torstai 22. tammikuuta 2015

Talven jälkeen valo / Piia Posti


Talven jälkeen valo / Piia Posti

Gummerus, 2010. 350 sivua
Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti
Mistä minulle? oma ostos

Piia Postin romaani Talven jälkeen valo maalaa kuvan pienestä perheestä, Jussista, Annasta ja Marjasta, joka luisuu erilleen. Jussi on yhä pidempiä päiviä töissä, ja miehen mielestä Anna on muuttunut vaisuksi ja surulliseksi. Jussin tyhjää elämää tupsahtaa piristämään nuori ja iloinen Nadja, jolle Jussissa kaikki on uutta ja ihanaa.

Annan silmäterä on hänen puutarhansa. Jussin, Marjan ja hänen yhteisen kodin puutarha. Hän luuli että heillä on hyvä avioliitto ja elämä, vaikka arki näyttäytyykin ikään kuin sumuisen verhon takaa. Unet muuttuvat ahdistaviksi ja tuntuvat liian todellisilta. Kohta rakas koti ja puutarha ei olekaan enää hänen, ja kaikki muuttuu.

Marja haluaa tietenkin vanhempiensa pysyvän yhdessä. Kun vanhempien ero ja teinivuodet sattuvat samaan aikaan, ei elämä tunnu aina helpolta. Isän uudet kuviot, äidin vaikeudet, uudet ihmiset lähipiirissä sekoittavat nuoren naisen pään ja saavat Marjan päätymään vaikeisiin ratkaisuihin.

Postin romaani on kuvaus perheestä, sen hajoamisesta, uuden mahdollisuuden saamisesta, uudesta rakkaudesta ja uusista perhekuvioista. Vaikka tarinassa on paljon synkkyyttä, surua ja ahdistusta on kieli kuitenkin kaunista ja luo kirjaan hienon tunnelman. Rakenteeltaankin tämä on mielestäni onnistunut, jokaisen henkilön pään sisään pääsee vuorotellen sukeltamaan ja päähenkilöt tulevat ajatuksiltaan ja persoonaltaan lukijalle tutuiksi.

Tarina etenee kirjan aikana monen kuukauden ajan, mutta se ei kuitenkaan tuntunut kiiruhtamiselta, vaan antoi hyvän kuvan perheen elämästä pidemmältä ajalta. Kirjassa on muutama sellainen tapahtuma, jotka ehkä tuntuivat hieman kliseisiltä ja epäuskottavilta, mutta eipä se suuremmin haitannut. Talven jälkeen valo oli yllättävänkin mukaansatempaava ja koukuttava kirja, jota luin mielelläni. Ei maatamullistava, mutta perushyvä romaani rikkoutuneesta perheestä, lapsista, ex- ja nykyisistä vaimoista. Posti kuvailee minusta uskottavalla tavalla miten yhden avioliiton ongelmat ja yksi ero vaikuttavat monen ihmisen elämään. Lisäksi kirjan nimi on superkaunis ja osuva, ja kirjan kansi myös. Hieno kokonaisuus kaikin tavoin!


★-

4 kommenttia:

  1. Aah, tämän olen halunnut lukea jo kauan, ja jostain syystä minulla on pakkomielle, että kirja olisi luettava juuri kevättalvella. :D Minulla oli tämä lainassa kirjastosta viime vuonnakin, mutta en ehtinyt juuri oikeaan aikaan. Tänä vuonna uusi yritys. :D

    Mutta kirja kuulostaa kyllä hyvältä. Ja olen samaa mieltä, sen nimi ja kansi ovat kauniit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopi minusta oikein hyvin nyt luettavaksi, mutta varmaan sopii muunakin aikana ;). Mutta nimi on kyllä oikein sopiva nyt kevättalvelle! Kiva jos luet tän :).

      Poista
  2. Minä lainasin tämän ihan randomina kirjastosta juuri viime viikolla, en tiennyt siis kirjan olemassaolosta mitään ennen kuin näin sen hyllyssä. Kauniin värinen kansi sai siihen tarttumaan, kun se oli nostettu esiin hyllylle ja kun juoni ei ollut hassumpi, ajattelin että otanpa lukuun tällaisen jo muutaman vuoden vanhemman kirjan, kun ne tahtovat jäädä paitsioon. Kirja kuulostaa arviosi jälkeen vielä kiinnostavammalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos luet tämän pian! Odotan mielipidettäsi :).

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.