Carrie / Stephen King
Tammi, 2010. 206 sivua.
1.suom.kiel.painos: 1987
Alkuteos: Carrie, 1974
Suomentanut: Tuula Saarikoski
Kannen suunnittelu: Juri Patrikainen
Mistä minulle? oma ostos
Kuukauden lukupiirikirjamme, Stephen Kingin esikoisteos Carrie, on ensimmäinen koskaan lukemani King. Kauhu ja jännärit eivät yleensä ole minun heiniäni, joten olen suosiolla jättänyt ne muiden luettavaksi. Mutta koska lukupiirimme "mottona" on lukea eriaiheisia kirjoja, tartuin tähän toki mielenkiinnolla kun tytöt sitä ehdottivat!
Carrie on ujo kuusitoistavuotias tyttö, joka asuu uskovaisen ja tiukan äitinsa kanssa. Äidin tiukka kuri ja ahdasmielinen uskovaisuus sekä kavereiden kiusaaminen ja pilkka rajoittaa Carrien elämää. Carrie huomaa kuitenkin, että hänellä on outoja voimia, ja pian hän tietää miten voi käyttää niitä. Pikkuhiljaa erään traagisen illan tapahtumat avautuvat. Selviää, mihin kaikkeen viha voi johtaa, ja millä tavalla Carrie päättää käyttää erityisvoimiaan.
Minä odotin tämän olevan pelottava ja kauhea kirja, jota en uskaltaisi lukea yksin iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Kuinka väärässä olinkaan! Kirjan tapahtumat ovat tällaiselle yltiörealistille aivan liian epäuskottavia ja epärealistisia, jotta olisin uppoutunut tähän niin syvälle, että olisin oikeasti reagoinut tunteilla. Tätä on vaikea selittää, mutta kirjat jonka tapahtumat ovat tosia, tai jonka tapahtumat voisivat olla todellisia, koskettavat minua aina paljon enemmän kuin kirjat, joiden tapahtumat eivät ole erityisen realistisia. Niinpä tämäkään ei onnistunut tulemaan ihon alle, vaan lukaisin tämän vain läpi, ja se oli pienoinen pettymys ennakko-odotuksiini nähden.
Carrie on henkilönä kiinnostava, mutta vahvimman tunnereaktion minussa herätti kuitenkin hänen äitinsä. En voinut sietää naista, joka vahvan uskonsa johdosta suurilta osin pilasi tyttärensä elämän. Vaikka kirja ei mikään yltiöpositiivinen ole, eikä tavallisia, mukavia ja ajattelevaisia henkilöitäkään montaa löytynyt, näkyi välillä kuitenkin pilkahduksia inhimillisyydestä. Etenkin Carrien naisopettaja, sekä luokkatoverit Sue ja Tommy olivat harvinaisen inhimillisen oloisia vaikka Carrien koulunkäyntiä muuten varjosti vakava koulukiusaaminen.
Romaanin kirjoitustyyli ja rakenne on mielenkiintoinen. tarina aukeaa lukijalle pikkuhiljaa. Carrien tarinan ohessa on pätkiä todistajanlausunnoista, jotka johdattavat kohti kauhean, traagisen illan tapahtumia jolloin koko Carrien kotikaupunki muuttuu. Pidin tästä, joskin se taas johti siihen odottavaan tunnelmaan jo kirjan aikaisesta vaiheesta, joka usein ärsyttää minua. Tämä oli kuitenkin nopealukuinen kirja, joten alkupuoliskon tylsyys ei sentään pilannut koko lukukokemusta.
King-debyyttini ei siis ollut erityisen onnistunut, mutta tämä ei tarkoita sitä, että luovuttaisin kirjailijan suhteen. Haluan joskus vielä lukea ainakin Hohdon. Olen ymmärtänyt, että sen parissa saa jo oikeasti pelätä ja kauhistua ;).
★★+
Muuten ollaan jälleen kerran hyvin pitkälti samoilla linjoilla, mutta nopeaksi en tätä itse kutsuisi! Huh huh mitä tarpomista. Ja minä veikkaan, että minun matkani Kingin kanssa päättyy tähän. Ellen joskus jostain syystä innostu enemmän.
VastaaPoistaMinulla tämä eteni ihmeen nopeasti kyllä! Minäkin pidän kyllä tauon, ennen kuin luen seuraavan Kingini, mutta annan vielä yhden mahdollisuuden ;).
PoistaKiva että luitte Carrien. Muillekin olen jo käynyt kommentoimassa, että minun Carrie-kokemuksesta on niin pitkä aika, etten oikeastaan osaa sanoa, miten se uppoaisi nyt. En ihastunut ikihyviksi teiniaikana, mutta en inhonnutkaan. Jotenkin olettaisin että Carrie menisi samaan kokemusfiiliksiin tällä hetkellä kuin Hohto, joka ei siis tosiaankaan ole minun suosikkejani Kingeistä, menee ihan häntäpäähän. Mutta monethan ovat siitä pitäneet todella paljon. Katrille ja muille, jos vielä Kingiä kokeilette, Kingin uudempi tuotanto voisi olla enemmän teidän makuun! =D
VastaaPoistaNiin, ja minä tosiaan haen kirjoilta paljon sitä "pakoa todellisuudesta", eli kuten Katrillekin kommentoin, alan nähdä suorastaan punaista kun puhutaan epäuskottavuuksista. =D Mutta kuten Katrikin sanoi, makuja on monia, ja hyvä niin. Toki luen ns. realistisiakin kirjoja, mutta toisaalta, monesti itse todellisuus ja nykypäivän maailma on niin hullu, että kuten sanotaan, joskus totuus on tarua ihmeellisempää. =D
Makuja on tosiaan monia, ja se on hyvä ;). Minä haen kirjoilta myöskin sitä pakoa ehkä siitä omasta todellisuudesta, mutta usein nautin eniten kuitenkin niistä kirjoista, joihin pystyn jollain taslla samaistumaan ja joiden tapahtumiin voin uskoa. Siis sillä tavalla, että tämä on jonkun todellisuutta, jonkun joka elää samassa maailmassa kuin minä. Sellaiset kirjat vaan koskettavat minua eniten, ja jäävät mieleeni. :)
PoistaKaikki Kingin kirjat eivät vie yöunia :) Tämä ei ole suosikkini Kingiltä, vaikka ihan hyvä onkin. Monessa Kingin kirjassa on yliluonnollisia elementtejä, Piina taitaa olla vähiten yliluonnollinen. En muista kuinka paljon pelkäsin Hohtoa lukiessani (aeb eli aikaan ennen blogia), mutta Uinu uinu lemmikkini ainakin pelotti :)
VastaaPoistaJotenkin olin niin valmistautunut siihen, että veisivät yöunet! :D Mutta ehkäpä kaipaankin sitä oikeasti pelottavaa, joten Uinu uinu lemmikkini voisi olla myös hyvä vaihtoehto seuraavaksi Kingiksi :).
Poista