Paimentyttö / Enni Mustonen

Paimentyttö / Enni Mustonen

Otava, 2013. 360 sivua.

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? pyytämättä saatu arvostelukpl kustantajalta

Enni Mustonen on taas niitä kirjailijoita, jonka teoksiin olen jo kauan suunnitellut tutustuvani. Sain tähän hyvän mahdollisuuden kun postilaatikosta tupsahti yllättäen Mustosen uutuusromaani Paimentyttö. Paimentyttö on uuden Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan avausosa.

Ida Eriksson jää nuorena orvoksi ja päätyy lopulta muutaman mutkan kautta Björkuddenin huvilalle Topeliusten pikkupiiaksi. Eletään 1890-lukua ja nuoren piikatytön elämä koostuu töistä, töistä ja töistä. Onneksi ympärillä on ymmärtäväisiä ja avuliaita ihmisiä, ja onneksi arkeen kuuluu välillä myös vaihtelua tuovia reissuja jopa ulkomaille asti. Ida on nuori, mutta fiksu ja nopea oppimaan. Vaikka alku vieraskielisessä kulttuuriperheessä on hankalaa, oppii Ida pian talon tavoille ja tutustuu vanhenevaan kirjailijaan, tämän tyttäriin sekä muihin huvilassa vieraileviin sukulaisiin sekä muuhun palvelusväkeen.

Paimentytön tapahtumat asettuvat ihanan tunnelmalliseen maalais-Suomeen. Pidän kirjan kuvailemasta aikakaudesta kovasti ja suuren huvilan elämänmenoa oli kiinnostavaa seurata. Tunnelman lisäksi kirja on täynnä kiinnostavia henkilöitä, itse Topeliuksesta tämän keskenään erilaisiin tyttäriin ja muihin sukulaisiin. Myös piikatyttöjen väliset kahnaukset ja eroavaisuudet tulivat hyvin esille ja toivat kirjan henkilögalleriaan laajuutta.

Päähenkilö Idan kasvu ja kehitys nuoresta, varovaisesta tytöstä nuoreksi, itsenäisemmäksi naiseksi oli kirjan parasta antia. Idaan oli jotenkin helppo samaistua, hänestä oli helppo pitää ja todella rankkoja asioita kokeneen tytön aitoutta ja vahvuutta oli pakko ihailla. Kirjan dialogeissa käytetään varsin paljon ruotsin kieltä, joka on minusta varsin onnistunut valinta, ja tuo tarinaan entistä enemmän aitoutta ja vaihtelevuutta. Jossain kohdin olisi ruotsin kielioppiin ja sanojen oikeinkirjoitukseen kuitenkin voinut panostaa vähän enemmän...

Paimentyttö on hieno kokonaisuus ja pidin tästä enemmän kuin olin odottanut. Ympäristö ja kirjan tapahtumien aikakausi oli minulle täydellinen. Kiinnostavat henkilöt, samaistuttava ja aidon tuntuinen päähenkilö sekä "todelliset" kulttuurikodin asukkaat luovat tasapainoisen, mukaansatempaavan ja otteessaanpitävän romaanin. Mustosen kielenkäyttö on muutamaa ruotsinkielen kömmähdystä lukuunottamatta moitteetonta, sujuvaa ja helpohkoa.

Kirjan tunnelma on ihanan maalaismainen, ja seurasin innolla yksityiskohtaisesti kuvailtua työtä, jota piiat huvilalla tekivät. Kirja on kerrottu piikatyttö Idan näkökulmasta, ja tämä "sivustaseuraajan" näkökulma oli minusta kiinnostava. Kirjassa on myös yksi kauneimpia ja ihanampia kuvauksia joulusta, joita olen ikinä lukenut. Björkuddenin joulunvietossa minä olisin mielelläni ollut mukana! Kirjassa kulttuurisuvun tapa suhtautua piikoihin ja muuhun palvelusväkeen oli hienoa, ja paljon inhimillisempää ja ystävällisempää kuin minä olen kuvitellut sen olevan. Piiat olivat oikeastaan perheenjäseniä, ja heidän sairastelunsa, onnettomuutensa ja murheensa koskettivat myös suurinta osaa perheestä.

Paimentyttö oli minulle hieno lukukokemus. Odotan innokkaasti kirjasarjan muita osia, ja tulen varmasi lukemaan Mustoselta lisää jatkossakin. On mukavaa taas löytää uusi (kotimainen) kirjalija, jonka kirjat osuvat ja uppoavat!

★★★★