Finlandia-ehdokkaat 2013

Tämän vuoden ehdokkaat Finlandia-palkinnon saajaksi on juuri julkistettu! Ehdolla ovat:

*Kjell Westö: Hägring 38 (Schildts & Söderströms)
*Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (Teos)
*Leena Krohn: Hotel Sapiens (Teos)
*Asko Sahlberg: Herodes (WSOY)
*Hannu Raittila: Terminaali (Siltala)
*JP Koskinen: Ystäväni Rasputin (WSOY)

Minä olen lukenut ehdokkaista jopa kaksi, Westön ja Pelon. Oma voittajasuosikkini näistä on, yllätysyllätys, Westö vaikka Pelonkin kirjasta pidin paljon. Ehdokkaista nuo muut eivät oikeastaan hirveästi kiinnosta minua, mutta Raittilan ja Krohnin voisin ajatella lukevani jossain vaiheessa. Ja no, sen voittajan luen joka tapauksessa, mutta tietenkin toivon sen olevan jo luettu ;).

Tässä linkit arvioihini luetuista ehdokkaistani:

Hägring 38
Jokapäiväinen elämämme


Nyt odottelemaan joulukuun kolmatta päivää, kun voittaja julkistetaan. Voittajan valitsee Helsingin kaupunginteatterin pitkäaikainen johtaja Asko Sarkola.

Taivaanvartijat / Hannu Väisänen

Taivaanvartijat / Hannu Väisänen

Otava, 2013.284 sivua.

Kannen suunnittelu: Anna Lehtonen

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Hannu Väisänen on ollut minulle aika tuntematon kirjailija, ennen kuin törmäsin kirjastoreissulla hänen uutuusteokseensa Taivaanvartijat. Otin kirjan kotiin luettavaksi, koska muistinlukeneeni muutaman kehuvan blogiarvion tästä. Ei Väisänen ehkä ihan suosikkikirjailijakseni tällä noussut, mutta hieno kotimainen uusi tuttavauus kuitenkin!

Kirjan päähenkilö on Antero, joka on juuri valmistunut Kuvataideakatemiasta. Hän saa työtehtäväkseen maalata kotikaupunkinsa uuteen kirkkoon kuuden metrin mittaisen alttaritaulun, ja kiiruhtaa iso kasa luonnoksia mukanaan ensimmäiseen kokoukseen kirkkoherran, seurakunnan talousjohtajan ja asessorin, taivaanvartijoiden, kanssa. He huokailevat ja ihmettelevät nykytaidetta ja sen outouksia, eivätkä ole alttaritaulusuunnitelmasta aivan yhtä innostuneita kuin Antero. Alttaritaulutyön jatkuessa Antero huomaa kamppailevansa nuoren taiteilijan kunnianhimon ja pienen pohjoissuomalaisen seurakunnan vanhanaikaisten ja ahtaiden normien kanssa.

Taivaanvartijat on kielellisesti kaunis kirja. Teksti on paikoin aivan runollista, sitä halusi pysähtyä ihailemaan ja maistelemaan. Mutta toisaalta taas juurikin tekstin osittainen vaikeus teki koko kirjasta minulle haastavan. Luin tätä kauan, mutta toki myönnän että stressaava syksyni ei ehkä ollut kirjalle ihan otollisinta lukuaikaa. Nyt kaipaisin helpompia, mukaansatempaavia kirjoja. Nyt minulle tuli tunne että olin tälle kirjalle liian tyhmä. Putosin monta kertaa kärryiltä, en tiennyt mentiinkö nykyajassa vai Anteron muistelmissa ja välillä minun oli vaikea tietää, mistä puhuttiin.

Suosikkikohtiani kirjassa oli ehdottomasti ne, kun Antero nuorukaisena oli Ruotsissa taidenäyttelyssä ja vietti aikaa näyttelyssä tapaamansa vanhan Greta-rouvan kanssa. Greta oli hahmona hurmaava ja kiinnostava,  Tukholman pikkukadut ja tunnelma tuli lähelle, kuten myös kahden taiteilijasielun mielenkiintoinen suhde. Koko kirjan tunnelma on jollakin tavalla harras, hidas, kaunis ja jotenkin kirkkomainen (?).

Vaikka en täysin Taivaanvartijoihin rakastunut, pidin kirjasta ja sen tunnelmasta. Kieli on kaunista, jopa upeaa, mutta tämä kirja ei osunut minun kohdalleni parhaimpana hetkenä. En pystynyt oikein rauhoittumaan tämän kirjan kanssa niin kuin se olisi vaatinut, ja siksi lukukokemus ei ollut aivan niin hieno kuin olin odottanut. Aion jatkossa kuitenkin tutustua Väisäsen muihinkin kirjoihin!

★★★

Pionin rakkaus / Lisa See

Pionin rakkaus / Lisa See

WSOY, 2009. 404 sivua.

Alkuteos: Peony in love, 2007.

Suomentanut: Hanna Tarkka

Kannen suunnittelu: Anna Makkonen

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Lisa Seen Pionin rakkaus valikoitui kuukauden kirjaksemme lukupiirissä muutaman mutkan kautta. Olen aiemmin lukenut Seeltä Shanghain tytöt josta pidin aika paljon, joten tartuin mielelläni tähänkin kirjaan. Huomasin kuitenkin jo aika varhaisesa vaiheessa, että Pionin rakkaus ei oikein ollut minun pala kakkuani.

Pioni on 16-vuotias kun hänen kotonaan esitetään Pionipaviljonki-ooppera. Pioni on siitä innoissaan ja ihastuu oopperaan kovasti. Oopperaesityksen aikana hän tapaa sattumalta kotinsa puutarhassa komean nuoren miehen, joka salpaa hänen hengityksensä, ja saa muuttaa hänen elämänsä. Pioni ei voi enää ajatellakaan muuta kuin tätä nuorta miestä. Nuori tyttö on kuitenkin jo luvattu vaimoksi miehelle, jota ei ole koskaan tavannut. Pioni kärsii lemmensairaudesta, lukee Pionipaviljonkia kirjamuodossa ja lopulta riutuu kuoliaaksi rakkaudentuskissaan. Mutta itse tarina alkaa oikeastaan vasta Pionin kuolemasta. Lukija pääsee seuraamaan minkälaista on kuoleman jälkeinen elämä kiinalaisten muinaisuskomusten mukaan.

Pionin rakkaus on aiheeltaan ihan kiinnostava. Tapahtumat pohjautuvat tositarinaan ja asettuvat 1600-luvulle. Muinaistavat ja -uskomukset ovat kiinnostavia, ja kiinalainen kulttuuri on jo kauan kiinnostanut minua kovasti. Pidin myös siitä, että kirjan tapahtumissa suuressa roolissa oli oikea ooppera, vaikka en Pionipaviljongista ennen ole kuullutkaan.

Sitten tulee se mutta:

Kirjan alussa minulla oli vaikea päästä vauhtiin. Tarina ei jostain syystä vienyt mukanaan, henkilöt jäivät etäisiksi ja kirjan lukeminen eteni todella hitaasti. Kirjan keskivaiheilla pääsin tarinan imuun hieman paremmin, mutta kaipasin silti enemmän tapahtumia ja tiiviimpää tempoa. Nyt tuntui siltä, että tarinaa oli turhaan venytetty liian pitkäksi. Henkilöt jäivät koko kirjan läpi valitettavan etäisiksi. Päähenkilö Pioni ei vain onnistunut herättämään minussa oikeastaan mitään tunteita, vaan jätti tekoineen ja ajatuksineen minut täysin kylmäksi. En tiedä johtuiko se siitä, etten osannut kirjan alussa asettua 16-vuotiaan tytön ajatusmaailmaan tai että kuoleman jälkeiset tapahtumat ja haamuilujutut tuntuivat minulle liian epätodellisilta ja oudoilta.

Kirjan kieli oli myös tönkönlaista, onko sitten kyse huonosta suomennoksesta vai jo alkuperäisteoksen tönköstä kielestä - sitä en osaa sanoa. Kokonaisuutena Pionin rakkaus oli pettymys. En oikein saanut tästä otetta, henkilöt tai tarina sinänsä ei oikein herättänyt minussa tunteita mihinkään suuntaan. Vaikka tarinassa kuvailtiin kauheuksia, joita esimerkiksi Pionin äidille oli elämän aikana sattunut, ne eivät kuitenkaan koskettaneet. En tiedä johtuiko tuo tönköstä kerronnasta vai mistä, mutta tunne jäi puuttumaan koko kirjasta. Yleisestikin tarina jäi pinnalliseksi, tässä oli monia kiinnostavia aiheita kuten vallankumous, tyttöjen ja naisten asema 1600-luvun Kiinassa jne. mutta koska aiheita oli niin paljon jäi kaikista hieman pintaraapaistu fiilis.

Pionin rakkaus ei siis ollut minun kirjani, ja lukupiirissäkään tämä ei ollut mikään menestys. Anni ja Katri ovatkin jo kirjoittaneet omia ajatuksiaan tästä.

★★+

Maaninkavaara / Miika Nousiainen

Maaninkavaara / Miika Nousiainen

Otava, 2009. 351 sivua.

Kannen suunnittelu: Markus Pyörälä

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Miika Nousiaisen romaani Maaninkavaara kuului oman kirjahyllyn lukuhaasteeseeni. Kirja oli sopivan kepeä ja hauska luettavaksi kesken kiireisimmän opiskelusyksyn. Nousiainen on yksi kotimaisia suosikkikirjailijoitani, ja tämän kirjan aihe, urheiluhulluus ja etunenässä juokseminen, tuntui omalta ja kiinnostavalta.

Martti Huttusen elämäntavoite on palauttaa Suomen kestävyysjuoksu maailmankartalle. Hän toimii lahjakkaan Jarkko-poikansa juoksuvalmentajana, mutta Jarkon yhtäkkinen katoaminen jättää isän vaille elämäntarkoitusta. Isän masentuneen mielen huomaa myös Jarkon nuorempi sisko Heidi, joka päättää piristää isäänsä ryhtymällä juoksijaksi. Heidin suunnitelma on juosta isänsä ylös masennuksesta, ja kun tällä on parempi olla, Heidi jättää juoksemisen ja palaa takaisin normaaliin elämäänsä. Tuohan on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty sillä pian Heidi käy koulua painoliivit yllään, nukkuu yön magneettihökötyksessä juoksijoiden kuvia seinällään. Ja tietenkin Heidi juoksee- ja juoksee- ja juoksee. Säässä kuin säässä. Martin valmennusmenetelmät saavat yhä absurdimpia käänteitä, ja pian koko Huttusten perhettä ohjaa isän pakkomielle.

Olen urheiluhullu ja harrastan itsekin juoksemista. Olen yleisurheillut nuorempana yli kymmenen vuotta, ja isäni on ollut kilpajuoksija nuoruudessaan. Isäni on myös toiminut minun valmentajanani, joten Maaninkavaarassa oli monta tuttua elementtiä. Oma isäni ei kuitenkaan ole ihan yhtä maaninen urheilun ja menestyksen suhteen kuin Martti Huttunen. Onneksi. Maaninkavaara oli minulle siis aiheiltaan kiinnostava, ja kirjan alussa luin mielelläni juoksemisesta ja jopa Martin juoksuhistoriallisista luennoista joita hän vastahakoiselle tyttärelleen piti. Myös Heidin harjoittelua oli kiinnostavaa seurata kirjan alussa, mutta harjoitteluhan muuttui nopeasti aika yliammutuksi.

Varsin nopeasti tulee selväksi, että Nousiainen on lisännyt tapahtumiin hurjasti aburdiutta ja yksinkertaisesti päättänyt ampua kirjallaan kunnolla yli. Jostain syystä en ollut ihan valmistautunut tähän, joten yllätyin hieman kun ensimmäiset vinkit tähän suuntaan ilmestyivät. Totuin kuitenkin tyyliin nopeasti ja huomasin naureskelevani kirjalle ääneen.

Vaikka Martin juoksuhulluus on (toivottavasti) hurjasti yliammuttua, kuvailee se samalla kuitekin jollain tavalla suomalaista urheilukulttuuria ja sellaista faniutta, jota voin tunnistaa esim. isäni sukupolvessa. Välillä Martin pakkomielle huvittaa, mutta välillä myös ärsyttää kovasti. Minua ärsytti se, että hän hullussa juoksuhuumassaan unohti Heidin muut tarpeet, ja sen, että teini-ikäinen tyttö ehkä haluaa elämältä muutakin kuin veren maku suussa -juostuja intervallivetoja urheilukentällä, tai lumihangessa tarpomista pakkassäässä. Toisaalta taas Heidin ja Sirkka-äidin saamattomuuskin ärsytti. Miksi he eivät vain yksinkertaisesti sanoneet juoksulle ja Martin pakkomielteelle aikaisemmin ei, kun koko perhe ihan selvästi kärsi.

Maaninkavaara herätti siis minussa tunteita laidasta laitaan, ja sehän on jo tunnetusti minulle usein hyvän kirjan merkki. Tässä kirjassa oli myös kiinnostava aihe, ja itse varsin urheiluhulluna oli kiinnostavaa lukea tämä kirja. Urheilu on mahtavaa, kunhan se pysyy järkevissä mittasuhteissa. Martin innostunut suhtautuminen juoksuun ja juoksijoihin ei ehkä ollut tervelliistä, mutta mikä pakkomielle nyt on...

Nousiainen kirjoittaa hauskasti ja sujuvasti. Henkilöt tulevat eläviksi absurdeista piirteistään huolimatta. Pidin myös tavasta jolla Nousiainen onnistui sekoittamaan yliammuttuun tarinaan aika perinteistä suomalaista perhe-elämää. Kokonaisuutena pidin siis Maaninkavaarasta varsin paljon, vaikka paikoitellen pelkäsin tarinan menevän jo liiankin yli...

★★★★-

Kotiinpalaajat / Chimamanda Ngozi Adichie

Kotiinpalaajat / Chimamanda Ngozi Adichie

Otavan kirjasto, 2013. 522 sivua.

Alkuteos: Americanah, 2013.

Suomentanut: Hanna Tarkka

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Lähdin mukaan Valkoisen kirahvin luotsaamaan sinikeltainen syksy -lukuhaasteeseen. Luimme ensimmäiseksi yhdessä Chimamanda Ngozi Adichien kirjoittaman, tänä syksynä suomennetun romaanin Kotiinpalaajat. Luimme osan kirjasta ja keskustelimme sähköpostitse muiden lukupiiriläisten kanssa tästä. Viikonloppuna pidimme kirjasta viimeisen keskusteun, ja nyt julkaisemme kaikki arviomme siitä samaan aikaan. Muiden lukijoiden arviot ilmestyvät nyt samaan aikaan seuraavissa blogeissa: Valkoinen kirahvi, Hanna ja Mai.

Ifemelu ja Obinze rakastuvat teini-ikäisinä Nigeriassa, mutta elämä vie heidät erilleen. Ifemelu päätyy Amerikkaan ja Obinze vuorostaan Lontoon kautta takaisin kotimaahan Nigeriaan. Ifemelu rakentaa uuden elämänsä Yhdysvaltoihin. Hän opiskelee, saa lopulta työpaikan ja uusia ystäviä, tapailee miehiä ja on muutamassa pidemmässä suhteessakin. Alku uudessa maassa on kuitenkin todella rankka, ja ennen asioiden järjestymistä Ifemelu kokee elämän rankkuuden ja paljon vastoinkäymisiä. Nigerian ja Yhdysvaltojen väliset kulttuurierot tuottavat vaikeuksia, ja nuoren mustan naisen on vaikea löytää töitä, aitoja ystäviä tai saada esimerkiksi kampaamossa arvoistaan kohtelua. Kaikki kuitenkin järjestyy pikkuhiljaa, niin työ, ystävät kuin hiusasiatkin. Ifemelu alkaa kirjoittaa blogia mustien elämästä Yhdysvalloissa, hän kirjoittaa rotukysymyksistä ja nousee blogiteksteillään suureen suosioon. Mutta jokin häntä kaivertaa, ja lopulta hän päättää palata kotimaahansa Nigeriaan.

Pidin Kotiinpalaajissa monesta asiasta. Pidin Ifemelusta henkilönä, hän tuli nopeasti läheiseksi ja vaikka hän oli vahva persoona, hänellä oli vahvoja mielipiteitä ja ajatuksia, toivoin hänelle hyvää. Kirjan alkuosat jossa Ifemelu muisteli nuoruuttaan Nigeriassa, olivat suosikkiosiani, ja Ifemelun ja Obinzen teinisuhde oli ihanan ällösöpö. Pidin kovasti myös kirjan rakenteesta, menneisyyden ja nykyisyyden sekoittamisesta. Ifemelun hiusongelmat saivat varsin ison ja merkittävän roolin kirjassa, mutta minusta hänen hiuspulmansa osoitti jotenkin yksinkertaisella ja arkisen symbolisella tavalla niitä suuria kulttuurieroja joita Nigerian ja Yhdysvaltojen välillä oli ja on edelleenkin.

Tavallisen tekstin joukossa oli välillä Ifemelun blogitekstejä, jotka koin hieman raskaiksi ja liian tietokirjamaisiksi. Pidin toki siitä, että kirjaan oli lisätty ajankohtaisia rotukysymyksiä Ifemelun blogitekstien muodossa, mutta jotenkin ne olivat hieman tylsiä. Teksti ja suomennos olivat muuten kaikin puolin sujuvia!

Ifemelun elämää Yhdysvalloissa oli kiinnostavaa seurata, mutta Obinzen elämä jäi auttamatta toissijaiseksi. Siksi pidinkin kovasti Obinzen Lontoo-osasta, joka kirjan keskivaiheilla oli. Loppua kohden Obinze tuli taas tarinaan mukaan, mutta kirjan loppuratkaisuun olin silti hieman pettynyt. Jotenkin loppu oli kirjan aiempaan monimutkaisuuteen ja Ifemelun ja Obinzen vaikeisiin kokemuksiin nähden liian yksinkertainen ja helppo.

Huomasin kirjaa lukiessani ajattelevani että kirjailija kertoo itsestään. Ifemelu oli jatkuvasti mielessäni Chimamanda Ngozi Adichie itse. Oletan että kirjailija ottaa kirjoihinsa omia kokemuksiaan ja asioita joita on ystäviltään ja tuttaviltaan kuullut, mutta en tiedä miksi tämä kirja vaikutti niin vahvasti omakohtaiselta kirjailijan suunnalta. Ehkä se oli vain minun päässäni, vaikka keskustelimmekin tästä sähköpostitse lukupiirissä ja muillakin taisi lukiessa olla samanlaisia ajatuksia.

Olen lukenut Adichielta aiemmin kirjat Puolikas keltaista aurinkoa sekä Huominen on liian kaukana ja olen pitänyt kaikista kolmesta nyt todella paljon. Adichie kirjoittaa hienosti ja koskettavasti. Hänen henkilönsä ovat vahvoja ja kiinnostavia ja kulttuurierot, rotukysymykset ja ihmisten väliset tasa-arvokysymykset ovat vahvasti läsnä. Adichie taitaa olla tällä hetkellä yksi suosikkikirjailijoitani, ja toivon että ehdin lukemaan Purppuranpunaisen hibiskuksenkin vielä tämän vuoden puolella.

Kotiinpalaajat oli kokonaisuutena hieno, mukaansatempaava, koskettava ja mieleenpainuva lukukokemus. Olen palannut tähän kirjaan ja etenkin Ifemelun kokemuksiin alkuaikoina Amerikassa ajatuksissani jo monta kertaa lukemisen jälkeen. Tämä oli siis rankka kirja, joka herätti minussa lukijana ajatuksia ja kysymyksiä, mutta joka etenkin jäi hyvin mieleeni!

★★★★

Takiainen / Daniel Glattauer

Takiainen / Daniel Glattauer

Atena, 2013. 268 sivua.

Alkuteos: Ewig Dein, 2012.

Suomentanut: Raija Nylander

Kannen suunnittelu: Ville Lähteenmäki

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Heippa pitkästä aikaa! Tämä syksy on viimeinen opiskelusyksyni, ja siksi erittäin kiireinen. Olen kyllä ehtinyt lukemaan muutamia kaunokirjoja, mutta niistä kirjoittaminen tänne blogiin asti ei ole mahtunut aikatauluuni. Tänään otin kuitenkin vapaaillan opiskelutöistä ja päätin aktivoitua taas täälläkin. Alkuun muutama sananen Daniel Glattauerin tänä syksynä suomennetusta romaanista Takiainen. Luin tämän jo pari viikkoa sitten, mutta päällimmäiset fiilikset kirjasta jäivät silti mieleeni.

Judith on neljääkymmentä lähestyvä lamppukauppias jonka elämä saa täysin uuden suunnan hänen törmätessä ruokakaupassa Hannekseen. Hannes ostaa ison kasan banaaneja ja astuu kaupassa Judithin kantapäille. Tästä tapaamisesta alkaa heidän suhteensa, joka alussa on ihanan ällöromanttinen. Hannes ja Judith ovat erottamattomat ja etenkin Hannes ei halua olla sekuntiakaan naisestaan erossa. Pian Judith alkaa kuitenkin huomaamaan, että hänen ja Hanneksen suhde ei ehkä olekaan ihan sitä mitä hän oli toivonut ja halunnut. Judithin elämä muuttuu painajaiseksi kun Hannes tarkertuu häneen takiaisen tavoin. Mutta onko Judith itsekin riippuvainen Hanneksesta. Kuka lopulta takertuu ja kehen?

Takiainen lähtee kevyesti liikkeelle, ja kirja imaisee varsin hyvin mukaansa. Henkilökuvaus on varsin tarkkaa ja psykologisesti kiinnostavaa, mutta aika nopeasti huomasin henkilöiden alkavan ärsyttää minua. Päähenkilö Judithissa oli paljon ärsyttäviä piirteitä, ja aloin epäillä hänen mielenterveyttään jo paljon aikaisemmin kuin hän itse ;). Hannes oli myös luku sinänsä, heti alussa hänen överi takertumisensa Judithiin ärsytti ja sai aika nopeasti jo pelottaviakin piirteitä.

Takiainen herätti siis tunteita, valitettavasti vaan suurimmilta osin negatiivisia. Henkilöiden lisäksi tarinan varsin hidas eteneminen ärsytti. Loppua kohden tuli kuitenkin yksi kiinnostava juonenkäänne, josta annan paljon plussaa! Se teki kirjasta kokonaisuutena paljon kiinnostavamman. Koin myös erilaiset (mielenterveys)ongelmat varsin todentuntuisesti ja kiinnostavasti kuvailluiksi ja Hanneksen tekojen kautta kirja sai välillä jopa trillerimäisiä piirteitä. Loppuratkaisu palauttikin tarinan sitten takaisin enemmän sinne viihdetasolle, mutta se ei ollut millään tavalla huono asia, viihdyttävänä välipalanahan minä tätä aloinkin lukemaan.

Kokonaisuutena Takiainen oli ihan kiva välipalakirja, ja se piti otteessaan varsin hyvin. Ärsyynnyin moneen asiaan kirjaa lukiessani, mutta se ei kuitenkaan aina ole huono merkki. Kirja ja sen henkilöt ja tapahtumat herättivät tunteita, ja siksikin tämä kirja on jäänyt aika hyvin mieleen vaikka lukemisesta on jo pitkä aika.

★★★

Yritän palailla blogin pariin vielä toisen kirja kanssa huomenna tai viimeistään maanantaina, ennen kuin uusi, kiireinen opiskeluviikko taas alkaa. Viimeistään joulukuussa blogikin palaa taas normaaliin aikatauluun ja päivitystahtiin! :)

Kirjamessuostoksia

Vierailin tänään Turun kirjamessuilla, ja kohokohta oli ehdottomasti antikvariaatti-osasto. Mukaan tarttui muutamia kirjojakin:

♥ Sirkuksen poika / John Irving

♥ Linnunaivot / Johanna Sinisalo

♥ Kuninkaan puhe / Mark Logue & Peter Conradi

♥ Benjamin / Bo Carpelan

♥ Silja / F.E. Sillanpää

ja kaksi urheilupsykologiakirjaa englanniksi, halvalla opiskeluja varten!

Kaunista, syksyistä ja kirjaisaa viikonloppua kaikille! :)