maanantai 4. lokakuuta 2010

Gourmet

Gourmet / Tuomas Vimma. 2008. Gummerus. 283 sivua

 Tuomas Vimman kolmas romaani Gourmet kertoo lyhyesti sanottuna gastronomian ihmeellisestä maailmasta. Kirjan nimetön päähenkilö on 29-vuotias mies jonka ranskalainen isä on Michelin-tähtitarkastaja. Isä on pettynyt poikaansa koska tämän mielestä poika ei ole saavuttanut yhtään mitään 29 ikävuoteen mennessä. Niinpä isä päättää että tästä lähtien pojalla ei ole enää mahdollisuutta suvun taloudelliseen tukeen ja poika huomaa olevansa puilla paljailla. Pojan on näytettävä isälleen että hänestä on johonkin -esimerkiksi pystyvänsä hankkimaan Michelin-tähden. Avukseen poika löytää niin ystävänsä Filip von Jägerstrompin kuin kauniin unkarilaisen Zwzannan. Hurana työskentelevä Mercedeskin tulee apuun ja onkin ravintolahankkeessa mukana enemmän kuin nuori päähenkilömme osasi kuvitellakaan. Kokkailuneuvoja poika saa kuolleelta ranskalaiselta huippukokilta ja Zwzannan viininhaistajakoira auttaa viinin valinnassa mutta lopulta tuhlaajapoika saa kunnon opetuksen.

Gourmet on hauska, oikein kunnolla yliampuva kirja. Minä nautin kirjan lukemisesta ja ihastuin kovasti Vimman tapaan kirjoittaa, käyttää erilaisia sanontoja ja sekoittaa "julkkiksia" hauskasti mukaan soppaan. Nauroin monta kertaa ääneen ja vaikka kirjan tapahtumat olivat todella yliampuvat ja liioitellut en edes tuntenut minkäänlaista myötähäpeää päähenkilöä kohtaan. Tajusin jo ensimmäisiltä sivuilta että kyseessä on yliampuva kirja  joten ehkä totuin ottamaan tapahtumat oikealla tavalla. Kovin tosissaan tätä kirjaa ei kannata lukea mutta oikealla asenteella Gourmet on todella hyvä kirja joka johdatti köyhän opiskelijalukijan muutaman tunnin ajaksi herkullisten ruokien pariin pois kaurapuuro- ja nuudelitodellisuudesta.

****
 Lisää Tuomas Vimmaa minulle kiitos!

2 kommenttia:

  1. Lue ihmeessä Anthony Bourdainin 'Kitchen Confidental', siinä on hiukan roisimpaa tekstiä New Yorkin keittiomaailmasta. Kuitenkin todella mielenkiintoinen leikkaus raskaasta alasta.

    -Artsi

    VastaaPoista
  2. Artsi, kiitos vinkistä. laitan kirjan lukulistalleni ja katson josko ehtisin lukea sen jossain vaiheessa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.