Viimeinen kesä / Tatiana de Rosnay

Viimeinen kesä (A Secret Kept, 2009) / Tatiana de Rosnay. WSOY, 2011. 328 sivua.

 Tatiana de Rosnayn juuri suomennettu kirja Viimeinen kesä taitaa jäädä minun kesälomani viimeiseksi kirjaksi. Arki ja opiskelut jatkuvat taas maanantaina ja suunta kohti Turkua otetaan sunnuntaina. Minulle kesä on aina loppunut viimeiseen elokuun päivään, omaan syntymäpäivääni. Tässä yllä teille kaikille kivoille lukijoille ja ilahduttavia kommentteja jättäville pala synttärikakkua;)

Nyt kuitenkin Viimeisen kesän pariin! Antoine Rey on pariisilainen arkkitehti. Kun hänen sisarensa Mélanie täyttää 40 vuotta vie Antoine sisarensa yllätysreissulle lapsuuden kesämaisemiin, jossa sisaruspari ei ole käynyt äitinsä äkillisen kuoleman jälkeen 30 vuotta sitten. Reissun aikana sekä Antoinen että Melin mieleen nousee paljon onnellisia muistoja lapsuuden kesistä jotka he viettivät paratiisissaan äitinsä kanssa. Isäkin oli toki kuvioissa, mutta oli kesäasunnolla useimmiten vain viikonloppuisin kun työkiireiltään ehti. Äiti oli kaunis, nuori ja rakastava kunnes yhtäkkiä, kolmikymppisenä kuoli. Antoine oli kymmenen ja Mel kuuden vanha. Clarisse-äidin kuoleman jälkeen Antoine ja Mel eivät enää puhuneet äidistä vaan hän oli heille Clarisse. Moneen vuoteen kukaan ei maininnutkaan Clarissea, ei lasten isä, ei isän sisko, ei isoäiti.

Sisarusten isä meni nopeasti uusiin naimisiin, mutta Réginestä ei ikinä tullut Antoinelle tai Mélanielle läheistä uutta äitiä. Syntymäpäivämatkalla vanhat muistot siis heräävät ja suru äidin kuolemasta nousee pintaan. Kuolemasta ei ikinä ole puhuttu ääneen, ja sekä Antoinen että Mélanien mielessä on suuri aukko. Kumpikin haluaisi tietää, mitä äidin kuolinpäivänä oikein tapahtui.

Synttärireissun kotimatkalla Pariisiin Mélanie yllättäen muistaa jotakin tärkeää lapsuudestaan, mutta ajaa juuri ulos tieltä kun hänen piti kertoa veljelleen muistoistaan. Antoine järkyttyy onnettomuudesta kovin ja päättää selvittää suvun vaietut salaisuudet, selvittää äitinsä kuoleman ja sen, miksi Clarissesta ei koskaan puhuta, miksi kaikki jäljet Clarissesta on hävitetty.

Kotona Pariisissa Antoinea odottaa kolme teini-ikäistä lasta jotka asuvat vuoroin hänen ja vuoroin äitinsä, Antoinen ex-vaimon Astridin ja tämän uuden miehen luona. Antoinesta tuntuu, että hän on vieraanutunut lapsistaan vuoden takaisen avioeron jälkeen, eikä oikein saa lapsiaan kuriin. Kun lastenkin elämässä tapahtuu kerralla paljon traagisia asioita, joutuu Antoine kohtaamaan menneisyyden tapahtumat jälleen. Elämä ja kuolema saavat taas miehen elämässä uuden merkityksen, mutta onneksi rakkauskin taas näyttäytyy, yksinäisen avioerovuoden jälkeen.

Viimeinen kesä on surullinen mutta toivoa antava tarina yhden perheen suhteista ja vaietuista salaisuuksista. De Rosnayn luomat hahmot ovat sympaattisia ja todentuntuisia. Tarina on jännittävä ja mukaansatempaava, kieli kaunista ja sujuvaa. Tämä oli siis lähes kaikin tavoin hieno lukukokemus. Ainut asia joka minua hieman häiritsi oli se, että kirjassa on aika paljon tapahtumia. Yhtäkkiä Antoinen lasten elämässä tapahtui paljon asioita, oli itsemurhaa, onnettomuuksia, pidätyksiä ja hautajaisia toisten perään ja vielä lisäksi oli tietenkin Antoinen lapsuuden tapahtumat joita selvitettiin. Minusta hieman vähempikin olisi riittänyt, ja keskittyminen vielä enemmän Antoinen äidin kuolemaan ja miehen lapsuuden muistoihin ei olisi minusta huonontanut kirjaa yhtään. Mutta meni se näinkin, vahva ja hyvä kirja näin kesän viimeiseksi:)

      
★★★★-


Suomentaja: Leena Tamminen
Kannen suunnittelu: Tuula Mäkiä

Pessi ja Illusia / Yrjö Kokko

Pessi ja Illusia / Yrjö Kokko. WSOY, 1982 (1944 1.painos). 223 sivua.

 Löysin kesän alussa loistavakuntoisen Pessi ja Illusia -kirjan kirpparilta. Kirja sisältää sen kauniin tarinan lisäksi kirjailija Yrjö Kokon ottamia valokuvia luonnosta.

Metsänpeikko Pessi ja Illusionin tytär, keijukainen Illusia ystävystyvät kun Illusia tulee alas kodistaan sateenkaarelta tutkimusretkelle ja erinäisten käänteiden jälkeen joutuu jäämään maan kamaralle. Pessi on pessimistin poika, eikä alkuunkaan ymmärrä kauniin Illusian ihastuneita huudahduksia kun hän tutkii luonnon ihmeitä. Pieni peikko ja pieni keiju kuitenkin ystävystyvät ja pian Pessi jo esittelee luonnon kukkia ja eläimiä Illusialle.

Kesästä tulee kovin kuiva, ja sateenkaarta ei näy joten Illusia ei pääsekään takaisin kotiinsa. Kun hän vielä onnettomasti menettää siipensä jää hän asumaan Pessin kanssa maan päälle. Kesä on kaunis ja täynnä mielenkiintoisia tapaamisia ja uusia kokemuksia pienelle keijulle. Yhdessä Pessin kanssa Illusia tapaa muun muassa Ristilukin, Piisamin, Kirjeenkantaja Kimalaisen ja hanhen. Valitettavasti kaikki uudet tuttavuudet eivät ole yhtä avuliaita ja ystävällisiä...

Kesä kuitenkin loppuu ja edessä siintää kylmä ja pitkä talvi. Pessi on tottunut nukkumaan talviunta, mutta ei voi nyt jättää Illusiaa yksin valvomaan koko kylmää talvea, kuinka hintelä keijukainen kestää kylmän talven? Niinpä ystävykset miettivät kuinka selvitä talvesta. Avulias Piisami rakentaa Pessille ja Illusialle lämpimän pesäkolon ja peltohiiri auttaa ruuan etsimisessä. Talveen mahtuu myös vastoinkäymisiä, mutta pihlajanmarjamehun ja lämpimän pesän avulla kaksikko selviytyy. Kevät koittaa taas ja Pessin ja Illusian pesäkolossa odottaakin suuri yllätys. Illusian kovat tuskat helpottavat ja pesään syntyy Pessin ja Illusian pieni tytär, metsänpeikon ja keijun tytär on karvaton ja siivetön - uusi ihminen on syntynyt.

Yrjö Kokko keksi sadun Pessistä ja Illusiasta ollessaan sodassa ja halutessaan lähettää joululahjan kotiin lapsilleen. Niinpä hän kehitti sadun joululehteä varten ja kirjoitti sadulle jatkoa tasaisin väliajoin. Pessi ja Illusia on niin hurmaava satu, että Kokon lapset varmasti tykästyivät isänsä tekeleeseen. Tämä oli aivan ihana lukukokemus, ja en voi kuin ihmetellä miksi en ole tätä aiemmin lukenut. Kokko kuvailee suomalaista luontoa todella kauniisti ja kammottavaa sotaakin kuvaillaan hieman eri tavalla, läheltä maanpintaa maailmaa katselevan metsänpeikon ja keijukaistytön silmin.

Tämä on kaunis, opettavainen satu jota oli ilo lukea. Pessimisti-peikko oppii paljon kauniin Illusian kautta, samalla kun keijukainenkin oppii maailmasta paljon uutta peikon ohjeistuksella. Pessi ja Illusia on tärkeä satu jonka sanoma ja opetus tulee hienosti esille Pessi-peikon ja keiju-Illusian ystävyyden kautta. Suosittelen tätä kaikille, jotka eivät tätä ole vielä lukeneet. Kirjassa saa hienon sadun lisäksi myös nauttia Yrjö Kokon kauniista mustavalkovalokuvista!


★★★★★

Tällä kirjalla osallistun myös klassikkohaasteeseen.

Sunset Park / Paul Auster

Sunset Park (Sunset Park, 2010) / Paul Auster. Tammen keltainen kirjasto, 2011. 353 sivua.

 Yksi syksyn odotetummista uutuuskäännöksistä oli minulle ehdottomasti Paul Austerin Sunset Park. Ihastuin, miltei rakastuin Austerin kerrontatapaan lukiessani Sattumuksia Brooklynissä-kirjan viime syksynä joten olen erittäin iloinen, että pääsin lukemaan tämän uutuuden heti tuoreeltaan.

Hieman alle kolmekymppinen Miles Heller asuu Floridassa, harrastaa käytettyjen tavaroiden valokuvaamista ja työskentelee siivoojana. Hänen elämänsä valopilkku on hieman liian nuori rakastettu, kuubalainen Pilar joka majailee Milesin luona koska on kyllästynyt jankuttavaan isosiskoonsa Angelaan. Miles on vieraantunut vanhemmistaan koska tuntee olevansa vastuussa monen vuoden takaisesta velipuolensa kuolemasta. Miles on yksi kirjan keskushahmoista, mutta niitä on myös muita.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin lamavuoteen 2008. Tapahtumapaikkana on vanha, ränsistynyt ja hylätty talo, Sunset Park Brooklynissa. Miles joutuu nuoren rakastettunsa vuoksi muuttamaan toiseen kaupunkiin juuri tuohon taloon jossa jo asustaa laittomasti hänen vanha ystävänsä Bing Nathan sekä kaksi nuorta naista, Alice Bergstrom ja Ellen Brice. Sunset Parkin muut asukkaat ovat Milesin lisäksi kirjan keskushahmoja, kaikilla on oma lusikkansa myös Milesin sopassa.

Miles siis palaa lapsuutensa maisemiin Brooklyniin ja tuntee, että hänen on pakko ottaa yhteyttä vanhempiinsa joihin ei ole tarkoituksella ollut yhteydessä seitsemään vuoteen. Vanhemmat kuitenkin tietävät Milesista enemmän kuin tämä arvaakaan... Kirjan tapahtumat ovat siis pitkälti sidoksissa Milesin elämään ja laittomasti asuttuun Sunset Parkiin, välillä etenkin Miles muistelee lapsuuttaan ja suhdettaan vanhempiinsa.

En tiedä mitä tästä oikein sanoisin... Jotenkin tämä kirja jäi hieman vajaaksi, etenkin kirjan henkilöiden suhteiden kuvailu jäi jotenkin pinnalliseksi. Milesin suhdetta vanhempiinsa kuvailtiin parhaiten, Sunset Parkin muut asukkaat saivat kirjassa paljon tilaa mutta jäivät kuitenkin jotenkin kaukaisiksi.

Ei minusta siis parasta Austeria, mutta se on varmaa, että Paul Auster osaa kirjoittaa. Teksti on niin sujuvaa ja hienoa, että se tempaisee mukaansa alusta saakka vaikka kirjan tapahtumat ehkä eivät aina ole jännittävän koukkuunnuttavia. Kokonaisen sivun mittaiset lauseetkin toimivat, vaikka en yleensä pisteettömästä tekstistä välitäkään. Austerin vahvuuksia on mielestäni myös mielenkiintoisten henkilöiden keksiminen. Kaikki henkilöt tässä kirjassa olivat omalla tavallaan kiinnostavia, olisin vain halunnut tutustua heihin vielä paremmin. Seuraavaksi haluan lukea Austerin viime vuonna suomennetun romaanin Näkymätön joka minulla onkin jo kirjastosta lainassa.


★★★+

Suomentaja: Erkki Jukarainen
Kannen suunnittelu: Timo Mänttäri

---

Ps! Tervetuloa kaikille uusille lukijoille! Kun sivupalkissa näkyy sata lukijaa pistän pystyyn pienet kirja-arpajaiset. Teitä on jo niin monia, jotka ilahduttavat minua kommenteilla -mielipiteillä ja tervehdyksillä. Kiitos jokainen♥

Neiti Soldan / Tuula Levo

Neiti Soldan / Tuula Levo. Otava, 2000. 287 sivua.

Juhani Ahon elämä on kiinnostanut minua lukion suomentunneista saakka. En osaa sanoa, mikä Ahossa kiinnostaa, mutta suurella mielenkiinnolla olen Ahosta lukenut ja tänä vuonna aloitin hänen kirjoittamiin kirjoihin tutustumisen kuunetelemalla Rautatien äänikirjana. Tuula Levo on kirjoittanut kirjan Neiti Soldan joka kertoo paljon myös Juhani Ahon elämästä. Kirjan kertojana toimii Tilly Soldan, Ahon vaimon Vennyn sisar ja Ahon toinen rakastettu.

Kun Venny esittelee Juhanin perheelleen ja kertoo naimisiinmenoaikeistaan, Juhani iskee silmänsä heti Vennyn nuorempaan sisareen, kauniiseen Tillyyn. Venny ja "Jussi" menevät kuitenkin suunnitelmien mukaan naimisiin ja muuttavat yhteiseen taloon, "Aholaan". Tilly matkustaa aina silloin tällöin "Aholaan" siskonsa avuksi, hän auttaa kotitöissä, siivoaa ja paikkaa vaatteita, ompelee verhoja ja leipoo. Tilly viettää myös kesälomia yhdessä sisarensa ja tämän miehen kanssa, eräs kesäinen venereissu muuttaa paljon kolmikon suhteissa.

Vennyn ja Jussin esikoinen, Heikki, syntyy kolmisen vuotta häiden jälkeen. Tilly on aluksi kateellinen, mutta auttaa jatkossa sisartaan lastenhoidossa ja rakastaa suloista sisarenpoikaansa. Kun taiteilijana työskentelevä Venny päättää lähteä työmatkalle ulkomaille, saapuu Tilly Vennyltä salassa Aholaan auttamaan Jussia kodin- ja pojanhoidossa. Yöt Tilly ja Jussi viettävät samassa sängyssä ja elävät muutenkin onnellista perhe-elämää muutaman päivän ajan. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Venny saapuu kotiin matkaltaan ja saa tietää miehensä ja sisarensa puuhista.

Tillyn ja Vennyn suhde tulehtuu pahasti, Jussin ja Vennyn avioliitto taas jatkuu samaan tapaan kuin ennenkin. He eivät osoita toisilleen paljonkaan hellyyttä, Tilly kertoo kerran nähneensä Vennyn koskettavan miestään. Ahoille syntyy kuitenkin toinen poika, Antti pari vuotta esikoisen jälkeen. Tillyn ja Jussinkin suhde jatkuu, nyt hieman varoisempana kuin ennen. Uusi katastrofi syntyy, kun Tilly huomaa olevansa raskaana. Venny ja Jussi patistavat hänet Tanskaan jossa hän synnyttää Jussille pojan, Nissen. Nisse jää muutamaksi vuodeksi Tanskaan, kunnes Tilly hakee hänet luokseen Suomeen. Tilly viettää onnellisimpia vuosiaan suuressa talossa jonka Jussi on hänelle ostanut. Hän pitää lastenkotia kaupunkilaislapsille ja asuu itse Nissen kanssa yhdessä talon huoneista. Vintillä on myös kirjailija Ahon ikioma huone jossa myös Tilly viettää monia öitä. Jussi asuu välillä Aholassa Vennyn ja kahden poikansa kanssa, välillä taas Tillyn luona. Kolmikon elämä vaikuttaa ulospäin varsin onnelliselta, mutta kaikkien kolmen hermot ovat kireällä ja mielialat heittelevät.

Neiti Soldan on mielenkiintoinen, totuuspohjainen kirja joka selvittää paljon Juhani Ahon elämästä. Mutta etenkin kirja antaa hyvän kuvan siitä, miltä Tilly Soldanista tuntui olla rakastamansa miehen "toinen vaimo". Jussi korosti jatkuvasti rakkauttaan Tillyä kohtaan, mutta ei kuitenkaan koskaan edes miettinyt jättävänsä vaimoaan Vennyä. Vaikka Venny oli sisarelleen vihainen, ei hän pystynyt sulkemaan tätä elämästään vaan sisaruusside oli vahvempi. Tilly kaipasi rakastamaansa Jussia lohduttomasti, vaikka välillä tuntui siltä, että hän sai mieheltä enemmän huomiota kuin Venny.

Neiti Soldanissa esiintyy Ahojen ja Soldanien lisäksi muitakin tunnettuja suomalaisia kulttuurihenkilöitä. Ahojen naapurissa asui Sibeliukset ja Jussille tärkeä henkilö oli Elisabeth Järnefelt, Sibeliuksen Aino-vaimon sekä taiteilija Eero Järnefeltin äiti. Myös esimerkiksi Aksel Gallen-Kallela sekä Sakari Topelius mainitaan.

Tuula Levon teksti on sujuvaa ja helppoa, ei turhia kikkailuja mutta mukavasti vanhan ajan tuntua. Neiti Soldan on kiehtova kuvaus Juhani Ahon ja Soldanin sisarten välisistä suhteista ja kirjan sivuilla pääsee tarkemmin myös tutustumaan Ahoon kirjailijana. Kuinka hän jatkuvasti oli sitä mieltä, ettei saanut mitään kirjoitettua, että hänen tekstinsä eivät antaneet lukijalle mitään, että kaikki kirjatkin olivat ihan turhanpäiväisiä ja huonoja. Kuinka väärässä mies olikaan...


★★★★

Huominen on liian kaukana / Chimamanda Ngozi Adichie

Huominen on liian kaukana (The Thing Around your Neck, 2009) / Chimamanda Ngozi Adichie. Otava, 2011. 261 sivua.

Jos haluat hyvän kuvan nigerialaisnaisten asemasta, elämästä, arjestakin kotimaassaan ja maahanmuuttajina Yhdysvalloissa -lue tämä Chimamanda Nqozi Adichien hieno novellikokoelma. Huominen on liian kaukana sisältää 12 novellia, kaikki hienoja ja hyviä, kaikki toisiinsa kietoutuneet aiheen kautta.

Mitä miettii nuori nigerialainen nainen, kun hän joutuu piiloutumaan vanhaan kauppaan Lagosin väkivaltaisuuksia pakoon? Entä mitä samanikäinen nigerialaisnainen joka on muuttanut aviomiehensä kanssa Yhdysvaltoihin ajattelee, kun kaikki muuttuu. Kun hän ei enää saa kokata mausteisia, voimakkaasti tuoksuvia perinneruokiaan, kun hänen aviomiehensä yhtäkkiä on Dave eikä enää Ofodile? Entä miten nuori nigerialaisnainen selviytyy rankasta lapsettomuudesta, kun hän haluaisi uuden talonsa täyteen tepsuttelevia lapsenjalkoja? Mitkä mahtavat olla amerikkalaisperheen lastenhoitajana työskentelevän nigerialaissyntyisen Kamaran päivien ilot, syyt joiden avulla hän jaksaa nousta sängystä aamulla? Mitä miettii nuori nigerialaistyttö surmatessaan veljensä?

Kirjan kantavana teemana on nigerialaisuus, nigerialainen kotimaassaan mutta usein myös maahanmuuttajana Yhdysvalloissa. Kansalaisuus voisi varmasti olla mikä tahansa, kotimaa mikä tahansa Afrikan maa, mutta uuden kotimaan ja oman syntymämaansa kulttuurin yhteentörmäystä ei usein voi välttää.

Aiheet ovat rankkoja, mutta kuvailevat taatusti nigerialaisnaisten elämää todentuntuisesti. Adichie on ehdottomasti taitava kirjoittaja, en ole vielä lukenut kumpaakaan hänen suomennetuista romaaneistaan mutta ne ovat ensi talven lukupinossa päällimmäisinä. Tarinat ovat mielenkiintoisia, ja monista niistä lukisi mielellään ihan kokonaisen kirjan. Minä en ole (ennen ollut) novellien suuri ystävä, mutta tätä kirjaa lukiessani en edes ajatellut lukevani novelleja. Harmittelin vain muutamaan otteeseen, että lyhyt tarina loppui jo.

Kirja sisältää kaksitoista hienoa novellia, muutama suosikki niiden joukosta löytyi, mutta mielestäni mikään ei ole selvästi huonompi kuin muut. Ehjä kokonaisuus, kaksitoista yhtä hienoa ja tärkeää tarinaa.

"Sinä kesänä kysyit mummilta, miksi Nonso joi ensimmäisenä, vaikka Dozie oli kolmentoista eli vuotta vanhempi, ja mummi vastasi, että Nonso oli hänen ainoa pojanpoikansa, joka jatkaisi Nnabuisin suvun nimeä, ja Dozie puolestaan vain nwadiana, hänen tyttärenpoikansa. Sinä kesänä löysit nurmikolta käärmeen luoman nahan, joka oli ehjä ja ohut kuin naisten nailonsukka, ja mummi kertoi, että sen luoneen käärmeen nimi oli echi eteka, `huominen on liian kaukana`. Yksi purema, hän sanoi, ja kaikki on ohi kymmenessä minuutissa."

 Novellien ystävät, ja minun kohtalotoverini -te jotka luulette että novellit eivät ole teidän juttu - lukekaa tämä!


★★★★

Myös näissä blogeissa on luettu tämä kirja:
Opuscolo
Kirjainten virrassa
Kirsin kirjanurkka
Juuri tällaista

Suomennos:Sari Karhulahti

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Omituiset olympialaiset / Lasse Erola

Omituiset olympialaiset / Lasse Erola. Helsinki-kirjat, 2011. 184 sivua.

 Viime syksyn parhaisiin saavutuksiini lasken sen, että sain itsepäisen "en ikinä ole lukenut kokonaista kirjaa, ei se ole minua varten"-isäni lukemaan ihan kokonaisia kirjoja! Raahasin kirjastosta kotiin ensialkuun elämäkertoja ja tietokirjoja joiden aiheet tiesin kiinnostavan isääni. Urheilijoiden elämäkerrat upposivat hyvin ja viime syksynä isäni luki esimerkiksi Wilson Kirwasta kertovan "Juoksijasoturin ihmeellinen elämä" -kirjan, suomalaisten muusikoiden elämäkertoja sekä Johnny Cashista kertovan kirjan. Isäni luokittelee lukemisen hassusti syys- ja talvijutuksi, kesäisin hän lukee vain lehtiä. Älkää kysykö minulta miksi...

Tämä aloitus on siis aasinsiltana tämän postauksen aiheeseen, eli Lasse Erolan kirjoittamaan aiemmin tänä vuonna ilmestyneeseen kirjaan Omituiset olympialaiset. Kirja sisältää lyhyitä, omituisia tarinoita kesäolympialaisista ja tiesin, että tämä on sellainen kirja jonka isäni mielellään lukee. Niinpä annoinkin hänen lukea kirjan ensin, ja urheiluhulluutensa minuun tartuttaneena, minä luin innokkaasti kirjan vasta hänen jälkeensä. Siihen mennessä olin tosin jo kuullut puolet kirjan tarinoista, sillä isäni luki niitä mielellään ääneen :)

Meille urheiluhulluille tämä oli mitä mahtavin kirja. Täynnä pientä, hassua nippelitietoa kesäolympialaisten tapahtumista ihan olympiahistorian alusta tähän päivään saakka. Lasse Virénin "kaatumisesta voittoon" tiedetään jo, mutta kirja sisältää niin paljon tarinoita, että jotain uutta sieltä löytyy ihan varmasti kaikille urheilufaneille.

"Uusi-Seelanti lähetti Lontoon olympiakisoihin 1948 yhden painijan, Charlie Adamsin. Kisojen tulosluettelossa hänen nimeään ei kuitenkaan esiinny. Syy? Ennen kilpailujen alkua Adams jäi kiinni liikennerikkomuksesta. Poliisi pysäytti Adamsin hänen ajettuaan polkupyörällä jalkakäytävällä ja kirjoitti hänelle viiden shillingin sakon. Sen jälkeen Uuden-Seelannin olympiakomitea katsoi, että Adamsista oli tullut rikoksesta tuomittu henkilö ja siten sääntöjen mukaan sopimaton edustamaan maataan. Adams pudotettiin olympiajoukkueesta. " (s. 77)

Isäni piti erityisesti siitä, että kirja koostui lyhyistä tarinoista. Lyhyitä pätkiä pystyi helposti lukemaan muutaman kerralla ja jatkamaan taas seuraavana iltana. Todella sopiva rakenne henkilöille, jotka eivät jaksa lukea pitkiä pätkiä kerralla. Isälläni oli myös yksi toive: samanlainen kirja talviolympialaisista!

Lopuksi vielä yksi lyhyt tarina kirjasta. Kuinka paljon hyötyä onkaan lukemisesta?!

"Neuvostoliiton Viktor Kurentsov oli ennakkosuosikki painonnoston keskisarjassa Tokion kisoissa 1964. Hän kuitenkin hermoili ja jäi toiseksi. Mexicossa neljä vuotta myöhemmin hän oli viisaampi. Hän sulki kilpailun mielestään lukemalla nostovuorojensa välissä Leo Tolstoin kirjoja. Voitto tuli ylivoimaisesti." (s.122)

Isäni ja minun yhteistähdet tälle kirjaselle: ★★★★ ja meiltä molemmilta lämpimät suosittelut kaikille urheilufaneille!

Piiat / Kathryn Stockett

Piiat ( The Help, 2009) / Kathryn Stockett. WSOY, 2010. 462 sivua.

Kathryn Stockettin bestseller-romaani Piiat on ollut jo kauan lukulistallani pitkälti positiivisten blogiarvioiden vuoksi. Kirja tarttui mukaani kirjastoreissulla ja on viihdyttänyt minua kesän viimeisten (t)yövuorojen kuluessa. Nyt alkoi kahden viikon vapaat ennen luentojen alkua! Kaipaan toki jo takaisin töihin, niin hyvin siellä viihdyin ja niin ihanien ihmisten kanssa sain työskennellä... No, takaisin kirjaan;)

Piiat sijoittuu 1960-luvun Missisippiin, Jacksonin kaupunkiin. Rotusyrjintä kukoistaa yhä ja mustat naiset työskentelevät valkoisten naisten kodinhoitajina, lastenhoitajina, palvelijoina. Mustat eivät saa käyttää valkoisten kirjastoa, mustilla ja valkoisilla on omat ruokakaupat ja osa valkoisista on rakentanut mustalle kodinhoitajalleen jopa oman käymälän talonsa autotalliin, jotta musta takapuoli ei koskettaisi valkoisten pönttöjä ja levittäisi vakavia sairauksia.

Kirjassa vuorottelee kolme kertojaa, mustat taloudenhoitajat Aibileen ja Minny sekä valkoisen perheen tytär Miss Skeeter. Aibileen ja Minny työskentelevät kumpikin valkoisen naisen taloudenhoitajana, Minny on saanut potkut noin viidennentoista kerran ja päässyt töihin omituisen Miss Celian luokse kun taas Aibileen hoitaa seitsemättätoista valkoista lastaan Leefoltin perheessä. Miss Skeeter vähät välittää valkoisten naisten tehtävistä, kuten aviomiehen metsästyksestä, ja kuluttaa mieluummin aikaansa suuren haaveensa toteuttamiseen. Korkeakoulutettu Skeeter nimittäin haluaa kirjailijaksi ja päättääkin kirjoittaa rohkean kirjan piikojen kokemuksista valkoisten naisten kodeissa. Hän haastattelee kirjaansa parhaiden ystäviensä taloudenhoitajia ja saa hullunmyllyn lisäksi ystäviensä vihan niskaansa.

Piiat on samaan aikaan järkyttävä ja surullinen, mutta myös hauska ja toivoa antava. Onneksi pahoina aikoina oli myös niitä hyviä valkoisia. Onneksi oli Skeetereitä jotka halusivat auttaa, ja halusivat saada monet epäkohdat ja järjettömyydet jotka mustien ja valkoisten välillä vallitsivat, toisten tietoon. Kirjan kolme päähenkilöä ovat kiinnostavia, Aibileenin omistautumista työnantajansa lapsille oli hellyyttävää seurata, Minny taas oli ihailtavan voimakastahtoinen ja vahva ja Miss Skeeter nyt oli ainut valkoinen nainen jota kirjassa pystyi sietämään.

Kirjan kieli oli varsin sujuvaa, mutta hieman harmittelen etten lukenut tätä aiemmin alkuperäiskielellä. Luulenpa, että murre olisi ollut vaikuttavaa ja tuonut vielä lisäpisteitä kirjalle. Muutamassa kohdassa suomennos jotenkin tökki, ja muutamia sanavirheitäkin löysin jotka auttamatta aina hieman häiritsevät minua... Kokonaisuutena kuitenkin hieno kirja, aihe on kiinnostava ja tietysti tärkeä. Kirjaa lukiessani mieleeni tuli monta kertaa keväällä lukemani Häivähdys purppuraa ja muutamassa kohdassa vertailin etenkin Minnyä ja Purppuran Celietä...Pienen mökin emäntä on kirjoittanut yhteisjutun Piioista ja Purppurasta, minä jätän sen nyt toiseen kertaan;)

Minä luulin että rakastaisin tätä kirjaa, mutta ihan niin syvää vaikutusta se ei kuitenkaan tehnyt.Vaikuttava lukukokemus kuitenkin ja suosittelenkin tätä lämpimästi kaikille jotka eivät tätä vielä ole lukeneet. En nyt linkitä muita blogeja, sillä olisi varmasti helpompi linkittää heitä, jotka eivät tätä ole lukeneet;)

★★★★

Rautasydän / Anne Leinonen & Miina Supinen

Rautasydän / Anne Leinonen & Miina Supinen. Helsinki-kirjat, 2011. 221 sivua.

 Anne Leinosen ja Miina Supisen yhdessä kirjoittama uutuusromaani Rautasydän on kirja, jota minä en pystynyt laskemaan käsistäni ennen kuin viimeinen sivu oli käännetty. Se on kiinnostava sekoitus rakkautta, jännitystä, rikosta ja jopa dekkariakin.

Sari on nelikymppinen nainen joka pitää rautakauppaa pienessä Kärmeslän kylässä. Sarin mies Matti kuoli seitsemän vuotta aiemmin ja Sari asuu nyt kahden lapsensa kanssa vanhoilla viljamakasiineilla Kärmeslässä, miehensä kotipaikkakunnalla. Pienen kylän elämä on leppoista ja auvoisaa, kunnes Sarin rautakauppaan ilmestyy omituisia miehiä. Yksi on nuori, komea ja haluttava, toinen vanhempi, ruma ja pelottava. Samoihin aikoihin iskee kylään rikosaalto ja koko kylä on kummissaan. Ennen hiljainen ja rauhallinen elämä on muuttunut pelottavaksi ja Sarikin huomaa pian pelkäävänsä perheensä puolesta. Onneksi turvana toimii Sarin vanha ystävä, vartijana työskentelevä Koikkis.

Ensmmäinen puolikas kirjasta oli minusta etenkin hauska. Nauroin ääneen monta kertaa, ja odotin samaa tyyliä kirjan toiselta puolikkaaltakin. Kirja muuttui kuitenkin pian hauskasta jännittäväksi, mutta se missään tapauksessa ollut huono asia. Jännitys ja pelko tuli minulle kuitenkin yllättäen -en ollut odottanut tällaista. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia, isokokoinen vartija-Koikkis kovuudessaan hellyyttävä, päähenkilö Sari taas hauska ja varsin uskottava. Kirjan kieli on sujuvaa ja hauskaa, ja kuten jo mainitsin, nauroin monta kertaa ääneen, joskus vain hauskoille sanavalinnoille. minä siis tykkäsin ja viihdyin kirjan parissa todella hyvin.

Rautasydän on erittäin viihdyttävä, nopealukuinen ja mukaansatempaava kirja jossa on juuri sopivasti rakkautta, jännitystä ja rikosta. Minä en pystynyt lopettamaan lukemista ennen kuin tiesin kuinka kaikille käy, ja se on minulle melkoisen harvinaista;)

★★★

Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Huimaus / W.G. Sebald

Huimaus (Schwindel. Gefühle, 1990) / W.G.Sebald. Tammen keltainen kirjasto, 2011. 234 sivua.

 Tässäpä syksyn ensimmäinen uutuuskirja minun blogissani! W.G. Sebaldin juuri suomennettu kirja Huimaus on mielenkiintoinen, hieman erilainen romaani. Kirja koostuu neljästä eri tarinasta jotka ovat sidoksissa toisiinsa tapahtumapaikan - Alppien - kautta. Samat maisemat: vihreät niityt, kauniit vuoret, suloiset alppimökit ja vehreät laaksot näyttäytyvät jokaisessa tarinassa eri osassa ja eri aikakausilla.

Ensimmäisessä tarinassa seurataan 1800-luvulla elänyttä Henri Beyleä joka palveli Napoleonin sotajoukoissa. Beyle osallistuu sotaretkelle Alpeilla, rakastuu kauniisiin naisiin ja tykästyy taiteeseen. Beyle, tunnettu myös kirjailja Stendhalina, antoi nimensä myös psykkiselle häiriölle, Stendhalin syndroomalle, jonka oireita ovat sydämentykytys, sekava mielentila ja pahoinvointi voimakkaan taide-elämyksen aiheuttamana.

Toisessa tarinassa lukija pääsee seuraamaan erään miehen reissuja lempikaupunkiini Wieniin, Venetsiaan ja sieltä edelleen Veronaan 1980-luvulla. Taide on läsnä tässäkin tarinassa ja kaupunkien nähtävyyksiä, katujen nimiä ja kahviloita oppii ilahduttavasti tuntemaan.

Kolmannessa tarinassa esittäytyy Franz Kafka. Sebald kertoo oman näkemyksensä siitä, mitä Kafka mahtoi ajatella ja tehdä ollessaan parantolassa Garda-järven rannalla vuonna 1913. Parantumiseen liittyy tiukasti Felice-niminen nainen jota Kafka ajattelee sähköshokkien lomassa.

Viimeisessä tarinassa ja kirjan viimeisessä jaksossa Sebald palaa omiin lapsuusmaisemiinsa, saksalaiseen vuoristokylään joka alkaa W:llä. Hän asettuu lapsuudenkotiinsa, joka nykyään toimii majatalona, kuukaudeksi ja viettää paljon ajatuksia herättävän marraskuun lapsuuden maisemissaan.

Alppimaisemiensa vuoksi Huimaus on ihana kirja, tarinoidensa vuoksi tämä taas ei ihan ollut minun kirjani. Pidin erityisesti toisesta tarinasta jossa seikkailtiin lempikaupungeissani ja Kafkan mielenjärkkymistä oli mukava mietiskellä. Kuitenkin jotain jäi puuttumaan, jotta tämä nousisi suosikkieni joukkoon. Kirja on monella tapaa hieman erilainen, jo selostamani kirjan rakenne tekee siitä erilaisen, mutta sujuvan ja lennokkaan tekstin joukosta löytyy myös mustavalkoisia kuvia joita Sebald on kirjaansa taiteillut. En olekaan ennen tainnut lukea kuvitettua romaania. Kuvat olivat kiinnostavia ja tulivat sopivasti piristämään pitkiä tekstinpätkiä. Kirjasta löytyi myös paljon vieraskielisiä sanoja ja jopa kokonaisia virkkeitä. Kirjan lopussa on onneksi sanasto jossa virkkeet on käännetty ja osa jopa selitetty, mutta minun lukemistani kyllä hieman haittasi tuo jatkuva sanaston selailu...Alppimaisemien ja tuttujen kaupunkien ja nähtävyyksien vuoksi tämä oli kuitenkin ihan hyvä lukukokemus ja kirjan kansi on minusta upea!

★★★+

Suomentaja: Oili Suominen
Kannen suunnittelu: Markko Taina

Lukupiiri / Elizabeth Noble

Lukupiiri (The Reading Group, 2003) / Elizabeth Noble. Karisto, 2006. 474 sivua.

 Elizabeth Noblen romaani Lukupiiri on ollut lukulistallani jo kauan. Nappasin sen viimeksi mukaani kirjastosta ja luin tämän muutaman yövuoron aikana. Varsin viihdyttävä ja helppolukuinen romaani tämä oli, ja kirjan lopun ahmin viime yönä.

Niin kuin romaanin nimestä jo saattaa arvata, romaanissa seurataan yhden lukupiirin jäsenten elämää yhden vuoden ajan. Lukupiiriin kuuluu alussa viisi naista, iältään he ovat 30-50 vuotiaita ja heillä kaikilla on omat huolensa. Nelikymppiset ystävykset Polly ja Susan elävät kumpikin onnellisessa parisuhteessa, mutta Pollyn tyttären kertoessa suuren uutisensa koko perheen elämä muuttuu ja Pollyn tuore parisuhde kohtaa ongelmia. Susan taas on onnellisesti aviossa miehensä kanssa, mutta hänen murheensa liittyvät vanhenevaan äitiin ja Australiassa asuvaan hankalaan siskoon.

Lukupiirin nuoremmilla jäsenillä, kolmekymppisillä Nicolella, Harrietilla ja Clarella on myös omat huolensa. Nicole palvoo miestään joka ei kuitenkaan osoita kunnioitusta vaimoaan kohtaan. Nicolen paras ystävä Harriet ei ole koskaan pitänyt Nicolen snobimiehestä, mutta Harriet ei itsekään ole onnellinen avioliitossaan Timinsä kanssa, vaan haikailee nuoruuden rakastettunsa perään. Nicolella ja Harrietilla on samanikäisiä lapsia, ja yhdessä nuoret äidit yrittävät selvitä arjesta. Lukupiirin hiljaisin jäsen, kätilönä työskentelevä Clare, kärsii lapsettomuudesta ja ongelmat ovat saaneet hänen avioliittonsa rakoilemaan.

Naiset tapaavat kerran kuukaudessa vuorotellen kunkin jäsenen kotona. Naiset nauttivat viinistä ja keskustelevat yleensä muutaman sanan valitsemastaan kirjasta, mutta usein keskustelut siirtyvät nopeasti ja sutjakkaasti arkielämään, sen ongelmiin ja murheisiin. Joka kuukausi yksi piirin jäsenistä valitsee luettavan kirjan, ja valinnat kuvailevat usein varsin hyvin valitsijan omaa elämää.

Vaikka naisilla on paljon murheita, on heillä myös ilonaiheita eikä tämä kirja ole mitenkään synkkä. Pidin siitä, kuinka kirja oli jaettu kahteentoista lukuun ja jokaisen luvun alussa esiteltiin kuukauden kirja. Kirjakeskustelut jäivät jotenkin pinnallisiksi ja irrallisiksi ja kirjan nimi antoi minun odottaa vielä enemmän kirjajuttuja. Nyt naiset mainitsevat lukupiirikirjat korkeintaan sivulauseessa arkiruljanssissa, ja välillä kuukauden kirjan nimen ehtii jopa unohtamaan. Kirjan alussa henkilöitä oli todella paljon ja kesti kauan ennen kuin oppi kaikkien naisten perheenjäsenten nimet. Monesti meni kyllä aviomiehet, lapset ja äidit sekaisin. Onneksi kirjan alussa on hieno ja selkeä listaus naisten perheistä ja mainittu vielä kaikkien lempikirjatkin!

Lukupiiri on viihdyttävää ja mukavaa luettavaa. Kyseessä ei ole mikään kirjallisuuden merkkiteos, kielellä ei sen kummemmin taiteilla ja lukupiirin naisten jatkuvat avio-ongelmat ärsyttivät välillä, mutta kokonaisuutena ihan mukava viihderomaani. Seuraavaksi haluan kuitenkin lukea jotain vähemmän hömpähtävää;)

Tähtiä Lukupiirille ★★★+

Ps! Elizabeth Noblen romaani Naapurin tyttö on Kariston syysuutuksia ja ilmestyy vielä tämän kuukauden aikana.

***

Suomentaja: Auli Hurme-Keränen

Makea tunnustus

Lukuisa-blogin ihana Laura muisti minua tällaisella makealla tunnustuksella:

Tunnustukseen kuuluu kertoa lempiväri, lempiruoka ja minne haluaisi matkustaa.

Lempivärini on vihreä, ruskea ja oranssi. Kaikki syksyiset, maanläheiset värit. Kirkkaista väreistä sain teininä yliannostuksen;)

Voiko lempiruoaksi sanoa juusto? Tykkään siis lähes kaikista juustoista, juustoista viinirypäleiden ja keksien kera, ruoista joissa on paljon juustoa, salaateista joissa on juustoa, pizzasta jossa on paljon aurajuustoa, nam!

Rakastan matkustelua. Joskus haluan ehdottomasti Venezuelaan, mutta se ei ole lähitulevaisuuden matka. Haluan uudestaan myös Pariisiin ja kesäisellä interraililla sydämeni varastaneeseen Wieniin. Syksymmällä alkaakin keväisen reissun suunnittelu ystävän kanssa, määränpää on vielä epäselvä:)

(kuva)

Tämä haaste on tainnut kiertää jo kaikki suosikkiblogini, mutta se joka tätä ei ole vielä saanut -ole hyvä - nappaa makea tunnustus mukaasi:)

Kotiuduin muutama tunti sitten yövuorosta joten tämä päivä kuluu laiskasti kirjan parissa lepäillen jotta illalla jaksaa vielä yhden yövuoron. Mukavaa viikonloppua kaikille!:)

Vieras kartanossa / Sarah Waters

Vieras kartanossa (The Little Stranger, 2009) / Sarah Waters. Tammen keltainen kirjasto, 2011. 592 sivua.

 Sarah Watersin romaani Vieras kartanossa lähti muutama kuukausi sitten mukaani kirjastosta kauniin kantensa vuoksi. Kirjan lainattuani kirja alkoikin näkymään monessa blogissa ja päätin lukea sen vasta sitten, kun ensipöly hieman laantuu. Nyt koitti sopiva muutaman päivän vapaa töistä, joten otin tämän kummitustarinan luettavakseni. Blogiani kauemmin seuranneet tietävät varmasti, ettei kauhu, vampyyri- tai kummitusjutut ole suosikkilistani kärjessä. Tässä romaanissa ei ollut mielestäni liikaa kummitusjuttuja, mutta kirjan harmaa, sateinen ja synkkä tunnelma sai toki oloni fyysisesti hieman huonoksi näinä päivinä.

Vieras kartanossa on mielenkiintoinen kuvaus toisen maailmansodan jälkeisen Iso-Britannian luokkayhteiskuntaan ja yhteiskunnan muutoksiin. Hundreds Hallin kartanossa asustaa vanha rouva Ayres aikuisten lastensa Roderickin sekä Carolinen kanssa. Perheen kanssa asuu myös nuori palvelustyttö Betty joka eräänä iltana sairastuu. Kartanoon hälytetään kylälääkäri, tohtori Faraday, jonka mieleen tulvii muistoja hänen saapuessa kartanoon. Faraday muistaa, kuinka hän pienenä poikana kävi kartanossa äitinsä kanssa joka toimi hetken aikaa kartanon lastenhoitajana. Faraday ei ole käynyt kartanossa pariinkymmeneen vuoteen, ja kartanon kammottava, ränsistynyt ulkomuoto järkyttää häntä. Faraday hoitaa Bettyn kuntoon ja lähtee kartanosta, eikä vielä silloin arvaa, kuinka useasti hän seuraavien kuukausien aikana palaisi ränsistyneeseen, synkkään kartanoon ja kuinka usein kartano ja sen asukkaat olisivat hänen mielessään.

Faraday huomaa pian kuinka pahassa jamassa kartano ja sen asukkaat ovat. Pientä iloa kartanon harmaaseen arkeen tuo kuitenkin pienimuotoisten juhlien suunnittelu, mutta juhlat päättyvät traagisesti ja juhlista seuraa katastrofi toisensa perään. Onko vanhassa kartanossa kummituksia, vainoaako Ayresin perhettä huono onni vai jonkinmoinen kirous, onko kyse perinöllisestä hulluudesta vai mikä selittää kammottavat tapahtumat jotka seuraavat toinen toistaan?

Tarinan kertojana toimii koko ajan tohtori Faraday, joka seuraa perheen elämää läheltä. Keskiössä on toki Faradayn ja Ayresin perheen lisäksi myös vanha kartano, ikään kuin ylimääräisenä henkilöhahmona. Kartanon synkkyyttä, ränsistyneisyyttä ja entisiä loistoaikoja kuvataan tarkasti ja usein, rinnastaen kartanon kammottavan tilan muuttuvaan yhteiskuntaan jossa ei enää ole tilaa maalaisaatelille.

Vieras kartanossa on välillä hieman pitkäveteinen, Waters kuvailee kaikkea niin tarkasti ja yksityiskohtaisesti. En usko, että kirja olisi yhtään huonompi vaikka sitä olisi vähän tiivistettykin. Kirjan alku ja viimeiset satakunta sivua olivat kuitenkin todella mukaansatempaavaa luettavaa, mutta välillä tarina oli toki melkein liian karmiva ja kylmiä väreitä aiheuttava tällaiselle herkkikselle. En lupaa ottaa kummitustarinoita ahkerasti luettavaksi, mutta tällainen hieman erilainen kirja, omalta "mukavuusalueelta" poistuminen, oli varsin kivaa vaihtelua lukemiseeni.

Tästä kirjasta minulla olisi vaikka kuinka paljon sanottavaa ja spekuloitavaa, mutta en halua spoilata juonta heille, jotka eivät vielä ole tätä lukeneet. Niinpä siirryn spekuloimaan Susan blogiin, jossa on käyty keskustelua kirjan juonesta aiemmin kesällä.:)

★★★★

Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela
Kääntäjä: Helene Bützow

Jon Bon Jovi / Laura Jackson

Jon Bon Jovi (Jon Bon Jovi -The Biography, 2003) / Laura Jackson. Minerva, 2011. 261 sivua.

 Ala-asteen diskoissa tanssittiin joka kerta It's my Lifen tahtiin. Bon Jovi oli 1990-luvun lopulla ja 2000 luvun alussa omien suosikkibändieni joukossa ja keräilin bändin levyjä, kuvia ja bändin nokkamiehen Jon Bon Jovin haastatteluja nuortenlehdistä. Minun oli siis ihan pakko lukea tänä vuonna suomennettu Laura Jacksonin kirjoittama kirja Jon Bon Jovi, jonka bongasin aiemmin kesällä Leenan blogista. Leena lähetti minulle oman kirjansa joten pääsinkin heti lukupuuhiin, suuri kiitos, Leena♥

"I just want to live while I´m alive!"

Jackson kertoo kirjassaan John Francis Bongiovin tarinan, kuinka hän taisteli itsensä ja tsemppasi toverinsa maailman kuuluisammaksi rockbändiksi, lähes kaikkien tuntemaksi Bon Joviksi. Kuinka Johnista tuli Jon Bon Jovi, komeaääninen, komeakasvoinen, sympaattinen ja loistava Bon Jovin nokkamies.

John Francis Bongiovi syntyi italialaistaustaisen isänsä Johnin, sekä Playboy-tyttönäkin työskennelleen äitinsä Carolin esikoiseksi, 2. maaliskuuta vuonna 1962. Perhe asui New Jerseyssä ja kotikaupunki on aina ollut Jonille tärkeä, nimesipä hän myöhemmin erään bändin levynkin kaupungin nimellä. Musiikki oli Jonille jo nuorena tärkeää. Koulu oli toisarvoinen asia ja Jonin vanhemmat tsemppasivat kolmea poikaansa ja kannustivat heitä tekemään sitä, mistä he pitivät kaikkein eniten. Alle parikymppisenä Jon oli mukana parissa pienessä bändissä ja teki baariesiintymisiä yhdessä ystävänsä David Rashbaumin kanssa. Jon kaipasi kuitenkin jatkuvasti jotakin suurempaa:

"Mutta Jonissa kasvoi kirkas liekki, eikä hän halunnut jäädä kenenkään muun varjoon. Hän ei halunnut olla jonkin menestyneen artistin uusi kopio, vaan hänelle oli tärkeää menestyä omana itsenään. Eikä hän aikonut jäädä odottelemaan, että mahdollisuudet valuisivat New Jerseyn hiekkaan. Hän halusi luoda oman uransa ja raataa sen eteen sekä yksin että bändinsä kanssa. "

 18-vuotiaana Jon päätti koulunkäynnin ja matkusti New Yorkiin David Rashbaumin kanssa. Jon jätti kotikaupunkiin tyttöystävänsä Dorothea Hurleyn, johon hän oli tutustunut koulussa vuonna 1979. New Yorkissa Jon työskenteli sukulaisensa levytysstudiossa jossa hän myöhäisinä iltoina nauhoitti omia demojaan. Hän perusti pian myös uuden bändin jonka kokoonpano vaihteli jatkuvasti. Ensimmäinen kappale joka oikeasti tuli ihmisten tietoisuuteen, oli vuonna 1983 ilmestynyt "Runaway" joka ilmestyi erään radiokanavan kokoelmalevyllä joka esitteli New Yorkin vielä tuntemattomia bändejä. Runawaystä tuli hitti ja se soi monilla radiokanavilla. Jonin silloinen bändi, "The Wild Ones" ei kuitenkaan pysynyt kasassa, joten Jon alkoi toden teolla kasaamaan bändiä joka haluaisi panostaa kaikkensa menestyäkseen alalla. Pian olikin kasassa Bon Jovi, jonka alkuperäisiä jäseniä olivat Jonin lisäksi Richie Sambora, Tico Torres, Alec Such sekä Dave Rashbaum. Bon Jovin esikoislevy julkaistiin vuonna 1984 ja se myi yli 350 000 kappaletta.

Loppu onkin historiaa. Bon Jovi on vuoden 1984 jälkeen julkaissut monta uutta levyä, tehnyt monta maailmankiertuetta ja soittanut monta hyväntekeväisyyskeikkaa. Jon Bon Jovi meni vuonna 1989  naimisiin nuoruuden rakastettunsa, Dorothea Hurleyn kanssa ja heille syntyi neljä lasta. Bon Jovin kokoonpano on vuosien varrella hieman muuttunut ja bändillä on ollut taukoja erimielisyyksien ja täydellisen uupumisen vuoksi, mutta pahimmat erimielisyydet voitettiin ja bändi porskutti taas eteenpäin. Jon on valittu maailman viidenkymmenen kauneimman ihmisen joukkoon, hän on ollut mukana lukuisissa hyväntekeväisyysprojekteissa, hän on näytellyt elokuvissa ja suosituissa tv-sarjoissa, mutta kaiken julkisuuden ja menestymisen keskellä hän on maanläheinen, perhekeskeinen ja äärimmäisen sinnikäs ja päättäväinen mies.

Laura Jacksonin kirja Jon Bon Jovi kertoo todella laajasti ja yksityiskohtaisesti Jon Bon Jovin elämästä. Kirja antaa hyvän kuvan rankasta kiertue-elämästä, se raottaa myös verhoja kulissien taakse. Bändin erimielisyyksiä, jatkuvan yhdessäolon ja menestymisen nälän varjopuolia. Ennen kaikkea kirja antaa loistavan kuvan Jon Bon Jovista, suositusta rockmuusikosta jonka bändi on myynyt yli 120 miljoonaa levyä, hänen työnarkomaniastaan, sinnikkyydestään ja sitkeydestään joka rankkojen nuoruusvuosien ja kovan työn päätteeksi onneksi palkitaan. Maineen ja mammonan alla Jon on kuitenkin hienosti pitänyt jalat maassa ja hän onkin aivan tavallinen perheenisä New Jerseystä.

"Hän on nykyään musiikin grand old man mutta palaa edelleen halusta kirjoittaa uusia kappaleita. Hän toivoo, että hänen sanoituksensa tavottaisivat ihmiset ruohonjuuritasolta käsin kaikkialta maailmasta, ja viime vuosina hän on myös tullut tunnetuksi hyväntekeväisyystoiminnastaan kerättyään miljoonia dollareita hyviin tarkoituksiin. Hän on aina uskonut lujasti itseensä, ja nauttinut vastuunkantamisesta."

 Kirjana Jon Bon Jovi on sopivanpituinen kurkistus Jon Bon Jovin elämään. Se antaa yksityiskohtaista taustatietoa bändistä, levyistä ja Jonista ihmisenä. Muutamia käännösvirheitä (?) ja toistoja lukuunottamatta hieno ja hyvä kirja jota suosittelen lämpimästi Jon Bon Jovista kiinnostuneille. Kirjan keskellä on kymmenisen sivua valokuvia, jotka ovat mukava lisä lukukokemukselle. Minä suorastaan ahmin tämän tietopaketin!

★★★★

Den skakande kvinnan (Vapiseva nainen) / Siri Hustvedt

Den skakande kvinnan eller en historia om mina nerver (The Shaking woman or A History of my Nerves, 2009) / Siri Hustvedt. Norstedts, 2011. 207 sivua.

 Siri Hustvedtin teos Vapiseva nainen osui eteeni ruotsinkielisenä kirjastossa muutama kuukausi sitten. Den skakande kvinnan eller en historia om mina nerver kiinnosti minua aiheensa vuoksi, neurologiaa, neuropsykologiaa, aivojen toimintaa, hieman jopa psykiatriaakin!

Kun Siri pitää muistopuhetta juuri kuolleelle isälleen vuonna 2006, hän alkaa yhtäkkiä vapista rajusti. Tuon kerran jälkeen hän on saanut samanlaisia vapinakohtauksia useita kertoja ja niinpä Hustvedt päätyy tässä kirjassa kertomaan tutkimuksista, mahdollisista diagnooseistaan ja pallottelemaan eri asioilla jotka voisivat selittää hänen vapinansa. Kukaan ei oikein tiedä mikä häntä vaivaa, mistä vapinakohtaukset johtuvat. Psykologisten teorioiden, lääketieteellisten termien, neurotieteellisten tutkimusten avulla Siri yrittää selventää omia kohtauksiaan ja syitä niihin. Hän etsii merkkejä kohtauksista aiemmilta vuosilta, käy läpi lapsuuden kuulohallusinaatiot ja aikuisiän rajut migreenikohtaukset. Siri ottaa esille monta psykiatrista diagnoosia, skitsofreniaa, maanisdepressiivisyyttä, Aspergeria ja hysteriaa. Hän panee itsensä sataprosenttisesti likoon, antaa itsestään todella paljon, mutta kirja ei ole kuitenkaan valituskirja. Hustvedt ei kaipaa lukijalta sääliä, vaan hän kertoo miten asiat ovat, katsoo oireitaan monelta kantilta ja etsii useita mahdollisia selityksiä.

Vapiseva nainen on mielenkiintoinen omaelämäkerrallinen/lääketieteellinen tietokirja. Siinä esitellään monta tuttua psykologista teoriaa. Esimerkiksi Freudia olen lukenut opiskelujen vuoksi niin monta kertaa että en enää oikein jaksa lukea kyseisen herran teorioita, vaikka ne kovin kiinnostavia ja tärkeitä ovatkin. Tuttuja teorioita ja potilaskertomuksia tuli vastaan useassa kohdassa, ja hyppäsin jopa muutamien kappaleiden yli, mutta se ei sen kummemmin häirinnyt lukemista.  

Vapiseva nainen antaa varmasti paljon esimerkiksi neuropsykologiasta kiinnostuneille ja kirja antaa myös mielestäni aika hyvän kuvan Hustvedtistä ihmisenä ja kirjailijana. Juuri nuo asiat olivat minusta parasta tässä kirjassa, mielenkiintoisten potilastapausten ja psykologisten selitysten etsimisen ohella. Kirjassa oli kuitenkin ehkä liikaa tietokirjamaisuutta, olin jostain syystä odottanut vähän jotain muuta...

Minä en ole vielä lukenut Hustvedtiltä yhtään romaania, mutta tämän kirjan kautta sain hänestä jotenkin niin sympaattisen, inhimillisen kuvan, että nostan ehdottomasti Hustvedtin kirjoja korkeammalle luettavien kirjojen kasassani.

★★★

Kirjasyksy 2011

Olen viime viikkojen aikana selaillut kustantamojen syysluetteloita ja löytänyt ison kasan mielenkiintoisilta vaikuttavia uutuuskirjoja. Seuraavassa oma listani kirjoista jotka kiinnostavat, vaikka en varmastikaan ehdi koko listaa ikinä lukemaan;)

Karisto

Multiin kätketyt / Simon Beckett

Naapurin tyttö / Elizabeth Noble

Hotelli Panama / Jamie Ford

Gummerus

Jono / Heidi Jaatinen

Raksa / Tuomas Vimma

Myrsky / Elina Tiilikka

Illan tullen / Michael Cunningham

Suopeus / Richard Powers

Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie

Lohturuokaa / Kate Jacobs

Wsoy

Viimeinen kesä / Tatiana de Rosnay

Tammi

Kuun tuuli / Antonio Munoz Molina

Sunset Park / Paul Auster

Huimaus / W.G Sebald
Kirjeitä kiven alle / Marja Leena Virtanen

Otava

William N. päiväkirja / Kristina Carlson

Onnen tunti / Anna-Leena Härkönen

Metsäjätti / Miika Nousiainen

Kummitäti / Ulla Maija Paavilainen

Railo / Virpi Hämeen-Anttila

Adam ja Evelyn / Ingo Schulze

Keltin uni / Mario Vargas Llosa

Näkymätön silta / Julie Orringer

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen / Sabina Berman

Teetä ja sympatiaa / Alexander McCall Smith

Bazar

Apinatalo / Sara Gruen

Mies joka ei ollut murhaaja / Michael Hjorth

Pieni potenssipuoti / Karin Brunk Holmqvist

Tarkoin vartioitu talo / John Boyne

Avain

Jonnekin pois / Lionel Shriver

Viimeinen mies / Aravind Adiga

Like

Iranilainen tytär / Jasmin Darznik

Ilmetty / Neil Jordan

Minerva

Tiistaisiskot / Monika Peetz

Kuvituksena sekalaisia fotoja kesän minireissuilta.

Sinä päivänä / David Nicholls

Sinä päivänä (One Day, 2009) / David Nicholls. Otava, 2011. 448 sivua.

15. heinäkuuta.

15. heinäkuuta vuonna 1988 alkaa Dexter Mayhewn ja Emma Mortonin yhteinen taival David Nichollsin romaanissa Sinä päivänä. Kirjassa seurataan Dexterin ja Emman elämää kahdenkymmenen vuoden ajan, aina sinä päivänä, eli 15. heinäkuuta.

Elämästä nauttiva, rikkaan perheen poika Dexter ja älyköksi tituleerattu Emma viettävät, sattumalta, yhteisen yön valmistujaisjuhlien jälkeen. He ovat parikymppisiä, vastavalmistuneita Edinburghin yliopistosta ja heillä on koko elämä edessään. Yön aikana he miettivät tulevaisuuttaan, mitä suunnitelmia heillä on nyt yliopistosta valmistumisen jälkeen. Emma haaveilee kirjoittamisesta, Dexter ei oikein tiedä mitä hän haluaa. Hänen toiveensa on aina ollut päätyä valokuvaajaksi, ottaa hienoja kuvia tai tulla itse kuvatuksi tupakka rennosti toisesta suupielestä roikkuen -kuin filmitähdellä. Tuona yönä he eivät vielä arvaakaan, että heidän yhteinen taipaleensa on vasta alkamassa.

Seuraavien vuosien ajan Dexter päätyy puoliksi sattumalta tv-julkkikseksi, Emma taas vaihtaa työpaikkaa ja parisuhdetta nopeaan tahtiin. Dexter viettää villiä elämää johon kuuluu huumeita, juhlia, naisia ja julkisuutta. Emma taas päätyy lopulta töihin Tex Mex-ravintolaan jossa hän tutustuu ihmisiin joista tulee hänelle tärkeitä. Emma ja Dexter pitävät toisiinsa yhteyttä lähinnä puhelimitse ja kirjeitse, välillä tiiviimmin, välillä taas harvemmin vaikka kummankin tie vie välillä ulkomaillekin.

Mutta kuinka kauan kahden niin erilaisen ihmisen luja side kestää? Missä Emma ja Dexter ovat 15. heinäkuuta kahdenkymmenen vuoden ajan?

Sinä päivänä ei varmasti ole esimerkiksi kielellisesti mitenkään loistava, ja Dexterkin on välillä niiiiin ärsyttävä, mutta jostain syystä annan ne anteeksi tämän kirjan ollessa kyseessä. Minä tykkäsin tästä ihan hirmuisesti ja olen varma, että luen tämän joskus uudelleen. Sinä päivänä on ehkä rakkaustarina, mutta ei sellainen tavanomainen, ei hömpähtävä eikä liian viihteellinen. Se ottaa lukijan mukaansa ihan alusta asti ja lukija pääsee helposti mukaan Emman ja Dexterin elämään vaikka siitä kerrotaan aina vain vuoden välein. Minä ihastuin myös Nichollsin tapaan kirjoittaa ja viedä tarinaa eteenpäin tässä varmasti haastavassa muodossa. Kirja naurattaa ja välillä melkein itkettääkin, ja Emman ja Dexterin maailmaan tempautuu täysin mukaan. Kirja sopi todella hyvin kesäkirjaksi ja oli kyllä todella nopealukuinen, vaikka sivuja onkin lähemmäs viisisataa.

Vaikka lukemisesta on jo muutama päivä, Em ja Dex palaavat välillä vieläkin mieleeni. Minulle siis erittäin mieleenpainuva lukukokemus ja odotan jo innolla kirjaan pohjautuvaa elokuvaa jonka on määrä tulla loppuvuodesta!

Kirjan on lukenut tosi monta bloggaajaa, ainakin Mari A, Hanna, Ilse, Susa, anni.m, Lumiomena ja Kirjapeto.

★★★★★