Meriharakat / Susan Fletcher

Meriharakat / Susan Fletcher

Like, 2008. 383 sivua.

Alkuteos: Oystercatchers, 2007.

Suomentanut: Jonna Joskitt

Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen

Mistä minulle? nettikaupan alennusmyynneistä

Ihastuin viime vuoden puolella Susan Fletcherin esikoisromaaniin Irlantilainen tyttö ja etenkin kirjan ihanaan tunnelmaan. Meriharakat on ollut lukulistallani jo kauan, ja pääsi vihdoin luettavakseni myös osana oman kirjahyllyn lukuprojektia.

Nuori Amy makaa neljättä vuotta koomassa sairaalasängyssä. Sängyn äärellä istuu hänen isosiskonsa Moira, joka lähes päivittäin käy katsomassa sisartaan, kertomassa tälle elämästään tänään ja heidän elämästään ennen onnettomuutta. Moira avaa sisarelleen pikku hiljaa muistoja ja tapahtumia ennen Amyn onnettomuutta, omia syyllisyydentunteitaan, katkeraa tunnustustaan.

Moira muistelee lapsuuttaan meren rannalla Britannian maaseudulla, hän muistelee kouluvuosiaan yksinäisyydessä kaukana kotona, ja hetkeä, jolloin kuvioihin astui Ray, nuori taiteilija joka halusi Moiran omakseen. Kiusatun, erikoisen Moiran, joka oli vailla ystäviä, kaukana perheestään.

Moiran ja Amyn tarina on koskettavaa luettavaa. Meriharakat on kaunis kirja ja rakastuin taas Fletcherin tunnelmanluomistaitoon. Kirja on täynnä ihastuttavia yksityiskohtia, jotka lisäävät sen surullista kauneutta. Merellä lentävät linnut, meren tuoksu, Moiran pitkät paksut hiukset, Amyn lapsuudenilo, Moiran ja Rayn oma koti, Rayn kirjoittamat kirjeet reissuiltansa ja Amyn lemmikkihamsteri. Arkisia yksityiskohtia jotka jostain syystä lisäsivät mielessäni kirjan ihanuutta.

Kirja on myös täynnä kiinnostavia ja tärkeitä aiheita. Pääosaan nousee sisaruskateus, yksinäisyys, syyllisyydentunnot ja myös rakkaus. Fletcherin kielenkäyttö on runollisen kaunista, ja kirja on täynnä upeita, merkityksellisiä lauseita. Myös kirjan henkilöt ovat kiinnostavia, ja henkilögalleria minusta juuri sopivan suuri. Päähenkilö Moira tuli lähelle ja sai paikan sydämestäni, jollain tavalla pystyin samaistumaan häneen helposti. Moiran Til-täti oli myös kiinnostava nainen, vaikka hän jäikin tarinassa hieman sivurooliin. Myöhemmässä vaiheessa kuvioihin astuva Ray on myös tapahtumien kannalta tärkeä ja kiinnostava tapaus.

Meriharakoissa on myös monta kiinnostavaa ihmissuhdetta. Moiran ja Amyn sisarsuhde on tietenkin pääosassa, mutta toisaalta oli myös kiinnostavaa miettiä Moiran ja Rayn avioliittoa, Moiran ja Amyn vanhempien välistä suhdetta ja myös heidän suhdettaan tyttäriinsä. Myös Til-tädin ja Moiran välinen side oli ajauksia ja tunteita herättävä.

Susan Fletcher on selkeästi minun kirjailijani. Ihastuin jo Irlantilaiseen tyttöön, mutta Meriharakat saa aivan oman paikkansa suosikkikirjojeni joukossa. Tämä on upea kokonaisuus, tunnelmaltaan aivan erityinen, tarinana mieleenpainuva, koskettava, syvällinen ja sydämeenkäypä, ikimuistoinen kirja minulle. En voi kuvailla kuinka innoissani odotan Fletcherin uutuuskirjaa Tummanhopeinen meri!

★★★★★  

Hannele Laurin hampaat / Jussi Siirilä

Hannele Laurin hampaat / Jussi Siirilä

Gummerus, 200. 148 sivua.

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Olen ihastunut Jussi Siirilän kirjoitustapaan, satiirin- ja huumorinkäyttöön lukiessani kirjat Juoksija sekä Historia on minut vapauttava. Nyt halusin tutustua myös Siirilän vanhempaan tuotantoon ja päätin aloittaa tekstikokoelmalla, joka kantaa nimihirviötä Hannele Laurin hampaat. Nimi on kiinnostava, mutta nimen perusteella en kyllä kirjaan olisi tarttunut, eikä kansikaan kovin houkuttelevalta näytä.

Hannele Laurin hampaat on esimerkki lehtiotsikosta, jota Siirilä kirjassaan käyttää tekstinlähteenä. Ymmärtäisin kirjan tarkoituksen olevan näyttää hauskalla tavalla kuinka lehdissä kirjoitetaan ihan mitä vain, ja kuinka lehdissä etenkin otsikoidaan juttuja ihan miten vain. Tässä kirjassa otsikot ovat toinen toisiaan hurjempia, erikoisempia ja överimpia ja niiden perusteella kirjoitetut jutut lopulta mitättömiä, mitään sanomattomia ja usein myös otsikkoon täysin sopimattomia (kuten kai tarkoitus onkin).

Siirilä on taitava yhteiskuntasatiirin kirjoittaja, ja minusta hänen kirjojensa aiheet ovat usein onnistuneita. Luulen ymmärtäneeni myös tämän kirjan pointin, mutta lopulta en kuitenkana innostunut tästä. Lööpit ovat toki hauskoja, mutta odotin myös hauskempia "lehtijuttuja", hieman vähemmän absurdeja, outoja stooreja joissa ei ollut päätä eikä häntää eikä mitään sisältöä.

Siirilä käyttää teksteissään rohkeasti hyväkseen suomalaisia julkkiksia, osansa saa Hannele Laurin lisäksi myös esimerkiksi Kimi Räikkönen, Alexander Stubb ja Tarja Halonen. Tekstien muut aiheet olivat arkipäiväisiä yhteiskunnallisia asioita, 3G-verkkojen metästystä Lapissa, sairauksia, idoleita ja tyrkkyjulkkiksia.

Pidän edelleen Siirilän kirjoitustyylistä ja satiirinkäytöstä. On hauska miettiä tekstejä lukiessa, kuinka vähän ne oikeasti liittyvät otsikkoon. Usein huomaa, että otsikolla ja tekstillä ei ole toistensa kanssa mitään tekemistä, mutta näinhän tosiaan käy usein myös sitä oikeaa keltaista lehdistöä seuratessa. Siirilä pilkkaa keltaista lehdistöä ja onnistuu siinä kai ihan hyvin, mutta minulle olisi riittänyt parin tekstin lukeminen. 150 sivua absurdeja, outoja tarinoita ja vielä oudompia lööppejä ei antaneet minulle lukijana kovinkaan paljon, ei valitettavasti edes kunnon nauruja.

★★

Vastauksia haastekysymyksiin

Sain Kristalta/Lukutoukalta haasteen, jossa tulee kertoa 11 asiaa itsestään ja vastaamaan haasteenantajan 11 kysymykseen. Kiitos haasteesta! :) Olen jo pari kertaa osallistunut samantyyppiseen haasteeseen, joten jätän nyt satunnaiset faktat itsestäni keksimättä ja vastaan vain Kristan kysymyksiin.

1.  Jos lopettaisit bloggaamisen, mistä syystä sen tekisit?
- Ajanpuutteesta. Nytkin välillä on sellainen olo, että aika ei millään riitä kaikkeen kivaan mitä haluaisin tehdä. Mutta sitten taas toisina päivinä, kuten tänään, aikaa on vaikka kuinka paljon enkä ikinä voisi kuvitella lopettavani bloggaamista.

2. Oletko saanut negatiivista palautetta blogistasi? Mikä on ollut pahin jos olet saanut?
- En ole saanut negatiivista palautetta. Kaikki kommentit ovat olleet kivoja ja asiallisia. Roskakommentteja tulee aika paljon, mutta ne eivät ole negatiivista palautetta vaan vain ärsyttäviä ja pysyvät poissa blogistani kommenttienvalvonnan vuoksi (joka on siis vanhemmissa teksteissäni päällä). Netin ulkopuolellakaan en ole negatiivista palautetta saanut, koska blogistani tietää niin harva :D.

3.  Kenen Disney hahmon kanssa seurustelisit jos saisit valita?
- Onpa vaikea kysymys! Olen surkea Disneytietäjä, joten en osaa vastata tähän. :/

4. Suosikki kaupunkisi Euroopassa?
- Wien tai Salzburg. En osaa päättää.

5. Kirjoitatko itse muuta kuin blogia? Mitä?
- Kirjoitan liikuntaharrasukseeni perustuvaa blogia toisessa osoitteessa, mutta blogien lisäksi en kirjoittele kuin koulutöitä.

6. Paras tapa viettää sunnuntai-iltaa?
- Pitkän juoksulenkin ja hyvän ruoan ja saunan jälkeen käpertyä sohvankulmaan huovan alle hyvä kirja ja kuppi teetä mukana, kissan kehrätessä sylissä (tai no, meidän kissa ei viihdy sylissä, mutta minun niskassani se tykkää kehrätä sitäkin enemmän).

7.  Mihin käytät vapaa-aikanasi eniten aikaa?
- Luulisinpa, että liikuntaan. Tai no, jos yöt lasketaan vapaa-ajaksi niin nukkumiseen :D.

8. Jos saisit tutustua yhteen kirjailijaan, kehen tahansa, niin kuka se olisi?
- Voi että, onpa vaikea kysymys! Ehkäpä Julie Orringeriin.

9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit mukaan kolme kirjaa, mitkä ne olisivat?
- Julie Orringerin Näkymätön silta, Margaret Mitchellin Tuulen viemää sekä Richard Powersin Laulut joita lauloimme.

10. Mikä on paras ominaisuutesi? 
- Hmm. Positiivinen elämänasenne auttaa aika monessa asiassa.

11. Kun luet, niin teetkö jotain samalla? Kuunteletko musiikkia, onko telkkari auki? Jos, niin mitä?
- En. Kun luen, luen. Vain ja ainoastaan. Jotenkin joku muu juttu samalla häiritsee lukemista. Mutta telkkaria tai leffoja en voi esim. katsella tekemättä jotain muuta samalla. Silloin kirjoitan blogia, venyttelen tai neulon samalla :D.

Kiitos Kristalle kysymyksistä, en nyt haasta ketään eteenpäin mutta Kristan kysymyksiin halukkaat saavat varmasti myös vastata!:)

Sydäneläin / Herta Müller

Sydäneläin / Herta Müller

Tammen keltainen kirjasto, 2009 (1996). 205 sivua.

Alkuteos: Herztier, 1994.

Suomentanut: Raija Jänicke

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? nettikauppaostos

Herta Müllerin romaani Sydäneläin oli lukupiirimme kirja tällä kertaa. Olen aiemmin lukenut Müllerilta Hengityskeinun, josta pidin aika paljon. Myös Sydäneläimessä pidin Müllerin kirjoitustyylistä ja siitä tunnelmasta, jonka Müller omalla tyylillään kirjoihinsa luo. Ajankohta ja oma fiilikseni tällä hetkellä ei kuitenkaan sopinut yksiin tämän kirjan kanssa, ja lukukokemuksesta tuli suuri pettymys.

Sydäneläin on monimutkainen kirja, mutta yksinkertaisesti selitettynä se kertoo diktatuurin aikaisesta Romaniasta. Keskiössä on neljä nuorukaista jotka joutuvat vakoilun kohteeksi. Nuorukaisten elämäntarinat eivät ole helpoimmasta ja tavallisimmasta päästä, on ankeita perheolosuhteita, itsemurhia lähipiirissä, epäiltyjä murhia ja ankeita asuntoloita. Nuorukaiset jatkavat yhteydenpitoa koulujen päättymisen jälkeen, he lähettävät  kirjeitä salakoodein varustettuna ja kertovat toisilleen elämästään. Valitettavasti elämä ei kuitenkaan yliopistoajankaan jälkeen muutu ruusuiseksi, vaan nuorukaiset saavat kokea elämän karuuden monella tavalla.

Sydäneläin oli minulle todella vaativa ja raskas kirja luettavaksi. Lukeminen eteni todella hitaasti ja aika nopeasti pitkästyin ja tylsistyin koko kirjaan. Pidin kuitenkin ajankuvauksesta ja vaikka Romanian diktatuuriaika onkin aivan kammottavaa, koen sen kuitenkin kiinnostavana. Kirjassa tuli hyvin esille kuinka köyhää, ankeaa ja rankkaa elämä silloin on ollut.

Luin Sydäneläintä iltaisin ennen nukkumaanmenoa, ja luulen että pätkittäin, väsyneenä lukeminen vaikutti hieman siihen etten oikein pysynyt kirjan tapahtumissa mukana. Kirjan rakenne oli mielenkiintoinen, mutta vaikea. Tekstin kappaleet hyppivät nykypäivässä, menneisyydessä ja tulevassa, ja minun oli todella vaikea pysyä kärryillä siitä, missä ajassa milloinkin mentiin. Tämän sekä vaikean kielenkäytön ja etäisiksi jäävien henkilöiden vuoksi Sydäneläin ei ollut minulle todellakaan nautittava lukukokemus, ja huomasin aika pian vain odottavani, että kirja loppuisi. Ellei tämä olisi ollut lukupiirikirjamme olisin varmasti jättänyt tämän kesken.

Lukupiirissämme mietimme kuinka paljon kirjan tapahtumista on Müllerin omakohtaisia kokemuksia, ja muutenkin tämä oli hyvä lukupiirikirja. Saimme varsin paljon keskustelua aikaan eriävistä mielipiteistämme, ja muiden kehuvia ajatuksia itselle etäiseksi jääneestä kirjasta on kiva kuulla!

Minulle tämä oli oli vaikea ja väkinäinen luku-urakka. Tunnistan kuitenkin Müllerin kirjoittajantaidot, ja esimerkiksi jo mainitsemani Hengityskeinu oli rankasta aiheesta huolimatta positiivinen lukukokemus. Tämä ei kuitenkaan ollut minun kirjani laisinkaan.

★★+

Elämän lempeät maut / Erica Bauermeister

Elämän lempeät maut / Erica Bauermeister

Bazar, 2011 (2009). 216 sivua.

Alkuteos: The School of Essential Ingredients, 2009

Suomentanut: Helinä Kangas

Kannen suunnittelu: Nic Oxby

Mistä minulle? nettikirjakauppaostos 

Erica Bauermeisterin kauniskantinen kirja Elämän lempeät maut on majaillut kirjahyllyssäni jo parin vuoden ajan. Kaipasin jotain kevyttä ja nopeaa luettavaa vaikeampien kirjojen keskelle, joten nostin kirjan lukupinooni. Tämän lukikin parissa illassa, joten tämä oli ihan onnistunut valinta välipalakirjaksi.

Ravintolanomistaja Lillian vetää lempeiden makujen kokkikoulua ravintolallaan kerran kuukaudessa. Hänen kurssilleen kokoontuu kahdeksan oppilasta, joilla kaikilla on oma tarinansa kerrottavana, omat syynsä kokkikouluun tulolle. Kokkailuiltojen aikana Lillian opastaa kurssilaisiaan ruoanlaiton saloihin, lempeästi ja asiantuntevasti. Antoisinta taitaa kuitenkin olla yhteiset syöntihetket, joiden aikana kurssilaiset oppivat paljon itsestään ja kurssikavereistaan. Mukana on eläkeläispariskunta Carl ja Helen, teini-ikäinen Chloe joka haluaa oppia kokkailemaan, vaimonsa menettänyt Tom joka täyttää vaimonsa viimeisen toiveen sekä Ian, joka löytää kurssilta jotain, mitä ei ikinä uskaltanut edes toivoa. Kahden pienen lapsen äiti Claire saa kurssilta rentouttavan irtioton arjestaan, Antonia oppii ruoanlaiton saloja mukavassa ympäristössä ja vanha Isabelle löytää tärkeitä ihmisiä ympärilleen.

Elämän lempeät maut on suloinen ja lempeä tarina ruoasta, ihmiskohtaloista ja ystävyydestä. Kirjassa oli monta kiinnostavaa henkilöä, mutta kirjan lyhyyden vuoksi lähes kaikki jäivät minulle valitettavan etäisiksi. Olisin toivonut, että kirjassa olisi sukellettu syvemmälle henkilöihin, kerrottu heistä vielä enemmän. Nyt minusta tuntuu, että sain pintaraapaisun, tutustuin heihin vähän, mutta oppiakseni oikein tuntemaan heidät, päästäkseni heidän ajatuksiinsa ja elämiinsä, olisin kaivannut kirjalle jatko-osaa.

Ruoka on kiinnostava aihe, ja sitähän tässä kirjassa todellakin piisasi. Huumaavia tuoksuja, mielenkiintoisia reseptejä ja sekoituksia, erilaisia aineksia ja niiden kautta herääviä muistoja. Pidin tästä kaikesta, mutta ruoan lisäksi olisin kaivannut enemmän tunnetta myös ihmisiin ja heidän kohtaloihinsa. Kirjan kieli on helppoa ja sujuvaa. Kuten jo alussa mainitsin, tämä oli nopealukuinen kirja ja oikein sopiva välipalakirjana. Jotta tästä olisi muodostunut minulle mieleenpainuvampi, syvällisempi ja vielä palkitsevampi lukukokemus olisin kuitenkin kaivannut enemmän keskittymistä henkilöihin, ehkä pidempää kirjaa. Nyt jokainen kurssilaisista sai yhden luvun verran aikaa kertoa elämästään, ja se oli auttamatta liian vähän.

Elämän lempeät maut on ihan kiva välipalakirja, ja sen ruoantuoksu ja sympaattiset ihmiskohtalot tekevät jälkimausta positiivisen, suloisen ja lempeän.

★★★

Kymmenen asiaa jotka tekevät minut onnelliseksi

Kirjakirppu-blogin Jenni haastoi minut listaamaan kymmenen lempiasiaani. Haaste tuli oikein sopivaan hetkeen, olen viimeisten viikkojen aikana vastaanottanut ihan liikaa suru-uutisia suvustani, joten minut onnelliseksi tekevien asioiden miettiminen oli todella kivaa! Kaiken surun keskellä on onneksi niitä ihaniakin asioita.

Ihanaa ystävänpäivää kaikille teille, ja kiitos jokaisesta kurkkauksesta, kommentista ja tervehdyksestä täällä blogissa. Jokainen niistä tekee minut onnelliseksi ja kiitolliseksi!♥

Ystävänpäiväkaakao

Säännöt ovat seuraavat:

1. Tehtävänä on listata kymmenen lempiasiaa

2.  Lähetä haaste vähintään viidelle tykkäämällesi blogille ja ilmoita siitä heille!

3.  Muista nauttia listaamistasi asioista mahdollisimman usein.

♥ Perhe
- Tärkein nyt ja aina.

♥ Ystävät
-Lähimmät ystävät lasken oikeastaan perheeksi, mutta rakkaat ihmiset ympärillä merkitsevät kaikkea minulle.

♥ Liikunta
- Ilman liikuntaa en selviäisi. Juokseminen on parasta, mutta erilaiset ryhmäliikuntatunnit, kesäisin pyöräily, kuntosali ja uinti on myös tärkeitä.

♥ Kirjat ja lukeminen
- Itsestäänselvyys ;).

♥ Ihana koti (x2)
- Olen onnekas, sillä minulla on kaksi kotia. Oma vuokrayksiöni on ihana ja rakas, mutta lapsuudenkotini on aina turvapaikkani. 

♥ Kiinnostavat opiskelut
- Olen onnekas myös, koska saan opiskella juuri sitä mitä haluan. Opiskeluvuosien aikana on vain tullut selvemmäksi, että todellakin haluan opiskella vain ja ainoastaan tätä.

♥ Ihana odottava kesätyö
- Minua pyydettiin taas kesätöihin samaan paikkaan jossa vietin viime kesänkin. Odotan kesätyötä jo innoissani, koska työkaverit on huippuja ja työpaikan asukkaat minulle tärkeitä. Koen, että työ on palkitsevaa ja merkityksellistä.

♥ Kesäsuunnitelmat
- Kesäksi on suunnitteilla muutama ihana reissu, joita odotan jo innolla. Onneksi suunnittelukin on mahtavaa!

♥ Matkustelu
- Maailmassa on niin paljon paikkoja, joita haluaisin nähdä. Pyrin matkustamaan joka vuosi ainakin yhteen uuteen paikkaan.

♥ Tavallinen arki
- Surujen keskellä huomaa hyvin, kuinka onnellista ja kivaa se normaali arki on. Kun normaali arki muuttuu joksikin muuksi, sitä tavallisuutta, tuttua, kaipaa. Olen huomannut, että olen oikeastaan tällä hetkellä arkeeni varsin tyytyväinen.


Haastan Annin, Tuulian, Peikkoneidon, Riinan ja Katrin. 

Palailen kirjajuttujen kanssa viimeistään viikonloppuna :).

Punainen erokirja / Pirkko Saisio

Punainen erokirja / Pirkko Saisio

WSOY, 2003. 298 sivua.

Kannen suunnittelu: Tiina Makkonen

Mistä minulle? kirpparilöytö

Punainen erokirja nousi lukulistalleni oikeastaa Finlandia-haasteen vuoksi. Löysin kirjan kirpparilta loppukesästä, ja otin sen myös mukaan Lue 24 kirjaa omasta hyllystä -haasteeseen. En ole aiemmin lukenut Pirkko Saisiota, mutta tämän lukukokemuksen perusteella voisin tutustua myös hänen muuhun tuotantoonsa. Punainen erokirja on osa Saision omaelämäkerrallista romaanitrilogiaa.

Punaisen erokirjan tapahtumat yltävät 1970-luvulta 2000-luvulle saakka. Kirjan päähenkilö on toisaalta nuori, vastasyntyneen Sunnuntailapsen äiti. Hänellä on myrkyisä suhde Havva-rakastettuun, ja elämä on hakemista ja epävarmuutta täynnä. Aikakaudella ennen Havvaa ja Sunnuntailasta päähenkilö on nuori opiskelija, joka etsii niin seksuaali- kuin politiikkaidentiteettiäänkin. Hän opiskelee teatterikorkeakoulussa, itsenäistyy ja hakeutuu pois perheen turvasta. Hän pääsee mukaan Ylioppilasteatterin riveihin ja tempautuu mukaan 1970-luvun kiihkeään politiikkaan. On myös aika yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin, jolloin Sunnuntailapsi on jo aikuinen ja elämässä on uusi kumppani, Honksu. Elämä on asettunut uomiinsa, kirjailijanura auennut ja identiteetti löytynyt. Elämässä on tasapainoa aivan eri tavalla kuin aiemmin.

Minä ihastuin Saision rohkeuteen. Hän kuvailee elämää intensiivisesti, paljastaa rakkauden vaikeuden 1970-luvun Suomessa. Punainen erokirja on tiivis ja mukaansatempaava, tunnelmaltaan aivan erityinen. Arjen ja elämän pieniä yksityiskohtia ja huomautuksia on välillä pakko jäädä miettimään pidemmäksi aikaa.

Kaikkea ei paljasteta lukijalle. Tekstissä sekoittuvat pienet yksityiskohdat, pilkahdukset sieltä täältä, muistoja, arvailuja, todellisia tapahtumia. Näistä palasista koostuu koko tarina, mutta varsin paljon jätetään myös lukijan tulkittavaksi. Minä pidin tästä ratkaisusta. Pidin myös kirjan upeasta kielestä, sen lähes runollisesta soljuvuudesta ja leikittelevästä otteesta. Päähenkilö on välillä "minä", välillä "hän". Henkilöiden nimet ovat erikoisia, sukupuolettomia, mutta henkilöinä mielenkiintoisia. Punainen erokirja on teemoiltaankin kiinnostava ja tärkeä. Taidetta, politiikkaa, seksuaalisuutta rohkean lempeästi, sarkastisestikin kuvailtuna.

Kokonaisuutena Punainen erokirja oli hieno, mieleenpainuva lukukokemus. Jotenkin tämä on hyvin erilainen kirja, kuin kirjat joihin yleensä ihastun. Olen iloinen että luin tämän, iloinen että tämä on voittanut Finlandia-palkinnon, ja iloinen että minulla on vielä monta Saision kirjaa lukematta.

"Kaikkeen tottuu, rakastamiseen ei. "

★★★★-