tiistai 3. heinäkuuta 2012

Mitä tulikaan luettua? Kevätkirjojen yhteenveto.

Joulun alla listasin kevään kirjoista minua eniten kiinnostavat. Nyt kun syksyn uutuuksia alkaa jo putkahdella, on hyvä aika katsahtaa vielä kevätuutuuksiin ja siihen, mitä niistä tulikaan luettua. Alla oleva lista on siis joulun aikaan kirjoitettu. Luetut kirjat on linkitettyinä, muutama lukematon listalta toki vielä löytyy. Foenkinosin Vaimoni eroottinen potentiaali on lukulistallani ihan lähiviikkoina, Genovan Puolinainen ei ole vielä tainnut ilmestyä ja Tokarczukin Vaeltajat minulla on tällä hetkellä kirjastosta lainassa, mutta se saattaa jäädä lukematta.

Suosikiksi kevään luetuista kirjoista nousi aivan ehdottomasti Murakamin Norwegian Wood. Myös Hautalan Kansalliskirja, Shafakin Kirottu Istanbul, Samartinin Kaunis sydän ja Eugenidesin Naimapuuhia olivat mieleenpainuvia lukukokemuksia. Pettymyksiä oli vuorostaan Haydenin Viattomat, sekä jossain määrin myös Eganin Aika suuri hämäys joka ei minulle sopinut.



Seuraavaksi katseet kohti kirjasyksyä! Oma lukutahtini on kesän aikana hiipunut hieman, sillä elämään on tupsahtanut jos jonkinmoista. Mutta eiköhän asiat pian tästä normalisoidu, ja ehdin sitten paremmin tänne blogimaailmaankin.

Wsoy

Gummerus
Vaimoni eroottinen potentiaali / David Foenkinos

Bazar

Avain

Tammi

Otava
Vaeltajat / Olga Tokarczuk

2 kommenttia:

  1. Oletpas lukenut suunnitelmallisesti ja lähes kaikki esille nostamasi kirjat! Täytyypäs tehdä itse sama vertailu, joskin luulen, että minun listaltani jää paljon uupumaan ja odottelemaan tulevaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän monta kirjaa ehdin tosiaan lukulistaltani lukemaan :). Muutama jää myöhemmäksi, kuten myös aivan varmasti tulevan syksyn uutuuksista ;).

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.