Tyttö ja helmikorvakoru / Tracy Chevalier

Tyttö ja helmikorvakoru / Tracy Chevalier

Otava, Kuvitettu laitos, 2007. 318 sivua

Suomentaja: Arja Gothoni

Alkuteos: Girl with a Pearl Earring, 1999

Kannen kuva: Turbaanipäinen tyttö (Johannes Vermeer)

Mistä minulle? Omasta hyllystä (1,90 euron löyty suurikuu-kirjakupasta!)

Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru on ollut lukulistallani jo kauan, joten nyt luin kirjan ja katsoin siihen perustuvan elokuvan osana Lue kirja ja katso elokuva -haastetta. Haasteesta minulta puuttuu muuten vielä kaksi kirja/leffa-paria mutta helposti ehdin ne suorittaa ennen vuoden loppua.

Tyttö ja helmikorvakoru kertoo kuvitteellisen tarinan hollantilaisen taiteilija Johannes Vermeerin teoksen Turbaanipäinen tyttö taustoista. Tässä tarinassa turbaanipäinen tyttö on Griet, köyhästä perheestä lähtöisin oleva kaunis, suurisilmäinen tyttö joka päätyy Vermeerin perheen palvelustytöksi vuoden 1664 Hollannissa. Vermeerin perhe on suuri, Johanneksella ja tämän vaimolla Catharinalla on kymmenisen lasta ja lisäksi Catharinan äiti, Maria Thins, asuu samassa talossa. Grietin lisäksi talossa työskentelee myös toinen palvelija, Tanneke.

Griet päätyy isäntänsä käskemänä siivoamaan tämän ateljeeta. Tämä on nuorelle tytölle suuri kunnia, sillä ateljeeseen taiteilija päästää harvemmin oman vaimonsakaan. Pian Griet viettää yhä enemmän aikaa ateljeessa auttaen Vermeeriä työssään ja valitettavasti tyttö joutuu tapaamaan myös taulujen tilaajaa, niljakasta van Ravenia joka on iskenyt silmänsä nuoreen tyttöön.

Taiteilija Vermeerin vaimo Catharina ei missään vaiheessa opi pitämään Grietistä ja yksi perheen vanhimmista tytöistä, Cornelia, tekee Grietin elämän talossa kurjaksi. Viikonloppuisin Griet pääsee usein vierailemaan perheensä luona, silloin hän kertoo sokealle isälleen yksityiskohtaisesti Vermeerin uusimmasta taulusta. Iltaisin Griet karkaa joskus tapaamaan lihamestarin poikaa, Pieteriä. Pieter on iskenyt silmänsä Grietiin ja elättelee toiveita yhteisestä tulevaisuudesta tytön kanssa. Grietin ajatuksissa Vermeer ja tämän maalaukset ovat kuitenkin päällimmäisenä.

Griet kuvaillaan kirjassa omana itsenään pysyvänä, melkoisen vakavana ja viisaana tyttönä. Minä pidin hänestä mutta päinvastoin taas Vermeerin vaimo Catharina oli minusta ärsyttävä. Myös lihakauppiaan poika Pieter ärsytti minua tuputtautumisellaan ja viisastelullaan. Kaiken kaikkiaan kirja oli minusta kuitenkin mielenkiintoinen. En voi sanoa olevani suuri taiteen ystävä, mutta tässä kuvitetussa kirjassa katselin mielelläni kuvia Vermeerin teoksista ja minusta kirjan idea on todella hyvä ja mielenkiintoinen.

Alussa kieli tuntui jotenkin hieman kököltä, mutta kun tarinaan pääsi mukaan en enää ärsyyntynyt siitäkään. Tarina kulkee 1660-luvun Hollannissa joka oli minulle ennen tätä kirjaa aivan tuntematon. Mielenkiintoinen, mukaansatempaava tarina ja kiinnostava idea sekä päähenkilö. Tykkäsin!

★★★★

Kuva: imdb.com

 Kirjaan perustuva elokuva Tyttö ja helmikorvakoru ilmestyi vuonna 2003. Grietiä näyttelee Scarlett Johansson ja minusta hän onnistuu roolissaan hyvin. Catharina Vermeer on elokuvassa vielä kirjaakin ärsyttävämäpi enkä oikein pitänyt hänen roolihahmostaan. Lihakauppiaan poika Pieter taas nosti elokuvassa osakkeitaan, sillä häntä näytteli yksi suosikeistani, Cillian Murphy ja Colin Firth Johannes Vermeerinä oli tietenkin loistava (vaikka Firth onkin minulle aina ja ikuisesti Mr Darcy;). Elokuvan tunnelma oli kirjaan sopiva vaikka suuri osa kirjan tapahtumista ja yksityiskohdista olikin otettu pois. Elokuva oli siis ihan hyvä, mutta pinnallisempi versio kirjasta.


Vapaan viikonlopun jälkeen jatkan tänään painimista kandini kanssa. Jospa sitä voisi taas huomenna pitää vapaapäivän ihan muun kirjallisuuden kuin tieteellisten tutkimusartikkeleiden kera;) 

Ennen päivänlaskua ei voi / Johanna Sinisalo

Ennen päivänlaskua ei voi / Johanna Sinisalo

Tammi, 2000. 268 sivua.

Kannen suunnittelu: Jyrki Loukkaanhuhta

Mistä minulle? Kirjastosta lainattu

Marraskuun lukupiirikirjaksi valikoitui Johanna Sinisalon esikoinen, vuoden 2000 Finlandia-voittaja Ennen päivänlaskua ei voi.

Kirjan tarina on varmasti monelle tuttu. Mikael on homopiireissä Enkeliksikin kutsuttu kiharapäinen nuori mies. Hän työskentelee freelancer-valokuvaajana. Eräänä yönä palatessaan iltariennoistaan kotiin hän löytää talonsa roskakatoksesta pienen peikonpojan jonka hän nappaa syliinsä ja vie asuntoonsa. Mikael päättää pitää peikon luonaan niin kauan, kunnes peikko pärjää metsässä omillaan. Ihan helppoa ja mutkatonta ei peikon ja Mikaelin yhteiselo lopulta ole, vaikka Mikael tuntee suurta kiintymystä ja vetoa pieneen otukseen.

Kirjan kertojina toimii Mikaelin lisäksi hänen ex-miesystävänsä, eläinlääkäri Spiderman, Mikaeliin ihastunut Ecke, Mikaelin naapurin filippiiniläinen postimyyntivaimo Palomita sekä Mikaelin tunteiden kanssa leikittelevä, mainostoimistossa työskentelevä Martes. Kirjan rakenne toimii kertojien osalta hyvin, on mielenkiintoista saada asioihin ja tapahtumiin eri näkökulmia vaikkakin esimerkiksi Palomita jää minusta hieman etäiseksi. Näiden kertojien lisäksi kirjasta löytyy myös faktatietoa, otteita eri kirjoista, runoista ja nettisivuilta joissa kerrotaan peikoista. Jossain kohdin tätä faktaa oli mielestäni hieman liikaa, sillä en jaksanut lukea oudolla, vanhalla suomella kirjoitettuja pätkiä peikoista. Muuten tykkäsin tästä faktan ja fiktion sekoittamisesta.

Sinisalo kirjoittaa sujuvasti ja kirjan lyhyehköt luvut tekevät siitä nopea- ja helppolukuisen. Kirjan eri osat (ja kirjan nimi) on nimetty Päivänsäde ja menninkäinen-kappaleen sanojen mukaan, ja siitä tykkäsin tosi paljon. Kirjan teemana on ihmisten, sekä ihmisten ja peikkojen, väliset valtasuhteet. Muutamassa kohdassa muutamat tapahtumat suoraan sanottuna yököttivät minua, mutta ehkä minä olen vain vähän herkkis tällaisille jutuille... Muuten kaiken kaikkiaan todella piristävän erilainen kirja, jossa faktan ja fiktion sekoittaminen toimii hyvin ja fantasiaa on minulle juuri sopivasti.

Lukupiirikeskustelussakin tuli esille, että kaikki oikeastaan tykkäsivät tästä kirjasta. Osaa oli yököttänyt samat jutut kuin minuakin mutta ei kaikkia. Meillä oli myös hieman eri kuva esimerkiksi peikosta, ja se aiheutti myös kirjasta jääneen erilaisen fiiliksen. Kivaa oli taas tytöt, kiitos♥


★★★★

Myös esim. seuraavissa blogeissa on kirjoitettu tästä kirjasta:

Amman lukuhetki
Satun luetut
Kaiken voi lukea!

Ps! lainasin oman kirjani kotipaikkakuntani kirjastosta ja ensimmäisellä sivulla oli tällainen kiva yllätys:

Siskoni on Madonna / Christopher Ciccone

Siskoni on Madonna / Christopher Ciccone

Alkuteos: Life with my sister Madonna, 2008

Suomentaja: Jera Hänninen

Helsinki-kirjat, 2011. 338 sivua.

Kannen suunnittelu: Susanna Appel

Mistä minulle? Pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Minä en ole ikinä ollut Madonnan suuri fani, mutta luen mielelläni elämäkertoja ja aitoja paljastuskirjoja maailmantähdistä. Niinpä päätin tarttua tähän uutuussuomennokseen Siskoni on Madonna jonka on kirjoittanut Madonnan veli (ylläri!) Christopher Ciccone.

Heti alkuun täytyy sanoa, että Christopher ei anna kovinkaan positiivista kuvaa siskostaan. Joko Madonna oikeasti on itsekeskeinen, sosiaalisesti lahjaton ja ilkeä tai sitten Christopher on todella katkera sisarensa menestyksestä...

Christopher toimi kauan Madonnan jokapaikanhöylänä, hän oli siskonsa puvustaja ensimmäisillä kiertueilla, hän sisusti siskonsa talot, suunnitteli tälle kiertueita ja oli lohduttava olkapää kun Madonnan ja Sean Pennin tiet erosivat. Christopher teki sisarensa hyväksi todella paljon, mutta Madonnalta harvemmin herui edes kiitosta. Sisustustyöstä palkkaa sai odottaa viikkokausia, ja kun Christopher oli taloudellisesti tiukoilla ostettuaan Madonnalle kallista taidetta jota tämä ei lopulta halunnutkaan, ei rikkaalta siskolta tullut apua.

Kirja alkaa sisarusten lapsuudesta ja päättyy vuoteen 2008. Lapsuutta varjostaa äidin kuolema ja isän uusi avioliitto. Madonnan ja Christopherin suhde on jo lapsena vaikea ja kun he molemmat aikuistuvat ja muuttavat pois kotoa, tulee suhde entistä vaikeammaksi. Madonna käyttää veljensä hyväntahtoisuutta estotta hyväkseen kasvaessaan maailmantähdeksi. Lopputulos on itsekeskeinen maailmantähti joka ei ota muita huomioon. Juhlissa, jotka vilisevät julkkiksia, kaikkien on palvottava Madonnaa. Alkuvuosina Madonna ei edes osallistunut juhliin, jos siellä oli muita kuuluisuuksia. Silloinhan hän ei ollut keskipiste.

Kirjan pääaihe on kuitenkin mielestäni Madonnan ja Christopherin sisaruussuhde. Sitä oli mielenkiintoista seurata, vaikka se usein aiheuttikin ihmetystä ja kummastusta. Mietin moneen kertaan, miksi ihmeessä Christopher ei aikaisemmin sanonut suoria sanoja siskolleen, miksi hän antoi tämän pompottaa itseään? Myös seksuaalisuus on kirjassa esillä. Christopher on homoseksuaali ja aluksi Madonna oli ainoa, joka tiesi siitä. Christopherin mukaan homoilla oli suuri vaikutus Madonnan uran kannalta hänen uransa alussa ja Madonna viettikin paljon aikaa esimerkiksi homoseksuaalisten tanssijoidensa kanssa sekä AIDS-järjestöjen hyväntekeväisyystapahtumissa. Myöhempinä vuosina Christopher kuitenkin aistii Madonnan mielipiteen muuttuneen, kaikki tanssijat ovat heteroita ja Madonnan ja Guy Richien häissä heitettävä homoläppä saa Christopherin suuttumaan.

Kirja on varsin mielenkiintoinen kuvaus Madonnan elämästä. Nopea- ja helppolukuinen vaikka suomennoksessa sattuneita kielivirheitä hieman huomasinkin. Välillä kirja oli sisällöltään jopa ahdistava ja inhottava, sain huonon kuvan Madonnasta mutta välillä huomasin ärsyyntyväni myös katkerasta Christopherista. Ymmärrän, ettei elämä supertähden veljenä voi olla helppoa - ainakaan sellaisen narsistisen, itsekeskeisen tähden kuin Madonna - mutta kuitenkin. Katkeruus paistoi läpi ja kaikelle haettiin selitystä äidin kuolemasta. Toki Christopher toistaa useasti kuinka hän rakastaa siskoaan, uskoo tästä vain hyvää ja antaa anteeksi tämän mokailut. Christopheria harmittaa, ettei hän ole solminut minkäänlaista suhdetta Madonnan lapsiin ja että siskokin on vuonna 2008 hänelle erittäin etäinen.

Madonna taitaa kiinnostaa minua tämän kirjan jälkeen entistä vähemmän, mutta olen iloinen että luin tämän. Kuten sanottua, elämäkerrat kiinnostavat ja tämän avulla sain täysin uuden kuvan tästä supertähdestä.


★★★

Kurkkaa myös Jennin ja Lukupaikan arviot tästä kirjasta.

Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie

Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie

Gummerus, 2011. 392 sivua.

Suomentaja: Kristiina Drews

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Alkuteos: Kartography, 2002

Mistä minulle? Varattu kirjastosta

Kamila Shamsien ensimmäinen suomennettu teos Poltetut varjot nousi viime vuonna lukemistani kirjoista parhaaksi. Shamsien toinen suomennettu teos, ennen Poltettuja varjoja kirjoitettu Kartanpiirtäjä on minusta, jos mahdollista, vielä Poltettuja varjojakin parempi. Todella vahva, koskettava, kulttuurisesti mielenkiintoinen romaani.

Kartanpiirtäjässä seurataan Pakistanin Karachissa syntyneiden Raheenin ja Karimin elämää. Kaksikon vanhemmat ovat tiivis nelikko -kaksi paria, mutta kaikki neljä keskenäänkin erittäin läheisiä. Karim ja Raheen jakavat kaiken syntymästään lähtien. He ovat kuin sisko ja veli, nukkuvat nikama nikamaa vasten, puhuvat anagrammein omaa kieltään, täydentävät toistensa lauseita, lukevat toistensa ajatuksia. He kasvavat onnellisen tietämättöminä ympärillä kasvavista vaaroista, kaupungin väkivaltaistumisesta ja korruptoitumisesta.

Raheen ja kartoista hullaantunut Karim kasvavat yhdessä, he jakavat ystävänsä, perheensä, haaveensa ja salaisuutensa. Pian kaksikko kuitenkin huomaa sen pienen eron, joka heidän perheidensä välillä vallitsee kun Karimin perhe joutuu muuttamaan Lontooseen pakoon Pakistanin väkivaltaisuuksia. Raheen ja Karim erkaantuvat toisistaan, jatkavat yhteydenpitoa kirjeitse mutta pian elämä vie heidät yhä kauemmas toisistaan. Kaksikko on erossa vuosikausia, ja kun he jälleen tapaavat kaikki on muuttunut. Karachi ei ole enää se sama turvallinen koti joka se joskus oli, vanhempien suhteet ovat muuttuneet eikä se läheisin ihminenkään enää tunnu samalta. Kun salaisuudet selviävät, on kurjilta totuuksilta helpompi sulkea silmät. Mutta siinä samassa kaksikko on vähällä menettää toisensa. Ovatko Raheen ja Karim enää tarpeeksi samanlaisia, tarpeeksi entisenlaisia, voidakseen jakaa sisimpänsä toiselle?

Kartanpiirtäjä on tiivis, intiimi romaani jonka tarina ja henkilöt tulevat lähelle. Poltetut varjot oli paljon laajempi ja tarina "rehotti" enemmän, tässä taas keskityttiin Raheenin ja Karimin tarinaan. Kamila Shamsie osaa luoda henkilöhahmot, joihin on helppo samaistua. Tarina on koskettava, surullinen, pelottavakin. Ennen kaikkea kirjan tarina on todentuntuinen kertomus ystävyyden vahvasta siteestä levottomissakin olosuhteissa, välillä eri puolilla maailmaa. Kirjassa liikutaan eniten mielenkiintoisessa Pakistanissa, mutta välillä tehdään hyppäyksiä Lontooseen ja Amerikkaankin. Minä pidän hurjasti kirjoista, joissa kerrotaan eri maiden kulttuureista ja tavoista. Minusta on ihan mahtavaa hypätä uuden kirjan mukana täysin tuntemattomaan, ja pala palalta koota isompaa tilkkutäkkiä tästä uudesta kulttuurista, uudesta maasta.

Pidin Kartanpiirtäjästä todella paljon. En keksi tästä mitään negatiivista sanottavaa. Muutamaa kohtaa en ehkä ihan tajunnut, mutta tykkään siitäkin, että kirjailija antaa lukijankin vähän ajatella ja lukea rivien välistä, eikä tarjoile kaikkea valmiina. Kirjan tarinassa on hieno sanoma ja minun kriteerini loistavalle kirjalle täyttyy; kävin lukukokemuksen aikana läpi monia tunteita, niin vihaa ja surua kuin iloakin!


★★★★★


ps! Kirjan kansi on myös aivan upea:)

**********maailmanvalloitusprojekti: Pakistan**********

Myös seuraavissa blogeissa on kirjoitettu tästä kirjasta:

Mari A:n kirjablogi

Oota, mä luen tän eka loppuun

Keltin uni / Mario Vargas Llosa

Keltin uni / Mario Vargas Llosa

Alkuteos: El sueño del celta, 2010

Otava, 2011. 516 sivua.

Suomentaja: Sulamit Hirvas

Mistä minulle? Kirjastosta varattu

 Rakastuin aiemmin tänä vuonna viime vuoden Nobel-voittajan Mario Vargas Llosan romaaniin Tuhma tyttö. Siksi halusin myös lukea Vargas Llosan juuri suomeksi ilmestyneen romaanin Keltin uni. Ihan samalle tasolle Tuhman tytön kanssa tämä kirja ei yllä, mutta taitava kirjoittaja Vargas Llosa ehdottomasti on.

Irlantilainen Roger Casement lähti 1900-luvun alussa Britannian konsuliksi Kongoon. Kongossa hän sai seurata maan alkuasukkaiden kammottavaa kohtelua ja kirjoitti Britannian konsulina lehtijuttuja kokemuksistaan. Kongon jälkeen Casement matkusti Amazoniaan ja koki järkytyksen. Etelä-Amerikassa nimittäin alkuasukkaiden kohtelu oli vielä Kongoakin hurjempaa. Kumiviljelmillä työskentelevien intiaanien ruumiinosia silvottiin, naisia ja tyttöjä raiskattiin miesten silmien alla ja ihmisiä surmattiin jos parempaa tekemistä ei keksitty. Huonosti käyttäytyvät joutuivat auringon paahtamalla aukiolle jalkapuihin, ilman ruokaa ja vettä, kunnes he kuihtuivat pois. Kuihtuneet ruumiit heitettiin viidakkoon eläinten ruuaksi. Casementin vuodet ulkomailla olivat sekä fyysisesti että psyykkisesti rankkoja. Välillä häntä kiusasi malaria ja siihen kuuluva korkea kuume, välillä taas jatkuva ripuli tai satiaiset.

Rankkojen vuosien jälkeen Casement sai arvonimen sir ja ryhtyi taistelemaan Irlannin itsenäisyyden puolesta. Kaikki "isot miehet" eivät kuitenkaan pitäneet tästä ja Casement joutui tärmäyskurssille Britannian hallinnon kanssa ja hänet vangittiin vuonna 1916. Jo kirjan alussa lukijalle selviää, että Casement istuu vankilassa odottaen hirttopäiväänsä. Kirjassa saa rinnakkain seurata nykyhetkeä ja Casementin menneisyyttä, seikkoja jotka aiheuttivat vangitsemisen ja hänen kuolemanjälkeisen mustamaalaasimen. Kuolemansa jälkeen Casementin seksuaalisuudesta käytiin kiivasta väittelyä hänen päiväkirjamerkintöjensä sekä lääkärintarkastuksen vuoksi.

Keltin uni on historiallinen romaani Roger Casementin elämästä, vaikka en ennen kirjan aloittamista hoksannut, että Casement on todellinen henkilö. Vargas Llosan kieli on tuttua Tuhmasta tytöstä, sujuvaa, varsin helppoa mutta silti hienoa. Afrikan, Amerikan ja Euroopan kulttuuri 1900-luvun alussa oli myös mukavaa seurattavaa. Kirjassa oli minun makuuni hieman liikaa sitä politiikkaa ja henkilöitä (joilla oli vaikeita nimiä) oli vähän liikaa, jotta olisin ihan pysynyt kärryillä. Tykkäsin kirjassa siitä, että se vuorotellen kertoi nykyajasta (kun Casement istui vankilassa) sekä miehen menneisyydestä maailman eri kolkissa. Myös Casementin seksuaalispainotteiset päiväkirjamerkinnät olivat varsin mielenkiintoista luettavaa. Pisteet myös siitä, että Vargas Llosa oli kirjoittanut jälkisanat Casementin kuoleman jälkeisestä mustamaalaamisesta ja tämän homoseksuaalisuuden paljastumisesta. Homoseksuaalisuus tuli hyvin esille jo kirjassa, mutta tapa jolla se tuli julkiseksi oli epäselvää.

Ei siis sisällöltään ihan Tuhman tytön veroinen kirja, mutta Vargas Llosa nousee silti yhdeksi suosikkikirjailijakseni.


★★★

Naapurit / Inna Patrakova

Naapurit / Inna Patrakova

Venäjänkielinen alkuteos: Sosedi

Suomentaja: Eero Balk

Helsinki-kirjat, 2011. 190 sivua.

Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Mistä minulle? Pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Inna Patrakovan toinen romaani Naapurit pureutuu suomalaisten ja venäläisten välisiin eroihin hauskalla otteella. Antti ja Leena Leppänen viettävät kesälomaa mökillään Saimaan rannalla. Mökki on hiljainen ja rauhallinen kunnes heidän uudet mökkinaapurinsa saapuvat paikalle. Antin ja Leenan hämmästykseksi uudet naapurit ovat venäläinen pariskunta, keski-ikäinen Nikolai sekä tämän tuore, parikymppinen vaimo Lena. Lenalla on lisäksi mukanaan oma pieni vauvansa, minipossu nimeltä Boris, joka sekoittaa mökkinaapurien suhteita omilla puuhillaan.

Naapureilta puuttuu yhteinen kieli, joten kun ongelmia esimerkiksi roskien lajittelun kanssa ilmenee, täytyy ottaa muut keinot käyttöön. Avuksi kutsutaan välillä jopa Leppästen nuori tytär Kira joka vanhempiensa kiusaksi opiskelee venäjän kieltä Helsingissä. Naapurusten suhde muuttuukin lopulta kovasti kun Kira päättää matkustaa Venäjälle ystävättärensä kanssa...

Inna Patrakova kirjoittaa hauskasti ja pureutuu venäläisten ja suomalaisten välisiin suhteisiin huumorilla. Kirjan parasta antia olikin minusta "stereotyyppiset" kuvat sekä suomalaisista että venäläisistä, kirjassa kumpikin kulttuuri sisältää yhtä paljon outoja piirteitä ja kummallekin nauretaan yhtä paljon. Minua häiritsi hieman tapahtumissa sattuva hyppäys kohdassa, jossa kirjan koko juoni ikään kuin kääntyy päälaelleen. Leppästen tytär Kira mainitaan sivulauseessa kirjan alussa, mutta yhtäkkiä tytöllä onkin varsin iso rooli tapahtumien kulussa. Se oli odottamatonta, mutta jotenkin hieman päälleliimattu juttu.

Kirjan aihe on mielestäni ehdottoman tärkeä ja koska kirjailija itse on Venäjällä syntynyt, mutta nykyisin Suomessa asuva, uskon että hän tietää mistä kirjoittaa. Kaiken kaikkiaan kirja jää kuitenkin hieman pinnalliseksi eikä koskettanut minua sillä tavalla kuin jotkut kirjat tekevät. Välipalakirjaksi kuitenkin todella hauska piristys.


★★★

Myös anni.M ja Susa ovat lukeneet tämän kirjan.

Paluu / Turkka Hautala

Paluu / Turkka Hautala

Gummerus, 2011. 315 sivua.

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? omasta kirjahyllystä, alkuperä ei muistu mieleen?

Ihastuin kovasti Turkka Hautalan esikoisromaaniin Salo jonka luin aiemmin tänä vuonna joten en yllättynyt kun tykästyin kovasti myös tähän Hautalan toiseen romaaniin.

Hautalan toisen romaanin, Paluun, päähenkilönä on Väinö Linna joka opiskelee valokuvausta Helsingissä. Kesäloman koittaessa Väinö päättää lähteä tapaamaan isäänsä lapsuuden kotikaupunkiinsa. Isän ja Väinön välinen kirjeenvaihto harveni jossain vaiheessa ja viime aikoina kirjeitä ei ole tullut enää lainkaan. Väinön isä, Linnan Hessu, kavereiden kesken Hänkki, on naistenmies, alkoholista nauttiva ex-kustannuspomo. Päivänä, jolloin Väinö muutti Helsinkiin opiskelemaan oli isä niin kehnossa kunnossa edellisen yön juomaputken jäljiltä, että hän ei pystynyt hyvästelemään poikaansa.

Kun Väinö palaa kotikaupunkiinsa hän haluaa tietysti tavata isänsä mutta myös selvittää paljon ajatuksia ja muistoja lapsuudesta. Väinö tapaa tuttuja menneisyydestä ja lopulta myös isänsä. Paljon muistoja palaa mieleen ja Väinö kaipaa selityksiä epäselville muistoilleen. Miksi isän ja Väinön sisaren Eevan suhde yhtäkkiä muuttui niin oudoksi, miksi he lopettivat keskenään puhumisen? Miten ja miksi äiti oikeasti kuoli aivan liian aikaisin? Miksi isä, joka joskus oli kännissä hauska ja leikki Väinön kanssa aarteenmetsästystä yhtäkkiä muuttui kännissä pahaksi, ilkeäksi, vihaiseksi?

Turkka Hautala on kirjailijana taitava niin monella alueella, etten tiedä mistä aloittaisin kehumisen. Ensinnäkin henkilöhahmot ovat niin huolella kuvailtu, että he tulevat lukijaa todella lähelle. Kaikki henkilöt ovat todentuntuisia, ihmisiä oikeasta elämästä. Kirjassa ei mässäillä erityisillä tapahtumilla, vaan tapahtumat etenevät Väinön lapsuusmuistojen kautta, välillä piipahdetaan myös isän päiväkirjamerkinnöissä. Pidin kirjassa myös sen "suomalaisuudesta", siitä, kuinka Paluussa kuvaillaan tavallista suomalaista yhteiskuntaa penkeillä makaavine spurguineen ja sylkevine teineineen.

Vaikka Paluu kertoo rankoista ja surullisista aiheista -alkoholismista, kuolemasta, perheen rikkoutumisesta, salailusta ja rankasta kasvamisesta nuoresta ujosta pojasta itsenäiseksi mieheksi - on kirja minusta silti jollain tavalla kaunis ja toivoa antava. Hautalan kieli on kaunista ja sujuvaa ja kirjan tapahtumia, isän ja pojan suhdetta, kuvaillaan todentuntuisesti. Minua tämä kirja kosketti ja en voi kuin innolla odottaa Hautalan seuraavaa romaania ja toivoa, että mahdollisimman moni muukin lukisi tämän kirjan.


★★★★★-

Paluu on luettu myös seuraavissa blogeissa: P.S. Rakastan kirjoja, Kirsin kirjanurkka, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä, Lumiomena ja Juuri tällaista.

Ps! Kirjan kansi on minusta todella kaunis ja kirjaan sopiva:)