Vuoden 2011 parhaat kirjat

Luin vuoden 2011 aikana 110 kirjaa ja kuuntelin yhden äänikirjan. Tässä alla vuoden parhaat lukukokemukseni. 

5 parasta lukemaani ulkomaista kirjaa vuonna 2011

1. Näkymätön silta / Julie Orringer
2. Geishan muistelmat / Arthur Golden
3. Tuhma tyttö / Mario Vargas Llosa
4. Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie
5. Ylpeys ja ennakkoluulo / Jane Austen

5 parasta lukemaani kotimaista kirjaa vuonna 2011

1. Kirjeitä kiven alle / Marja Leena Virtanen
2. Emma ja Uno -Rakkautta tottakai / Märta Tikkanen
3. Harjukaupungin salakäytävät / Pasi Ilmari Jääskeläinen
4. Paluu / Turkka Hautala
5. Missä kuljimme kerran / Kjell Westö

Koskettavin kirja: Adoptiomatka / Anna Pihlajaniemi

Paras faktapohjainen kirja: Pidä isää kädestä / Elisabeth Cleve

Paras kirjaan pohjautuva elokuva: Geishan muistelmat

Paras kirjailijalöytö: Kjell Westö ja Turkka Hautala ja kuten viime vuonna, kovat kotimaiset mieskirjailijat!

Hurmaavin kirja: Pessi ja Illusia / Yrjö Kokko

Kaunein kirjan kansi lukemistani kirjoista: Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie

Paras "kirjatapahtuma": Kirjamessut ja muut senkaltaiset tapahtumat ovat ihania, mutta paras kirjallinen juttu joka vuonna 2011 minulle tapahtui oli lukupiirin kasaaminen! Kaikista lukupiiritytöistä on tullut minulle tärkeitä, läheisiä ystäviä enkä olisi ikinä uskaltanut toivoa sellaista, kun noin vuosi sitten laitoin kysymyksen lukupiiristä tänne blogiin. Kiitos matoset ekasta lukupiirivuodesta♥

Paras lukupiirikirja: Ennen päivänlaskua ei voi / Johanna Sinisalo


Muita loistavia lukukokemuksia: Sinä päivänä / David Nicholls, Hevosvarkaat / Per Petterson, Valinta / Helmi Kekkonen, Metsäjätti / Miika Nousiainen, Vettä elefanteille / Sara Gruen, Haudankaivajan tytär / Joyce Carol Oates, Onnen tunti / Anna-Leena Härkönen , Leijat Helsingin yllä / Kjell Westö, Miehet jotka vihaavat naisia / Stieg Larsson,  Nora & Alicia / Cecilia Samartin, Häivähdys purppuraa / Alica Walker, Vieras kartanossa / Sarah Waters.


Loistava kirja- ja blogivuosi siis takanapäin. Kiitos tästä ihanasta vuodesta täällä blogissa! Minä hiljenen pariksi päiväksi ja jatketaan sitten ensi vuoden alussa ensi vuoden ensimmäisellä kirjalla ja Blogistanian Finlandian kanssa! Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille!♥

Ps! Kaikki vuoden luetut kirjat löytyy täältä.

Odelma / Katja Kaukonen

Odelma / Katja Kaukonen

WSOY, 2011. 155 sivua.

Kannen suunnittelu: Anna Makkonen

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Katja Kaukosen esikoisromaani Odelma on lumoava pieni kirja. Kirjan kieli on tavattoman kaunista, kuvailevaa, yksityiskohtaista - kaikin tavoin upeaa.

Kirjan päähenkilö on Odelma, vedestä kylän muiden naisten tapaan noussut nainen. Eletään sotavuosia ja Odelma palaa taloon, jossa on asunut ennenkin. Nimensä Odelma saa ketulta joka naukaisee O-del-ma. Pian Odelma tapaa miehen, Freydmanin, jota kylän muut miehet eivät enää halua mukaansa. Odelma ja Freydman asuvat talossa kahdestaan, talo piilottaa heidät muulta maailmalta ja he nauttivat toistensa seurasta. Tarinassa seurataan myös pienen Anna-tytön sekä tämän vanhempien pakoa kylästä. He ovat vieraita, ja päättävät lopulta lähteä kylästä, mutta samalla Anna katoaa. Odelma kuvittelee välillä näkevänsä talonsa ikkunasta pienen tytön hahmon, mutta mikä on lopulta totta, mikä kuvitelmaa?

Odelman vahvuus on minusta ehdottomasti kirjan kieli. Itse tarinaa en lopulta oikein ymmärtänyt, esimerkiksi Odelman ja Annan yhteyttä en vieläkään ymmärrä. Kirjan kieli on kuitenkin niin kaunista, että luin tätä mielelläni. Luontokuvaukset olivat häkellyttäviä ja kirjan koko tunnelma on upea. Kaukonen käyttää vertauskuvia taidokkaasti ja kirjan kieli koskettaa, ihmetyttää, lumoaa. Mietin kuitenkin, olisiko kirja ollut vielä parempi jos itse tarinaan olisi keskitytty hieman enemmän. Nyt minusta tuntui siltä, että kirjan kieli oli pääosassa, itse tarina vain sivuosa.

Suuri osa kirjan tapahtumista jää lukijalle hämärän peittoon, ja kirja on mystinen ja arvoituksellinen. Minulla on nyt ollut hieman vaikeuksia sekä tämän, että Katariinan kanssa. Kummassakin näissä on sitä arvoituksellisuutta, joskin Katariina oli sentään tätä helpompi. Loppujen lopuksi minusta tuntuu, etten saanut Odelmasta niin paljon irti kuin olisin toivonut. Kieli on kaunista ja tunnelma jää ehdottomasti minulle mieleen, mutta koska kirjan tarina menin osittain minulta ohi, en usko että muistan tästä kirjasta jälkeenpäin kuin sen kielen ja tunnelman. Uskon, että Odelma on sellainen kirja, josta saa enemmän irti toisella lukukerralla joten ehkä joskus tartun tähän uudestaan, ja ymmärrän enemmän. Odelma on myös kirja, jota ei voi lukea hätäisesti. Pienestä sivumäärästä huolimatta Odelma pitää lukea hitaasti, nauttien pieniä osia kerrallaan.


★★★

Odelmasta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa:

Kirjamielellä
Hiirenkorvia ja muita merkintöjä
Lumiomena
Morren maailma
Ankin kirjablogi
Amman lukuhetki

Vuoden 2011 lukuhaasteiden yhteenveto

Tämä vuosi lähenee loppuaan ja täällä blogissa on nyt aika tehdä pieni lukuhaasteiden yhteenveto. Aloitin vuoden alussa oikeastaan kaksi uutta haastetta, jonka ohella jatkoin kaunokirjallista maailmanvalloitusta joka jatkuu myös ensi vuonna.

Itse aloitin Lue kirja ja katso elokuva-haasteen jonka alkuperäisidea on ulkomaisesta kirjablogista. Minä päätin itse lukea 10 kirjaa ja katsoa niihin pohjautuvan elokuvan tänä vuonna. Ehdin myös suorittaa nuo kaikki kymmenen kirja-elokuva -paria joten tämä haaste oli onnistunut. Minusta tämä oli myös kiva haaste, sillä tykkään lukemisen lisäksi aina silloin tällöin katsoa elokuvia. Tässäpä vielä lista kaikista kymmenestä:

1. Miehet jotka vihaavat naisia / Stieg Larsson
2. Oma taivas / Alice Sebold
3. Sikalat / Susanna Alakoski
4. Vettä elefanteille / Sara Gruen
5. Häivähdys purppuraa / Alice Walker
6. Ole luonani aina / Kazuo Ishiguro
7. Ylpeys ja ennakkoluulo / Jane Austen
8. Tyttö ja helmikorvakoru / Tracy Chevalier
9. Emma / Jane Austen
10. Geishan muistelmat / Arthur Golden

Suosikkini ylläolevista taitaa olla Ylpeys ja ennakkoluulo sekä viimeiseksi luettu ja katsottu Geishan muistelmat. Myös esimeriksi Vettä elefanteille oli tosi hyvä ja mieleenpainuva sekä kirjana, että elokuvana. 

Toinen haaste jonka alkuvuonna aloitin oli Klassikkohaaste jonka tarkoituksena oli lukea 10 klassikkoa. Omat klassikkoni valitsin vuoden edetessä sopivasti KSML:n sekä BBC:n klassikkolistoilta. Myös tämän haasteen kanssa sujui hyvin, luin enemmänkin kuin ne kymmenen kirjaa klassikkolistalta.

1. Pikku Prinssi / Antoine de Saint-Exupery
2. Kärpästen herra / William Golding
3. Häivähdys purppuraa / Alice Walker
4. Rautatie / Juhani Aho
5. Pessi ja Illusia / Yrjö Kokko
6. Pikku naisia / Louisa May Alcott
7. Juoppohullun päiväkirja / Juha Vuorinen
8. Olemisen sietämätön keveys / Milan Kundera
9. Ylpeys ja ennakkoluulo / Jane Austen
10. Joululaulu / Charles Dickens

Klassikoista suosikkejani oli ehdottomasti Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo sekä yllättäen myös Juhani Ahon Rautatie jonka kuuntelin äänikirjana. Ja Pessi ja Illusia oli ihana! Kundera ja Vuorinen oli taas hieman pettymyksiä.


Ennen uuden vuoden toivotusta täällä blogissa on vielä tulossa yksi kirjajuttu ja lopuksi vuoden luetuista ne parhaimmat. Ihania välipävän jatkoja!:)

Geishan muistelmat / Arthur Golden

Geishan muistelmat / Arthur Golden

SSKK, 1998. 443 sivua.

Alkuteos: Memoirs of a Geisha, 1997

Suomentaja: Irmeli Ruuska
1. suom.kiel.painos 1997

Kannen suunnittelu: Eija Lindfors-Mäkinen

Mistä minulle: kesäinen kirppislöytö

Kyselin marraskuun lopussa sivupalkissani minkä klassikkoteoksen lukisin joululomallani. Suurin osa vastaajista valitsi Arthur Goldenin Geishan muistelmat joka onkin ollut lukulistallani kesästä asti, kun löysin kirjan kirpparilta. Parempaa joululukemista en olisi voinut toivoakaan, tämä klassikko oli aivan huikea!

Kirjan kertojana toimii entinen geisha, Sayuri. Pienenä tyttönä Sayuri, silloin vielä nimeä Chiyo totelleena, tuotiin geishataloon Kiotoon. Chiyo erotettiin siskostaan kun tyttöjen äiti oli sairas ja isä liian vanha ja köyhä huolehtimaan tyttäristään. Vaikean alun jälkeen Chiyo oppii noudattamaan geishatalon sääntöjä ja elämään talon arkea. Geishatalon johtajanaisten tavoitteena on kouluttaa Chiyosta suosittu geisha, mutta nuoren tytön tempaukset keskeyttävät hänen geishakoulutuksensa. Chiyo onnistuu kuitenkin jatkamaan koulutusta, suureksi osaksi vanhemman geishan, kauniin, suositun Mamehan ansiosta. Mameha ottaa Chiyon "nuoremmaksi sisarekseen" ja ryhtyy kouluttamaan tytöstä oikeata geishaa. Chiyon kanssa samassa geishatalossa asuva Hatsumomo on alusta lähtien inhonnut Chiyoa ja yrittää kaikin tavoin pilata tytön mahdollisuudet geishan urasta. Hatsumomon ja hänen nuoremman sisarensa Kurpitsan sekä Mamehan ja Chiyon välille nouseekin kunnon kilpailu siitä, kumpi vanhemmista geishoista saa koulutettua paremman ja suositumman uuden geishan.

Chiyon mutkaisa tie geishaksi päättyy lopulta onnellisesti kun koittaa päivä, jolloin hänestä tulee oikea geisha, päivä jolloin hänen hiuksensa laitetaan perinteiselle geishakampaukselle, päivä jolloin hän saa ylleen kauneimman kimonon ja päivä jolloin hänen ei tarvitse kulkea ylimääräisissä geishakokelaan koruissa. Pienen kalastajakylän tyttö Chiyo kuuluu menneisyyteen ja tilalle astuu uusi ja upea nainen, oikea geisha, Sayuri. Sayurista tulee suosittu geisha, kaikki tärkeimmät miehet haluavat hänen seuraansa ja hän tienaa rutkasti rahaa geishatalolleen.

Geishan muistelmat on kaunis, kiehtova, erikoinen, upea kertomus köyhän tytön selviytymisestä. Se on kiinnostava matka Japanin kiehtovaan kulttuuriin, rikas tietopaketti itämaisesta viihdyttämisestä ja viihdyttämisen ammattilaisesta. Golden kirjoittaa mukaansatempaavasti ja yksinkertaisesti. Välillä pysähdyin ihailemaan kauniita lauseita, kuvailevia tekstinpätkiä. Minä tempauduin tarinaan mukaan kirjan ensimmäiseltä sivulta lähtien ja suorastaan ahmin japanilaista kulttuuria, täysin kirjan tunnelmaan uppoutuneena. Aivan mahtava kirja, en osaa muuta sanoa. Olen varma, että tämä jää mieleeni pitkäksi aikaa upeana lukukokemuksena.

★★★★★

Katsoin eilen illalla myös kirjaan pohjautuvan elokuvan Geishan muistelmat jonka on ohjannut Rob Marshall. Elokuva ilmestyi vuonna 2005 ja sen pääosissa nähdään Zhang Ziyi ja Ken Watanabe. Elokuva oli minusta myöskin todella hyvä ja ihan varmasti kolme Oscariaan ansainnut. Näyttelijät tekivät hienoa työtä ja elokuvan puvustus oli upea. Myöskin ihanat maisemat saivat minussa aikaan Japani-kuumeen, jota en ennen ole kokenut. Hieno kirja-elokuva -pari, ainakin vuoden, ellei kaikkien aikojen, paras!

**********maailmanvalloitusmaa: Japani**********

Katariina / Marisha Rasi-Koskinen

Katariina / Marisha Rasi-Koskinen

Avain, 2011. 263 sivua.

Kannen suunnittelu: Satu Ketola

Mistä minulle? Pyydetty arvostelukpl kustantajalta.

Marisha Rasi-Koskisen esikoisromaani Katariina sai aiemmin syksyllä niin paljon kehuja ja blogisavuja, että halusin säästää sen lukemisen myöhemmälle. Katariina olikin oivaa joululukemista.

Katariinan juonesta en viitsi, monen muun bloggaajan tavoin, sen enempää kertoa. Paras on, jos lukija kokee juonen kehittymisen, tarinan arvoituksellisuuden itse. Kirjan pääosassa on kuitenkin Katariina joka kirjan eri osissa on enemmän tai vähemmän läsnä. Osien kertojina toimii Margareetta, Anna ja välillä myös Katariina itse.

Rasi-Koskinen kirjoittaa tavattoman kauniisti ja kirjan tarina tempaisi minut mukaansa toisesta luvusta lähtien. Kirjan ensimmäinen osa oli hieman erikoinen ja outo, enkä ihan ymmärtänyt mistä oli kysymys. En oivaltanut, mikä oli totta ja mikä taas kuvitelmaa. Kirjan edetessä tarina kuitenkin selkiintyi ja huomasin yhtymiä sekä Nummen Karkkipäivään että Härkösen Onnen tuntiin.

Katariinan tarina rakentuu eri osista. Kirja ei ole tehty lukijalle helpoksi, mutta kun asioita oivaltaa ja osaa yhdistää, kirja palkitsee ehdottomasti. Lopulta kaikki tapahtumat ja kaikki henkilöt ovatkin enemmän tai vähemmän sidoksissa Katariinaan. Minä pidin tästä yllättävästä, erikoisestakin kotimaisesta esikoisesta. Minusta kirjailija, joka muuten on psykologi, onnistuu tallentamaan ihmismielen syvimpiä ajatuksia todella hyvin, ja jos itse olisin kirjailija, haluaisin osata kirjoittaa juuri näin, osata rakentaa juuri tällaisia arvoituksellisia tarinoita jossa sekoitellaan todellisuutta ja kuvitelmaa.

Täyden viiden tähden kirja Katariina ei kuitenkaan minulle ole. Ensinnäkin se oli makuuni hieman liian lyhyt, jätti liian monta asiaa avoimeksi ja oli ehkä hieman liiankin salaperäinen, vaikka tuo arvoituksellisuus, salaperäisyys, olikin samalla kirjassa kaikkein parasta. Lisäksi olisin mielelläni vaikka kirjan loppua kohden palannut Margareettaan joka oli mukana kirjan alussa. Minusta hän jäi jotenkin hieman irtonaiseksi osaksi tarinaa, pinnalliseksikin. Vahva esikoinen tämä kirja kuitenkin on ja jään innolla odottamaan Rasi-Koskisen seuraavia teoksia.

★★★★

Katariinasta on kirjoitettu todella monessa blogissa, linkitän nyt muutaman ensimmäisen jonka löysin:

Amman lukuhetki
Luetut, lukemattomat
kujerruksia
ja
Järjellä ja tunteella

Kirjaisa joulu

Pahimmat jouluhässäkät on yli ja nyt voi vain nauttia! Sain joululahjaksi yhden, todella toivotun kirjan. Michael Cunninghamin Illan tullen on kaiken lisäksi kirjailijan signeeraama kappale! Lisäksi paketeista paljastui kaksi toivottua, kirjaan pohjautuvaa DVD:tä, George Eliotin Middlemarch sekä Jane Austenin Järki ja tunteet.

Joulupäivien aikaan ehdin lukea (esim. sähkökatkon takia) kolme kokonaista kirjaa ja näihin palaan tietenkin vielä täällä blogissa tarkemmin. Yksi aivan mahtava kirja on luettu, ja uskon, että tuo kirja jää mieleeni pitkäksi aikaa. Mutta, palailen tähän tarkemmin lähipäivinä.

Nyt vielä muutama pala suklaata, yksi kirja loppuun ja kirjakauppojen nettialejen selaamista. Palailen yhden joululukemisen kanssa ehkä vielä myöhemmin tänään!

Joululaulu / Charles Dickens

Joululaulu / Charles Dickens

WSOY, 1984. 136 sivua.

Suomentanut: Marja Helanen-Ahtola

Alkteos: A Christmas Carol, 1843

Kuvitus: Michael Foreman

Mistä minulle? huuto.net-ostos

Haluan joka joulu lukea jonkun jouluisan kirjan, viime vuonna se oli ihana Marko Leinon Joulutarina, tänä vuonna päädyin lukemaan Charles Dickensin klassikon Joululaulu. Tämän kirjan myötä myös klassikkohaasteeni on suoritettu juuri ajallaan.

Joululaulun tarina on kaikille varmasti tuttu. Saita liikemies Scrooge saa joulun alla vieraakseen aaveita jotka auttavat Scroogea tulemaan paremmaksi ihmiseksi, jakamaan joulumieltä tuttavilleen, köyhälle työntekijälleen ja tämän sairaalle pojalle. Scrooge ei pidä ihmisistä, joulunakin hän ajattelee vain rahaa. Hän vastaa kieltävästi jouluillalliskutsusta, ei anna rahaa köyhien lapsien asialla oleville eikä maksa yhtään ylimääräistä palkkaa köyhälle, ahkeralle työntekijälleen. Aaveiden avulla Scrooge ymmärtää, mitä huolehtiminen on. Kirjan lopussa Scrooge ymmärtää, mitä on olla onnellinen. Kaikki saavat toivomansa joulun ja Scrooge on muuttunut mies.

Dickensin Joululaulu on hurmaava, opettavainen tarina. En osaa sanoa tästä oikein mitään, joten linkitän Lukupiiri-blogin keskustelun tästä kirjasta. Kirjna juoni ei ole erikoinen, mutta kerrontatapa on hurmaava ja kirjan opetus tärekä. Muutamia todella kauniita, ajattelemisen arvoisia tekstinpätkiäkin kirjasta bongasin.

"Jotkut nauroivat huomatessaan hänessä muutoksen, mutta hän antoi heidän nauraa ja vähät heistä välitti, sillä hän oli kyllin viisas tietääkseen, ettei tällä maapallolla koskaan tapahtunut mitään hyvää, mille jotkut ihmiset eivät olisi alussa kuollakseen nauraneet. Tietäessään, että tällaiset ihmiset olisivat joka tapauksessa sokeita, hän arveli, että he voisivat aivan yhtä kernaasti saada ryppyjä silmiensä ympärille virnuilemalla kuin jostakin pahemmasta syystä. Hänen oma sydämensä riemuitsi, ja se riitti hänelle.

 Hän ei ollut sen koommin tekemisissä henkien kanssa vaan eli loppuelämänsä nuhteettomasti, ja hänestä sanottiin aina, että hän jos sitten kukaan osasi viettää joulun oikein. Kunpa niin voisi sanoa meistäkin, kaikista meistä! Ja kuten Pikku-Tim totesi: Jumala siunatkoon meitä jokaista!" (kirjan viimeiset kappaleet)

Tämän lyhyen kirjajutun myötä haluan toivottaa teille kaikille ihanaa, rauhallista, lukuisaa ja kirjarikasta joulua! Kiitos tästä vuodesta täällä blogissa♥

Toiveet jotka toteutuvat / Thomas Glavinic

Toiveet jotka toteutuvat / Thomas Glavinic

Atena, 2010. 347 sivua.

Alkteos: Das Leben der Wünsche, 2009

Suomentaja: Tiina Hakala

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Joko jouluvalmistelut ovat pehmittäneet pääni, tai sitten Thomas Glavinicin esikoisteos Toiveet jotka toteutuvat on varsin erikoinen kirja. Minä en nimittäin loppujen lopuksi ymmärtänyt tästä paljonkaan.

Jonas on naimisissa Helenin kanssa, heillä on kaksi pientä poikaa ja sen lisäksi Jonaksella on rakastajatar, Marie. Viettäessään työpäivän pakollista ulkoilutuntia Jonaksen viereen puistonpenkille istahtaa outo, valkoiseen pukuun pukeutunut mies. Mies tietää Jonaksen elämästä kaiken ja lupaa toteuttaa kolme Jonaksen hartainta toivetta. Jonas miettii elämäänsä, ihmettelee miestä jasuunnittelee, mitä kaikkea voisikaan toivoa vaikka hän ei miestä uskokaan.

Pian Jonaksen ja Helenin pikkupoika kasvaa yllättäen pituutta, Jonas selviää täpärästi hurjasta onnettomuudesta ja yhtäkkiä läheinen ihminen kuolee. Toiveita olisi siis pitänyt miettiä hieman tarkemmin sillä ne eivät toteudukaan aivan niin kuin Jonas oli suunnitellut.

Toiveet jotka toteutuvat on outo kirja sen vuoksi, että minä en enää pysynyt kärryillä mitkä tapahtumat ovat oikeita, mitkä unta, mitkä jotain muuta. Jonaksen yölliset seikkailut ovat niin absurdeja, etten saanut selvää tapahtuiko ne oikeasti, oliko ne mielikuvitusta vai vain yliluonnollisia juttuja. Glavinicin kirjassa Jonas kuvaillaan ihmisenä, joka jää elämässään passiiviseksi sivustakatsojaksi. Hänellä ei ole vapautta valita ja päättää omasta elämästään, kaikki vain tapahtuu. Jonas ei ymmärrä, että perustana kaikille tapahtumille on hänen toiveensa -joskaan ne eivät toteutuneina enää vaikutakaan yhtä hyviltä.

Glavinic kirjoittaa sujuvasti ja kirja oli todella nopelukuinen, vaikka ei aina niin helppo. Kirjaan mahtui monta kiinnostavaa henkilöä, esimerkiksi Jonaksen ihastuttava reppana-naapuri Joey olisi mielellään saanut olla isommassakin roolissa. Minun suosikkikirjaani tästä ei kuitenkaan tule. Ensinnäkin se oli liian sekava ja filosofinen. Puolet jutuista meni minulta ihan ohi ja kirjan outo loppu jätti minulle tunteen etten lopulta ymmärtänyt kirjasta mitään. Mutta ainakin tämä kirja nousee korkealle vuoden erikoisimmat-listalla ja kirjan idea on hyvä ja ajattelemisen arvoinen.


★★★

Muissa blogeissa:

Vielä yksi rivi...
Oota, mä luen tän eka loppuun
Juuri tällaista

Där vi en gång gått / Kjell Westö

Där vi en gång gått / Kjell Westö

Söderströms, 2006. 509 sivua.

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Vuoden 2006 Finlandia-voittaja, Kjell Westön Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran) kertoo oikeastaan ihan tavallisen tarinan, tavallisista ihmisistä 1920-30 luvun Helsingissä. Se, että tarina on tavallinen, tekee tästä kirjasta juuri niin upean kuin se on.

Kirja alkaa vuodesta 1908 ja kertoo helsinkiläisten tarinaa vuoteen 1938 saakka. Kirjan alussa Eccu, Henning, Ivar, Cedi, Mandu ja Lucie ovat nuoria. Allu on vasta pieni poika jonka vanhemmat eroavat ja poika muuttaa äitinsä ja tämän uuden miehen kanssa pienenpieneen asuntoon. Pian Allu saa kaksi pikkusiskoa. Kun Allu viettää köyhää lapsuuttaan elelee Eccu, Ivar, Henning, Cedi ja muu porukka vilkasta nuoruuttaan. Heillä on elämä edessään ja toiset onnistuvat kokoamaan elämänsä paremmin kuin toiset. Nuoret pojat joutuvat pian sotaan, toinen palaa sieltä enemmän traumatisoituna kuin toinen. Varsinkin työläisperheillä on rankkaa kun rahat ovat vähissä, mutta aina rahakkaat vanhemmat eivät myöskään ole tie onneen.

Kirjassa on todella paljon henkilöitä ja varsinkin alussa menin helposti sekaisin. Kuka oli kenenkin sisko tai veli, kuka minkä ikäinen. Etenkin alussa koin kirjan hieman vaikeaksi ja raskaslukuiseksi, mutta kun ehdin lukea kirjaa pidemmissä pätkissä pääsin hyvin taas kärryille. Kirjan suuressa henkilömäärässä on myös hyvät puolensa. Westö kertoo samassa kirjassa monen elämäntarinan, kuvailee monen ihmiskohtalon. Tämä tekee kirjasta monipuolisen ja tapahtumarikkaan, ja on mielenkiintoista seurata saman aikakauden tapahtumia eri henkilöiden näkökulmasta.

Halusin lukea kirjan sen alkuperäiskielellä, ruotsiksi, koska minusta käännöksessä usein menetetään jotain. Olen iloinen että luin tämän ruotsiksi, mutta selaillessani suomenkielistä versiota kieli vaikutti kyllä yhtä upealta siinäkin. Löysin lukeamastani kirjasta niin kauniita lauseita, että minun oli pysähdyttävä lukemaan sama kohta uudestaan, miettimään ja vain ihailemaaan. En nyt lainaa tähän mitään kohtaa koska se olisi siinä tapauksessa ruotsiksi, mutta Nenä kirjassa-blogin Norkku on lainannut kirjasta pätkän täällä näin, jonka kohdalla minäkin pysähdyin, huokailin ja vain ihailin. Aivan täydellistä tekstiä!

Westön kerronta on kaiken lisäksi vaivatonta. Hän vain ikään kuin ohimennen kertoo elämästä Helsingissä ja suuren henkilömäärän elämäntarinan. Tätä kirjaa oli ilo lukea ja tämän kautta Westö kyllä nousee yhdeksi suosikkikirjailijakseni. Huomenna FST5-kanavalla alkaa kuusiosainen Missä kuljimme kerran-tv-sarja eli klo. 21.00 minä ainakin olen nauliintuneena tv:n ääressä!

★★★★★-

Kevään 2012 kirjoja joulun alla

Näin ennen vuoden loppua on hyvä hetki miettiä jo hieman tulevaa, nimittäinen kevään 2012 uutuuskirjoja;) Suurin osa syksyn uutuuksista alkaa olla luettu ja nyt odotan innolla kevään uutuuksia. Alla olevassa listassa on ne kirjat joihin haluaisin ehtiä tutustua kevään kuluessa. Milloinkohan ne vanhemmat, oman kirjahyllyn kirjat oikein ehtisi lukea..?

Wsoy

Poika /Petja Lähde

Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike / Tuomas Kyrö

Veljeni Sebastian / Annika Idström

Tiikerin vaimo / Téa Obreht

Puolinainen/ Lisa Genova
Soitellaan, soitellaan! / Sophie Kinsella

Gummerus

Kansalliskirja / Turkka Hautala

Sisar / Rosamund Lupton 

Kirottu Istanbul / Elif Shafak

Kaikki hyvä sinussa / Linda Olsson

Vaimoni eroottinen potentiaali / David Foenkinos

Bazar

Kaunis sydän / Cecilia Samartin

Kilpikonnienhidas valssi / Katherine Pancol

Avain

Pohjan Akka / Seija Vilén

Hunajaa ja tomua / Daniyal Mueenuddin

Tammi

Aika suurihämäys / Jennifer Egan

NorwegianWood / Haruki Murakami

Huone / Emma Donoghue

Otava

Traumbach / Joel Haahtela

Naimapuuhia / Jeffrey Eugenides

Kesällä kerran / Anne Swärd

Vaeltajat / Olga Tokarczuk

Viattomat / Torey Hayden

Näin ennakkoon odotan eniten varsinkin Torey Haydenin, Cecilia Samartinin, Jeffrey Eugenidesin, Turkka Hautalan ja Lisa Genovan uutuuksia. Löytyyköhän muiden listoilta samoja kirjoja? :)

William N. päiväkirja / Kristina Carlson

William N. päiväkirja / Kristina Carlson

Otava, 2011. 158 sivua.

Mistä minulle? Kirjastosta varaamalla

Kristina Carlsonin kirjoittama William N. päiväkirja on ensimmäinen lukemani kirja tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista. Pieni kirja koostuu jäkälätutkija William Nylanderin fiktiivisistä päiväkirjamerkinnöistä. Nylander on siis oikea henkilö joka eli 1800-luvulla Pariisissa. Hän eli taiteilijaelämää Pariisissa, jossa hän päiväkirjamerkintöjensä mukaan seuraili pariisilaisten elämää kriittisesti.

Nylanderin päiväkirjamerkinnät koostuvat lähinnä yksinäisen jäkälätutkijan ajatuksista pariisilaisten elämästä sekä siitä, mitä Nylander itse onkaan syönyt, kuinka huonosti voinut ja kuinka vähän kirjeitä saanut. Minä sain Nylanderista yksinäisen miehen kuvan. Miehen, joka asuu pölyisessä asunnossa, kaipaa seuraa mutta on liian ylpeä sitä pyytääkseen. Miehen, joka kritisoi muiden menoja ja puuhia, ja antaa kuvan, että viihtyy omassa elämässään. Miehen, jolla on vielä liikaa tekemistä ennen kuolemaansa.

William N. päiväkirja on kiinnostava lähinnä siksi, että se johdattaa lukijan mielenkiintoisen henkilön pääkoppaan. Jäkälätutkimus ei minua erityisesti kiinnosta, enkä voi sanoa ihastuneeni kovinkaan paljon kirjan päähenkilöönkään. Nylander on erakoitunut, ei viihdy sosiaalisissa tilanteissa ja on muutenkin ärsyttävä känkkäränkkä. Muiden ihmisten onni on maailman pahin asia, rakastuneet parit jotka pussailevat kaduilla ovat jollain tavalla vioittuneita. Nylanderin onnenhetkiä onkin hyvä ruoka joko lähiravintolan vakiopöydässä tai kotona pölyisessä asunnossa. Sisaren Suomesta lähettämiä kirjeitä hän ei oikein arvosta, tai niin hän ainakin väittää. Entisen taloudenhoitajan käynnit ilahduttavat vanhaa miestä, mutta myös tälle rouvalle Nylander on hieman äreä. Rouva kun muutti pois Nylanderin luota jonkun "ukon" vuoksi...

No jaa. Minä en hirveästi tästä innostunut, minusta tämä oli varsin tylsä. Mitään ei tapahtunut ja vaikka Nylanderin pääkopan sisältöä olikin paikoin mielenkiintoista seurata, en olisi jaksanut lukea siitä enää sivuakaan. Rakastan Pariisia, joten kirjan tapahtumapaikka toi tälle hieman lisää pisteitä. Harmi vain, että päähenkilö vietti valitettavan vähän aikaa ulkona Pariisin kaduilla. Minun Finlandia-listalleni tämä ei siis nousisi, mutta onneksi esimerkiksi Lumiomena ja Ilse ovat tästä tykänneet.


★★+

Lukutoukan katsaus vuoteen 2011

Minäkin haluan vastata tähän Susan järkkäämään kyselyyn tämän vuoden luetuista kirjoista. Muutaman kirjan ehdin vielä tämän kuukauden aikana lukea, mutta ne jääköön tästä listasta pois.

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä? -Näkymätön silta / Julie Orringer

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?-Sinä päivänä / David Nicholls

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken ? -Samarkand / Amin Maalouf

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä? -Adoptiomatka / Anna Pihlajamäki

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten? - Vettä elefanteille / Sara Gruen

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja? - Näkymätön silta / Orringer

7. Mikä kirja oli suurin pettymys? -Carrien nuoruusvuodet / Candace Bushnell

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi? -Näkymätön silta / Julie Orringer

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä? -Ennen päivänlaskua ei voi / Johanna Sinisalo

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa? -Metsäjätti / Miika Nousiainen

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty? -Näkymätön silta / Julie Orringer

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin? -Näkymätön silta / Julie Orringer

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä? -Tuhma tyttö / Mario Vargas Llosa

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista? -Seitsemäntoista / Juha Itkonen

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille? -Näkymätön silta / Julie Orringer

Näiden vastausten jälkeen kenellekään ei tule yllätyksenä, mikä kirja on kovasti menossa kohti vuoden parasta lukukokemusta minun listallani;)

Emma / Jane Austen

Emma / Jane Austen

WSOY, 1996. 462 sivua

Suomentaja: Aune Brotherus

Alkuteos: Emma, 1816
1.suom.kiel-painos 1951

Kannen suunnittelu: Eija Rossi

Mistä minulle? Löytö kirjamessuilta

Luin Jane Austenin Emman osana Austen-adventtihaastetta ja kirja sekä samanniminen elokuva taitavatkin jäädä ainokaisiksi tässä haasteessa minun osaltani. Viime viikot ovat olleet niin kiireisiä, etten ole ehtinyt lukea enempää Austeneita.

Emma Woodhouse järjestelee ystäviensä avioliittoja ja on itse päättänyt olla menemättä naimisiin. Emman sisar Isabella meni naimisiin ja muutti miehensä kanssa pois ja tyttöjen äiti on kuollut vuosia aiemmin. Emma on luvannut isälleen ettei mene naimisiin, vaan jää kotiin isäänsä hoivaamaan. Emman avioliittojärjestelyt menevät kuitenkin usein pahasti mönkään kun hän hyväntahtoisuudessaan jättää monta asiaa huomiotta. Pian Emma saakin aikaan oikein kunnon parisuhdekiemurat jossa hänen oma läheinen ystävyytensä Harriet Smithin kanssa rakoilee. Kiemuroita oiotaan sitten oikein urakalla, ja lopussa kaikki ovat tottakai tyytyväisiä ja onnellisia.

Emma on toinen lukemani Austen eikä se missään nimessä nouse Ylpeyden ja ennakkoluulon veroiseksi lukukokemukseksi. Emma oli mielestäni paikoitellen hieman pitkäveteinen ja tylsä, kaipailin hieman enemmän tapahtumia ja toimintaa. Tapahtumat sijoittuvat Emman kotinurkille Hartfieldiin ja samat ihmiset pyörivät kuvioissa jatkuvasti. Henkilöt olivat kyllä huolella kuvailtuja ja kaikki ihanan persoonallisia. Mutta en tykästynyt tämän kirjan päähenkilöön samalla tavalla kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon Elizabeth Bennettiin, joten myös siksi tämä ei uponnut minuun niin hyvin.

Austenin kirjoissa rakastan niiden tunnelmaa. Mielessäni pyörii kauniit Englannin maaseudun maisemat ja vanhat kartanot sekä suuret puutarhat. Pimeät, lumiset ja kylmät talvi-illat kartanon salongin takkatulen ääressä ja iloiset, suuret tanssijaiset. Emmassa oli kaikkea tätä, joten siksi nautin tämän kirjan lukemisesta. Seuraavaksi taidan kuitenkin pitää pienen Austen-paussin ja palaan Viettelevän sydämen pariin ensi vuoden puolella.

★★★

Katsoin myös kirjaan pohjautuvan elokuvan Emma jonka pääosaa esittää Gwyneth Paltrow. Elokuva oli kaunis ja muistutti kirjaa tapahtumiltaan aika paljon vaikka kaikki tapahtuikin nopeammin ja lyhyemmin. Herra Knightley oli elokuvassa hurmaava, kuten myös vanha herra Woodhouse, mutta elokuvan parasta antia oli ehdottomasti maisemat ja se tunnelma; kartanot, vehreät puutarhat, pienet kivitalot. Tässä siis Lue kirja ja katso elokuva-haasteen toiseksi viimeinen suoritus!

(kuva)

Kirjalöytöjä

Aikomukseni oli tänään hankkia viimeiset joululahjat kirjojen merkeissä, mutta lahjakirjoja en löytänyt muille kuin itselleni. Kävimme siis Omituisissa opuksissa ja vieläpä Sokoksen alekulmassa tekemässä löytöjä. Tässä päivän saaliini:

Nainen jonka nimi on Nathalie / David Foenkinos

Rakkauden aikakirja / Elif Shafak

Mustarastas laulaa / Sebastian Faulks

Pitkän päivän ilta / Kazuo Ishiguro

Kaikki isäni hotellit / John Irving

Kaksi ylintä oli kympin kappale Sokoksesta ja kolme muuta Omituisista opuksista. Suosittelen muuten tätä antikvaarista kirjakauppaa kaikille Turku-kävijöille! :)

Lupailin, että palaisin tänään uuden kirja-arvostelun kanssa mutta se jää nyt huomiselle! Palaillaan siis huomenna:)

Kirjabongailua

Vietin viikonlopun kurssilla Vaasassa joten olen kolmen päivän aikana istunut yhteensä noin 9 tuntia junassa. Niinpä tämä reissu oli loistava kirjabongailureissu! Alla lyhyesti junassa bongailemiani kirjoja ja lukijoita, valitettavasti en kehdannut junassa sen enempää lähteä muihin vaunuihin seikkailemaan joten saalis jäi varsin pieneksi;)

Eräs vanhempi naishenkilö luki Tuomas Kyrön uutuutta Kerjäläinen ja jänis. Hän piti kirjaa junan pientä pöytää vasten, joten sain juuri ja juuri kurkittua vaaleansinisen kirjan etukannen tekstin.

Keski-ikäinen mieshenkilö luki Untinen-Auelin Maan lapset -kirjasarjan kirjaa. Kirjan nimeä en nähnyt, mutta hyvin uppoutunut kirjaansa mies vaikutti olevan.

Menomatkalla meitä vastapäätä istui arviolta parikymppinen opiskelijatyttö joka luki näyttelijä/laulaja Russell Brandin omaelämäkerrallista BookyWook 2- kirjaa englanniksi.

Myöskin menomatkalla vanhempi pariskunta istui edessämme täysin uppoutuneena tiiliskivikirjoihinsa. Nainen luki jotakin tietokirjaa lastenkasvatuksesta ja mies erittäin paksua tietokirjaa (?) joka liittyi jotenkin ilmaston tilanteeseen, mutta sen enempää en kirjasta osaa sanoa.

Paluumatkalla viereisessä penkissä istui keski-ikäinen pariskunta. Nainen luki Camilla Läckbergin dekkaria ruotsiksi. Pokkarissa oli sinertävä kansi, mutta kirjan nimeä en millään saanut urkituksi;) Mies taas luki tietokirjaa ateismista.

Paluumatkan toinen kirjabongaus tapahtui kun olimme jo vaihtamassa junaa. Keski-ikäinen naishenkilö luki Katarina Wennstamin romaania Tahra joka muuten on omallakin lukulistallani.

Siinäpä tämänkertaiset bongaukset. Harrastan kirjabongailua aina ja joka paikassa, ja kaikkien aikojen ilahduttavin kirjabongaus taitaa olla syksyisen Vaasa-reissun junassa jossa ehkäpä juuri täysi-ikäistynyt poika luki muistaakseni Nora Robertsin romantiikkahömppää. Ihanaa! :) Muuten olen bongauksissani ollut huomaavinani, että keski-ikäiset naiset (sekä osin myös miehet) lukevat kirjoja aika ahkerasti, kun taas varsinkin nuoremmat mieshenkilöt useammin istuvat junassa läppäri sylissä tai sanomalehteä selaillen.

Palailen huomenna oman matkalukemiseni kanssa, kunhan ensin ehdin illalla katsoa kirjaan pohjautuvan elokuvan. Joululomani on jo ovella ja oikeastaan viimeinen työviikko kandin kanssa alkaa. Keskiviikkona on viimeiset luennot ja sitten suunnistan vanhempien luokse joulunviettoon kera ison kirjakasan. Nyt kuitenkin muutama päivä kandin hiomista vielä. Palaillaan huomenna ja ihanaa viikkoa kaikille!

Ps! Haluan vielä linkittää Kirsin kirjabongailut täällä!


Valokuvat syksyiseltä Vaasa-reissulta.

Valinta / Helmi Kekkonen

Valinta / Helmi Kekkonen

Avain, 2011. 160 sivua.

Kannen suunnittelu: Satu Ketola

Mistä minulle? pyydetty arvostelukappale

Helmi Kekkosen toinen romaani Valinta on kaunis, surumielinen, haikea yhden perheen tarina. Kun Elias-isä yllättäen kuolee päättää Ruut-äiti muuttaa pienempään asuntoon ja laittaa talonsa vuokralle. Perheen kolmesta lapsesta vain nuorin, Aava, auttaa äitiään muuttopuuhissa. Yhdessä heillä on edessään isän tavaroiden pakkaaminen, perheen muistojen tyhjentäminen suuriin pahvilaatikoihin. Laatikolliset muistoja viedään vintille talteen.

Aavan oma parisuhde on sekaisin, hän odottaa Mikon yhteydenottoa mutta ei voi itsekään soittaa. Aava haluaisi Helena-siskonsa auttamaan pakkauspuuhissa, mutta Helenalla on omat syynsä olla tulematta. Lapsista vanhin, Ilja, on ollut poissa jo vuosia eikä hän edes ole tietoinen isän kuolemasta. Niinpä Aava saa, aivan yksin, huolehtia surevasta äidistään, huolehtia siitä, että talo tyhjenee ja kamppailla omien tunteidensa kanssa.

Valokuvien ja päiväkirjamerkintöjen kautta Ruutille tulee mieleen muistoja menneisyydestä. Hän päättää, että Aavalla vihdoin on oikeus tietää totuus, vihdoin oikeus kuulla aito tarina omalta äidiltään, kuulla vuosien takaisista valinnoista jotka ovat vaikuttaneet koko perheeseen.Viimeiset päivät talossa meren rannalla ovat tiiviitä, täynnä kyyneliä ja muistoja.

Valinta on kaunis tarina anteeksiannosta, menettämisestä ja rakkaudesta, valinnoista. Helmi Kekkonen kirjoittaa kauniisti, ja minulle tuli tekstistä jotenkin mieleen kovasti ihailemani Riikka Pulkkinen. Kekkonen on taitava kuvailemaan pienenpieniä yksityiskohtia, sellaisia, joita ei normaalielämässä kukaan varmaan huomaa. Vaikka kirjan tarina on aika kliseinen - perheen salaisuudet paljastuvat yhden perheenjäsenen kuoltua - tykkäsin silti tästä kirjasta. Tämä ei missään tapauksessa ole täydellinen, kliseisen juonen lisäksi osa henkilöistä jäi minulle pinnallisiksi, muutamat yksityiskohdat tuntuivat turhilta ja oudoilta jne., mutta minä nautin tämän kirjan lukemisesta todella paljon. Voisin lukea mistä aiheesta tahansa, jos kirjan kieli on näin kaunista ja sujuvaa, kaikki ajatukset ja yksityiskohdat täynnä tarkoitusta.


★★★★

Valinnasta on kirjoitettu muissa blogeissa paljon, tässä muutamia: Lumiomena, Järjellä ja tunteella, Sinisen linnan kirjasto, Koko lailla kirjallisesti, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä, Juuri tällaista.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!

Yritän päivän kunniaksi aloittaa Tuntemattoman sotilaan lukemista, jospa saisin sen joululoman aikana loppuun. Luettavana on muuten kuvassa näkyvä kuvitettu laitos joka on edesmenneen isoisäni, sotaveteraanin, tavaroiden joukosta löydetty aarre :)

Tyttö ja helmikorvakoru / Tracy Chevalier

Tyttö ja helmikorvakoru / Tracy Chevalier

Otava, Kuvitettu laitos, 2007. 318 sivua

Suomentaja: Arja Gothoni

Alkuteos: Girl with a Pearl Earring, 1999

Kannen kuva: Turbaanipäinen tyttö (Johannes Vermeer)

Mistä minulle? Omasta hyllystä (1,90 euron löyty suurikuu-kirjakupasta!)

Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru on ollut lukulistallani jo kauan, joten nyt luin kirjan ja katsoin siihen perustuvan elokuvan osana Lue kirja ja katso elokuva -haastetta. Haasteesta minulta puuttuu muuten vielä kaksi kirja/leffa-paria mutta helposti ehdin ne suorittaa ennen vuoden loppua.

Tyttö ja helmikorvakoru kertoo kuvitteellisen tarinan hollantilaisen taiteilija Johannes Vermeerin teoksen Turbaanipäinen tyttö taustoista. Tässä tarinassa turbaanipäinen tyttö on Griet, köyhästä perheestä lähtöisin oleva kaunis, suurisilmäinen tyttö joka päätyy Vermeerin perheen palvelustytöksi vuoden 1664 Hollannissa. Vermeerin perhe on suuri, Johanneksella ja tämän vaimolla Catharinalla on kymmenisen lasta ja lisäksi Catharinan äiti, Maria Thins, asuu samassa talossa. Grietin lisäksi talossa työskentelee myös toinen palvelija, Tanneke.

Griet päätyy isäntänsä käskemänä siivoamaan tämän ateljeeta. Tämä on nuorelle tytölle suuri kunnia, sillä ateljeeseen taiteilija päästää harvemmin oman vaimonsakaan. Pian Griet viettää yhä enemmän aikaa ateljeessa auttaen Vermeeriä työssään ja valitettavasti tyttö joutuu tapaamaan myös taulujen tilaajaa, niljakasta van Ravenia joka on iskenyt silmänsä nuoreen tyttöön.

Taiteilija Vermeerin vaimo Catharina ei missään vaiheessa opi pitämään Grietistä ja yksi perheen vanhimmista tytöistä, Cornelia, tekee Grietin elämän talossa kurjaksi. Viikonloppuisin Griet pääsee usein vierailemaan perheensä luona, silloin hän kertoo sokealle isälleen yksityiskohtaisesti Vermeerin uusimmasta taulusta. Iltaisin Griet karkaa joskus tapaamaan lihamestarin poikaa, Pieteriä. Pieter on iskenyt silmänsä Grietiin ja elättelee toiveita yhteisestä tulevaisuudesta tytön kanssa. Grietin ajatuksissa Vermeer ja tämän maalaukset ovat kuitenkin päällimmäisenä.

Griet kuvaillaan kirjassa omana itsenään pysyvänä, melkoisen vakavana ja viisaana tyttönä. Minä pidin hänestä mutta päinvastoin taas Vermeerin vaimo Catharina oli minusta ärsyttävä. Myös lihakauppiaan poika Pieter ärsytti minua tuputtautumisellaan ja viisastelullaan. Kaiken kaikkiaan kirja oli minusta kuitenkin mielenkiintoinen. En voi sanoa olevani suuri taiteen ystävä, mutta tässä kuvitetussa kirjassa katselin mielelläni kuvia Vermeerin teoksista ja minusta kirjan idea on todella hyvä ja mielenkiintoinen.

Alussa kieli tuntui jotenkin hieman kököltä, mutta kun tarinaan pääsi mukaan en enää ärsyyntynyt siitäkään. Tarina kulkee 1660-luvun Hollannissa joka oli minulle ennen tätä kirjaa aivan tuntematon. Mielenkiintoinen, mukaansatempaava tarina ja kiinnostava idea sekä päähenkilö. Tykkäsin!

★★★★

Kuva: imdb.com

 Kirjaan perustuva elokuva Tyttö ja helmikorvakoru ilmestyi vuonna 2003. Grietiä näyttelee Scarlett Johansson ja minusta hän onnistuu roolissaan hyvin. Catharina Vermeer on elokuvassa vielä kirjaakin ärsyttävämäpi enkä oikein pitänyt hänen roolihahmostaan. Lihakauppiaan poika Pieter taas nosti elokuvassa osakkeitaan, sillä häntä näytteli yksi suosikeistani, Cillian Murphy ja Colin Firth Johannes Vermeerinä oli tietenkin loistava (vaikka Firth onkin minulle aina ja ikuisesti Mr Darcy;). Elokuvan tunnelma oli kirjaan sopiva vaikka suuri osa kirjan tapahtumista ja yksityiskohdista olikin otettu pois. Elokuva oli siis ihan hyvä, mutta pinnallisempi versio kirjasta.


Vapaan viikonlopun jälkeen jatkan tänään painimista kandini kanssa. Jospa sitä voisi taas huomenna pitää vapaapäivän ihan muun kirjallisuuden kuin tieteellisten tutkimusartikkeleiden kera;) 

Ennen päivänlaskua ei voi / Johanna Sinisalo

Ennen päivänlaskua ei voi / Johanna Sinisalo

Tammi, 2000. 268 sivua.

Kannen suunnittelu: Jyrki Loukkaanhuhta

Mistä minulle? Kirjastosta lainattu

Marraskuun lukupiirikirjaksi valikoitui Johanna Sinisalon esikoinen, vuoden 2000 Finlandia-voittaja Ennen päivänlaskua ei voi.

Kirjan tarina on varmasti monelle tuttu. Mikael on homopiireissä Enkeliksikin kutsuttu kiharapäinen nuori mies. Hän työskentelee freelancer-valokuvaajana. Eräänä yönä palatessaan iltariennoistaan kotiin hän löytää talonsa roskakatoksesta pienen peikonpojan jonka hän nappaa syliinsä ja vie asuntoonsa. Mikael päättää pitää peikon luonaan niin kauan, kunnes peikko pärjää metsässä omillaan. Ihan helppoa ja mutkatonta ei peikon ja Mikaelin yhteiselo lopulta ole, vaikka Mikael tuntee suurta kiintymystä ja vetoa pieneen otukseen.

Kirjan kertojina toimii Mikaelin lisäksi hänen ex-miesystävänsä, eläinlääkäri Spiderman, Mikaeliin ihastunut Ecke, Mikaelin naapurin filippiiniläinen postimyyntivaimo Palomita sekä Mikaelin tunteiden kanssa leikittelevä, mainostoimistossa työskentelevä Martes. Kirjan rakenne toimii kertojien osalta hyvin, on mielenkiintoista saada asioihin ja tapahtumiin eri näkökulmia vaikkakin esimerkiksi Palomita jää minusta hieman etäiseksi. Näiden kertojien lisäksi kirjasta löytyy myös faktatietoa, otteita eri kirjoista, runoista ja nettisivuilta joissa kerrotaan peikoista. Jossain kohdin tätä faktaa oli mielestäni hieman liikaa, sillä en jaksanut lukea oudolla, vanhalla suomella kirjoitettuja pätkiä peikoista. Muuten tykkäsin tästä faktan ja fiktion sekoittamisesta.

Sinisalo kirjoittaa sujuvasti ja kirjan lyhyehköt luvut tekevät siitä nopea- ja helppolukuisen. Kirjan eri osat (ja kirjan nimi) on nimetty Päivänsäde ja menninkäinen-kappaleen sanojen mukaan, ja siitä tykkäsin tosi paljon. Kirjan teemana on ihmisten, sekä ihmisten ja peikkojen, väliset valtasuhteet. Muutamassa kohdassa muutamat tapahtumat suoraan sanottuna yököttivät minua, mutta ehkä minä olen vain vähän herkkis tällaisille jutuille... Muuten kaiken kaikkiaan todella piristävän erilainen kirja, jossa faktan ja fiktion sekoittaminen toimii hyvin ja fantasiaa on minulle juuri sopivasti.

Lukupiirikeskustelussakin tuli esille, että kaikki oikeastaan tykkäsivät tästä kirjasta. Osaa oli yököttänyt samat jutut kuin minuakin mutta ei kaikkia. Meillä oli myös hieman eri kuva esimerkiksi peikosta, ja se aiheutti myös kirjasta jääneen erilaisen fiiliksen. Kivaa oli taas tytöt, kiitos♥


★★★★

Myös esim. seuraavissa blogeissa on kirjoitettu tästä kirjasta:

Amman lukuhetki
Satun luetut
Kaiken voi lukea!

Ps! lainasin oman kirjani kotipaikkakuntani kirjastosta ja ensimmäisellä sivulla oli tällainen kiva yllätys:

Siskoni on Madonna / Christopher Ciccone

Siskoni on Madonna / Christopher Ciccone

Alkuteos: Life with my sister Madonna, 2008

Suomentaja: Jera Hänninen

Helsinki-kirjat, 2011. 338 sivua.

Kannen suunnittelu: Susanna Appel

Mistä minulle? Pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Minä en ole ikinä ollut Madonnan suuri fani, mutta luen mielelläni elämäkertoja ja aitoja paljastuskirjoja maailmantähdistä. Niinpä päätin tarttua tähän uutuussuomennokseen Siskoni on Madonna jonka on kirjoittanut Madonnan veli (ylläri!) Christopher Ciccone.

Heti alkuun täytyy sanoa, että Christopher ei anna kovinkaan positiivista kuvaa siskostaan. Joko Madonna oikeasti on itsekeskeinen, sosiaalisesti lahjaton ja ilkeä tai sitten Christopher on todella katkera sisarensa menestyksestä...

Christopher toimi kauan Madonnan jokapaikanhöylänä, hän oli siskonsa puvustaja ensimmäisillä kiertueilla, hän sisusti siskonsa talot, suunnitteli tälle kiertueita ja oli lohduttava olkapää kun Madonnan ja Sean Pennin tiet erosivat. Christopher teki sisarensa hyväksi todella paljon, mutta Madonnalta harvemmin herui edes kiitosta. Sisustustyöstä palkkaa sai odottaa viikkokausia, ja kun Christopher oli taloudellisesti tiukoilla ostettuaan Madonnalle kallista taidetta jota tämä ei lopulta halunnutkaan, ei rikkaalta siskolta tullut apua.

Kirja alkaa sisarusten lapsuudesta ja päättyy vuoteen 2008. Lapsuutta varjostaa äidin kuolema ja isän uusi avioliitto. Madonnan ja Christopherin suhde on jo lapsena vaikea ja kun he molemmat aikuistuvat ja muuttavat pois kotoa, tulee suhde entistä vaikeammaksi. Madonna käyttää veljensä hyväntahtoisuutta estotta hyväkseen kasvaessaan maailmantähdeksi. Lopputulos on itsekeskeinen maailmantähti joka ei ota muita huomioon. Juhlissa, jotka vilisevät julkkiksia, kaikkien on palvottava Madonnaa. Alkuvuosina Madonna ei edes osallistunut juhliin, jos siellä oli muita kuuluisuuksia. Silloinhan hän ei ollut keskipiste.

Kirjan pääaihe on kuitenkin mielestäni Madonnan ja Christopherin sisaruussuhde. Sitä oli mielenkiintoista seurata, vaikka se usein aiheuttikin ihmetystä ja kummastusta. Mietin moneen kertaan, miksi ihmeessä Christopher ei aikaisemmin sanonut suoria sanoja siskolleen, miksi hän antoi tämän pompottaa itseään? Myös seksuaalisuus on kirjassa esillä. Christopher on homoseksuaali ja aluksi Madonna oli ainoa, joka tiesi siitä. Christopherin mukaan homoilla oli suuri vaikutus Madonnan uran kannalta hänen uransa alussa ja Madonna viettikin paljon aikaa esimerkiksi homoseksuaalisten tanssijoidensa kanssa sekä AIDS-järjestöjen hyväntekeväisyystapahtumissa. Myöhempinä vuosina Christopher kuitenkin aistii Madonnan mielipiteen muuttuneen, kaikki tanssijat ovat heteroita ja Madonnan ja Guy Richien häissä heitettävä homoläppä saa Christopherin suuttumaan.

Kirja on varsin mielenkiintoinen kuvaus Madonnan elämästä. Nopea- ja helppolukuinen vaikka suomennoksessa sattuneita kielivirheitä hieman huomasinkin. Välillä kirja oli sisällöltään jopa ahdistava ja inhottava, sain huonon kuvan Madonnasta mutta välillä huomasin ärsyyntyväni myös katkerasta Christopherista. Ymmärrän, ettei elämä supertähden veljenä voi olla helppoa - ainakaan sellaisen narsistisen, itsekeskeisen tähden kuin Madonna - mutta kuitenkin. Katkeruus paistoi läpi ja kaikelle haettiin selitystä äidin kuolemasta. Toki Christopher toistaa useasti kuinka hän rakastaa siskoaan, uskoo tästä vain hyvää ja antaa anteeksi tämän mokailut. Christopheria harmittaa, ettei hän ole solminut minkäänlaista suhdetta Madonnan lapsiin ja että siskokin on vuonna 2008 hänelle erittäin etäinen.

Madonna taitaa kiinnostaa minua tämän kirjan jälkeen entistä vähemmän, mutta olen iloinen että luin tämän. Kuten sanottua, elämäkerrat kiinnostavat ja tämän avulla sain täysin uuden kuvan tästä supertähdestä.


★★★

Kurkkaa myös Jennin ja Lukupaikan arviot tästä kirjasta.

Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie

Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie

Gummerus, 2011. 392 sivua.

Suomentaja: Kristiina Drews

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Alkuteos: Kartography, 2002

Mistä minulle? Varattu kirjastosta

Kamila Shamsien ensimmäinen suomennettu teos Poltetut varjot nousi viime vuonna lukemistani kirjoista parhaaksi. Shamsien toinen suomennettu teos, ennen Poltettuja varjoja kirjoitettu Kartanpiirtäjä on minusta, jos mahdollista, vielä Poltettuja varjojakin parempi. Todella vahva, koskettava, kulttuurisesti mielenkiintoinen romaani.

Kartanpiirtäjässä seurataan Pakistanin Karachissa syntyneiden Raheenin ja Karimin elämää. Kaksikon vanhemmat ovat tiivis nelikko -kaksi paria, mutta kaikki neljä keskenäänkin erittäin läheisiä. Karim ja Raheen jakavat kaiken syntymästään lähtien. He ovat kuin sisko ja veli, nukkuvat nikama nikamaa vasten, puhuvat anagrammein omaa kieltään, täydentävät toistensa lauseita, lukevat toistensa ajatuksia. He kasvavat onnellisen tietämättöminä ympärillä kasvavista vaaroista, kaupungin väkivaltaistumisesta ja korruptoitumisesta.

Raheen ja kartoista hullaantunut Karim kasvavat yhdessä, he jakavat ystävänsä, perheensä, haaveensa ja salaisuutensa. Pian kaksikko kuitenkin huomaa sen pienen eron, joka heidän perheidensä välillä vallitsee kun Karimin perhe joutuu muuttamaan Lontooseen pakoon Pakistanin väkivaltaisuuksia. Raheen ja Karim erkaantuvat toisistaan, jatkavat yhteydenpitoa kirjeitse mutta pian elämä vie heidät yhä kauemmas toisistaan. Kaksikko on erossa vuosikausia, ja kun he jälleen tapaavat kaikki on muuttunut. Karachi ei ole enää se sama turvallinen koti joka se joskus oli, vanhempien suhteet ovat muuttuneet eikä se läheisin ihminenkään enää tunnu samalta. Kun salaisuudet selviävät, on kurjilta totuuksilta helpompi sulkea silmät. Mutta siinä samassa kaksikko on vähällä menettää toisensa. Ovatko Raheen ja Karim enää tarpeeksi samanlaisia, tarpeeksi entisenlaisia, voidakseen jakaa sisimpänsä toiselle?

Kartanpiirtäjä on tiivis, intiimi romaani jonka tarina ja henkilöt tulevat lähelle. Poltetut varjot oli paljon laajempi ja tarina "rehotti" enemmän, tässä taas keskityttiin Raheenin ja Karimin tarinaan. Kamila Shamsie osaa luoda henkilöhahmot, joihin on helppo samaistua. Tarina on koskettava, surullinen, pelottavakin. Ennen kaikkea kirjan tarina on todentuntuinen kertomus ystävyyden vahvasta siteestä levottomissakin olosuhteissa, välillä eri puolilla maailmaa. Kirjassa liikutaan eniten mielenkiintoisessa Pakistanissa, mutta välillä tehdään hyppäyksiä Lontooseen ja Amerikkaankin. Minä pidän hurjasti kirjoista, joissa kerrotaan eri maiden kulttuureista ja tavoista. Minusta on ihan mahtavaa hypätä uuden kirjan mukana täysin tuntemattomaan, ja pala palalta koota isompaa tilkkutäkkiä tästä uudesta kulttuurista, uudesta maasta.

Pidin Kartanpiirtäjästä todella paljon. En keksi tästä mitään negatiivista sanottavaa. Muutamaa kohtaa en ehkä ihan tajunnut, mutta tykkään siitäkin, että kirjailija antaa lukijankin vähän ajatella ja lukea rivien välistä, eikä tarjoile kaikkea valmiina. Kirjan tarinassa on hieno sanoma ja minun kriteerini loistavalle kirjalle täyttyy; kävin lukukokemuksen aikana läpi monia tunteita, niin vihaa ja surua kuin iloakin!


★★★★★


ps! Kirjan kansi on myös aivan upea:)

**********maailmanvalloitusprojekti: Pakistan**********

Myös seuraavissa blogeissa on kirjoitettu tästä kirjasta:

Mari A:n kirjablogi

Oota, mä luen tän eka loppuun

Keltin uni / Mario Vargas Llosa

Keltin uni / Mario Vargas Llosa

Alkuteos: El sueño del celta, 2010

Otava, 2011. 516 sivua.

Suomentaja: Sulamit Hirvas

Mistä minulle? Kirjastosta varattu

 Rakastuin aiemmin tänä vuonna viime vuoden Nobel-voittajan Mario Vargas Llosan romaaniin Tuhma tyttö. Siksi halusin myös lukea Vargas Llosan juuri suomeksi ilmestyneen romaanin Keltin uni. Ihan samalle tasolle Tuhman tytön kanssa tämä kirja ei yllä, mutta taitava kirjoittaja Vargas Llosa ehdottomasti on.

Irlantilainen Roger Casement lähti 1900-luvun alussa Britannian konsuliksi Kongoon. Kongossa hän sai seurata maan alkuasukkaiden kammottavaa kohtelua ja kirjoitti Britannian konsulina lehtijuttuja kokemuksistaan. Kongon jälkeen Casement matkusti Amazoniaan ja koki järkytyksen. Etelä-Amerikassa nimittäin alkuasukkaiden kohtelu oli vielä Kongoakin hurjempaa. Kumiviljelmillä työskentelevien intiaanien ruumiinosia silvottiin, naisia ja tyttöjä raiskattiin miesten silmien alla ja ihmisiä surmattiin jos parempaa tekemistä ei keksitty. Huonosti käyttäytyvät joutuivat auringon paahtamalla aukiolle jalkapuihin, ilman ruokaa ja vettä, kunnes he kuihtuivat pois. Kuihtuneet ruumiit heitettiin viidakkoon eläinten ruuaksi. Casementin vuodet ulkomailla olivat sekä fyysisesti että psyykkisesti rankkoja. Välillä häntä kiusasi malaria ja siihen kuuluva korkea kuume, välillä taas jatkuva ripuli tai satiaiset.

Rankkojen vuosien jälkeen Casement sai arvonimen sir ja ryhtyi taistelemaan Irlannin itsenäisyyden puolesta. Kaikki "isot miehet" eivät kuitenkaan pitäneet tästä ja Casement joutui tärmäyskurssille Britannian hallinnon kanssa ja hänet vangittiin vuonna 1916. Jo kirjan alussa lukijalle selviää, että Casement istuu vankilassa odottaen hirttopäiväänsä. Kirjassa saa rinnakkain seurata nykyhetkeä ja Casementin menneisyyttä, seikkoja jotka aiheuttivat vangitsemisen ja hänen kuolemanjälkeisen mustamaalaasimen. Kuolemansa jälkeen Casementin seksuaalisuudesta käytiin kiivasta väittelyä hänen päiväkirjamerkintöjensä sekä lääkärintarkastuksen vuoksi.

Keltin uni on historiallinen romaani Roger Casementin elämästä, vaikka en ennen kirjan aloittamista hoksannut, että Casement on todellinen henkilö. Vargas Llosan kieli on tuttua Tuhmasta tytöstä, sujuvaa, varsin helppoa mutta silti hienoa. Afrikan, Amerikan ja Euroopan kulttuuri 1900-luvun alussa oli myös mukavaa seurattavaa. Kirjassa oli minun makuuni hieman liikaa sitä politiikkaa ja henkilöitä (joilla oli vaikeita nimiä) oli vähän liikaa, jotta olisin ihan pysynyt kärryillä. Tykkäsin kirjassa siitä, että se vuorotellen kertoi nykyajasta (kun Casement istui vankilassa) sekä miehen menneisyydestä maailman eri kolkissa. Myös Casementin seksuaalispainotteiset päiväkirjamerkinnät olivat varsin mielenkiintoista luettavaa. Pisteet myös siitä, että Vargas Llosa oli kirjoittanut jälkisanat Casementin kuoleman jälkeisestä mustamaalaamisesta ja tämän homoseksuaalisuuden paljastumisesta. Homoseksuaalisuus tuli hyvin esille jo kirjassa, mutta tapa jolla se tuli julkiseksi oli epäselvää.

Ei siis sisällöltään ihan Tuhman tytön veroinen kirja, mutta Vargas Llosa nousee silti yhdeksi suosikkikirjailijakseni.


★★★

Naapurit / Inna Patrakova

Naapurit / Inna Patrakova

Venäjänkielinen alkuteos: Sosedi

Suomentaja: Eero Balk

Helsinki-kirjat, 2011. 190 sivua.

Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Mistä minulle? Pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Inna Patrakovan toinen romaani Naapurit pureutuu suomalaisten ja venäläisten välisiin eroihin hauskalla otteella. Antti ja Leena Leppänen viettävät kesälomaa mökillään Saimaan rannalla. Mökki on hiljainen ja rauhallinen kunnes heidän uudet mökkinaapurinsa saapuvat paikalle. Antin ja Leenan hämmästykseksi uudet naapurit ovat venäläinen pariskunta, keski-ikäinen Nikolai sekä tämän tuore, parikymppinen vaimo Lena. Lenalla on lisäksi mukanaan oma pieni vauvansa, minipossu nimeltä Boris, joka sekoittaa mökkinaapurien suhteita omilla puuhillaan.

Naapureilta puuttuu yhteinen kieli, joten kun ongelmia esimerkiksi roskien lajittelun kanssa ilmenee, täytyy ottaa muut keinot käyttöön. Avuksi kutsutaan välillä jopa Leppästen nuori tytär Kira joka vanhempiensa kiusaksi opiskelee venäjän kieltä Helsingissä. Naapurusten suhde muuttuukin lopulta kovasti kun Kira päättää matkustaa Venäjälle ystävättärensä kanssa...

Inna Patrakova kirjoittaa hauskasti ja pureutuu venäläisten ja suomalaisten välisiin suhteisiin huumorilla. Kirjan parasta antia olikin minusta "stereotyyppiset" kuvat sekä suomalaisista että venäläisistä, kirjassa kumpikin kulttuuri sisältää yhtä paljon outoja piirteitä ja kummallekin nauretaan yhtä paljon. Minua häiritsi hieman tapahtumissa sattuva hyppäys kohdassa, jossa kirjan koko juoni ikään kuin kääntyy päälaelleen. Leppästen tytär Kira mainitaan sivulauseessa kirjan alussa, mutta yhtäkkiä tytöllä onkin varsin iso rooli tapahtumien kulussa. Se oli odottamatonta, mutta jotenkin hieman päälleliimattu juttu.

Kirjan aihe on mielestäni ehdottoman tärkeä ja koska kirjailija itse on Venäjällä syntynyt, mutta nykyisin Suomessa asuva, uskon että hän tietää mistä kirjoittaa. Kaiken kaikkiaan kirja jää kuitenkin hieman pinnalliseksi eikä koskettanut minua sillä tavalla kuin jotkut kirjat tekevät. Välipalakirjaksi kuitenkin todella hauska piristys.


★★★

Myös anni.M ja Susa ovat lukeneet tämän kirjan.

Paluu / Turkka Hautala

Paluu / Turkka Hautala

Gummerus, 2011. 315 sivua.

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? omasta kirjahyllystä, alkuperä ei muistu mieleen?

Ihastuin kovasti Turkka Hautalan esikoisromaaniin Salo jonka luin aiemmin tänä vuonna joten en yllättynyt kun tykästyin kovasti myös tähän Hautalan toiseen romaaniin.

Hautalan toisen romaanin, Paluun, päähenkilönä on Väinö Linna joka opiskelee valokuvausta Helsingissä. Kesäloman koittaessa Väinö päättää lähteä tapaamaan isäänsä lapsuuden kotikaupunkiinsa. Isän ja Väinön välinen kirjeenvaihto harveni jossain vaiheessa ja viime aikoina kirjeitä ei ole tullut enää lainkaan. Väinön isä, Linnan Hessu, kavereiden kesken Hänkki, on naistenmies, alkoholista nauttiva ex-kustannuspomo. Päivänä, jolloin Väinö muutti Helsinkiin opiskelemaan oli isä niin kehnossa kunnossa edellisen yön juomaputken jäljiltä, että hän ei pystynyt hyvästelemään poikaansa.

Kun Väinö palaa kotikaupunkiinsa hän haluaa tietysti tavata isänsä mutta myös selvittää paljon ajatuksia ja muistoja lapsuudesta. Väinö tapaa tuttuja menneisyydestä ja lopulta myös isänsä. Paljon muistoja palaa mieleen ja Väinö kaipaa selityksiä epäselville muistoilleen. Miksi isän ja Väinön sisaren Eevan suhde yhtäkkiä muuttui niin oudoksi, miksi he lopettivat keskenään puhumisen? Miten ja miksi äiti oikeasti kuoli aivan liian aikaisin? Miksi isä, joka joskus oli kännissä hauska ja leikki Väinön kanssa aarteenmetsästystä yhtäkkiä muuttui kännissä pahaksi, ilkeäksi, vihaiseksi?

Turkka Hautala on kirjailijana taitava niin monella alueella, etten tiedä mistä aloittaisin kehumisen. Ensinnäkin henkilöhahmot ovat niin huolella kuvailtu, että he tulevat lukijaa todella lähelle. Kaikki henkilöt ovat todentuntuisia, ihmisiä oikeasta elämästä. Kirjassa ei mässäillä erityisillä tapahtumilla, vaan tapahtumat etenevät Väinön lapsuusmuistojen kautta, välillä piipahdetaan myös isän päiväkirjamerkinnöissä. Pidin kirjassa myös sen "suomalaisuudesta", siitä, kuinka Paluussa kuvaillaan tavallista suomalaista yhteiskuntaa penkeillä makaavine spurguineen ja sylkevine teineineen.

Vaikka Paluu kertoo rankoista ja surullisista aiheista -alkoholismista, kuolemasta, perheen rikkoutumisesta, salailusta ja rankasta kasvamisesta nuoresta ujosta pojasta itsenäiseksi mieheksi - on kirja minusta silti jollain tavalla kaunis ja toivoa antava. Hautalan kieli on kaunista ja sujuvaa ja kirjan tapahtumia, isän ja pojan suhdetta, kuvaillaan todentuntuisesti. Minua tämä kirja kosketti ja en voi kuin innolla odottaa Hautalan seuraavaa romaania ja toivoa, että mahdollisimman moni muukin lukisi tämän kirjan.


★★★★★-

Paluu on luettu myös seuraavissa blogeissa: P.S. Rakastan kirjoja, Kirsin kirjanurkka, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä, Lumiomena ja Juuri tällaista.

Ps! Kirjan kansi on minusta todella kaunis ja kirjaan sopiva:)