Ihmeiden laakso / Amy Tan

Ihmeiden laakso / Amy Tan

WSOY, 2014. 534 sivua

Alkuteos: The Valley of Amazement, 2013

Suomentanut: Hanna Tarkka

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? arvostelukpl kustantajalta

Amy Tanin uusin suomennettu romaani on nimeltään Ihmeiden laakso. Kun aloin lukemaan tätä, en oikeastaan tiennyt mistä tämä edes kertoo. Olen lukenut Tanilta yhden kirjan aiemmin, ja lukukokemus oli aika keskinkertainen, joten ilman kummempia ennakko-odotuksia tartuin tähänkin. Pääosassa Ihmeiden laaksossa on kurtisaanit, naiset, jotka työkseen ilahduttavat miehiä. Kurtisaanit olivat tavallisia Kiinassa 1900-luvun alussa, ja Ihmeiden laakson päähenkilö Violet on suuren ja suositun kurtisaanitalon omistajan Lulun tytär.

Violet on aina luullut olevansa amerikkalainen, hän on ylpeä amerikkalaisuudestaan ja hän järkyttyy pahoin kuullessaan isänsä olleen kiinalainen. Vielä suuremmin Violetin elämä kuitenkin muuttuu,kun hän huijauksen seurauksena joutuu eroon äidistään ja hänet myydään kurtisaanitaloon. Hänen amerikkalaisuudestaan ei ole mitään apua, ja pakon edessä hän pikkuhiljaa hyväksyy syntyperänsä ja kohtalonsa. Pian Violet on yksi Shanghain tavoitelluimmista kurtisaaneista, ja vaikka elämä ei ole helppoa missään vaiheessa, sitkeä ja sisukas Violet selviytyy jollain tavalla.

Ihmeiden laakso oli ristiriitainen lukukokemus. Toisaalta pidin kovasti siitä, että kirjan tapahtumat suurimmilta osin asettui Kiinaan ja kiinalainen kulttuuri tuli taas hieman tutummaksi. Myös Kiina ja Amerikka - sekoitus oli mielenkiintoinen. Vaikka suurin osa tapahtumista asettuikin Kiinaan, oli Yhdysvallat kuitenkin koko ajan mukana tarinassa, jo Violetin juurien myötä. Paksussa romaanissa oli minusta myös sopiva määrä henkilöitä, jotta päähenkilöt tunsi nimeltä ja tavoilta. Sivunhenkilöitäkään ei ollut liikaa, vaan ihmissuhteet pysyivät hyvin hallinnassa ja stoori oli aika selkeä. Violetin tarina oli myös hieman hitaan alun jälkeen mukaansatempaava, ja huomasin lukevani kirjaa miltei ahmien vaikka tässä oli monta asiaa, joista en kuitenkaan pitänyt. Positiiviseksi asiaksi voin vielä mainita sen, että henkilögalleriasta löytyi muutama mukava ja sympaattinen mieshahmo kaikkien törppöjen (olisin halunnut kirjoittaa tähän m:llä alkavan rumemman sanan, mutta en kehtaa...) keskellä.

Se mikä tässä kirjassa eniten tökki, oli tarinan päähenkilönaiset. Sekä Violet että hänen Lulu-äitinsä tekivät aivan idiottimaisen tyhmiä ratkaisuja, eikä valitettavasti vain yhtä kertaa. En esimerkiksi voi käsittää, miten äiti joka on jo menettänyt yhden lapsensa voi vaarantaa toisenkin lapsensa, ja antaa puolitutun miehen huolehtia omasta lapsestaan outojen selitysten ja syiden vuoksi. Naiset tekivät sitäpaitsi tyhmiä ratkaisuja kerta toisensa jälkeen, aivan kuin he eivät olisi oppineet mitään aiemmista kokemuksistaan. Tämä oli paitsi ärsyttävää, myös epäuskottavaa ja yksi syy siihen, että päähenkilöistäkään ei voinut täysin pitää tai heidän kohtaloitaan surra täydellä sydämellä.

Toinen ärsyttävä asia oli kirjan miehet. Muutama hyvä mies joukosta onneksi löytyi (eräs Edward ja oikeastaan läpi koko kirjan mukana oleva Rehti), mutta loput olivat tavalla tai toisella ääliöitä. Kirjailijan valinta tappaa jokatoinen kirjassa esiintyvä mies (usein hyvä sellainen) ei myöskään oikein miellyttänyt minua. Joko miehet kuolivat pois, tai huijasivat naisia, ja se oli jo aika turhauttavaa.

Ihmeiden laaksossa suuressa roolissa on kurtisaanien työ miesten viihdyttäjinä. Minun täytyy myöntää, että en ennen kirjan lukemista ollut oikein selvillä siitä, mitä kaikkea kurtisaanit tekevät ja yllätyinkin aikalailla kun jo alkusivuilta lähtien kirjassa toistui erilaiset sanat sukupuolielimille (näitä ehtikin sitten tulla monia kymmeniä eri versioita) ja kurtisaanien "työkeikkojen" yksityiskohtaisia selvityksiä. Vähemmälläkin olisi ehkä tullut selväksi, mitä kaikkea miesasiakkaiden kanssa harrastettiin.

Pitkän valituslitanian jälkeen vaikuttaa varmaan siltä, että olisin inhonnut tätä kirjaa. Mutta täytyy muistaa ne alussa mainitsemani positiivisetkin asiat. Kiinalainen kulttuuri kiehtoo minua, ja kurtisaanien elämästä oli siltä kantilta oikein kiinnostavaa lukea enemmän. Jokin kirjassa myös vei mukanaan, ehkä ajatus siitä, että tämä on selviytymistarina ja kaikkien kuolleiden hyvismiesten, huijaavien pahismiesten, siepattujen lapsien ja katoavan äidin jälkeen Violetinkin elämään paistaisi se aurinko jossain vaiheessa (=lopussa). Ristiriitainen, mutta siksikin (aiheensa lisäksi) varsin mieleenpainuva lukukokemus tämä totisesti oli!

★ ★ ★+