ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Tämä kirja lähti varsin vauhdikkaasti liikkeelle, mutta edeltäjänsä tavoin kesti aika kauan ennen kuin lukijalle selvisi, mikä se kirjan "rikos" on, jota pääasiassa selvitellään. Mutta kun tapahtumat oikeasti lähtivät käyntiin, kirja vei mukanaan. Ihan yhtä koukuttava ja hieno lukukokemus tämä ei ollut kuin edeltäjänsä, koin tämän jotenkin hieman tylsemmäksi. Tapahtumia ja käänteitä kyllä riitti, mutta odotin loppuratkaisua kuitenkin viimeiset 150 sivua...

Larssonin trilogiassa on henkilöhahmot kohdallaan. Pidän sekä erikoisesta, persoonallisesta Lisbet Salanderista että jollakin tavalla niin hurmaavalta vaikuttavasta Mikael Blomkvistista. Näiden kirjojen yksi tärkeimpiä ja parhaimpia asioita onkin minun mielestäni henkilöiden väliset kemiat ja suhteet, jotka tulevat esille tapahtumien ohessa.

Larsson kirjoittaa helposti ja ymmärrettävästi. Tarina on pieniä yksityiskohtia täynnä. Yksityiskohtia, jotka ovat tärkeitä juonen kannalta. Moni tapahtuma on ehkä varsin epäuskottava ja monet sattumat ovat lopulta juonen kannalta todella merkittäviä. Joten erityisen uskottavia eivät nämä Larssonin juonenkuviot taida olla. Mutta ei se haittaa. Joskus riittää, kun kirja on mukaansatempaava, helppolukuinen ja koukuttava. Sellainen, että haluaa aina vaan lukea vielä yhden sivun. Ja sellainen, että lukija saa itse leikkiä salapoliisia, iloita kun on ollut oikeassa, ja pettyä kun huomaa että kirjailija silti on ollut lukijaa fiksumpi.

★★★★-