Railo / Virpi Hämeen-Anttila

Railo / Virpi Hämeen-Anttila

Otava, 2011. 333 sivua.

Kannen kuvat: Jussi Kaakinen & Mari Yli-Koivisto

Mistä minulle? kirpparilöytö

Virpi Hämeen-Anttila kuuluu niihin kotimaisiin kirjailijoihin, jonka teoksia olen haalinut omaan hyllyyni todella monta, mutta joista olen lukenut vain muutaman. Pidin aikoinaan Hämeen-Anttilan Suden vuodesta todella paljon, ja sen jälkeen olenkin lukenut vain Toisen taivaan alla -kirjan, joka oli ihan ok ja viihdyttävä kesälukeminen. Nyt päätin tarttua Hämeen-Anttilan Railoon osana oman hyllyni 24 kirjaa -haastetta.

Railon pääosassa on nuori aviopari, Tepa ja Inka. Tepa on aiemmin jäänyt työttömäksi IT-alan yrityksestä ja Inka toimii opettajana pääkaupunkiseudulla. Tepa kuulee yllättäen saaneensa perinnöksi isänsä suuren talon ja siihen kuuluvan maa-alueen Pohjois-Karjalasta. Kysymättä vaimonsa mielipidettä asiaan, Tepa suunnittelee Janne-ystävänsä sekä tämän aikuistuneen Kiia-tyttären kanssa perintömaille suuren lomahotellin ja siihen kuuluvan mökkikylän. Tepan suunnitelmissa on, että hän muuttaa Inkan ja pienen Kukka-tyttärensä kanssa isän vanhaan taloon ja siinä sivussa seuraa lomaparatiisin rakennusta. Inka ei ole Pohjois-Karjalaan muutosta aivan yhtä innoissaan, eikä rakennusprojektikaan saa Inkassa aikaan onnenhuutoja. Elämänmuutos on kuitenkin tosiasia, ja Tepan lapsuudenmaisemissa avioparin välit kiristyvät entisestään, monestakin eri syystä.

Pidän Hämeen-Anttilan tavasta kirjoittaa arkisista asioista. Tämäkin tarina oli mielenkiintoinen, joskaan ehkä ei täydellisen uskottava. Jotenkin en voi (tai halua) uskoa, että suomalaisissa parisuhteissa käyttäydyttäisiin sillä tavalla, kuten Tepa tässä kirjassa käyttäytyy. Minä suoraan sanottuna inhosin Tepaa henkilönä jo kirjan alusta asti. Inka oli henkilönä sympaattinen, ja hänelle toivoi jotenkin automaattisesti pelkkää hyvää. Tepa taas oli vastenmielinen heti alusta, jo se tosiasia, että hän salasi koko lomaparatiisiprojektinsa ja maalle muuton vaimoltaan oli minusta suorastaan sikamaista. En siis pystynyt lukemaan tätä kirja ärsyyntymättä sen henkilöihin, mutta tunteiden herääminen kirjan parissa ei tietenkään ole pelkästään huono asia.

Kirjassa käytetään aika paljon murretta, Karjalassa kun ollaan. Alussa koin murteen lukemisen vaikeaksi, mutta totuttuani siihen pidin lopulta kieliratkaisusta todella paljon. Se toi kirjaan lisää uskottavuutta ja sympaattisuutta, etenkin kun ihastuin murretta puhuvaan Tuukkaan kovasti henkilönä. Pohjois-Karjalan maisemat ja suomalainen maalaistunnelma tulee minusta kirjassa hienosti esille, ja se olikin yksi suosikkiasioitani koko kirjassa.

Railo kertoo arkisista aiheista ja kiemuraisista ihmissuhteista. Se on kuvaus ärsyttävästä ja rikkonaisesta avioliitosta, kuvaus epävarman ja itsensä kadottaneen miehen elämästä, ja kuvaus kiemuraisista, vaikeista ja menneisyyden tulehduttamista sisarussuhteista. Kirjassa oli paljon harmautta, riitoja ja erimielisyyksiä. Railo ei  ole hyvänmielenkirja, eikä juoni kanna aivan loppuun saakka. Olisin toivonut vähemmän ennalta-arvattavuutta ja vähemmän kömpelyyttä tekstissä ja itse tapahtumissa. Tepan ja Jannen yhteinen harrastus oli kuntosalilla käyminen, ja suuri osa näistä urheiluosioista oli varsin kämpelösti kirjoitettuja. Taustatyö on varmasti tehty hyvin, mutta jotenkin nuo kommentit maksimitoistoista alataljassa jne eivät vain istuneet luonnollisesti tekstiin.

Tarinaa seurataan vuoroin Inkan, vuoroin Tepan näkökulmasta. Tämä oli virkistävää, vaikka hieman yllätyinkin ensimmäisen kerran kun näkökulma vaihtui Tepasta Inkaan. Tarinaa seurattiin Tepan näkökulmasta varsin kauan, joten olin jotenkin valmistautunut siihen, että niin on myös jatkossa. Lopulta pidin kuitenkin enemmän Inkan osuuksista tarinassa, mutta siihen vaikuttaa varmasti myös se, että pidin hänestä henkilönä paljon enemmän!

Kokonaisuutena Railo oli ihan ok. Tarina meni välillä hieman pitkäveteiseksi, ja muutamat kömpelyydet osuivat silmään. Pohjois-Karjalan maisemat ja murre sekä maalaiskylän ihmiset taas ihastuttivat kovasti. Ihan kiva, mutta ei mikään tajunnanräjäyttävä lukukokemus, eikä missään tapauksessa Hämeen-Anttilan parasta.

★★★-