Léon ja Louise / Alex Capus

Léon ja Louise / Alex Capus

Atena, 2012. 309 sivua.

Alkuteos: Léon und Louise, 2011

Suomentanut: Heli Naski

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? kustantajan lähettämä arvostelukpl

Alex Capusin historiallinen romaani Léon ja Louise kiinnosti minua aiheensa vuoksi. Olen ranskalaisen kirjallisuuden ystävä, toinen maailmansotakin kiinnostaa ja sota-aiheiset rakkaustarinat ovat useimmiten loistavia. Kehuvat blogiarviot lisäsivät innostustani lukemaan tämän myynti- ja arvostelumenestyksen, joka ohjautuu kirjailijan oman isoisän tarinaan.

Kirjan alussa vietetään Léon La Gallin hautajaisia Notre Damen katedraalissa Pariisissa. Mies on elänyt pitkän ja rikkaan elämän ja hänen hautajaisiinsa on kokoontunut Léonin rakas perhe ja suku. Kesken hautajaisten kirkon sivuovesta sisään ryntää pienikokoinen harmaa hahmo, jolla on punainen silkkihuivi. Hän on Louise, edesmenneen Léonin elämän rakkaus, nainen menneisyydestä, haaveista ja muistoista.

Léon ja Louise tapasivat toisensa ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä. He matkasivat yhdessä polkupyörin meren rannalle, juttelivat ja haaveilivat tulevaisuudesta nuorina aikuisina. Heidän väliinsä tuli kuitenkin ensimmäinen maailmansota ja kaksikko oli erossa vuosia. Kun he jälleen tapasivat, Léon oli naimisissa oleva perheenisä, mutta edes Léonin avioliitto ei onnistunut pitämään Léonia ja Louisea erossa toisistaan. Tällä kertaa kaksikon erotti fyysisesti toinen maailmansota, mutta henkisesti he olivat aina yhdessä. Matkalle mahtui sotia, muita ihmissuhteita ja satoja kilometrejä, mutta Léon ja Louise olivat aina sidoksissa toisiinsa jollain tavalla, etenkin yhteisten muistojen kautta. Saavatko he joskus toisensa, solmuista ja esteistä huolimatta, tuleeko heidän yhteinen aikansa milloinkaan?

Léon ja Louise on ihanan suloinen rakkaustarina. Capusin luomat henkilöt ovat inhimillisiä ja sympaattisia, pienet herttaiset yksityiskohdat ja luonteenpriiteet tekevät Léonista ja Louisesta kiinnostavia ja aitoja. Louisen vanha nariseva polkupyörä, hänen vapaaehtoistyönsä "kuoleman enkelinä" ensimmäisen maailmansodan aikana, Léonin hassu työ poliisin laboratoriossa sekä hänen mielenkiintoinen suhteensa vaimoonsa Yvonneen. Tapahtumapaikkana toimiva Pariisi on tietysti vain plussaa, kuten myös surulliset ja traagiset, mutta niin kiinnostavat toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat.

Capusin kieli on sujuvaa ja helppolukuista, tarina on mukaansatempaava ja lämminhenkinen. Kirjan loppu on myös ihanan kaunis ja täysin kirjaan sopiva. Pidin myös siitä, että Léonin ja Louisen tarinan kertoi Léonin lapsenlapsi. Alex Capus kertoo kirjassaan oman isoisänsä tarinan, ja jollakin tavalla tarinan intiimiys loistaa kirjasta. Paikoin huomasin sinänsä hienojen henkilöhahmojen jäävän minulle hieman etäiseksi, ja mietinkin voisiko se johtua tarinan totuuspohjasta ja kirjailijan suhteesta tarinaan.

Vaikka tämä ei ehkä yllä aivan vuoden parhaimpien kirjojeni joukkoon, jää Léonin ja Louisen tarina mieleeni lämminhenkisenä ja suloisenhaikeana rakkaustarinana. Minä pidin ja nautin tämän lukemisesta, ja tällä kertaa se riittää.


★★★★+

Kirjaa on luettu blogeissa ahkerasti, ainakin Leena Lumi, Katja, Anna Elina, Laura, Susa ja Kirsi ovat kirjoittaneet tästä.