Ja vuoret kaikuivat / Khaled Hosseini
Otava, 2013. 410 sivua.
Alkuteos: And the Mountains Echoed, 2013.
Suomentanut: Katariina Kaila
Kannen suunnittelu: David Mann
Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta
Olen rakastanut Khaled Hosseinin aiempia romaaneja Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa. Miehen tuore teos Ja vuoret kaikuivat olikin siksi minulle ehdottomasti yksi odotetuimpia kesä-/syysuutuuksia. Oletin kirjan olevan taas yhtä tunnelmallinen, vaikuttavan koskettava ja mukaansatempaava kuin kirjailijan aiemmat romaanit, ja petyin jo kun huomasin tämän olevankin enemmän novellikokoelma kuin yksi pitkä romaani. Olen alkanut pitää novelleista, mutta en ikinä koe samanlaista intensiivistä lukuelämystä novellien kanssa kuin täyspitkän romaanin parissa parhaimmillaan voi kokea.
Kirja sisältää useamman tarinan, joiden välillä on kuitenkin punainen lanka. Kehyskertomus, tarinat yhteen liittävä tapahtuma, kerrotaan kirjan ensimmäisessä tarinassa. Pienen Abdullahin elämä muuttuu kertaheitolla kun hänen isänsä päätyy ratkaisuun, jonka kautta Abdullah menettää rakkaan pikkusisarensa Parin. Abdullah ja Pari ovat olleet erottamattomat, he ovat nukkuneet kiinni toisissaan, Abdullah on pessyt ja syöttänyt siskoaan, huolehtinut tästä äidin kuoleman jälkeen.
Abdullah ja Pari ovat tavalla tai toisella mukana jokaisessa kertomuksessa, ja heidän elämästään saa tarinoiden avulla lopulta varsin ehjän kuvan. Mutta koska tarinat on kerrottu eri ihmisten näkökulmasta, on kirjassa henkilöitä todella suuri määrä. Tämän vuoksi oikeastaan kaikki jäävät hieman etäisiksi, eikä kirja herättänyt minussa läheskään samanlaisia tunteita ja fiiliksiä kuin Hosseinin aiemmat kirjat. Kiinnostavia, koskettavia ihmiskohtaloita oli vaikka millä mitalla, mutta mikään ei oikein onnistunut tulemaan iholle saakka, vaan jäi ikään kuin pintaraapaisuksi.
Vaikka tunnistin tässäkin kirjassa pilkahduksia siitä kammottavasta ja rankasta, mutta kiinnostavasta afganistanilaiskulttuurista johon ihastuin Hosseinin aiemmissa romaaneissa, jäi Ja vuoret kaikuivat valitettavasti kuitenkin pinnallisemmaksi, vähemmän koskettavaksi ja mieleenpainumattomaksi lukukokemukseksi. Ei varmasti ole reilua vertailla erilaisia kirjoja keskenään tällä tavalla, mutta eniten jäin tässä kirjassa kaipaamaan sitä suorasukaista tarinan etenemistä, koskettavia ja aitoja henkilöhahmoja ja sitä tunnetta, että kirjan henkilöt tulivat tutuiksi lukemisen aikana. Kaikki nuo asiat olen kokenut molempien Hosseinin aiempien romaanien kanssa, joten odotin (tietysti) tämän tuoreenkin kirjan herättävän minussa samoja fiiliksiä.
Kokonaisuutena Ja vuoret kaikuivat on ihan hyvä (vaikkakin hieman sekava). On kiinnostavia henkilöitä, kiinnostava Afganistan tapahtumien keskipisteenä ja Hosseinin ja suomentajan sujuva kielenkäyttö. Kuitenkin tämä oli minulle pettymys vaikka ei missään tapauksessa huono kirja olekaan. Odotukseni kirjan suhteen olivat taivaissa, ja ilman näitä ennakko-odotuksia olisin varmasti arvioinut tämän kirjan ainakin tähden verran paremmaksi. Hosseini on kuitenkin yksi lempikirjailijoitani, ja hänen kirjakseen tämä oli keskinkertainen.
★★★+
Samoilla linjoilla ollaan. Kirja ei ole huono, se vain ei ole niin loistava kuin edeltäjänsä. Epäreilua sinänsä vertailla näin, mutta sellaista se joskus vain on.
VastaaPoistaSamaa mieltä!
PoistaApua, minäkään en yhtään tiennyt, että tässä on useampi tarina. En ole mikään kovin suuri novellien fani tai no ylipäänsä kovin lyhyiden tarinoiden ystävä :p
VastaaPoistaTäytyy katsoa mitä tästä tuumin. Siis sitten kun ehkä sadan vuoden päästä tämän luen :D
En tiedä luokitellaanko tätä ihan novelleiksi, mutta erilaisia tarinoita tämä kuitenkin sisältää. Toki ne muodostavat kokonaisuuden, mutta kuitenkin olisin mieluummin lukenut ihan ehjän, "tavallisen" romaanin.
PoistaTäysin samaa mieltä, valitettavasti. Kukaan ei ole tainnut tähän ihastua. Mutta minkäs teet, pettymys mikä pettymys :(
VastaaPoistaBuhuu, ei tosiaan ole kovinkaan moni tainnut tähän ihastua. Harmi :/.
PoistaSama täällä, Hosseini oli pettymys tällä kertaa. Edelliset olivat loistavia.
VastaaPoistaJeps, samoilla linjoilla siis ollaan!
PoistaOlemme jälleen saman kirjan äärellä - minun teksti tulee loppuviikosta.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä siitä, että kirja on pikemminkin tarinakokoelma kuin romaani, vaikka se onkin romaanimuotoon survottu. Paremmin se olisi jopa toiminut mielestäni lyhytproosateksteinä (samaa aihetta pohdiskelin omassa jutussani). Hyvin samoilla linjoilla olin tämän kirjan kanssa.
Joo, mieluummin olisin lukenut tavallisen, ehjän romaanin tai sitten selkeästi monta erilaista tarinaa. Tämä jäi nyt jotenkin sekavaksi, valitettavasti :/.
PoistaMun mielestä laaja henkilögalleria tai useat pikkutarinat eivät sinänsä haitanneet, mutta sama juttu kuin monella muulla, odotukset kirjaa kohtaan vain olivat yksinkertaisesti liian kovat. Nyt huomaan, että tämän kirjan myös unohtaa melko helposti toisin kuin edelliset Hosseinit, jotka jäivät vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa. Vertailu ei ole reilua, mutta sitä ei voi estääkään. Ehkä seuraava Hosseinin teos on taas täysi helmi. ;)
VastaaPoistaMinäkin huomaan jo unohtaneeni suurimman osan tästä, kun taas ne kaksi aiempaa romaania ei taida unohtua minulta koskaan... Toivotaan että seuraava on helmi!:)
Poista