Torka aldrig tårar utan handskar: 2. Sjukdomen / Jonas Gardell

Torka aldrig tårar utan handskar 2. Sjukdomen / Jonas Gardell

Norstedts, 2013. 296 sivua.

Kannen suunnittelu: Pompe Hedengren

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Jonas Gardellin romaanitrilogian ensimmäinen osa, Kärleken, oli minulle kauheudessaan täydellinen lukuelämys. Odotin tämän toisen osan lukemista hurjasti, ja kun vihdoin ehdin hankkimaan ja lukemaan tämän, odotukseni palkittiin hienolla tavalla. Tämä Torka aldrig tårar utan handskar -trilogian toinen osa, Sjukdomen, on vähintään yhtä hieno, mieleenpainuva ja traaginen kuin sarjan ensimmäinenkin osa.

Benjaminin ja Rasmuksen suhde on syventynyt. He elävät onnellisia kesäpäiviä, käyvät ystäviensä kanssa naku-uinnilla, seuraavat toisen ystävän teatterinäytöstä ja käyvät juhlimassa. Suhteessa on kuitenkin myös kiemuransa. Miesten väliset erot tulevat välillä liiankin hyvin esille, ja he riitelevät rajusti. Ystäväporukassa toinen toisensa jälkeen alkaa myös saamaan positiivisia HIV-tuloksia, ja maailmalla homotaudiksi kohuttu sairaus aiheuttaa ystäväpiirissä hautajaisia toisensa jälkeen. Heillä on maailma edessään, he rakastavat toisiaan ja elämää, tuleevaisuus kuuluu heille. Sitten tauti tulee ja vie nuoret miehet liian aikaisin hautaan. Toinen toisensa jälkeen he kuolevat.

Tämäkin kirja, kuten edeltäjänsä, koskettaa, herättää tunteita laidasta laitaan ja jää lukemisen jälkeen mieleen pyörimään. Henkilöhahmot ovat samoja kuin aiemmassakin kirjassa ja he ovat kiinnostavia, uskottavia ja tulevat lukijalle tutuiksi. Heidän kohtalonsa askarruttaa, ja tieto siitä että tämä tarina on tosi, että se on yhden eloonjääneen kertoma, että tämä tarina on oikeasti ollut arkipäivää ystäväporukalle, tekee tästä kaikesta vielä kauheampaa ja koskettavampaa. Henkilöiden elämä jää ajatuksiin lukemisen jälkeenkin.

Gardell kirjoittaa tavattoman kauniisti. Ihailen hänen kielenkäyttöään. Lyhyitä, ytimekkäitä lauseita jotka ovat täynnä tunnetta. Hänen tekstinsä vilisee viisaita kielikuvia ja ajatuksia elämästä, joita ei kaikkien kynästä (tai päästä) synny. Jotenkin tarinasta ja sen kerrontatavasta aisti sen, että tämä ei ole keksittyä.

En osaa sanoa tästä trilogian toisesta osasta mitään, mitä en ole jo ensimmäisestä osasta sanonut. Paitsi sen, että tämä on ensimmäistä osaa ehkä vielä koskettavampi, rankempi ja surullisempi. Benjaminin ja Rasmuksen välinen rakkaus on niin kaunista, ja sitten sen vastakohtana on jotakin kauheaa. Ruma sairaus joka vie ihmisen mennessään, mutta toisaalta myös iso joukko ihmisiä, jotka ovat olleet sitä mieltä, että näin kaunis rakkaus on väärää. Että Benjaminissa, Rasmuksessa ja heidän ystävissään on jotain vikaa, vaikka he ovat vain rakastaneet. Ihan kuten me muutkin.

Odotan pääseväni trilogian viimeisen osan pariin sekavin tuntein. Odotan innolla että ehdin lukemaan sen, mutta toisaalta "nauttisin" mielelläni Gardellin tarinasta vielä muutaman kirjan ajan. Toisaalta trilogian kolmas kirja taitaa olla se rankin ja surullisin, joten valitsen huolella sen hetken, kun siihen tartun.

★★★★★