Ilon ja onnen tarinat / Amy Tan

Ilon ja onnen tarinat / Amy Tan

WSOY, 1997. 333 sivua.

1. painos: 1991

Alkuteos: The Joy Luck Club, 1989.

Suomentanut: Eva Siikarla

Kannen suunnittelu: Irmeli Ilmanen

Mistä minulle? voitto Karoliinan blogiarvonnasta

Amy Tan on minulle entuudesta tuntematon kirjailija. Luin Ilon ja onnen tarinat nyt osana oman kirjahyllyni lukuhaastetta, ja aion kyllä lukea Tanilta muitakin kirjoja tulevaisuudessa!

Ilon ja onnen tarinoissa tarinansa kertoo vuorotellen äidit ja tyttäret. Äidit ovat kiinalaisnaisia, jotka muuttivat sodan jälkeen Yhdysvaltoihin. Kaikilla oli erilainen elämäntilanne, ja erilaiset haaveet uudesta elämästään Amerikassa, mutta yhteistä heillä oli Yhdysvalloissa myöhemmin syntyneet tyttäret. Amerikassa syntyneet tyttäret eivät aina ymmärrä kiinalaisäitiensä ajatuksia, tapoja ja valintoja, vaan ovat tottuneet parempaan, amerikkalaiseen elämään. Ilon ja onnen kerhossa äidit ovat vuosien varrella jakaneet elämänsä toistensa kanssa, ja nyt yhden äidin kuoltua hänen tyttärensä ottaa äitinsä paikan kerhon tapaamisissa.

Kiinalaisäitien ja heidän tytärtensä puheenvuorot ja erilaiset näkökulmat elämään oli kiinnostavaa luettavaa, ja suurin osa tarinoista oli kiehtovia, koskettavia ja varsin mieleenpainuvia. Minä pidin enemmän äitien kertomuksista, heidän puheenvuoroillaan lukija pääsee menneisyyden Kiinaan kun taas tytärten tarinat pyörivät enemmän "nykymaailman" pinnallisissa ongelmissa ja meidän aikamme Yhdysvalloissa. Äideillä oli traagisia, surullisia kokemuksia aiemmassa elämässään, kun taas tyttäret miettivät enemmän miesongelmiaan, itsenäistymistä ja sukulaisen ärsyttävää miesystävää. Tyttäret kummeksuivat äitejään, heidän oli vaikea ymmärtää äitien outoja tapoja ja ajatuksia, ja kiinalaisperinne oli lähes jokaiselle tyttärelle käsittämätöntä, vierasta.

Vaikka äideillä ja tyttärillä oli erilaisia tarinoita, toinen toistaan koskettavampia, tarinat sulautuivat minulle kuitenkin lopulta sekalaiseksi massaksi josta muistan yksityiskohtia, sieltä täältä. En aina muistanut mikä tarina oli kenenkin, minkälaiset sukulaissuhteet yhdisti kenet ja mikä kenenkin kohtalo oli. Etenkin tytärten miehet sekoittuivat minulla helposti. Kirjan alussa on onneksi lista äideistä ja tyttäristä, tämän nimilistan avulla pysyin sentään kärryillä siitä, kuka oli kenenkin tytär.

Pidin kirjan Kiina-osuuksista siis huomattavasti enemmän kuin tytärten Amerikka-kertomuksista. Parasta oli kuitenkin koskettavat elämäntarinat, kahden sukupolven välisen suhteen kuvaus ja selkeästi esille tuleva kahden kulttuurin risteytyminen. Äiti-tytär -suhteita oli tavattoman mielenkiintoista seurata, ja huomata perhesuhteiden erilaisuudet menneisyyden Kiinan ja nykypäivän Amerikan välillä.

Kirjan kieli on sujuvaa ja helppolukuista. Suomennos on myös varsin sujuva, vaikka muutamat kirjoitus- ja kielivirheet osuivatkin silmääni. Kokonaisuutena Ilon ja onnen tarinat oli varsin mukava lukukokemus, täynnä kiinnostavia henkilöitä ja elämäntarinoita kahden kulttuurin risteyksessä. Jotta tästä olisi tullut minulle koskettavampi ja mieleenpainuvampi lukuelämys, olisin kaivannut naisten tarinoihin enemmän syvyyttä ja tunnetta. Nyt tarinat jäivät ikään kuin pintaraapaisuiksi, mutta kuitenkin hyviksi sellaisiksi...

★★★+