torstai 26. joulukuuta 2013

Tästä talvesta tulee musta / Marianne Cedervall


Tästä talvesta tulee musta / Marianne Cedervall

Atena, 2013. 355 sivua.
Alkuteos: Svartvintern, 2010.
Suomentanut: Ulla Lempinen
Kannen suunnittelu: Nina Leino
Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta


Vietin muutaman mukavan kesähetken Marianne Cedervallin edellisen suomennetun kirjan, Ajattelen sinua kuolemaasi saakka, parissa muutama kesä sitten. Halusin myös lukea tuon kirjan itsenäisen jatko-osan, talvikirjaksi sopivan Tästä talvesta tulee musta. Tässäkin kirjassa pääosassa on Mirjam ja Hervor, mutta kauniin kesäiset Gotlannin maisemat ovat vaihtuneet talvisen lumiseksi Lapiksi.

Mirjam pakeni Lappiin sekaannuttuaan Gotlannissa ikävään onnettomuuteen. Pian Lappiin tupsahtaa myös Hervor, Mirjamin paras ystävätär. Naiset uneksivat rauhallisesta talvesta Kuivalihavaarassa, pienessä lappilaisessa kylässä, mutta unelmat jäävät haaveeksi. Eräänä iltana Hervor povaa talvesta tulevan mustan, ja niin siitä tuleekin. Kuivalihavaaran rauhaa saapuu sekoittamaan tunnettu oopperalaulaja Ralph Sörarve miesystävänsä kanssa. Ralph on perinyt vanhan hotellin, ja päättänyt kunnostaa sen miesystävänsä kanssa homojen lomaparatiisiksi. Hotelliin kätkeytyy myös kauhea salaisuus, joka pikku hiljaa selviää Mirjamille, Hervorille sekä heidän uudelle ystävälleen Ralphille. Kaikki Kuivalihavaarassa eivät kuitenkaan ole uusille ihmisille ja asioille kovinkaan avoimia ja hyväksyviä...

Tästä talvesta tulee musta on sopivan leppoisa, kepeä ja hauska luettava. En ihan luokittelisi tätä dekkariksi tai jännäriksi, vaikka paikoin tarina varsin tiivistunnelmainen ja jopa jännä olikin. Henkilögalleria oli kiinnostava, joskin pieneen kylään oli ahdettu lähes kaikki tyypillisen kliseiset henkilöhahmot.

Kirjan kieli on helppoa ja sujuvaa, ja tämän luki sopivana, nopeana välipalana. Pidin erityisesti myös Lapin murteesta jota oli sisälletty luonnolliseksi osaksi dialogia. Tarinaan mahtui muutama pieni yllätyskin, vaikka juoni pääosin olikin varsin ennalta-arvattava. Mutta minä pidin kuitenkin kirjasta ja sen kepeydestä, tämä sopi hyvin stressaavan opiskelusyksyn päätöskirjaksi ja loman alkuun. Aiheita oli kirjaan tungettu varsin paljon, oli perheväkivaltaa, homoseksuaalisuutta, rikoksia ja vanhoja salaisuuksia. Mutta kaikista näistä syntyi kuitenkin ihan kiva, hauskuuttava ja reimastuttavakin kokonaisuus. Plussaa myös siitä, että tapahtumapaikkana oli Ruotsin Lapin lumiset maisemat. Se toi kirjaan hienon tunneman, aivan kuten kesäinen Gotlanti Cedervallin edellisessä romaanissa.

Tästä talvesta tulee musta ei ehkä ole tämän vuoden parhaita luettuja romaaneja, mutta kelpo, viihdyttävä välipalakirja kuitenkin. Ja kirjan kannesta vielä erikoiskehut, kuten Cedervallin edellisessäkin kirjassa, myös tämän kirjan kansi on todella hieno!

★+

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.