sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Sisareni, rakkaani / Joyce Carol Oates


Sisareni, rakkaani / Joyce Carol Oates

Otavan kirjasto, 2012. 730 sivua.
Alkuteos: My sister, my love, 2008.
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Kannen suunnittelu: ?
Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Olen aiemmin lukenut Joyce Carol Oatesilta Haudankaivajan tyttären, jota rakastin, sekä rankan Kosto: rakkaustarinan joka oli mieleenpainuva ja ravisuttava lukukokemus. Heti kun Oatesin Sisareni, rakkaani ilmestyi suomeksi törmäsin kirjaan kirjastossa ja lainasin sen kotiin luettavakseni. Aloitinkin kirjan aika pian, mutta jostain syystä en päässyt kirjaan sisälle, en pitänyt kerrontatavasta tai teksityypistä. Niinpä minulla on ollut tämä kirja kesken noin puolisen vuotta! Kerran jouduin jo palauttamaan tämän kirjastoon, mutta lainasin sen sitten heti uudelleen, koska halusin saada kirjan kuitenkin päätökseen. Nyt, vihdoin kesälomani aikana, sain kirjan loppuunluettua!

Skyler Rampike toimii kirjan (varsin ärsyttävänä) kertojana. Hän on nyt 19-vuotias, kuuluisan Bliss Rampiken isoveli. Bliss oli menestynyt nuori luistelija, joka kuoli kuusivuotiaana epämääräisissä olosuhteissa. Vielä 19-vuotiaana isoveli Skyler on joidenkin mielestä epäilty siskonsa murhasta, ja nyt Skyler päättääkin kirjoittaa muistelmansa, ja kertoa mitä hänen perheessään oikeasti tapahtui hänen ja siskon ollessa pieniä. Kuka oikeasti murhasi New Jerseyn jääprinsessan, ja miksi Skylerin elämä jäi perheessä ainoastaan alaviitteeksi siskon viedessä vanhempien huomion ja ajan.

Kirjan lukeminen tökki minulla siis alussa pahasti, erityisesti hieman erikoisen kerrontatyylin vuoksi. Parikymppinen Skyler kertoo sisarensa tarinaa lukijalle varsin omintakeisella kielellään. Lisäksi kirjassa on paljon pitkiä alaviitteitä, joille minä olen pahasti allerginen. En vain jaksa lukea niitä pienellä tekstillä präntättyjä juttuja. Alaviitteiden lukeminen katkaisee jotenkin lukuflow:ni, ja hyppäsin monta kertaa alaviitteiden ohi vaikka niissä usein olikin ihan kiinnostavia ja ivallisen hauskoja kommentteja.

Skylerin ja Blissin perheenjäsenet ovat kiinnostavia, ja aikaisessa vaiheessa tuli myös selville kuinka sairaan ahneita ja julkisuuden- ja hyväksynnänkipeitä heidän vanhempansa olivat. Etenkin rouva Rampike ärsytti ja inhotti minua alusta saakka, ja en voinut sietää tapaa jolla hän kaikin keinoin halusi tyttärestään kuuluisan jääprinsessan. Pienen neljä-kuusivuotiaan tytön oma tahto jäi liian usein toisarvoiseksi.

Vaikka tempauduin lopulta tarinaan paremmin mukaan kirjan puolivälin jälkeen, en silti oppinut pitämään kirjan kirjoitustyylistä, Skyler Rampiken tarinankerronnan tyylistä. Tekstiä oli jostain syystä hankala ja tönkkö lukea ja Skylerin kaikkitietävä asenne, alaviitteiden ja sulkujen liiallinen käyttö teki tekstistä minulle vaivalloista.

Luin kirjan loppuun siksi, että halusin tietää miten Skylerin käy, mutta tietenkin myös kuka Blissin murhasi. Murhaajan arvasin Skylerin hienovaraisten vinkkien avulla jo varsin aikaisessa vaiheessa, ja tuokin ehkä hieman lässäännytti lukukokemukseni. Sisareni, rakkaani on kuitenkin kaikesta nurinastani huolimatta mieleenpainuvan erilainen kirja ja lukukokemus jäi lopulta positiivisen puolelle. Kirja kannatti lukea, vaikka en voi sanoa pitäneeni tarinasta tai sen kerrontatavasta erityisen paljon. Blissin ja Skylerin tarina on rankka, se on sellainen, jota ei toivoisi kenenkään ikinä kokevan. Silti en voi olla ajattelematta, että se on todellisuutta meidän maailmassamme. Vaikka Oates on kirjoittanut kuvitteellisen tarinan, on Blissin tarinassa paljon samaa kuin vuonna 1996 murhatun lapsimissi JonBenét Ramseyn todellisessa tarinassa.

  


12 kommenttia:

  1. Sanna, minusta tämä oli ihan nero kirja, vaikka alaviitteet uuvuttivatkin. Kirjassahan oli sivujen mittaisia alaviitteitä sekä alaviitteiden alaviitteitä!

    Kirja jätti minut kuitenkin pimeään, josta oli rankka nousta. Annoin kirjan pois, vaikka keräänkin Oatesia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alaviitteet todellakin uuvuttivat, enkä aina jaksanut lukea niitä kunnolla...

      Kirja oli rankka, ja jotain siitä jäi puuttumaan jotta olisin ihastunut.

      Poista
  2. Pidin kovasti tästä rankasta kirjasta. Paha, pahempi, pahin...vieläkin ihokarvat nousevat pystyyn.

    VastaaPoista
  3. Minulta jäi tämä teos kesken tuossa keväällä, juuri raskaan kerrontatyylin vuoksi. Saa nähdä, tartunko siihen enää tulevaisuudessa, niin vaikeaa lukeminen välillä oli. Kuitenkin minua kiinnostaisi kovasti, kuinka juttu lopulta selviää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman sama minulla. Tämä oli muutaman kuukauden tauolla minullakin, kunnes jaksoin taistella tämän loppuun. Tsemppiä jos päätät tarttua tähän vielä ;).

      Poista
  4. Minulla tämä on lukulistalla. Minua kirja kiinnostaa juurikin siksi, että se nojaa hatarasti todelliseen tapahtumaan. Katsotaan miten minun käy, sitten joskus kun tähän tartun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuon vuoksi minäkin tästä alussa innostuin. Nyt kirjan lukemisen jälkeen olen "innoissani" tutkinut Wikipedian tekstejä JonBenetin tapauksesta...

      Poista
  5. Ahaa, mielenkiintoista, että tässä kirjassa on tuollainen kerrontatyyli. Minua kiinnostaa kirja kovasti, juuri tuon Haudankaivajan tyttären vuoksi, josta pidin kovasti. Sitten jossain vaiheessa tämäkin kirja päätynee luvun alle. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haudankaivajan tytär oli mahtava, mutta tämä valitettavasti minusta aika kaukana siitä :/.

      Poista
  6. Pidin tästä kovasti, vaikka minuakin alaviitteet hieman häiritsivät. Lopulta koin ne kuitenkin myös informatiivisiksi kertojan ja tilanteen kannalta. Viitteissä tuli monta sellaista asiaa, jota perustekstissä ei tullut. Ratkaisu oli kyllä kieltämättä aika erikoinen.

    Oates on kuvannut todentuntuisen perhehelvetin. Tilanteen, jossa perheen kulissit ovat tärkeämmätä kuin lastenhyvinvointi, jossa aikuisten kunnianhimo sokaisee keinot. Lopulta ei tarvitse tiettyjä televisio-ohjelmia kauan katsoa, kun voi todeta, että kyllä vain näitähän on. Siinäkin mielessä karmiva kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin alaviitteet oli informatiivisia, mutta silti ärsyttäviä :D.

      Karmiva kirja todellakin, ja valitettavasti kyllä totta joissain perheissä meidän maailmassamme. Se jos joku, tekee kirjasta kuitenkin tärkeän ja Oates on onnistunut kuvaamaan sen todentuntuisesti, kuten sanoit!

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.