Häivähdys purppuraa

Häivähdys purppuraa (The Color Purple, 1982) / Alice Walker. WSOY 1986. 360 sivua.
1.suom.kielinen painos 1982.

 Luin tämän kirjan loppuun jo toukokuussa, mutta halusin katsoa myös elokuvan ja se jäi reissun jälkeiseksi projektiksi. Siksi vielä yksi rästikirja ennen kuin olen ihan ajan tasalla lukemisieni kanssa täällä blogissa;)

Klassikkohaasteeni jatkuu siis Alice Walkerin Pulitzer-palkitulla romaanilla Häivähdys purppuraa.

Afroamerikkalainen Celie elää Georgiassa, jossa rotusyrjintä yhä kukoistaa. Hän kokee traagisen lapsuuden, johon kuuluu väkivaltaa, insestiä ja aikuistumista aivan liian aikaisin. Celie naitetaan vaimonsa menettäneelle perheenisälle ja hän alkaa kasvattaa toisen naisen lapsia huomattavasti vanhemman miehen uutena, nuorena vaimona. Celien sisko Nettie ei kestä isänsä pomottelua vaan karkaa muualle ja aloittaa oman, uuden elämänsä tyhjältä pöydältä.

Celie saa jatkuvasti kestää väkivaltaa ja rasismia lähipiiriltään ja muilta ihmisiltä, mutta nuori nainen ei lannistu. Hän ryhtyy rakentamaan elämäänsä niistä osista joita hänelle on annettu ja tyytyy rooliinsa. Ilonpilkahduksia hän kokee kun hän tutustuu miehensä rakastajattareen, kauniiseen laulajatar Shug Averyyn. Naisten välille syntyy tiivis ja läheinen suhde, jonkalaista Celie on kaivannut sisarensa karkaamisesta saakka.

Häivähdys purppuraa koostuu kirjeistä, joita nuori Celie alkaa kirjoittaa Jumalalle tullessaan kaltoin kohdelluksi nuorena tyttönä. Celie jatkaa kirjeiden kirjoittamista Jumalalle, ja kirjan puolivälin jälkeen mukaan tulee myös kirjeitä joita Celie kirjoittaa Nettie-sisarelleen sekä Nettien kirjoittamia kirjeitä Celielle.

Häivähdys purppuraa on kirjoitettu puhekielellä ja vaikka se yleensä häiritsee minua kirjoissa, tässä tapauksessa totuin siihen nopeasti ja aloin jopa pitämään siitä. Kirjan loppuosassa huomaa juuri kielestä ne suuret erot joita Celien ja Nettien välillä on. Elämänsä muualle rakentanut, maailmaa nähnyt ja oppint Nettie kirjoittaa kirjeitä siskolleen kauniilla kirjakielellä kun taas köyhemmissä ja surkeammissa oloissa elänyt Celie kirjoittaa puhekielellä, kömpelösti ja monin kirjoitusvirhein. Sisarten välisestä kirjeenvaihdosta huomaa hyvin kuinka kohtalo on aiheuttanut heille täysin erilaisen elämän. Sisaret kertovat arjestaan maailman eri kolkissa, he muistelevat lapsuuttaan, kertovat toisilleen vaiettuja totuuksia. He suunnittelevat tapaamista, jälleennäkemistä ja yhdessäeloa monen kymmenen erossa vietetyn vuoden jälkeen, mutta meneekö sisarten kirjeet edes perille?

Häivähdys purppuraa on ehdottomasti klassikkomaineensa ansainnut. Se on hieman synkkä, surumielinen selviytymis- ja kasvutarina. Tämä on ehdottomasti yksi parhaista klassikoista joita olen lukenut, ja tämän kirjan voisin lukea joskus uudelleenkin. Tykkäsin todella paljon tavasta, jolla romaanin henkilöiden välisiä suhteita oli kuvailtu, kuinka ne kerrottiin ikään kuin rivien välistä arjen tapahtumia kuvailtaessa.

****+

Häivähdys purppuraa -elokuva, 1985. Ohjaaja: Steven Spielberg.

Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva jonka on ohjannut Steven Spielberg. Samalla siis tämä romaani osallistuu kahteen käynnissä olevaan haasteeseeni kun saan sen klassikkohaasteen lisäksi mukaan Lue kirja ja katso elokuva-haasteeseen. Minä pidin hurjasti myös elokuvaversiosta. Celietä näytellyt Whoopi Goldberg oli mielestäni aivan loistava ja elokuva kokonaisuutena kauniisti toteutettu vaikka tarina onkin synkkä. Onneksi on edes onnellinen loppu:) Suosittelen ihan ehdottomasti myös elokuvaa kaikille, paras kirja/elokuvapari ylivoimaisesti! Elokuvan tarina ei eronnut kirjan tarinasta paljon yhtään, minusta elokuvassa oli jopa hienosti näytetty ja seurattu kirjan tapahtumia. Celien ja Shug Averyn suhdetta näytettiin ehkä aika vähän, tai heidän ystävyytensä alkoi aika myöhään, vasta elokuvan puolivälissä, joten suhde sai pienemmän roolin kuin olin odottanut. Kuitenkin, ihan loistava elokuva.

Häivähdys purppuraa -romaanin on lukenut myös Ahmu ja Pienen mökin emäntä vertaili juuri tätä romaania Kathryn Stockettin Piiat-romaaniin joka muuten löytyy minunkin kirjastopinostani;)

Emma ja Uno - Rakkautta tottakai

Emma ja Uno -Rakkautta tottakai / Märta Tikkanen

Tammi, 2010.
Alkuteos: Visst var det kärlek, 2012.

Märta Tikkasen todellisuuspohjainen romaani Emma ja Uno - Rakkautta tottakai kertoo Tikkasen äidinpuoleisista isovanhemmista, Emmasta ja Unosta, heidän suhteestaan, elämästään, rakkaudestaan.

Emma on 18 vuotias kun hän tapaa lähes kymmenen vuotta vanhemman, komean Uno Stadiuksen. He rakastuvat ja menevät naimisiin vuotta myöhemmin. Emman perhe omistaa Överbyn kartanon Kirkkonummella ja Uno on jo heti suhteen alussa hyvin kiinnostunut tuoreen vaimonsa omaisuudesta. Uno lähettää kirjeen äidilleen Julialle, jossa kehuu Emmaa terveeksi naiseksi mutta puhuu eniten tulevasta perinnöstä jonka hän Emman kautta tulee saamaan.

Vuosi naimisiinmenon jälkeen syntyy esikoinen, Margit. Margit saa pikkusisaruksen vuoden välein kunnes lapsia on kuusi ja Emma päättää, että nyt saa riittää. Emma kasvattaa pieniä lapsia yksin Suomessa kun taas Uno reissaa Ruotsissa, luennoi ja etsii vakituista työpaikkaa. Uno piipahtaakin monessa eri työpaikassa, mutta pysyvää paikkaa hän ei saa, vaan säntää jatkuvasti paikasta toiseen. Emma ja Uno pitävät yhteyttä kirjeitse, Emma kertoo lasten tekemisistä, kuinka he kasvavat, mistä he pitävät ja mitä heille kuuluu. Uno kertoo itsestään, kuinka hänestä kirjoitetaan ruotsalaisissa lehdissä, kuinka paljon kuulijoita hänen luennoilla käy, kuka häntä tällä kertaa kehuu. Unon rahatilanne ei kuitenkaan missään vaiheessa ole kovinkaan hyvä, aina välillä hän lähettää toki rahaa kotiin Emmalle ja kuudelle lapselle, mutta aina ei ole mistä lähettää. Emma muistaa aina kirjeissään kirjoittaa rakkaudestaan Unoon, siitä kuinka paljon miestä kaipaa ja toivoo, että kohta he voisivat kaikki olla ihan oikea perhe, asua saman katon alla, Överbyn kartanossa johon Emma lapsineen on muuttanut takaisin.

Saman katon alla ei kuitenkaan enää asuta. Uno ei voi olla hetkeäkään paikallaan, hän matkustaa kaupungista toiseen ja kun hän viimein muuttaa takaisin Suomeen, Emma ja lapset ovat joutuneet jättämään Överbyn jo taakseen, eikä Emman ja kuuden aikuistuvan lapsen Helsinginkaksiossa ole Unolle tilaa. Rahat on sota-aikaan tiukalla kaikilla, ja Emma onkin välillä todella vaikeuksissa kuuden opiskelevan lapsen kanssa. Hän pitää muutaman vuoden ajan päiväkotia kotonaan ja saa työstään hieman rahaa jotta saa ruuan pöydälle kaikille lapsille. Emman ja lasten kanssa asuu Unon äiti Julia, joka on Emmalle läheinen tuki ja turva.

Romaani pohjautuu kirjeisiin joita Emma ja Uno ovat kirjoittaneet toisilleen, myöhemmin mukana on myös kirjeitä Unolta lapsille. Tikkanen on onnistunut keräämään paljon hienoa tietoa isovanhemmistaan, kaikki tapahtumat on kuvailtu niin tarkasti. Tikkanen oli 17-vuotias kun hänen isoäitinsä Emma kuoli, isoisäänsä Unoa hän ei koskaan ehtinyt edes nähdä. Emma ja Uno on mukaansatempaava ja tarkasti kirjoitettu tarina, ja siitä tekee entistä kiehtovamman se, että tarina on todellisuuspohjainen. Minä pidin todella paljon, ehdottomasti tämän vuoden yksi parhaita lukukokemuksia ja ihmettelenkin, että olen lukenut niin vähän Tikkasta aiemmin. Joskus yläasteella luin Miestä ei voi raiskata ja lukiossa sitten Sofian oman kirjan.

Emman ja Unon tarina veti mukaansa alusta saakka, ja elin varsinkin Emman mukana todella vahvasti parina päivänä kun kirjan luin. Uno välillä vihastutti, kauhistutti mutta myös säälitti. Hankala mies, mutta naisethan rakastuvat renttuihin -vai miten se meni? Loistava lukukokemus, suosittelen ihan kaikille jotka eivät tätä vielä ole lukeneet.

*****

Emmasta ja Unosta ovat aiemmin lukeneet ainakin Mari, Erja, Ilse, Jenni ja Kirsi.

Arvontavoittajat ja vähän tulevasta

Kaunista kesäiltaa kaikille:)

Arvoin juuri kesäarvonnan voittajat ja peltisestä toffeepurkista nousi ensiksi nimi...

..........ahle!

ja toiseksi nimi....

.........Kaisa!

Ottakaahan siis ahle ja Kaisa yhteyttä sähköpostitse. Ahle saa ensin valita listalta kaksi kirjaa ja Kaisa jäljellä olevista kaksi. Tuhannesti kiitoksia kaikille osallistujille ja kiitos kesäkirjavinkeistänne! Laitan lähipäivinä blogiin yhteenvedon suosittelemistanne kesäkirjoista. Huomenna tulossa yksi tämän vuoden parhaista lukukokemuksista...:)

Lord of the Flies

Lord of the Flies / William Golding, 1954. Educational Edition, 1996. ~240 sivua.

 Reilireissun jälkeen mainitsin, että löysin italialaisen hostellin kirjanvaihtohyllystä englanninkielisen klassikon jonka nappasin mukaani. Kyseessä oli William Goldingin Lord of the Flies, eli Kärpästen herra, lapsellisen näköisenä Educational Editionina. Luin kirjan muutamassa päivässä, yhdessä yöjunassa ja huilitunteina hostellin liian pehmeässä sängyssä. Lukukokemustani teki ehdottomasti paremmaksi se seikka, että tiesin että samaa kirjaa oli aiemmin lukenut esimerkiksi ranskalainen Laura junamatkalla ja kreikkalainen mies lentomatkalla Ateenasta Roomaan. Minä jätin oman merkkini kirjaan ja jätin sen seuraavan matkalaisen löydettäväksi Berliini-Kööpenhamina junaan.

Kärpästen herra on varmasti monille tuttu klassikko. Se kertoo poikaporukasta jonka lentokone ammutaan alas ja kone putoaa saarelle keskelle merta. Onnettomuudesta selviää joukko nuoria poikia, vanhimmat ovat ehkä noin 13 vuotiaita, nuoremmat alle kymmenen. Pojat päättävät valita johtajan porukalleen, jotta he saisivat päätöksiä aikaiseksi ja tekisivät kaikkensa selviytyäkseen. Johtajaksi valitaan yksimielisesti Ralph, jonka ensimmäinen päätös on selvittää, onko kyseessä asumaton saari. Paikka vahvistuu saareksi ja eläimiä lukuun ottamatta hyvinkin asumattomaksi ja seuraavaksi Ralph päättääkin, että porukan tärkein tehtävä on pitää tulta yllä jotta mahdolliset laivat näkisivät savun ja täten heillä olisi edes jonkinmoinen mahdollisuus pelastua.

Poikaporukan yhteiselo alkaa varsin mallikkaasti, tuli pysyy yllä ja Ralph on yhteispäätöksellä johtaja. Pian kuitenkin alkaa erimielisyydet. Ralph on toki hyväntahtoinen, mutta ollakseen suosittu muiden silmissä hän kiusaa Piggyä joka on porukasta epävarmin. Piggyllä on huono näkö, astma ja ylipainoa mutta hän on porukasta kuitenkin aikuismaisin ja ajatuksissaan rationaalisin. Ralphin lisäksi porukassa on myös toinen synnynnäinen johtaja, Jack. Jack on jo lyhyen ajan kuluessa sitä mieltä, että hänen kuuluisi olla johtaja ja erimielisyydet ovat syntyneet. Ralph ja Jack ottavat useasti yhteen, ja pian poikaporukka jakautuu kahtia, Ralphin ja Jackin heimoiksi. Kun aika saarella kuluu, alkaa eristäytyneisyydestä nousta traagisia ja hurjiakin piirteitä esiin ja yhteiselo ei enää ole ruusuilla tanssimista. Pian pojat alkavat epäillä, että saarella asuu jonkinlainen peto ja se saa nuoret pojat tekemään karmivia asioita.

Kärpästen herra osoittaa, kuinka ihmismieli alkaa järkkyä äärimmissä olosuhteissa ja kuinka ihmiset voivat muuttua eläimellisimmiksi ollessaan eristyksissä muista. Minusta kirja oli ennen kaikkea kiehtova, välillä toki ahdistavakin. Mielestäni ihmisten toiminta ryhmissä, tässä tapauksessa pakotetussa ryhmässä eikä itse valitussa, on psykologisesti hyvin kiehtovaa joten kirja herätti paljon ajatuksia. Poikien eri persoonallisuuksia oli myös kiva hieman pysähtyä miettimään. Kuinka erilaisia esimerkiksi Ralph ja Jack olivat, vaikka kumpikin niin kovasti halusi johtaa. Entä sitten rationaalinen ressukka Piggy, tai nuoremmat pojat? Tässäkin, kuten eilen kirjoittamassani Jelinekin Pianonsoittajassa, olisi paljon materiaalia kunnon psykologiselle analyysille;)

***

Kärpästen herra kuuluu Klassikkohaasteeseeni, johon olen lukenut nyt (vasta) kaksi klassikkoa. Täytyypä pistää töpinäksi;)

Pianonsoittaja

Pianonsoittaja (Die Klavierspielerin, 1983) / Elfriede Jelinek. Otavan kirjasto, 2005. 330 sivua.

Nobelvoittaja Elfriede Jelinekin romaani Pianonsoittaja olisi varsin loistava kirja analysoitavaksi oikein kunnolla. Eipä ihme, että se sisältyykin yhteen psykologiankursseistamme...

Erika Kohut on nelikymppinen pianonsoitonopettaja joka asuu Wienissä äitinsä kanssa. Hänen äitinsä on voimakastahtoinen ja yrittää tehdä tyttärestään maailmanluokan huippupianistia. Erika kuitenkin tyytyy opettamaan pianonsoittoa lahjakkaille nuorille. Bachia, Mozartia, Schubertia. Erika on enää entinen huippulupaus joka on täysin äitinsä vallassa. Äiti määrää miten Erika pukeutuu, mitä hän tekee ja minne menee. Erika ei saa vapaa-aikanaan käydä missään, äiti vahtii häntä jatkuvasti, ettei tytär vaan missään tapauksessa tutustuisi johonkin mieheen ja jättäisi äitiparkansa yksin.

Erika onnistuu saamaan muutaman tunnin vapaata viikossa kun hän onnistuu huijaamaan äitiään, ja silloin hän käy kaupungin strippiklubeissa, katsomassa pornoelokuvia ja vahtaamassa puiston lemmiskelijöitä. Kotona hän viiltää itseään, nauttii kun veri virtaa hänen kämmenestään eikä pelkää kipua. Erika on tottunut kipuun. Jos hän ei tottele, äiti saattaa lyödä, antaa korvapuustin ja muistutuksen -täällä hän määrää, Erika on äidin pikkutyttö jonka tulee totella mukisematta.

Walter Klemmer on yksi Erikan tähtioppilaista ja nuoressa miehessä Erika näkee elämänsä viimeisen tilaisuuden niin kutsuttuun onneen -tai vain muunlaiseen elämään. Klemmer on enemmän tai vähemmän salaa rakastunut opettajaansa, tuohon hiirulaiseen joka on äitinsä armoilla ja pukeutuu korkeavyötäröisiin, pitkähelmaisiin hameisiin ja harmaisiin poolopuseroihin. Klemmer kuitenkin luulee näkevänsä kaiken harmauden alle ja näkee siellä rakastamansa naisen, naisen jonka täytyisi saada osoittaa naisellisuutensa jollekin, avata itsensä tavalla, jota hän ei ennen ole kokenut. Erikan ja Klemmerin suhde muuttuu traagiseksi, mutta Klemmer on yhä Erikan ainut pakotie.

Pianonsoittaja on karmiva ja raaka romaani pakkomielteestä, masokismista, yksinäisyydestä ja traagisesta rakkauden etsimisestä. Kirja on rankka, sitä ei lue hetkessä. Lukiessa minulla oli jatkuvasti hieman ahdistunut olo. Joku kuitenkin sai minut jatkamaan kirjaa yhä uudestaan ja uudestaan, pienissä osissa, välillä rauhoittuen ja jotain positiivisempaa lukien. Hilpeää kesälukemista Pianonsoittaja ei missään tapauksessa ole, harmaan syyspäivänkin se tekee entistä synkemmäksi. Jelinek on ehdottomasti taitava kirjoittaja ja kertoja, ja synkän kirjallisuuden ystäville tämä kirja on varmasti hyvä valinta. Minut se jätti hieman ahdistuneeksi, mutta jostain syystä haluan silti nähdä kirjaan pohjautuvan elokuvan, Pianonopettaja. Juuri elokuva kuuluukin yhteen ensi vuoden opiskelukursseistani, tarkoituksena on analysoida elokuvan henkilöitä psykiatrisesta näkökulmasta mikä varmasti tulee olemaan mielenkiintoista ja antoisaa.

***+

Pianonsoittajan on lukenut myös ainakin Valkoinen kirahvi.

Huomenna tulossa viimeinen reilikirja, tämän luin jo kotiinpaluun jälkeen parvekkeen auringonpaisteessa. Ihan kohta ollaan siis ajan tasalla täälläkin;) Huomenna tulossa tietysti myös arvonnan voittajat, vielä on siis muutama tunti osallistumisaikaa jäljellä!

Underbar och älskad av alla

Underbar och älskad av alla / Martina Haag. Piratförlaget, 2006. 213 sivua.

 Reilireissun kolmas luettu kirja oli matkaseuralaiseni mukana ollut Martina Haagin hauska Underbar och älskad av alla (och på jobbet går det också jättebra). Haag on ruotsalainen kirjottaja, näyttelijä ja kirjailija.

Isabella on juuri 30 vuotta täyttänyt sinkkunainen jonka elämä on aika hukassa. Hän viettää jouluaaton ex-poikaystävänsä ja tämän uuden perheen luona joulupukiksi pukeutuneena, ja päättää, että seuraavasta vuodesta tulee hänen läpimurtovuotensa. Isabellalla ei ole työtä, hän on näyttelijä mutta saanut vain pienen roolin saippuasarjassa sekä tehnyt muutaman radiomainoksen. Isabella päättääkin, että seuraavana vuonna hän hankkii itselleen upean työpaikan, ison roolin jostakin jotta hänen nimensä tulee tunnetuksi kaikille.

Uusi vuosi alkaa kuin alkaakin lupaavasti. Bella saa jo alkuvuodesta roolin teatterista - rooli vain ei ihan ole sitä mitä hän odotti. Bella tapaa myös komean näyttelijän, Micken ja heidän välilleen kehkeytyy lupaava romanssi. Kun Bella saa puhelun teatteri Dramatenista, josta hän aina on haaveillut, hänen elämänsä näyttää taas valoisalta. Yhtäkkiä hänellä on komea poikaystävä ja upea rooli kuuluisassa teatterissa. Kapuloita rattaisiin aiheuttaa vain pieni, valkoinen valhe jonka Bella lisäsi CV:nsä - nimittäin Dramatenin porukka luulee, että Bella on taitava akrobaatti ja todellisuudessahan hän ei osaa tehdä edes kuperkeikkaa. Mutta kyllähän muutaman akrobaattitempun oppii hetkessä!

Underbar och älskad av alla on hauska aivot narikalle-hömppäkirja. Kirja sopi aivan loistavasti rantalukemiseksi ja sen luki muutamassa tunnissa. Kirja on myös suomennettu nimellä on Ihana ja todella rakastettu ja romaanin pohjalta on tehty samanniminen elokuva jonka pääosaa, Isabellaa, esittää muuten kirjan kirjoittaja, eli Martina Haag itse. Suosittelen kevyeksi kesäpäivän lukemiseksi heille, jotka kaipaavat hyvää ja hauskaa hömppää.

***

Ps! Arvontaan voi osallistua vielä tämän päivän ajan, lisäsin listaan muutaman palkintokirjan:)

Kimpassa

Kimpassa (Ensemble, c'est tout, 2004) / Anna Gavalda. Loisto-pokkari, 2007. 572 sivua.
1.suom.kielinen painos 2004

 Reilireissun toinen luettu kirja oli Anna Gavaldan romaani Kimpassa. Olen lukenut Gavaldalta ennen vain pienoisromaanit Karkumatka sekä Viiniä keittiössä ja molemmista tykkäsin, joten oli kiva tutustua saman kirjailijan romaaniin.

26-vuotias Camille Fauquet on yksinäinen taiteilija, joka ei kuitenkaan enää uskalla tarttua kynään. Hän siivoaa toimistoja elättääkseen itsensä ja asuu vanhan talon kylmän roisisessa ullakkohuoneessa.

Philibert Marquet de la Durbelliére taas on vanhan aatelissuvun poika, joka myy sukunsa häpeäksi postikortteja ja asuu kalliissa perintöasunnossa samassa talossa kuin Camille. Philibert tietää kaiken Ranskan historiasta ja käyttäytyy itsekin hieman kuin historiallinen muinaisjäänne. Philibertin kämppiksenä on jo jonkin aikaa asunut lahjakas kokki Franck, joka harrastaa naisia ja moottoripyöriä ja joka käy kerran viikossa tapaamassa isoäitiään Paulettea. Philibert ja Franck ovat niin erilaiset kuin vain on mahdollista, mutta yhteisasuminen sujuu yllättävän hyvin.

Sattuman kautta Camillesta, Philibertista ja Franckista tulee kämppiksiä. He asuvat yhdesä Philibertin hulppeassa perintökämpässä, näkevät ikkunasta Eiffel-tornin ja saavat kuin saavatkin erilaiset elämäntyylinsä sujumaan yhdessä. Kun samaan asuntoon myöhemmin tupsahtaa myös Franckin isoäiti Paulette, muuttuu nelikon elämä kertaheitolla. He eivät enää olekaan niin yksinäisiä ja huomaavatkin pian, Pauletten sanoin, että joskus lihapullat ja hajuvesi voivatkin sopia yhteen.

Minä tykkäsin Kimpassa-romaanista todella paljon. Se oli sopivan kevyt matkalukemiseksi, mutta ei missään tapauksessa ennalta arvattavaa hömppää. Henkilöt olivat keskenään erilaisia, mutta jokainen omalla tavallaan kiinnostava. Heidän kehitystään yksinäisistä susista laumaeläimiksi oli kiva seurata. Mielestäni kirjan suomenkielinen nimi vaan ei ole kaikkein paras. Ruotsiksi kirja on nimeltään Tillsammans är man mindre ensam joka on suorempi käännös alkuperäisestä, ranskankielisestä nimestä. Kirjan tapahtumat ja sanoman voisi mielestäni hienosti tiivistää juuri noin -yhdessä olet vähemmän yksin (tai jotain sinne päin).

Kimpassa-romaanista on tehty myös elokuva jonka pääosassa on yksi suosikeistani, Audrey Tautou. Elokuva on pakko nähdä kunhan saan sen jostain käsiini. Tautoun lisäksihän leffassa saa ihailla Pariisia, yhtä suosikkikaupunkiani.

Suosittelen Kimpassa-kirjaa kaikille, se sopii täydellisesti kevyemmäksi kesälukemiseksi!

****+