maanantai 23. elokuuta 2010

Sonja O. kävi täällä

Sonja O. kävi täällä / Anja Kauranen. 1981, 275 sivua

Anja Kaurasen (Snellman) esikoisromaani Sonja O. kävi täällä ilmestyi jo vuonna 1981. Minä sain sen luettua vasta nyt. olen oikeastaan vasta tämän vuoden aikana tutustunut Kaurasen/Snellmanin kirjoihin ja hän nousikin heti yhdeksi kotimaiseksi kirjailijasuosikikseni.

Sonja O. kävi täällä on Sonjan kertoma tarina omasta elämästään. Sonja viettää lapsuutensa venäläisten vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa Helsingissä. Nuoruusvuosina alkaa itsensä etsiminen, naiseksi kasvaminen. Sonja seikkailee miesmaailmassa, harrastaa seksiä rokkareiden, naisten, professoreiden, runoilijoiden ja itsensä kanssa,  päätyy avoliittoon, aborttiin ja välillä jopa mielisairaalaan. Ilahduttavinta tässä romaanissa oli seurata Sonja O:n kasvua, hiljaista itsensä löytämistä. Sonjan perhesuhteet eivät ole kaikkein parhaat, hänen äitinsä on kuvattu kaikkea muuta kuin vahvaksi naiseksi. Muuten romaani tuo esille feministisiä ajatuksia, miehet on kuvattu välillä aika rankasti seksin perässä juoksijoiksi tai muuten vaan idiooteiksi.

Anja Kaurasen teksi on avointa, paikoin aika rajuakin. Lauseet ovat välillä pitkiä, välillä lyhyitä. Luvut ovat myös vaihtelevia, lyhin taitaa olla muutaman rivin pituinen kun taas pisimmät ovat ihan "normimittaisia", parikymmentäsivuisia. Tällaiset seikat tekevät kirja kielestä ja tyylistä jollakin tapaa dynaamisen. Se yhdistettynä suoraan, rajuun ja avoimeen kielenkäyttöön sai ainakin minussa aikaan sen, että halusin lukea kirjan nopeasti, melkein yhteen putkeen. Kieli tempaisi niin mukaansa. Ainut mikä hieman häiritsi kirjan toisessa osassa oli murre jota käytettiin. Minua ärsyttää aina kun kirjassa käytetään sanoja joita en ymmärrä tai jotain outoa murretta. Onneksi murre ei jatkunut kuin muutamassa luvussa.

Anja kaurasen esikoisteos on ehdottomasti lukemisen arvoinen, ja niin sanotusti "taattua Kaurasta/Snellmania". Minä en ole vielä pettynyt yhteenkään hänen kirjoittamaansa kirjaan.

***+

2 kommenttia:

  1. Tän kirjan lukemiskerroista on aika kauan, mutta muistan että tää kolahti kyllä. Kyllä tässä jotain kestävää tuntuu olevan, lähes 30 vuotta vanha kirja ja aina vaan nuoret naiset löytää tästä jotain samaistuttavaa.

    Ylen Elävästä arkistosta löytyy aika kiva haastattelu (oisko niitä ehkä useampiakin siellä) nuoresta Anja Kaurasesta tämän kirjan ilmestymisen aikaan.

    VastaaPoista
  2. Salla, kiitos kommentista:) täytyy käydä katsomassa tuolla ylen sivuilla josko löytäisin haastattelua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.