sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Säihkyvä maailma / Siri Hustvedt


Säihkyvä maailma / Siri Hustvedt

Otavan kirjasto, 2014. 426 sivua.
Alkuteos: The Blazing World, 2014
Suomentanut: Kristiina Rikman
Kannen suunnittelu: ?
Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Siri Hustvedtin kirjoja on kehuttu niin paljon, että minäkin jossain vaiheessa päätin tykkääväni hänen kirjoistaan. Ensin luin Vapisevan naisen, joka oli hieman liian tietokirjamainen. Sitten luimme lukupiirissä Kaikki mitä rakastin -kirjan, joka oli ihan ok, mutta ei maatamullistava lukukokemus. Lumouskin oli ihan hyvä, mutta en ole vielä täysin ihastunut Hustvedtiin. Odotin kuitenkin innolla hänen uutuuttaan, Säihkyvä maailma, koska olen vain päättänyt pitäväni Hustvedtista. Mutta mutta... Ehkä se ei vain toimi noin, että päättää tykkäävänsä, vaan joskus on vain myönnettävä, että vaikka moni muu tykkää niin se ei välttämättä osu minuun kuitenkaan.

Säihkyvässä maailmassa tutustutaan taiteilija Harriet Burdeniin, tai Harryyn kuten hän toivoi itseään kutsuttavan. Hän oli taidekauppias Felix Lordin vaimo ja oli miehensä vielä eläessä jäänyt tämän varjoon. Harry oli pitänyt muutaman oman taidenäyttelyn ja siinä se. Harryn kuoleman jälkeen uusia asioita alkaa kuitenkin selviämään ja hänestä saadaan esiin toisenlainen kuva. Kolmen nuoren miestaiteilijan kohutut ja kehutut näyttelyt olivat ehkä sittenkin kuusikymppisen Burdenin käsialaa. Romaanissa lukija saa eri kertojien ja Harryn tunteneiden ihmisten kautta kuvan edesmenneestä Harrysta, ja hänen työstään ja elämästään.

Huhh. 
Ensiksi kerron, että luin tätä kirjaa tavattoman kauan. Kirja ei missään vaiheessa vienyt mukanaan, ja itseasiassa lukeminen oli aika tylsää ja vaikeaa alusta loppuun saakka. Harrietin persoonaa ja hänen elämäänsä avattiin lukijalle monen eri henkilön kautta, erilaisten tekstien ja asiakirjojen avulla. Kuva hänestä kasvoi pikkuhiljaa, mutta jäi minusta kuitenkin sekavaksi. Henkilöitä oli aivan liikaa, en millään pysynyt kärryillä siitä, kuka oli kuka ja millä tavalla sidoksissa Harrietiin. Erilaiset tekstit ja niiden kirjoitusmuodot myös tekivät kokonaisuudesta rikkonaisen ja epätasaisen. Joitain tekstejä oli ihan kiinnostavaa lukea, ja ne etenivät varsin jouhevasti (esimerkiksi haastattelumuotoon kirjoitetut) kun taas toisten kanssa sain taistella ihan kunnolla, että jaksoin lukea ne.

Kirjassa oli paljon alaviitteitä, jotka tuntuivat minusta täysin turhilta. Nurisin alaviitteistä jo Oatesin Sisareni, rakkaani kirjasta kirjoittaessani, mutta siinä kirjassa alaviitteillä oli sentään joku merkitys. Tässä kirjassa ne tuntuivat täysin turhilta, lähinnä siltä, että Hustvedt haluaisi kerskailla tietämyksellään taiteesta ja muusta. Jo alle sata sivua luettuani päätin skipata kaikki alaviitteet, koska niiden lukeminen vaikeutti kirjan lukemista entisestään. 

Jos jotain positiivista yrittäisin tästä sanoa, olisi se varmaankin se, että laajaan henkilögalleriaan mahtuu monta erilaista persoonaa. Kiinnostavista henkilöhahmoista on kiva lukea, vaikkakin tässä oli hieman vaikea saada otetta kenestäkään kun kirja oli rakenteeltaan niin rikkonainen. Kirja sisälsi toki ihan kiinnostavia aiheita. Taide ei ole minulle mitenkään rakas tai tärkeä aihe, mutta paljon pinnalla olleet ajatukset ja mietiskelyt sukupuoli-identiteetistä ja seksuaalisuudesta olivat kiinnostavaa luettavaa.

Uskon, että on jo tullut selväksi etten pitänyt Hustvedtin uusimmasta kirjasta. En kuitenkaan vielä aio heittää kirvestä kaivoon tämän kirjailijan suhteen, vaan odotan esimerkiksi pitäväni Kesästä ilman miehiä kunhan ehdin sen lukemaan. Jos sekään ei uppoa alan jo uskoa, että Hustvedt ei ole minua varten...

12 kommenttia:

  1. Olipas meillä samanlaiset karvamattotunnelmat tänään :D

    Voih, harmi ettei tämä nyt ihan osunut kohdalleen. Minullahan jäi silloin lukupiirissä lukematta Kaikki mitä rakastin, siellä se hyllyssä vielä odottelee.... Lumous taitaakin olla ainoa Hustvedtilta lukemani ja siitä tykkäsin! Uskon kyllä hyvin, että paksummat hänen kirjoistaan saattavat tylsistyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niin oli ;).

      KMR oli minusta ihan ok vaikka olikin paksu, mutta tämä ei sitten kyllä enää. Lumouksesta minäkin pidin aika paljon, mutta se olikin ohut ja nopea lukea ;).

      Poista
  2. Sanna, tässä ja nyt ymmärrän sinua täysin. Säihkyvä maailma ei hienosta nimestään huolimatta säihkynyt, vaan säikäytti - ainakin uusia lukijoita. Minä olin varautunut, sillä pidin Vapisevasta naisesta, mutta tässä kirjassa, Säihkyvässä maailmassa, lukija uupuu liikaan henkilögalleriaan ja tarpeettomiin alaviitteisiin. Sanot aivan oikein, että Sisareni rakkaani alaviitteet olivat tosi, tosi tärkeät kirjan tarinalle, Sirin kirjassa ei näin ole.

    No, olet sitkeästi lukenut Siriä, etkä innostunut, joten voin luvata, että et edes arvaisi, kuka on kirjoittanut Kesä ilman miehiä, ellet näkisi tai tietäisi kirjailijan nimeä. Se poikkeaa täysin näistä muista, joista tosin KMR on minulle ikuisesti yksi elämäni kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei säihkynyt, valitettavasti. Odotan nyt paljon Kesältä ilman miehiä, ehkä ehdin lukemaan sen kesän aikana ;).

      Poista
  3. Arvostan rehellista arviotasi :)! Ja samalla olen niin hullu, että saan vaan lisäinspistä tarttumaan tähän joskus :D.

    VastaaPoista
  4. Juuri noin, luulen. Säihkyvä maailma on minulla kesken ja mietin, että luenko loppuun vaiko en. Kirja ei nimestään huolimatta säihky kovinkaan paljon. Minä pidin kovasti Kaikesta mitä rakastin ja Kesästä ilman miehiä, mutta tämä... No, koetan lukea loppuun kuitenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin vähällä jättää kesken... Odotan innolla arviotasi! ;)

      Poista
  5. Minä en ole itse lämmennyt Hustvedtin kirjoille juuri ollenkaan, vaikka olen jo kaksi lukenut. Vapiseva nainen oli mielestäni vähän puiseva ja Lumous hyvin keskinkertainen. Molemmat kirjat olenkin jo lahjoittanut eteenpäin. Amerikkalaisen elegian sain sattumalta ja ajattelin kokeilla vielä sen lukemista! Kaikki mitä rakastinkin kiinnostaa, mutta toisaalta kuinka monta kirjaa olen valmis lukemaan kirjailijalta, joka ei kiinnosta? Jaa'a...

    Mutta arviosi puolesta tätä en todellakaan aio lukea. Ja ihanaa, että joku muukin kokee vähän samaa kuin minä, ettei ehkä ole ihan omin kirjailija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerikkalainen elegia minullakin on muuten hyllyssäni, ehkäpä luen senkin vielä. Mutta joo, nyt taitaa olla Hustvedt-tauon paikka kuitenkin.

      Poista
  6. Minua ei ole häirinnyt monet ja erilaiset kertojat, kysymys on mielestäni oikeastaan vain erilaisista katseista, mitä Haarrietiin/Harryyn suunnataan. Olen lukenut Hustvedtiä ennenkin, mutta mielessä ei ole mitään ihastusta, joten ehkä luen tätä kirjaa puhtaammalta pöydältä kuin Hustvedtin ihailijat. Yksi teemahan kirjassa on se, miten odotukset ja (ennakko)luulot vaikuttavat havaintohimme.
    Minä olen ohittanut ainakin alaviiteet ja jotkut muut filosofiset pohdinnat vilkaisulla, mutta en ajatellutkaan jättäväni kirjan kesken.
    Suosittelen kirjaa, mutta unohtakaa muut Sirin kirjat, ettei odotuksenne häiritse liikaa lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ohitin alaviitteet lopulta kokonaan. Alussa tuntui siltä, etten uskalla, koska ajattelin että missaan jotain tärkeää. Mutta en tainnut.

      Kiva jos sinulla oli parempi lukukokemus kuin minulla! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.