Juoksuhaudantie / Kari Hotakainen
WSOY, 2002. 334 sivua.
Kannen suunnittelu: Martti Ruokonen
Mistä minulle? antikvariaatista kirjamessuilta
Kari Hotakaisen Finlandiapalkittu romaani Juoksuhaudantie on tarina suomalaisesta unelmasta, suomalaisesta miehestä joka tekee kaikkensa saadakseen perheensä takaisin, suomalaisuudesta ja taipumattomuudesta.
Matti Virtanen tekee yhden virheen jonka seurauksena hänen vaimonsa Helena sekä heidän pieni tyttärensä Sini muuttavat pois yhteisestä kerrostaloasunnosta. Matti jää yksin murehtimaan. Hän täyttää päivänsä juoksemalla pitkiä lenkkejä ja yrittämällä saada yhteyttä Helenaan. Pian Matti keksii keinon, jolla hän varmasti saa perheensä takaisin. Hänen tarvitsee vain hankkia ikioma ritntamamiestalo, Helenan suuri unelma, ja sen jälkeen hänen onnellinen tulevaisuutensa on taattu. Niinpä Matin päivät täyttyvät pian myös helsinkiläisen pientaloalueen tutkailemisesta hieman liiankin läheltä. Matti yrittää pakkomielteisesti löytää perheelleen taloa, eikä kaihda keinoja tavoitteensa saavuttamiseksi. Mies tekee töitä päivät pitkät saadakseen kasaan tarpeeksi rahaa taloa varten, ja pian myös Matin puuhia sivusta seuraavat joutuvat keskelle Matin toilailuja.
Juoksuhaudantie on tragikoominen tarina suomalaisen miehen pakkomielteestä. Sivustakatsojat, tuttavat ja viattomat naapurit saavat huomata, mihin yksinäisyys ja muuttunut elämäntilanne voi ihmisen viedä, mitä seurauksia pieni teko voi aiheuttaa. Matti Virtasella on tavoitteena hankkia rintamamiestalo eikä hän välitä millä tavalla hän sen hankkii. Hänen tielleen asettuvat niin kiinteistönvälittäjät, sotaveteraanit kuin naapuritkin, mutta Matilla on aina keino selvitä esteistä lähemmäs tavoitettaan.
Minusta Juoksuhaudantie oli paikoin tylsä, ja minulla kesti kauan ennen kuin edes ymmärsin kirjan idean. Kirjan nimeäkin pähkäilin kauan, kunnes nimen tarkoitus selvisi aika yksinkertaisella tavalla parikymmentä sivua ennen loppua. Ihastui Hotakaisen kirjoitustyyliin, ja tulen ehdottomasti lukemaan kirjailijalta useampia kirjoja vaikka tämä ei nyt ihan napakymppi minulle ollutkaan. Hotakainen kirjoittaa todella taitavasti, jokainen sana tuntuu tarkasti valitulta ja kirja muutenkin todella viimeistellyltä. Pidin myös kirjan rakenteesta, jossa kertoja vaihtui aina lukujen mukaan. Välillä kertojana toimi Matti, välillä taas puheenvuoron sai "Ne" tai "He" jotka olivat sivustakatsojia, välillä tapahtumia seurattiin Helenan näkökulmasta, välillä taas poliisin. Kirja on jaettu neljään osaan jotka on nimetty hauskasti ja osuvasti (esimerkiksi kirjan toinen osa on nimeltään Runko, kolmas taas Harjannostajaiset).
Vaikka kirjassa oli paljon hyvää, tapahtumat olivat minulle kuitenkin överiydessään hieman liian tylsiä (ristiriitaista, kyllä!). Päähenkilö vietti päivänsä kovin yksitoikkoisesti, kävi juoksemassa, suihkussa, töissä, tuuntemattomien takapihoilla nuuskimassa. Loppua kohden tapahtumien hieman edetessä huomasin taas lukevani kirjaa innostuneempana, viimeiset sata sivua olivatkin sitten jo varsin mukaansatempaavia ja jännittäviä luettavia. Ei siis täysin minun kirjani, vaikka Hotakaisen kerronnasta vaikutuinkin!
★★★-
Myös ainakin Sara sekä Jokke ovat lukeneet tämän.
Juoksuhaudantiellä osallistun Kuusi kovaa kotimaista-haasteeseen, sekä saan taas yhden suorituksen TBR 100-listalleni.
Yritin tätä lukea aikoinaan sen ilmestyttyä, mutta jäi silloin kesken. Pari vuotta sitten kuuntelin äänikirjana, se oli minulle parempi tapa tutustua kirjaan :) Toisella kerralla tykkäsin kovastikin.
VastaaPoistaOman kaveriporukan miehissä alkaa olla tätä "oma talo"-innostusta. Jokin kummallinen suomalaisen miehen pakkomielle se tuntuu olevan, kuuluu ikäänkuin elämän järjestykseen siinä vaiheessa kun on jo puoliso ja ehkä lapsi tai pari. Seuraava askel onkin sitten jo se oma talo, mielellään vielä itse rakennettu.
Niinpä, kirja taitaakin kuvata suomalaisen miehen ajatuksia aika hyvin, tosin varmaankin hieman överisti mutta kuitenkin ;). Ehkä tämä pitäisi lukea uudelleen, tai kuunnella vaikka äänikirjana. Mutta enpä ainakaan tällä hetkellä usko, että palaan tähän uudelleen.
PoistaKiitos arvioinnista ja linkkauksesta :)
VastaaPoistaYmmärsin tämän teoksen paremmin vasta toisen lukukerran jälkeen, ja omaan bloggaukseeni otin tämän sinivalkoisen näjökulman, mutta teoksessa on monta muutakin näkökulmaa, jos muistan oikein taisi kirja olla palkittu jopa asunnonvälittäjien järjestön toimesta.
Eipä kestä ;).
PoistaMinä luin hienon sinivalkoisen näkökulmasi tähän kirjaan, ja olen samaa mieltä kanssasi. Todellakin jotenkin "suomalainen" kirja :).
Ehkä tämän voisi joskus yrittää lukea, onhan tämä sentään jonkinlainen klassikko. Tosin kuvailusi perustella ei vaikuta ihan "minun kirjaltani". Mahtaisikohan se Ihmisen osa olla parempi?
VastaaPoistaMinäkin tartuin tähän sen klassikkomaineen vuoksi. Ihan lukemisen arvoinen kirja toki on. Toivon, että Ihmisen osa on vielä tätä parempi! :)
PoistaMinäkin luin tämän osana sadan klassikkokirjan urakkaani. On jäänyt ihan positiivinen muistikuva kirjasta, vaikka nimi onkin sellainen että johtaa harhaan miettimään sota-aiheita.
VastaaPoistaMinäkin luulin, että sota olisi tässä suurempanakin aiheena, mutta oikeastaan tykkään tuosta nimestä kun vihdoin tajusin mihin se viittaa :D.
PoistaSota on symbolitasolla mukana: rintamamiestalo (talot joita voivat rakentaa rintamalla olleet Juoksuhaudantiellä, Taisto niminen sotaveteraani, Matti pitää itseään sotaveteraanina, vaikka se on hänen hourettaan ...
PoistaAivan totta! Symboleina sota oli tosiaankin aika paljon kirjassa läsnä. Taiston nimeä minäkin mietin, ja Matin ajatuksia sodasta. Myös talon osoite tosiaan oli tuo Juoksuhaudantie joka sitten vihdoin selvensi minulle paljon ;).
PoistaMinulla on oma pakana-alttari Kari Hotakaiselle kirjahyllyssä. Juoksuhaudantie on kuitenkin mielestäni miehen heikoin teos. Huono ei missään nimessä, mutta ei vedä vertoja muulle tuotannolle. Suosittelen lämpimästi Ihmisen osaa, jos haluat jatkaa tutustumista ja vaikka Finnhitsejä, joka on kokoelma todella taitavasti yhteenlimitettyhä lyhyitä tekstejä.
VastaaPoistaIhmisen osan luen ehdottomasti seuraavaksi, sillä eilen juuri ostin sen :).
PoistaOlin Juoksuhaudantien jälkeen ihan samoissa tunnelmissa. Paikoin kirja oli ihan viihdyttävä, mutta sitten oli paljon niitä vaivaannuttavia ja vähän tylsiä kohtia. Minäkin aion kokeilla Hotakaiselta joain muuta.
VastaaPoistaIhan samaa mieltä siis :). Kyllä Hotakaiselle kuitenkin varmaan kannattaa antaa se toinen mahdollisuus ;).
PoistaLuin noita kommentteja kirjoituksesi lisäksi, Sanna.
VastaaPoistaKuulun niihin, joilta suurin toivein (ainakin minulla) aloittama kirja jäi kesken.
Kyllästyin alituiseen ravaamiseen ja miehiseen valitukseen. Ja ihmettelin kovasti vaimon osuutta, joka mielestäni turhaan ja liian vähästä otti nokkaansa ja lähti muualle lapsi kainalossaan.
Kai se oli kirjan kannalta pakkoliike, muutenhan kirja olisi toisenlainen.
Mutta sen sijaan palasin Hotakaisen kirjafrendiksi Ihmisen osan luettuani. Minusta se on hyvä. Mainostin sitä kaikille, ja nyt se kiertää tuttavilla lainassa. Toivottavasti palaa joskus luokseni!
Samainen ravaaminen ja valitus hieman minuakin häiritsi. Minusta vaimo ei sinänsä ehkä ihan väärin tehnyt, mutta jotenkin taas ihmettelin sitä, kuinka "helposti" hän lopulta oli palaamassa miehen luokse vaikka aluksi ei mistään hinnasta ollut takaisin menossa. Ihmisen osan luenkin seuraavaksi Hotakaiselta!
PoistaMie en pitänyt tästä sitten ollenkaan. Ehkä vika oli juurikin tylsyydessä, toisaalta myös Hotakaisen klikkailevassa tyylissä. Liian harkittua, keinotekoista miulle. Mutta onhan Hotakaiseen toki ihastuttukin. Ei vain ole minun kirjailijani. :D
VastaaPoistaMä taas kyllä tykästyin Hotakaisen tyyliin, mutta kirja oli vähän tylsä. Ootko lukenut Hotakaiselta muuta kuin tämän? :)
Poista