Lapsenpiika / Enni Mustonen

Lapsenpiika / Enni Mustonen

Otava, 2014. 366 sivua.

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Olen myöhään herännyt Enni Mustonen-fani. Olen aivan varma, että olisin rakastanut Mustosen historiallisia, ihania, tunnelmallisia romaaneja nuorempanakin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan - eikö? Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita - sarjan toinen osa, Lapsenpiika, vie lukijan taas kerran seuraamaan orvoksi jääneen piikatyttö Idan elämää. 

Ida päätyi ensin Topeliuksen talouteen piiaksi, mutta tässä kirjassa hän on vaihtanut työpaikkaa ja työskentelee nyt kansallissäveltäjä Sibeliuksen perheessä kodinhoitajana ja lapsenpiikana. Ensin perhe asuu Helsingissä, mutta muuttaa pian maalle muiden taiteilijoiden lähettyville. Jean Sibelius on talonherrana mielenkiintoinen. Hänellä on kiinnostava persoona, ja elämä hänen kanssaan ei aina ole helppoa ja yksinkertaista. Muutaman päivän reissut venyvät viinanhuuruisiksi, ja kotona riehutaan ja raivotaan, toki rakastetaankin. Sibeliuksen vaimo Aino vaikuttaa kaikin puolin sympaattiselta, ja tekee kaikkensa perheen lasten hyväksi. Tragediat eivät kuitenkaan ohita tätäkään perhettä, ja nuori Idakin joutuu koville kun taloutta kohtaa suuri suru. Idan päiviä piristää toki vanha tuttava ja ensi-ihastus Elias, joka sattuu työskentelemään Helsingissä vossikkakuskina. Vanhat tunteet heräävät eloon kun nuoret tutustuvat toisiinsa paremmin.

Lapsenpiika on edeltäjänsä Paimentytön tapaan tunnelmaltaan aivan ihana, vanhanaikainen ja uskottavasti sellainen. Minä uppouduin kirjan vietäväksi, ja toivoin ettei se lopu koskaan. Ida on päähenkilönä lähes täydellinen. Hänen pystyy jotenkin samaistumaan, vaikka elämme aivan eri aikaa. Hän on mukavan ja sympaattisen tuntuinen, välillä toki hieman naivi, mutta juuri sellainen, että hänelle toivoo onnea ja hyviä asioita.

Lisäksi pidän näissä Mustosen kirjoissa hurjan paljon siitä, että ne antavat todentuntuisen kuvan maamme kultturikotien elämästä. Edellisen kirjan luettuani etsin lisätietoa Topeliuksesta, ja tämän kirjan lukemisen aikana hullaannuin kiehtovasta Sibeliuksen perheestä. Harmittaa, etten ehtinyt kesälomani aikana vierailemaan Tuusulan Rantatiellä, katsomassa maisemia johon kirjan tapahtumat suurilta osin asettuvat.

Lapsenpiika osoittautui juuri yhtä ihanaksi, kiehtovaksi ja tunnelmalliseksi kuin edeltäjänsäkin. On sanomattakin selvää että odotan i-n-n-o-l-l-a sarjan seuraavaa osaa! Äitini muuten lukee parhaillaan Paimentyttöä, ja oli aluksi ihmeissään kun suosittelin sitä hänelle. Hän kun ei yleensä innostu tämäntapaisista historiallisista romaaneista. Viikonloppuna hän kuitenkin valitti, kun on niin paljon tekemistä että ei ehdi lukea "sitä hyvää kirjaa loppuun". Eli koukussa on hänkin ;).

★★★★★-