sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Riadin tytöt


Riadin tytöt on Rajaa Alsanean kirjoittama romaani jota kutsutaan "Saudi-Arabian"  sinkkuelämäksi. Kirja kertoo nuorten saudiarabialaisten naisten elämästä ja kaikesta siihen kuuluvasta. Kirja keskittyy neljään saudinaiseen, Michelleen, Lamisiin, Sadimiin ja Gamraan ja heidän rakkauselämäänsä, sen kiemuroihin ja tapahtumiin. Kirja on kirjoitettu sähköpostivietien pohjalta - nuori saudinainen lähettää joka viikko sähköpostilistalle uuden luvun jossa hän kertoo naisten elämästä. Nämä viestit on sitten koottu kokonaiseksi kirjaksi.

Saudinaiset toivovat lötävänsä unelmiensa miehen, pääsevänsä onnellisesti naimisiin uneelmaprinssin kanssa ja he toivovat tietenkin, että heidän ei tarvitsisi naida vanhempiensa valitsemaa sulhasta. Miehet osottautuvat usein kuitenkin valehteleviksi pettureiksi ja naiset näyttävät vihansa heitä kohtaan.

Kirja antaa taas erilaisen kuvan köyhän maan naisten elämästä. Päähenkilöt ovat rikkaita naisia, joiden elämä erottuu saman maan köyhien naisten elämästä aika radikaalisti. Minä tykkäsin siitä, kuinka kirja toi esille Saudi-Arabian kulttuuria, maan tapoja ja perinteitä. Ehkäpä sitä olisi voinut olla vieläkin enemmän mukana. Pidin myös kirjan kirjoitustavasta, vei aikansa ennen kuin ymmärsin sähköpostiviesti-systeemiä, mutta se osoittautuikin lopulta kivaksi vaihteluksi. Kirja oli iloinen, surullinen, hauska ja tunteellinen. Minä tykkäsin, ja suosittelen muillekin eri kulttuureista kiinnostuneille!

****-

*******maailmanvalloitusprojekti: saudi-arabia******

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.