Ne jotka jäävät / Tua Harno

Ne jotka jäävät / Tua Harno

Otava, 2013. 269 sivua.

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? kustantajalta saatu arvostelukpl

Kiinnostuin Tua Harnon esikoisromaanista Ne jotka jäävät luettuani ison liudan kehuvia blogiarvioita kirjasta. Onneksi päätin lopulta itse lukea tämän, olen nimittäin todella vaikuttunut Harnon esikoisesta!

Kirjassa seurataan erään perheen tarinaa, monen sukupolven kautta. Nykyhetkessä Frida opiskelee Teatterikorkeakoulussa ja elää yhdessä miehensä Emilin kanssa, johon tutustui sattumalta eräänä iltana vuosia aiemmin. Fridan lisäksi oman tarinansa kertoo myös Fridan isä Raimo sekä Raimon isä Poju. Frida muistaa isänsä Leonard Cohenin näköisenä miehenä, isänä joka soitti tyttärelleen musiikkia ja käski kuuntelemaan sanoja tarkkaan. Sitten isä katosi, oman mielensä koukeroihin ja lopulta ihan kokonaan. Mikä rooli on Pojulla, Fridan isoisällä, joka aikoinaan vietti suuren osan elämästään Yhdysvalloissa eri naisten kainaloissa?

Ne jotka jäävät avaa Fridan suvun elämää pikkuhiljaa, pala palalta ja sukupolvi sukupolvelta. Minä viihdyin eniten juuri Fridan ja tämän isän tarinassa, kun taas Pojun naisseikkailut välillä kyllästyttivät. Fridaan pystyin myös tietenkin samaistumaan parhaiten, mutta koin myös Raimon kamppailun mielenterveysongelmien kanssa todella realistisesti ja kiinnostavasti kuvailluksi.

Harnon kielenkäyttö on niin taitavaa, kaunista, sujuvaa ja jotenkin valmista, että en osaa ajatella tätä esikoisromaaniksi. Kirja on hieno kokonaisuus, henkilöt kiinnostavia, kieli kaunista ja tarina mukaansavievä. Lisäksi pidin monista, pienistä yksityiskohdista joita kirjan sivuilla riitti. Vaikka alussa ajattelin että Leonard Cohenin musiikin rooli on "tungettu" kliseisesti tarinaan mukaan, koin kuitenkin jo aikaisessa vaiheessa että se ei häirinnyt minua, vaan lopulta tykkäsin tästä yksityiskohdasta todella paljon. Musiikki ja Cohenin kappaleet oli leivottu luonnolliseksi osaksi tarinaa, ja ne tukivat sitä hienosti. Myös muutamat tunnelmakuvailut etenkin Fridan ja Emilin suhteen alkuajoilta jäivät erityisesti mieleeni.

Olen ymmärtänyt että Harnon romaanin tapahtumat ovat osittain kirjailijan omasta elämästä. Tai ainakin osia Fridan elämästä täsmää myös Harnoon. Hän aloitti opiskelut oikiksessa, mutta siirtyi lopulta Teatterikorkeakouluun opiskelemaan. Pidin tästäkin yksityiskohdasta, ja uskon että tarinan todentuntuisuus voi myös johtua osittain tästä. Oli miten oli, koin kirjan tapahtumat suurimmaksi osaksi realistisiksi ja jäin lukemisen jälkeenkin miettimään etenkin Fridan elämää.

Kokonaisuutena Ne jotka jäävät oli kiinnostava, kaunis ja koskettava sukupolvitarina. Harno on kirjoittanut hienon, ehjän esikoisromaanin ja odotan innolla kirjailijan seuraavia teoksia!

★★★★

Yksitoista vastausta

Valkoinen kirahvi muisti minua Liebster Blog-tunnustuksella, ja esitti yksitoista kivaa kysymystä. Tässä vastaukseni niihin!

1. Millaisia oireita lukemattomuus saa sinussa aikaan?

- Lukeminen on minulle ennen kaikkea rentoutumistapa ja omasta arjesta hetkeksi irtautuminen, joten jos en pääse/ehdi lukemaan muutun varmastikin levottomammaksi. Koska luen usein ennen nukkumaanmenoa lukemattomuus saattaisi myös aiheuttaa ylikierroksilla käymistä iltaisin ilman rauhoittumisrituaaliani ;).

2. Missä tilanteessa et kykene lukemaan?

- Todella meluisassa tilanteessa. Muuten kykenen lukemaan aika hyvin, kaikissa tilanteissa. Tiettyihin elämäntilanteisiin ja -vaiheisiin sopii sitten paremmin jonkuntyyppinen kirja, mutta se onkin ihan toinen tarina.

3. Mikä on rakkain tämänhetkinen lukupaikkasi?

- Aurinkoinen parvekkeeni!

4. Missä paikassa haluaisit lukea, jos saisit valita?

- Junassa jossain päin Eurooppaa.

5. Mikä sana kuvaa sinua lukijana parhaiten?

- Öhmm. Monipuolinen?

6. Mikä sana kuvaa kirjahyllyäsi parhaiten?

- Kirjava.

7. Jos olisit kirja, mikä kirja olisit?

- Olisin jonkinlainen värikäs, koskettava ja runsas sukupolvitarina. Tiiliskiviromaani joka kertoo esim. yhden suvun tarinan, tyyliin Paluu Rivertoniin.

8. Jos kirjoittaisit kirjan, mikä olisi kirjan aihe?

- Kirja olisi kyllä jonkinlainen runsas suku-/perhetarina ja sijoittuisi varmasti 1800-luvulle tai sota-aikaan.

9. Missä, mitä ja miten luit viimeksi?

- Kaunokirjaa luin viimeksi eilen illalla omassa sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Luin muutaman tarinan Italo Calvinon kirjasta Kenraali kirjastossa ja parikymmentä sivua Elif Shafakin Kunniaa. Tenttikirjaa luin viimeksi aamupäivällä koulun kirjastossa.

10. Mikä on kirjoihin tai lukemiseen liittyvä paheesi?

- Luen enemmän kaunokirjoja aina kun minulla on tentti tulossa ja pitäisi lukea tenttikirjoja. :D

11. Mistä kirjoihin tai lukemiseen liittyvästä asiasta et suostuisi luopumaan?

- Lukemisesta ylipäänsä!

Aurinkoista viikon jatkoa ♥.

Elena / Joel Haahtela

Elena / Joel Haahtela

Otava, 2003. 126 sivua.

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? huuto.net-ostos

Kaipasin tenttikiireiden keskelle jotakin helppoa ja taatusti laadukasta luettavaa, joten päätin tarttua uusimpaan huuto.net-ostokseeni heti sen tipahdettua postiluukusta. Joel Haahtelan Elena oli ilmestyessään 2003 Finlandia-palkintoehdokkaana ja voin kyllä sanoa, että ihan syystä.

Elenan alkupuoli ei ehkä vakuuttanut minua yhtä paljon kuin aiemmin lukemani Haahtelan kirjat, vaikka tempauduinkin kirjan kertojan mukaan. Kertojana toimiva mies on jo kuukausien ajan ajatellut vain yhtä naista. Salaperäistä, tummahiuksista ja kalpeaihoista naista, jonka mies sattumalta näki puistossa. Mies saa sattumuksien kautta selville naisen nimen. Hän on Elena, jostakin syystä miehelle pakkomielle jota tämä seuraa kesäksi saareen jossa nainen työskentelee. Kun syksy taas koittaa, mies ymmärtää vihdoin miksi nainen on hänelle niin tärkeä.

Elena on ensivaikutelmaltaan varsin tavanomaisen tuntuinen tarina. Koko kirjan kruunu on kuitenkin mahtavasti rakennettu kirjan loppu, joka nosti tähtimäärää minun mielessäni ainakin yhdellä kokonaisella. Muuten Elena on taattua Haahtelaa; salaperäistä tunnelmaa, kiinnostavalla tavalla hieman etäiseksi jääviä henkilöitä sekä sujuvaa ja kaunista kielenkäyttöä. Elena on tunnelmaltaan haikeankaunis ja hieman surullinen, mieleenpainuvan koskettava.

Pidin Elenasta lopulta paljon, vaikka en alussa ihan myyty ollutkaan. Kirjan loppuratkaisu oli minulle kuitenkin niin yllättävä, hieno ja koskettava, että tästä lukukokemuksesta jäi todella positiivinen fiilis. Vietin siis jälleen Haahtelan seurassa muutaman onnistuneen hetken!

★★★★+

Lang / Kjell Westö

Lang / Kjell Westö

Otava, 2003. 253 sivua.

Alkuteos: Lang, 2002. 

Suomentanut: Katriina Savolainen

Kannen suunnittelu: Jaakko Ollikainen

Mistä minulle? ystävältä saatu kirpparilöytö 

Kuukauden lukupiirikirjamme oli yhden lempikirjailijani vanhempaa tuotantoa, nimittäin mahtavan Kjell Westön Lang. Olen lukenut Westöltä muun muassa aivan upean Helsinki-trilogian, ja herra Westö taitaa olla ihan suurin kirjailijasuosikkini. Oli siis todella mukavaa tarttua myös miehen muihin kirjoihin!

Kirjan päähenkilö on Christian Lang, suosittu tv-juontaja ja kirjailija joka on vähän aikaa sitten eronnut toisesta vaimostaan. Eräänä päivänä hän tapaa pizzeriassa salaperäisen Saritan, rakastuu naiseen (tai kehittää naisesta pakkomielteen...) ja löytää itsensä pian useammin Saritan asunnosta kuin omasta kodistaan. Christian ja Sarita aloittavat tiiviin suhteen, ja pian Christian on lähes muuttanut Saritan ja tämän pojan Miron luokse. Kuvioita sotkee kuitenkin Miron isä, Saritan ex-mies Marko, joka aiheuttaa Langissa mustasukkaisuutta ja vihaa. Marko tupsahtaa Saritan luokse milloin tahtoo, ja alkaa pian sotkeutua toden teolla Langin ja Saritan suhteeseen. Eräänä marraskuisena yönä kirjan kertojana toimiva kirjailija Konrad Wendell kuulee puhelimessa lapsuudenystävänsä Langin hätääntyneen äänen. Jotakin kauheaa on tapahtunut, eikä Lang tiedä mitä tehdä.

Lang on hieman erilaista Westötä kuin mihin olen tottunut. Kaunis ja ihastuttava Helsinki-kuvaus on läsnä tässäkin kirjassa, ja vaikka en mikään suuri Helsinki-fani olekaan, olen Westön kirjojen kautta melkein ihastunut pääkaupunkiimme. Westö on luonut kirjaansa kiinnostavat hahmot. Päähenkilö Lang on sympaattinen henkilö, ja hänelle tahtoo hyvää vaikka välillä tekisikin mieli hieman ravistella miestä. Miksi hän päätti sulkea silmänsä kaikelta, vaikka merkkejä tulevasta ja menneistä tapahtumista oli ilmassa jatkuvasti? Sarita ja Marko vuorostaan olivat kumpikin varsin ärsyttäviä henkilöitä. Marko oli käytöksensä perusteella niin häiriintynyt, että olisin halunnut raahata hänet hoitoon. Sarita taas oli "akkamaisuudessaan" todella ärsyttävä, mutta toi luonteellaan hänen ja Langin väliseen suhteeseen lisää mielenkiintoa. Sarita oli henkilönä toki kiehtova, joten ymmärsin Langin viehtymyksen erikoiseen naiseen. Kirjan kertojana toimiva Konrad Wendell jäi henkilöistä ehkä etäisimmäksi, mutta ei huonolla tavalla. Pidin ratkaisusta jättää tarinankertoja hieman sivuosaan, hieman salaperäiseksi sivustakatsojaksi.

Vaikka Lang ei tapahtumien osalta ole erityisen ennalta-arvaamaton, pidin silti juonesta ja hieman arvoituksellisesta lopusta. Arvasin suuren osan tapahtumien kulusta jo aika varhaisessa vaiheessa, mutta toki niitä vinkkejä tapahtuneesta tulikin aika paljon heti kirjan alusta lähtien. Kirjan kieli on varsin sujuvaa, mutta muutamassa kohdassa koin sanavalinnat hieman tönköiksi ja muutamat painovirheet osuivat silmään. Harmittelin hieman jälkeenpäin, etten lukenut kirjaa alkuperäiskielellään ruotsiksi...

Ennalta-arvattavuudesta, muutamasta ärsyttävästä henkilöstä ja hiukan kuluneesta aiheesta huolimatta nautin Langin lukemisesta. Tämä(kään) ei ole hyvän mielen kirja, mutta miljöökuvaukseltaan ja tunnelmaltaan taattua Westötä. Lukupiirikirjana tästä ei syntynyt erityisen paljon keskustelua, sillä olimme kaikki pitkälti samoilla linjoilla kirjan suhteen. Kiva tämä oli silti lukea, ja nyt odotan tohkeissani Westön syksyllä ilmestyvää uutuutta, jonka aion lukea ehdottomasti ruotsiksi.

★★★★-

Jeninin aamut / Susan Abulhawa

Jeninin aamut / Susan Abulhawa

Like, 2011. 340 sivua.

Alkuteos: Mornings in Jenin, 2010.

Suomentanut: Pauliina Klemola

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Susan Abulhawan romaani Jeninin aamut on lojuillut lukupinossani jo kauan. Kirjaa on kovasti kehuttu, rankasta aiheestaan huolimatta.

Abulhawa vie lukijan Palestiinaan, sodan keskelle jossa hänen omat vanhempansa olivat kuuden päivän sodan pakolaisia. Jeninin aamuissa seurataan kuitenkin Al-Hijan suvun tarinaa. Yksi keskeinen henkilö on Amal, joka oikeastaan syntyy sodan keskelle. Hän menettää sodalle molemmat vanhempansa ja veljensä, ja päätyy itse lopulta Yhdysvaltoihin asumaan. Oma tarinansa kerrottavanaan on myös Amalin veljillä Ismaelilla ja Davidilla. Suvun tarinat ovat surullisia, traagisia ja kauheita. Kosto ja anteeksianto nousee omaan, suureen rooliinsa, menneisyys ja nykyhetki kohtaavat ja johtavat usein kamaliin kohtaloihin.

Jeninin aamut on tarinaltaan kauhea kirja. Olen nyt lukenut kaksi sota-aiheista kirjaa putkeen, ja nyt tuntuu siltä että sodan kauheudet riittävät hetkeksi. Hyvää mieltä tästä kirjasta ei siis tullut, mutta kamaluudessaan kirjan aihepiiri oli kuitenkin todella kiinnostava ja opettavainen. Kirjan tapahtumat herättivät paljon tunteita, eniten vihaa, surua ja inhoa julmuuksien vuoksi, mutta paikoitellen myös iloa ja onnen tunteita kirjan henkilöiden kautta.

Abulhawa kirjoittaa varsin sujuvasti, vaikka välillä teksti hieman tökkikin. En osaa tuota tökkimistä sen kummemmin kuvailla, mutta välillä tuntui siltä, että teksti oli kerronnan sijaan eri tapahtumien peräkkäin latelua. Toisaalta taas pidin kohdista, joissa kuvailtiin henkilöiden elämää ja etenkin kirjan kertojaan, Amaliin, ihastuin kovasti. Jeninin aamut on todentuntuinen ja rehellisen oloinen kuvaus Palestiinan kauheuksista, välillä tuntui että kamaluutta oli tungettu kirjaan liikaakin ja tapahtumista sai luonnollisestikin varsin yksipuolisen kuvan.

Vaikka en ihan kaikesta tässä kirjassa pitänytkään olen iloinen että luin tämän. Lukukokemus oli ahdistava, tunteita ja paljon ajatuksia herättävä. Maailmani avartui kuitenkin taas hieman enemmän ja ahdistavuudestaan huolimatta luin kirjaa mielelläni. Jeninin aamut oli jotenkin niin ristirritainen ja ravisuttava lukukokemus, että minun on vaikea pukea ajatuksiani kirjasta tämän tarkemmin sanoiksi.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Palestiina

★★★+

Arvonnan voittajat!

Nyt on aika julistaa 3-vuotis blogisynttäreiden johdosta järjestämäni arvonnan voittajat! Kommentteja ja osallistumisia tuli ilahduttavan paljon, ja huomaan taas kuinka iloinen olen jokaisesta blogini lukijasta, jokaisesta jätetystä kommentista. Kiitos! ♥

Nyt niihin voittajiin...

Ensimmäiseksi voittajaksi Random.org arpoi Annika K:n, joka siis saa ensimmäisenä valita palkintolistalta kaksi kirjaa! Onnea :).

Toinen kahden kirjan voittaja on Random.org:in mukaan Taika, joka saa valita Annikan jälkeen listalta kaksi kirjaa palkinnoksi.

Kolmas voittaja on Milja joka saa Annikan ja Taikan jälkeen valita palkinnoksi yhden kirjan!

Voittajille hurjasti onnea ja kaikille osallistujille vielä suuri kiitos! Laittakaapa voittajat sähköpostia minulle (luettuablogi(at)hotmail.fi) ja ilmoitelkaa mitä kirjoja laitan postiin ja mihin osoitteeseen. Taika ja Milja voivat vaikka laittaa muutaman varatoiveen, jos omat ykkösvaihtoehdot ehtii mennä Annikalle ;).

Ihanaa sunnuntaita kaikille, palailen kirjajutun kanssa ehkä jo tänä iltana!:)

Ei-kirjallisia fiiliksiä eiliseltä, kun juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin ;).

Kuudes mies / John Boyne

Kuudes mies / John Boyne

Bazar, 2013. 334 sivua.

Alkuteos: The Absolutist, 2011.

Suomentanut: Laura Beck

Kannen suunnittelu: Satu Kontinen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

John Boyne on vasta yhden luetun kirjan perusteella minulle tärkeä kirjailija. Rakastuin koskettavaan Poika raidallisesa pyjamassa-romaaniin, ja olen sen jälkeen keräillyt hyllyyni Boynen muita suomennoksia. Ainuttakaan en ole kuitenkaan ehtinyt vielä lukea, kunnes sain mahdollisuuden lukea tuoreen Kuudes mies -suomennoksen heti sen ilmestyessä.

Kirjan minäkertojana toimii Tristan Sadler, ensimmäisessä maailmansodassa Iso-Britanniaa palvellut nuori mies. Hän tutustui sodassa Williin, ja on nyt sodan loputtua lähtenyt Willin kotiseudulle Norwichiin tapaamaan Willin Marian-sisarta. Tristan ja Will taistelivat sodassa rinnakkain, nukkuivat viereisissä sängyissä ja ystävystyivät. Will teki lopulta kuitenkin oman päätöksensä, ja julistautui aseistakieltäytyjäksi. Oman ratkaisunsa teki lopulta myös Tristan, joka nyt sodan loputtua haluaa paitsi palauttaa kasan kirjeitä Willin siskolle, myös itse kohdata menneisyyden tapahtumat, omat epätoivon ja tuskan täyttämät ajanjaksot ja syyt siihen, miksi hänestä tuli kuudes mies.

Kuudes mies on koskettava, ravisuttava tarina. Se on tarina kahden nuoren miehen ystävyydestä, seksuaalisesta identiteetistä, ratkaisuista ja niiden seurauksista. Minä rakastin kertojaääntä, ihastuin Tristaniin henkilönä, hyvine ja huonoine puolineen. Pidin myös todella paljon Tristanin ja Willin suhteen kuvailusta, se oli todentuntuinen ja rosoisuudessaan koskettava. Romaanin tarina etenee sopivaan tahtiin, ja lukijalle annetaan matkan varrella mukavasti vinkkejä tulevasta, mutta mitään ei kuitenkaan paljasteta suoraan liian aikaisin.

Boyne kirjoittaa sujuvasti ja suomentaja on tehnyt tarkkaa työtä. Välillä koin että Tristanin ja Marianin välillä käydyt dialogit olivat hieman epätodellisen tuntuisia ja tönkköjä, mutta muuten tarina on äärimmäisen kauniisti kirjoitettu. Vaikka jo varsin aikaisesta vaiheesta on selvää, että tämä ei ole onnellinen tai hilpeä tarina, kirjaa lukee silti mielellään. Minä en pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni, vaan uppouduin tarinan vietäväksi täysin.

Jostain syystä tykästyn usein sota-aiheisiin kirjoihin, rankoista tapahtumista ja kohtaloista huolimatta. Niin myös tähän. Kuudes mies on mieleenpainuva, kauniinhaikea, traaginen tarina. Minä palaan usein vieläkin Tristanin kokemuksiin, vaikka olen jo lukenut muita kirjoja tämän jälkeen. Minulle tähän hetkeen ravisuttava, ajatuksia herättävä ja koskettava lukukokemus. Suosittelen!

★★★★★